Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

Ansku95Kaurapuuro pyrkii ylöspäin - miksi?3.6.2022 21:27
Itse haluaisin syödä kaurapuuroa, mutta se ei kerta kaikkiaan onnistu, kun jo parin lusikallisen jälkeen puuro (nimenomaan kaura-) päättä lähteä paluumatkalle. Nyt sain ehkä puoli desiä syötyä ja sitten jo tuntui, että kannattaa lopettaa.

Pidän puurosta, ja haluaisin syödä kaurapuuroa, koska sen on hyvää, ja helppo valmistaa. Teen puuron keittämällä veteen 1 dl hiutaleita, 2 dl vettä ja vähän suolaa - lienekö sitten tiukkaa. Sama oireilu on ollut vaikka olen koittanut tehdä löysempääkin.

Refluksitaustasta vähän: itsellä aikaisemmin lähinnä kurkkurefluksi oireillut mm. äänenkäheytenä ja äänihuulisalpauksia. Kummatkin päät ruokatorvesta liian löysiä. Nykyään ihan kunnon närästyksiä ollut, esopratsolia käyttänyt aikaisemmin, nykyään pärjäilen Renniellä ja pahimpiin vaiheisiin sitten noita käsikaupan PPI- lääkkeitä.

Oletteko törmänneet vastaavaan ongelmaan, että puuroa syödessä alkaa ahistaa ja oksettaa jo alkumetreillä?

SitrusRe: Kaurapuuro pyrkii ylöspäin - miksi?4.6.2022 12:28
Mulla appelsiini ja mandariinit ym. tekevät juuri noin.
Niitä ei voi syödä yhtään.

kärvistelevä EKRe: Kaurapuuro pyrkii ylöspäin - miksi?5.6.2022 13:09
Mulla tekee tuota ahdistuksen tunnetta, kun syön perunaa tai riisiä. Tuntuu, että jää jumiin tuonne vatsaportin suuntaan, tulee oksettava olo/nousee takaisin suuhun. Vatsa tähystetty 3x vuosien mittaan eikä mitään ongelmaa näkynyt. Kaurapuuroa syön aamuin illoin, siitä ei tule tätä ongelmaa, onneksi: melkein ainoa, jota voin syödä.

PihlisRe: Kaurapuuro pyrkii ylöspäin - miksi?8.6.2022 15:12
Itsellä on kokemus, että melkein kaikki ruoka nousee ylös, jos sitä on syönyt liikaa. Annosten tulee olla hillittyjä. Toi on tietenkin erittäin haastavaa jos on nälkä ja pitää lopettaa syöminen kesken.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: