Keskustelu

EpätoivoinenKuulostaako refluksilta?4.1.2022 13.07
Voiko oireeni tai osa niistä johtua refluksista?

Mulla on ollut 2-3 vuotta kokoajan kurkku kipeä. Välillä kurkkukipu pahenee kovemmaksi ja tuntuu, että olen silloin ihan kunnolla kipeä ja välillä voi olla pari päivää kokonaankin poissa ja suurimman osan ajasta tuntuu vain pientä ärsytystä kurkussa. Kipu myös vaihtelee päivän aikana niin, että joskus aamuisin kurkku on kipeämpi ja esim. puhuminen/laulaminen usein rasittaa kurkkua.

Kävin juuri KNK-lääkärillä, joka sanoi, että nieluni on kroonisesti tulehtunut ja määräsi minulle testiin esomeprazol 3 viikoksi (2x20mg/vrk). Ihmettelin kovasti, miksi sain närästyslääkkeitä kurkkukipuuni, sillä minua ei ole närästänyt, mutta nyt kun olen netistä lukenut tästä vaivasta, en enää niin kovasti ihmettele.

Minulla ei ole mitään poltetta rinnassa koskaan, eikä minua ole mielestäni närästänyt tämän takia koskaan.
Kurkkukivun lisäksi kurkussa on pieni palan tunne vähän väliä ja välillä voi tulla pientä hengenahdistusta (olen tähän mennessä luullut näitä ahdistukseksi, kun niin lääkärissä joskus sanottiin, vaikkei ole mitään syytä mikä ahdistaisi, miksi itse epäilen oireiden olevan fyysisiä.)
Ruokailujen jälkeen mulla tulee usein pieniä röyhyjä jonkin verran, mutta harvoin mitään happoja on noussut suuhun asti.
Kurkussa tuntuu olevan myös limaa välillä ja nenäkin voi olla tukossa useasti. Kröhimisen tarvetta on ihan päivittäin.

Täältä lukiessa olen huomannut paljon muitakin erilaisia oireita, joita minultakin lisäksi vielä löytyy esim. sydämen muljahduksia minulla tulee usein (ekg otettu paristi ja ollut ok). Lisäksi nykyään hampaani vihlovat ja kitalaki menee välillä rikki syömisen jälkeen niin, että on vaikea syödä seuraavat päivät. (Kävin tästä hammaslääkärillä, mutta silloin kitalaki oli suht hyvässä kunnossa ja lääkäri totesi, että jotkut ruuat voi tätä aiheuttaa joskus, mutta en ole löytänyt yhdistävää tekijää.)

Lisäksi muistan, että lapsena minulla lähti aina kokonaan ääni, kun lauloin paljon tai lentopallopeleissä kannustin. Ääni oli todella käheä vähän väliä ja jotenkin (kurkkua?) nenän kautta tähystäen tutkittiinkin.. en muista muuta, kuin että piti tämän jälkeen aina säästellä ääntä eli esim. huutamista ja laulamista piti välttää, mutta nykyään ääneni ei lähde niin helposti tai mene ihan niin käheäksi. Olen nyt pohtinut, voiko tuokin jotenkin liittyä tähän.

Viimevuonna minulle tuli usein liikuntasuorituksen+syömisen jälkeen todella huono olo ja päänsärkyä noin puoleksi tunniksi, muttei oksennusta ikinä tullut, mutta vatsa meni hieman sekaisin. Näiden jälkeen minulta otettiin paljon eri verikokeita mm. kilppariarvot, täydellinen verenkuva ja monia muita arvoja, joista kaikki oli kunnossa.

Olen laihtunut 30 kiloa pari vuotta sitten elämäntapamuutoksen tehtyäni ja nykyään tulee liikuttua&ulkoiltua paljon ja syötyä terveellisesti ja esim. alkoholin ja tupakan olen lopettanut kokonaan.
En haluaisi käyttää mitään lääkkeitä turhaan, mutta nyt ehkä täytyy testata, jos se joihinkin oireisiini auttaisi, niin tietäisin niiden johtuvan sitten refluksista. Pohdin myös sitä, että jos tämä refluksia olisi, niin kerkeekö oireet tuossa 3 viikon kokeilun aikana vielä lähtemään?

Kiitos etukäteen, jos joku jaksaa näin pitkän tekstin lukea ja vastata. ❤️

FiestaRe: Kuulostaako refluksilta?18.1.2022 23.01
Kyllä, vaikuttaa refliksilta. Olen vuosia kärsinyt kurkkukivusta ja pitkistyneestä yskästä. Kurkku lääkärit todistaneet terveeksi, yskän takia tehty astma ja allergia tutkimuksia. Tuloksetta.
Vuosi sitten alkoi tuntea polttelu kielen juuressa, sitten palaa kurkussa ja sen jälkeen limaa kurkussa jne.
Ensin määritettiin ezomeprasolia 40 mg 8 viikon ajan, oireet helpotteuneet. Mutta lima palasi kurkkuun heti kun lopetin lääkityksen.
Toista vuotta syön aamuisin esomeprasolia 20 mg.
Tehty tähystys, kohtalainen tulehdus mahalaukussa ja Helicobacter.
Ruokatorvessa lievempi tulehdus.
Odotan antibiootti määräystä Helikobakteerin häätöön.
Sillä lailla.

SitrusRe: Kuulostaako refluksilta?19.1.2022 14.27
Ihmettelen miten vasta harkitset lääkehoitoa, jos kaikki
tuo on refluksia.
Erityisesti antasidit lievittävät oloa muutamassa sekunnissa.
Krooninen tulehdus kurkussa on jo komplikaatio ja merkki
pitkään jatkuneesta refluksista.

Voihan kyse olla tietysti jostain muustakin. Mene ja tiedä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: