Keskustelu

- Hämmentynyt Voiko tämä tosiaan olla närästystä/refluksia?20.6.2021 22.09
Kesällä 2020 olin terassilla viettämässä iltaa ystävien kanssa, kun rintaani tuli inhottava paineen tunne. Nappasin laukustani muutaman rennien, koska närästystä on esiintynyt minulla aiemminkin alkoholia käyttäessäni. Kipu kuitenkin koveni ja yhtäkkiä alkoi korvissa humista ja menetin tajuntani hetkellisesti. Vain sekunneiksi. Toettuani, kipu alkoi tulla takaisin noin 10min päästä, mutta meni nopeasti ohi.
Tänä keväänä, koin samanlaisen tilanteen, jälleen illan vieton yhteydessä jolloin nautin alkoholia. Tällä kertaa tämä samankaltainen voimakas kipu tuli ja meni parin tunnin sisällä noin nelisen kertaa, ja muutaman kerran kipu tuli niin pahaksi että oksensin.
Nyt viikonloppuna, ollessani käymässä terassilla, alkoi tuntua pientä painetta rintakehässä ja nappasin pari rennietä jälleen, mutta pian kipu taas kasvoi ja menetin jälleen tajuntani muutamiksi sekunneiksi, ja kun tokenin, minut valtasi kylmä hiki. Kaikissa näissä tilanteissa "kohtauksien" mentyä ohi, oloni on ollut täysin normaali ja olen pystynyt jatkamaan iltaa normaalisti.
Korostan etten ole missään näissä tilanteissa ollut humalassa, vain ottanut muutaman juoman.
Lääkäri määräsi minulle keväällä elämäni ensimmäisen somac kuurin, söin sen, enkä oireillut sen aikana.
Huomenna soittelen lääkärille että olisiko nyt aika lisä tutkimukseen.
Mietityttää onko tämä psyykkistä (esim paniikkioireita), sydän peräistä vai voiko todella närästys ja refluksi aiheuttaa tälläistä?

PikeRe: Voiko tämä tosiaan olla närästystä/refluksia?20.6.2021 23.09
Hyvä kun olet yhteydessä lääkäriin ja pääset jatkotutkimuksiin. En ole kuullut, että refluksiin liittyy tajunnanmenetys.

Ainakin alkoholi näyttää liittyvän "kohtauksiisi".

Huomenna yhteys lääkärin kuten mainitsikin 🙂

female77Re: Voiko tämä tosiaan olla närästystä/refluksia?21.6.2021 6.45
Joo, lääkäriin. Sydänjututkin on hyvä tutkia. Kardiologille? Mutta jospa on vain jotain ei niin vaarallista, kuten paniikkikohtaukset.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: