Keskustelu

MariaRefluksi on oire2.3.2025 0.16
Onko sinulle tullut mieleen, että refluksi on oire jostain? Oletko miettinyt mikä se voi olla?

Itselleni refluksi tuli toisen raskauden aikana ja sen jälkeen rajoittanut elämääni todella paljon. Palleatyrä ja löysä vatsaportti sekä ruokatorven puutteellinen toiminta todennettu gastroskopiassa.

Olen kuitenkin saanut apua ruokavaliosta ja erityisesti suoliston kuntoon saattamisesta. Happosalpaajalääkityksestä ei ollut apua, joten lääkäri kehotti lopettamaan sen.

Yksi erittäin paljon sosiaalisia suhteita rajoittavia asioita oli jatkuva yskiminen ja liman muodostuminen, kurkun selvittäminen. Pahimmillaan johti astmakohtauksien tyyppisiin kohtauksiin. Ruokatorven puutteellinen toiminta ilmenee etenkin, jos syön leipää tai perunaa, jolloin ruokatorvi alkaa kouristelemaan ja en pysty nielemään mitään. Kohtaukset ovat pelottavia ja sen vuoksi vältän syömästä tärkkelyspitoisia ruokia. Gastro-polilla sanoivat, että pitäisi tehdä uudestaan manometria ja pH-mittaus, mutta lääkäri sanoi, että 24 h mittauksen aikana ei ole varmuutta, että saadaan kuitenkaan esille ongelmaa. Jos mittauksen aikana saataisiin varmistus ongelmasta, silloin saisin suihkeena annettavaa nitroa, joka helpottaisi kohtauksia. En suostunut uuteen manometria ja pH-mittaukseen ja kysyin lääkäriltä, että miksei potilaan oirekuva riitä antamaan kouristuskohtauksia varten lääkettä. Näin ei kuitenkaan toimita.

Olen jo aiemmin kertonut täällä, että yskiminen ja kurkun selvittäminen loppui kurlaamalla kurkkua laimealla suolavedellä ja etenkin sillä, että laitan useamman kerran päivässä kookosrasvaa sieraimiin. Lima kurkkuun tulee nenäontelosta, ei vatsasta. Vatsan hapot ärsyttävät hengitystietä ja limaa muodostuu. Talvisin kuivasisäilma laittaa aiheuttaa lisäongelmia. Jos kärsit jatkuvasta yskästä ja kurkun selvittäisesta, kokeile kosteuttaa nenän limakalvoja jollain öljyllä tai kookosrasvalla, mikä tahansa sinulle sopii. Tee se ainakin 3 x päivässä ja etenkin illalla.

PikeRe: Refluksi on oire2.3.2025 17.56
Hei Maria.Itse olen saanut 2022 vuonna alunperin "nitro (dinitsuihkeen" sydäoireisiin, koska niitä vahvasti epäiltiin. Tutkimukset ok, oli lievää ahtaumaa vaan tällä hetkellä. Sydän-/sisätautilääkäri kertoi,että koska nitro auttoi "pahoihin rintakipuihin", ni se sopivi silloin ruokatorven kouristelusta sopiviin kohtauksiin. Käytin sekä pitkävaikutteista tablettia että dinitsuihketta. Keston aikaa en nyt muista, mutta nyt tänä vuonna sain uudestaan dinitsuihkeen käyttöön, kun taas epäiltiin sydän puolen juttuja ( 2025/helmikuu)

MariaRe: Refluksi on oire8.3.2025 22.48
Hei Pike,

Tehtiinkö sinulle manometria ja pH-mittaus, jotta sait nitro-suihkeen?

Sydäntutkimuksissa sain nitro-suihketta ja soitin jälkeenpäin sydänpolille, että suihke auttoi merkittävästi hengittämään paremmin, mutta reseptiä en saanut.

PikeRe: Refluksi on oire9.3.2025 15.15
Hei Maria. 2022 vuonna tehtiin noi tutkimukset. Jotain lievää kohonnutta painetta oli manometriassa. Ph- mittauksessa happo/kaasu/nestemäinen hyökkäys oli. Kuukausia ennen noita tutkimuksia tehtiin sydän tutkimus ja niistä lääkäri soitti ja tuumas että ruokatorven kouristus/spasmi on koska nitro auttaa...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: