Keskustelu

thorsonSydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 9.08
Moikka kaikille! Vihdoin päätin tänne kirjoitella, koko syksyn paininut refluksioireiden kanssa ja täältä saanut hyvää vertaistukea. Ja mm. diagnosoin oman palleatyrän mihin nyt sain vahvistuksen joulukuussa mahalaukun tähystyksessä. Myös ruokatorvi edelleen tulehtunut, vaikka kesästä saakka lääkinnyt, tosin meni syksyllä hieman säätämiseksi parietin, nexiumin, famotidinin kanssa, kun kaikki koskee mahaa. Nyt 1 x 20 mg Pariet + Gaviscon tarvittaessa, ainakin helmikuun loppuun.

Olisin kysellyt onko muilla ollut tuollaista outoa muljahtelua sydämmessä tulehtuneen ruokatorven kanssa? Tuntuu ettei olisi normilisälyönti, ja tuohon beetasalpaaja ei oikein auta versus miten auttaa juuri lisälyöntiin tai tiheään sykkeeseen. Ja sydäntä myös tutkittu, lisälyöntejä kyllä näkyy, mutta tutkitaan nyt vielä holterin tulokset. Ikävän tuntuista vain. Eikä oikein tiedä johtuuko ilmasta, paineesta (ruoka), lääkkeestä, hapottomasta/happamasta mahasta tai muusta ruokatorven ärsytyksestä.

Sinällään oireet ei ihan uusia, koska 5v sitten oli ihan samat tutkimukset ja tuolloin tähystyksessä todettiin refluksivaiva ja eroosioläikät näkyivät ruokatorven tulehduksesta. Tuolloin meni varmaan 1,5v että ihan ?normaalilta? tuntui ja silloin löytyi zantac poretabletti, joka toimi todella hyvin (harmi ettei enää saatavilla). Tällä erää oireet vain vielä pahemmat mitä 5v sitten ja toki palleatyrä uusi löydös, koska viimeeksi oli hiatus tiivis. Mahakipujen ja painon tippumisen johdosta myös paksusuolen tähystys vielä tulossa.

Olipa siinä paljon kaikkea ja lisää olisi varmaan vielä ollut tulossa :)

PikeRe: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 9.40
Kuin omaa juttuani olisin lukenut.

Eli palleatyrä, väljä vatsaportti, ruokatorventulehdus todettu tähystyksessä. Tuolloin oli paljon muljahduksia, jotka poikkeavat niistä minun "normaali" muljahduksista. Nyt vähemmän, mutta on kuitenkin.

Zantac oli hyvä myös minulle. Nyt käytössä Pariet 10 mg tarvittaessa. Lomalla ollessa riittää 1 tabl/vko, muulloin menee jopa päivittäin. Gavisconia otan päivittäin. Stressillä on iso vaikutus.

Minulle on tehty Holter n 5 vuotta sitten ja sydän ultrattu kolme kertaa, eikä mitään sydänperäistä vikaa löytynyt. Holterissa näkyi sekä eteis että kammioperäisiä lisäreitä. On ne ikävän tuntoisia, mutta minulla ei esim tule rasituksessa, tai en ainakaan huomaa. Työterveyslääkäri sanoi, että voin varata ajan hänelle, jos muljahdukset lisääntyy tai kovasti vaivaavat. Tämäkin tieto minua helpottaa.

Koetehan pärjätä ja hyvä kun tutkimuksia tehdään.

female77Re: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 10.25
Saattaa olla minullakin, ei rasituksessa. Medithyroxin? Ferritiini? Tai sitten vain reflu.

thorsonRe: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 10.39
Kiitos! On kyllä kiva kuulla, että muilla myös samoja oireita. Toisaalta toki ei näitä toivoisi kenellekään, sen verran keljua oloa tekee..

Olin itse mahalaukun tähystyksen jälkeen sekaisin etten tajunnut tuosta mahaportista edes kysellä. Myös palleatyrä löydös piti itse udella. Eniten meni varmaan juuri aikaa, että millä lääkkeellä jatketaan, kun mikään ei meinaa oikein sopia.

Itselle tehtiin tuossa juuri Holter ja tuloksia odottelen. Sydän myös ultrattu, samoin myös 3v ja 5v sitten. Vatsa myös ultrattiin tuossa marraskuussa, kun ruokatorvi oli krampannut.

Nyt tässä pari viikkoa ollut sairaslomalla ja huomaa, että mahan pingotus ja kylkikaarien kivistys helpottamaan päin. Saa sitten nähdä mihin olo menee, kun palailee töihin.

PikeRe: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 10.48
Juu, ei sitä heti tähystyksen jälkeen oikein tajua mitään kysellä.

Minulle tehtiin tähystys ja koepalojen ottaminen keskussairaalassa, joten kanta.fi;ssa oli kyllä hyvin selostettu niin tähystyksen kulku kuin koepalalöydöksetkin. Pikkasen joutui Herra Googlea käyttämään apuna:)

Samoin hyvin seikkaperäisesti sydän ultran tulokset. Holterista ei niinkään hyvin. Onkohan petranneet tekstien sisällöissä nykyään.

Tuo mahan pingoitus on hyvin ilmaistu. Minulla nimittäin sama juttu, enkä ole sitä oikein osannut selittää, mutta pingoitus se tunne on. Joskus öisinkin vaivaa. Yhdistän sen iltasyöntiin.

On tämän kanssa taiteilua.

female77Re: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 11.13
maha ja kylki myös.

thorsonRe: Sydän muljahtelee/refluksi10.1.2022 12.38
Keskussairaalassa myös tähystys ja koepalat. Tähystyksen lausunto tuli jopa samana päivänä, ja googlen avulla selvisi aika kivasti mistä koepaloja otettiin (lausunnosta selvisi myös polyyppi löydökset). Koepalojen tuloksia ei koskaan tullut minulle, mutta työterveys näki taas ne. Koepalatulokset hieman enemmän hepreaa, mutta lääkärin kanssa yhdessä katsottiin läpi.

Verikokeet olleet aina ok. Heti syksyllä ottivat kilpirauhaspaketin ja mahalaukun tähystyksen jälkeen anemia ja rauta-arvot. Koepaloista lääkäri myös osasi sanoa ettei ole keliakiaa. Koepaloissa oli kyllä tulehdusta, ilmeisesti pohjukaissuoli, mutta siitä tuli nyt kahdelta lääkäriltä vähän eri arviota. Noh selviää varmasti paksusuolen tähystyksen yhteydessä.

Itsellä tuo mahan pingotus, jotenkin aina liittyy myös syömiseen ja vatsan jännitykseen. Ajattelin myös että olisiko liittyväinen tuohon ruokatorven tulehdukseen ja sen helpottamiseen, koska syksyllä tuo oli vielä pahempaa ja ihan päivittäistä.

thorsonRe: Sydän muljahtelee/refluksi8.2.2023 8.23
Vuosi sitten viimeeksi kirjoitellut. Jotenkin oli pysyneet oireet aisoissa, mutta nyt kyllä taitaa olla jälleen ruokatorvitulehtunut. Aika hyvin lääkitystä pystyi vähentämään (Pariet 10-20mg / Gaviscon/Galieve), ja hieman vaihdellen.

Nyt tuossa tammikuussa alkoi ensin selkä oireilla (lapaluukipu+lisälyönnit) ja sitten pörähti pallean seudulle ihmeellinen perhonen taas. Tästä päättelin, että pitää aloittaa taas kovempi lääkitys. Ihan hyvin sai oireet aisoihin Parietilla, mutta tuntuu että Pariet laskee reilunlaisesti sykettä ja vetää mahan ihan turvonneeksi.

Otin tuossa sitten testin josko Zolt toimisi paremmin mitä Pariet, ja toimikin 3 päivää ennen 4 päivän kurkun limaisuutta ja siitä seuranneita järkkyjä rytmihäiriöitä (ei edes beetasalpaajat auttaneet, ja syke muutenkin ollut alhaalla). No takaisin Pariet 20mg aamuisin ja illalla vielä tarvittaessa 10-20mg.

Tuntuu että aina tulee oireet ihan puskista, vaikka luulisi jo oppineen milloin oireet selässä, ruokatorvessa tai mahassa. Kävin tästä juttelemassa myös työterveyslääkärin kanssa. PH-mittaukseen ei ihan helpolla pääse. Ruokailun suhteen taisin tietää enemmin mitä lääkäri ruokailutottumuksista. Kokeeksi otettiin sentäs pitkästä aikaa lyhyempi vaikutteinen beeta, jos lisälyönnit aina vaan refluksista johtuvaa. Oi ja voi, josko tämä taas tästä...

PikeRe: Sydän muljahtelee/refluksi8.2.2023 19.43
Tiiäkkös, mulla sama tilanne 😩

Sairastin poskiontelo - ja keuhkoputkentulehduksen loka-joulukuun aikana ja antibioottikuurin jälkeen alkoi ruokatorvioireet, myös kurkussa tuntui refluksi. En kyllä ole vieläkään noista tulehduksista toipunut, keltaista limaa tulee välillä ja yskittääkin. Epäilen itse jotain vakavaa. Ens viikolla menossa knk-polille.

Aloin syömään Somacia 2 x 20mg ja muljahteleehan se sydän. Pariet oli aiemmin, mutta todellakin maha turpos ihan älysti. Nyt suuta ja kurkkua kuivaa tosi paljon. Ilmankostutin pyörii tossa kokoajan, ei vaikutusta.

Nyt ajattelin jättää ilta Somacin ottamatta kun en tiedä enää onko tää kurkun karheus jotain muuta ja nuo muljuamiset häiritsee. Myös lapaluuväli välillä kipeä ja etupuolelta rintaan käy. Keuhkoissa jotain?

Limaa mulla pyörii tuolla kurkussa kokoajan......olo on siis sairas.

thorsonRe: Sydän muljahtelee/refluksi8.2.2023 20.41
No voihan, oireet kuulostaa valitettavan samoilta. Itsellä tuo limaisuus hävisi kurkusta, kun lopetin Zoltin ja nyt vedellyt Pariet 20mg aamulla ja illalla vielä Pariet 10mg. Vähän vaikuttaisi, että tuo Zolt ei vaan riittänyt itsellä eli Pariet taitaa olla vaan vahvempaa tavaraa.

Edelleen muljuaa, mutta ei ihan niin pahasti. Illalla aina Pariet/Gaviscon/Propral koktailit, niin jos saa jotenkin nukuttua. Kiva vielä nuo säännöstellä 2h välein, että jotain hyötyä. Maha kyllä tosi turvonnut, johtuuko sitten kovemmasta Pariet annostelusta vai ottiko nokkiinsa Zolt kokeilusta, puuh.

Tuo lapaluukipu on kyllä outo, itsellä useasti samaa. Fyssarin/lääkärin kanssa jutellut ja aina ei tiedä onko 5-välin jumia vai voiko olla happojen noususta johtuvaa säteilyä. Tuota tulee useasti aina, kun vähentää lääkitystä ja lisälyönnit useasti lisääntyvät etenkin nukkumaan käydessä. Hieman alan kääntyä siihen, että kaikki oireet johtuvat aina refluksista, vaikka kuinka toivoisi, että olisiko välillä jotain muuta selitystä...

KarpaasiRe: Sydän muljahtelee/refluksi14.2.2023 0.43
Joo itellä kans on muljahtelua paljon,kaikki varjoainemkuvaukset ja polkupyörät tehty,kardiologi sano suoraan että paha reflux.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: