Keskustelu

jokujuissiHomeopatia ja refluksi5.1.2021 13.52
Tekis mieli kolmanneksi sanaksi lisätä köyhyys. Kun on köyhä ja kipeä tullaan siihen paradoksiin ettei ole varaa hoitaa itseään, tervehdyttää itseään että esimerkiksi pystys kerryttämään hyvinvointia:

Itsellä on kova masennus päällä ja tietenkin kaikki vaivat satakertaistuneet. Ei jaksa kuin maata ja makuuasennossa on aina eniten koskenut tuohon mahaan joka on loppujen lopuksi edelleen aivan paskana vaikka kun yläpäällä menee hieman liian lujaa niin edes huomaa oireilua.

Hyvin paskamaista ylä- ja alamäkeä ja sitä se on oleva loppuun asti.

Jossain vaiheessa kuitenkin oli varaa hieman hoitaa itseään, ostin luomua ja vältin sokeria, vehnää, tilasin iherbistä maitohapot ja muut mineraalit ja kyllä, voin silloin paremmin. Mu osalla puhutttiin sellaisesta 500 e kk laskusta ehkä jopa kuudenkin sadan. Tällä hetkeä elämässä pitäs tulla toimeen esimerkiksi tämä kk sadalla eurolla. Jokainen ymmärtää millainen ruokavalio se sellainen on :D

Kuitenkin tässä kun mietin tilannetta, niin laitoin homeopaatille viestiä kaikista vaivoistani, jotka kuitenkin lopulta myös eristävät ja vievät voimat. Hän sanoi kyllä soittavansa, mutta tajusin kuitenkin että asiaa joutuu lykkäämään hamaan tulevaisuuteen mikäli hoito on kallista ja käsittääkseni tuokin on hakuammuntaa. On lukuisia homeopaattisia valmisteita.

On myös aivan suoria huijareita ja laitellaan kalliita tippoja viemään hätäisten viimesetkin pennit. "No kokeillaan tuota ja tuota." Homeopaatillekin mitä useampaa "lääkettä" saa myytyä on se aina voittoa.

Eli onko joku saanut apua vaivoihinsa homeopatiasta ja tiedätkö luotettavia "homeoijia?"

PikeRe: Homeopatia ja refluksi5.1.2021 18.27
Ikävä jokujuissi sun masennus. Läheisellä myös ajoittain ja itsellä avuton olo, kun ei tiedä, miten auttaisi ja pystyykö edes auttamaan, muutoin kun olemalla läsnä ja kuunnella. Toivon, että parempaan suuntaan olisit menossa 🌻

Homeopatiasta ketjun aloitit. Olen käynyt aikoja sitte homeopaatilla lähinnä äitini "pakottamana", koska pitkään oli ollut vatsakipuja ym. Sain häneltä kasan purkkeja, joissa oli valkoisia pillereitä. Söin jonkin aikaa ja munuaisten seutu tuli niin älyn kipeäksi, että heitin ihmepillerit menemään. Hän nimittäin oli sitä mieltä, että munuaisissani on jotain vikaa. Olen nuorena sairastanut munuaistulehduksen angiinan jälkitautina, mutta ei niissä muuten oo vikaa ollut, eikä kipuajaan.

Tämän pitkähkön sepustuksen myötä mielipiteeni homeopatiasta on: Ei vakuuttanut!

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi5.1.2021 20.35
Joo se on vähän semmonen homma, että jollain tasolla masennusta pahempaa ei olekaan. Esimerkiksi kun näkee vaikka valokuvan jossa ihmisellä ei ola käsiä ja silti hän on täynnä energiaa, saavuttanu jotain ilman käsiään ja elämässä ei ole rajotteita teksti.

Masennus kun on sitten semmonen juttu että se riisuu kyllä ihmisestä kaiken, ylepydenkin ja jättää jäljelle vain surkean, valittavan naukujan joka imee muistakin voimat. Ja kun täällä ei kellään muutenkaan kovin helppoa ole.

Jollain tavalla oispaljon helpompaa elää ilman käsiä tai jalkoja jos vain virtaa riittäs. Terveys on vapautta rakentaa elämäänsä toivotunlaiseksi. Ei mulla ole mitään mahdollisuutta sellaiseen, mutta tämän järjestelmän kropassa jo haluaisin yrittää saada kuntoon.

Mutta siihen tulee se paradoksi ettei ole voimia yrittää saada lisätienestiä että pystyis maksamaan sen jota se vaatii. Mä olisin halunnut muuttaa ulkomaille, halvempaan maahan, jossa eläkkeellä pärjäisi, mutta ei se taida enää onnistuatämän koronan takia eikä rokote ole mulle kyllä tulossa.

Kiitos vastauksesta.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 15.41
No tänään sitten homeopaatti soitti. Kuulosti asialliselta, luettelin sen lukuisan vaivojen listan ja ihmettelin sitä, kun sanoin etten toivoton tapaus silti ole.

Hän sanoi etteivät lääkkeet maksa paljoa eikä tuo kyllä kamalalta kuulostanut 70 e polimaksu ja sen jälkeen puheluilla. Ei vaan jaksa enää tätä haisevaa, vaivaista yksinäisyyttä. Ei tämä ole elämisen arvoista elämää, silti nyt väliaikaisesti tuntuu. Onhan sitä yrittänyt ryhdistäytyä ja siinä jopa väliaikaisesti onnistunutkin, mutta esimerkiksi hiivasyndrooma on Uinu uinu lemmikkini.

Yksi hairahtuminen elämän virrassa, yksi heikko hetki ja kaikki työ on siinä samassa menetetty, se makean himo räjähtää etkä kykene enää tekemään mitään.

Ehkä vuoden jos pää kestäsi asua erakkona jossain piilopirtissä jossa olisi kerran kk vaikka mahdollisuus tilata ne ruuat sinne voisi jotain toivoa olla.

Se vaatii jotain niin uskomatonta sinnikkyyttä. Koko ajan on raivoava nälkä ja kerta-annoksena menee jo kattilallinen ruokaa. Se on jotain todellakin niin naurettavaa ja surkuhupaisaa kuin kirjoitan.

Että menettääkö tässä enää mitään muuta kuin nuokin pennoset jos tuota yrittää? Puhutaan jostain manifestoinnista. Mitä manifestoi elämäänsä. No perkele minä ainakin manifestoin että tänä vuonna alkaisi terveysongelmat helpottaa. Meistä sen tietää jokainen että mitä sisäänsä laittaa on se ensisijainen juttu, että sikäli epäilyttää että jotkut homeopaattiset sokeripillerit auttaisivat ja toisaalta tuokin on 200 v vanha juttu ainakin ja hyväksytty keski-euroopan maissa.

Meillä kaikki alkaa olla puoskarointia paitsi ketipinorien mässätys ihmisille esimerkkinä.

PikeRe: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 19.26
Haittaako se, että Ketipinoria joutuu syömään että pysyy edes jotenkin mieliala ja olo siedettävämpänä, jopa tyydyttävänä ellei hyvänä?

Tietty, jos refluksimaha ei kestä pilsuja, niin sitten tilanne onkin hankalampi.

Sinnikkyyttä vaaditaan kyllä, aika monessa asiassa, mutta uskon jokujuissi, että sinusta sitä löytyy. Ei ehkä juuri nyt, mutta usko itseesi vaikka usko johonkin muuhun olisikin heikentynyt. Uskotaan, että koronatilanne helpottuu vielä joskus ja toteutamme sitten matkustus ym suunnitelmia, jooko.

Meni nyt melko kauas refluksista, mutta "haittaks se" 😚

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 21.11
Mä oon nähny ja tehnyt todella pitkän matkan, kokenut elämässä kamalia asioita, etsinyt tuolta hoitotieltä "rakkautta", uskonut siihen sokeasti. Niin monia virheitä tekevät, luotto on mennyt täysin hoitokäytäntöihin jotka ovat diagnooseista ja sen hetkisestä tilanteesta huolimatta niin, että joko olemassaolevaa annosta lisätään tai sitten määrätään uutta.

Luulemme että niin sen pitää vaan olla, mutta ei se vaan niin ole. Ketipinoritkin pvat aivan kamalaa myrkkyä, eilenkin yks tuttu oli akuutilla ja nnos tuplattiin. Lihonu valtavasti ketien takia. Hänenkin kohdallaan tiedän avun löytyvän luontaisemmasta esimerkiksi regressiohoidosta jossa pääsisi kokemaan sen traumatilanteen uudelleen.

Trauma nimittäin hautautuu syvälle ihmiseen ja aiheuttaa kaikenlaista eikä sitä itse usko ennen kuin trauma alkaa purkaantua mitä joutuikaan kokemaan. Siinä kyyneltä lentää.

kaikkia yksittäistapauksia tosin ei pitäs minun mennä tosiaan tuomitsemaan. Mä en vaan luota erikoisemmin enää lekureihin en edes tuohon koronapiikkiin. Sikapiikin otin ja 2 viikon päästä mulla todettiin sikainfluenssa (kirosana kirosana).

female77Re: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 23.23
Jokujuissi, ihan oikeassa olet siinä että mt-lääkkeet syötättää. Olen nähnyt sen lähipiirissäni. Aikoinaan kissallani myös käytettiin ruokahalu lääkkeenä Mirtazapiinia, siis ruokahalu lääkkeenä. Nirso kissa alkoi syömään perunankuoretkin roskiksesta, oli pakko hankkia kannellinen roskis.

Minäkin menin silloin ottamaan sikapiikin, olen katunut, en tiedä mistä nykyiset fibrokivut ja nukahtelu johtuvat. En usko että otan koronapiikkiä.

Kyllähän sitä masentaa itse kutakin aina välillä, mutta se menee ohi aina. Elämä on tod syvältä toisinaan (ja se on lievä ilmaisu), mutta ehkä olet kovissa liemissä keitetty kuten minäkin. Pystyisitkö keksimään mistä saisit tuloja, jotta olisi varaa hoitaa itseäsi? Ajattele että saat asiasi kuntoon. Kun kaikki on taas hyvin, niin kaikki tosiaan on hyvin. Mukavat asiat synnyttävät, provosoivat, uusia mukavia asioita.

Ehkä joku täällä osaa neuvoa paremmin kuin minä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 23.30
Pike, olet täysin oikeassa että sinnikkyyttä vaaditaan jatkuvasti, vaikeuksia tulee aina uusia elämässä. Täytyy jatkuvasti jaksaa olla sinnikäs. Kun yhdestä ongelmasta pääsee, on jo toinen pian ovella. Se hyvä aika elää ja toimia on siinä välissä. Jos ei tee asioiden eteen mitään, elämä menee ainakin huonoon suuntaan väistämättä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi6.1.2021 23.40
Harmi kun et varmaankaan asu täälläpäin, äiti ja minä kaivattais kävely ja lenkkeily seuraa. Sanon varmuudeksi, että tosiaan ulkoiluseuraa. Muussa seuranhaussa kiinnostukseni ovat jo toisaalla.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 13.00
Sehän siinä monesti on, että yksinäisyys vie lopunkin järjen. Viime vuosi oli kuitenkin jo sinnepäin vuosi. Sai auton alle ja pääsi harrastamaan. Nautin todella elämästä ja luonnosta, siksikin pudotus on jyrkkä.

Ei tämä uutta ole,olen kroonikko ja monivaivainen eikä se siitä muutu, loppuun asti kamppailua, mutta niin se on muuallakin. On .monia ilonaiheita kaikesta huolimatta. Masennus on hetkittäin kuin päähän olis porattu reikä ja valettu aivojen päälle vähän lyijyä. Niissä hetkissä mikään ei tunnu miltään. Nyt on jo parempi olo kuin toissapäivänä.

Eniten ahdistaa miten tämä covid-homma etenee varsinkin sen suhteen ettet ole halukas ottamaan rokotetta. Tää on lopulta todella mätäinen tämä touhu. Eliitistö puhuu niin kovasti nk. Great resetistä eli he näkevät tilaisuuden nollata koko maailman, kohti perustuloa, voi olla että mitä suunnitelmia näin jotka vuotaneet esimerkiksi Ranskassa tullaan kesällä näkemään jopa nälkää.

Kaikii tämä on uskokaa tai älkää etukäteen suunniteltua monin tavoin. Ei covid mikään lepra ole että armeijoita tarvii kaduille mennä laittamaan. Ja niille jotka eivät rokotusta ole, on sitten leirit. Miettikää mihin olemme menossa. Ei sitä kukaan haluaisi edes todeksi uskoa.

Ranskassahan tämä koronavirussuunnitelma eristysleireineen vuodettiin jo julki muutama kuukausi, kun italialainen toimittaja Cesare Sacchetti sai haltuunsa siihen liittyiä salaisia dokumentteja.

Tammi?lokakuu 2021: Eristysleirien hankinnan (tai rakentamisen) nopeuttaminen jokaisella hallintoalueella (région) ja departementissa (département)

Tammi?maaliskuu 2021: Täydellinen lockdown (paljon tiukempi kuin rajoitusten ensimmäinen ja toinen vaihe)

Tammi?maaliskuu 2021: Työttömyysohjelman jatkaminen ja uudistaminen ? kohti yleistä perustuloa

Helmi?lokakuu 2021: Covid-19:n suunniteltu mutaatio ja toissijainen virus Covid-21

Tammi?heinäkuu 2021: Covid-19 ja Covid-21:n hoitokapasiteetin ylitys

Huhti?kesäkuu 2021: Talouden epävakaus ? toimitusketjun suunniteltuja katkeamisia ? varastopulaa

Huhti?heinäkuu 2021: Uusia rajoituksia ? kolmas lockdown

Huhti?lokakuu 2021: Perustulo-ohjelman asettaminen

Heinä?lokakuu 2021: Armeijan käyttöönotto liikkumisen kontrolloimiseksi

..........

Aika hurjaa on jos pitää paikkaansa ja meillähän Kiurukin totesi että mekin mennään samalla linjalla. Sanna Marinkin oli vielä 10 v sitten kova rokotekriitikko. Hänen blogitekstinsä liikkuu myös netissä. Ei tällaisia haluaisi edes ajatella.

female77Re: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 13.25
Sehän on kiva kuulla että sinulla tuntuu olo vähän paremmalta. Pääsetkö polkupyörällä luontoon liikkumaan?

Eihän kai Suomeen ole mitään rokotepakkoa suunnitteilla? Eiköhän se koronakin häviä aikaa myöten kuten muut kausi-influenssat?

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 13.54
Kun katsoo WHO:n tai THL:n sivuja siellä ei ole enää ensimmäistäkään muuta influenssatapausta, kaikki ovat koronaa ja kuolemat niiden seurausta.Eli mitä luultavammin mm. thaimaalainen dengue-kuumekin on koronaa. Dengue onkin jo tosi vaarallinen virustauti.

Tätä tää on ja vuosi tulee näyttämään mihin meitä pakotetaan ja miten käy niille, jotka eivät suostu rokotetta ottamaan. Mulle kyllä käy että vielä sekin ettei tuvastaan saa poistua mihinkään. Se on suht normaalia tämänkin hetken erakkoelämää muutenkin :D

Mutta todella huolissani olen ja vuosia seurannut monen asian kehittymistä. Maailmaan on luotu niin paljon eripuraa ja pelkoa. Tämä on kyllä silti väärä paikka näille ns. leimaaville "salaliittoteorioille" joten parempi olla hiljaa ja keskittyä olennaiseen.

Mukava kun vastailit, olen joskus kännipäissäni täällä äksyillyt ja sekoillut etten mahda kovin suosittu olla juttuineni... Olen kyllä siitä ollut pahoillani.

Nyt ei enää kaikkkien onneksi alkoholia ei yksinkertaisesti pysty enää ottamaan. Se mahaterveys on niin huonoa, ne kivut ovat uskomattomat jo muutaman oluen jälkeen. alkoholi on ollut itselle lääkkeellistä käyttöä, pakoilua pahasta maailmasta ja omasta yliherkkyydestään.

female77Re: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 15.12
Ihan hyvä ettet juo. Mulla on yksi kaveri/ystävä (miespuolinen), ja hän juo yliherkkyytensä takia ja paetakseen yksinäisyyttä. Hänestä on tullut alkoholisti, juo lähes päivittäin, ja reippaasti. Minua alkoholi masentaa, joten en juo juuri koskaan.

Ei kovin vakavaa jos olet täällä äksyillyt. Itse soitin tänään erääseen myymälään, sanoin vielä nimenikin, ja haukuin lyttyyn erään ostamani tuotteen. Sen jälkeen huomasin vasta että tuotteessa ei välttämättä olekaan laadullista vikaa, tai en tiedä vielä. Mutta nolottaa jos menin rähisemään ilman syytä. Pitäisi rajoittaa tätä joskus ajattelematonta, impulsiivistä ja karkeaa tyyliäni. Ei kovin viehättävää naiselle.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 15.29
Eittämättä se on nolouden huipentuma kun joskus nuorempana itsekin tehnyt noin eikä mitään vika ollutkaan vaan väärinkäsitys.

Tuota kannattaa hieman avata itselle mistä se johtuu? Onko siinä ihmisen ego jotenkin koetuksilla vaiko huono päivä vai mitä siinä on, että hermostuu. Ehkä odottaa liikaa että homma toimisi ja tuntuu jotenkin kusetetulta?

Itse olen onneksi jo rauhoittunut vähän, virheitä tulee ihmisille väkisin välillä, itsellenikin vaikka kuinka on yrittänyt priimaa tehdä.

Suomalaisella on myös ongelmia antaa asiallista kritiikkiä. Tavallaan niellään kauan ja sitten se helposti purkautuu ryöppynä. Asiakaspalvelijoilla ei ole mitään mahdollisuuttakaan puolustautua. Siinä on äkkiä nettikin täynnä vuodatuksia miten paskoja olette ja potkut siitä voi seurata.

Kyllähän tuo tympäisi taas käydä asioimassa kun eräs tuote ei toiminut, kuukausia yritin, hermoon kävi, sitten se jäi tuohon lojumaan ja vastaäsken sain aikaiseksi selvittää minne se pitää lähettää ja miten, tulostelin kirjastossa lähetyspakkaukset ja mielessä sinkoilin, että saisitte tästäkin touhusta sitten jotain maksaa. Toivottavasti tuote ei tule Hollannista (siihenkin olen varautunut) huollosta liitteenä lappu: kaikki oli kunnossa.Et vain osannut :D

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 15.55
Kävin muuten rennietä, en usko että paljoa apua on. Kyllä mäki närästyslääkkeitä söisin jos jotain auttaisi. Kahvi pitäs tällä hetkellä jättää kokonaan, ei vaan kykene. Jatkuvalla syötöllä on kurkku kipeä, poltot, kivut, palaneen limakalvon tuntu.

Vai johtuuko se masennuksesta, stressistä makailusta se vaihe että pahenee? Ainakin osittain luulen niin.

GingerRe: Homeopatia ja refluksi7.1.2021 23.46
Jokujuissi, kokeile laittaa siihen kahviin raaka kananmunan keltuainen. Mulla se estää närästyksen. Kahdesti päivässä käytän. Toisen keltuaisen laitan teehen, koska juon vain yhden kupin kahvia päivässä.

Masennus ja stressi kyllä pahentaa refluksia. Koettu on.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi8.1.2021 15.12
En ole moista reseptiä kokeillut, kuulostaa jopa jekulta ;)

Sen takia miksi täällä aikoinaan kiukkusin oli ihan omaa vikaani. Ihminen kun liikaa sekoilee joidenkin asioiden kanssa ja lopettaa niin sitten sitä alkaa muita tuomitsemaan.

Mulla oli monien vuosien lääkeralli. Siinä syötettiin kaikki myrkyt. Oli jopa hengenvaarallisia lääkkeitä (vesimunuainen). Tajusin siinä vuosien varrella että olin ulkoistanut hyvinvointini lääkäreiden ja hoitajien suuntaan ja elin itsesäälissä.

Ei niistä lääkkeistä juuri apua ollut, tosin 2018 löytyi yksi joka on parantanut oloja. Mutta sitä ennen se rumba oli melkoista ja ymmärsin ei täällä kukaan jää vastuuseen tai ota vastuuta vaikka kuolisin niihin mömmöihin, saisin dementian tai vaikka neliraajahalvautuisin. Se on voivoi. Koko ajan oli vielä painostava tunnelma, että niitä on syötävä.

Mutta itse lopulta sain tuon jo ennestään nuoruudesta lähtien oireilleen mahan huonoon kuntoon oluella, tupakalla ja sitten kun refluksi puhkesi oli kuolemanpelot aivan valtavat ja rouskin hädissäni rauhoittavia lääkkeitä, nukuin ahdistuneena, pelkäsin tähystystä sairaasti, se oli aivan kamalaa. Huomasin asiassa kuitenkin sen, että maha on niin huonona että lääkkeetkin tulehduttavat mahaa. Siksi mulle tuli semmonen asenne, että eivät nämäkään lääkkeet ole kenellekään hyväksi. Eivätkä ne pitkässä juoksussa olekaan.

Mutta tosiasia ainakin minun kohdallani on, että siihen loppuu refluksit kun ottaa rauhoittavan tai ainakin oireet piiloutuu valtaosin. Rauhoittava piristää mieltä, tunnit kuluvat siivillä, ruokahalu on hyvä.

Olen viime aikoina ottanut puolikkaan. Nämä myös ovat vain ongelmallisia, kun toleranssi kasvaa. Ja silloin kun ne lopettaa tulee kaikenlaista vieroitusoiretta ja refluksikin triplautuu.

Kovasti kyllä ihmetyttäätosiaan tuo refluksin mekanismi. Kesällä ja syksyllä olin jatkuvasti luonnossa, pystyasennossa eikä vaivannut niin pahasti. Nyt se menee tää talvi loikoessa miinusmerkkinä ja oireillen.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 1.50
Olin loppujenlopuksi kuitenkin oikessa sittenkin ostamani tuotteen huonosta laadusta. Nyt on kokeiltu joka tavalla, ja kehno laatu on varmistunut. Joten eipä soittoni myymälään aivan asiaton ollutkaan.

Minä pelkään ESBL, joten en uskalla raakaa kananmunaa. Pitäisi vain uudestaan päästä kahvin juonnista eroon.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 1.54
Tuotteessani oli takana lappu, made in China, vaikka sen myy Suomessa oikein laatubrändinä itseään mainostava myymälä. Aion ostaa nyt vastaavan eräästä liikkestä jotka valmistavat Suomalaisista materiaaleista Suomessa. Tiedän jo että tämä tulee olemaan hyvä ja laadukas. Hinta on kuonnollisesti hieman korkeampi, mutta täytyyhän minun saada käyttökelpoinen tuote.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 1.57
Mä en tiedä mitään homeopatiasta, mutta olen suuri kananmunien
ystävä.
Joskus sekoitan mannapuuroon munan tai pari.
Pari kertaa olen tehnyt egg nogin.
Näissä kummassakin muna tietty kypsyy, mutta herkullista on.
Muna on hyvää ruokaa: vitamiinia ja muuta eikä närästä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 1.59
Näin muuten että täysin samanlainen huonolaatuinen tuote oli jollain myynnissä torissa tms. joten en ole ainoa kehnoon laatuun pettynyt.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 2.02
Hei, Sitrus. Sain just huippu-idean. Entäs jos sen munan sekoittais aivan joka ruokaan, eikä ikinä närästäisi enää?!! Toimisikohan se? Tai sitten juo sellaisenaan kuin Ginger tekee monta kertaa päivässä?

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 2.05
Paitsi jos sattuisi olemaan kananmunalle allerginen, sitten varmaan tulisi ongelmia. Lisäksi on tietty viiriäisten yms. munat. Tai strutsin munat.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 3.27
Tarkoitin että kananmuna ei lisää närästystä, ts. se kuuluu
mun turvaruokiin mitä voi syödä huonona kautena.
Mutta ei se sentään lääke ole.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 4.08
Mutta Ginger sanoi sen estävän kahvin aiheuttaman närästyksen. Siksi ajattelin että jos se estää muunkin ruuan aiheuttaman närän, etenkin jos lisäksi välttelisi pahimpia kuten sipulia. Jos uslaltaisi joisi aina kananmuna-drinkin ruuan päälle. Eikä munia tulisi syötyä paljonkaan, sillä usein syön vain 2 krt päivässä, en mitään muuta, proteiini ja rasva pitoiset ruuat pitää nälkäni loitolla. Käytin ennen paljon erästä felix-salaattikastiketta, pehmeä perinteinen tms., siinä oli kananmunaa, tuntui estävän närästystä. Pitäisikin alkaa käyttää taas, täytyy selvittää ensin suolapitoisuus turvotustaip. takia.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 4.18
Olen muuten nauttinut paljon graavilohen syönnistä ilman suolaa raakana. Oikeastaan se ei silloin ole graavia, mutta minusta se on ihanan makuista sellaisenaakin ilman suolaa. Eiköhän kalassa ole luonnostaakin hieman merisuolaa koska kala elää meressä?

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 4.24
Satan syödä jopa yli 300g raakaa lohta kerralla. Joskus syön sen kanssa yhden suolattoman luomu riisikakun. En ole huomannut mitään närästystä, tosin määrä saisi olla pienempi kerralla.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 11.29
Jos on merilohta niin on kai se hieman suolaisempaa? Tavallista lohta oon pyytänyt ja joutunut jakamaan sitä muillekin sillä lohi se vasta närästääkin, vaikka olisi miten hyvä kausi.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 12.54
Ei mulla ainakaan närästä kalat. Kunhan ei savukalaa syö.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 14.05
Viljeltyä Norjanlohta se on ollut, joten eipä se merestä tosiaan tulekaan. Oli alle 9 eur kilo.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 19.52
Meressäpä ne niitä viljelee.

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 20.11
Sekin tuli kyllä mieleen kalan viljelystä, sen jälkeen kun olin lähettänyt viestini...Kumpa ei tarvittis syödä mitään olisi yksinkertaisempaa, mut sekään ei käy sillä tyhjä maha närästää.

Tuskailen tässä nyt sitä kun minulla on liikaa tavaraa oienessä asunnossa. En viitsi alkaa niitä myymään missään nettikirppiksellä, veisi aikaa vain. Toivottavasti joku läheinen (tai kuka tahansa) haluaisi tulla ilmaiseksi hakemaan uutta tavaraa (sängynpeittoja, pussilakanoita, kynttilälyhtyjä, peilin, television, vaatteita (nämä enimmäkseen käytertyjä), jne. Haluaisin päästä kertaheitolla ja ihan tod äkkiä eroon tavaroista, sillä asunnossa ei pysty edes kunnolla siivoamaan hamstratun tavaran takia. Vai ostaiskohan joku myyjä könttinä nämä, saisin taskurahaakin, kaikki ja myisi kalliimmalla eteenpäin, sopisi minulle paremmin kuin hyvin...

female77Re: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 20.12
Siis toi tv oli vanha myös, ei uusi.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi9.1.2021 22.02
Myy könttinä. Paljoa ne jopparit ei niistä maksa, mutta pääseepähän kerrralla eroon. Ite kun huhtikuussa muutin, hommasin ensin suht pienen auton ja siihen mitä mahtui niin matkaan. Muut roskiin ja uudelle asukille.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi11.1.2021 19.10
No en edes vastannut niihin homeopaatin lähettämiin kysymyksiin, jotka minusta tuntuivat todella vanhankantasilta, niin jo tänään tuli viestiä, että lääkettä tulossa. Vastasin että ei vielä, ei ole varaa mihinkään, niin eikun "sinä tarvitset lääkettä" maksulla ei kiire.

Onko tämä auttavaa kättä vaiko nyhtävää? Kuten sanottua ne pillerit ei paljoa maksa, mutta veloitus tapahtuu sitten soittelemalla.

No raportoidaan sitten tänne. Luottoa ei oikein ole.

female77Re: Homeopatia ja refluksi11.1.2021 20.28
En ole perehtynyt homeopatiaan. Mutta en koskaan söisi mitään jonka sivuvaikutuksista en ole ottanut selvää. Kun ostan luontaistuotteita netistä, ostan vain tunnetuilta toimittajilta ja valmistajilta ja katson aineksien mahdolliset sivuvaikutukset webmd- sivustolta tms. Käytän esim. serrapeptasea ja nattokinasea, joita pidetään hyvin tod.näk. turvallisina. Käytin chasteberry-kapseleita, joita on käytetty satoja tai tuhansia vuosia, mielummin kuin lääkärin määräämää lääkettä jossa 1/10 saa sydänpussin tulehduksen, prolaktiinin laskemiseen. Chasteberry tehosi hyvin, vain kapseleita pystyin syömään, tipat näräsivät.

En suosittele syömään yhtään mitään minkä aineosia et ole selvittänyt, ja niiden turvallisuutta.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi18.1.2021 19.01
https://www.pur-kauppa.fi/homeopatia-ja-tunteet/

Tänään niitä tuli ja huomenna kokeilla ensimmäistä mitä kokeillaan. Mielenkiintoista että kun valitin vaivojani, niin googleteltuani huomasin, että nämä "lääkkeet" on nimenomaan tarkoitettu pääkopan hoitoon. 8D

No katellaan mitä tapahtuu.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi24.1.2021 3.31
Sattuipa silmään lääkäri Juhani Knuuti, joka pitää blogia.
Hän on ottanut asiakseen ottaa kantaa netissä pyöriviin
terveysväittämiin.
Hänellä on selkeä käsitys homeopatiasta: puhdasta huuhaata.

Lueskelin hieman. Sai ainakin ajattelun aihetta.
Se ei koskaan ole pahitteeksi. Jokainen toki itse ratkaisee mihin uskoo.

Knuuti kertoi myös tutkineensa asioita perusteellisesti. Kevyesti hän ei
väitteitään heitä. Niinkin oli käynyt, että hän oli saanut korjata omaa
käsitystään jossain asiassa.
Kun lääkäri kertoo olleensa väärässä, se tekee aina muhun positiivisen
vaikutuksen.

female77Re: Homeopatia ja refluksi24.1.2021 15.36
Rokotuksista: On tehty tutkimuksia joissa on selvinnyt että rokotuksia saaneilla lapsilla on enemmän autoimmuuni- ja etenkin hermostoon liittyviä sairauksia myöhemmin elämänsä aikana kuin rokottamattomilla.

female77Re: Homeopatia ja refluksi24.1.2021 15.41
Lääkärit ovat bigpharman käskyläisiä ja usein osaakkeenomistajia. Knuuti ei selkeästi halua miettiä rokotteiden pitkäaikaisvaikutuksia. Eikä niitä edes kukaan tiedä.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi24.1.2021 19.09
Miten niin ei halua? Missä? Taidetaan puhua eri henkilöstä.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi24.1.2021 21.13
No puhutaan että homeopaattinen lääke aiheuttaa aina niitä taudin oireita. Sikäli tässä on niin käynyt että yksi tulehdus iski harvinaisena päälle, mutta voihan tuo olla että ois niin ollut muutenkin. Seuraan tilannetta.

En luota itse mihinkään ennen kuin totean että toimii. Tämä ei vielä vakuuta mitenkään uskooni asiassa.

Rokottamattomat lapset ovat tosiaan terveimpiä, mutta tarkoituskin on tuhota ihmisten terveys. Siitä olen täysin vakuuttunut.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 10.23
Siis kenen on tarkoitus tuhota ihmisten terveys? Rokotustenko? Ymmärsinkö tässä nyt jotain väärin?

RentukkaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 11.16
Kyllä rokotuksilla on saatu paljon hyvää aikaiseksi, polio, tuhkarokko ja moni muu tauti on saatu poistettua lähes maailmasta.
Ei se polioon sairastuminen ole ollenkaan helppo juttu. Vasta oli televisiossa ohjelma juuri tästä.

Ja rokottamattomat lapset ovat myös terveitä, koska ympärillä olevat lapset on rokotettu ja viruksilla ei näin ollen ole elintilaa.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 11.51
Komppaan Rentukkaa.
Enkä näe kenen tarkoitus olisi tuhota terveys
Näitä salaliittoteorioita netissä vilisee mutta
aina on hämmentävää niiden logiikka.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 12.00
Kun Suomeen tulee asukkaita kehitysmaista, he voivat
tuoda esim. kurkkumätää ja tuberkuloosia tuliaisina.
Tubin varalta keuhkot kuulemma kuvataan, mutta se ei
suomalaiseen tyyliin ole pakollista.

Tubiin ei ole rokotetta. Sata vuotta sitten se oli Suomessa
nuorten ihmisten tavallisin kuolinsyy.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 12.20
Eikös Calmette ollut tuberkuloosi rokote, itselläni reidessä arpi mielestäni juuri tuberkuloosi rokotuksesta.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 12.52
Joo, totta.
olin unohtanut.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 13.26
Kirjoitin pitkän jutun näistä asioista joista tiedän ja joista olisi todisteita. Valitettavasti tämäkin palsta on saatu sellaiseen jamaan ettei voi edes linkittää niitä todisteita videoiden muodossa. Mutta olisin nyt alkuun näyttänyt videon jossa ihan oikeudessa taistellut virustutkija kertoo rokotteista. Heillä jotka vastustavat ihmisten tahallista myrkyttämistä ei ole kovin helppoa.

Kaikkia rokotteita minä en tuomitse, ihmiskunnalle on ollut niistä apua, mutta tätä nykyä ne on vaan keino tehdä rahaa ja heikentää ihmisiä. Sikapiikkikin oli siitä hyvä osoitus. Laboratorioissa on luotu ja patentoitu monet virukset.

Todisteet myös pyyhitään tehokkaasti. Ei saa puhua. Mutta Bitchute on sellainen videoalusta jossa vielä sensuuri ei olepäällä. Kaikki nuo muut alustat on kyllä tuhottu.

Mutta googleen Bitchute ja video Pysäyttävä totuus koronan takaa paljastuu. Siellä on aito asiantuntija kertomassa toisenlaista näkemystä.

Kaikkea ei tietenkään kannata uskoa.Sekaan laitetaan ihan tahallaan soopaa, että toisinajattelijat tehtäisiin täysin naurunalaiseksi. Siihen on viime aikoina selkeästi panostettu huolella ettei ihminen kyseenalaistaisi mitään.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 13.39
Pitää vielä lisätä, että mä en haluis pelotella ihmisiä. Mitään muuta motivaatio mulla ei ollut viime vuosina puhua näistä asioista kuin rakkaus ihmiskuntaa kohtaan. Ehkä parempi jos tuota maailmaa jota pelkäksi salaliittoteoriaksi puhutaan ei edes aukaise. Sitä aika äkkiäkin tajuaa mikä on todellinen meno ja suunta niin monen asian suhteen.

Snopwdenkin teki tekosensa samalla motivaatiolla. Vielä 10 vuotta sitten kun puhttiin vakoilusta niin hirvee raivo ja haukkuminen. Snpoden todisti kaiken sen todeksi. Liki kaikkia palstoja vavotaan ja jos vähänkin noista puhuu niin sensuuri paukkuu. Multa myös saatiin kome läppäriä etänä aivan sekaisin. Tuolla ne lojuu kaapissa. Ihmettelen miksi jos nämä muka ovat silkkaa "foliota"? Facebookiinkin murtauduttiin jatkuvasti jne.

Sieltä avautuu eteen hurja ja pelottava maailma ja vastustajan resurssit ovat rajattomat joten ehkä parempi kun pysyisi hiljaa ja pistäs vaan kädet ristiin.

Aamen.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 15.35
Asioita voi kyseenalaistaa ja pitääkin mutta tutkimusta nyt ensisijaisesti kannattaa uskoa. Lääketiede toimii ihmisen parhaaksi, olen sen nähnyt ihan tässä lähipiirissäkin. Uskomattomia asioita voidaan tehdä lääketieteen avulla. Olen ollut itsekin kerran tilanteessa jossa henki olisi lähtenyt ilman loistavien lääkäreiden ja lääkkeiden apua.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 16.02
Oli miten oli en edelleenkään halua hermovaurio, autoimmuuni ym. riskejä rokotuksista. Noudatan välttelytaktiikkaa mielummin tartuntojen suhteen. Tartunnalta voi sentään yrittää välttyä, mutta rokotushaitat saa varmasti jos piikin ottaa, ja vieläpä loppuelämäksi. Tosin koronakin voi siis aiheuttaa loppuelämänhaittoja. Eräs edesmennyt sukulaiseni vammautui pysyvästi aikoinaan espanjantaudista.

Ja flunssarokotuksista (korona mukaanlukien) kieltäytyminen ei ole yhtä vaarallista kuin jostain esim. jäykkäkouristusrokotteesta(jossa lähes kaikki sairastuneet kuolevat). Mulla on vanha jäykkisrokotus vielä voimisaan, se on ehkä hyvä. Mutta kadun esim. sikarokotustani. Mulla saattaa olla fibromyalgia, ja miksiköhän?

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 16.43
Minä aion ilman muuta ottaa koronarokotuksen. Ajattelen että nyt ei ole kysymys vain minusta vaan myös läheisistäni ja muista ihmisistä.
Tämä virus pitää nyt saada kukistettua ja mahdollisimman monen täytyy ottaa siksi rokote. Kahdella ystävälläni on vakava sairaus, heillä ei ole vaihtoehtoja, heidän täytyy ottaa rokote, eivät selviäisi jos saisivat koronan. Minä voin valita mutta jo pelkästään heidän takiaankin valitsen rokotuksen.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.06
Vanilja, mihin tarvitset rokotusta jos riskiryhmään kuuluvat läheisesi sen kerta ottavat, eikö rokotus suojaakaan heitä tartunnalta?

Minä en ottaisi läheisienikään takia rokotusta, marttyyrinä olemisessa on sentään rajansa. En myöskään aio hypätä sillalta tai jyrkänteeltä rotkoon vaikka se pelastaisi jonkun hengen. Vakavasti sairaat voivat valita itse eristäytymisen vaikka muutamaksi seuraavaksi vuodeksi, oma on asiansa. Tai käyttää maskeja parivuotta.Mutta ei tosin aina voi eristätyä, voi olla pakko mennä esim lääkäriin tai sairaalaan.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.12
Ja kuinkahan edes tartuttaisin ketään kun en liiku juuri missään. Enimmäkseen ruokakin tilattu kotiin prismasta. Jos on pakko mennä johonkin käytän fpp3-maskia, ja pesen käsiä kokoajan.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.21
Eihän sitä vielä tiedetä voiko rokotettu tartuttaa. Minulla on kolme kouluikäistä lapsen lasta ja yksi opettaja lähipiirissä.. Muuntovirus voi tarttua herkemmin lapsiin, heitä ei rokoteta. Minä en myöskään halua eristäytyä. Haluan jo takaisin normaaliin elämään.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.33
Mutta jos riskiryhmäläinen läheiseni ottaa rokotuksen, ei hänen kuuluisi sairastua. Eihän silloin muut voit tartuttaa jos riskihenkilö itse on ottanut rokotuksen?!! Vaikka koko maailla ympärillä olisi koronassa.

Lapsia ei rokoteta, koska rokotteen turvallisuudesta ei ole mitään takeita...niinpä.

En minäkään haluaisi eristäytyä, mutta liikun uskaltamiseni mukaan, enimmäkseen pysyn yksin varoiksi. Monet ottavat rokotuksen siksi etteivät jaksa eristystä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.37
Selvemmin sanottuna, eikö rokotus siis suojaa sen ottanutta henkilöä, riippumatta siitä miten viruksinen ilmapiiri ympärillä on, vaikka kaiki muut olisivat rokottamattomia? Luulisi rokotuksen ottaneen/ottaneiden olevan turvassa?

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.42
Lapsia ei rokoteta koska rokotetta ei ole tutkittu vielä lapsilla. Mikään rokote ei takaa sata prosenttista suojaa. Minä otin kaksi vuotta sitten influenssarokotuksen ensimmäistä kertaa elämässäni
koska kävin yli 90 v äitini luona päivittäin. Hänkin oli saanut rokotuksen, hän kuitenkin sairastui influenssaan ja kuoli sen aiheuttamiin jälkitauteihin. Minä sain myös influenssan häneltä mutta sairastin sen lievänä , sillä rokotus suojasi pahemmilta oireita.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 17.58
Kumpi sitten on pahempi, että joku 90-v kuolee, vai että nuori tai joku suht nuori saa rokotteessta jonkin hermostovaurion jonka kanssa pitää elää loppuelämänsä? Jos saisin hermostovaurion (esim ms, als jne), en pitäisi enää tätä elämisen arvoisena elämänä, ja joutuisin tekemään itsarin. Toisaalta olin toki kiitollinen ja iloinen että minulla oli isovanhemmat pitkään. Ikävää että menetit äitisi, Vanilja.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 18.07
Minulla oli vuosia sitten raju influenssa, olin kipeä noin puolivuotta, kuume+lämpö kesti yhteensä pelkästään kuukausia. En tiedä toivuinko siitä koskaan täysin. En mennyt lääkäriin. Mutta jompikumpi täytyy vain valita, flunssariski tai rokote. Vastustuskykyyn puuttuminen rokotteilla altistaa pahemmin uusille viiruksille, tai siis huonontaa elimistön puolustuskykyä, muiden haittojen lisäksi.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 19.26
Mihin tietoon perustuu tuo että rokotteista voisi saada hermostovaurion?

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 19.33
No luin että on tehty tutkimuksia joissa on todettu että rokotetuille lapsille tulee enemmän autoimmuunisairauksia ja hermostosairauksia. Miksei siis aikuisillekin? En tiedä löydänkö enää sitä tutkimusta netistä, enkä jaksa etsiäkään? Olen tässä puhelimessa ja on muutakin tekemistä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 19.37
Rokotteista voitaisiin tehdä turvallisempia jos haluttaisiin. Mutta säästösyistä niistä halutaan tehdä halvepia lisäämällä elohopeaa ja alumiinia. Sitten yritetään tutkia onko(!) elohopea ja alumiini vaarallista elimistössä...

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 19.50
Olisi hyvä kyllä olla linkki tutkimukseen josta tuollainen tieto on peräisin.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 20.00
https://www.oatext.com/pdf/JTS-3-186.pdf

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 20.01
https://www.oatext.com/pdf/JTS-3-186.pdf

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 20.08
Tulikohan oikea linkki. En itse ole perehtynyt tutkimukseen, käytän maalaisjärkeä siinä kun luotan siihen ettei raskasmetallit ole terveellisiä elimistössä. Jostainhan kaikki ms ja als taudit ja muut aiheutuvat.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 20.20
Mitään todella kattavia tutkimuksia bigpharma ei tietenkään halua tehdä, jotta haitat eivät tulisi ilmi.

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 20.30
Lääkeyhtiöitä täytyisi painostaa tekemään turvallisempia rokotteita kalliimalla eli vähemällä voitolla.

Hyvä vaihtoehtoRe: Homeopatia ja refluksi25.1.2021 23.43
Moni pystyy vastustuskykyään ja yleisvointiaan parantamaan vahvoilla ja laadukkailla vitamiineilla(esim. Solgar tai Skip), mutta aika vähän vahvoista vitamiineista julkisuudessa puhutaan. Ja tottakai laadukas ja riittävä ravinto myös erittäin tärkeää.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 8.32
Noista eri tutkimusten luotettavuudesta ei ole kovin hyvää tietoa. Uskon kuitenkin että jos niillä olisi todella vakavia, tiedettyjä haittavaikutuksia niistä kyllä laajasti uutisoitaisiin.
Tuo on totta että omaa vastustuskykyään voi tukea hyvällä ruokavaliolla ja nyt tämän koronan kohdalla riittävällä D-vitamiinin tasolla. Siitähän on julkisesti jo tiedotettukin.Virus kuitenkin voi tarttua kaikesta huolimatta. Rokotus on ainoa mahdollisuus pysäyttää se. Toinen vaihtoehto olisi tietysti että antaa sen jyllätä vapaasti ja sitten hiipua. Sen seuraukset vaan voisivat olla kohtalokkaat liian monelle.

MakeRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 12.11
Tuo Mawsonin tutkimus on yleisesti naurunalainen tiedeyhteisössä ja vedetty alunperin lehdestä pihalle. Näkee taas, että joku täysin alan ulkopuolinen kopioi irrallisia tiedostoja, joiden sisältöä ei edes ymmärrä. Laajassa rekisteritytkimuksessa löydät väestötasolla vaikka mitä absurdeja korrelaatioita, mutta niiden perusteella on hyvin hankala vetää johtopäätöksiä. Esimerkiksi tutkimus, jonka mukaan viini on terveellistä perustuu pelkästään ihmisten ostostottumusten seurantaan ja viiniä ostavilla on lähtökohtaisesti parempi tulotaso, joten heillä on myös vähemmän terveyshuolia. Kaikkea sitä tänne suolletaankin. 10 vuotta sitten täällä keskusteltiin muustakin kuin näistä höpöhommista.

Mitä sitten tulee taas itse otsikkoon, niin homeopatia on vain pelkkää sokerivettä, joten en laittaisi sinne pennosiani. Nämä salaliittohörhöilyt vain haittaavat ihmisten oikeanlaista hoitoa. Refluksioireet liittyvät hyvin useilla stressiin ja psyykkeeseen, joka muodostaa loputtoman oravanpyörän. Tähän on helppo hakea eri ratkaisuja, mutta homeopatia tai rokotevastaisuus ei ole yksi niistä.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 12.26
Kaikenlaista minäkin pelkään, mutta en sentään rokotuksia.
Tiedän että riskin mahdollisuus on, mutta niin on kaikessa muussakin.

Pähkinään voi tukehtua, refluksiin voi kuolla ja banaaninkuoreen liukastua.

Koronaan sairastuminen on suurin vaara just nyt.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 12.29
Noi salaliittoteoriat ja väärä tieto on kyllä todella huolestuttavaa.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 16.27
Mutta en edelleenkään ymmärrä miten voin edes saada koronan kun olen yksin kotona? Eikä elohopea ja alumiini ole mitään terveellisiä. En ole käyttänyt Gavisconia enää vuosiin.

En myöskään mennyt Gadolium-varjoainekuvaukseen, hengissä ollaan kuitenkin vielä isoista kasvaimista huolimatta, eli ne on sitten vain hyvälaatuisia, muutoinhan olisin kuollut jo. Julkkis Chuck Norrisin vaimo on käyttänyt miljoonia dollareita kelaatiohoitoihin Gadolium-kuvausten jälkeen.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.04
Rokotteesta on paljon tietoa THL:n sivuilla. Nyt alkaa myös radio Suomessa
pari tuntia kestävä rokote-ohjelma. Sinne voi lähettää myös kysymyksiä jos siitä jotain haluaa kysyä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.11
THL nyt on pelkkä vitsi. Valehdellaan niin paljon kuin ehditään, taloudelliset ja yhteiskunnalliset intressit menevät säälimättä yksilön hyvinvoinnin edelle. Eikä kysyminenkään auta sillä totta on ainakin se että rokotuksen pitkäaikaisvaikutuksia ei loppujen lopuksi tiedä kukaan. Ennustajalta voi kysyä jos uskoo sellaiseen.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.19
Kuka THL:ssä valehtelee? Mihin tuo perustuu?

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.33
THL on yksilön kannalta tietolähteenä hyödytön.
Se on selvää jokaiselle, joka on seurannut THL:n
kannanottoja covidista. Peittelyä, valehtelua, vähättelyä,
takinkääntöjä.
Pitää muistaa, että THL:n rooli on kansanterveyden tilastointi.
THL ei anna ohjeita, joiden noudattamiseen valtiolla ei
ole resursseja. THL: n kannanotot ovat tiukasti sidoksissa
valtiontalouteen.

Mua järkyttää, että on ilmeisesti paljon väkeä, joka luulee,
että THL on joku auktoriteetti, joka huolehtii yksilön edusta.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.37
Minä luotan kyllä siihen tietoon mitä THL:sitä saa. Enemmän kuitenkin kuin täältä keskustelupalstoilta saatuun tietoon.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.39
Esim sanottiin ettei maskit auta, myöhemmin tunnustettiin että pelättiin maskien loppuvan. Tottakai terveydenhuoltohlö tarvii niitä eniten, mutta oikeuttaako se valehtelun? Onneksi emme uskoneet läheisieni keskuudessa valheita siitä ettei maskit auta, sillä muutoinhan emme olisi käyttäneet niitä maskeja, jotka olivat kotonamme jo paljon ennen koronaa, hankittu siivoukseen tms.

Thl myös laatii ravintosuositukset maatalouden tuloja ajatellen.

kaikkein pahinta on että thl päättää esim hoidoista yksilön puolesta, siitä mitä saa tehdä ja mitä ei. Luulisi että yksilö itse jos kuka saisi päättää mitä lääkkeitä käyttää tai mitä ei, onhan omasta terveydestä ja elämästä kyse. Itse ottaa riskit jos niin päättää.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.43
Sitten on tosiaan se sikapiikki. Eikö tämä jos mikä todista selkeästi ettei rokote ole ainakaan aina turvallinen?

Kiva elämä niillä nuorilla jotka sairastutettiin narkolepsiaan.

Samalla tavoin ei voida tietää korona rokotteesta mitenkään, onko se turvallinen. Eihän sikapiikistäkään tiedetty olevan mitään vaaroja? Ja sekin on mahdollista että vaaroista tiedettiin. Ainakaan vaarattomuudesta ei tiedetty.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 18.46
Eihän niitä lääkkeitä minun suuhuni ainakaan kukaan työnnä. Itse päätän.
Toi maskihomna on ihan höpöhöpöä en jaksa enää sitä jauhaa, maskeja on aina saanut käyttää, kukaan ei sitä ole kieltänyt missään vaiheessa.

Se mikä on huolestuttavaa että maskeja käytetään jatkuvasti väärin. Silloin niistä ei ole paljonkaan hyötyä. Parasta on pitää turvavälit ja huolehtia käsihygieniasta. Sitähän on alusta asti sanottu, se on omasta mielestäni turvallisinta. Jos ei voi pitää turvaväliä niin silloin maski naamalle ja sitä pitää osata käyttää oikein.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 19.02
Miten niin höpöhöpöä. thl väitti ettei maskeista ole hyötyä noin vuosi sitten. Kuulemma toisinajattelijat hiljennettiin thl:ssä.

Tarkoitinkin niitä lääkkeitä ja luontaistuotteita joita ei saisi mukamas syödä. esim Akuutissa oli nuorista miehistä jotka olivat sairastuneet alhaiseen testosteronitasoon, ja se on johtanut esim itsemurhiin. Ohjelmasa haastateltiin lääkäriä, joka harvoina Suomessa kirjoitti testoreseptejä, sanoi että se on ihan puppua että testosteronipillerit aiheuttaisi sydän tai verisuoniongelmia, pikemminkin on päinvastoin. Eikä aiheuta syöpääkään. Sanoi että syynä on se että väärinkäyttöä pelätään hysteerisesti (vaikka steroidi väärinkäytössä annokset ovat jopa satojakertoja suurempia kuin reseptinä määrättynä). Kuka on tämän väärinkäyttö pelon takana, ettei vain THL???

Ihmisen omat hormonit ovat terveydelle eduksi. Täysi luonnoliinen pilleri ei toki ole. Mutta ainakin pitäisi itse saada päättää mitä käyttää omalla vastuulla. Tietenkään suuret väärinkäyttöannokset ovat ongelmallisia, mutta se on täysin eri asia. Harva haluaa hormonireseptin väärinkäyttöä varten, eikä annos sellaiseen siis olisi riittäväkään.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 19.10
Esim jenkeissä saa ruokakaupoista luontaistuotteita, joita täällä ei saa ostaa. Näkee hyvin minkäläinen holhoava p*liisivaltio on kyseessä. Rakkaat läheiset kuitenkin asuvat täällä joten muutto ei tule kysymykseen.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 19.13
No mutta kukaan ei kieltänyt käyttämästä maskeja. Olihan se outoa kun maissa joissa oli maskipakko virus levisi hurjaa vauhtia. Kyllä minäkin mietin että onkohan
niistä mitään hyötyä. Saattavat tuoda väärää turvallisuuden tunnetta. Pidän kuitenkin juuri siksi että se tuo turvallisuuden tunteen. Pidän kuitenkin turvavälin ja desinfioin kädet.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 19.19
Olen itse alusta asti käyttänyt maskia oikein. Esim ei saa koskea likaisilla käsillä, itse en koske edes kuminauhoihin likaisilla käsillä. Ei voi olla kovin vaikeaa käyttää maskia oikein.

Fpp3-maskit ja muu varustus tulevat tod.kalliiksi minulle, mutta silti käytän niitä. Olen tilannut esim ulkomailta maskeja lisää kun niitä ei ollut ainakaan silloin täällä saatavilla. Huolehdin myös turvaväleistä ja käsihygieniesta etenkin silloin harvoin kun missään joudun liikkumaan. Onhan tämä liikkumisen rajoittaminen toisinaan masentavaa, mutta onneksi on puhelimet.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.18
Mulle olikin tänään hyötyä tästä netissä olemisesta, sillä muutoin en olisi muistanut erästä minulle tärkeää asiaa. Josta pitääkin kysyä lakimieheltäni. Sukulaiseni on onneksi hyvin pätevä lakimies, hän ei ottanut mitään palkkiota kun auttoi minua aiemmin.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.22
Vielä tuli mieleen. Mitä mieltä olette tutkimuksista, joissa sanotaan että korona ja esim malaria ovat lievempiä joillekin veriryhmille? Sanotaan toki ettei se ole yksiselitteistä, suotuisanakin pidetty veriryhmäläinen voi kuolla koronaan ja toisinpäin.

Minä, ja ainakin suurin osa läheisistäni kuulutaan veriryhmään, jonka on sanottu selviävän vähemmällä koronasta.

Uskotteko veriryhmä tutkimuksiin?

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.36
Female77 kirojotit että et tarvitse rokoteta kun olet vallan kotona mitä varten tilaat maskeja ulkomailta vai pelkäätkö kuminkin tartuntaa koton tuntuu vähän kumaliselta sinun ajatus mailma.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.51
Vielä olen tässä kun olen puhelimessa samalla. Taisin tarkalleen ottaen sanoa että en juuri liiku missään, mutta jotkin välttämättömät asiat on hoidettava, kuten Mehiläisessä olen ollut lääkärissä useita kertoja( ehkä tusnan verran) vuoden sisällä, ja myös äidin mukana olen lisäksi joutunut käymään lääkärissä. Olen ollut myös yksityishammaslääkärillä, käyn 2 krt vuodessa poistamassa kivet, vaikkei juuri mitään olekaan kun pesen huolellisesti. hamppilääkärillä on pakko ottaa maski pois. lisäksi tilaan äidillekin maskeja.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.55
Toiseesa kohti ataisin sanoa yosin etten liiku missään. Mutta tarkalleen ottaen se ei siis pidä paikkansa. Minusta koko koronaa myös liiotellaan. Kausi-influenssaan kuolee myös paljon ihmisiä, ja se laukaisee kroonisia sairauksia, eikä siitä nosteta tälläistä meteliä.

En myöskään sano kellekkkään että pitäisi olla ottamatta rokotetta, en vain hyväksy että niiten riskit salataan. Jokainen tod päättäkööt itse.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 20.57
Mulle tulee ruuat verkkokaupasta, kuljettajalla oli maski. Itselläni ei ollut askia kotonani.

female77Re: Homeopatia ja refluksi26.1.2021 21.02
Kokoonnuttiin jouluna äidilläni, yhdellä oli maski läheisistä. Itselläni ei ollut, eikä riskiryhmäläiselläkään. En ole täysin hysteerinen. Ajattelen välillä että jos korona tulee noin helposti, niin sittenhän tulee. Korostan että kaikki osapuolet päättävät toimistaan itse. Jos on oireita, niin silloin tulee pysyä yksin kotonaan mielestäni.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 9.09
Kyllähän noita veriryhmiäkin on tutkittu ja niistä on huomattu että jollain veriryhmällä tauti saattaisi olla lievempi. Mutta kun tutkimusta ei paljon ole vielä niin pitää olla varovainen,

Sen että korona ei olisi vaarallisempi kuin influenssa voit mennä sanomaan niille ihmisille jotka makaavat sairaalassa hengitysvaikeuksissa tai teholla koomassa, tai niille jotka ovat menettäneet terveen, nuoren läheisensä joka on kuollut koronaan. Haluaisin kuulla mitä he sinulle vastaisivat.
Näitä oman elämänsä virologeja näköjään riittää. Ymmärtääkseni korona on luokiteltu yleisvaaralliseksi taudiksi, tavallista kausi-influenssaa ei.

Kun sanaot että rokotteen riskit salataan niin voitko kertoa mihin se perustuu?

rentukkaRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 10.07
Korona on vaarallinen ja siihen pitää suhtautua juuri niin. Minä ja läheisemme teemme kaikkemme, että emme koronaa saisi. Mutta aina on niitä, jotka muka tietävät, että korona on vain nuhakuume tai jotain muuta flunssaan verrattavaa tautia.
Kun korona vie 18 vuotiaan urheilijanuorukaisen teholle ja hänet jouduttiin nukuttamaan kahteenkin kertaan ennenkuin tauti hiukan hellitti. Ja nyt hän juuri ja juuri pystyy kävelemään postilaatikolle joka on 50 metrin päässä kotiovesta. Toipuminen vie kauan ja kukaan ei tiedä palaako hän koskaan ennalleen, se äidin tuska, kun kertoi siitä pelosta ja ahdistuksesta kun poika on nukutettuna sairaalassa, se oli vaikea hetki.
Siksi en ymmärrä näitä ollenkaan jotka eivät pidä väliä. Kenen pokka riittää kertomaan tälle äidille, että flunssaa se vain on?

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 15.57
No ei niistä sikarokotteen riskeistäkään kerrottu/tiedetty. Muistan vielä että iltalehdissä oli etusivulla kuvia sikainfluenssan aikoihin miehestä joka oli hengityskoneessa, kuinkahan moni siihen loppujen lopuksi kuoli, ei ainakaan kukaan mun tuttu.

Suurin osa koronan sairastaneistahan on selvinnyt vähillä oireilla tai lähes ilman niitä. Yksi tuttuni sanoi on epäilee sairastaneensa koronan, mut ei o varma. En minä ole väittänyt että korona täysin vaaraton on, ehkä espanjantaudin luokkaa on, mutta epäilen että sitä kuitenkin vähän liiotellaan. Espanjantauti vammautti yhden silloin eläneen sukulaiseni, mutta hänen läheisilleen tai muillekaan sukulaisilleni ei käynyt mitään, joten loppujenlopuksi useimmat selviävät ilman mitään.

Kuten sanoin, on minusta jokaisen oma asia ottaako rokotusta.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.06
Eräs läheiseni on yös ilmoittanut ettei aio ottaa rokotusta, mutta hänellä on aivan eri syy tai perustelu kuin minulla. En kerro hänen syytä tässä koska läheisteni yksityisyys on minulle tärkeää. Hän liikkuu työssään kokoajan olen siksi olen hieman huolissani hänestä, tai siitä että hän silti näkee yhtä riskiryhmä läheistäni ilman maskia. Monissa paikoissa ympäri kaupunkia jokapäivä liikuminen on hieman huolestuttavaa.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.37
Eikö olisi järkevää kutsua kaikki vapaaehtoiseen vasta-ainetestiin, jotta nähtäisiin kuinka moni on todellisuudessa jo sairastanut koronan oireettomana. Silloin ei tulisi turhia rokotuksia ainakaan, mikäli sairastettu tauti suojaa uudelta tartunnalta? Ei se kai 100% suojaa, mutta eihän rokotuskaan.

Tälläisiä testejä ei haluta suorittaa, koska silloin rokotustarpeen puuttuminen tulisi ilmi. Miksei rokotustarvetta tutkita selvittämällä ketkä ovat jo sairastaneet koronan oireettomana? On myös mahdollista ettei resurssit riittäisi.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.45
Tuossa oli testattu jenkeissa ruokakaupan työntekijät, kuinka monella on virus oireettomana. Eikö tämä osoita että monet koronaa sairastaneet eivät saa mitään vaurioita saati kuole. Moni sairastaa tietämättä koskaan mitään. Varmaan meidänkin lähikaupassa osalla kassoista on ollut virus ilman että ovat mitenkään kärsineet siitä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.48
sekin on jopa mahdollista että olen itse sairastanut jo, oli vähän pää kipeä sen jälkeen kun olin ollut läheisen mukana sairaalassa kun hän oli syksyllä rintasyöpä leikkauksessa.

Nyt ajattelinkin että voisinkohan testata jossain yksityisellä olenko jo sairastanut? Täytyy selvittää asiaa.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.55
Kyllä, monet eivät saa mitään vaurioita eikä kuole mutta liian monet saavat vaurioita ja kuolevat.
Vaikka on sairastanut koronan, rokotus annetaan silti koska sairastaminen ei ilmeisesti anna kovin pitkäaikaista suojaa. Jotkuthan ovat saaneet koronan uudestaan.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 16.57
Perheitä oli tutkittu, suurin osa sairasti lievänä. Miksi siis puhutaan hengityskoneista kun vain pieni osa joutuu tehohoitoon?

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 17.16
Voi hyvänen aika sentään, rautalangastako sinulle nämä asiat pitää vääntää.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 18.49
Mä en aio enää osallistua tähän keskusteluun, sillä mulla on muutakin tekemistä. Mutta osa kuolee, tai vammautuu, suurin osa selviää vähällä tartunnasta tai ei saa tartuntaa lainkaan.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 18.54
Sukulaiseni eli lähes 100-v, ei ikinä ottanut rokotuksia.

Epidemia kuolee itsetään jossain vaiheessa. Tai sitten kun monet ottavat rokoyuksen, joten mun ei tarvi, jossen joudu hysterian valtaan kuten mulle kävi sikaflunssassa. Opin otakin siitä hysteriasta. Myös sikaa epäiltiin vaarallisemmaksi kuin mitä siitä tulikaan.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 19.16
Espanjantauti:Sairastuneistakin kuoli vain noin 3%. Tämän lisäksi osa ei sairastanut ollenkaan tai sairasti oireettomana. Wikipedia.

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 19.28
Female77.eiköhän Ole parempi kun lopetat ton hölynpölyn höpötyksen,et ota rokotetta on ymäretty etkä muutakaan läkitystä että okej.

female77Re: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 19.33
Aivan, etätyö bisnekseni (sekä muu elämä) kärsii jos tuhlaan aikaa täällä, joten...

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi27.1.2021 22.17
Rentukka, ymmärrän täysin kantasi.
Myös mä tunnen surullisia tapauksia riittämiin.
Mut ei ole intressejä alkaa asiasta tolkuttaa kellekään.

JokujissiRe: Homeopatia ja refluksi28.1.2021 8.53
Korona on olemassa ja se on joillekin ihmisille vaarallinen. Mutta täysin suunnittelu juttu. Mittasuhteet aivan naurettavat kun nämä meidän ostetut poliitikot toteuttavat miljardöörien suunnitelmaa. On myös todella korkeasti koulutettuja jotka ajattelevat samalla tavalla mutta siinä menee leipä ja maine jos kyseenalaistaa valtamedian narratiivin.

Tää on niin natsia tää meno.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi28.1.2021 9.00
Ja kyllä tähän ketjuun saa female kirjoitella. Pysykää muut pois jos närästää, kiitos.

female77Re: Homeopatia ja refluksi28.1.2021 19.34
Miten sulla menee Jokujuissi, yhtään paremmin? Keskustelu on ajautunut kauas aloitusaiheesta. Oletko keksinyt mitään piristävää, kuten jotain rahanhankinta ideoita? Olin minäkin ennen vain työtön, mutta sitten keksin hyviä ideoita. Jonain päivänä sinäkin vielä laitat pystyyn jonkun bisneksen tai saat kivan työpaikan, se on vain ajan kysymys. Ei luovuutta voi kiirehtiä. Elämä saa nostetta sitten kun on varaa esim syödä paremmin, ja tehdä jotain kivaakin. Ein tiedä hyödyttääkö tämäkään kirjoitus sinua, mutta tässä kun taas puhelimessa olen, niin tulee jotain kirjoiteltua.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi28.1.2021 19.50
Päivän paras: Poistukaa ketjusta jos närästää😂

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi29.1.2021 15.18
No joo ehkä olis pitänyt olla hiljaa tästä aiheesta, mutta huoli on todellinen. Nytkin katoin tuossa englannista vuodettuja potilastietoja oli monta kansioita, paljon kuolleita,covid-rokotus oli annettu. Mies yritti kaikin keinoin levittää tekemäänsä videota mutta se bannattiin jokaiselta alustalta Englannissa. Toki joku sanoo, että tällainen roskatieto pitää poistaa ja luottaa viranomaisiin, mutta on ihan virallisiakin elokuvia mm. kohudokumentti Vaxxined - Rokotettu. Senkin kohdalla yritettiin elokuvan eliminointia kaikin keinoin.
En pystynnyt kyynelehtimättä dokumenttia katsomaan. Lopussa nuori poika, halvaantui siitä saatanallisesta HPV-rokotteesta kaulasta alaspäin edes keuhkot toimineet avitta, surmasi itsensä ja niitä oli lukuisia nuoria. Mutta se näistä ja jatkan homeopatialla, kun se tämän ketjun aihe oli. Pahoittelen.

Olo on female kiitos vaan todella pirteä ollut. Nyt on kokeilussa homeopatialääke Aurum D30. Olen nukkunut normaalia vähemmän ja olo on hyvin positiivinen. Rahaa saan extraa kun kirjoitan lehtijuttuja. Niitä sais vaan olla enemmän.

female77Re: Homeopatia ja refluksi30.1.2021 19.29
Kiva kuulla että olet voinut hyvin. Siistiä kun osaat kirjoittaa!

Nuorempana kauan sitten olin masentunut (joka selkeästi johtui hirveistä olosuhteistani, lähinnä henkisesti väkivaltainen ja muutenkin rajoittava isä ja asuin kotona), kokeilin mäkikuismaa silloin mut ei noissa olosuhteissa tietysti mikään voinutkaan auttaa. Vasta olosuhteiden korjaus (muuttaminen) auttoi minua. En ole sittemmin tarvinnut mäkikuismaa enkä muutakaan.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi31.1.2021 8.19
Eihän tämä ole herkkien ja järkeilevien maailma...

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi1.2.2021 21.48
Ainakaan en luota päättäjiin. Näin Sanna Marin 2010

......

"Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ?mitä jos? onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa. Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ?Lahjuksilla? on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.

Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio ? rahalla. Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita. Suomenkin 100 miljoonan possurokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen. Nämä jos mitkä ovat todellisia ?mitä jos? arvoisia resurssikohteita. Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä."

Lähde: Sanna Marinin blogi (arkistoitu)

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 7.05
https://www.youtube.com/watch?v=e1ayZcMi3fo

Aloitin aamun katsomalla THL:ssäkin työskennelleen toisinajattelijan videon. Meitä salaliittoteooreetikoiksi leimattavia on nykyään pilvin pimein ja osa on korkeastikoulutettuja niin kuin hänkin.

Uskokaa pois: tältäkään naiselta ei sydäntä puutu. Mitään halua meillä ei ole ketään vahingoittaa, Se on päinvastoin.

eräsRe: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 15.35
jokujuissi, ikävää että sinua ahdistaa mutta tämä ei ole oikea foorumi kemikaalivana- ja salaliittoteorioille. Ole hyvä ja jatka niistä jossain muualla.

female77Re: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 19.11
Eräs, tuki turpasi. Ei ole missään sanottu mitä täällä saa kirjoitella.

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 19.31
Femsle77 kyllä se parempi kun sinä tukit turpasi. Tämän nimi on REFLUKSI.FI.

female77Re: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 20.04
Täällä kirjoitellaan yleisesti kaikesta muustakin kuin refluksista.

Rokotteet ovat vain normaalia liiketoimintaa, rokotteet halutaan luoda pienillä kustannuksilla ja suurella voitolla. Eikä riskeistä ja ihmisen terveydestä piitata pätkääkään.

eräsRe: Homeopatia ja refluksi1.3.2021 20.56
Oletpa sinä female77 agressiivinen, käyttäydytkö noin myös kasvotusten?

female77Re: Homeopatia ja refluksi8.3.2021 10.05
Tulipa mieleen...

Jos rokotteet ovat mukamas vaarattomia, niin miksihän esim USAssa maksetaan vuosittain miljoonia dollareita korvauksia rokotehaitoista?

Voisin tosiaan mennä testaamaan, jos se on mahdollista, olenko jo sairastanut koronan tietämättäni. Moni on, eikä se kummoista ollutkaan. Immuuniteetti on voinut syntyä, tai vahvistua jopa.

female77Re: Homeopatia ja refluksi8.3.2021 10.07
En ole fyysisesti agressiivinen.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi10.3.2021 13.00
Tohtori Sherri Tenpenny kertoo näkemyksensä koronarokotteesta. Silmiä avaavaa, kylmäävää kamaa. Totuus ei ole valitettavasti tässäkään asiassa se jota haluaisit.

Suomenkielinen tekstitys:

https://rapsodia.fi/tietoa-uudesta-koronarokotteesta-dr-sherri-tenpenny/

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi10.3.2021 15.21
Ainoa sana mikä tulee mieleen tuosta tekstistä:
patologinen vainoharhaisuus.
Ei mulla muuta.

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi10.3.2021 16.39
Jokujuissi enen rokotus alkaa ihmiskunnan keskiikä oli 35-40 vuotta rokotuskauden kehitettyä tähän ankan keskiikä on +80.saat parempaa tietoa vanhoilta hautausmailta kun tutustut hautakivi tietoihin.

female77Re: Homeopatia ja refluksi10.3.2021 17.04
Ainoastaan selvännäkijä voisi tietää rokotteiden pitkäaikaisvaikutukset, ei niitä kukaan tiedä. Ei mitenkään voida tietää.

Ja koronaan kuolee hyvin pieni prosentti sairastaneista. Eikä sitä henkiinjäämis prosenttia voi laskea tilastoista, sillä monilla koronaa ei edes diagnosoida ikinä, koska oireet ovat niin lieviä tai henkilöt eivät mene testiin.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi15.3.2021 17.36
https://ec.europa.eu/health/sites/health/files/vaccination/docs/2019-2022_roadmap_en.pdf

"Heeeeetkinen...!!

Miksi ihmeessä Euroopan Komission virallisilta internetsivuilta löytyy ?tiekartta?, eli läpivientisuunnitelma EU:n virallisen rokotepassin, koko EU:n laajuisten rokoteohjelmien ja laajamittaisten rokotteiden varastoinnin varalle?

Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun nämä suunnitelmat on laadittu jo syksyllä 2019 - vain muutamaa kuukautta ENNEN ainuttakaan uutista COVlD 19 -?epidemiasta??
Ja jopa hieman ennen WorId Economic Forumin virallista, omilla internetsivuillaan kerskuen mainostamaa ?kenraaliharjoitusta? globaalin pandemian varalle loppuvuodesta 2019, johon maailman silmäätekevät illalliskortteineen osallistuivat.

Saman WEF:n, jonka keulahahmon vierellä järjestön junioriohjausryhmään kuuluva Suomen ?pääministeri? Sanna Marin poseeraa oheisessa kuvassa ja joka nyt on pyytänyt myös ministeri Saarikkoa liittymään mukaan klubiinsa. Klubiin, joka haluaa ?resetoida? talousjärjestelmämme ja lakkauttaa yksityisomistuksen käsitteen.
Siis Sinun ja minun yksityisomistusten - heitähän tämä ei luonnollisesti koskisi.

Miten monta ?sattumaa? tarvitset, ennen kuin todennäköisyys noiden ?sattumien? yhteisvaikutusten aikaansaamalle ?todellisuudelle? muuttuu käytännössä mahdottomuudeksi?

Minä en ole uskonut sattumiin enää aikoihin, sillä kaikki on yhteydessä kaikkeen.

COVlD 19 ei ole suurimmalle osalle ihmisistä minkäänlainen vakava terveydellinen uhka, vaan se on täysin politisoitu, ihmisten massavalvonnan aloittamiseksi hyödynnetty virus, johon liittyviä pelkotarinoita media rummuttaa systemaattisesti.
Miksikö? Koska toisto ja pelottelu ovat propagandan alkeellisimpia perustyökaluja ja heikkomielisiä on helppo hallita pelolla.

Kun uhasta on luotu muun muassa median avulla tarpeeksi vakavan ja vakuuttavan oloinen ja sen ympärille rakennettu valheiden tukiverkko kasvatettu tarpeeksi suureksi, niin ihmisiltä ei tarvitse edes viedä heidän perusoikeuksiaan ja vapauksiaan - he luovuttavat ne kyllä ihan itse saadakseen kokea edes hitusen turvallisuudentunnetta.

Minä en ole antanut yhdellekään itsekkäälle ja omahyväiselle heikkomieliselle koronapelkurille lupaa luovuttaa minun oikeuksiani ja vapauksiani yhtään mihinkään!"

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi15.3.2021 17.39
Sitrukselle semmosia terveisiä että avaa aivopesty mielesi.

huhhuijaaRe: Homeopatia ja refluksi15.3.2021 18.36
"Klubiin, joka haluaa ?resetoida? talousjärjestelmämme ja lakkauttaa yksityisomistuksen käsitteen."

En epäile etteikö noi harhat tuntuisi todelta, mutta hei oikeasti.. ne ei ole sitä.

Sä tarvitset apua.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi15.3.2021 20.22
Ai Sitrus vaihtoi nimimerkkiä. Tuo nyt oli ihan päivänselvää älä muuta edes yritä 😅Itse asiassa kirjoitus ei ole minun. Mutta sinähän voit debunkata sen. Debunkata tarkoittaa tuhota väittämä. Mulle ei sitten riitä jonkun hysreerikon mielenterveysväittämät kun omasikaan täällä jatkuvasta asumisesta ja valitutuksista näyttäytyen kovin terveellä tavalla näyttäydy 🤫

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi15.3.2021 20.30
Ihan vain vielä tiedoksi, että lainausmerkit tarkoittavat sitä, että teksti on lainattu

Mutta turha se on vuosien tutkimuksista huolimatta mitään yrittää kertoa. Sanon vaan, että älä pelkää ihmistä. Pelkää hallituksia ja heidän suunnitelmaan.

Hullu saa olla muttei tyhmä.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi16.3.2021 1.41
Juissi/jokujuissi:
Koeta rauhoittua.
Olen kirjoittanut täällä vain yhdellä nimimerkillä 12 vuoden ajan.
Toisin kuin sinä, joka käytät jo ainakin toista nimimerkkiä.

Luuletko että vain yksi ihminen pitää juttujasi outoina?

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi24.3.2021 17.39
Haukkukoon lehdistö ja vähätelkööt. Haukkukoon ihmiset ja uskokoot mihin uskoo. Ihmisiä herää pilvin pimein totuuteen. Vasta oli mielenosoitus. Media väittää että 400 ihmistä. Niitä oli paljon enemmän. Mitään media ei kertonut että maailmalla oli lukuisia mielenosoituksia. Englannissa oli väkeä todella paljon.

Voi miettiä miksi media jättää niin paljon kertomatta.

Tässä mielenosoituksista.

https://www.instagram.com/tv/CMxi_HNAqQj/?igshid=1oazxwohmvxhw

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi25.3.2021 2.03
Tuossapa näkyy paremmin Lontoon tilanne. Ei lehdistöä kiinnosta. Lontoonkin lehdet varmaan puhuneet kourallisesta sekopäitä...

https://youtu.be/TieoFXAROaI

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi26.3.2021 1.27
Katsokaa, kuunnelkaa nuoren naisen fiksua puhetta mm. kuolleisuus ei ole missään maassa noussut.

Dawn of Peace -rauhanjärjestön perustaja, ihmisoikeusaktivisti Henna Maria Vermeulen koronasta ja aivan täyttä totta puhuu, usko tai älä. Jos kritisoit ttä touhua, niin olet rikollinen, menee leipä ja maine:


https://www.facebook.com/100011389044151/videos/1573157203073899/

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi29.3.2021 4.12
Tuttuni Teemu Vehkala ennusti koronaplandemian jo 2014. Tulee ilmi videolla. Kattokaa nyt kun vielä ehditte. Eduskunnalla on kova kiire julistaa vihapuhelakeja ja poistaa kaikki totuus joka mahdollisesta paikasta. Venäjäkin on luotettavampi paikka jo kuin eu. Näin sieltä tänään videota. Teatterit, ravintolat, cinemat ym auki. Kuulemma joukkohaudat täynnä ruumiita ja lasaretit täynnä.
Minä vähän epäilen agendamediaamme. Kyllä se totuus tulee lampaille selväksi.

https://youtu.be/fjKEXg3-0to

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi29.3.2021 16.18
Jokujuissi, voisitko nyt oikeasti rauhoittua.

female77Re: Homeopatia ja refluksi30.3.2021 6.23
Koko epidemia todnäk lievenee kesäksi kuten muutkin influenssat aina. Maskia käytän jos jossakin liikun.

En näe edelleenkään mitään syytä ottaa rokotusta.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 7.55
Mitä mieltä hautausurakoitsija pandemiasta. Katso ja pohdi.

https://tokentube.net/v/3850344963/Hautausurakoitsija-ei-ole-kohdannut-yht%C3%A4%C3%A4n-koronaan-kuollutta

RentukkaRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 9.21
Niin sitä voi pohtia? Entäpä jos olisi toimittu kuin Ruotsissa, jossa asukkaita on vähän yli 10 miljoonaa kuolleita on yli 13 tuhatta. Saman laskukaavan mukaan jos meillä olisi toimittu kuolleita olisi 6,5 tuhatta. Se on paljon enemmän kuin nykyinen n. 800. Hautausurakoitsija varmaan kiittäisi Ruotsin mallia.

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 10.07
Jokukussi kysyit onko kokemuksia homeopatiasta, no minullapa on. Kävin muutama vuosi sitten homeopatialla, oli masennusta ja mahaoireita, sain kaikenlaisia pieniä pyöreitä makeita pillereitä, kaikki maistuivat sokerilta, laitettiin myös korvalehtiin pienet magneettisirut (liimattiin), sekä sain myös jalkahierontaa, jotain tippojakin sain, kävin n. kolme kertaa. Pillereitä tuli paljon mukaan. Tuloksena voin kertoa, että minkäänlaista apua en saanut ja rahaa paloi melkein 400?, taisivat tosiaan olla sokeria ne pienet valkoiset helmet. En enää koskaan mene homeopatialle.😒 Tuntuu, että on enemmän uskon asia, jos saa apua homeopatiasta.

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 10.09
Anteeksi edellinen tarkoitin jokujuissi 😄

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 10.23
Palaan vielä edelliseen, masennukseeni auttoi masennuslääke, sekin vain osittain, aika korjasi tilanteen, kaksi vuotta siihen meni, olin työkyvytön sen ajan. Korjaan vielä tuon 400?, tarkoitin 400?, palleatyrä ja mahavaivat kiusaavat edelleen, sekä jatkuva röyhtäily, masennustakin on tullut uudestaan. Jaksamista kaikille, ja hyvää kevättä koronasta huolimatta!

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 10.27
Miksi se lyö kysymysmerkin tuon euron tilalle, kokeilen vielä, tarkoitin 400 ? euroa

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 12.24
Rentukka olet oikeessa lujin justiin Ruotsalaisesta lehdestä että Ruotsissa on ihmisten keskiikä nousut joka vuosi mutta 2020 meni alaspäin koronan takia että kyllä Ruotsin hautaurkotsjoilla on ollut töitä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 19.49
Kyllä masennus AJAN MYÖTÄ menee ohi ilman lääkkeitä tai mitään. Ei ennen ollut mitään lääkkeitä, enimmäkseen masennus häipyi ihmisillä, jotkut harvat teki itsarin varmaankin.

Olin nuorena masentunut silloisen mahdottoman elämäntilanteeni takia. Kyllä masennus häipyi parin vuoden jälkeen ihan itsestään, tämä on oma kokemukseni. Toki meni vuosia hukkaan, mutta lääkkeiden hermosto ja aivovaikutusten vuoksi olisi voinut mennä loppuelämä hukkaan jos olisin ollut niin tyhmä että olisin sellaisia alkanut käyttämään.

Mutta jos lääkkeet ovat jollekulle mieluisampi vaihtoehto, hyvä niin, ei se minua liikuta.

female77Re: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 19.53
Siihen voi mennä vaikka yli 5 vuotta että masennus häipyy itsestään, mutta lopulta niin useimmiten käy.

female77Re: Homeopatia ja refluksi31.3.2021 20.23
P*liisivaltiossa halutaan myös pitää sekä kansalaiset että kustannukset ruodussa. On oikein kätevää kirjoittaa resepti masennuslääkkeisiin jotta ihmiset saadaan töihin takaisin pian, jotteivat vain aiheuttaisi kuluja. Pika paraneminen miettimättä pitkäaikaisvaikutuksia. Kaalliimpaa terapiaa on vaikeampi saada, lähipiirissä olevien ihmisten terapiat on lopetettu vaikka he olisivat itse haluneet jatkaa. Kustannusten takia halutaan myös rokottaa, pelätään hysteerisesti että sairaalahoidosta tulisi kuluja.

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi1.4.2021 10.32
Kyllä masennus ajan kanssa menee ohi ilman lääkkeitä, mutta siihen menee niin pitä aika, ja jos on melkein toimintakyvytön eikä mistään nauti ja aamuahdistus on lamaannuttavaa, niin kyllä mielummin kokeilee jotain lääkettä, kun rypee helvetinmoisessa lamatilassa kuukaudesta toiseen. Voi olla, ettei mikään lääke auta, sitten on vaan odotettava, että helpottaisi ajan kanssa, jos jaksaa.

female77Re: Homeopatia ja refluksi1.4.2021 21.10
Hyvä jos saa sentään jostain apua, vaikka sitten lääkkeistä. Ei ole hyvä sekään jos nuoruus /elämä menee hukkaan. Joillain siihen liittyy myös unettomuus, olen seuranuut lähipiirin ihmisten vaikeutta unettomuuden kanssa, ei ole helppoa.

Mulla oli aikoinaan että saattoi mennä vaikka viikko etten pessyt hampaitani tai käynyt suihkussa. Sitä kesti monta vuotta. Mutta mulla oli syynä mahdottomat elämän olosuhteet, joita en muuttanut tai keksinyt ratkaisua miten muuttaa.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi3.4.2021 8.37
Kannattaa muuten vilkaista blogia Havaintoja uudesta mavailmanjärjestyksestä. Siinä on mm Vehkala kirjoittanut tuoreeltaan tästä Qanonista joka on aivan täysi huijaus.

Hyvää pääsiäistä!

female77Re: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 1.10
hyvää pääsiöistä.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 12.08
https://www.youtube.com/watch?v=hapYoYKsyY8

Tämä mies oli FBI:n johtaja. Tämän videon jälkeen hän kuoli...

Kun katsot kevättaivaalle näet koneita jotka lentävät edestakaisin asutusten yllä ja ruiskuttavat myrkkynsä. Nykytaivas on usein vaaleanpunainen varsinkin auringon noustessa ja laskiessa. Se johtuu nimenomaan chemtrailauksesta. Lampaat vain ihastelevat näitä chempilviä ja ottavat kuvia instagrammin, ah kuinka ihanaa, luonto on ihmeellinen. :D

huhhuijaaRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 14.28
Mahtaa elämä tuntua ahdistavalta kun joku näkymätön eliitti myrkyttää ja hankaloittaa elämää kaikenlaisilla mukapandemioilla sun muilla vitsauksilla. :(

Voimia jokujuissi.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 16.39
No sittenhän Sinulla huhhuijaa on maailmankatsomus täysin kunnossa. Miksi huolehtia minun aatemaailmani. Ei kai sinulla pitäisi olla asian suhteen mitään hätäilemistä? Olethan minua parempi ihminen ja takuulla oikeassakin?

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 16.41
Sähkön voit myös debunkata tuon videon jos munaa riittää. Voin tuoda myös lisää todisteita. Älä huoli mulkku, niitä on.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 16.54
FBI n johtaja tuo rakkaudesta Totuuden esiin ja joku vitun huhhuijaa on huolissaan minun olemisista 😅😅😅😅😅 nennee NWO trolli persettäs.

huhhuijaaRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 17.07
Sekopää.

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 17.33
NWO trolli. 😅

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 18.06
Jokujussi katsoppa ittees pelistä ehkä huomaat että jotain vikaa on.

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 18.10
Jokujussi katsoppa ittees pelistä ehkä huomaat että jotain vikaa on.

PikeRe: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 18.11
Pyydän, että pidettäisiin tää REFLUKSI foorumi asiallisena, joohan 💜 Kiitos

female77Re: Homeopatia ja refluksi4.4.2021 22.16
Jos puhutte munasta, niin alkaa tehdä m*eli...Pääsiäinen onkin munien aikaa?

female77Re: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 11.13
Eipä kauaa tosiaan mennyt kun huomattiin astrazenacan haitat. Ja kovasti toitotettiin miten tutkittuja ja turvallisia rokotteet ovat. AstraZenacan haitat ovat todnäk vain alkua haittavaikutusten listalle.

MariellaRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 11.30
AstraZenecaa suositellaan annettavaksi yli 65 vuotiaille, koska heillä ei ole todettu sivuvaikutuksia, ilmeisesti heitä ei ole niin paljon rokotettu ( todellisuus on, että he ovat jo eläkkeellä, eivätkä tuota enää yhteiskunnalle mitään, että joutavat kuolla pois, ei nuorempia kannata riskeerata AstraZenecalla)

female77Re: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 11.44
Onneksi mun äitiä ei ole rokotettu astralla. Hän päätti ottaa rokotuksen, on riskiryhmää. Voi vain toivoa että hänen saamansa Moderna on vähemmän vaarallinen. En tod itse ottaisi Modernan RNA-rokotetta tai mitään.

Todella julmaa, voitkin saada eutanasia piikin pahaa aavistamatta, tai sitten jäädä halvaantuneeksi veritulpasta. Ihan samankaltainen story kuin sikapiikissa, jonka piti olla täysin turvallinen. Hallitusta kiinnostaa vain mahdollisimman vähillä kustannuksilla selviäminen ja ettei tarvitse hysteerisesti pelätä tehohoitopaikkojen riittämistä, ja tähän on ratkaisu: astran piikittäminen.

PikeRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 11.59
Voi noita teidän juttuja.

Mieheni 68 v on saanut ensimmäisen rokotuksen Astra Zenecalla, enkä kyllä ole ajatellut hänen siihen kuolevan. Odottaa toista annosta kesän korvalla, että voisi ainakin vähän helpommin elää ja liikkua. Riski saada vaikea hoitoinen korona on mahdollista ikä ja riskiryhmään kuuluminen. Veritulpan saamis riski on ihan mitätön.

Huonoa tuuria on tietty joillakin, mutta riski menehtyä itse koronaan tai johonkin muuhun sairauteen/tapaturmaan on huomattavasti suurempi.

"Jokainen taaplaa tyylillään" 😮 Aurinkoista viikonloppua 🌻

female77Re: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 12.09
Suurin osa sairastaa koronan kuitenkin lievänä, jopa tietämättään. Olen enimmäkseen kotona eristyksissä, mutta en täysin. Oma riskini saada vakava korona tai tartuttaa on pieni.

Miksi ottaa arpapeliä oleva rokote kun korona tulee häviämään tai laimentumaan kuten muutkin influenssat ja sarssit?

female77Re: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 12.11
Pelottaa miehesi puolesta, Pike.

PikeRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 12.16
Älä suotta female77 kun ei meitäkään pelota.

IidaiiRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 12.20
Peukku Pikelle 👍👍

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 14.15
Astra rokoteen minäkin saanut viikko sitten ja normaali olotila.veritulpan saanti aika pieni madolisuus noin 0,001%.

rentukkaRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 19.22
Jokainen tekee omat ratkaisut rokotusten suhteen. Ja aina on heitä, jotka eivät ota rokotteita, silti moni tauti on saatu rokotteilla häädettyä pois elämästämme lähes kokonaan, mm. rokot.

Eli lääketiede on tehnyt paljon hyvääkin meidän puolestamme ja eteemme onneksi. Olen minäkin jo koronarokotteen riskiryhmäläisenä saanut ja siitä olen kiitollinen kyllä.

Pääsee ehkä vähän kulkemaan kun kesä tulee, näkee lapsiaan ja sukulaisia se on tosi mukavaa. Ei se tämä kotona olo aina niin mukavaa ole, vaikka kotonakin viihdyn ihan hyvin. Silti on kiva käydä tuulettumassa muuallakin kuin metsässä, jossa nyt olen kulkenut.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi10.4.2021 20.42
Mä hankin puutiaisaivokuumerokotteen jo ensimmäisten joukossa.
Mulle oli selvää, että vaikka sitä silloin esiintyi tai sen luultiin esiintyvän vain
pistemäisillä alueilla, se leviää. Luonnossa liikkuvana ihmisenä olin vaarassa.
Ihmettelin kuinka lääkärit eivät sitä muka tajunneet.
Yksi purema riittää. Puutiaisaivokuume pilaa elämän. Sairautta ei voi hoitaa,
mutta sen voi ehkäistä rokotteella.

Joten seisoin punkkibussin edessä jonossa ruotsinkielisten veneilijöiden
Ahvenanmaalla kesää viettävien ym. joukossa ja sain rokotteen.

No, nythän puutiaisaivokuume on levinnyt ja rokotteen saa helposti.

Joten Rentukka yllä puhuu asiaa. Musta on ihmeellistä, että Suomessa on
voinut suorittaa oppivelvollisuutensa ja saada peruskoulun päästötodistuksrn
niin ettei tiedä, miten ratkaiseva merkitys rokotteiden keksimisellä on ollut
ihmiskunnalle.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi11.4.2021 18.11
Suosittelen katsomaan Areenasta Rokotevastaisuuden soturit. Siinä kaksi ruotsalaistoimittajaa tutkii rokotevastaista liikettä. Siinä paljastuu hyvin miten tuo kyseenalainen liike toimii.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi11.4.2021 18.28
Pike, hienoa että miehesi sai rokotuksen.Verihyytymän riski on moninkertainen jos sairastuu koronaan.

EMA:n turvallisuuskomitean mukaan epätavallisten veritulppien riski on erittäin harvinainen. Huhtikuun neljänteen päivään mennessä Euroopassa oli tullut ilmi 169 aivolaskimotukosta, kun rokoteannoksia oli jaettu 34 000 000.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi11.4.2021 20.16
Mä en ainakaan katso enää yhtään dokumenttia siitä aiheesta.
Katsoin yhden, ja se oli hiuksia nostattavaa. Joku lapsi jossain oli
vissiin sairastunut johonkin kohta saatuaan jonkin rokotteen.
Siitä liuta neropattivanhempia päättelee, että ilman muuta rokote
on sairastuttanut lapsen. Rokottaminen on valtion salajuoni, päättelevät
vanhemmat edelleen, järjestäytyvät ja piilottelevat lapsiaan terveydenhoito
järjestelmältä, ettei se pääse myrkyttämään lapsia.

Ei ole vaikea nähdä miten olematon kyseisten vanhempien tieto yhtään mistään
on. Ja lapset ovat täysin vanhempiensa armoilla. Edelleen.

Mutta voithan sä Vanilja laittaa tähän tiivistelmän ohjelmasta.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi11.4.2021 20.52
Kai olette huomanneet, että yle joka julkaisee tilastoa koronarokotuksen
saaneiden määrästä, ei pitkään aikaan vaivautunut kertomaan, että ns.
rokotetut ovat saaneet vasta yhden rokotteen. Niitä jotka ovat saaneet
kaksi rokotetta eli joilla on nyt rokotesuoja, oli pitkään vain kourallinen.

Mun jenkkikaveri kysyi eilen olenko jo saanut rokotteen.
Heillä kuulemma kaikki 16 vuotta täyttäneet jotka haluavat
voivat mennä rokotettavaksi.

Miten se taas menikään? Mikä se olikaan se maailman onnellisin
ja täydellisin maa missä oli se paras terveydenhoito?

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 7.12
Mutta Sitrus, ei voida mitenkään varmasti tietää etteikö se rokote ole voinut sairastuttaa lasta siinä dokumentissä. On se mahdollista että sairastuu rokotteesta. Kuten narkolepsiaan sikainfluenssa piikistä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 7.22
Veikkaan että suurinta osaa narkolepsia nuoria ei lohduta se tieto, että rokotteet voivat pelastaa henkiä. Eikä lohduta sekään tieto että rokote vain laukaisi narkolepsian kun oli taipumus geeneissä olemassa.

Ja kyllä rokotteita vastustaa oppineetkin ihmiset, kuten Robert F. Kennedy Jr USA:ssa. Ja jotkut lääkäritkin. Itsekin olisin voinut hakea yliopistoonkin opiskelemaan, sain kiitettäviä lukiosta, en vain viitsinyt. Äö:nikin on keskivertoa parempi joten turha minua on tyhmäksi leimata siksi että vastustan rokotuksia.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 8.51
Fem sä et varmaan ollut dokumentissa, mistä luulo että puhuin susta?

rentukkaRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 9.36
Female, oletko miettinyt sitä jos kaikki rokotteet joita on kehitetty vuosikymmeniä, jäisivät apteekin lääkärin hyllylle?

Kukaan ei ottaisi yhtä ainoaa rokotetta, olisiko parempi, että täällä olisi tuhkarokko, vesirokko, polio, jäykkäkouristus jne potilaita ties kuinka paljon. Lisänä tietysti vanhukset, jotka täyttäisivät sairaalat infulenssan kourissa ollessaan.

Jokunen voi välissä olla rokotevastainen, koska suurin osa väestöstä on rokotettu, niin eipä ne taudit silloin kulje. Muistuu mieleeni joku vuosi sitten, kun tuhkarokko lähti Pohjanmaalla leviämään rokottamattomien keskuudessa, niin johan tuli näissäkin perheissä tarve ottaa rokote.

Mutta jokainen tekee omat ratkaisut, ja lääketiede on pelastanut paljon, minunkin syöpä on osattu hoitaa, rankoilla mutta toimivilla hoidoilla. Ja moni muu sairaus, kipu ja vamma on saanut avun osaavien lääkäreiden myötä.

ainahan se on mahdollista että sairastuu rokotteesta, mutta kukaan ei varmuudella pysty sanomaan, mikä sairauden todellisuudessa aiheutti. Oliko se vain sattumine summa? Ja ellei olisi ottanut rokotetta, olisiko tauti kuitenkin tullut, kun jotain altistavia tekijöitä kenties jo oli. Ne on kysymyksiä joihin emme saa koskaan vastauksia.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 11.24
Vihjailtiin vain että rokotevastustajat ovat juuri ja juuri saaneet peruskoulun päästötodistuksen?

Olen tietääkseni sairastanut vesirokon lapsena, samoin naapurin lapset jotka olivat kavereita, en ymmärrä mihin sitä rokotusta tarvitsee, oma vastustyskyky on jonka on saanut synnyinlahjaksi. En ole sanonut että kaikki rokotukset ovat huonoja, jäykkäkouristus on hyvin vaarallinen sillä lähes kaikki kuolevat tartunnan saatuaan. Korona kuitenkin sairastetaan useimmiten lievänä.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 11.26
Ongelma on myös kuten jo sanottu että rokotukset halutaan tehdä halvalla, suurilla voitoilla. Jos haitalliset adjuvantit jätettäisiin pois rokotuksista ja ne tehtäisiin kalliimmalla kunnolla, olisivat ne kenties turvallisempia.

huhhuijaaRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 12.06
Ihmiseksi joka olisi voinut hakea yliopistoonkin, katselet näitä rokotus- ja pandemia-asioita aika yksipuolisesti ja itsekkäästi.

Vaikka sinä sairastit vesirokon lievänä, niin moni on saanut siitä vakavan jälkitaudin ja jopa kuollut.

Vaikka suurin osa Koronaan sairastuneista selviäisikin lievillä oireilla, niin liian moni kuolee tai kärsii vakavista oireista. Koronavirus ei vahingoita ainoastaan keuhkoja vaan myös munuaisia, maksaa, sydäntä, aivoja ja hermostoa, ihoa ja ruoansulatuselimistöä.

Kieltäytyvätköhän muuten "rokotekriittiset" myös lääketieteellisistä- ja kirurgisista toimenpiteistä kun jopa rutiinileikkauksissa voi tulla vakavia, kuolemaan johtavia komplikaatioita?

50l.Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 12.57
Rokote on hyvä on hyvä keksintö.minä sairastin murosiässä sikotaudin joka johti lapsetomuuten rokote tuli Suomen vasta 60 luvulla minun tapauksessa liian myöhään.

GingerRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 13.33
Haluan kertoa yhden tiedon, jonka itse olen oppinut melko vasta lääkäriltä.

Kun puhutaan sikainfluenssa-rokotteesta ja narkolepsiasta. Narkolepsian aiheutti eräs apuaine rokotteessa, ei itse influenssaan vaikuttava aine. Tätä apuainetta ei enää käytetä influenssa-rokotteissa eikä muissakaan rokotteista. Eli tätä vakavaa narkolepsian uhkaa ei enää ole rokotteista.

Itse olen sairastanut vakavan muodon tuhkarokosta lapsena. Olin yli viikon kuumeessa ja kasvot ja iho täynnä rakkuloita ja rupeja. Silloin ei vielä ollut rokotetta tuhkarokkoon.

Sekä isäni ja äitini on saaneet korona-rokotteen. Olen tästä iloinen. Vielä kun saavat toisen annoksen, voivat jälleen tavata pieniä lapsenlapsia. Aion itsekin ottaa rokotteen, kun tulee terveiden työikäisten vuoro.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 14.15
Olen kieltäytynyt hyvinkin rutiinileikkauksista. Mulla oli lakimiehen paperi valmiina, etten suostu kohdun poistoon isojen kasvainteni takia. Kun lääkäri sanoi että on suurenverenvuodon riski, jolloin henkeni voitaisiin pelastaa vain kohdunpoistolla, oltiin yhtä mieltä lääkärin kanssa etten tulisikaan leikkaukseen, sillä syövän mahdollisuus on vain alle 5% kasvaimissani. En haluaisi näet elämää, jossa olisi mahdollisesti hermovauriot kohdunpoistosta, seksielämä olisi pilalla tällöin. Mielummin otan syöpäkuoleman riskinkin jopa. Mikael Jungnerkaan ei suostunut osiensa poistoon. En mennyt myöskään gadolium MRI:hin kasvainten laadun selvittämiseksi, gadolium on hermosto myrkkyä.

Vaikkei juuri sikapiikin apuainetta enää käytettäisikään, niin muita yhtä vaarallisia ja vaarallisempia apuaineita saatetaan käyttää.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 14.21
Siis olin menossa leikkaukseen jossa olisi ollut tarkoitus poistaa suurin kasvain, mutta peruin sen verenvuoto/kohdunpoistoriskin takia. Kasvaimet ovat olleet jo yli 2 vuotta nyt, joten olisin kai jo kuollut jos ne olisi syöpää. Myoomia kai vaan, ja serrapeptaasilla siis yritän pienentää niitä. En voi kuollakaan sillä huonokuntoinen äitini tarvitsee apuani vähänväliä, asumme lähekkäin, samalla asuinalueella.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 15.04
On toki tilanteita, joissa vaatisin leikkausta. Jos olisin saamassa lapsen (näin ei ole), vaatisin sektion, sillä perinteinen synnytys pilaa usein seksielämän. Ei kaikilla, mutta selkeä riski on.

VaniljaRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 17.02
No voi hyvänen aika mitä juttuja!!!

RentukkaRe: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 17.13
Sektiossa on omat riskinsä ja sitä tuskin tehdään niin kevyellä perusteella kuin pelko pilalle menevästä seksielämästä.

Femalen kirjoitukset ovat aika ristiriitaisia.

Nyt on muuten selvinnyt, että lapset jotka ovat lähes oireettomasti sairastaneet koronan, ovatkin saaneet erittäin vakavia jälkitauteja.

female77Re: Homeopatia ja refluksi12.4.2021 21.49
Kyllä se sektio muilla perusteilla tehdään jos sitä vaatii. Viimeistään yksityissairaalassa ulkomailla. Mutta en todnäk tämän ikäisenä lapsia enää saisikaan.

Ei niistä kumpikaan riskitön ole, ei korona eikä rokotukset.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi13.4.2021 4.48
Mielenkiintoinen juttu Ginger rokotteesta!!
Miksei tosta puhuta.
Kuulostaa muuten tutulta: sain leikkauksessa All.reaktion, iho
muuttui kirjavaksi. Mun kortissa luki isolla injektoitavan nukutusaineen
nimi. Sit myöh. Joku sanoi että olet todnäk ollut allerginen apuaineelle, etit
itse lääkeaineelle. No, monet ei antaneetmulle diapamia, joka oli skua saamani
ruiskeen kanssa. Olen myöh kuit saanu sairaalassa diapamin, ei reaktiot

Noita Apuaineita ei kai ennen tajuttu epäillä
.
Mullakin oli pienenä tuhkarokko. yli 40°C kuumetta. Pahimmassa vaiheessa
lääkäri kävi. Kumma kun ei se tarttunut edes systeriin. Eikös sen pitänyt olla
tosi tarttuva?

rentukkaRe: Homeopatia ja refluksi13.4.2021 8.33
Tämä on nyt karannut kauas homeopatiasta ja refluksista.

Tuo mitä Ginger rokotteista kirjoitti ja nimenomaan niistä apuaineista on totta, ystäväni joutui sairaalaan juuri tuollaisen rokotteen apuaineen takia ja nyt hänellä on sellainen kortti mukana, jossa lukee sen apuaineen nimi ja jolla hän siis varmistaa, että ei ko. ainetta ole rokotteessa.

Nytkin hän pohti voiko ottaa koronarokotteen, ja kyllä sai sen, ko. apuainetta ei oltu käytetty tässä rokotteessa, jonka hän sai.

Minäkin olen sairastunut, tuhkarokon, vesirokon, jonka jälkitauti on vyöruusu ja joka on tullut pari kertaa minulle se jää kuulemma vesirokosta ja on tosi kivulias kun tulee pintaan. Sikotaudin, serkkuni sairasti samaan aikaan sikotaudin, jonka seurauksena hän ei koskaan voinut saada omaa lasta, se oli silloin suuri suru heidän nuoressa perheessä kun asia selvisi.

female77Re: Homeopatia ja refluksi13.4.2021 13.53
Tuli mieleen toinenkin tilanne jossa menisin leikkaukseen, vaikka pelkään nukutusta. Jos joku läheiseni tarvitsisi munuaisen tai osan maksasta, olisin valmis menemään leikkaukseen luovuttaakseni elimen, en vain voisi menettää ketään tosi tärkeää läheistä.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi13.4.2021 21.18
Fem, toistaiseksi tänne ei ole kukaan jäänyt kökkimään ikuisiksi
ajoiksi. Siksi en ymmärrä ajatustasi.
Säkään et ole enää nuori, joten mikäli sukulaiset on vanhempia,
alkaa olla kiire valmistautua mielessään ja yhdessä jutskaamalla
siihen että lähdön hetki koputtelee.

Mun huomatakseni vanhetessaan ihminen alkaa suhtautua
lähestyvään kuolemaan väistämättömyytenä. Vanhana ihmistä
väsyttää, moni lähtee elämästä kylliksi saaneena. Sitä ei nuorena
ymmärrä.

Totta. Tämä ketju on eksynyt kauas homeopatiasta.
Pitäisikö jättää tähän, ja perustaa uusia niistä aiheista
mistä oikeasti halutaan puhua.

Ennen yp siirteli, poisteli ja sulki ketjuja. Täällä ei taida enää
olla yptä, ei ainakaan samaa. Harmi.

female77Re: Homeopatia ja refluksi14.4.2021 11.04
No onneksi kukaan ei näyttäisi olevan nyt kuolemassa. Isovanhemmat ovat kuolleet, elivät yli 90vee, viimeisin oli mummo joka kuoli 97-vuotiaana.

Homeopatiasta puheenollen, olen voinut hyvin luontaistuotteiteni kanssa, serrapeptaasin, aika näyttää kutistaako se myoomiani. Näin korona aikana se on myös tarpeellinen, sillä se mahd suojaa verihyytymiltä.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi18.4.2021 20.33
https://www.youtube.com/watch?v=e8obdLFy5ZE

Lääkäri Mikael Kivivuori sai laittomat potkut kun sanoi koronan olevan kusetusta mitä se rokotteineen onkin. Meneillään livelähetys.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi18.4.2021 23.22
No en ihmettele että sai potkut sen pätkän perusteella mitä näin.
Kuka tollasen lääkärin vastaanotolle haluaisi mennä, ja miksi edes
työskentelee lääkärinä jos on noin pihalla?
Kysymys kuuluu, että miksi hän ei tajunnut itse irtisanoutua?

Ehkä muualla kuin pk-seudulla koronalle voi vieläkin naureskella (sanoin ehkä,
en tiedä, kun itse asun pk-seudulla). Mutta täällä ei. Sairaalat sulkevat
parhaillaan osastoja ja pyhittävät niitä koronapotilaille.
Samaan aikaan jotkut hihhulit osoittavat mieltään koronaRAJOITUKSIA
vastaan. Voi luoja auta. Tämä kaikki on tapahtunut muissa maissa
täsmälleen samassa järjestyksessä. Suomi vain kulkee jälkijunassa.

VeksiRe: Homeopatia ja refluksi19.4.2021 12.15
Sitrus kirjotat tosi asiaa.

huhhuijaaRe: Homeopatia ja refluksi19.4.2021 18.24
jokujuissi Joo, näyttää tuo Kivivuori olevan samanlainen salaliittoteoreetikko kuin sinäkin. Kertoi tuolla linkittämälläsi videolla mm. maamme viranomaisten jotenkin tartuttaneen syövän Ilja Janitskiniin kun kokivat tämän uhaksi.

Ei koulutuskaan välttämättä estä ihmistä vajoamasta vainoharhojen syövereihin. Mieli voi sairastua kenellä vain.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 0.34
No kun kerran olette niin kovin oikeassa, että jopa FBI:n johtajat sairastuvat mielialaoireisiin joissa todistavat jotain asiaa joka jopa on mikroskoopilla todennettu asia etc. niin miksi teidän tarttee täällä väitellä asiasta?

Tehän olette ns parempia ihmisiä ja oikeassa ja jopa FBI:n rauhaa rakastava ihminen oli hirviö joka ajatteli väärin?

Niin miksi teidän tarvitsee täällä väitellä mun kanssa. Te olette jo oikeassa ja parempia ihmisiä ja minä vain joku hullun ääni. Ottakaa rennosti, otttakaa rennie.

Lampaat ja tuo NWO trolli :D

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 0.38
Ja niin kuin näette katsojaluvuista ja kommenteista. On Totuuden aika, siinä ei paljon palstahysteerikon sana enää paina.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 0.44
Pitää vielä sen verran teille lampaille ja hysteerikoille sanoa että Janitskin oli varomaton. Mulla on aika paljon itsellänikin tietoa. Ei hän ymmärtänyt alkuunkaan mihin lähti, kehui hengailevansa tiettyjen tyyppien kanssa.

Kas,kuoli, niin kuin kerran kun tulin töihin. Työkaveri itki. Ihmettelin miksi, appiukko kuulemma oli kuollut. Tämä mies oli se appiukko. Kas maailma on pieni. Tuolloin olin samanlainen typerys kuin Sitrus ja muut trollit.Nykyään tiedän missä mennään.

https://www.youtube.com/watch?v=XyInlHOf_Rs

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 1.21
Tiestittekö muuten että Suomen miljardien rikkaat pohjavedet myytiin jo aikoja sitten. Tuttuni Marko Sihvonen oli Brasiliassa kuulemassa asian. Hän jopa oli nälkälakossa eduskuntatalon edessä asian takia, Meidän pohjavesien takia.

Kas poliisi pamputti. Tuli taas uusia lakeja.

Henry NWO Kissingerin mukaan puhdas vesi kun ei ole ihmisoikeus.

Ai olen vaan joku hullu trolli.Käy sekin.Toisenlainen totuus olisikin paljon kivempi. Ei siinä mitä. Minä ja Marko, olemmeko hulluja? Prerusoikeuksienne puolesta?

https://www.youtube.com/watch?v=WZTgiAnTj5U

female77Re: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 2.44
Öitä ❤

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi20.4.2021 16.40
Iljaahan myös pyydettiin mukaan rappareihin. Ei lähtenyt, kuoli.

Marttyyri joka ei koskaan tule saavuttamaan sellaista asemaa. Maailma on julma. Jos minäkin saisin laajan seuraajakunnan kävisi huonosti.

Sinänsä asia ei pelota minua. Tulevaisuuden dystopia on paljon pahempi kuin henkensä heittäminen.

Suomen kansa se vain jaksaa alistua.

jokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi7.5.2021 14.00
Merike Sirelpuu on julkaissut pitämänsä puheen Vapauden puolesta -mielenosoituksessa FB-sivullaan, joka järjestettiin 20.3.2021 Helsingissä Kansalaistorilla. Alla on Sirelpuun puheen teksti kokonaisuudessaan, sen sisältöä muuttamatta, vain hieman luettavaksi oikokirjoitettuna.
Oletko koskaan ajatellut, mikä on vapaus?

?Vapaus ei varmasti ole se, että kourallinen ihmisiä sanoo ihmiskunnalle mitä pitää tehdä, miten täytyy elää tai miten on elää oikein. Onko se vapaus, jos ulkopuolelta tulee käskyjä ja kieltoja? Mitä ajattelet tai millaisia valintoja teet. No, ei ole!

Kauan on ihmiskuntaa hallittu pelon kautta. Ihmiskunta ei ole ollut vapaa aikoihin. Jos ihmiset ovat pelon vallassa, he alkavat etsimään suojaa auktoriteeteilta, usein viranomaisilta. Aika on osoittanut, että he ovat käyttäneet hyväkseen luotamustamme heihin.

Tällä hetkellä meillä on vapaus katsoa televisiosta uutisia ja vapaus uskoa vain sieltä tulevaa totuutta. Vapaus vaihtaa TV-kanavia, mutta meillä ei ole vapautta tehdä oman elämämme päätöksiä.

Onko meillä vapautta päättää edes omasta kehostamme? Onko meidän keho meille kuuluva vai omistaako sen valtio sen? Entä lapsenne? Kenelle lapsemme kuuluvat?

Me olemme kaikki uniikkeja, suvereeneja, vapaita olentoja, se on meidän synnyinoikeutemme! Meille opetetaan jo lapsuudesta asti, että erilaisuus on rikkaus, mutta nyt näemme, että jos ajattelet ja uskot eri tavalla, sitä ei hyväksytä!

Jos uskallamme ajatella eri tavalla tai maailmankatsomus on erilainen kuin vaikka naapurilla, niin heti ?lyödään ristille? ? naulitaan.
Perustuslaki ja ihmisoikeudet

Tasavallan perustamisen perusta on perustuslaki ja ihmisoikeudet. Mitä sanoo perustuslaki?

PL 2 luku pykälä 7: Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (testit, maskit, rokotukset?)

PL 2 luku pykälä 9: Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa (mahdollinen ulkonaliikkumiskielto?)

PL 2 luku pykälä 10: Jokaisen yksityiselämä, kunnia, kotirauha on turvattu (valheelliset yksipuoliset mediajulkaisut, esimerkiksi minun tapaukseni ja muut toimeenpiteet ? minun kotirauhani)

PL 2 luku pykälä 12: Jokaisella on sananvapaus, oikeus ilmaista ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä, muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä (sosiaalimedian jakamisten estäminen ja poistaminen).
Maskipakko

Onko olemassa sellaista lakia, joka kieltää ihmisiä hengittämästä vapaasti? Vapaa hengittäminen on synnyinoikeutemme! Onko ihmiset tietoisia, mitä tapahtuu keholle ja aivoille, jos maskeja käytetään pitkään, useita tunteja peräkkäin ja päivittäin?

Lapset, joiden elimistö ja aivot ovat vasta kehittymässä? Onko terveysviranomaiset selvittäneet, että millaiset ovat mahdolliset seuraamukset lasten terveydelle pitkällä tähtäimellä?

Homeitiöt, sieni-infektiot, tulehdukset ynnä muut sellaiset, kosteudessa kasvavat aikapommit! Maskien pakkausselosteessa lukee mustaa valkoisella, että ?maski ei suojele viruksilta?. Miksi sitten käytätte niitä? Maskit pois!
PCR-testit

PCR testin kehittäjä Karen Mullis sanoi itse, ettei PCR-testeja voi käyttää mihinkään virustautien testaamiseen. Pandemiaa ei todellisuudessa ole, vaan se johtuu testaamisesta! Testeillä ei ole mitään lääketieteelisiä perusteita!

Minkään diagnostisen testin tarkkuus ei ole 100%. Nykyisen PCR-testin luotettavuus ei viittaa osoittamaan pandemian olemassaoloa!

On rikos laittaa oireettomat ihmiset karanteenin. Joidenkin tutkimusten mukaan oireettomat ihmiset eivät tartuta muita ihmisiä. Tämän vuoksi terveiden ihmisten eristämiseen ja laajaan maskien käyttämiseen ei ole tieteellisia perusteita!

Ihmisilla on puolustuskyky. Miksi mediassa ei ole laajasti esitetty oman puolustuskyvyn vahvistamista? C- ja D-vitamiinit, ulkona liikkuminen, yms. Sen sijaan TV ja media esittää valtavasti, julkaisee pandemian pahenemista, mahdollisten rajoitusten lisäämistä ? kuolleita. Ei ole osoitettu, että nämä tilastoidut kuolemat ovat koronan aiheuttamia.
Rokotukset

Rokoteyhtiöt ovat vapautettu vastuusta. Miksi? Kuluttajallakin on kuluttajasuojalaki?

Astra Zenecan rokotukset ovat keskeytetty jo lähes 20 maassa, miksi Suomi jatkaa? Koronarokotukset ovat kokeellisia. Me olemme koekaniineja!

Muuntovirukset ? todistamattomia, kuin maksien käyttökin. Piiloudutaan muuntovirusten taakse, ilman mitään vastuuta. Nämä perusteettomat eristystoimeenpiteet, suositukset ja pakotteet aiheuttavat konkursseja, sairauksia, itsemurhia, masennusta, yksinäisyyttä ja alkoholismia.

Kaikki ne rahat, nuo miljardit, joita on käytetty maskeihin, testamiseen, rajoituksiin olisi voinut käyttää vähävaraisiin, vanhusten hoivaan, hoitoon ja auttamiseen ?korona-aikana?.

Olemme joutuneet tilanteeseen, jossa valtakunnallisesti ratkaistaan sellaista ongelma, jota ei ole olemassa. On mahdotonta löytää ratkaisua asiaan, jota ei ole olemassa!
Poikkeusolot

PL pykälässä 23 lukee, että poikkeusoloissakin tilapäiset poikkeukset on oltava Suomen kansanvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Oviedo konventio on sellainen kansanvälinen ihmisoikeusvelvoite. Kannatta lukea!

Tällä hetkellä tehdään järjettömiä päätöksiä. Ei edes kerkiä ensimmäinen rajoitus tulla voimaan, kun on jo heti uusi tulossa! Näin ollen ei edes ole mahdollista analysoida nykyisten rajoitusten vaikutuksia ? ei anneta aikaa ? ja koko meno on aiheuttanut lumivyöryefektin.

Meillä on luotu vihollinen. Me emme pysty voittamaan vihollista, jota ei ole olemassa. Näkymätöntä vihollista vastaan taistellessa vihollinen vain vahvistuu. Meidän täytyy lopettaa se heti. Tee se päätös, nyt!

Yhdistäen voimamme me pystymme sen näkymättömän vihollisen pysäyttämään. Joka tapauksessa valo voittaa. Me olemme kaikki samasta alkulähteestä. Vihalla ei voiteta vihaa, väkivallalla ei voiteta väkivaltaa!

On vain yksi pelastus ? se on RAKKAUS.?

Teksti/Lähde: Merike Sirelpuu, FB-sivu

JokujuissiRe: Homeopatia ja refluksi22.7.2021 20.37
Rokotenatsismi ja ihmisten vastakkainasettelu, nyt se alkaa 😎

female77Re: Homeopatia ja refluksi22.7.2021 22.37
Mulla olikin mielessä tässä että mitä sinulle kuuluu? Sitten kirjoittelitkin sopivasti.

Meillä kyläläinen kuoli yllättäen ja äkisti, kaverin tuttuja. Keski-ikäinen, hyvä kuntoinen, kaiketi perusterve. Kuoli pian koronarokottteen jälkeen. Aikoinaan yksi kyliltämme kuoli sikapiikin jälkeen. Eipä tee mieli rokotetta, paljon olen kotonani turvassa, mutta uskallan jonkinverran liikkuakin ja nähdä ihmisiä.

RentukkaRe: Homeopatia ja refluksi24.7.2021 19.00
Tuo disinformaatio on aika vaarallista. Salaliittoteoria voi olla jopa vahingollista, se on tavallaan onnistunutta tarinallistamista. Vastalääke, lue paljon ja luule vähemmän. Vain rokotuksilla koronapandemia saadaan taltutettua.
Rokotevastaisuus voi olla hurahtamista salaliittoteorioihin, se on ihmishenkiä vaarantava ja pandemian taltuttamista hidastava.
Voin minäkin kirjoittaa tähän kahdesta nuoresta alle 20 vuotiaasta, jotka jo viime vuoden puolella olivat tehohoidossa koronan takia. Toinen nukutettuna kaksi viikkoa. Näitä ei tarvita yhtään lisää.
Jokainen tekee päätöksen itse, mutta sitä ei kannata sosiaalisessa mediassa julki tuoda. Ilman rokotetta me ei tästä selvitä. Kun nytkin tauti vain leviää.
Toivotaan parempaa huomista.

SitrusRe: Homeopatia ja refluksi24.7.2021 21.26
Rentukka, 👍👍!

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.7.2021 8.06
Jokainen päättää itse omasta rokottamisestaan, se on pääasia. En ole missään vaiheessa itse kieltänyt ketään menemästä rokotukseen, osa läheisistäni on sen ottanut, osa ei. Tärkeintä että se on täysin oma päätös.

Minä uskon että korona kyllä laimenee tai epidemia häviää aikaa myöten ilman rokotuksiakin, laimeneminen kuuluu yleisesti tiedettynä viruksien luontaiseen käyttäytymiseen, viruksille ei ole edullista tappaa uhrejaan sukupuuttoon.

Usein unohdetaan että suurin osa sairastaa koronan lievänä, ei suinkaan kuole tai ole teholla. Kaikki eivät saa tartuntaa ikinä vaikka olisivat ottamatta rokotusta. Toki on riski kuolemaan jos ei mene rokotukseen, mutta rokotteen jälkeen saattaisit kitua loppuelämän autoimmunisairauksista jotka rokote kukaties laukaisee, tai sitten kuolla. Ei auta muu kuin itse valita kumman riskin kanssa pystyy elämään. Teen valintani sen perusteella minkä kanssa pystyn elämään mieluiten. Tartuntaa voin aina vältellä, joten miksi ottaisin rokotteen riskit väkisin?

Sitten on vielä sekin että onko rokottaminen muka hidastanut virusvariaatioita leviämästä? Ei toistaiseksi näytä siltä.

RentukkaRe: Homeopatia ja refluksi25.7.2021 9.06
Niin nythän korona leviää juuri siinä väestön osassa, joita ei vielä ole rokotettu. He ovat se liikkuvin väestön osa myöskin.
Jokainen tosiaan tekee omat päätöksensä.
Ja kun ei ole selvää ja varmaa tietoa, mihin kaiketi perusterve henkilö on kuollut, niin arvailuja ei kannattaisi kirjoittaa.
Nämä kirjoitukset saattavat ahdistaa heitä joilla on muutenkin jo vaikeaa omien päätöstensä kanssa.
Ja sitähän me ei haluta 😊

female77Re: Homeopatia ja refluksi25.7.2021 15.52
Mitään varmaa tietoa kuolinsyistä on vaikea saada selville, siksi myös mahdollisia rokotekuolemia on vaikea selvittää. Mutta jokainen tekee tosiaan omat päätöksensä kuten pitääkin. Ja voin sanoa ettei minua juurikaan kiinnosta muitten päätökset rokotuksistaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: