Keskustelu

kesisKorkea syke öisin/aamuisin27.1.2015 15.10
Kellään muulla öisin korkeaa sykettä ja jatkuu vielä aamulla.Propanolia joudun jo käyttämään,kun muuten syke aamut-yöt pilvissä.Iltapäivä-ilta ok,paitsi muljahduksia esiintyy.Aamuisin myös välillä etova olo.Kilpparit tutkittu tsh 0,97 ja t4v 17,7 ja t3v 5,1. Stressistäkö siten oireet???? Rinnassa polttelee tämän tästä ja jopa vasemman rinnan kohdalla,siinä missä syke tuntuu sydämestä,kuin puristaisi välillä sydäntä (levossakin).Syke nousee todella helposti korkealle,huono kunto kait.168cm ja 67kg. Verenpaine heittelee yläpaine alle 130 ja noin 115 luokkaa levossa ja alapaine joskus jytkeessö jopa 90 ja 71 välillä kun ei jytkytä.Mä taidan tulla kohta hulluksi,muitakin oireita on,mut missään kokeissa ei mitään vikaa.

TepsuRe: Korkea syke öisin/aamuisin27.1.2015 19.48
Ei sinulla ole esim. jotain tapaturmaa taustalla? Minulla on niska- ja päävamma ja siihen kuului alkuvaiheessa mitä moninaisimpia oireita, yhtenä niistä sykkeen heittely. Toki myös pahoissa refluksikohtauksissakin on syke ollut korkealla (myös refluksi puhkesi tapaturman myötä).

Autonominen hermosto voi kaiketi ärtyä muutenkin kuin fyysisen trauman seurauksena. Mitä ne muut oireesi ovat?

juissiRe: Korkea syke öisin/aamuisin27.1.2015 22.06
En pärjää enää ilman propralia ja olen menossa tarkempiin tutkimuksiin. Ei pysty edes pikkupuuhasteluun, kun tulee pahoinvointi, puristus ja syke pieksää. Ei hyvältä tunnu eikä näytä. Ja vatsa on nyt viimein hyvässä kunnossa.

MazzioRe: Korkea syke öisin/aamuisin29.1.2015 12.22
Korkea syke on tutu ilmiö. Närästys ja polte rinnassa, elohiiri välillä vatsassa ja välillä pallean kohdalla ja myös rintalihaksissa. Monet närästäjät ovat myös stressaantuneita. Täällä on paljon juttua vagushermosta. Se on yksi syy.

Yhtenä iltana söin minttusuklaata, vaikka tiesin siitä tulevan ongelmia. Kaksi tuntia syömisestä vatsa turposi niin, että se jotenkin vaikutti sydämeen. Tunsin suurta väsymystä ja menin nukkumaan. Aamulla oli poltetta vastassa ja kurkussa.

kesisRe: Korkea syke öisin/aamuisin29.1.2015 20.52
Mulla nopea syke pahimmillaan aikaisin aamulla.Tänään varsinkin ollut paljon kihelmöintiä/karvastelun tunnetta vasemmassa rinnassa.

TepsuRe: Korkea syke öisin/aamuisin30.1.2015 20.40
Liekö tuo elohiiri sen vagushermon nyintää?

Et kesis vastannut onko sinulla jotain tapaturmaa historiassa, ilmeisesti siis ei. Mutta kaipa se vagushermo ja autonominen hermosto voivat ärtyä muissakin tapauksissa.

kesisRe: Korkea syke öisin/aamuisin30.1.2015 22.08
Ei ole ollut tapaturmaa,paitsi päätäni olen joskus kovaakin kolhinut.

TepsuRe: Korkea syke öisin/aamuisin30.1.2015 23.00
No niin... Päätä kun tarpeeksi kovaa kolhii, niin siinä yleensä niskakin kolhiutuu, ja se vagushermohan kipuaa kaulan sivua pitkin jonnekin korvan taakse. Minulla siis puhkesi refluksi tuollaisen vamman myötä (ja paljon muitakin oireita).

gambina1557Re: Korkea syke öisin/aamuisin1.2.2015 11.03
Täysin samoja oireita. Minulle tehtiin fundoplikaatio vuonna 2013 mutta nyt alkanut taas närästellä. Heräätkö sinäkin aina yöllä ensin sellaiseen ihme kihelmöintiin ympäri kehoa ja sitten alkaa pumppu hakata? Itse olen 3 kertaa kuukauden sisään käynyt ensiavussa tällaisten kohtausten takia.

gambina1557Re: Korkea syke öisin/aamuisin1.2.2015 11.05
Ja lisätään vielä sen verran että beetasalpaajia joudun itsekin syömään. Täällä käytössä bisoprololi.

kesisRe: Korkea syke öisin/aamuisin2.2.2015 16.53
Mulle riittää aamulla kyljen kääntö,tai ei sitäkään tarvii edes tehdä,kun sydän jo kiihdyttää voimakkaasti kaasua.Tätä kestää aamun ja päivän mittaan rauhoituu,kunnes tulee uusi aamu =/

kesisRe: Korkea syke öisin/aamuisin2.2.2015 16.56
Kylkiluiden alaosassa selkäpuolella kolottaa nykyisin usein molemmilla puolilla.Yöllä kolotti myös vasenta kylkeä hetken.Kun selkäpuolella kolottaa,on myös hengenahdistusta.

gambina1557Re: Korkea syke öisin/aamuisin2.2.2015 20.30
Viime yönä huomasin taas herätessäni, että aloin hyperventiloimaan jostain syystä ja pumppu alkoi ottaa kierroksia. Syöksyin vaimon ja vauvan yli keittiöön ja hengittelin pikku hetken paperipussiin. Rauhoitti hiukan. Ei kai uniapnea aiheuttais tällaisia oireita? Ikää kuitenkin reilusti alle 30 vielä.

pallomassuRe: Korkea syke öisin/aamuisin2.2.2015 21.53
tuttua homaa myös mulle, aina silloin tällöin yöllä herään outoihin tuntemuksiin vatsassa tai rinnassa ja pumppu alkaa takomaan, tulee hiki ja paniikki. Joskus nousen kävelemään ja hengittelen rauhallisesti, juon vettä ja venyttelen jos paniikilta kykenen. Inhottava vaiva, en tiedä mistä johtuu. Refluksitauti mulla alkoi v. 2000 ja vaihtelevasti mennään, en osaa yhtään veikata liittyykö sykehomma refluksiin.

gambina1557Re: Korkea syke öisin/aamuisin3.2.2015 1.43
Taas heräsin tähän. Painoin kasvot tyynyyn ja hengittelin kyllästyneenä sen "läpi". Heti helpotti.

TepsuRe: Korkea syke öisin/aamuisin3.2.2015 10.16
Mitenkäs rintarankanne jakselee? Voisiko olla lukkoja yms?

AnnaMyyRe: Korkea syke öisin/aamuisin30.10.2016 11.08
Up, ajankohtaista täälläkin.Paitsi Bisoprolol 5 mg ollut käytössä reilu kaksi viikkoa, nyt kokeilen lopettaa sen vähentämällä puolikkaaseen viikoksi ja sitten vielä puolesta puoleen.

Fysikaalisessa kävin perjantaina ja jumia,kiristystä, rangan oikenemaa,jäykkyyttä ym.löytyi.

Välillä ei rinnassa tunnu puristusta mutta muutoin lähes jatkuvana kiristyksen puristuksen ja hengenahd.tunne.

Sympaattisesta hermostosta fyssarikin puhui.Soitin eilen apteekkiin tuosta bisoprololin lopetuksesta, proviisori oli sitä mieltä että voi lopetella.

En tiedä hötkyilenkö, koska ensi viikolla on tulossa isoakin muutosta elämään, mutta en kertakaikkiaan jaksa stressata tuosta lääkkeestä koko aikaa, koska se hemmetin lääkäri, kiireinen sellainen ei ottanut huomioon liikunnallista elämäntapaani, sanoi vain laiskasti että onko se nyt niin pakko aina liikkua hikiliikuntaa:////

Vastaus:ei ole aina, mutta on mun nyt hittovie päästävä kunnon sykettä nostavalle lenkille ennenkuin muutun vielä enemmän ärtyneeksi hirviöksi:(

Vaikka beetasalpaajat ei aktiiviliikkujalle sovi!!!!!Siis rankempaa harrastavalle ne ei saisi olla ykkösvaihtoehto todellakaan.

Toki jos tykytys käy mahdottomaksi ja syke jatkuvaan pilvissä ja verenpaine nousee, pitää ottaa yhteyttä uudelleen jonnekkin.

Mulla ei kyllä öisin pulssi huitele pilvissä , mutta asennonvaihdot esim.heti vaikuttaa.

AnnaMyyRe: Korkea syke öisin/aamuisin30.10.2016 11.12
jatkuu...niin siis aamut on mulla olleet ilman lääkitystä pahimpia sykkeen suhteen.

SitrusRe: Korkea syke öisin/aamuisin27.11.2016 1.39
Johtuu refluksista. Mulla nousee yöllä vp ja syke, hikoilen ja rinta on ihan kuuma. Joskus saa nukkua rauhassa.

pallomassaRe: Korkea syke öisin/aamuisin27.11.2016 20.17
Heräilen myös välillä keskellä yötä kovaan sykkeeseen. Nyt on viikon verran kipuillut vasemman rinnan alta, vihlovaa ja särkevää kipua, vaihtaa paikkaa välillä keskemmälle ja välillä selän puolelle. Vatsassa kurisee ilma ja alavatsaa kramppailee. Nyt meni taas niin hermot tähän, että huomenna lääkäri. En sitten tiedä mitä tässä taas pitäisi tutkia. Kivut on välillä tosi kovia, niin ettei pysty mihinkään muuhun keskittymään. On näitä samanlaisia kipuja ennenkin ollut, mutta jos viikon joka päivä niin ei meinaa kestää. Vatsa on turvonnut kuin viimesillään raskaana.

SitrusRe: Korkea syke öisin/aamuisin27.11.2016 20.24
Ainakin sulta tutkitaan sydän noilla oireilla. Toivottavasti lääkäri on hyvä.

AnnaMyyRe: Korkea syke öisin/aamuisin28.11.2016 14.27
Tulehan sinäkin pallomassu kertomaan mitä lääkäri tuumasi.Veikkaan et tukirankaperäiseksi diagnosoi särkevät ja vihlovat kivut.

pallomassuRe: Korkea syke öisin/aamuisin28.11.2016 20.19
No ensi torstaina EKG ja verikokeita (mm.maksa). Paineli vatsaa, mutta ei sanonut siitä mitään. Mulla on kaksoisskolioosi myös, joten sekin ehkä...mutta katsotaan nyt noi kokeet ensin. Joskus olen ollut kyllä selän lukkojen kanssa osteopaatilla ja se helpotti useaksi kuukaudeksi.

JenniRe: Korkea syke öisin/aamuisin8.3.2017 7.32
Sain FB:n refluksiryhmässä vinkin, että täältä löytyisi tietoa refluksiin liittyvästä korkeasta sykkeestä. Olen sairastanut refluksia n. vuodesta 2005. Tuolloin rikoin mahani jatkuvalla särkylääkkeiden syömisellä selkärankareuman vuoksi. Happosalpaajat ovat olleet käytössä suurimman osan tästä ajasta, joskin välillä taisin olla pari vuotta ilman niitä. Keho on hyvin herkkä ja jouluista suklaansyöntiä makselin vielä tammikuun lopussakin.

Joskus syksyllä 2010 minulla alkoi olla runsaasti lisälyöntejä, jonka vuoksi tehtiin holter. Lisälyönnit todettiin normaaleiksi, vuorokauden keskipulssi oli 104 ja minulta löytyi Mobitz II -johtumishäiriö. Nyt sitten viime vuoden aikana olen alkanut itse tuntea pulssin olevan ajoittain korkealla. Tai no aluksi se oli ajoittaista, nyt aika taajaa. Herään välillä yöllä kun sydän hakkaa tai välillä se aloittaa sen jo nukkumaan käydessä. Kunto on huono, mutta olen saanut sitä nyt ehkä marginaalisesti parannettua, enkä joudu pysähtelemään koko ajan pienessä ylämäessä. Holter tehtiin nyt helmikuussa uudelleen ja lisälyöntejä löytyi taas jokunen - enää ne eivät minua juuri vaivaa. Vuorokauden keskipulssi oli 96, mutta kuulemma 13 tunnin ajalla se oli jatkuvasti yli 100, joten pääsen Sydänkeskukseen jossain vaiheessa tutkimuksiin. Tuota Mobitzia eivät löytäneet lainkaan, eli ensimmäinen diagnoosi sen suhteen oli ilmeisesti väärä. Melkoista touhua.

Tämän pitkän jaarituksen jälkeen pääsen vihdoin asiaan. Olen epäillyt jo pidemmän aikaa, että refluksi pitäisi usein tuota sykettä korkeana. Voi se toki olla perinnöllistäkin - sukulaisellani on samaa korkeaa sykettä, jota lasketaan betasalpaajilla. Itselläni noita ei ole voitu käyttää tuon Mobitzin takia. Minulla se mahaportin sulkija on tiivis, mutta putken sisältö todella hapan. Käytän nukkuessani refluksikiilaa ja silti aamulla maistuu happo suussa. Välillä kun sydän hakkaa, röyhtäileminen auttaa. Välillä tosin ei. Toki olen sinne tutkimuksiin menossa (kunhan joskus sinne kutsuvat), mutta sillä välin kiinnostaisi kuulla miten te muut korkeasykkeiset olette päässeet tuosta vaivasta eroon. Kuulostaako tämä tyypilliseltä refluksioireilulta? Meillä on kaiken muun lisäksi muutto tulossa tämän kuun lopussa ja onhan se nyt melko ikävää jos en pysty tekemään siinä osaani, kun syke on jo valmiiksi yli sadassa.

SitrusRe: Korkea syke öisin/aamuisin8.3.2017 15.15
Kesis: ainakin sun vp on oikein hyvä.

kesisRe: Korkea syke öisin/aamuisin10.3.2017 10.50
Sitrus: Pitäisikin taas verenpaine mitata, varmaan viimeksi syksyllä mitannu. Oireita on edelleen...välillä enempi ja sit taas vähempi. Soutaa-huopaa =) somac 1x20mg aamuin-illoin.
Jenni: Minulla ylensä myös auttaa sykkeen nousuun ainakin yöaikaan se, et nousen istumaan ja kohta alkaa röyhiminen. Miten ihmeessä sitä ilmaa voi mahaan kertyä niin paljon? Saattaa tulla jopa parikymmentä röyhyä, joskus kai enemmänkin. Viimeksi perjantaina röyhin muutaman tunnin kuin porsas. Oltiin laivalla ja jo matkaa ennen autolla ajaessa alkoi puristaa sisuksista, oli muuten tukalaa ajaa samalla autoa. Syke alkoi nousta ja tuntui, et pitää vetää syvään henkeä tämäntästä. Armoton kolotus kylkien alla etupuolella muutaman tunnin ja voi sitä röyhyjen määrää, jotka kuitenkin aikanaan helpottaa oloa. Mut hitsi sentään, olin kuin kompuran painesäiliö, siltä ainakin tuntui. Pikkuhiljaa sitte syke ja paineet alkoi hellittää. Lisäksi nukuin vaan korkeintaan parituntia reissulla ja senkin vasta pätkissä aamuyöllä. Olen huono nukkumaan vieraissa paikoissa ja kaikki ylimääräiset äänet häiritsee ja varsinkin se miehen kuorsaus siinä viereisessä pedissä, nyt ei ylettynyt törkkimään miestä, et lopettais kuorsauksen.
Epäilenkin, et mulle on alkanut jotain tiedostamatonta jännitystä alkanut tulla, kun usein reissut menee enempi tai vähempi pieleen olotilan takia. Olisko sit jopa jotain pikku paniikin poikasta näissä reissuissa?????
Palelin ihan älyttömästi viileässä laivassa ja muutenkin jaloissa oli sellasta "kylmänvärinää", sitä muuten esiintyy sosiaalisissa tilanteissa välillä silloinkin, vaikkei olis vilu, eli kai mä jotenkin sit välillä jännitän, vaikken löydä siihen mitään syytä.
Kun sunnuntaina oltiin jo koko päivä kotona, alkoi kauhee määrä muljahduksia sydämmessä. Sitä iloa jatkuu edelleen. Aamut rauhallisempia, iltapäivästä alkaa tuntua jo jonkunverran ja lisääntyy iltaa kohti. Näitä on ennenkin ollut ja ekat muljahdukset muistan jo vuodelta 99. No, kaikkee sitä tulee....Eilen illalla oli jo vähän rauhallisempaa muljahtelujen kannalta. Nykyisin laitan huonoja vointeja jo vähän ylös, ei niitä kohta muista, et mitä oli milloinkin, ellei merkkaa ylös.
Tällasta täällä nyt.....

VierailijaRe: Korkea syke öisin/aamuisin3.5.2017 8.31
Astma oireilee myös korkeana sykkeenä. Kannattaa tehdä pef seuranta jos yöllä herää haukkomaan hapoea. Tai huokailee. Yskä tai selkeä hengenahdistus ei aina ole ensioire, se tulee asteittain hiipien. Kokemusta on. Syke reakoi kehkojen huonoon toimintaan. Monilla astmaatikoilla on närästystä ja toisinpäin.

mama 76 vRe: Korkea syke öisin/aamuisin18.3.2019 12.14
Moni asia voi vaikuttaa; ferritiini (varasto rauta alhaalla) , kilpirauhanen, stressi ja pelko, ja sydän puolesta en tiedä.
Tasaantuuko , kun on hereillä? Miten verenpaine ?

Itselläni ongelma alhainen verenpaine ja korkea syke.

TimpuriRe: Korkea syke öisin/aamuisin2.1.2022 7.58
Närästystä. Herään toisinaan, kun sydän lyö nopeasti. Nousen ylös ja otan ruokasoodaa tai Rennien. Myös vessassa käynti auttaa, kun paine suolessa laskee. Syke asettuu aika nopeasti normaaliksi. Aiemmin kun ennen tiennyt närästyksestä, jouduin öisin olemaan liki tunnin seisaallani, ennenkuin kohtaus meni ohitse. Ensiavussakin kävin usein, kunnes sanoivat, ettei me sulle mitään osata tehdä.

SitrusRe: Korkea syke öisin/aamuisin2.1.2022 15.38
Mäkin sanon närästystä. Kun oksennus on nukkuessa
polttanut kurkkua ja siihen herää, niin kyllä on syke korkea.

female77Re: Korkea syke öisin/aamuisin2.1.2022 18.28
Kahvi ei varmaankaan ole lainkaan hyvä korkeaan sykkeeseen...

MUlla on ferritiinit ja jumit kyllä.

N27Re: Korkea syke öisin/aamuisin3.1.2022 17.21
Mulla samaa, tutkimuksissa löytyi alhainen ferritiini (arvo 12)
Mutta selkeästi refluksi pahentaa. Jos olen syönyt huonosti ja liian myöhään ennen nukkumaan menoa niin herään tykytykseen. Tässä odottelen että rautakapselit alkaa vaikuttaa. Siinähän kyllä menee kuukausia.

female77Re: Korkea syke öisin/aamuisin3.1.2022 20.14
Sinulla on hyvä jos pystyt syömään rautaa, mulla ripulia vaikka olen kokeillut erilaisia valmisteita. Ehkä tilaisin taas mietoa Solgarin Gentle Ironia. Mulla samantyyppinen ferritiini. Kilpparilääke voi mulla aiheuttaa tykyjä. Mun on taas syötävä ennen nukkumaan menoa sillä mulla tyhjä vatsa närästää.

Taisin keksiä yhden syyn kahviriippuvuuteeni. (Mustasta) kahvista jää kamala kuiva maku suuhuni tai jano, ehkäpä siksi juon perään aina uuden mukin jne. Lisäksi tulee tietenkin vielä hapot suuhun. Juon koko päivän. Kun otankin yrttiteetä enkä sitä ensimmäistäkään kahvimukia ehkä kierrettä ei synny. Kahvista saan kauhean olon ja kuivan maun suuhuni ja se johtaa uuden mukin juomiseen, sillä pääkoppani luulee että tilanne korjaantuu sillä.

female77Re: Korkea syke öisin/aamuisin3.1.2022 20.50
Yksi syy kahvinjuontiini on myös koska saan siitä energiaa. Aamuisin pitäisi olla syömättä puolituntia kilpparilääkkeen jälkeen, sitten toiset puolituntia serrapeptaasin jälkeen, eli tunti yhteensä. En tosin tiedä onko musta kahvikaan sallittu noiden pillereiden kanssa.

female77Re: Korkea syke öisin/aamuisin4.1.2022 8.19
Inkivääri saattaa korjata vagus-hermon toimintaa. Mutta kaikkien lääkkeiden kanssa inkivääri ei sovi, kuten verenohennuslääkkeet. inkivääriteetä ole juonut, vähemmän närää kuin kahvista.

sammyRe: Korkea syke öisin/aamuisin11.1.2022 14.56
Ite vaihdoin esomepratzolin Parietiin vatsakipujen vuoksi. Sen jälkeen ollut nyt parina päivänä todella nopea syke ja tunne että käy jotenkin ylikierroksilla. Sellanen ahdistava ja levoton olo. Toivon sen johtuvan vain uudesta lääkkeestä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: