Keskustelu

MarsupilamiVertaistukea oireisiin (mm. selän polttelu)23.5.2021 0.57
Hei! Olen 26-vuotias nuori nainen ja pari kk sitten alkoi ylävatsaoireet: ylimääräisen tunnetta, poltteluita ja jonkinlaista kipua. Kumartelu, vatsaliahsten jännittäminen ja yläkropan liikuttelu edestakaisin jne. saattavat pahentaa tuntemuksia. Myös astman tyyppiset oireet alkoivat yllättäen pari viikkoa sitten. Minulla on lapsena todettu astma, joka ei ole pahemmin lapsuusiän jälkeen oireillut. Ajattelin siitepölyä, mutta toisaalta voisi liittyä myös vaikkapa refluksiin, jota minulla ei siis ole ainakan vielä todettu. Itseäni kuitenkin huolettaa eniten yläselkään lapojen väliin ja keskiselkään säteilevä polte jota toisinaan tunnen päivän mittaan. Eräs aamu syödessäni ensimmäisiä suupaloja tyhjään vatsaan, tunsin hetki nielemisen jälkeen kuinka hieman vasemmalta ylävatsalta ampaisi kirvelevä polte yläselkään ja se oli kovin polttelu mitä olen tähän asti tuntenut. Joku ärtynyt kohta siellä ainakin on. Röyhtäyttävää närästystä tunnen toisinaan ja jos palautan kurkusta limaa suuhun, se on hapanta. Rinnassa ei ole mitäänn tuntemuksia.

Kävin lääkärissä ja helikobakteeritesti oli negatiivinen, veriarvot ok. Sain Somac kuurin, jonka haen huomenna. Mietin vain, että onkohan tämä refluksia vai jotain muuta/-kin. Yksi mitä olen pohdiskellut on ruokatorven alaosan tulehdus. Vatsahaavaa mietin, mutta helikobakteeria ei ainakaan ole. Voisikohan pelkkä refluksitauti aiheuttaa vatsahaavan... Pahimpia pelkoja en halua edes kirjoittaa.

Olisi "kiva" kuulla jos muillakin on ollut tällaisia samantyyppisiä oireita ja miten vaikkapa ruoaktorven/-alaosan tulehdus on oireillut tai aiheuttaako muillakin refluksitauti selkään polttelevaa kipua, vaikka rintakipuja ei edes olisi?

HuolestunutRe: Vertaistukea oireisiin (mm. selän polttelu)24.5.2021 18.10
Itselläni ollut pidempään selän puolella lapojen välissä kipuilua. Ei varsinaisesti polttelua mielestäni mutta vihlovaa/jomottavaa. Kipu on myös joskus liittynyt syömiseen. Myös ylävatsa tuntemuksia erinäisiä sekä hengenahdistusta löytyy. Mitään selittävää ei ole löytynyt.On tähystetty juuri. Toiminnallisia oireita. Ruokatorvi ja vatsalaukku hyvässä kunnossa. Ei siis edes refluksia. Somac ei auttanut koskaan.

M36Re: Vertaistukea oireisiin (mm. selän polttelu)24.5.2021 21.10
Mulla kans vaihtelee polte välillä rinnan puolella, välillä selänpuolella lapojen välissä. Tähystykset ja vatsaultrat tehty ja kaikki normaalia. Esomeprazolia, Somaccia ja Zolttia kokeiltu. Zoltista pientä apua, muista ei ollenkaan. Hyviä vinkkejä hoitoon kuulisin mielellään..

yhtä kärsimystä Re: Vertaistukea oireisiin (mm. selän polttelu)7.5.2022 10.27
Heippa! Oon 28-vuotias nainen ja Mulla on tosi samantyyppisiä oireita - selkään säteilevää kipua lavoissa, ristiselässä mutta nykyään myös alaselässä. Myös rintakehä (ruokatorven suuntaisesti pituussuunnassa on koko ajan tulessa)

Selviskö sulla asia ikinä tarkemmin?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: