Keskustelu

KaisaKurkunpään refluksitaudin itsehoito oireiden aikana8.3.2025 13.30
Hei,
Olen uusi keskustelupalstalla ja vasta opettelemassa elämää refluksin kanssa. Oireita ollut pitkään, mutta vasta nyt alkaa palaset loksahdella kohdalleen, että liittyvät refluksiin.

Koen nämä oireet todella pelottaviksi:
- palan tai ylimääräisyyden tunne kurkussa
- ahtauden tunne hengittäessä, kurkunpään salpautumistaipumus
- nieleskelyn tarve / vaikeus

Olen aiemmin luullut oireiden liittyvän ahdistusoireisiin, jotka eskaloitunut paniikkikohtauksiksi (ahdistuneisuushäiriö diagnoosi löytyy myös). Edellämainituista oireista minulle tulee niin suuri tukehtumisen pelko, etten pärjää ilman rauhoittavaa lääkettä enkä uskalla mennä nukkumaan. Lopulta kun lääke vaikuttaa saan nukahdettua.

Olen käynyt lääkärillä refluksin vuoksi ja saanut lääkekuureja, lukenut omahoito-ohjeita ja pyrin vaikuttamaan asiaan itse niin paljon kuin mahdollista. Kuitenkin eilen kävi taas niin, että aamulla otetusta lääkekuurin mukaisesta lääkkeestä huolimatta oireet yltyivät iltaa kohden ja olin aivan paniikissa ja pelkäsin tukehtuvani.

Kysymys kuuluu: miten noita pelottavampia oireita saisi hoidettua ja helpotettua sillä hetkellä, kun ne ovat päällä ettei tarvitsisi turvautua aina rauhoittavaan lääkkeeseen?

Arvostaisin tosi paljon tukea ja vinkkejä joita täältä voisi kohtalotovereilta löytyä.

NyyttiRe: Kurkunpään refluksitaudin itsehoito oireiden aikana8.3.2025 14.21
Mikä lääke sinulla on?
Olitko jo hakusanalla hakenut tältä keskustelualustalta kokemuksia? Siellä oli joitain vinkkejä ja kokemuksia helpottavista asioista.

KaisaRe: Kurkunpään refluksitaudin itsehoito oireiden aikana8.3.2025 16.52
Minulla on kuuriluontoisesti esomeprazol 40 mg 3 viikkoa ja 20 mg viikon. Lisäksi olen sitten ottanut rennien, jos paha tilanne juurista huolimatta ja toki kun kuuri ei ole päällä.

Kiitos vinkistä! Selailin ketjujen otsikoita muttei osunut silmään sopivaa. Hakua en tajunnut kokeilla. Pitääpäs miettiä hakusanoja joilla yrittää



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: