Keskustelu

PelästynytYhtäkkinen pistävä kipu30.5.2023 23.24
Onko kenelläkään ollut tällaista? Kipu tuntuu rinnan keskellä tai jopa kaulassa ja on hetkellinen, mutta todella voimakas. Ihan niin kuin puukolla pistettäisiin. Jotenkin suoraan hermoon tuntuu menevän. Ensimmäisellä kerralla pelästyin, että sydänkohtaus. Nyt olen ruvennut ajattelemaan, että liittyyköhän melko pahaan refluksiini. Oireet ovat kyllä melko hyvin hallinnassa lukuunottamatta lievää vatsanärsytystä ja erittäin pahaa röyhtäilyä yleensä iltaisin.

LifeIsPainRe: Yhtäkkinen pistävä kipu23.6.2023 23.25
Kropassa ja erityisesti rintakehän alueella on niin monimutkainen hermoverkosto, että on aika hankala arvaillakin kivun lähdettä. Tuki- ja liikuntaelimistön oireissa kivut tuntuu olevan enemmänkin pinnalla, kun taas refluksin, sekä muiden ruuansulatuselimistön ongelmien aiheuttamat oireet tuntuu syvemmällä. Kivun luonteetkin, ainakin minulla, on selkeästi erilaiset ja tunnistettavissa. Sydänongelmien aiheuttamat kivut tuntuu myös syvällä ja "etäällä" ja niiden sijaintia on tunnetusti vaikea päätellä. Joskus selkärangan puolella olevat kivun aiheuttajat, esim. hermopinne, voi tuntua rintakehällä pistävänä, viiltävänä, sähköiskumaisena tai tylppänä kipuna, ja usein just lyhytkestoisena.

Mulla on noita kaikkia kipuja ollut jo nuoruudesta lähtien. Minulla on ollut mm. itsepintainen ylävatsakipu vaivana, jonka luonne vaihteli pistävän, viiltävän, tylpän ja vannemaisen välillä, jonka vuoksi pelkäsin jo haimasyöpääkin. Kun etsin rintakehältä kipupisteitä (luettuani Tietzen syndroomasta ja kostokondriitista), löysin ylävatsakivun aiheuttajan. Sen aiheutti todella arat kohdat miekkalisäkkeessä, sekä sen molemmin puolin kylkiluiden alapuolella. Niitä kun painelin, tunsin tutun ylävatsakivun. Ja huokaisin helpotuksesta. Samoin kipukohtia löytyi useita keskeltä rintalastastaa, sekä sen molemmin puolin, kuin myös pitkin kylkiluita ja niiden välejä. Nämä kipukohdat ajoittain tuikkii lyhytkestoisesti (sekunnista viitentoista tms.) ja saatttaa säikytelläkin rajuudellaan.

Voisin arvata, että sun kipusi on ennemminkin tuki- ja liikuntaelinperäistä kuin refluksiin liittyvää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: