Keskustelu

Nuori & lääkittyElämää tuskallisten oireiden kanssa13.4.2021 10.51
Hei!

Olen 18-vuotias nuori nainen, joka on kärsinyt vaikeista refluksioireista jo vuosien ajan. Kolme viimeistä vuotta ovat olleet erityisen vaikeita tämän sairauden osalta. Haluaisinkin nyt kertoa lyhyesti tilanteestani ja kuulla hieman mielipiteitänne. Lopullisen arvion tekee tietenkin lääkäri, mutta olisi mukava saada vertaistukea myös muilta sairaudesta kärsiviltä.

Ensimmäiset närästysoireeni alkoivat muistaakseni jo ala-asteikäisenä. Kerroin äidilleni, että minua sattuu sydämeen ja rinnassani tuntuu epämukavaa painetta. Äitini luonnollisesti säikähti asiaa, ja vei minut lääkärin vastaanotolle. Niin nuorena tuskin edes tiesin mitä närästys on, jonka seurauksena kukaan ei osannut sitä edes oireisiini yhdistää. Mainittakoon tässä vaiheessa se, että omaan todella pitkän tutkimushistorian - lähes joka kolkka kehostani on tutkittu tavalla tai toisella. Olen myös syönyt suuren määrän antibioottikuureja sekä muita lääkkeitä akuuttien ongelmien seurauksena. Lukuisista tutkimuksista huolimatta mitään normaalista poikkeavaa ei kuitenkaan löytynyt.

Urheilin yläasteikäisenä monta tuntia viikossa koulunkäynnin ohella, jonka seurauksena elämästä tuli stressaavampaa. Oireet pahenivat ja tutkimukset jatkuivat. Jossain vaiheessa tajusin, että tämähän voi oikeasti olla pelkkää ruoansulatuskanavan reistailua. Lukioikäisenä todellinen vaiva vasta alkoi. Kyllästyin jatkuvaan huonovointisuuteeni ja menin lääkäriin.

Lääkäri määräsi minulle vuonna 2018 ensimmäistä kertaa 28 päivän kuurin 40mg Esomepratsolia - söin sen tunnollisesti. Oireet eivät lääkkeistä huolimatta helpottaneet. Minulle määrättiin kerta toisensa jälkeen tätä kyseistä lääkettä - niin tiiviimpinä kuin laajempinakin kuureina. Jossain vaiheessa mukaan tulivat myös Gavisconin tapaiset akuuttivalmisteet sekä pahoinvointilääkkeet. Söin älyttömän monta kuuria Esomepratsolia lukiovuosien aikana. Stressi pahensi oireita ja olo alkoi olla todella tukala.

Tajusin närästyksen vaikuttavan huomattavasti terveydentilaani, ja hakeuduin jälleen lääkärin vastaanotolle. Sain vihdoin lähetteen gastroskopiaan, josta lähdin kotiin refluksitaudin diagnoosi mukanani - tämä ei yllättänyt. Uskoin, että tietoisuus oireiden aiheuttajasta helpottaisi niitä, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Viimeisin vuosi on ollut painajaismainen taudin kannalta. Olen raivannut ruokavalioni niin vatsaystävälliseksi kuin vain mahdollista ja yrittänyt välttää kaikkia oireita edistäviä raaka-aineita parhaani mukaan. Tämäkään ei ole auttanut.

Syön päivittäin pahoinvointilääkettä, jotta kykenen syömään ruoka-annokseni ilman jatkuvaa etovuuden tunnetta. Pahoinvointi, ruokatorven polttelu, hapon nouseminen suuhun, rintakipu sekä hengitysvaikeudet ovat minulle arkipäivää. Pahimmissa tapauksissa olen myös oksennellut ja valvonut öitä pahan närästyksen takia. "Perusoireiden" lisäksi myös suun limakalvot on jatkuvasti koetuksella - hampaani ovat vaurioituneet, ja suun kipeät haavaumat ovat yleisiä. Lääkärin mukaan myös kurkunpääni on "syöpyneen" ja ärtyneen näköinen.

Olen kyllästynyt siihen, että niin moni tuntuu vähättelevän oireitani. Olen kyllästynyt myös jatkuvaan lääkkeiden napsimiseen ilman huomattavia tuloksia enkä halua elää loppuelämääni kärsien tällaisesta. Myös hampaiden kohtalo sekä mahdollinen syöpäriski pelottavat minua. Olen vasta nuori ja kärsin jo nyt vaikeista refluksitaudin oireista. Hakeudun tuhat kertaa mielummin leikkaukseen kuin kärsin niistä loppuelämäni ajan. Mitä mieltä olette? Ovatko oireeni ihan tavallisia vai vaikuttaako tilanteeni huonolta? Suoritetaanko suuria leikkauksia näin nuorelle tällaisista syistä? Seuraavaksi minun kannattaa varmaan hakeutua lääkäriin ja keskustella asiasta vakavasti.

Pahoittelut vielä pitkästä tekstistä, yritin tiivistää asian parhaani mukaan.

kokemuksesta puhunRe: Elämää tuskallisten oireiden kanssa13.4.2021 13.17
Ikävä kuulla että noin nuori kärsii tästä inhottavasta riesasta.

Ehdottomasti suosittelen tekemään kaikkesi, että saat apua NYT.
Ei ole kivaa sitten vanhempana miettiä mitä kaikkea on mahdollisesti jäänyt kokematta tai miten on tullut elettyä puolinaista elämää tämän vaivan vuoksi.

MariellaRe: Elämää tuskallisten oireiden kanssa15.4.2021 16.31
Koska olet noin nuori suosittelisin leikkausta, se tehdään tähystyksessä ja kotiin pääsee jo seuraavana päivänä, sen jälkeen et tarvitse närästys lääkkeitä, sosemaista ruokaa syötävä noin kuukauden verran. Minulle gastrolääkäri suositteli leikkausta, koska on niin iso palleatyrä ja löysä alasulkija ja kärsin jatkuvasta röyhtäilystä, sekä epämiellyttävältä tunteesta vatsassa, syön jatkuvasti Pariettia 10 mg nii närästys pysyy aika hyvin kurissa. Minulla oli jo leikkaus aika varattu syksyllä, mutta peruin sen koronan takia ja muutenkin haluan harkita vielä, koska oireet ovat vielä siedettävissä ja ikää minulla on jo 67 v. Tuntuu pahalta, että noin nuorena joudut kärsimään kurjista vaivoista, siksi leikkaus olisi sinulle varmaan hyvä vaihtoehto, voisit viettää normaalia nuoren elämää.

NyymiRe: Elämää tuskallisten oireiden kanssa15.4.2021 22.56
Hei, kuulostaa ihan hirveeltä tuo kokemuksesi. Itelläkin kun oon nuori 25v mies niin ollut vähän yli vuoden todella haastavat oireet, tosi samankaltaiset kun sullakin, itselläkin on esimerkiksi todella epämukavaa kun on vaikeaa hengittää syvään ja oireeni ovat osaa arkea. Itse olen harkitsemassa tosissaan leikkausta ja todennäköisesti meen sinne ellei oloni muuttuu parempaan suuntaan. Manometria tehty ja ph testi tulossa.

Olen nyt ottanut somaccia ja esomeprazolia 40mg ja kokeilen oma-aloitteisesti nyt famoditine/pepcid 40mg aamuin illoin. En ole varmaa mikä on nyt meneillään, mutta mulla oli pariksi päiväksi tosi hyvä olo että pystyin pyöräilemään ja soittaa rumpuja jota noilla vakavilla oireilla en millään pysty. Siis en ole varmaan johtuiko noista lääkkeistä vai liukuiko palleatyräni hetkeksi pois.

Voisin ehkä suositella lukemaan kokemuksia leikkauksesta, sillä niitä on sekä todella toivoa antavia että tosi pahoja kokemuksia vaikka niitä onkin tosi vähän. En halua pelotella tällä, kyl muakin kuumottaa iha sikana lähteä leikkauttamaan.

SitrusRe: Elämää tuskallisten oireiden kanssa16.4.2021 2.54
Kuulostaa ikävältä ja tutulta.
Tarvitset ehdottomasti ph mittauksen tai impedanssimittaymuksen.
Sillä todennetaan että sinulla on todella refluksi.

Huom: jos lääkkeet eivät tunnu auttavan, on tarjolla vaara, että leikkauskaan
ei auta. Silloin saat pahimmassa tapauksessa leikkauksen haitat ilman hyötyjä.

Toivon sydämestäni että saat apua.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: