Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

MallaAlkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?21.11.2013 19:44
Aika moni on eri ketjuissa maininnut syöneensä joko antibiootti- tai tulehduskipulääkekuurin, minkä jälkeen refluksivaivat alkoivat. Ajattelinkin pistää pystyyn pienimuotoisen gallupin miten on. Olisi mukava myös tietää kuinka kauan aikaa meni ennenkuin oireet helpottivat, jos helpottivat.

Itsellä alkoi antibioottikuurista 3,5 kk sitten. Ensiksi tuli muutaman päivän raju ripuli ja sen perään kaikki ikävät refluksioireet: kurkkukipu, kurkun kuristus, sydäntuntemukset, ilmavaivat ja röyhtäilyt. Ikinä ennen en ole kärsinyt röyhtäilyistä! Pikkuhiljaa olen siivonnut ruokavaliotani ja pahimmat oireet ovat hiukan helpottaneet. Mutta viimeksi rintaa puristi ja kurkkua kuristi 5 päivää sitten koko päivän. Koko ajan olen syönyt happosalpaajaa, enimmäkseen 20 mg/päivä. Joten hidasta on.

Miten teillä muilla?

HansuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?21.11.2013 20:45
Mie vejin jos mitä myrkkyjä ihan huolettomasti ennen ja jälkeen ekan selkäleikkauksen eikä kukaan puhunu maitohappobakteerien käytöstä. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Olen ollu välillä tosi huonona, leikkaustakin harkittiin mutta nyt olen jättäny Somacin pois, pärjään Koivuntuhkauutteella ja silloin tällöin Galieve-tabletti.
Kahvinjuontia olen tietysti vähentänyt ja muutenkin oppinut kahtomaan, mitä uskaltaa syyä ja mitä ei.
Mutta tällä hetkellä ( koputan puuta ) hyvä tilanne. uutena apuna lievään närästykseen olen löytänyt mantelit :)

HansuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?21.11.2013 20:46
Vaivat alkoi siis 2008 oikein kunnolla ja nyt siis helpottaa.

SitrusRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?21.11.2013 22:13
Refluksi alkoi kuukausien tulehduskipulääkkeiden päivittäisen syönnin jälkeen. Näin siis lääkärin ohjeilla. Lääkkeitä oli syötävä, kun hampaat oli rikki ja niitä hoidettiin väärin tai ei hoidettu ollenkaan. Oli mulla oireita ollut pari vuosikymmmentä sitä ennen, mutta ei se rajoittanut elämääni mitenkään.

SitrusRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?21.11.2013 22:16
Täydennetään vielä, että kyllä mua huoletti se lääkkeiden käyttö, mutta kysyin useammaltakin lääkäriltä, ja kaikki sanoivat että ei ole vaaraa, syö vaan. Samoin sanottiin apteekissa. Ja hampaideni luulin olevan hoidossa, kun olin lääkärin hoidossa. Harkitsin tietysti yksityistäkin, mutta kun yksityisasemilla näkyi olevan samat lääkärit niin en sitten mennyt ennen kuin tilanne oli ihan kauhea. Sen koommin en ole kunnallisessa hammas"hoidossa" ollut enkä mene!!

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 12:24
Minulla on mielikuva, että vasta ihan viime aikoina on enempi alettu varoittelemaan tulehduskipulääkkeistä. Huolettomasti on aiemmin määrätty ja syöty. Oliskohan jotain 10-12 vuotta sitten, kun lääkäri määräsi minulle kuurin Vioxxia. Sen piti olla käänteentekevä lääke, joka ei ärsytä vatsaa. En varmaan syönyt kuin kolme neljä viikkoa, kun sain vuotavan vatsahaavan. Vioxx vedettiin sitten aika nopeasti markkinoilta, koska sivuvaikutukset olivat todella vakavia, taisi olla aivotapahtumia ja kuolemiakin. Tuon jälkeen olen syönyt vain parasetamolia, josta sanotaan ettei ärsytä vatsaa. Tiedä häntä sitten. - ainakin sen olen oppinut, että jos antibioottiin joutuu turvautumaan mukaan tulee myös happosalpaaja mahan suojaksi.

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 13:44
Laitanpa sanasen minäkin tähän ketjuun.

Lokakuun puolessa välissä sain virtsavaivoihini lääkekuurin ja minä tyhmä en ensin lukenut lääkkeiden sivuvaikutuksia vaan oikeastaan ensimmäisen kerran elämässäni aloitin lääkkeiden syönnin lääkärin ohjeistuksen mukaan. Normaalisti refluksitautini takia AINA luen sopiiko lääke tämän sairauden kanssa. (kokemuksia on siitä tuskatilasta mitä lääke voi aiheuttaa)

Vajaan viikon kun olin syönyt lääkettä alkoi yskittää niin ettei meinannut puheesta tulla mitään. Samoin tuli kurkku-rintalastakivut ja päänsärky. Sitten alkoi aivan kaamea närästys ym.ym. Rupesin oireiden pahennuttua lukemaan lääkkeen sivuvaikutuksia ja stoppasin lääkkeen siihen paikkaan. Soitin sairaalaan mistä lääke määrättiin minulle, että terkkuja lääkärille lopetin sen pahentuneiden refluksikipujeni takia.

(Sain sairaalasta kirjeen jossa ilmoitettiin, että lääkäri soittaa minulle ensi viikolla ja haluaa keskustella lääkkeestä mitä minulle määräsi.
Eli tämän soittavan lääkärin määrämä lääke oli se kaiken pahan alku ja juuri.)

Kivut olivat niin kovat, että jouduin menemään päivystykseen ja sieltä sain lääkkeet millä pikkuhiljaa oloni palasi "minun normaaliksi".
Nyt on ihan kohtalaisen jees olo. Reilut 2 viikkoa meni tämän olotilan saavuttamiseen.

Päivystyksessä otettiin kaikki mahdolliset kokeet ja eilen soitti lääkäri niistä minulle. Kaikki arvot ok, ei helikoa, mutta sappiarvo oli todella kohollaan. Nyt menen kuukauden päästä kokeisiin jossa katsotaan onko arvo normalisoitunut. Lääkäri oli ymmällään mikä tämän arvon on nostanut koholle, kun minulla ei ole koko sappirakkoa, kivien takia leikattu pois. No ehkä kuukauden päästä tämäkin asia selviää.
Jos vielä on kohollaan ko. arvo tutkitaan lisää.

Että tällainen sekava tarina minun kokemuksestani refluksi/lääkkeet.

SitrusRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 14:29
Malla, mulle määrättiin Vioxxia vaikean rannemurtuman kipuun. Piti olla niin mainio lääke, ei rasita mahaa, kun oteteaan vain 1xpv. Aina kun otin lääkkeen tuli parin tunnin päästä tukala, tuskanhikinen olo, tuntui pahalta rinnassa ja kesti 2-3 h.
Jätin lääkkeen siksi, ja myöhemmin kuulin että se oli ppoistettu markkinoilta juuri sydän- ja verisuoniriskien takia. Jäänyt testaus vähän puolitiehen.

SitrusRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 14:34
Vielä Malla, mulla on sama kipulääke nyk. kuin sulla. Panadol on ihan hyvä lääke, mutta tiedäthän sinäkin että siinä toksinen annos on hyvin lähellä hoitoannosta. Ts. ei se mikään lelulääke ole vaikka pikkulapsetkin sitä saavat. Kannattaa ottaa todesta ne paketissa sanotut enimmäismäärät per vrk. Itse otin kerran vähän yli ja tuli tosi huono, semmonen turpea ja pöhnä olo. Ei saa ottaa yli, sen kyllä opin.

ÄlveeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 14:43
mielenkiintoinen tarina Aikuinen nainen -nimimerkiltä.

Mitä lääkkeitä sait, joilla olo parani normaaliksi?

Tiivistettynä omasta tilanteestani on, että sain maanantaina selkäkipuun Arcoxia 120mg ja Norflex 100mg, ja keskiviikkoiltana alkoi aivan hirveät oireet. Lopetin edellä mainittujen lääkkeiden syömisen keskiviikkoiltana, mutta eilinen ja tämä päivä ovat olleet ns. perkeleellisiä. Närästää, polttelee, ryvityttää ja röyhtäyttää koko ajan, ja mahakin on sekaisin. Olen ottanut kaikkia mahdollisia nopeita närästyksen lievittäjiä, mutta oireilu senkuin jatkuu..

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 16:25
-Aikuinen mainen, kerrohan myöhemmin mitä tulevissa tutkimuksissa ilmenee. Aivan uskomaton juttu. Hyvä että olotilasi on parantunut.
-Sitrus, tiedän että parasetamol rasittaa maksaa liian suurilla annoksilla, joten pitäydyn suosituksissa. Parasetamol vie säryn muttei tulehdusta, siinä sen puute.

Tulee väkisinkin mieleen, että näin niitä uusia refluksipotilaita ja muita vatsavaivaisia kasvatetaan. Esim. lääkäri kyllä kysyy onko lääkeaineallergioita antibioottia määrätessän, mutta ei ikinä onko vatsavaivoja. Ja itse olen saanut pitää huolen tuon Vioxx-episodin jälkeen ettei minulle anneta/määrätä sopimattomia särkylääkkeitä.

-Älvee, en tiedä mikä saamissasi särkylääkkeissä on vaikuttava aine, mutta on niissä varmaan muutakin kuin parasetamolia. On tietysti tilanteita, jolloin tulehduskipu/vahvoja särkylääkkeitä ei voi välttää. Jatkuvasti niitä käyttäville kait määrätäänkin happosalpaajiia vatsan suojaksi.

Mutta milloin päästään siihen että satunnaisen tulehduskipulääke- tai antibioottikuurin syöjille myös? Vai eikö ennaltaehkäisy kannata ja hoidetaan mieluummin niitten aiheuttamaa sairautta? Kaikki eivät tiedä tästä vaarasta eivätkä osaa vaatia. En minäkään ennen tuota viimeistä antibioottikuuria.

ÄlveeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 17:15
Mallalle: arcoxian vaikuttava aine on Etorikoksibi ja norflexin orfenadriini.

refluksikurkkuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 17:37
Paljon on vielä kyllä epäselvää liittyen näiden ja toisilla alkavien oireiluun välillä. En tiedä mikä ihme altistava ykslöllinen tekijä se voisi olla....

Toisaalta meillä on refluksikkoja, joilla tavallisimmat antibioottikuurit ei ole aiheuttanut mitään mutta esim sitten taas c-vitamiini tai rauta, jotka listataan mahdollisesti ärsyttäviin. Sivuston listaus mahdollsiesti ärsyttävistä löytyy Refluksi:aiheuttajat http://www.refluksi.fi/126

Itse en reagoi mitenkään noihin antibioottikuureihin mutta kun aloin ihan turhaan (ravinnossa tarpeeksi) syömään C-vitamiinia pillereinä, johon alkoi tuntumaan ...

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 17:55
Niinpä Refluksikurkku. Olen täys maallikko enkä tiedä. Mutta raskaasti riepoo tämä antibioottikuurista alkanut ja kohta jo 4 kk kestänyt paha oireilu. Olen minäkin ennen antibiootteja syönyt eikä tämmöistä ole seurannut. Voitin pääpotin sivuvaikutusarpajaisissa, kuten joku jossain mainitsi :(

santtu-Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.11.2013 20:30
Minulla ei ole ikinä ollut refluksioireilua ennen kesän alkua! Kesän alussa söin kaksi antibioottikuuria poskiontelontulehdukseen ja niska/päänsärkyihin useamman viikon särkylääkkeitä (panadol, arcoxia, tramal, panacod). Pikkuhiljaa minulla alkoi jatkuva kurkkukipu, painentunne rintalastalla, polttelu, äänen käheytyminen ja katkeileminen yms ja useiden lääkärikäyntien jälkeen diagnosoin itselleni refluksitaudin, lääkärit hoitivat oireitani siitepölyallergiana. Minulle tehtiin tähystys ja refluksitauti löytyi! Jotenkin tuntuu uskomattomlata että edes raskauksien aikana minua ei ole ikinä närästänyt (kolme lasta kolmessa vuodessa) ja nyt ab-kuurin ja särkylääkkeiden aloittamisen jälkeen alkoi jatkuvat oireet jotka ei lääkityksellä pysy hallinnassa.

SatuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 12:28
Itseäni jännittää ja kauhistuttaa, mahtaako minulle tulla menossa olevan helikobakteerin häätöhoidon seurauksena jotain muuta...Syön _3000mg_ antibiootteja 7 pvän ajan....Antibiootteina Amorion ja Zeclar. Kuukausi sitten tehdyssä tähystyksessä ei löytynyt refluksia eikä palleatyrää. Tämä ja huominen päivä lääkekuuria jäljellä, onneksi! Pahimmat sivuoireet ovat olleet kuvotus, palelu, vatsan turpoaminen ja hömelö olo....Sivuoireet tästä yhdistelmähoidosta ovat uskomattomat: Kuurosus, itsensä tunteminen vieraaksi, rytmihäiriöt, psykoottiset oireet jne... :( Kamala kamala lääkekuuri...

QuarterturnRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 12:39
Minullakin alkoi oireet streptokokkitulehduksen yhteydessä, ja buraanaa ja antibioottiahan meni.

Toki, kun näin jälkeenpäin kelaan elämääni, löytyy sieltä kyllä paljon näille vaivoille altistavia tekijöitä.

VaniljaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 13:55
Minä aloitin tänään antibioottikuurin virtsarakon tulehdukseen. Vähän närästelee, mutta ei pahempia oireita ainakaan vielä. Minä en erityisemmin ole oireillut aiemminkaan kuurien aikana, mutta nuoruudessani jouduin käyttämään useita antibioottikuureja. Tiedä miten ne yleensäkin vaikuttavat vatsan tilanteeseen. Silloin ei ollut maitohappobakteereja, joten suoliston tilanne oli bakteerikannaltaan varmaan surkea. Rasittavaa joutua antibioottikuurille, mutta mikään muu ei auta.

MariaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 14:57
Mulla alkoi aikoinaan n. 10 v sitten närästysoireilu/refluksi ekan kerran laajakirjoisen antibioottikuurin jälkeen, sitä ennen ei närästänyt koskaan.

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 18:32
Satu, oliko niin että olet ollut helicokuurilla jo aiemmin? Minulta häädettiin helico muutama vuosi sitten ja häätö myös onnistui. Vatsani kesti hyvin kuurin ajan, siinähän on mukana myös happosalpaaja vatsan suojaksi. Mutta kun kuuri loppui vatsani tuli aivan j ä r k y t t ä v ä n kipeäksi. Päivystyksestä sain Nexiumia. En muista kuinka kauan Nexiumia söin, mutta vatsa rauhoittui pikkuhiljaa. Minä söisin varmuuden vuoksi helico- tai muun antibioottikuurin jälkeen kyllä happosalpaajaa. Tavallisella tai hiukan suuremmalla annostuksella.

SatuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 19:34
Malla, kyllä, häätöä yritettiin reilu vuosi sitten, mutta ei onnistunut...Nyt menossa Helipak K ja huomenna viimeinen kuuripäivä. Mulle kaveri suositteli, että söisin Precosaa (prebioottia) vielä puoli vuotta kuurin loppumisen jälkeen, vaikka ohjeissa sanotaan, että muutama päivä riittää. Hän kehotti minua syömään myös runsaasti muita maitohappobakteerivalmisteita jogurttien ja muiden hapanmaitotuotteiden muodossa. Lääkäri ei ole minulle puhunut mitään, että happosalpaajia pitäisi jatkaa. Eikös ne minimoi vatsahapot kun taas mä oletan, että nyt pitäisi nimenomaan kuurin jälkeen saada vatsan happotasapaino palautettua ja happoja pikemminkin takasin. Itse pelkäään juuri sitä, että vaikka häätö onnistuisi, tulee tällaisen hevoskuurin jälkeen jokin muu oire :P

SatuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 20:40
No niin. Löysin sit juttua clostridium difficile -ripulista, joka voi olla seurauksena kovien antibioottikuurien käytöstä :P Lietson täällä hysteriaa itselleni... Voiko tuo tulla vielä kuurin lopettamisen jälkeen vai olisiko jo alkanut? Kuinkakohan huonossa hapessa suolisto ja vatsa ovat tällaisen häätöhoidon jälkeen?

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 20:44
Satu, minulla ei ole lääketieteellistä osaamista, vain kerroin oman kokemukseni. Maitohappobakteerit pillereinä ja ravinnossa ovat hyvä juttu. Jostain luin että tavallisenkin antibioottikuurin jälkeen suoliston normaalin bakteerikannan palautuminen vie 1-4 kk. Helicon häätö on semmoinen hevoskuuri, että se todennäköisesti saa suoliston kovastikin epätasapainoon. Mutta voi myös olla että selviät kuurista hyvin, toivotaan niin. Minulla varmaan mahan limakalvo ärtyi pahasti ja siksi lääkäri määräsi happosalpaajaa. Refluksioireita ei silloin ollut.

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.11.2013 20:52
Jaahas, kirjoitettiin yhtäaikaa... Elokuinen antibioottikuurini oli ns. taviskuuri poskiontelon tulehdukseen. Kuurin loputtua sain rajun ripulin, melkein menin lääkäriinkin. En osaa sanoa oliko tuo mainitsemasi antibioottiripuli, mutta kuurin jälkeen tosiaan sain nämä ikävät refluksioireet. Lääkityksen ja ruokavalion säätämisen avulla tuntuu että nyt hiukan helpottaa. Melkein 4 kk on kulunut.

MrMMRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?24.11.2013 13:01
Aikas uskomatonta törmätä tälläiseen kysymykseen. Ehdottomasti antibiooteista!! Hienoa. Olen epäillyt tätä itsekin.

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?24.11.2013 22:02
Heissan!

Älvee ja Malla vastaan teille ja toki muillekin, että sain Zolttia 30mg kaksi kertaa päivässä otettavaksi ja Primperania. Niillä oloni parani nopeasti ja kun vielä jätin sen virtsavaivoihin tarkoitetun lääkkeen pois niin nyt voin jo kohtuullisen hyvin.

Keskiviikkona soittaa lääkäri minulle joka lääkkeen määräsi vaikka tiesi taustani, että olen vatsani takia huono kestämään lääkkeitä. Saa nähdä miten hän asiaan suhtautuu kun kerron mikä sairaus kierre siitä minulle tuli.

Täällä mainittua Arcoxia en voi käyttää lainkaan, siitä on karvaat kokemukset myöskin. Siksi ainoa kipulääke jota kaiken aikaa tarvitsen on kipulaastarin muodossa. Sitä siedän toistaiseksi.

Kertoilen sitten lisää kun saan kohonneista sappiarvoista vastauksen.Menee sinne joulun paikkeille, ehkä jälkeenkin kun käyn uusinta kokeissa jossa katsotaan mikä on tilanne nyt.

Kivutonta oloa kaikille toivottelen.

ÄlveeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?26.11.2013 16:33
Kiitoksia vastauksesta Aikuinen nainen.

Tänään keskustelin lääkärin kanssa, joka on hoitanut refluksiongelmaani. Hänen mielestään oli selvää, että arcoxia+norflex yhdistelmä on aiheuttanut tämän lähes viikon mittaisen jatkuvan närästyksen lisäoireineen.

Hän kirjoitti myös minulle Primperania, kun sitä tiedustelin. Arveli siitä olevan apua. Zantacia syön sen ohella myös, zolt ei minulle käy.

Gaviscon ja Galieve ovat olleet kovassa käytössä. Galieve tuntuu toimivan nestemäisenä paremmin kuin gavisconin purutabletit.

Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu :)

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?26.11.2013 17:09
Oi voi, refluksipotilas on aina sydän syrjällään, mitä muuhun vaivaan määrätyt lääkkeet saattavat aiheuttaa :(

refluksikurkkuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?26.11.2013 18:00
Aikuinen nainen, onneksi kipulaastarit käy sinulle - kivuttomia hetkiä!

Älvee, toivottavasti närästysviikko päättyy pian!

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?26.11.2013 21:44
Toivottavasti Älvee sinulle on apua Primperanista. Minulta ainakin pahoinvointi olo on kokonaan pois tällä lääkkeellä.

Zantacia minäkin olen käyttänyt kunnes eivät enää tehonneet. Onnekseni Zolt sopii minun vaivoihini ainakin tällä hetkellä.

Huomenna lääkäri soittaa minulle, ja kertoo kait miksi ei uskonut minua kun sanoin, että hänen ehdottamat lääkkeet sairastuttavat minut. Niin kuin kävikin. Saas nähdä mihin me yhdessä päädymme.

Kuten Refluksikurkku totesit, olen todella onnekas, että voin näitä kipulaastareita käyttää vaikka ihoni onkin isoja punaisia rohtuneita neliöitä täynnä. Kiva riisua vastaanotolla itsensä ja näytellä kuinka tyylikäs kroppani on. Kipulaastarin alta iho tulipunainen ja niitä värikkäitä kohtia on yläkroppani täynnä. Mutta kestän sen jos pitää vatsan kanssa valita.

Edelleenkin toivotan parempia päiviä jokaiselle refluksi tautiselle.

äiti93Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?16.12.2013 18:53
Kyllä alkoi.

Synnytyksen jälkeen söin 2 kuuria Kefexiniä, Flagyl (aivan kamala antibiootti) ja 2 Dalacin-kuuria. Sen lisäksi paljon buranaa (400 ja 600) ja parasetamolia. Nämä kuurit siis erinäisiin tulehduksiin ja kolmen kuukauden aikana.

Oireeni vievät nykyisin kaiken elämänlaadun, kun ovat koko ajan päällä. :( julkisella puolella kukaan ei ole vielä tehnyt minulle mitään muuta kuin leimanneet mielenterveyspotilaaksi. yksityisen puolen lääkärit ovat kaikki olleet sitä mieltä, että oireeni johtuvat useista lääkekuureista, mutta sitä ei ole tutkittu enempää, mikä oireet aiheuttaa. Nyt alkamassa Zantac 300mg kahdeksi kuukaudeksi. Toivon niin, että parantuisin.

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?16.12.2013 20:41
Äiti93, nuo monet antibioottikuurisi ja buranat ovat varmaan pääsyy oireisiisi. En tiedä voiko raskaus väljentää mahaporttia. En tunne asiaa. Itse söin vain yhden antibioottikuurin ja se riitti. Yksityisellä tähystettiin ja diagnoosiksi tuli gastriitti eli vatsakatarri ja lievä ruokatorven tulehdus. Nyt 5 kk antibiootista oireet ovat melkein poissa. Koko ajan olen syönyt happosalpaajaa ja muuttanut kovastikin ruokavaliotani. Sinun oireesi ovat olleet melkoisen rajut, luin toisesta ketjusta. Luulisin, että lääkäri suhtautuu suopeammin tähystykseen 2 kkk Zantac- kuurinjälkeen, jos oireita vielä on. Älä syö enää buranaa tai vast. vaan parasetamolia! Tämä on hyvä sivusto, löydät paljon tietoa ja huomaat ettet ole hankaline ja 'luulotautisen' oireinesi yksin. Voimia!

äiti93Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?16.12.2013 22:37
Malla:

voi, kiitos paljon kommentistasi. :)
saanko udella, mikä antibioottikuuri sulle määrättiin ja kuinka pitkään? itse söin 30 päivää yhteensä antibiootteja.
varmaan munkin pitäisi mennä yksityiselle tähystykseen jossain vaiheessa, mutta onhan se kallista. niin ikävää, ettei julkisella puolella laiteta helposti tähystykseen, ainakaan näin nuorella iällä. aion kyllä kovistella lääkäriä seuraavan kerran.
ja buranaan en enää koske.

MallaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?16.12.2013 23:37
En muista antibiootin nimeä, se oli poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdukseen. Kesto n. 5 päivää. Sinun kuurisi oli varsin pitkä... Kannattaa syödä maitohappobakteereita nyt jatkuvasti. Kysy apteekista voitko käyttää Gavisconia imetyksen aikana. Se on neste, joka muodostaa mahansisällön päälle 'esteen' niin ettei se pääse ruokatorveen. Omat oireeni alkoivat helpottamaan kun onnistuin jättämään kahvin kokonaan. Jos juot kahvia, suosittaisin lopettamaan - vähitellen ettei tule vieroitusoireita. Minä en oksennellut, mutta muuten oli vaikka mitä outoja oireita: rintakipua (olin sydänseurannassakin), hengitysvaikeuksia, hengästymistä, heikotusta, kurkun kuristusta, röyhtäilyjä, närästystä, happaman mahanesteen nousua suuhun.. Luulin että järjen valo on sammunut, niin omituisia oireet olivat. Elämästä ei oikeiin tullut mitään. Mutta nyt 4 viikkoa kahvin jättämisen jälkeen elämä ja energia tuntuu palaavan. Käytän myös lisäravinteita. Niistä ym. Olen kirjoittanut ketjussa 'gastriitti - mikä avuksi'. Olosi on nyt huono ja vie aikansa ennenkuin lääkekuurien aiheuttamat tulehdukset paranevat. Mutta varmasti parempia aikoja on luvassa. Jos olosi on/muuttuu hyvin hankalaksi, minä ryhtyisin tk: n riesaksi tai sitten jos mahdollista menisin yksityiselle. Pitäähän sinun jaksaa vauvankin kanssa. Tsemppiä!

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 19:03
Hei vaan kaikille,

vähän vanha ketju, tai hiljentynyt, mutta omalta kohdaltani ajankohtainen.

Itse söin kaksi antibioottikuuria 2014 vuoden lopulla ja yhden heti vuoden 2015 alkuun, kun olivat kuulemma niin hyvin siedettyjä jne.
Lisäksi samaan aikaan oli kovaa henkistä kuormitusta läheisen syöpäsairauden ja saattohoidon vuoksi.
Ja vielä lisäksi tules-vaivoihin meni pronaxen ja panadol muutaman kuukauden putkeen.

Viimeisen antibioottikuurin aikana sitten alkoi mahaa nipistellä ja pikku hiljaa sellainen omituinen tunne, kuin jokin ryömisi ruokatorvea ylös ja palan tunnetta kurkussa. Ei ole koskaan närästänyt joten en osannut ajatella olevan närästystä. Kunnes sitten ylävatsakivut ja rinnan polte alkoivat. Sain ensin Somac-kuurin yksityiseltä, mutta oma lääkärini oli sitä mieltä, että olisi parempi ensin kokeilla Ranixal+Gavicon yhdistelmää, koska on miedompaa. Sain närästykseen avun kyllä, mutta alkoikin sitten kovat vatsa/suolistokivut ja ruoka ei sulanut ja ripulia oli joka viikko.
Lopetin pari viikkoa sitten ranixalin syömisen ja yrittänyt mennä Gavisonilla. Vatsa/suolisto alkoivat rauhoittua kun lopetin ranixalin ja sulastuskin alko pikkuhiljaa toimia. Ei vatsa ja suolisto vieläkään normaalisti toimi, mutta paljon paljon paremmin.

Kohdallani ainakin tässä vaiheessa kaikkien mahdollisten testien jälkeen epäillään, että antibiootit ja tulehduskipulääkkeet olisivat taustalla, koska aikaisemmin ei mitään vastaavaa ole ollut.
Tähystykseen odottelen kutsua, yäk.

Ei tämä helppoa ole, kun pitää välttää särkylääkkeitä (tulehduskipulääkkeitä ainakin) vaikka särkyjä piisaa. Dolanikin tuntuu ärsyttävän.

Että nyt on antibiooteista pieni kammo, samoin suhtautuminen tulehduskipulääkkeisiin on tiukentunut, vaikka särkyihin olisikin tarvetta.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 19:35
Panadol löytyy kyllä peräpuikkonakin.....aikuisillekin......niin ei tarvitse rassata suolistoa.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 20:58
Kiitos Tintti2 vinkistä! Pitänee seuraavan kerran apteekissa käydessä ostaa kokeeksi.

Valitettavasti panadol auttaa vain lievään kipuun, kovempaan lääkärit ovat sitten suositelleet Panacodia. Vaikka jokainen lääkehän on vierasaine elimistölle joten pyrin panacodia käyttämään vain viime hädässä.

Mutta joskus sitä vain väsyy kipuun kaikilta osin ja antaa periksi ja ottaa.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 21:11
Mielenkiinnosta kysyn kun itsellä tulesvaivat....onko niitä sun hoidettu muilla konstein kuin lääkkeillä?
Mitä sinulla on todettu ja mitä oireita ne aiheuttavat ?

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 21:20
Olet siis kohtalotoveri, täällähän meitä riittää. Olen pitkään jo lukenut, mutta ajattelin sitten tänään kirjoittaakkin. Jospa asioiden jakaminen hiukan helpottaisi oloa.

Minulla on oireita rintarangan ala ja yläosissa, siitä sitten heijastuu välillä alaselkään asti ja niskaan myös.
Kun jumi on paha, on rintakehän alue tosi kireä ja kipeitä kohtia.
Rytmihäiriöitä myös silloin, mutta eivät ole kuulemma sydänperäisiä.
Aluksihan niin luulin, kun en voinut edes ajatella niiden johtuvan muusta.

Nyt ollut viikon pahana, kipuja rinnassa, niskassa, hartioissa ja välillä on olo kuin gorilla istuisi selässä.
Olen käynyt fysioterapiassa syksystä-14 lähtien, sain aika hyvään jamaan mutta sitten tuli nämä närästys ja suolisto-ongelmat jotka vaikuttaneet paljon elämään joten nyt taas on nämä tules-ongelmat pahentuneet. Ongelmat säteilee välillä myös käsiin, puutumista ja oikean käden sormet kylmät. Normaalilämpö palaa sormiin heti kun aukaisee vähän ruotoa ja liikehtii.

Yritän tehdä harjoitteet kotona 5-6 päivänä viikossa, aina ei vaan jaksa. Nämä kaikki oireet imee vaan mehut välillä niin fyysisesti ja henkisesti. Rintaranka magneettikuvataan pian.

Naprapaatilta olen hakenut myös apua.

Millaista sinulla?

SingerRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 21:27
Ikäni oon syöny särkylääkkeitä millon mihinkin päänsärkyyn, ja antibiootteja oon saanu lapsesta asti melkein yhden vuodessa varmaan. Myöskin ihan vauvana mulla oli hinkuyskä, en tiedä miten sitä hoidettiin mut sairaalassa olin.

Nyt viime syksynä refluksi paheni antibioottien jälkeen selkeesti, ja alkoi helpottamaan vasta maaliskuussa, eli n. 6kk kesti tosi pahaa aikaa. Vieläkin syön jatkuvasti Parietia närästykseen ja välillä käsikauppalääkkeitä lisäksi, mut olo on useimmiten siedettävä.

marja Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 21:44
Minulla ei ollut ikinä aikaisemmin mitään refluksin viittaavaa ennen kuin puolitoista vuotta sitten söin parin kuukauden sisällä 2 x 10 päivän antibioottikuurit. Ensin keuhkoputkentulehdukseen, sitten mykoplasmaan. Aika pian viimeisen kuurin jälkeen oireet tulivat tosi rajuina. En oikein muuta selitystä löydä kuin nuo syömäni kuurit.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 22:28
Terho...itse kyllä yhdistän jumittumat ja rytmihäiriöt vaikka eivät ole sydänperäisiä.
Minulla sekä polymyalgia että fibromyalgia joihin ei pysty syömään mitään kipulääkkeitä lääkeallergian takia eikä mahakaan siedä niitä joten kyllä sitä on suoraan sanoen kusessa kun kivut ovat pahimmillaan :-(

Löytyy tuolta kaularangasta ja alaselästä välilevyn pullistumiakin,myös rannekanavan ahtaumat jotka aiheuttavat peukalo/sormien puutumista...en ole vielä suostunut leikkaukseen.

Tuolla toisessa ketjussa olenkin kirjoittanut että kiropraktikko/naprapaattihoidot ainoat mitkä sopii minulle ja silloin ne pitää olla "helliä" ,kova käsittely ei käy ollenkaan.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.4.2015 23:06
Tintti2, on sinulle annettu kannettavaa ja kestettävää, en voi kuin tsemppia ja voimia toivoa!

Tuo fibro on tutumpi, mutta polymyalgiasta en ole aiemmin kuullut.
Myalgia sanana on tutumpi ja se taisi olla yksi sana lähetteessä fysioterapiaan, en ole varma.

Itse olen ihmetellyt omia kipujani, kun niissä ei mielestäni ole osassa mitään loogista. Välillä särkee sormia ja ranteita omituisesti, kyynärpään ja olkapään puolesta välistä...en tiedä heijastaako nivelistä, lihaksista vai mistä.

Samanlaista on jalkojen isoissa lihaksissa, joskus nilkoissa, kyljissä jne. On vaikea välillä ymmärtää, ne on vaan tuntuneet tässä oireiden aikana lisääntyneen. En tiedä miten paljon mielelellä, väsymyksellä, stressillä, ja mielialalla on tekemistä, mutta varmasti on.

Minulla on ollut kanssa useampia välilevyn pullistumia selässä, ne on aiheuttaneet muutamia hermovaurioita vasempaan jalkaan.

Minä en ole antanut tehdä mitään manipulaatiota, eikä kyllä ole ehdotettukkaan. Mun mielestä mobilisointi ja pehmeämpi käsittely tuo saman lopputuloksen, vie ehkä hiukan enemmän vain aikaa.

Sinun tilanne lääkkeiden suhteen kuulostaa kyllä lievästi sanoen haastavalle, eikö ole mitään lääkettä kipuun mitä voisit käyttää ja se auttaisi?

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 0:13
Silloin kun polymyalgia eli lihasreuma oireilee kuumeella joka kestää muutaman päivän ja kivut viheliäät niin joudun käyttämään Panadol peräpuikot vauvojen vahvuudella ja jopa ne aiheuttavat krapulaista oloa .Tuo "rakettien latoominen " hanska kädessä tuonne peräpäähän on vähän sellainen yäk-juttu :-)
Kyllä tämä homma nostaa kipukynnystä...ja kun paikkoja oikein särkee niin ajattelen että monella on pahempiakin sairauksia .

Niin kauan kun minussa löytyy huumoria ei ole hätää mutta silloin kun en enää jaksa hymyillä niin silloin vasta asiat ovat oikein huonolla mallilla :-)

Se minusta...voisiko nuo sun oireet olla fibromyalgia ? Onko tutkittu ?

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 11:54
Aivan vallan unohtui :-( Kiitos Terho tsemppaamisesta !!
Kyllä tässä mennään eteenpäin....ja onneks' on paljon hyviäkin päiviä,jopa niin hyviä että jää itsekin ihmettelemään :-)

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 16:13
Tintti2, miten fibromyalgia tutkitaan ja todetaan?

En osaa sanoa, en ole vielä lääkärille oikein edes puhunut, kun ollut niin paljon näitä muitakin oireita selvityksen alla.

On hienoa, kun jaksat olla noin positiivinen ja hymyillä. Siihen pitäisi pyrkiä. Itselläni on nyt vaikea jakso, tuntuu oireet imeneen henkisen varaston tyhjiksi. Välillä tuntuu, että alkaa usko loppua, kun saa juosta luukulta toiselle ja joskushan se on taistelua, että saa edes ajan itselleen.

Nyt tullut vielä jostain syystä leukanivelet kipeiksi, säteilee tai heijastaa kipua korviin ja hampaisiin. Hampaissa ei kuukausi sitten ollut mitään selittävää syytä.

Se on vähän mennyt niin, että kun joku asia hiukan helpottaa, joku uusi on ovella :o) Turhauttavaa ja jopa välillä pelottavaa.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 17:20
Fibromyalgiadiagnoosiin vaaditaan krooninen kipu joka täytyy olla kummallakin
puolella kehoa, sekä lantion ylä-ja alapuolella....myös kallon, selkärangan ja rintakehän luustossa.
Fibromyalgissa on myös kipupisteitä....niiden arkuus tärkeä diagnoosin kannalta.
Myös krooninen väsymys, jäykkyys, pahoinvointi,hengenahdistus.

Kävin reumatologilla kipu/särkyproblematiikan sekä kroonisen väsymyksen takia ja sitä kautta sain diagnoosin vuonna 2000. Muistaakseni fibromyalgiassa on 18 kipupistettä ja kun reumatologi paineli niitä niin melkein kaikkia kipupisteitä aristi.

Stressistä puren hampaita yhteen öisin ja silloin minulle tulee noita sinun mainitsemia oireita.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 17:44
Kiitos tiedosta.

Stressiä on tosiaan ollut, liikaakin. Moni on tuota hampaiden pureskelua maininnut ja kysellyt, mutta kun en tiedä nukkuessa teenkö niin.

Kerran hammaslääkäri kysynyt narskuttelenko hampaita, mutta en osannut vastata. En tajunnut kysyä, eikä hammaslääkäri sanonut, että näkyykö hampaissa jälkiä moisesta. Minusta sellaisia jälkiä ei ole.

Uusi juttu vain, ei ole aiemmin ollut niin ihmetyttää. En tiedä olisiko voinut kipeytyä vastapaine puhaltelusta mitä tein tuossa pari viikkoa sitten useampana päivänä 3x päivässä useamman kymmenen toistoa.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 18:40
Vastapainepuhaltelu-liman irrotteluun ?

VaniljaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 18:48
Terho, voisiko kyse olla tuossa linkissä olevasta tilanteesta:

http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/elamatyyli/bruksaaminen-aiheuttaa-monenlaisia-ongelmia

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 20:14
Tintti2, juu liman irroittamiseen ja vaikka ei olisi limaa, on hyvää treeniä hengityslihaksille ja keuhkoille.

Vanilja, voihan se olla, mutta en tiedä varmaksi. Pitäisi laittaa joku pimeä kamera herkällä mikillä nauhoittamaan yöksi niin selviäisi :o) Mitähän spookia sitä tallentuisikaan... Leuka kuvataan ensi viikon lopulla ja pääsen näyttämään hammaslääkärille samalla.

Niska ongelmat sopisivat kuvaan ja stressi on ollut kovaa pidempään.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 20:15
Mutta taas niska/hartiaseudun ongelmia on ollut viime kesästä lähtien akuutisti ja tämä on eka kerta, kun on leukojen kanssa ongelmia, että tiedä sitten...

refluksikurkkuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 20:24
Tsemppiä ja jaksamista!

Jos hamppu on kysynyt narskuttelusta, kenties siellä suuontelossa hampaissa on jotain pienenpientä viitettä ... ellet puhunut ennen tätä jotain siihen viittaavaa.

Refluksitautisilla narskuttelua esiintyä vähän enemmän, koska keho automaattisesti yrittää saada ylimääräisiä pois ;-)
Refluksitauti ja hampaiden terveys - esitteen löydät sivuston etusivulta oikeasta sivupalkista https://kotisivukone.fi/files/refluksi.kotisivukone.com/refluksi_ja_hampaiden_terveys.pdf

refluksikurkkuRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 20:30
Onko täällä muuten Kipu ry:n jäseniä paikalla?

Kaikille ihan yleisesti hyvää luettavaa on myös tuon Kipu ry - yhdistyksen ensihoito-opas, joka on aivan viimeinen linkki tuossa "Sopeutuminen/Selviytymisen keinoja - sivulla

http://www.refluksi.fi/201?onsitemessage=saved

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 20:23
Refluksikurkku, kiitos paljon. Tutustun tuohon.

Minua harmittaa, kun en tajunnut kysyä hammaslääkäriltä, että näkyykö siellä jälkiä tai viitteitä.

Nyt on niin kipeä, että eipä alkavan reiän paikkaus onnistuisi.
Ei pysty pitämään niin auki ja niin kauan kuin vaatisi.

Onko kenelläkään kokemusta Celebra tai Arcoxia kipulääkkeistä?
Aiheuttaako polttoja tai suolistovaivoja tmv.?

Ilmeisesti nuo olisi paljon vatsaystävällisempiä, mutta reseptinhän niihin tarttis. Ilmeisesti sivuvaikutukset on enemmän sydänpuolelle noissa, aika karua luettavaa tosin nuo sivuvaikutusriskit esim. Celebrassa. Kun panadol ei auta oikeastaan yhtään, pronaxen auttaisi mutta sitten on sellainen polte ja tuska, että huh huh.

Mietin jos ensi viikolla jaksaisi yrittää saada noista reseptiä lääkäriltä, odotellessa hammaslääkäriä.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 21:03
Stressin ottaminen mukaan yöuneen aiheuttaa kanss' niskajäykkyyttä ja kallonpohjakipua ( oma kokemus ) .

Hyvä tyyny jotta niskalihakset pääse rentoutumaan kaiken a ja o.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 21:48
Joo, kyllä se mieli vaan on isossa roolissa. Stressiä on ollut liikaa, voi kun olisi nappi josta sen saisi pois :o)

Sijoitin noin 6 kk sitten erikoistyynyyn, ennen sitä oli useampana yönä tai viimeistään aamuyöstä herätys päänsärkyyn normaaleilla tyynyillä.

Tämän uuden tyynyn jossa pystyn säätämään korkeutta (S, M, L asentoihin) saan paljon paremmin nukuttua. Reagoi jotenkin lämpöön, on aluksi hiukan kovempi mutta jo minuutissa parissa alkaa muotoutua oikeaan muottiin.
Kallishan se oli, oikein hirvitti, mutta ei kaduta hankinta.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?8.4.2015 23:06
Saakohan täällä ei nyt mainostaa mutta mainita minkäniminen tyyny on kyseessä ?
Ostin tyynyn jonka piti tukea niskaa mutta en tykännyt joten ostin tavallisen viikko
sitten....ja joka ilta se joutuu toimimaan nyrkkeilysäkkinä ennen kun saan hakattua sen mieluiseen muotoon :-D joten hyvä tyynyvinkki olisi paikallaan.

TanyaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.4.2015 16:45
Useamman lääkkeen syönti samalla kertaa ja karvas maku suussa sekä kuiva suu toivat mut tänne.

Ikä lähenee 40-vuotta ja ikäni olen syönyt lääkkeitä ilman haittavaikutuksia. Nyt kuitenkin änkeää karvas maku suuhun, kun syömisestä on kulunut pari tuntia. Rennie helpottaa. Takana on siis poskiontelotulehdus ja siihen määrätty Zeclar 500mg- ja Duact-kuurit. Lisäksi viikkoa ennen poskionteloita niska jumitti ja sain jumiin Burana 600 x 3 pvä ja Sirdalud Retard 6mg kerran päivässä.

Kiitos tämän foorumin, on ruokavalion syyni edessä.

TerhoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.4.2015 21:38
Tintti2, pahoittelut kun vastaus on kestänyt.

Ollut tosi vaikeaa ja tässä on juostu päivystyksessä, lääkärissä ja ensi viikolla on vihdoin nopeutetuttuja tutkimuksia edessä. On tässä jopa pelko ja pieni epäily syntynyt jostain vakavammastakin kuin refluksista tai ärtyneen suolen oireyhtymästä. On sellaisia oireita, että en oikein julkisesti uskalla niitä laittaa tänne. Henkisesti mennään nyt ihan ohuen langan varassa näiden asioiden kanssa.
Tämän vuoksi ei ole saanut oikein mitään aikaiseksi.

Ensi viikko pelottaa ihan hitosti, pari päivää tutkimuksia ja kolmantena päivänä tuomioita odotellessa. Jos ei selviä niin lähete on jo sairaalaan lisätutkimuksiinkin toukokuun puolen välin jälkeen, toivottavasti ei ole myöhäistä silloin, :o)

En tiedä saako täällä mainita tai mainostaa, pahoittelen jos ei, mutta tilasin Astro tyynyn unikulmasta. Ollut hyvä hankinta,

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.4.2015 22:22
Kiitos Terho!..... tiedän mikä on nyt seuraava hankinta !
Ikävä kuulla että sinulla on huono vointi....varmaan suurin osa meistä menemme asioiden edellä ja pelätään pahinta.
Toivottavasti ei löydy mitään sellaista mitä epäilet ja saat huokaista helpotuksesta!

TSEMPPIÄ!

arto hintsanenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?23.4.2015 9:42
Mielenkiintosta seurata keskusteluanne. Itellä leikattiin olkapaa marraskuussa ja ei tarvinnu kun pari päivää syödä "kovia" särkylääkkeitä, kun vatsa tuli kipeämmäksi kuin olkapää. Losekilla ja Esomeprazolilla pahimmat kivut lähti, mutta edelleen rintalastan kodalla erikoinen paine joka aiheuttanee pientä pahoinvointia. Siihen kohtaa ei oikein kärsi aina edes sormella painaa, minkä takia se ultrattiinja suun kautta tähystettiin. Mutta mitään isompaa ei löytynyt. Mitään isompia närästysoireita ei ole ja vatsakin toimii hyvin. Mietin että voiko tämä olla refluksia ja onko joku kokenut samaa ja millä jokamiehen apteekkilääkkeellä se helpottuis. t. Artsi

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?24.4.2015 12:50
Kesti tosi monta vuotta ennenkuin lääkärit myönsivät omalla kohdallani lääkkeiden sietokyvyn olevan nollassa....kipuläääkkeet, antibiootit kortisoni,jopa aukaisevat nenätipat.
Lääkkeistä tuli mahaongelmia jotka vuorostaan aiheuttivat hirveitä rytmihäiriöitä,verenpaineongelmia...yläpaineen voimakas lasku ja sitten taas alapaine nousi liki 120.

EevaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?27.4.2015 22:55
Minua on aina närästänyt ja röyhtäyttänyt herkästi niin lääkkeet kuin ruuatkin. Viime syksynä tilanne eskaloitui stressin ja antibioottikuurin seurauksena ja sain gastriitin ja esofagiitin. Ne taisivat lopulta parantua omeprazolilla ja ruokavaliolla mutta refluksi jäi :(joinain päivinä menee paremmin ja joskus vaivun epätoivoon. Yöt on pahimpia. Ei auta Gaviscon, Primperan, Rennie tai vedenjuonti öiseen kuvotukseen ja vatsan poltteluun. Muutenkin univaikeuksia.

Tintti2Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?27.4.2015 23:24
En tiedä olenko " poikkeus" mutta minulle sopii lasillinen maito paremmin kuin vesi.
Yöllä ei närästä oikein pahasti... varmaan närästää jonkun verran koska aamulla ensimmäisenä joutuu rykimään mutta ei niin että häiritsis yöunet...tosin vasemmalla kyljellä nukkuminen parempi kuin oikella .Nukahtamisasento oikealla kyljellä aiheuttaa rytmihäiriöitä.

MinnaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?28.8.2017 19:12
Sain antibioottikuurin koiran hampaan raapaisuun. Aivan kamalat oireet.Ripuli ,kipu vatsassa ,kuvotus,päänsärky ,palelu ja huimaus....tulee aina kuvotuksen yhteydessä. Somac aamuisin 40 mg. Ottaisin Primperania mut siitäki tulee mulle huimausta .Amoxion 500 mg oli lääke.

rentukkaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?12.9.2017 19:50
Minullakin alkoi tämä viimeinen pahempi kausi antibiooteista, heinäkuun puolivälissä sain kuurin ja vatsa sekosi täysin, vaikka oli maitohapot ja precosat kehissä. Millä tästä selviää ollenkaan. Toki on jo vuosia ollut lääkitys jne, mutta se siis refluksi on ollut pitkiä aikoja ihan hyvä eikä koskaan näin pitkään temppuillut kuin nyt.
Ab.n piti olla sopiva minulle, kun tuo Amoxion ei juuri sopinut lainkaan. No ei ollut sopiva ei. Nyt on ruokavalio tiukennettuna, eikä sekään ihan auta. Joskus tuntuu aika kurjalle tämän kaiken keskellä....

syysmyrkkyliljaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.9.2017 13:29
Minulla refluksi alkoi todennäköisesti useista burana kuureista joita jouduin syömään selän takia. Ja sitten kun olin vielä niin tyhmä, että en ottanut niitä vatsansuojalääkkeitä mitä oli siihen rinnalle määrätty! (sain somacista niin pahoja haittavaikutuksia, että jätin syömättä..)
Toki siinä rinnalla meni aika montaa muutakin lääkettä, olen miettinyt sitäkin, että voiko esim. lihasrelaksanteilla olla jotain vaikutusta refluksin syntyyn? Ainakin ne suun ja kurkun kuivatti tosi pahasti mikä ei yhtään auta asiaa.

ReflupepeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?4.12.2017 7:14
Itsellä tällähetkellä ikävät refluksioireet. Kaikki alkoi noin 6 viikkoa sitten kun sain stydin antibiootti ja särkylääkekuurin keuhkokuumeeseen. Keuhkokuumeen jälkitautina räkätauti ja ahdistusyskä eikä ne ainakaan parantanu asiaa. Nyt limaisuus ja yskä helpottanu suurimmaks osaks, mutta närästys, kurkkukivut, rintalastakivut, röyhtäily, piereminen ja yleinen pahoinvointi on jäänyt ikävästi päälle. Tämä on 3v sisään toinen kerta kun tämä sama reluksikuvio toistuu antibioottikuurin jälkeen vaikka olen syönyt maitohappoja jne kuurien aikana. Nyt sitten pidetään tipatonta ja vähennettyä kahvin juontia ja tupakan polttoa kunnes oireet lievenevät. Ainoa henk koht ongelma täasä tilassa on se että kärsin paniikkihäiriöstä ja se yhdistettynä näihin vaivoihin antaa oman pikku kertoimensa kuolemanpelkoineen. Ei kiva.

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?4.12.2017 9:30
Olen elokuusta alkaen syönyt 2 kortisooni kuuria 2 antibioottikuuria joten maha on ihan järkyssä kunnossa. Lääkkeiden alle otin tuplana Esomeprazolia, maitohappoja ja nyt olen sitten ihan pulassa tämän närästyksen kanssa.Ei näistä tropeista ollut apua lääkkeiden käytön yhteydessä. Polttaa rintaa ja kovin kun syön jotain tai vaikka olen syömättä. Lääkkeillä oli taas kerran refluksia pahentava vaikutus mutta pakko oli syödä ja nyt kärsin seuraamuksia. Mitään näille ei voi kun toivoa, että aika tuo taas helpotuksen.

Kyllä tuo panikoiminen on aika tuttua minullekin. En kestä näitä kipuja muiden kipujen lisäksi joten välillä koville ottaa tai aika useinkin.

Joku lääkäri minulle sanoikin, että aiheuttaako refluksin paheneminen paniikkihäiriötä vai paniikkihäiriö refluksin pahenemista. Monet määräävät joitain bentsoja tilanteen rauhoittumiseen. Minullekin tarjottiin vaan en huolinut.

KiRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?4.12.2017 18:00
Mulla alkoi rautakuurista!

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?5.12.2017 14:05
On tämän närästyksen kanssa olemista. Nyt vaivaa taas oikein kunnolla. Se vielä kun minun tämä selkäni on aivan kaamea niin siihen en voi mitään kipulääkettä laastarin lisäksi ottaa. Olo on kyllä aika kurja. Laastarin vahvuutta ei voi lisätä, sekoan niistä eli elimistö ei ota vastaan. Tämän määrän mitä nyt käytän just ja just vastaan ottaa.

Huonomahasen ei pitäisi mitään sairauksia joutua sairastamaan kun ne pahentaa närästystä jos sitten vaikka auttaisikin muuhun kipuun.
Jännä on, että kova selkäkipu ei aiheuta mitään ongelmaa psyykkeelle, mutta närästys sitä tekee. Johtuuko siitä, kun syöminen on elinehto ja rupeaakin pelkäämään syömistä koska niistä sitten refluksivaivat entisestään pahenee.

Mutta nämä vaivat/viat ei ole omia valintoja. Jos olisi en kärsisi luultavasti mistään......

PikeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?5.12.2017 16:48
Pitkästä aikaa ehdin kirjoitella, minäkin 😄

On ollut kiirettä.....ihmisten keksintö sekin, mutta olen ollut menossa kyllä moneen suuntaan viimeiset kk:det.

Nyt sitten selkäni sanoi sopimuksen irti ja pari viikkoa saikkua ja ainakin muutama päivä paikoillaan 😣 Lääkäri kysyi, että sietääkö vatsani Ibuxinia.....joo, sietäähän se jonkun aikaa Esomepratsolin kera. Joten viikon kuuri sitä ja Tramalia yöksi tarvittaessa.

Muistan kun tähystys tehtiin, niin lääkäri totesi refluksini syyksi pitkäaikaisen tullehduskipulääkkeen käytön aiheuttaman tulehduksen, eli alkoi tulehduskipulääkkeistä.

Komppaan Aikuista naista: ei pitäisi huonomahaisen saada muita sairauksia, mut minkäs teet ja näillä on mentävä.

Tällä tabletilla on kiva kirjoitella myös makuuasennossa 🤗

Hyvää ja ennenkaikkea Rauhaisaa Itsenäisyyspäivää Teille Kaikille ja kiitos kommenteista ja vertaistuesta tällä palstalla ✨

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?5.12.2017 17:03
Kuin myös minä toivottelen Hyvää ja tunteikasta Itsenäisyyspäivää kaikile!!

Ja jaksamista selkäkipujesi kanssa Pike. Uskon tietäväni mitä selkäkivut on...joten Tsemppiä ja toivotaan, että mahasi jotenkin kestää lääkkeet.

ReflupepeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?6.12.2017 12:44
@aikuinen naimen
Mulla äityi nuo paniikkioireet todella pahoiksi ja nyt pari päivää opamoxilla menty. Ihme ja kumma kyllä ne vei lähes tyystin myös refluksioireet pois, tai ainakin piilotti ne. Paniikkihäiriön peruslääkitys myös aloitettu uusiksi ja katotaan miten menee, edellisellä kierroksella homma meni hyvin. Itse olen ammatiltani sairaanhoitaja mutta kun kyse on omista vaivoista niin ammatinvalinnalla ei tunnu olevan muuta kun negatiivista vaikutusta. Alkaa pyörimään kaikki mahdolliset skenaariot liian tiuhaan tahtiin pääkopassa.

Aikuinen nainenRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?6.12.2017 15:28
Samaa lääkettä minulle tarjottiin mutta en uskalla kokeilla. Olen niin kummallinen ihminen että mikään lääke ei tunnu sopivan. Sain unettomuuteeni Cipralexia tai nimi sinnepäin. Pieni murunen pilleristä meinasi järjen minulta viedä. Voin todella pahoin lääkkeestä, enkä nukkunut yhtään paremmin. Tuli ihan psyykkisiä ongelmia kun pari viikkoa kokeilin. Jätin ne sikseen ja olo parani ja unettomuus jatkui ja jatkuu yhä.
Kolmelta viime yönä heräsin kun puolilta öin menin nukkumaan. Että ei anna nukatamislääkkeetkään enää unta.

KuplaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?7.12.2017 22:58
Sytostaaja kun oli valutettu suoneen 20 vuotta sitten eikä todellakaan maitohappobakteereista puhuttu/ mennyt, vaikka antibioottejakin meni usein.

potilasRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?22.7.2019 14:31
luultavasti alkoi antibioottikuureista... tai muuta en keksi. söin keväällä kuukauden välein 2x 7pvn antibioottikuurin ja samalla 2x viikon kuurin maksimi annosta paracetamolia ja ibuprofeiinia. muutamat viikot tämän jälkeen alkoi epämääräiset oireet. ei oo selvinnyt mikä on, epäillään närästystä.. epäilen vahvasti että noi antibiootit ja särkylääkkeet on voinut laukaista tän..

JeppeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?26.7.2019 12:50
Mulla ei kummastakaan. Epäilen hampaista liuennutta elohopeaa mutta myös rokotteiden tiomersaalielohopeaa ja alumiinia.

Kuulostaa hullulta, mutta silti.

Mies36Re: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?30.11.2019 16:09
Vuosi sitten Kefexin 500mg ab-kuuri ja särkylääkkeitä viisaudenhampaiden poiston perään. Vajaa kuukausi tämän jälkeen järjetön määrä erilaisia oireita vatsan, rinnan, alapään ja mielenkin alueilla. Pahimmat oireet tykytys yöllä (nukkumisesta tullut mitään), polte rinnassa, närästys, hengitysvaikeudet ja yleiskunnon vahva lasku jne... (koko oirelista olisi pitkä).

Kunnalliselle ei päässyt (oli aivan tukossa), joten yksityiseltä apua hakemaan. Somac auttoi selvästi pahimpiin oireisiin, mutta tuotti myös ikäviä sivuoireita. Kuurin loputtua avuksi "Rezcue", josta ollut suurin apu tähän päivään asti. Oireet helpottivat kesäksi, mutta pahenivat syksyä vasten. Nyt mukaan tuli ruoan sulamisongelmia ja ihottuma kasvoihin.

Rezcuen isosta avusta osasin päätellä, että ruokatorvi on tulehtunut. Yksityinen lääkäri vähätteli niin Rezcuen kuin myös oireeni, koska pysyi niin hyvin kurissa "luontaistuotteella". Vaadin gastroskopian ja sieltähän se epäilykseni paljastui: refluksi oli aiheuttanut ruokatorven tulehduksen (B-taso). Siihen lääkkeeksi 2kk Esomepratzol, joka loppui juuri. Lääkkeestä oli apua, mutta lisää on pitänyt hakea, koska refluksia ei ole selätetty. Tämä tuli esiin varovaisten lääkkeen lopetusyritysten aikana. Syksyllä vaadin myös kunnalliselta hoitoa ja sainkin todella laajat tutkimukset. Mitään "vikaa" ei löytynyt mistään ? koetta oli B-vitamiinista - maksa-arvoihin ja tuolle välille mahtui ties mitä erikoisempiakin kokeita.

Juuri nyt pahempi vaihe (kovat poltot taas), mutta kokemusta ja tietoutta olen vuoden aikana löytänyt ja tämäkin vaihe selättyy toivon mukaan kohta (paheni lienee jostakin ruoka-aineesta?).

Muille kohtalotovereille vinkkaisin: Älä ihmettele, jos lääkärisi ei tunnu tajuavan refluksin monimutkaisia oireita ja väittää omiaan ? lue refluksi.fi ja huomaa, että muillakin vino pino oireita. VAADI hoitoa HETI (ettei ruokatorvi pääse mahdollisesti pahempaan kuntoon)!!! Suomalaisen yrityksen "Rezcue" auttaa hyvin todennäköisesti (jauhe), jos ruokatorvi ruvella (itse otin pahimmassa hetkessä aamuun ja iltaan). Katso ruokavalio hyvin tarkasti kuntoon (voit joutua olemaan vauvanruokalinjalla tovin jos toisenkin). Hommaa laadukkaita maitohappobakteereja (olen huomannut, että näillä on selvä yhteys ja kovilla annoksilla jopa ihottuma alkaa antautumaan ? käytä niin isoja annoksia kuin uskallat). Tee hengitysharjoituksia ja vältä stressiä kaikin mahdollisin keinoin. Saunakin auttanut itselläni. Jos vieraita oireita tulee ja menee, niin ne todennäköisesti liittyvät refluksiin (yritä siis pysyä rauhallisena, mutta tutkituta, jos vähänkin mietityttää ? itselläni jopa kivekset oireilivat (omituiset pistelyt ja kerran vierailleet virtsatulehdusoireilut (mitään ei löytynyt tutkimuksissa) ja löysin netistäkin tietouden, että myös naisilla "vastaavia" oireiluja esiintynyt refluksissa ja IBS:ssa, joka läheisesti liittyy refluksiin). Harkitse lääkärin määräämiä lääkkeitä ? itse en lähtisi syömään mitään beettasalpaajia tykytyksiin, jos eivät kerran ole sydänperäisiä (esim. minulla sydän kunnossa ja silti moinen resepti). Omat tykytykset muuten vaimenivat Rezcuen avulla ja loppuivat kokonaan happosalpaajan ja Rezcuen turvin 2kk käytöllä ? epäilen, että kun ruokatorvi parantunut, niin polte ei pääse vaikuttamaan hermostoon, josta tuo tykytyskin selvästi saa alkunsa. Moni omituinen oire saa alkunsa hermostosta, joka "ottaa osumaa" tuon refluksin vuoksi (polttava vatsahappo). Kokemusta myös siitä, että vatsahappojen tehostaminen, miedontamisen sijasta, auttaa. Tämän kokeilun jätin kesken, koska piti alkaa happosalpaajakuurille ruokatorven tähden, mutta palaan ehdottomasti tähän kun uskallan. Aivan selvästi sain apua puolukasta, omenaviinietikasta ja suolahappolisästä, joka lopetti heti sen ihmeellisen röyhyn jäämisen kurkkuun. On aivan selvää, että ab-kuuri tuhoaa jotakin vatsasta (ainakin tarvittavat bakteerit) ja tämä aiheuttaa ongelmien vyyhdin.

Itselläni ei ole ollut ikinä ennen tätä mitään närästysongelmia. En edes oikein tiennyt, mitä närästys tarkoittaa. Olen (olin) huippukuntoinen ja urheilullinen. En ollut syönyt mitään lääkettä ainakaan 10-vuoteen (en edes särkylääkkeitä). Ei sairauksia, lääkityksiä, eikä mitään vaivaavaa. Kaikki paska kohdallani alkaa Kefexin ab-kuurista ja särkylääkkeistä. Tämän jälkeen olen ravannut yksityisellä, päivystyksessä (pelko vahvoista sydän- ja hengitysoireista) ja kunnallisella. Kanta-palvelussa näkyvät käyntini ja lääkkeeni alkavat nyt sitten hammaslääkärin määräämästä Kefexinistä. Olen satavarma, mikä tämän tilan sai päälle ? ei epäilystäkään, vaikka yksikin lääkäri väitti vastaan (toki väitti, mutta toinenpa myönsi suoraan, että hyvin mahdollista).

Toivottavasti joku sai tästä tukea tai apua. Aivan järkyttävä tila, jota ei ymmärrä ennen kuin on itse kokenut. Tsemppiä!!!

PikeRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?30.11.2019 18:44
Kirjoituksesi on kuin oma tarinani. Viitisen vuotta sitten jouduin syömään Buranaa ja muita tulehduskipulääkkeitä olkapää ja selkäkipuihin ja refluksi iski. Tähystyksessä todettiin ruokatorven tulehdus, palleatyrä ja refluksi. Happosalpaajia kolmisen kk:tta säännöllisesti. Oireet helpottuivat ja happosalpaajia olen tarvinnut silloin tällöin.

Tämän vuoden elokuussa antibioottikuuri ja älytön polte, kurkkuoireet, kivut jne jne. Kävin myös yksityisellä ja määräsi Somac 40mg, nyt otan 20mg päivittäin. Uusi tähystys 2.1.2020. Pelottaa kyl, mutta kun on oireettomiakin päiviä, niin ehkä se on "vaan" tätä refluksia.

Stressi ja epäsäännöllinen elämä pitää oireet päällä, joten tämän kanssa on vain kestettävä, vaikka välillä on kyl mieli tosi maassa.

Koetetaan jaksaa tämän vertaistukipalstankin voimalla 😥🐾

HouplesRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?1.12.2019 7:54
Mulla alkoi vuosi sitten elämäni pahimmat refluksi oireet kun söin Helikobakteeriin antibioottikuurin eli häätökuurin. Sitä ennen oli ?vain? liman nousua ja yskitti.. Häätökuurin jälkeen kauhea polte ruokatorvessa ja suussa. Limakalvot tulessa ja suolahapon maku koko ajan suussa. Kieleen alko tulla tummia läiskiä jne. Nyt siis vuosi mennyt ja edelleen lääkityksen ja ruokavalion turvin jotenkin pärjään ja välillä parempi olo. MUTTA edelleen samoja oireita joitten kanssa joudun elämään.
Minun elämä tuntuu painajaiselta joka ei lopu koskaan!! En jaksa kohta. Lääkäreistä ei tukea eikä apua, vähättelyä vaan.
Summa summarum: syy antibiootti!

Asa ja otoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?1.12.2019 15:06
Luulen, että niskasärkyyn määrätty Arcoxia (etoricoxib) ovat omalta, suurelta osaltaan aiheuttaneet refluksini, jota ilman olin selvinnyt yli 50 vuotta. Mulla närästää aivan kaikki somacit, losecit ja kaikki pratsolit - ne siis aiheuttaa vaivaa enemmän kuin poistaa, joten en voi niitä käyttää. Tätä nykyä joudun syömään melko kapeasti (mutta terveellisesti) ja Rennie puolikkaina pitkin päivää auttaa selviämään päivästä.

Sain sykkeisen tinnituksen vasempaa korvaan pari kuukautta sitten. Lääkäri epäilee niskakireyttä, mutta mun mielestä vaivojen kronologia ei oikein päde tuossa: niskoja on hoidettu vuoden verran ja tinnitus tuli vasta sitten. Eräs venyttelyliike tuo palan tunteen kurkkuun enkä tee sitä enää. Asia on tutkinnassa.

Tinnitus sai minut tutkimaan kaikkia mahdollisia syitä ja kuinka ollakaan löysin amerikkalaisen tinnitysyhdistyksen sivulta listan ototoksisista aineista eli korvan herkälle mekaniikalle vahingollisista lääke-, kosmeettisista ym. aineista. Siellähän ne olivat kaikki peruskipu-, närästys, nukahtamislääkkeet ja paljon muita esim. säilytys- ja mausteaineita. Jopa Otiborin-korvatipat suuren etanolipitoisuutensa vuoksi eivät sovi korvalle.

Sen lisäksi sain selville, että asetyylisalisyyliallergia onkin osa suurempaa ASA-allergiakokonaisuutta, johon kuuluu myös ruoka-aineita.

Näin sitten yritän kiemurrella väistellen näitä ototoksisia ja ASA-allergisia aineita. Yhtäkaikki on lähes edesvastuutonta, kuinka lääkärit määrää ihmisille hirveitä myrkkyjä selvittämättä niiden sopivuutta juuri sille henkilölle tai niiden haitallisuutta yleensä. Lääkärit ilmeisesti haluavat antaa potilailleen edes jotakin, vaikka itse lääkkeet toisivat uusia vaivoja.

Viisi vuotta asian kanssa taistelleena antaisin seuraavia neuvoja: syö tarkoin harkiten, pieniä annoksia, rauhoita mielesi tavalla tai toisella, nosta sängyn pääty 10-15 cm ylemmäs, liiku hapekkaassa ilmassa, ole hyvässä seurassa, vältä lääkkeitä jos mahdollista äläkä luota sokeasti lääkäriin. En ole hihhuli, terveesti skeptinen kylläkin.

Ata ja osoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?1.12.2019 18:52
@Mies36
Nyt vasta huomasin, että olit kirjoittanut lähes samoja asioita kuin itse. Olen samassa tilanteessa. Oireita kaikenlaisia joka lähtöön (kipuja siellä täällä), peruskunnon lasku ja jatkuva henkinen stressi. Otan selvää tuosta "Rezcuesta".
Tsemppiä kuin myös!

Ata ja osoRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?1.12.2019 19:12
Ja nyt kun katsoin kalenteria, refluksin alkaminen osuukin yksiin helico-bakteerihäädön kanssa noin viisi vuotta sitten. Sairaanhoitaja tai vast. lipsautti, että olin varmaan saanut helicon edellisen kerran gastroskopian letkusta, koska muutamaa vuotta aiemmin helicoa ei ollut. Tähystykseen menin alunperin ylävatsavaivojen, en närästyksen takia. En tiennyt edes, mikä närästys on.

MaisaliisaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?2.12.2019 23:53
Taas mielenkiintoista asiaa paljon.
Omalla kohdalla olen miettinyt tulehduskipulääkkeiden käyttöä paljonkin. Olen monasti ottanut Buranaa niskapäänsärkyyn 1200 mg kerralla ja sen jälkeen mennyt aika nopeasti nukkumaan. Virhe. Kuukautiskipuun on tullut myös tuota lääkettä otettua. Paljonkin.
Nyt kun sain palleatyrä diagnoosin, niin jätin heti tulehduskipulääkkeet.
Kauhulla odotan jos tarvii jossakin vaiheessa antibioottia johonkin vaivaan.

rentukkaRe: Alkoiko refluksisi antibiooteista tai tulehduskipulääkkeistä?3.12.2019 12:57
Saattoihan tuo hyvinkin pahentua, kun jouduin vuosia syömään tulehduskipulääkkeitä ennen leikkausta. Toki löysä sulkija oli, mutta jatkuvaa lääkitystä ei ollut, ennenkuin -13 vuodesta alkaen.
Ja juuri sitä ennen oli antibiootteja useampi ja niitä kipulääkkeitä myös, joten ajallisesti sopii hyvinkin.
En ymmärtänyt silloin mikä voi olla edessä. Ja lääkärit senkun lisäsi lääkkeitä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: