Keskustelu

HaiMaAPUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 16.53
Millaisena teidän refluksin aiheuttama vatsakipu tuntuu? Alan jo vaipua toivottomuuteen. Mulla sattuu jo toista viikkoa tohon n. miekkalisäkkeen ja navan väliselle alueelle, keskelle vatsaa. Kipu sellaista nipistävää, vääntävää, kuin joku vetäis mun suolta solmuun. Ajoittain kipu myös selkeästi rintalastan alla keskellä ja hieman vasemmalle pallean tietämillä. Ajoittain se tuntuu myös sellaisena ihan jäätävänä paineena, kuin olisi ilmaa täynnä kuin ilmapallo. Somacia menee 40mg aamuisin, nyt olen muutamana päivänä ottanut iltaisin toisen 40mg. Lisäksi olen nappaillut Antepsinia, ikäänkuin se aina hetkellisesti auttaisikin. Somacista ei apua. Esomeprazolia en voi käyttää. Happamia röyhtäisyjä tulee vähän väliä ja kurkkukin on outo: karheutta, roskantuntua, limaisuutta. Ei oksennuksia.

Gastroskopia tehty x 2, viimeksi vuosi sitten. Kummallakaan kerralla ei löydöstä. Kärsin myös ärtyvän suolen oireyhtymästä, kolonoskopia tehty x 4, kaikki ok. Tällä hetkellä se puoli tuntuis olevan ok. Ulostaminen normaalia, ei verta. Myös ylävatsan magneetti tehty vuosi sitten, sekin ok.

Olen 33v nainen. Reilusti ylipainoinen, ei muita sairauksia. En tupakoi tai käytä alkoholia. Stressi- ja ahdistusherkkä. Lääkärit pitää varmuudella jo hulluna.

Miltä kuulostaa? Pitääkö tässä taas kerran ahdistua ja maksaa itsensä kipeäksi magneetteja sun muita. Haimasyöpää pelkään.

RentukkaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 17.16
Sinulla voi myös olla ilmaa vatsassa, kokeile cuplaton tabletteja, ne voisivat auttaa. Saa apteekista ilman reseptiä. Ilmavaivat tekevät myös monenlaisia kiputuntemuksia ja itse käytän niitä aina välillä kun vatsa on oikein hankala. Muutoin käytän esom. Joka on sopinut minulle.

HaiMaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 17.23
Aiheuttavatkohan Cuplatonit ummetusta? Ärtyvän suolen oireyhtymäni on ummetuspainotteinen. Tosin se nyt hyvänä, eikä nyt ummetusta juuri ole. Käytän ummetukseen ViSibliniä säännöllisesti, lisäksi tarvittaessa Pegorionia.

Haimasyövän lisäksi olen diagnosoinut itselläni myös kurkkusyövän nyt ainakin?

MaikkiRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 19.56
No noiden tutkimusten jälkeen, mitä sulle on tehty, on kyllä epätodennäköistä, että olisi mitään vakavaa. Refluksia ja ärtynyttä suolta, siitä nuo oireet tulevat. Tuo ilma vatsassa tuntuu just tuollaiselta nipistelyltä ja väännöltä.

JokujuissiRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 20.52
Sanotaanko että joku rauhoittava lääke on tällaisessa tapauksessa hyvä kokeiluväline. Jos pistää silloinkin kun on lääkkeen vaikutuksen alainen tietää se on jotain muuta kuin ahdistusta.

Ibs tekee tuollaista oireilua kyllä.

RentukkaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?22.9.2021 20.55
En osaa sanoa ummetuksesta, minulla ei aiheuta ummetusta, mutta se on henkilökohtaista. Monesti kun vatsaa oikein nipistelee juuri kuvaamallasi tavalla cuplaton on minulla auttanut. Ja juuri niinkuin Maikki kirjoittaa, mitään vakavampaa tuskin on, stressiä kun saisit pois niin sekin auttaisi.

demarikariRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 7.54
Voi olla sappiperäistäkin kipuilua, itse kärsin joitakin vuosia sellaisista. Voit kokeilla Gavisconia apteekista ja Litalginia reseptillä.

Litalgin on tehokas, mutta pitkäaikaiskäyttö ei kannata, joten ongelmaa kannattaa alkaa hoitamaan pitkällä tähtäimellä.

Halpa ja tehokas keino on päivittäinen kävelylenkki, mikä auttaa moneen: se tasaa vatsaa, edistää aineenvaihduntaa, rauhoittaa mieltä ja auttaa painonpudotuksessa, mikä edelleen auttaa refluksinhoidossa. Uni tulee paremmin ja hermoilu vähenee.

HaiMaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 10.05
Vatsakivut ovat nyt jatkuneet päivittäisinä (useamman tunnin päivässä, kuitenkin myös kivuttomia hetkiä päivässä) viime torstaista saakka. Sitä ennen oli ehkä viikon ajan sellasia hetkellisiä, ohimeneviä kipristelyjä.

Sappivaivoista en ole koskaan ainakaan tiettävästi kärsinyt.

Kävin eilen apteekista Cuplaton-kapseleita, niistä ei toistaiseksi apua.

Ylävatsaa kipristelee, vääntää. Tuntuu, kuin olisi paljon ilmaa koko ruokatorvi-peräsuoli välillä, mutta mitään ei tule ulos. Uloste normaalia. Ja tosiaan edelleen nousee hapanta suuhun myös. Maitohappobakteereja olen ottanut päivittäin, sitten sitä ViSibliniä myös. Ja nyt sitten Somacia kaksi kertaa päivässä ja Antepsinia 1-3 kertaa päivässä. Ja silti? HUOH.

RentukkaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 15.37
Minulla se cuplaton ei heti auttanut mutta muutamien päivien kuluessa. Tuo kävely ja ulkoilu on erittäin hyvä niin mielelle kuin kehollekkin ja uni tulee ehkä paremmin.

HaiMaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 16.02
Otin muutama tunti sitten Litalginin. Siitä vähän apua. Kyllä huolestuttaa taas.

SitrusRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 17.29
Rajut vatsakivut on pätevä syy mennä päivystykseen.

RentukkaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 18.47
Näin on Sitruksen kanssa samoilla linjoilla jos olosi on huono koko ajan.

HaiMaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?23.9.2021 20.41
Nyt päivystyksessä, kun nousi lämpökin 38. Katsotaan mitä löytyy, vai löytyykö mitään.

HaiMaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?24.9.2021 15.17
Eipä me minusta mitään vikaa löytäneet. Labrat kaikki ok, paitsi leukosyytit 10.2. Vatsaa toki ei mitenkään kuvannettu, ei uä:llä eikä muullakaan. Eli ihan hukkareissu. Ja kivut jatkuu. Ja huoli.

SitrusRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?25.9.2021 2.44
Ajattelinkin kysyä sulta miten meni.
Kumma ettei edes UÄ.tä katsottu. Sehän on helposti
toteutettava tutkimus eikä vaadi esivalmisteluja.

Minkälaiset ohjeet sait?

SitrusRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?25.9.2021 4.53
Tosiaan vielä jatkan, että olen ottanut käytännöksi aina puristaa
jatko-ohjeet erityisesti jos joudun lähtemään päivystykseen.

Nuivaa ja nihkeäähän se kohtelu tuppaa olemaan.
Siitä syystäpä ei päivystykseen kukaan varmasti menekään
kuin äärimmäisessä hädässä. Joten kyllä siitä käynnistä
on oltava hyötyä edes sen verran, että saa lääkärin kannanoton
omasta tilastaan.
"Ei ole mitään, kaikki kunnossa" ei kelpaa, jos on jatkuvat kivut.

rentukkaRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?25.9.2021 14.31
Tuo ultraääni olisi ollut hyvä, mutta ainakaan täällä maalla sitä ei saa, kun uä-lääkäri käy vain kerran viikossa. Mieheni oli sairaalassa toista viikkoa saaden suoneen koko ajan antibioottia ja kortisonia juurikin vatsavaivojen takia tulehdusarvot olivat yli 100 eikä ab oikein purrut mitenkään.
kysyin kyllä moneenkin kertaan, miksi ei lähetetä eteenpäin, kun sairaanhoitaja sanoi minulle, että ei ole oikein tietoa mikä hänellä on. Kuumetta oli 38-39 astetta ja ultraääni tehtiin lopulta reilun viikon kuluttua, kun lääkäri tuli tänne terveyskekukseen. Ja sitten tuli myös lähete yliopistosairaalaan, mutta tiukassa ovat nuo tutkimukset vaikka kuinka kysyisi ja vaatisi.
Tämä korona vielä haittaa jatkohoitoa kovasti.
Sitä missä HaiMa asustaa en tiedä, mutta pienellä paikalla ei ole tutkivaa lääkäriä ainakaan täällä. Toivotaan parasta ja jospa kivuille löytyisi joku syy lopultakin.

HuolestunutRe: APUA! Rajut refluksioireet vai joku haimasyöpä?27.9.2021 19.05
Ikävät vaivat ja ikävää kun ei löydy syytä. Noi päivystykset on vähän huonoja tutkimuspaikkoja koska siellä tutkitaan vaan akuutit asiat.En sano etteikö kovat vatsakivut olisi sellaisia, mutta jos verikokeet ei kerro akuutista vaivasta niin tutkimukset jää siihen ja ohjataan omalle lääkärille.
Tunnistan osan noista vaivoista. Tosin kovaa kipua ei itselläni ole, mutta kipuilu kohta sama ja heijastaa selän puolelle. Varsinkin makuulla ollessa. Itselleni annettu"diagnoosi"eli arvailtu ärtynyttä suolta ja toiminnallista dyspepsiaa.Vatsa on ultrattu ja haima oli ok. Sitä haimaa olen itsekin miettinyt monesti kun tuossa pallean kohillla tuntemukset.
Ja tosiaan en ole saanut refluksi diagnoosia koska mitään löydöksiä ei tähystyksissä
ole ollut.En sitten viitsi somacia käyttää. Ja eipä niistä suurempaa apua ole ollut.
Yksin jää tyhjän päälle kun lääkärit ei löydä syitä hankalille vaivoille:(Mutta ei kannata luovuttaa vaan hakeutua lääkäriin uudestaan jos on vaikea olla. Tsemppiä!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: