Keskustelu

SallaParhaat aamupalat27.1.2023 10.10
Mitä syötte aamulla? Tuntuu, että aamupalalla on suuri vaikutus siihen, miten (refluksi)päivä lähtee käyntiin. Itse olen aiemmin lähestulkoon elänyt kauralla (kaurapuuro, kauramurot ja kauraleipää) ja nyt näyttäisi siltä, että juuri kaura etenkin aamulla aiheuttaa oireita.

Olen vähän kokeillut eri aamupaloja ja en ole ihan saanut kiinni siitä, millä refluksi olisi lievempää.

TulikurkkuTulikurkku5.3.2023 20.48
Syön kaurapuuron usein tuorepuurona. Annan tekeytyä yön yli. Mukana banaania. Sen voi koristella haluamillaan täytteillä. Esimerkiksi marjoilla jos ei ärsytä tai pähkinöillä.

ElämäilmanrefluksiaRe: Parhaat aamupalat14.3.2023 5.58
Jätin pois kaikki viljat ja sokerit. Vähähiilihydraattinen/keto ruokavalio on ainoastaan auttanut! Ohjeita hyviin aamupaloihin ja ketoleipiin on netti pullollan. Voin nykyään juoda kahviakin. Ihmeellistä.

Refluksi-tyyppiRe: Parhaat aamupalat16.3.2023 14.47
Kaurapuuron pikakaurahiutaleista teen. Sitten yleensä pari kaurapalan puolikasta ja keittokinkkuviipaleet/ cheddarjuustoviipaleet niille. Joskus vielä banaanin.

Kun on hyvä kausi (ja nekin voi kestää todella pitkään) syön pekonia, munia yms. Kahvia kanssa sillon ihan säännölleen. Mut kaurapuuro ja kaura muutenkin mulle ns turvaruokaa.

MasentunutRe: Parhaat aamupalat16.3.2023 22.39
Puolikas banaania, muuta en saa syötyä, sitten ruokailu klo 11.30-12.00, yksi peruna, joku kastike ja ruokalusikallinen keitettyjä vihanneksia, tai mitä nyt sattuu minäkin päivänä olemaan, ruoka ei kyllä maistu ollenkaan, joten ihan pienen määrän syön, pitää syödä samalla kun puoliso, koska hänelle on tärkeää syödä silloin (diabetes) mitään ei tee koskaan mieli syödä, kohta tulossa leikkaus, toivon parasta, että taas voisi elää normaalia elämää, tämä ei ole sen arvoista😔 Voimia kaikille, refluksi ja palleatyrä on paska sairaus, vaikuttaa elämänlaatuun niin paljon.

VatsalihasRe: Parhaat aamupalat25.4.2023 15.04
Itse vedän aamupalaksi pelkän täyttävän smoothien. Tällainen https://www.xn--mttmestari-q5a2t.fi/resepti/bodin-putkimies-smoothie/ mutta puolikas annos.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: