Keskustelu

PaniikkimahaRefluksi ja syövän pelko4.2.2021 21.33
Moi.

Ajattelin nyt avautua täällä vertaistuen ja edes pienen mielenrauhan toivossa. Vaikka refluksi ja palleatyrä minulla on todettu tähystyksessä alle 2 vuotta sitten niin silti näiden "refluksijaksojen" ollessa päällä väksinkin pelkään koko ajan pahinta.

Olen henkisesti tosi väsynyt kun pohdin kokoajan että "onkohan tämä ylävatsan pistely ja polttelu nyt jotain vakavampaa kuitenkin?" "Muhiikohan siellä mahasyöpä ja kaikki sen oireilu peittyy tämän refluksin oireiden alle?"

Tuntuu että lääkärit alkaa olla melko väsyneitä jo siihen, kun vähän väliä panikoin näistä vatsavaivoistani heille. Yksityisellä minua hoitanut tohtorini on ollut sitä mieltä että vaivat johtuvat refluksista ja kun se on kertaalleen tähystetty niin ei sitä tarvitse nyt tähystää uusiksi ja tarvittaessa syödään somacia vaikka loppu elämä että oireet pysyy poissa.

Väkisin yritän elellä ilman lääkkeitä, enkä oikein edes tiedä miksi. Ainakin vatsavaivat ovat olleet nyt pidempään läsnä jos ilman lääkitystä yrittää elää.

Kävin taas lääkärissä muutama päivä sitten ja kun veriarvot ja vatsan tunnustelujen myötä kaikki oli ok, niin jo todetun refluksin syyksi nyt normaalia pidempään (pari kuukautta) kestäneet ylävatsan oireet laitettiin.

Itse mietin silti, että kävisin uusiksi tähystyksessä, että saisin mielenrauhan, kun tuntuu että ennen sitä vain jatkuvasti mietin että minulla on joku mahasyöpä tai muuta vakavaa.

Tiedän että vaikka sieltä "puhtaat paperit" tulisi niin taas hetken päästä sama panikointi alkaa ja pitäisi päästä taas uudestaan tähystykseen.

Onko täällä kohtalontovereita, ketkä panikoivat refluksin olevan jotain vakavempaakin? Mikä auttaisi tähän jatkuvaan panikointiin ja märehtimiseen?

demarikariRe: Refluksi ja syövän pelko4.2.2021 23.10
Sikäli tuttua, että olen viime aikoina omien oireiden voimistuessa pohtinut myös kaikenlaista. Lähinnä kahdenlaisia kysymyksiä, eli voiko jotain muutakin olla taustalla, ja voiko tämä johtaa johonkin vakavampaan.

Itsestä huolehtiminen ei kuitenkaan ole kehittävää, itsensä hoitaminen sen sijaan on.

Tässä tapauksessa luultavasti paras tapa edetä on pitää asiat yksinkertaisina. Aina haasteita kohdatessa on hyvä tehdä suunnitelmia ja toimia suunnitelmallisesti. Olen muuttanut elämäntapojani jo melko lailla, mutta on niissä vielä parannettavaa. Oma hoitosuunnitelmani on aika tiukka, mutta minulle on käynyt jo selväksi, ettei somac vähennä kuin puolet oireista parhaimmillaan. Aika moni lääkäri on puhunut ruokavalion ja ylipainon vaikutuksista, ja suunnitelmani nojaa näihin seikkoihin.

Suunnitelmani pääkohdat:
- Vähennän tiukemmalla kädellä sellaisia elintapoja ja ruokia, jotka lisäävät oireita, tai ovat lihottavia
- Lisään liikuntaa ja lihasharjoituksia, vähennän ylipainoa, pitkän aikavälin tähtäimellä ylipaino pois kokonaan
- Puran mahdollisesti stressiä aiheuttavia ongelmia ja keskenjääneitä asioita, sillä stressi antaa oman lisänsä tautiin

Uskoisin, että jos teet oman hoitosuunnitelmasi ja toimit sen mukaan, niin todennäköisesti onnistut luontevalla tavalla siirtämään huomion oirehermoilusta kunnollisempaan itsesi hoitoon.

TähtiRe: Refluksi ja syövän pelko5.2.2021 12.28
Minä myös ahdistun välillä. Minulle suurinta huolta tällä hetkellä aiheuttaa ruuan takertuminen kurkkuun ja tuntuu että lääkärit eivät pidä sitä niin isona ongelmana. Heidän mukaan vaiva johtuu refluksista ja kuivasta kurkusta, mutta haluaisin että syytä selviteltäisiin tarkemmin.
Yritän lohduttaa itseäni että jos vaiva johtuu jostain muusta, aikanaan ilmenee muitakin oireita. Toisaalta sitten tarkkailen itseäni enemmän. Olin jo melkovarma että minulla on joku rappeuttavia sairaus kun jalkojakin särki iltaisin ja olin aamuisin ihan jäykkä, mutta ilmeisesti Somacin vaihto toiseen lääkkeeseen auttoi.

demarikariRe: Refluksi ja syövän pelko5.2.2021 22.52
@Tähti: Magnesium iltaisin voi auttaa jalkakipuihin ja jäykkyyteen, rentouttaakin mukavasti. Jos saa kysyä mihin vaihdoit somacin? Itse kokeilin välillä esomepratzolia mutta se ei vaikuttanut auttavan yhtään, kun somac sentään vaimentaa puolet oireista.

PaniikkimahaRe: Refluksi ja syövän pelko9.2.2021 21.35
Päivitystä tänne. Jatkuva polte ylävatsalla ja närästys jatkuu. Maanantaina helikobakteeritestiin. Painoa pudonnut 4 kiloa vähän reilussa kuukaudessa, ruoka ei maita, oksettaa vähän väliä, jatkuva väsymys. Lääkäri sitä mieltä ettei voi olla mahasyöpää ottaen ikä (29) ja aiempi tähystys huomioon.

Itsestäni tuntuu kokoajan siltä että tämä ei ole normaalia refluksin oireistoa, kun ei minulla koskaan näin pahaa tämä ole ollut.

En nuku kunnolla kun märehdin että jotain vakavampaa. Toivottavasti pääsen uudelleen tähystykseen, vaikken sinne mieluusti menisikään.

TähtiRe: Refluksi ja syövän pelko10.2.2021 15.45
Ezomepratsoliin vaihdoin ja samalla aloin syömään magnesiumia ja B-12 vitamiinia. Toissapäivänä oli jäykkyyttä, mutta muuten säryt ovat olleet pois. Kurkkuun jää yhä ruuan muru välillä jumittamaan. Ei niin pahasti kuin joulunalla mutta kuitenkin ahdistava juttu.

.Re: Refluksi ja syövän pelko12.2.2021 15.16
Hei,

Kovasti tsemppiä tilanteeseesi. Huoli omasta terveydestä on kyllä todella raastava. Henkisen jaksamisen vuoksi olisi hyvä miettiä onko joku, jonka kanssa puhua asioista. Tai jos tuntuu että huolehtiminen valtaa koko mielen tai lääkärin sanat eivät rauhoita, ammattiapukin voi olla hyväksi.
Parempaa vointia ja kevään odotusta sinulle.

AhdistaaRe: Refluksi ja syövän pelko7.5.2022 11.42
Hei. Selviskö sun tilanne, vaikka tästä on jo vuosi? Olisi kiva kuulla. Vastaavaa itsellä..:(



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: