Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

Jone RiksustaRefluksin myötä fyysisen suorituskyvyn heikkeminen ja sydänoireet ?24.12.2022 0:11
Moi.

Minulla ollut nyt puolitoista vuotta sydänoireita siten, että kertakaikkiaan pienikin kovempi fyysinen liikunta/rasitus aiheuttaa sykkeen nopean nousun ja hengen haukkomisen, ikäänkuin olisin huonossa kunnossa. Jos myös tarpeeksi pitkään on kovempi rasitus päällä tai rasitus on äkillinen, siihen voi tulla seuraksi järkyttävä sydämen tykytyskohtaus ja tunne, ettei saa ollenkaan henkeä ja että taju lähtee. Samoin minulle niin rakas saunominen on pitänyt käytännössä jättää pois ohjelmasta, koska löylyssä ei tarvitse olla kuin muutama hetki ja pumppu rupeaa ottamaan kierroksia ja hengitys vaikeutumaan. Samoin uinnin kanssa, jo pelkkä altaaseen meno aiheuttaa puristavan tunteen rintaan ja hengittäminen on vaikeampaa, puhumattakaan sukeltamisesta. Voiko tämä kaikki johtua vain ja ainoastaan refluksitaudista, ts. onko muilla vastaavia oireita ?

Lisäksi minulla on jatkuvasti hengenahdistusta enemmän tai vähemmän, yleensä voimakas närästys ja polte, on mahavaivoja, rintakipua, äänen häviämistä, unettomuutta, jne.

Minulla ei ole todettu refluksitautia, gastroskopia on tehty reilu vuosi sitten kuten myös kolonoskopia ja molempien osalta sain ns. puhtaan paperit tuolloin. Sydämen osalta on tehty ultra kahdesti, rasituskokeet, on ollut holtteri 24/48h, ja sydän kaiken perusteella terve. Keuhkot on myös jo kolmesti leikekuvattu ja niissäkään ei mitään erityistä näy, samoin astmakokeet spirometriaa myöten on tehty ja mitään ei löydy kuin ei myöskään lukemattomista verikokeista, mitä minulla on otettu.

Olen juossut lääkäreillä ja tutkimuksissa nyt tosiaan puolitoista vuotta ja ainoa ääneen lausuttu diagnoosi eräältä kardiologilta oli, että jospa sinä vain kuvittelet. Sydänoireita, äänen häviämistä, rintakipuja, jatkuvaa närästystä yms on kyllä pirun vaikea vain kuvitella.

Muutaman muun potentiaalisen tautiehdokkaan lisäksi refluksi on vahvasti mukana listassa mutta voiko siihen liittyä siihen yllä kuvaamani kaltainen fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen hengitys- ja sydänoireineen ? Ja voiko refluksitauti olla, vaikka sitä ei ensimmäisellä gastroskopiakerralla löydetty ?

eräsRe: Refluksin myötä fyysisen suorituskyvyn heikkeminen ja sydänoireet ?24.12.2022 8:10
Voisiko syke- ja huimausoireesi johtua matalista veren rauta-arvoista, joita refluksi ilmeisesti voi osaltaan huonontaa?

Itse olen ollu ahkera verenluovuttaja ja aina luovuttaessa hemoglobiini on ollut 160 hujakoilla. Kuitenkin jaksamattomuutta oli ollut jo pitkään ja esim juoksulenkit kulkeneet tahmeasti syke pilvissä. Myös lievää huimausta tai huteraa oloa koin toistuvasti. Kaikille oireille arvelin syyksi huonoa syömistä, laiskaa treenaamista, ikämuutoksia tms.

Syyksi osoittautui kuitenkin ferritiinin, veren varastoraudan vähäisyys.
Se oli 8,9 viitearvojen ollessa 20?195 µg/l.
Eli hemogobiini-arvot näyttivät hyvältä, mutta raudanpuute oli kuitenkin vakava.

Kun rauta-arvot ovat pielessä, ei elimistö saa riittävästi happea ja se näkyy kaikessa muussa paitsi paikallaan makoilussa.

mala55Re: Refluksin myötä fyysisen suorituskyvyn heikkeminen ja sydänoireet ?24.12.2022 8:10
Kilpirauhasarvot onko otettu?

Jouluja!

Jone RiksustaRe: Refluksin myötä fyysisen suorituskyvyn heikkeminen ja sydänoireet ?25.12.2022 14:43
Ferritiinit on katsottu eikä niissä ollut ihmeitä ainakaan vielä muutama kuukausi takaperin, kilpirauhasarvoja taas ei varmaankaan ole katsottu mutten ole aiemmin osannut näitä oireitani esim. kilpirauhasen vajaatoimintaan yhdistää. Nyt kun kävin läpi tuota listaa oireista, niin muutaman muun mahdollisen sairauden lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta tuli lisättyä listaan.

Olen huomannut myös, että kun hölkkään tasaisella alustalla, ei sydän ole juurikaan moksiskaan mutta jos vaihdan pieneen ylämäkeen, niin jo muutaman sekunnin jälkeen tuntuu, että on pakko vaihtaa kävelyyn tai pumppu leikkaa kiinni. Sama koskee myös muita nopealiikkeisiä urheilulajeja, niitä en voi harrastaa nopeiden suunnanmuutosten/kyykistymisien jne vuoksi.

Mies vantaaltaRe: Refluksin myötä fyysisen suorituskyvyn heikkeminen ja sydänoireet ?15.1.2023 21:04
Minulla täysin samoja oireita kun aloittajalla, minulla oikeet alkoivat ensimmäisen rokotuksen jälkeen, eli juurikin 1,5 vuotta on nyt olleet nämä oireet. Ennen rokotetta kävin kuntosalilla, saunassa yms. ilman mitään ongelmia. Olen kokeillut eri reseptilääkkeitä mm. soman, omenprazol yms. ja näistä tulee minulle vaan pahempia oireita. Betasalpaajaa joudun syömään rytmihäiriöiden takia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: