Keskustelu

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit22.11.2021 15.18
Järkyttävää että Itävallassa aiotaan toteuttaa pakkorokotuksia. Mutta sehän onkin vanha natsivaltio, Hitlerkin on Itävaltalaissyntyinen?

Jos Suomeen tulee pakkorokotukset, niin otan saakkoja mielummin. Tai menen jopa vankilaan. Parasta olisi kadota maan alle jos pystyy. Yksi vaihtoehto lienee hankkia koronatartunta tahallaan, sillä kuumeisia ei rokoteta.

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit2.12.2021 19.05
IHan järjetöntä rokottaa lapsia kokeellisella piikillä. Ei varmaan juurikaan lapsia ole kuollut koronaan. Lapsien osaksi jäävät pelkät riskit!

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit2.12.2021 19.06
Siis rokoteriskit ovat se mitä jää käteen lapsille.

RaspikurkkuRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit10.12.2021 22.36
En ajatellut löytäväni tämän tyyppistä lankaa täältä, mutta koska asia on hyvin tärkeä pitihän se tännekkin kommentoida.

Koko tässä rokotekeskustelussa huolenaiheeni on ollut syvä hiljainen dissensus. Kun puhutaan kokeellisesta rokotteesta ja sen kliinisen tutkimuksen puutteesta, luulisi julkisessa keskustella olevan myös järkeviä vastaargumentteja ja rationaalista punnitsemista hyötyjen ja haittojen suhteen. Nyt koko keskustelu on tieteellisestä perspektiivistä täysin yksipuolinen, jossa ihan yhdellä kädellä laskettava asiantuntijaryhmä, lähes yksimielisesti puhuvat rokotteen hyödyistä. Mitään järkevää dialogia ei ole käyty tuon piikin haitoista ja jos käydään, vähättelevään sävyyn.

Fimea julkaisee sivuillaan muutaman viikon välein heille toimitettujen haittavaikutusten kirjoa, joka koostuu niin terveydenhuollon ammattilaista yksityishenkilöihin. He tutkivat taustat ja julkaisevat sitten oman tutkintansa pohjalta virallisen määrän haittailmoituksia. Tällä hetkellä vakavia haittailmoituksia on 4000kpl joista 132kpl kuollutta. Myös kolmannen piikin saaneiden vakavia haittoja on jo kirjattu 34kpl ja haittavaikutuksia kirjattu jo 128kpl vaikka niitä alettu vasta n. 1kk ajan antamaan.

Asiaan, mikäli koronaan on kuollut 1406kpl( 10.12.2021) n. 2v aikana, joten tuo suhteutettuna väkilukuun 5,5milj tekee todennäköisyyden kuolla koronaan 0.02%, tottakait koronassa on muitakin iköäviä piirteitä kuten pitkittynyt sairastaminen ja muut oneglmat veritulpissa ja muissa sairauksissa kuolmean lisäksi. Koska tilastoa niistä ei ole olettaisi että ne jää myös tuohon 0.02+- luokkaan lisäksi 2v otannalla. Koronarokotteita on annettu nyt vuoden verran, ja laajamittaisesti hiukan vuoden vähemmin ja tässä vaiheessa on jo 132kuolemaa. Suhdeluku kuolla rokotteeseen on tuolloin 0.003( 2rokotuksen saaneet) mikäli tuo luku on progressiivinen kuten kolmannen rokotuksien saaneiden haittavaikutukset osoittavat, voidaan olettaa, että päästään vähintään samaan todennäköisyyteen rokotekuolemissa vuoden päästä missä ite tautiinkin.

Tästä pitkästä alustuksesta todettakoon, että minä en henkilökohtaisesti tiedä ketään ystävä tai tuttavapiiristäni joka on vakavasti sairastunut koronaan. Kaikki ketkä tiedän sen sairastaneen on kokenut sen lievänä nuhaflunssana. Rokotteen jälkeisistä haitoista sen sijaan olen kuullut paljon, siskoni appi on saanut rokotteesta johtuen 5kertaa sydänkohtauksen ja joutunut ambulanssilla sairaalaan. Nyt onneksi on tilanne rauhoittunut. Samoin ystäväpiirissä olevat lääkärit ovat kehoittaneet olla ottamatta rokotetta koska haittavaikutuksista ei ole tietoa ja heidät on virkansa vuoksi pakotettu siihen.

Kansa on jaettu täysin kahtia tämän asian kanssa ja mitään järkevää keskustelua ei käydä missään. Ensiksi tarjottiin porkkanana rahaa ja ilmaisia ämpäreitä rokotteen ottaville. Ulkomailla oli jopa vielä räikeämpiä kampanjoita. Tämän jälkeen äänensävy muuttui siihen että mediassa alkoi joka päiväinen rokottamattomien nälviminen, joko kulkutautimyönteisistä, ja ihan tyhmäksi haukuttiin. Nyt on nähtävissä kolmas vaihe, rokotepassit, kansan eriyttäminen ja liikkumisvapauden riistäminen ja painostus rokotteen ottamiselle. Seuraava ja viimeinen vaihe on leirit kuten nähdään jo Australiassa. Tämän kaiken lisäksi sensuuri, tilastojen vääristäminen, yksipuolinen keskustelu, ja vastakkain asettelu on on arkipäivää uutisissa ja mediassa.

En ole ottanut ylläolevien asioiden takia ainutta rokotetta, enkä aio alistua painostuksen edessä. Näen edelleen maailman vapaana demokratiana jossa valta kuuluu kansalle,meillä on likkumisvapaus ja oikeus omaan kehoon. Niin kauan kun korona virus jyllää en rokottamana halua liikkua paikoissa missä on paljon ihmisiä, ja mielelläni teen etätöitä jatkossakin. En vain ymmärrä miten suurimalle osalle väestöä on yhtäkkiä aivan oikein että osa kansasta saa liikkua vapaasti ravintoloissa, ja harrastuksissa kun osalta rajoitetaan tämä. Rokottamattomat voivat sairastua koronaan ja tartuttaa virusta muihin mutta ovat teorian mukaan suojassa vakavalta tautimuodolta. Rokottamattomathan ovat tällöin vaarassa rokotetuilta. Mihin silloin tarvitsemme rokotepasseja? Eikö jokainen saa päättää haluaako ottaa riskin ja sairastua? Kyllä jokainen aikuinen ihminen saa tehdä päätöksen myös alkoholin juomisesta tai tupakanpolttamisesta jolla on selvästi syy yhteys vakavaiin sairauksiin, ei niihinkään ole ennen tarvittu mitään passeja.

Uskon että Suomea johdetaan ulkomailta ja ihmisten pitäisi enemmän herätä siihen mitä ympärillä tapahtuu, ja alkaa vattimaan vastauksia.

Pahoitteluni pitkästä viestistä :)

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit11.12.2021 4.23
Meidän kylällä kuoli myös keski-ikäinen hyväkuntoinen mies äkisti sydänkohtaukseen korona rokotteen jälkeen. Samoin aikoinaan kuoli vielä työikäinen mies alle kahdessa viikossa sikapiikin jälkeen.

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit11.12.2021 4.30
Jos koronaan on tosiaan kuollut todennäköisyydellä 0,02%, niin hekin ovat suurimmaksi osaksi vanhoja ja sairaita sekä ylipainoisia. Vertailun vuoksi olen itse hoikka, eikä ole mitään sellaisia perussairauksia jotka lisäisivät riskiä. Onko kukaan MINUN KALTAINEN ja ikäinen kuollut? Uskon että ne muutama ikäiseni jotka ovat koronaan menehtyneet ovat olleet ylipainoisia ja sairaita.

RaspikurkkuRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit12.12.2021 17.26
@female77


Ainutta alle 30v ei ole 2v aikana kuollut koronaan. Kaikki sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet perussairaita, ylipainoisia sun muuta, näin meille ainakin on mediassa annettu ymmärtää. Ainutta lasta ei tämän tiedon valossa tulisi rokottaa, ja aikuistenkin perusterveiden tulisi tarkkaan miettiä haluavatko ottaa riskin kokeellisesta piikistä kehoonsa. Jokainen aikuinen pitäisi saada rauhassa miettiä ottaako tuon piikin vai ei. Onhan se kyseenalaista että ylimmät virkamiehet eivät piittaa itse koronan altistumisesta mitään, ja voivat hyvällä omalla tunnolla käydä tartuttamassa muita ihmisiä baarikierroksilllaan. Tätähän voi spekuloida että tietävätkö paremmin mistä tässä pandemiassa on kyse. Henkilökohtaisesti itse pysyttelen neutraalilla tasolla ja seuraan tilannetta kaukaa, seuraten tilastoja ilman median aivopesua.

@jokojuissi
Hyvä video vaikkakin tuossa on irrotettuja lauseita. Gatesin puheita oli sen verran montaa etten jaksanut etsiä että missä kontekstissa on noin sanonut, mutta onhan tuo huolestuttavaa. Kyllähän päämediakin irrottaa lauseita ja luo mielikuvia niistä, joten tuo on ihan yhtä validia tietoa kun YLEn uutisointi. Korona aika on herättänyt paljon ihmisiä, ja mikäli seuraa (s)uomessa tapahtuvaa uutisointia, tutkivaa journalismia ei ole. Koomikot ja pilapiirtäjät eivät luo komedia ja satiiria politiikoista kun ainoastaan niistä jotka sotivat globalisti agendaa vastaan. Sanna Marin on päässyy kaikista politiikoista helpoiten, koskaan historiassa ei ole politiikkoja käsitelty tällaisilla kultahanskoilla mitä tämänä vihervasemmistolaisen aikakauden ajalla. Perustuslakia ei enää noudateta, ja sisäministeri kehoittaa äärivasemmistoa radikaaleihin tekoihin? Missä ihmeen dystopiassa elämme?

RentukkaRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit13.12.2021 12.31
Jokainen tietysti tekee omat päätökset rokotusten suhteen. Minun tiedossani on 2 kuollutta koronaan, viime talvena maaliskuussa kun rokotuksia ei vielä ollut, kuoli 81 vuotias kotona asunut mies, hän sai koronan terveyskeskuksesta siellä käydessään.
Toinen on 46 vuotias mies, joka ei ottanut rokotteita, hyväkuntoinen urheileva, vaimonsa otti rokotteen eikä sairastunut. Kuolema tuli kesällä.
Kolmas on nuori 19 vuotias jääkiekkoa harrastava, pelaava mies sairastui koronaan vuosi sitten Marraskuussa, eikä vieläkään ole toipunut pelikuntoon, elää kyllä. Oli aikoinaan kaksi viikkoa nukutettuna ja siitä on toipunut, mutta keuhkot ovat edelleen todella heikossa hapessa.

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit14.12.2021 7.22
Rentukka, tuo mies jonka tunsit on kyllä lähellä ikääni. Mutta en silti ota kokeellista piikkiä sillä se voi johtaa kitumiseen loppuelämäksi vielä tuntemattomien haittojen takia. Tartuntaa voin sentään vältellä, enkä paljoa liiku missään. Tarvittaessa tilaan ruuat kotiinkin Prismasta, tehtiin niin pandemian alussa äidin kanssa. Minulla on serrapeptse /nattokinasea kotona veritulppien ehkäisyyn.

female77Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit14.12.2021 7.27
Olen myös ostanut paljon muita, kalliita lisäravinteita koronan varalle, kuten N-asetyylikysteiiniä eli NAC sekä esim NADHia. Lumbrakinaseakin voisi hankkia. Maskit ovat fpp2, sillä ei ole varaa tuhlata fpp3 maskeihin. Olen vain osa-aikaisessa etätyössä. Harvoinhan maskia käytän kun olen paljolti vain kotonani.

Heini Re: Bill Gatesin rokotusmotiivit14.12.2021 15.05
Joo ei mitään rokotetta todellakaan. Pitkä-aikaisia haittoja ei vielä ole tiedossa. Paljon kuolemia jo kyllä. Kenenkään ei sitä pitäisi joutua painostuksesta tai pakolla ottamaan. Saa nähdä mikä tulee Suomen "malli" olemaan. Nyt lauantaina on mielenosoitus Turussa kuspasseja vastaan 18.12 klo.13 alkaen Tuomiokirkolta. Itse menossa!

Täältä RuotsistaRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit14.12.2021 15.47
Eiköhän olisi parempi pysyä kotona siellä isossa joukossa ne viirukset läviää.

RaspikurkkuRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit15.12.2021 1.22
@Female77 Nac on hyväksi koettu lisäravinne koronan hoidossa. USA:ssa jopa FDA kielsi sen lisäravinnemarkkinoilta epäilyttävästi 2020, juuri kun kohu ehti nousta ihmisistä jotka oli saaneet apua korona oireisiinsa sillä. Viime vuonna sitä hiukan ihmettelin tänä vuonna ymmärrän sen täysin. Samoin ivermektiini keskustelu lobattiinkäärmeöljyksi vaikka tuhannet potilaat olivat saaneet siitä apua koronaoireisiinsa. Tietenkään tällaiset halvat vaihtoehdot eivät sopineet suurten lääkeyhtiöjättien agendaan.
@Heini Arvostan suuresti. Itse olen toistaiseksi ottanut aika maltillisen otteen. Kerron kyllä mielipiteeni suoraan jos keskustelu kääntyy koronaan, järkevää keskustelua on vaan vaikea käydä tämän tiimoilta. Suurin osa ihmistä ovat vain niin syvällä median pelonlietsonnassa, etteivät halua nähdä totuutta. Jokaisen vapaaseen demokratiaan uskovan tulisi pikku hiljaa avata silmänsä ja miettiä haluavatko elää fasistisessa yhteiskunnassa.

@Täältä Ruotsista Medialla on ollut selvä päämäärä lietsoa pelkoa ja paniikkia kaiken aikaa. Nyt kahden vuoden jälkeen huomaan että kyllä se on alkanut vaikuttamaan itseenikin, ja mietin hyvin tarkkaan missä asioin. Mikäli jossain on paljon ihmisiä, jätän menemättä ettei vaan korona iske pahaa aavistamattomana. Tämä on ollutkin tämän pirullisen strategian taustalla, pelolla on saatu ihmiset pysymään kotona, ja pelkäävät jopa omia perheenjäseniään jolleivat ole ottaneet rokotteita. Kerroin avausviestissäni todennäköisyydet kuolla koronaan, joten onko pelolle mitään syytä? Mikäli luovutamme pelon vallassa kaikki oikeutemme tälle tyranni hallitukselle, luuletko että oikeudet palaavat myöhemmin? Kyllä itse näen tässä selvästi piirteitä Kiinan mallista, mitä vauhdilla ollaan kaukana kansan katseilta ottamassa käyttöön ympäri maailmaa.

JokujuissiRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit26.12.2021 21.48
https://aijaa.com/ah1G3p

JokujuissiRe: Bill Gatesin rokotusmotiivit26.12.2021 23.38
2019"Yksi rokote tuo jo liki 90 prosenttisen suojan. Rokote on täysin vapaaehtoinen."

2022 "Vielä kun vähän jaksetaan pandemia on ohi. Kuudes rokotekerta suojaa varmasti Pi variantilta...."



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: