Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

GingerOT3 - mitä vaan, mistä vaan14.9.2021 23:06
Femppu, jutellaan vaikka hampaiden hoidosta tai vaikka ufoista😂

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.9.2021 22:52
Moikka, ei ole tullut kirjoiteltua kun olen ehnyt suursiivousta ja sellaista. Oral-B:n vaihtoharjaksiakin löytyi vielä lisääkin, joten ehkäpä sitä harjaakin pitäisi käyttää.

Onko fibromyalgian oireisiin sopivaa että herään yöunilta esim kymmeneltä aamulla, olen tosi virkeä ja teen kaikkea kunnes 18-19 aikaan iskee lamaannuttuva epänormaali uupumus ja lihaskivut? Riippumatta siitä mitä teen tai onko hauskaa ajanvietettä. Voi nukahtaa paikalleen vaikka ulkona kävellessä, tai sitten on vain voimaton. Tosi hankalaa kesken päivän!

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.9.2021 23:02
Näköjään hyvä Marple telkkarissa, mutta katsoin saman jo Katsomosta aiemmin.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.9.2021 2:18
Fibrossa on tyypillistä että aamulla väsyttää vaikka olisi nukkunut pitkään.
Mikään unimäärä ei tuo virkeyttä.
Toki joskus kun aurinko paistaa saattaa herätä virkeänä.
Väsymys hiipii yhtäkkiä kesken päivän.
Lihaskivut ja kipu nivelien seudulla on tyypillistä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.9.2021 12:16
Mitä sinä teet Ginger kun väsy tulee päälle? Menetkö vain nukkumaan tai päiväunille? Kahvi ei tunnu auttavan yhtään, vaikkei sitä nyt muutenkaan pitäisi juoda.

Aiheuttikohan edellispäivän lenkkeily ettei palautunut rasituksesta. Voihan kaikki johtua myös matalatra ferritiinistäkin tai kilpparista. Vaikee vaan tehdä paljoa kun väsy tulee kesken päivän. Onko muita vaihtoehtoja sitten kun tehdä vain sen mitä pystyy kunakn päivänä? Pystytkö oleen töissä Ginger vai oletko eläkkeellä? Tuskin Suomessa edes fibrosta tai cfs:tä pääsee eläkkeelle, ja rahat on ainakin pieniä jos ei ole ehtinyt olla töissä.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.9.2021 13:51
Jos väsy tulee päälle, levähdän hiukan esim 10 minuuttia tai syön jotain pientä tai juon vihreää teetä.

Palautuminen on tärkeää ja ettei kuormita itseään liikaa yhtenä päivänä. Jos vaikka siivoan pari tuntia tai käyn pitkällä lenkillä, tai muuten olen jalkeilla monta tuntia, seuraavana päivänä olen tosi väsynyt enkä jaksa oikein mitään. Korkeintaan särkylääkkeen avulla ja pakottamalla itseni. Mä pystyn tekemään näyttöpäätetyötä mutta en mitään fyysisesti kuormittava työtä täysipäiväisesti.
Käytän aika paljon lisäravinteita kipua ja väsymystä vastaan.

Se mistä aloin epäillä fibroa, oli saunakrapula. Eli saunan jälkeen ja seuraavana päivänä olin ihan poikki, lihakset ja pää kipee, enkä jaksanut mitään.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.9.2021 14:25
Jos meen 10 minsaksi nukkumaan, herään ehkä vasta vuorokauden tai kahden päästä. Jos taas yritän olla pitkälläni sängyssä nukkumatta, tuskin virkistyn. Parempia herätyskelloja kai sitten.

On sinullakin vaikeeta! 🥰❤❤ ja jaksamista sinulle! Sama juttu kuin minulla että tekemisestä rangaistaan seuraavana päivänä, tai sitten energia loppuu kesken päivän jota pidän vielä kiusallisempana. En tiedä saunomisesta kun en harrasta huonon lämmönsietokyvyn takia, ehkä pitäisi testata. Kahvi voi pahentaa fibrokipuja. Kerran kivut oli poissa viikkoja kun sain leikkauksessa Lidokaiinia tai jotain en muista. Voisikohan siitä saada reseptin, tuskin?

Oletko mitään piristäviä reseptilääkkeitä saanut fibroon, vai onko nämä valmisteet vain cfs:ssä ja narkolepsiassa käytössä? Ainakin narkolepsiassa saatetaan käyttää piristäviä lääkityksiä. Tosin en tiedä yhtään terveellisyydestä ja haitoista. Nykyään teen hieman etätyötä, mutta haluaisin enemmän tuloja, ja pitäisi saada energiaa itsensä työllistämiseen enemmän.

Mulla on vitamiinien lisäksi esim Leader karnosiini ja Tri Tolonen
ja Suomen terv.rav.ubikinon. Tauriini on kotoonta loppu, samoin edi jossa tauriinia ja guaranaa (noista on apua jonkin verran). Onkohan magnesiumin viralliset saantisuositukset liian alhaisia? Voisikohan ottaa enemmän mitä esim Orionin mg purkissa lukee? Dheata pitäisi hankkia lisää kun on loppu, nuoruudentasoista hyötyä tässäkin.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 13:29
Mulla on Ginger sun nimikko pikakahvia, GINGERbread cookie, little s kahvia kotona. Olen juonut sitä, ei ole nyt kamalasti närästänyt vaik siinä mausteita, vähän närästää. On myös inkiväärimustaa teetä, en ole vielä kokeillut.

Mutta vihreä joulu tee, Norqvist, jossa mausteita myös sopii oikein hyvin, olen juonut sitä monta vuotta. Siinä ei ole inkivääriä. Harmi että on kausimaku eikä sitä ole seuraavan kerran kun joulunaikana tai ennen sitä saatavilla, Prismat ja Salet. Pitäisi katsoa onko niitten verkkokaupassa. Suosikkimakuni vihreistä teestä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 13:36
Ei ollut Nordqvist verkkokaupassakaan kausimakua Vihreä Joulutee, paitsi talvisessa lajitelmapakkauksessa jossa on muitakin makuja mukana. LÄhetänkin kyselyn sinne koska on saatavilla taas.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 13:41
Ensi kauppareissulla ostan taas kofeiinitonta Clipperin luomu pikakahvia, olin jo mieltynyt decafeen, kunnes loppui kotoonta.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 16:56
Jännittävä maku kun nyt maistoin mustaa inkivääri irtoteetä, mutta taitaa vähän närätä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 19:35
Se oli Forsmann intialaista Inkivääriteetä, jossa myös bergamonttia /hedelmäsöljyä jne.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 19:38
Mun lemppari tee on Forsman Paratiisi vihreä maustettu chenca tee. Toinen hyvä on Vihreä ja valkoinen puolukka vanilja tee. Se on myös joulumaku.
Tammikuussa saa joulun kausimakuja edullisesti. Niissä on yleensä käyttöaikaa jopa 2 vuotta, joten voi ostaa jemmaan useamman paketin.

Rooibos hunaja pussitee ja punaiset marjat- musta tee on lähes ainoita pussiteetä mitä pystyn juomaan. En siedä enää lainkaan pussin makua teessä, kun olen vuosia juonut irtoteetä. Mulla on ihana valurautainen teekannu. Sillä tulee pehmeän upean makuista teetä, kun ei vain unohda vihreää teetä yli 3 minuutiksi hautumaan. Jos alan tekemään jotain muuta kesken haudutuksen, saattaa vierähtää 10 minuuttia. Sitten tee on niin täynnä parkkihappoja, etten uskalla juoda. Hirveän närästyksen siitä saa.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 20:31
Pirkalla on /oli joku hyvä pussirooibos, jossa karpalo ja kerma, olikohan ne maut, mutta ei ole enää lähikaupassamme. Vihreä keisarin malja irtotee Forsmann on kanssa suht kiva. Tee kai säilyy hyvänä vuosina, äsken käytin parasta ennen 2017 jauhettuja pussi mausteita en tiedä olivatko kunnossa. Söin myös pakastimessa 2-3 vuotta olleita mustikoita.

Minäkin unohdan aina hautumaan liian pitkäksi. Mulla on sisäosiltaan kokonaan muoviton Ottoni Fabrica vedenkeitin, terästä, mutta se hajosi. Keitän veden kattilassa kunnes tilaan uuden.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 20:38
Vihreää Jouluteetä Nordqvist on myös irto teenä, pitäisi kokeilla sitä. ON varmaan vielä parempaa kuin pussiversio.

Laitan laiskasti vain teepallon sisään irtoteetä mukiin, ja kaadan kiehuvaa vettä päälle kaikkiin teelaatuihin tai yrttiteehen. En käytä ikinä sokeria, pilaisi teen mauan mielestäni, ja hampaat rasittuvat. Teen huonoja puolia on että siinä on fluoria.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 20:47
Vihreä ja valkoinen tee kannattaa tehdä noin 75-80 asteiseen veteen. Eli laita mukiin ensin hieman kylmää vettä esim 1/5 mukia sen jälkeen vasta kuumaa vettä. Ei tule niin kitkerää teetä 👍

Mä en koskaan muista onko mun teet Forsman vai Nordqvist. Olen käyttänyt molempia 😅

Yhteen väliin tein sitä Keisarin helmi teetä. Siinä yksittäiset teenlehdet on kääritty palloiksi. Noin 6 helmeä riittää kupilliseen. Taisivat olla valkoista teetä. Nykyään se on ehkä turhan mietoa maultaan minulle. Iltateenä saatan juoda valkoista teetä.

Pirkalla oli upea se Aavikkokerma rooibos tee😋

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 20:57
Lakritsi tee on tosi makeaa ilman sokeria jos makeaa kaipaa. Mulle nykyään jo liian makeaa. Vois kokeilla makeannälkään kyllä.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 22:48
Mun känny putosi lattialle. Se oli latauksessa
enkä huomannut.
Kilahti ja kolahti, muttei hajonnut. Laturi hajosi.
Näyttää ehjältä mutta ei lataa.
Onneksi oli vanha tallessa.

Muistatteko kun sähkölaitteet johtoineen kaikkineen
kesti vuosikymmeniä?
Nyt ne tehdään hajoamaan kun takuuaika umpeutuu.
Samalla itketään ilmastohätätilaa.
Ristiriitaista ja tekopyhää.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan27.9.2021 23:55
On harmittanut kun monta kulmakarvatrimmeriä on hajonnut vuodessa kahdessa, mutta toisaalta teräkin tylsistyy siinä ajassa kuitenkin. Joihinkin ladyshavereihin olen nähnyt myynnissä vaihtoteriä. Hiustenkuivaajat hajoavat kun sisuksiin päätyy hiuksia. Läppärit, ainakin HP:t kuumenevat ja hajoavat alle 5 vuodessa koska ne kerää pölyä. Seuraavaksi on Dell jo ostettuna, kestää varmaan paremmin, maksoi maltaita.

Älypuhelimissa tekniikka vanhenisi joka tapauksessa, kun ei kai muita kuin iphonea saa päivitettyä sovellusten jne osalta, joten ei väliä jos puhelin hajoaa kahden vuoden päästä. Ipone voisi olla hyvä, mulla on vain Sony xperia. Mulla on siinä huippu kamera onneksi.

LG:n höyrytoiminnolla varustetussa isossa pyykinpesukoneessani on 10 vuoden moottoritakuu. Ostin 2 vuotta sitten, suihkutilan kosteus saattaa hajottaa koska minulla ei ole erikseen kodinhoitohuonetta. Äidilläni on ollut myös LG jo 7 vuotta eikä ole hajonnut. Meidän Mielen pölynimurit ovat myös kestäneet.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 0:02
Ai sitä Pirkan aavikkokermaa ei enää ole lainkaan?

Forsmannilla on ollut myös irtoteenä (aavikko)kerma rooibos tai vastaava, ostin joskus joko Prismasta tai Salesta aikaa sitten. Heillä on myös muita rooiboksia, mutta siinä yhdessä luomussa on kamomillaa sekana, josta en pidä.

Ei ne yrttiteet kai sentään myrkyllisiksi tule jos laittaa kiehuvaa vettä? Vain kitkeräksi. Olen ajatellut että kuuma desinfioi tee lehdet/purun.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 0:03
Minä en oikein tykännyt lakusta, enkä makeaa kaipaakaan yleensä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 0:05
Mun edellinen Sony Xperia ei muuten hajonnut sekään vaikka putosi asfaltille ja etulasi halki kulmasta. Taisi kiehuvaa vettäkin roiskua siihen. Mutta piti vaihtaa uuteen kun tekniikka vanheni.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 0:17
Ympäristö asioista: Toksinen ja karsinogeeninen perfluori, PFC-yhdisteet, sitä on jopa joissakin hammaslangoissa sekä kosmetiikassa, palon ja lian esto ja vedenhylkypinnotteissa. Ja teflonpaistinpannuissa joita en enää käytä vaan kunnon valurauta ja teräs astioita.

Tutkin just talvitakkeja ja lasketteluhousuja. Jack Wolfskin-merkki on luopunut PFC-yhdidteistä 2019, aion ostaa niitten talvitakin. Mun pitkässä untuvatakissa Lands end-merkkiä ei ole myöskää PCF-yhdisteitä. Elloksen Ahkka urheiluvaatteissa/takeissa ja Odd Molly-lasketteluhousuissa ei ollut PCF vaan ihan ympäristöystävällinen ja terveellisempi vedenhylky pinnoite aine. Save the Duck-takki näytti olevan ökö-tex. En ole varma mun Schmuddelwedda kesä parka takista, mutta se on kyllä tyylikkään näköinen ja klassinen. Kertokaa jos tiedätte lisää PCF-vapaita talvitakkeja ja lasketeluhousuja jne.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 0:29
Onkohan ostamani Sonyn järjestelmä kamera ja videokamera kestäviä? Ainakin takuu on voimassa vielä pitkään.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 14:11
Adidas on kai 99% PFC vapaa. Hyvä, mulla niitten untuvaliivi.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan28.9.2021 17:13
Marmot. Kivannäköisiäkin. Löytyyhän niitä PCF-vapaita merkkejä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan29.9.2021 14:36
Suomalaiset Icepeak vaatteet ovat myös PFC vapaita, kysyin Luhdan aspasta. Samoin Halti kai. Saisivat näkyvimmin mainostaa asiaa, pitäisi olla ainakin maininta tuotteiden kohdalla jottei asiakas joutuisi kyselemään ja etsimään tietoa.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan29.9.2021 17:12
Laitoin tepalloon suodatinkahvia just, vähän tuli puruja läpi. Yhtenä päivänä suodatin irtoteetä kahvinsuodatuspussin läpi, se toimi paremmin.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 21:02
ONkohan ruoste keittiövälineissä vaarallista. Jäi esim Fiskarsin sakset likoamaan pariksi päiväksi tiskivatiin. Luulin että olisivat laatua, mutta niissä nyt ruostetta! Sen sijaan Kiinalaiset(?) aterimet, desilitra, kattila ja sihti eivät menneet miksikään, ostettu aterimia lukuunottamatta tasokkaasta(?) keiitökaupasta. ONko ruoste ruokailu välineissä vaarallista? Esim jos silppuan tilliä tai persiljaa saksilla?

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 21:06
Luulen ettei kovin vaarallista oo. Sehän on rautaa se ruoste.
Tuskin tarttuu edes persiljaan jos sitä leikkaat.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 21:26
Ok. Monet kiitokset!

Olen pakkoneuroottinen ja ahdistun tälläisestä. Muistelen nyt että meillä oli lapsuuden kodissa paistinpannu jossa oli myös ruostetta hieman raudassa.

Aion kyllä valittaa saksista Fiskarsille, mut oli aika lailla oma syy kun jätin tiskiveteen kauaksi aikaa. Harmi että Suomalaiset tuotteet eivät olekaan niin hyviä. Teepallot eivät ruostuneet, ovat niitä muumi aiheisia Prismasta.

Harmittaa että hieno LG pyykkikoneenikin saattaa ruostua koska on suihkuhuoneessa. Myös serkullani ja isälläni on LG, ovat tosi suositeltavia.

Onkohan vohvelirautoja tai vastaavia muuna kuin teflonpinnalla olemassa. Haluiasiin sydämenmuotoisia /kuvioita vohveleitä! Ehkäpä on jotain erikois kuvioituja rautapannuja pikkuletuille.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 21:35
Saksista saa varmaan aika helposti sen ruosteen pois.
Pesukoneen rumpu on ruostumatonta terästä.
En usko että se ruostuu.
LG on tosi hyvä.
Mun siskolla ollut jo 11 vuotta ja toimii edelleen.
Mulla myös nyt LG, ollut vasta reilu puoli vuotta.
Edellinen ei ollut LG mutta toimi 9 vuotta.
Sitä edeltävä toimi 12 vuotta.
Onneksi on vielä kestäviä koneita.
Kaverilla oli sellainen tosi hieno malli,
jota piti korjata 3-4 kertaa parin eka vuoden aikana.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:13
Askel terveyteen sivustolla oli mainittu esim omenaviinietikka ja ruokasooda, joita on kotona, ruosteenpoistossa.

En musita olenko kertonut jo, mutta huomasin että mulla oli ollut alhainen kalium (oliko 3,3) 2020 kesällä. Siinäpä onkin osasyy jalkojeni heikkouteen, alhaisen ferritiinin ja kilpparin lisäksi. Alhainen kalium voi johtua magnesiumin puuttesta. Nyt otin äkkiä pansuolaa, pinaattikeittoa ja avokadoa muutamana päivänä mg kanssa ja olo on ollut parempi ihan selvästi. Ehkäpä alhaisen kaliumin syynä ei ole sen vakavampaa (toivottavasti) kuin runsas ja aivan liiallinen nesteiden juomiseni. Kissallani oli munuaisvian takia alhainen kalium aikoinaan ja se sai kalium pillereitä. Aion itsekin aloittaa kalium lisän, mutta varovaisesti ettei tule liikaa. Olen ollut vuosia voimaton eikä mitään alhaisia ferritiinejä ja kaliumeja kukaan ole huomannut, toisinaan lääkärikäynnit ovat melkein yhtä tyhjän kanssa.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:19
Syiden selvitäminen on ollut vaikeeta koska minulla on niin paljon vikoja.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:21
Kalium lisän kanssa kannattaa olla varovainen.
Yleensä sitä ei kannata käyttää ilman verikokeita.
Kerran kokeilin sitä kun äidille piti ostaa,
mutta hänen tarvi käyttää sitä alle viikon ajan,
joten sitä jäi paljon yli.
Minulle tuli siitä paha olo.
Siitä päättelin ettei mulla ole vajausta
Kaliumista.

Monet ketoilijat käyttää kaliumia,
mutta jos varsinaista tarvetta sille ei ole,
niin turhaa se varmaan on.

Apteekissa kalium pitää pyytää resepti luukulta.
Sitä ei ole hyllyssä esillä.
Sillä on niin suuri vaikutus sydämen toimintaan

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:26
Joo, sen kanssa täytyy olla varovainen. Kissa sai eläinlääkäriltä. Mulla oli just verikokeissa määritelty alhaiseksi kalium 2020 kesällä, mut kukaan ei sanonut siitä mitään.

Mutta kyllä kaliumia saa luontaistuotekaupoista ilman resptiä. Ja pan-suolasta jossa kaliumia tuli vain hyvä olo minulle. Tietenkin vointia on koko ajan itse tarkkailtava.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:30
Myös nilkkojen turvotukseni on poistunut runsaan pan-suolan myötä! Aiemmin käytin merisuolaa, siinä tuskin on yhtä paljon kaliumia. Pansuolassa on kaliumin lisäksi magnesiumia.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:31
Niinhän sä tosiaan sanoit jo aiemmin,
että pitää olla varovainen.

Kyllä sä tiedät ja osaat 👍❤️

Mä olen vähän tällainen hössöttäjä😂

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:37
Juu, merisuola on enimmäkseen kai Natriumkloridia.

Äidilläni on munuaisten vajaatoiminta.
Hänellä on juuri toisinpäin kuin sinulla.
Kaliumia hiukan liikaa ja natrium alakanttiin.
Hänellä silmien ja nilkkojen turvotus lähti merisuolalla.

Hänen pitää olla tarkkana ettei juo liikaa vettä
juuri munuaisten vajaatoiminnan vuoksi.
Helposti menee elektrolyytit epätasapainoon.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:43
Ihan hyvä että muistutat huolellisuudesta. Kun etenkin minä olen toisinaan impulsiivisesti toimiva vaikka pelkäänkin monia asioita. Ajattelin ihan kokeilla vaikka yhtä tablettia Puhdas+ kaliumia, jossa kaksi tablettia/vrk max annos. Oikeastaan olisi ihan hyvä kokeilla puolta tablettia kerrralla aluksi....ajattes sinun kommenttisi olikin näin hyödyllinen, havaihduin vielä kunnolla annostuksen kokoon. Kalium liiallisena voisi saada sydämen pahasti ylikierroksille, siksi on hyvä kokeilla tosi varovaisesti koska en tiedä mikä on minulle liikaa. Kiitos taas kerran ❤

Nyt kärähti ranskikset. Vähän akryyliamidia kun ruskistuivat. Laiton niitä että saan pansuolaa päälle, mutta senkin kanssa on toki muistettava kohtuus. Perunassa myös tunnetusti kaliumia.

Eilinen lenkkeily kaverin kanssa myös poisti nesteitä varmasti, oli hieno sää meilläpäin.

Miten on syksy sinulla sujunut, Ginger? Mitään kivaa olet tehnyt ja harrastanut?

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:49
Munuaisten vajiksessa voi kait olla kummin tahansa, kaliumia vähän tai liikaa. Mahdollisesti edenneessä on korkealla, mutta en halua pelotella äitisi suhteen, voi olla muutoinkin korkealla vaikkei olisi edennyt pitkälle, mulla ei ole mitään varmaa tietoa muistikuvia vain. Ehkäpä äitisi voisi saada joskus munuaissiirteen tarvittaessa tai tulisi muutoin kuntoon. Kissaklinikka Felinasta saatiin kaliumit silloin.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:52
Banaanista on myös kaliumia.
Syksy meinaa väsyttää,
varsinkin pimeys ja harmaus.
Onneksi on ollut paljon lämpimiä ja jopa aurinkoisia päiviä

Iloa mulle tuo kissa ja siskonlapset.
Tein myös viikonloppureissun junalla.
Se oli hyvä reissu ja tosi kivaa vaihtelua arkeen.
Menin siis tosiaan junalla.
Edellisen kerran olin ollut junassa 17 vuotta sitten.
Aikamoista!!

Mitäs kivaa sulla?

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 22:58
Äitini voi nyt hyvin.
Hän on käynyt poimimassa puolukoita monta ämpärillistä.
Hän on jo ikäihminen.
Keväällä varasin hänelle pidemmän lääkäri ajan.
Nyt on otettu säännöllisesti verikokeita ja säädetty
lääkitystä.

Nyt on hoito hyvällä mallilla.
Siitä olen tyytyväinen.
Hän tuntee kehonsa hyvin ja osaa jakaa voimiaan ja pitää lepopäiviä.
Äitinsä eli mummoni eli 93-vuotiaaksi.
Toivon siis äitini elävän vielä monia hyviä vuosia ❤️

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 23:11
Minä taas tykkään syksystä. Outoa kylläkin. En ole ollut junassa minäkään kuin vuonna 1999 viimeksi. Olisipa aika tuollainen, olin 22 silloin.

Ei mulla mitään erikoista tässä. Pian alkaa yrittäjyys verkkokurssi johon aion osallistua. Hauskuus rajoittuu lähinnä läheisten ihmisten ja kaverien näkemiseen. Syyslomalla tulee sukulaisia vauvan kanssa kylään. Olisipa kivaa nähdä yksi mies jossakin, kenestä tykkään enemmän kuin paljon. Jos vaikka törmäisin jossakin häneen, kun menisi vähän tästä koronat ohitse että uskaltaisin liikkua enemmän.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 23:17
Minäkin uskon että äitisi saa elää vielä pitkään hyvää elämää. Varmasti kissanikin olisi elänyt vielä pitkään vaikka sairaus oli ollut jo vuosia ellei olisi tullut pahaa syöpää. Mulla on hieman poikkeava GRF-epi, tietty huolestuttaa. Kukaan ei varoittanut että jodi varjoaineet sisältävät munuaisvaurion riskin. Mulla on myös kalium ja anemiantyyppistä. Kissalla oli epo hoito munuaisperäiseen anemiaan. Onkohan tässä jo munuaisvika, pysyvä vaurio? Ultrassa munuaiset olivat normaalit muistaakseni, muutama kystä vain. Onkohan jotain tarkempia verikokeita?

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 23:37
Jospa ei olisi vielä sulla pysyvää vauriota munuaisissa.
Toivotaan ja uskotaan näin❤️

Ihana kun kysyit mitä kivaa ollut.
Muistin että on asioita joista olla kiitollinen.
Se olisikin tärkeää olla kiitollinen joka päivä.
Ajattelemalla ja keskittymällä siihen mikä on hyvin,
voi muuttaa paljon omaa vointia.
Yks päivä viime viikolla olin jotenkin tosi kireä ja hermostunut.
Pelkäsin että myöhästyn.
Sitten vain ajattelin miten paljon rakkautta universumissa on
ja kuinka voin rakastaa itseäni.
Se on tärkeää.

Siitä hetkestä autossa päiväni muuttui hyväksi.
Oma asenne on tärkeää.
Jos vain löytää pienen voiman hipun että
jaksaa ajatella yhden positiivisen ajatuksen.

Ruska ainakin on nyt luonnossa kaunis.
Se on positiivista syksyssä.

Iloa, valoa ja rakkautta teille jokaiselle ❤️❤️❤️

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan4.10.2021 23:55
Munuaisarvo voi nousta myös prode pitoisesta ruokavaliosta vain, ilman sairautta. Jotkut mittauttavat C-kystitiinin krean ja GFR:n lisäksi. Virtsanäytteissäni ei ole ollut mitään poikkeavaa, ei proteiinia tms.

Mukavaa että olin jotenkin hyödyksi muistuttaessani asioista joista olla kiitollinen. Olen itsekin kiitollinen tietyistä asioista.

Joo, upeita keltaiset lehdet, mutta täällä merituuli karisti jo osat maahan. Tänään ja huomenna reipasta tuulta.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan5.10.2021 23:12
Luin muuten netistä että vanhempien ihmisten munuaissairaudet ovat usein hyvin hitaasti eteneviä, tai eivät etene ollenkaan! Joten äidilläsi Ginger voi olla siltäkin kantilta katsottuna hyvin asiat!

Tuuliset säät jatkuvat täällä etelärannikolla. Ja pilvistä. Tykkään!

Laitoin taas ranskiksia. Suolaa, suolaa, enemmän suolaa sanoi Timo taikuri aikoinaan Pikkukakkosessa telkkarissa.

Kellään muulla Sonyn kameraa. Mietin vain että jos en osaa käyttää, niin joku voisi antaa vinkkejä ehkäpä?

❤.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan6.10.2021 8:17
Hiihaa!! Opin käyttämään puhelimen Whatsappia.

Jonnet pitää nyt suunsa supussa vaan 😄😄.
Ihan itte kokeilin ja löysin apin ja selvittelin miten
tää höskä toimii. Ei ollut neuvojaa.

Nyt katotaan tuleeko viestiin oikein vastauskin 😂

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan6.10.2021 19:47
Minä taas olen vasta tutustunut Facen käyttöön. Itse aina asennan /otan käyttöön uuden läppärin ja älypuhelimen ilman apua. Onhan noissa joskus hieman päänvaivaa, ärsyttää ainakin säätäminen vaikkei vaikeeta olisikaan. Pahinta oli kun jouduin laittamaan äidin puhemen käyttökuntoon (ei älypuhelin) vaan vanhaa mallia. Ei noista vanhoista puhelimista tahdo enää saada tolkkua, siis niiden asetuksien veivaaminen ja valikoissa liikkuminen jne...

Soitin apteekkiin, sieltä saa kaliumia ilman reseptiä. Lieneekö käytännöt muuttunut. Varmaan ovat mietoja valmisteita turvallisuuden vuoksi.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan14.10.2021 12:06
Keksin just mikä onkin hyvä juttu minun ääniyliherkkyyteen, no tietenkin vastamelukuulokkeet. Miksen ole aiemmin ajatellut tätä. Täytyy hankkia sellaiset. Toivon ettei sähköhammasharjan ääni enää kuulu sitten. Mielummin musiikkia kuin raastavaa meteliä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.10.2021 19:19
Kellään futon-patjaa? Voisi olla jämäkkä nukkumisalusta. Varmaan hyvä selälle? Ellei sitten liian kovakin alusta.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.10.2021 21:51
Futon sopii varmaan hoikille ihmisille parhaiten.

Jos on vartalossa muotoja ja nukkuu kyljellään,
tarvii olla joustoa olkapään ja lantion kohdalla.
Tukea tarvitaan vyötärön kohdalla.
Mulla pitää olla petauspatja, joka antaa pintapehmeyttä.
Muuten fibron kivut pahenee.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan19.10.2021 9:50
Ahaa, en tiedä onko mulla fibroa. Mutta nukun mieluiten selällään kyllä ja enemmän olen hoikka ja atleettinen (ja pitkä) kuin muodokas jos jotenkin jollain lokeroimisella täytyy vartalomalliani kuvata. Onneksi on hieman muotojakin lisäksi, en ole lauta tyyppiä kuitenkaan.

Ei tässä kummempaa. Verkkokurssilla ollaan etänä. Mutta kotityöt jumittaakin sitten kun aikaa menee kurssilla. Asia kerrallaan...

Nyt taidettiin olla pakkasella yöllä täällä etelärannikollakin tai nollassa..hyi yök...ke-to luvattiin paljon lämpöisempää mun onneksi. Teillä kai on jo tosi kylmä, Pohjoisestahan olit Ginger?

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.10.2021 13:36
Nyt kun olin ilman petarin päällystä, kun sen pesin, oli jenkkipatja kovempi. Ja yläselän kipukohdasta levisi kipu koko selkään ja niskaan. Oli pakko nukkua kyljelleen, silti aamulla oli kuin autonalle jääneenä! Taitaa olla fibro koska kipu paheni kovalla alustalla nukkuessa. Aika jämäkkä Askon jenkki sänkynä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan21.10.2021 8:50
Sitten yksi syy mun kipuihin nyt voi olla että unohdin tuuletusikkunan rakosilleen yhtenä iltana ennen kun menin nukkumaan. Veto varmaan pahentaa fibroa.

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan21.10.2021 11:38
Vetohan pahentaa kipuja vaikkei ois fibroakaan, ainakin useimmilla.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan21.10.2021 13:56
Joo, ihmettelin kun aina vaan palelin sängyssä enkä saanut unta siksi. Lopulta tajusin että ikkuna keittiöstä oli jäänyt rakosilleen ruuan käryjen takia.

Taidanpa kokeilla myös nenäklipsiä magneetilla, kun näitä äidille hankittin (tosin hän ei voi ehkä käyttää magneettia tahdistimen takia). Jos mullakin vaikka uniapneaa (sekin vielä) kun nenä on joko ahdas rustoineen tai tukossa muuten. Väsyttää entisestään jos olisi apnean tyyppistä.

Yhtenä päivänä oli asuntojen tarkistus. Hävetti sanoa etten ole jaksanut siivota kaikkia paikkoja kun olen usein niin väsy ja voimaton. Ja yritän taas rajoittaa kahvia, jokin siinäkin vie voimat kuten yliherkkyys sille.

Jotain mukavaa kun tuli minulle mieleiset lauhat säät ainakin hetkeksi takaisin. Voipi olla nyt iltaisin terassillani. Jotkut toiset taas toivoo valoa ja talvea.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan21.10.2021 14:41
Nivelkipuja on myös ranteissa. Kahvikin pahentaa fibroa. Riippuvuudesta eroon vaan jotenkin...

Vali vali...valitusta.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan25.10.2021 15:46
Ai ai...lautasventtiili makkarissa suoraan sängyn ja oman pään yläpuolella! Makkarin tuuletusventtiili on kiinni, mutta silti vetää ainakin kun oli tuulisempia säitä. Sänkylle ei ole oikein muita hyviä paikkoja kuin se seinä, mutta jos vähän kauemmas saisin ehkä venttiilistä sänkyäni siirrettyä, se on mahdollista. Ehkä siihen lisäisi vielä sängynpäädyn jenkkisänkyyni, sekin voisi auttaa? Toinen vapaa seinä ei houkuta kun siellä on seinänaapuri joten rauhattomampaa olisi sängyn paikka siellä. Olohuoneessaan on myös sänky, mutta nukun mielummin makkarissa.

Vähän tuli syötyä tänään sopimatonta, otin 2 rennietä.

AnnamyyRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan25.10.2021 16:08
Heip! Terkkuja kaikille☺Opettelen tässä tablettia, kännykällä
on hankala lukee tätä palstaa, en kuulemma ole ainoa.

Syksyä pitelee, asiat on osittain mallillaan, osittain ei.

Ihanaa irtiottoa arjesta saanut paristi syksyn kuluessa reissujen muodossa ja tarpeeseen tuli😘😀🙏

Pitää nyt selailla palstaa ja katsella mitä kellekkin kuuluu☺️

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan25.10.2021 17:32
Mukavaa kuulla sinusta pitkästä aikaa AnnaMyy! Hienoa että syksyssäsi on ollut mielekästä irtiottoa arjesta. Sama juttu, asiat osittain hyvin, osittain ei.

😘

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan12.11.2021 7:26
OLen hyvällä tuulella kun olo on ollut energisempi, nukuin myös hyvin.

Sain haluamani talvi /lasketteluhousut tilattua ulkomaalaisesta nettikaupasta tarjouksessa vain 90 eurolla, samoja olin katsellut Zalandolta 290 eurolla ja ne oli jo loppuunmyyty sieltä jokatapauksessa.
Nämä housut ovat PFC-vapaat kuten 2 pitkää talvitakkia, jotka ostin äskettäin. Toinen takki on nilkka pituinen untuvatakki sillä pidän yleensä lyhyttä hametta talvellakin, toinen on ulkoiluun sopiva oikein veden- ja tuulenpitävä.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan12.11.2021 12:51
Minkä takia tuolla Elloksen nettisivuilla /verkkokaupassa on aina häiriöitä, suututtaa, kun olisin shoppaillut jotain.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.11.2021 9:45
Jusk olin energisoitunut ja motivoitunut kodin raivaamiseen,
kuinkas sattuikaan? Lämmitys on poikki klo 6 - 00.

Eli asunto jäähtyy ja hanavesi on max 25°C.
Pitipä sattua.

Mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin, niin ei hätä ole tämännäköinen
Vesi kuumenee kattilassa käsitiskiä varten.
Siivoilen keittiötä, kannan roskia, käyn kaupassa.
Sitten teen kaikkea millä saa lämmintä.
Uuni kuumaksi, soppa liedelle ym. Pyykki jää kyllä
pesemättä. Onneksi kävin illalla suihkussa.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.11.2021 12:07
Miten lämmitys voi olla poikki? Kylmä tulee jos ei ole takkaa. Täällä on sellainen lämmitys ettei sitä koskaan katkaista, lisäksi on irto sähköpattereita. Voisin myös mennä suvun mökeille ja laitta tulta takkaan.

Kerran oli vesi poikki huoltotöiden takia, eikä ollut tullut mitään ilmoitusta siitä. Hammaslääkäriltä myöhästyin kun en päässyt ajoissa suihkuun.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.11.2021 12:11
Olen aiemmin kyllä asunut pahoissakin murjuissa joissa mukavuudet eivät ole pelanneet. Sitä ei huvita muistella.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.11.2021 13:56
Huoltotöiden takia. Kyllä lämpö säilyy isoissa taloissa,
eihän ulkona ole edes pakkasta.

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan16.11.2021 18:54
Hyvä asenne Sitrus :)

Kyseessähän on väliaikaishommeli ja huoltotyötkin pitää tehdä. Eikä tosiaankaan ison talon asunnot ehdi jäähtyä. Meilläkin on patteri makkarissa kiinni aina, ikkuna raollaan päivät ja jos yöllä viluttaa, niin täkkiä vaan korviin asti.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 0:52
Mä nukuin nuorena aina ikkuna auki - talvellakin.
Sai hyvät unet.

Kerran oltiin talvella koulutus- ja virkistysreissulla Naantalin kylpylässä.
Meidän huoneesta oli pääsy koko seinän mittaiselle yhteisparvekkeelle.
Yöllä kun palattiin riennoilta, ovi oli partsin ovi oli apposen auki.
Nykyään huone olisi taatusti putsattu, mutta nyt ei mitään ollut
viety.
Huone ei ollut mitenkään kylmä, mutta siellä oli ihanan raikas
ilma. Nukuttiin kuin tukit.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 0:57
Banaanikärpäset bioroskiksessa.

Millähän niitä voisi myrkyttää? Lisääntyvät aivan tuhottomasti.
Tarkoitan myrkyllä tietenkin jotain sopivaa elintarviketta.

Mieleen tulee aspartaamimehu, suola, sooda.
Olen kokeillut mehua. Jos siitä tekisi hyytelöä.
Niin tai näin, mun pinna alkaa olla katki tän kierrätyksen
kanssa. Mitkään liikeyritykset ja julkiset paikat eivät kierrätä,
oletteko huomanneet? Kaikki vaan mätetään yhteen ja samaan
roskikseen.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 16:45
Kun nukun on ainakin 25C lämmintä jasilti villa viltti peiton lisäksi, en saa kylmässä nukuttua kun palelen.

Banaanikärpäsiä ei ole jos vie roskat päivittäin?

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 21:00
Ikivanha niksi eli ansa banaanikärpäsille: 0,5 dl (väkiviina)etikkaa, 0,5 dl vettä (, joka on aluksi kuumaa, jotta sokeri liukenee,) reilu ruokalusikallinen sokeria ja pari tippaa tiskiainetta. Sinne ne ensimmäiset banaanikärpäset menevät ihan iloisesti jo tunnin kuluttua hukuttautumaan.
👍😂😂😂🪰🪰🪰

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 21:41
No niin, tätä sitten kokeilemaan.

Mikä siinä houkuttaa, etikkako? Kun sokeri ei juuri tuoksu.
Onko tiskiaineen merkillä väliä?

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan17.11.2021 21:47
Ei oo tiskiaineen merkillä väliä.
Tiskiaine tekee et kärpäset liukastuu, eikä pääse pois astiasta.
Kyllähän makea houkuttaa myös ampiaisia ja mesi mehiläisiä.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.11.2021 14:04
Eivät tykänneet.

Nutritdrinkistä ja öljystä väsään seuraavaksi.
Se näkyy maistuvan.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.11.2021 14:49
No voi kele! Öljy juoksetti drinkin kokkanreiksi.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.11.2021 14:50
No voi kele! Öljy juoksetti drinkin kokkanreiksi.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.11.2021 16:46
Lisää siihen tiskiainetta
ja vispaa👍

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan18.11.2021 22:59
Muistan nyt että olen kysynyt tätä ennenkin, kokeillut
ja todennut että ei toimi.
Ei ne mene. Ilmeisesti etikan ja fairyn seos ei kutita
niiden makuhermoja.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan19.11.2021 9:35
Netistä löytyy 12 vinkkiä miten päästä eroon banaanikärpäsistä.
Laittaa pakastepussiin banaaninkuoret niin aamulla kärpäset on menneet pussiin.
Äkkiä sulkea pussi.
Imurointi.
Olutta lasin pohjalle tai viiniä.
Humaltuvat sinne 😅😂

Makeaa mehua, voi mennä 1-2 viikkoa.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan19.11.2021 10:05
Huonekasvit niitä kai houkuttelee, sillä äidilläni on huonekasveja eikä auta vaikka hän vie roskat joka päivä silti banaanikärpäsiä.

Mulla ei ole huonekasveja eikä kärpäsiä. Vien roskat joka päivä. Joskus laitan muovipusseissa materiaaleja kierrätysastioihin joihin ei saisi laittaa muovia. Jokainen tekee jaksamisensa mukaan kierrätykset. Biopussit ovat minulle ihan turhan kalliita, mielummin käytän rahat muuhun. Usein vain kippaan tähteet muovipussista irtonaisena bioastiaan.

Huonekasveja olisi yrttien verran jos saisin ne kasvamaan sisällä. Mutta niissäkin on multaa jossa homeita, joten hyvä olla ilman.

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan19.11.2021 19:10
Mullakaan ei ole enää vuosiin ollut huonekasveja.
Ne kuoli kaikki aina sen jälkeen kun vaihdoin mullat😂

Kun allergia puhkesi, mullat rupesi haisemaan mun nenään homeelle.

Hävitin sit viimeisetkin.
Tai siis annoin kaverille kun se muutti uuteen isompaan asuntoon.

Mulla ei ole kyllä banaanikärpäsiä. Korkeintaan elokuussa muutama,
jos kirsikkitomaatit pääsee ylikypsiksi.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan19.11.2021 21:57
Mullassa ne elää, jos kastelee kaikki kasvit
alakautta, se vähän rajottaa.
Varmaan multa on nykyään mitä sattuu moskaa.
Siinä voi olla niiden munia. Ei meillä ainakaan
mitään banaanikärpäsiä ollut lapsena.

Toinen vaihtoehto lie että silloin käytettiin niin
myrkyllisiä lannoitteita että kaikki kuoli.

Huonekärpäset taas on hävinneet kokonaan.
Ei ole näkynyt moneen vuoteen.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.11.2021 0:05
Oletteko sattuneet huomaamaan, miten näppärästi
K-kaupan leikkeletiski varastaa asiakkaalta?

Näin se käy. Punnituspaperit olivat aikanaan sellaisia valkoisia
pieniä ja ohuita. Kun tuote oli punnittu, se käärittiin tukevaan
paperiin ja ojennettiin asiakkaalle.
Nykyään punnituspaperi on samalla käärepaperi.
Se on ruskea, paksu ja suuri. Paketista vähennetään
5 g.n verran taaraa.

Mulla sattuu olemaan grammantarkka vaaka.
Olin ostanut leikkelettä ja ihmettelin taas kerran miksi
pieni lihanpala on käärittävä helkkarin isoon paksuun kenkäpaperiin?
Kun avasin paketin, huomasin että papereita oli itse asiassa
kaksi. Punnitsin paperin - se painaa 8 grammaa. Ei 5 grammaa.
Kun asiakkaalle sujauttaa kaksi paperia, hän ostaa 11 grammalla
ruskeaa paperia. Se on aika tyyristä paperia, jos sen sisällä
on vaikka muutama viipale 40 euron herkkusalamia.

Joo, kuulostaa varmasti nipotukselta.
Mutta kun tämä toistuu jokaisen asiakkaan jokaisen
paketin kohdalla, kauppias käärii ruskealla paperilla
sievoiset ylimääräiset voitot.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.11.2021 6:43
Huomenia 🏵

Heräsin ihmeellisen aikaisin ? klo 5 😮.
Poikkeuksellista ei ole valvoa tähän aikaan, vaan se että
olen myös nukkunut.

Ei nukuttanut enää, joten tein ns. sihteerintöitä
puhelimella. Meni äkkiä yli tunti. Tähän aikaan ei saa pitää ääntä.
Rajoitus ei tosin koske yläkerrassa asuvaa ukkoa. Hän alkoi laulaa ennen kuutta, kovaa ja huonosti. Vastaiskuni on laittaa klassista soimaan,
hiljaa tietysti.

Nyt suunnittelen päivän ohjelmaa.
Lähikauppaan ensin, jääkaapin siivous, apteekkiin.
Sit katsotaan vireystila uudelleen.
Tekisi mieli cornettoja, mutta niihin ei ole kaikkia aineksia.
Taidan tyytyä banaanileipään.

Kirjoitelkaa tekin mitä puuhailette.

PS. Mikä on Black Friday?

terkut Sitrukselta🍋🌿

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.11.2021 13:05
Puuhailukuulumisiani 😀

Yöllä näin painajaista, heräsin henkeä haukkoen ja eiköhän tykytyskohtaus iskeny saman tien. Kesto n puoli tuntia, sensoripatja rekisteröi sykkeeksi 100 krt/min. Viimeksi ollut joskus viime talvena. Pelottavia ne on ja meinaa paniikin puolelle mennä. Otin ylimääräisen beetasalpaajan, join vettä pienin kulauksin, hieroin kaulaa molemmin puolin ja yritin hengittää syvään.

Söin edellisiltana kaikennäköistä huonosti sulavaa, rasvaista, suolaista joten oisko painajaisen lisäksi ollut syynä tykykohtaukseen.

Nyt kävin kuntosalilla, eikä ollut ihan täysteho olo.

Noo, pitää seurailla. Nyt tv:stä talviurheilua, sauna ja oleilua 😀

Viikonloppua toivotan

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.11.2021 14:10
Ehkä sua lohduttaa kuulla, että syke 100 ei ole
kovin paha.

Toki en tiedä liittyykö sulla jotain erityistä sydämen
toimintaan ja noin. Mutta mulla on ainakin esim.
huonon voinnin aikana, kun on unettomuutta, syömättömyyttä
ja vielä refluksi, niin syke on 120 kun nousen seisomaan.
Sitten saan sen lääkkeillä, hitaalla hengityksellä ym. alle sadan.

Tyypillisesti syke nousee jos joutuu lähtemään tk.päivystykseen
missä saa ilkeää tai välinpitämätöntä kohtelua.
Sairaalapäivystyksessä tuumataan, että syke 110 on
"vähän korkea". Samoin vp. 170/110 on hiukan koholla.

Onko sulla vp mittaria?
Nyt kun tuli puheeksi, muistan että munkin piti tehdä viikon
seuranta jossain välissä.
Mut ei ne edes katso niistä kun keskiarvon.

Yksi syy kartella koronaa on se, että monella nuorehkolla
terveellä (35-50 vee) jää jälkitilaksi korkea syke (jotain 130
ja semmosta). Se vaan nousee omia aikojaan. Tai vaikka joku
joka ennen harrasti jotain raskasta liikuntaa tunnin puoltoista
väsyy nyt käveltyään 400 metriä, ja lepää loppupäivän.

Yhä koronan jälkisairauksia peitellään. Monella on puhjennut
uusia kroonisia sairauksia, kuten astma, diabetes tai refluksitauti.
Ja kaikenlaisia hermojen ja sydämen toimintaan liittyviä.
En lue niitä enää, koska ne on niin pelottavia ja surullisia.
On moni kuollutkin pitkän koronan uuvuttamana.
Näistä varsinkaan ei uutisoida mutta sopii katsoa tilastoja.

Mut hei, ehkä sun ei olisi kandenut mennä kuntosalille just
tänään, jos olo oli huono. Soititko mihinkään ja kysyit neuvoa?

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan20.11.2021 16:33
Kiitos Sitrus kommenteistasi 👍 Eikä se 100 krt/min oo kovin korkea, tuntuu vaan yöllä ku nakuttaa, tasaisesti kuitenkin. Normi syke n 60.

Mulla on verenpainetauti, johon lääkitys ja mittarikin on. En oo nyt mitannu, mut ei tunnu korkeelta. En soitellu mihinkään, vaikka yöllä kävi mielessä soittaa 112. Mulla kun ollut näitä aiemminkin ja kun ei puristanut, huimannut tms, niin oottelin että tasaantuu. Joskus oon menny akuuttiin, jossa kokeet ja EKG ihan normit. Verenpaine vaan pompsahtaa korkeelle. Selokenia suoneen ja parin tunnin päästä kotiin. Mutta joka kerta tykykohtaukset on yhtä ällöjä, jopa pelottavia.

Kuntosalin ois kyllä voinut jättää väliin, mut olo on nyt ihan ok, eikä se salilla huonommaks menny. Vähä tehotonta oli tekeminen.

Mut seurailen tottakai 💜

Tää korona-aika on kyl viheliäistä. Eilen olin isohkossa kutsuvierastilaisuudessa, johon pääsi vain koronapassilla. Oli tullut peruutuksia; osa koronan, osa passittomuuden takia.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 10:30
Voitko hyvin jo, Pike?

Mulla on leipä loppu, joten kokeilen tehdä pikavuokaleivän.

Koska osa nesteestä on jugurttia, käytän nostatukseen soodaa
ja leivinjauhetta. Taikinan teko on helppo: sekoitetaan keskenään
nesteet ja jauhot keskenään.
Kaikki tarvikkeet varataan hollille, koska leipä pitää saada
uuniin heti kun nostatusaineet ja neste ovat kohdanneet toisensa.

Hyvin se nousee uunissa ja tuoksuu hyvältä.
Toivottavasti osaan arvioida milloin se kypsä.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 12:09
Leipä onnistui hyvin! Oikein kelvollinen hätäapuleipä.
Laitoin siihen erilaisia jauhoja, nesteeksi jugurttia ja maitoa veden
lisäksi, voitelin keltuaisella, päälle siemeniä.

En viitsinyt pyöritellä sämpylöiksi, iskin vaan taikinan voideltuun vuokaan
voitelin ja uuniin. Taikina näytti pieneltä, mutta nousi
kakkumaisesti hyvin. Uunin lämmön kanssa sai
vähän taiteilla, kun pinta alkoi ruskistua.
Mutta leipä oli ruokaisaa ja ihan hyvää.

Bonus: ei närästä kun ei ollut hiivaa!

GingerRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 12:37
Mahtavaa kun sait unnituoretta hyvää leipää.
Mikäs sen parempaa kuin itsetehty lisäaineeton puhdas ruoka.

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 13:24
Minustakin olisi tykytyskohtaukset pelottavia. Toivottavasti voit jo paremmin Pike!

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 15:11
Kiitos Sitrus ja female77, olo on ihan ok. Väsyttää vaan, mut johtunee pimeydestä, korona-ajasta, kovasta työtahdista ym. Pystyn pitämään muutamia ylityövapaita ennen joulua, mutta joululomaa odotan kyllä. Saa rauhoittua 🤫

Huomen illalla ois junalla kokoukseen meno ja tulo, perjantaista maanantaihin Helsingissä työ ym asioissa hotellimajoituksella.
Viime perjantaina olin eka tilaisuudessa, jossa kysyttiin koronapassi. Oli jotenkin helpottavaa olla isossa tilaisuudessa.

Ootteko tehneet pataleipää? Teen joskus. Ei siis mikään pikaleipomus, kun taikinan pitää "ässehtiä" mielellään yön yli. Mut hyvää siitä tulee. Hiiva vaan saattaa närästää, ainakin pahimmassa reflu vaiheessa.

Jaksamista kaikille 🥰

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 15:49
Mikä se passi on käytännössä - onko nyt niin, että
ihmisellä on velvollisuus kuljettaa jatkuvasti älypuhelinta
mukanaan, eikä siitä saa akku tyhjentyä?

Stressaavaa ja ärsyttävää. Puhelimissa on kaikenlaista
turhaa sälää kuluttamassa virtaa niin että vähän väliä
pitää ladata. Puhelin voi sammua kesken päivän.

Joten mä ainakin haluan paperille todistuksen ottamistani
rokotuksista, mikäli todistusta pitää varautua esittämään.

On muuten aika irvokasta hätäillä ilmastosta ja mehupilleistä
ja muovikasseista samaan aikaan kun olemme täysin riippuvaisia
kaikenlaisista sähkölaitteista.

PikeRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan23.11.2021 19:57
Saahan sen passin/todistuksen paperisenakin. Taittelee sen vaikka taskuun.

SitrusRe: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.11.2021 1:09
Sepä hyvä. En ole jaksanut selvitellä.
Kiitos, Hauki

female77Re: OT3 - mitä vaan, mistä vaan24.11.2021 9:36
Msn- uutis sivuilla oli että Suomessa on kehitetty uusi proteiinipitoinen ravinto, jollain käymismenetelmällä, ilman maataloutta. Onkohan hyvää närän kannalta? Milloinkohan tulee ruokia myyntiin?

VOisikohan kotona ilmaiseksi tuottaa tuota uutta proteiinia. Ei tarvitsisi kärvistellä kauppalaskujen kanssa. Sienet olisivat hyviä proteiininlähteitä, ja metsiä täällä rittää, mutta ne punkit. Hyönteisiä voisi viljellä kotona, vaikka terassilla, mutta ei ilkeä syödä torakoita, ällöttää ajatuskin miten ne rouskuisivat hampaissa...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: