Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

AsdRefluksiepäily22.1.2023 14:24
Mulla epäillään refluksia ja kävin just lääkärissä, kurkussa olevan kuristuksen takia, joka tuntui myös rinnassa ja selässä, kaulassa ja leuassakin. Nyt joudun kokeilemaan somaccia monta viikkoa, että toimiiko ja auttaako. Tänään tulee viikko siitä kun aloitin somacin. Kurkussa tuntuu vieläkin kipuja toisinaan. En oikein nyt tiedä, itseäni pelottaa ja ahdistaa tosi paljon. Yhtenä päivänä iski ihan jäätävät kivut koko rintakehään ja selkään ja kylkiin yms joten soitin päivystykseen, mutta sanoi vaan että refluksilta kuulostaa:( kivut olivat vaan tosi kovat, eikä koskaan ennen ole samanlaisia ollut.

Musta tuntuu usein että röyhtäytyttää tai jotain on tuolla kurkun alapäässä jossakin jumissa ja pahoinvoinnista olen kärsinyt jo vuosia. Nyt on ollut kyllä sellaista takaisinvirtauksen tunnettakin, ei suuhun asti mitään tule mutta jossain tuolla kaulan ja kurkun alaosassa ja rinnassa se tuntuu. Välillä yskittää. Mua pelottaa että en osaa selittää ja kuvailla oireitani oikein tai lääkärit ei vaan ymmärrä tai sitten niitä ei kiinnosta. Pelkään aina jotain vakavaa. Nyt en ole pystynyt elämään mitenkään normaalisti näiden oireiden ja ahdistuksen takia. Koko elämä tuntuu pysähtyneen, enkä pysty edes opiskelemaan. Aikaisemmin melkein kaikki oireeni on laitettu ahdistuksen ja stressin piikkiin, ja minun on myös itse vaikeaa hyväksyä, että mulla onkin oikeasti joku sairaus. Ja aina tuntuu tulevan joku uusi oire, joka vuosi varmaan. Kun joku asia on tutkittu niin sitten tulee taas joku uusi vaiva ja en vain jaksa enää. Oon kyllä käynyt muutama vuosi sitten gastroskopiassa pahoinvoinnin takia ja suoliston tähystyksessä kävin pari vuotta sitten ja sain ibs diagnoosin.. tuntuu tosi vaikealta myös kaikki ruokavalionmuutoskokeilut. En tiedä miten pystyn elämään tämän kanssa ja opintojen pariinkin pitäisi taas päästä:( Kauhea kuolemanpelkokin mulla on. Haluisin vaan elää normaalia elämää.

LauraRe: Refluksiepäily22.1.2023 19:30
Olisin voinut itse kirjoittaa ihan samoin. Laitoin juuri yhteydenottopyynnön terveyskeskukseen ja aion tällä kertaa vaatia tutkimuksia. Tulen hulluksi kun milloin oireet viittaa kurkkusyöpään, milloin sepelvaltimotautiin. En uskalla elää kun pelkään kuolemaa niin paljon. Äsken söin leivän margariinilla ja seuraukset kamalat: kurkku turpoaa, päätä alkaa särkeä, sylkeä erittyy ja ahdistus iskee. Joskus taas oireet ovat lievemmät, silloin kun mieli on rauhallisempi.

Et ole yksin pelkojesi kanssa. Onhan sinulla läheisiä joille voit purkaa ajatuksiasi?

AsdRe: Refluksiepäily23.1.2023 10:17
Kyllä oma perhe ja pari tuttua on semmoisia joille olen voinut puhua. Mutta tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä. On huomattu, että kun oikeasti sairastuu niin sen asian kanssa on aika yksinäistä:( oon vasta parikymppinen, joten lääkäritkään ei ota tosissaan. Ja koska tähystykset on tehty niin eivät senkään takia. Mutta kun mulla ei oo ennen ollu tämmöisiä oireita mitä nyt. On vaan tosi raskasta sairastaa nuorena. Onko sulla Laura ollut pitkään oireita ja onko ikinä tutkittu mitenkään?

Mulla tuntuu usein kurkku kipeältä ja öisin se alkaa ahdistaa varsinkin. Plus kivut rinnassa ja kaulalla ja ties missä. Mitään muuta en enää pysty ajattelemaan kuin tätä. Sain traumat jo näistä kaikista oireista ja pelkään että ne vaan pahenee ja nyt lääkärit ovat sanoneet että mun pitää somacceja syödä viikkojen ajan ja vasta sitten voin mennä uudestaan lääkäriin jos ne eivät auta siinä ajassa. Onhan niitä parempia päiviä välillä ollut mutta sitten tulee taas huonoja. Ja juuri kun vähän aikaa sitten olin saanut elämäni jotenkin parempaan suuntaan niin sitten nyt tuli nämä oireet.

Täällä somessa voi onneksi saada vertaistukea, mutta toisaalta täältä kun lukee juttuja niin se saattaa vaan pahentaa ahdistusta. Sen kannalta pitäisi varmaan vähentää tämän käyttöä.

AsdRe: Refluksiepäily25.1.2023 15:39
Vieläkin on kipuiluja joka puolella. Soitin nyt opiskelijaterveydenhuoltoonkin ja sanottiin että somac on hidasvaikutteinen ja ei välttämättä auta vielä:( eli niitä vaan ilmeisesti jatketaan nyt se 8viikkoa ennenkuin voin sitten saada lääkäriajan jos ei auta sillonkaan. Itse pelkään jotain vakavaa, mutta mitään tälle ei nyt voi. Mutta koska korvissakin välillä vihlaisee niin sain ajan maanantaiksi terveydenhoitajalle joka kattoo ne.. vaikka se voi olla vaan jotain säteilykipuakin, mitä pidän todennäköisempänä

LauraRe: Refluksiepäily26.1.2023 11:34
Minulla myös poikkeuksellisen kovia kipuja hartioista lähtien ylöspäin ja pelkään myös että nyt on jotain vakavaa, parantumatonta vahinkoa tapahtunut.

Kolmisen vuotta diagnoosista, kaksi tähystystä tehty. Ekassa ei tulehdusta ja sulkijalihas löysä, toisessa lievä tulehdus ja sulkijalihas piti ilmat mahassa.

Tässä sairaudessa olisi niin tärkeää huolehtia mielenterveydestään. Tuntuu että ahdistus ainakin tuplaa oireet ja kun pystyy rentoutumaan voi olla lähes oireeton. Itse en ole missään vaiheessa hyväksynyt diagnoosia, enkä kestä ajatusta loppuelämän ruokarajoituksista ja kivuista. Olen lukenut varmaan kaikki keskustelut täältä läpi, kokeillut vaikka mitä ravintolisiä ja googlettanut parannuskeinoja. Happosalpaajaa olen käyttänyt varmaan yhteensä vuoden, siitä ei juuri apua ole ollut.

Kyllä tämän palstan selaamista kannattaa rajoittaa, muuten velloo vaan syvemmällä oireidensa kanssa. Minulla oli varmaan vuosi kun en käynyt täällä ollenkaan ja silloin oireetkin vähäisempiä (kumpi syy ja kumpi seuraus 🤔).

Raudanpuute minulla on ja se voi aiheuttaa refluksioireita, siinä yksi oljenkorsi joka voisi helpottaa oireita. En ole vielä löytänyt sopivaa rautavalmistetta.

Älä menetä toivoasi!

AsdRe: Refluksiepäily26.1.2023 20:06
Aaa:( itse olen käynyt gastroskopiassa 3v sitten mutta silloin ei ollut näitä ruokatorven refluksioireita. Oli vaan pahoinvointia ja vatsani joskus alkoi kouristelemaan silleen ei kivuliaasti, mutta tuntuu kuin vatsalaukku kääntyisi ylösalaisin ja oksettaa ja olen joskus oksentanutkin.. tähystyksessä ei näkynyt mitään. Eikä ollut kyllä kiva kokemus sinänsä se tähystys, oli joku mutkakin jossain kohtaa ja se sattui ihan hirveästi. Mutta nyt sitten jotenkin olin tottunut elämään epämiellyttävän pahoinvoinnin kanssa, mutta kivun kanssa onkin sitten vaikeampaa. Kun oikeasti mulla kanssa rinnasta ylöspäin vihlailee ja kuristaa ja ties mitä. Ihan hirveä ahdistus ja kun muutaman päivän jo helpotti vähän, niin taas eilen alkoi kipuilemaan ja yöllä en pystynyt oikein nukkumaan. Ja mistään ei saa mitään apua tai lisätutkimuksia, kun lääkäriin ei pääse ennenkuin vasta kun olen syönyt näitä somacceja sen 8 viikkoa..

En halua enää googlettaa mitään oireita koska se saa aikaan vaan lisäpaniikkia:( haluisin vaan päästä takaisin normaalielämän pariin. Nyt vaan itken kotona päivät pitkät. Ihmissuhteistakaan ei tule mitään tämän kanssa. Toivottavasti sullakin helpottaa oireet pian ja saat apua! En itsekään ole kyllä vieläkään osannut rajoittaa tuota ruokavaliota sellaiseksi terveelliseksi, vaan aina sorrun johonkin herkkuihin yms.. en tiedä oisko ruokavalion muutoksesta tosin apua muutenkaan. Paha olo sillonki vaikka ei söis mitään

SaturnusRe: Refluksiepäily27.1.2023 23:20
Mulla oli alussa ihan samoja ajatuksia. Olin varma, että refluksi on väärä diagnoosi, kun lääkkeet ei tuntuneet auttavan millään. Pari viikkoa syötyäni niitä vaihdoin kahvin kofeiinipillereihin ja karsin ruokavaliosta kaikki närästystä aiheuttavat. Hitaasti, tosi hitaasti tilanne alkoi parantua. Meni varmaan se kaksi kuukautta, ennen kuin alkoi olla valoa tunnelin päässä. Pikkuhiljaa närästys väheni ja väheni, kunnes poistui kokonaan. Pystyin alkaa juomaan taas kahvia ja muutenkin syömään lähes kaikkea. Sen jälkeen (10 vuoden aikana) on ollut välillä heikompia kausia, mutta pääosin hyviä ja lääkkeitäkään en ole tarvinnut kuin satunnaisesti, paitsi nyt viime aikoina oireilu taas pahentunut. Ainut, mitä maha ei oikein siedä, on alkoholi. Halusin vain sanoa, että vaikka oireet tuntuu ihan hirveiltä, ja että varmasti on jotain vakavaa, niin todennäköisesti ne kuitenkin helpottavat ajan myötä. Ruokavaliota saattaa kyllä joutua karsimaan lääkityksen lisäksi. Tsemppiä Asd!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: