Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

PinjaRefluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?6.8.2020 15:52
Mitä kautta olette hakeutuneet lääkäriin, kun olette alkaneet epäillä refluksia? Terveyskeskuksen vai yksityisen kautta? Aavalla näyttäisi olevan Gastrolääkärit -yksikkö erikseen. Kun on ahdistukseen ja murehtimiseen taipuvainen mieli, niin googlettelu saa pelkäämään, että mitä, jos on jotain isommin vialla.

Olen siis 34v nainen, jolla oireilu alkoi reilu kuukausi sitten ihan yhtäkkiä. Mausteisen aterian jälkeen alkoi närästys, happamat röyhtäykset, välillä ruoka kävi kurkussa. Sietämätön polttelu rinnassa ja ylävatsalla. Söin muutaman päivän Somac 20mg ja vaiva helpottui. Aina välillä ollut noita röyhtäyksiä ja pientä närästystä, mutta pärjännyt ilman lääkkeitä. Samalla yrittänyt vältellä paprikaa, liiallista kahvia. Nyt neljä päivää sitten grilliruoan syömisen jälkeen alkoi samat oireet, mutta pahempana. Makuulla olo ja kumartelu pahentaa tätä. Aivan järkyttävä olo. En ollut voinut käsittää miten tämmöiset oireet voi vaikuttaa elämänlaatuun, nukkumiseen ja pelkkään olemiseen. Ja siis suht lyhyen ajan kärsinyt näistä. Ei se ole mitään verrattuna täältä luettuihin tarinoihin vuosienkin sairastamisesta. Tsempit siis kaikille näistä vaivoista kärsiville! Kun tässä näitä oireita mietin, niin happamia röyhtäyksiä on ollut silloin tällöin koko aikuisiän. Joskus hammaslääkäri myös kysyi refluksista, kun hampaissa kiille vaurioita. Oksentelua ollut raskausaikana, mutta kelläpä nyt ei olisi.

VäinämöinenRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?6.8.2020 16:11
Ihan vaan työterveyslääkäriin tms. mikä sitten lieneekään systeemisi. Sieltä iskevät sitten lähetettä eteenpäin oireiden perusteella. Toki saattaa passittaa alustaviin verikokeisiin kun tarkastellaan, että aiheuttaako joku ruoka-aine provosointia tms.

SitrusRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?7.8.2020 23:15
Tutkimukset alkavat potilaan haastattelulla
ja lääkekokeilulla, minkä oletkin jo tehnyt.
Jos happosalpaaja auttaa, diagnoosi on sillä selvä.

Lääkäriin kannattaa silti mennä. Saat reseptillä lääkkeet
paljon halvemmalla.
Joillain lääkäreillä on suosikkilääke, jonka he haluavat määrätä.
Tällöin lääkäri voi vaihtaa potilaan lääkkeen.
Minusta siihen ei kannata suostua, jos on jo löytänyt itselle sopivan
lääkkeen.

Mulla kävi niin, että gastroskopian n:o 1 tehnyt kirurgi halusi
vaihtaa Somacin Nexiumiksi, koska hänestä se oli tehokkaampi.
Nexium pahensi oireeni hirvittäviksi. Yksityiskohtiin menemättä
tilanne oli lopulta epätoivoinen, mutta mistä minä olisin tiennyt
että se johtui lääkkeestä, kun koko taudin hirvitys oli uutta?

Viimein tajusin, ja vaihdoin lääkkeen takaisin alkuperäiseksi.

Mikäli oireesi ovat vaikeat, lääke ei auta kunnolla, tai sulle tulee
komplikaatioita, lääkäri määrää ehkä gastroskopian.
Mikäli näin käy, tutkimukseen kannattaa ilman muuta mennä.
Minusta gastroskopiassa kannattaa pyytää painokkaasti
lääkitystä, jonka avulla tutkimus sujuu helpommin.

SitrusRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?7.8.2020 23:29
Luin uudelleen tekstisi. Kyllähän sulla on aivan tyypilliset
refluksioireet. Kuvailet ne hyvin ja täsmällisesti.
Näppituntumalla sanoisin että ihan lievimmästä päästä
oireesi eivät ole.

Refluksi on mystinen ja inhottava tila.
Juuri sitä sen alettua miettii: miksi tämä alkoi
ja loppuuko tämä?

Monella on ollut vuosia lievää, satunnaista närästelyä.
Jotkut pärjäävät hammasta purren, ruokavaliolla, antasideilla
mikä on kevyin, mutta nopeasti tehoava lääke.
Sitten tapahtuu jotain, mikä pahentaa tilaa. Se voi olla
stressiä, raskaus, joku sairaus, antibioottikuuri.
Yhtäkkiä olo onkin kamala, antasidit eivät enää riitä.
Se saa lähtemään lääkäriin, ja hyvä niin.

Jos on tuuria, refluksioireet voivat johtua jostain
sairaudesta tai tilasta, jonka voi parantaa.
Refluksi voi siis olla tilapäistä.

PinjaRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?11.8.2020 13:47
Kävin lääkärissä ja on kuulemma stressistä johtuvaa närästystä. Vaikka sanoin, että ei ole stressiä näin lomalla ollessa eikä muutenkaan ollut, ja että syömiseen oon yhdistänyt nämä oireet. Helikobakteeri verikoe otettiin ja sain Somacia reseptillä vuoden annokset. Vähän jäi semmonen olo, että mitäs nyt sitten. Syön joka päivä Somacia ja refluksioireet vaan jatkuu tästä huolimatta. Tällä hetkellä ärsyttää niin, että tekisi mieli varata aika erikoislääkärille...

SitrusRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?11.8.2020 17:01
Ilman muuta kannattaa mennä gastroenterologille.
Kai sait edes reseptin?

ToniRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?11.8.2020 17:44
Tuo on todella ikävää, kun annetaan vaan lääkkeet ja "huudetaan" ovelta - "seuraava", vaikka edellinenkään potilas ei ole kerennyt lähteä. Mutta se lienee lääkärille helpointa kun taudista ei kukaan tiedä mitään järjellistä. Silloinhan meille kaikille jää tuo "mitäs tässä sitten tapahtuu", vaihe, ja se saattaa kestää pitkäänkin.
Itselläni oli samaa kuin sinulla Pinja, söin esomepratsolia, ensin 40mg/päivä, ja kun tuo lääke rupesi aiheuttamaan tätä saatanallista pahaa oloa, lääkäri käski pudottaa puoleen sen, joka vähän helpottikin, tosin suolisto lopetti totaalisesti toimintansa tämän esomepratsolin aikana.
Silti minä vaan söin salpaajaa, vaikka siitä ei ollut mitään apua, koska luotin sokeasti lääkäriin.
Nyt kun olen itse kärsinyt vaivasta, ja ottanut asioista selvää, neuvoisin sinua soittamaan/jättämään soittopyynnön lääkärille, ja pyydä vaihtamaan lääke.
Kävisit useamman lääkkeen läpi, koska edelleenkin nyrkkisääntö on, "jos vaiva poistuu salpaajalla, kyseessä on silloin refluksi". Ja ne oireet helpottavat nopeasti(kin), jos ne lääkkeillä yleensäkkään lähtee. Itse en ainakaan kahta viikkoa pidempään enään söisi yhtä lääkettä jos mitään apua ei ole havaittu.
Toiset lääkärit kun jaksaa selittää että - "kyllä se lääke rupeaa puremaan ajan kanssa", joka jo lähtökohtaisestikin kuulostaa mainosmiesten puheilta.

Jos itse pitäisi kaikki uudelleen elää, niin olisin kiinnostunut tietämään mikä se sinun henkilökohtainen vatsahappo tilanne on, oireet sopivat myös matalahappoisuuteen.

Verikokeellahann voidaan arvioida myös sitä vatsan happoisuutta.
Kyselisin itse lääkäriltä lisää asiasta.

SitrusRe: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?11.8.2020 18:00
Pahoittelen huolimattomuuttani.
Siis VUODEN lääkkeet yleislääkäriltä?
Ei kontrolleja, ei tutkimuksia?
Mä en suostuisi tuollaiseen missään nimessä.

Ensinnäkin ppi muuttaa sun aineenvaihdunnan
totaalisesti. Mulla Somac käynnisti helvetilliset mahakivut.
Ppi heikentää vastustuskykyä, alentaa ravintoaineiden imeytymistä.
Lisäksi se voi peittää oireet jostain vakavasta. Tämä ei ole mitenkään
yleistä, mutta on se mahdollista.

Ppi on suotavaa käyttää kuurina.
Jos sitä on tarvetta syödä säännöllisesti, on paikallaan
saada erikoislääkärin tutkimus.
Että näin.

Pinja Re: Refluksi-epäily, miten tutkimukset alkuun?12.8.2020 21:08
Sain reseptin Somaciin ja lääkäri (yleislääkäri) vielä sanoi, että laitan näitä reilusti. Yli vuodeksi riittää tabletit. Selkeästi 40mg auttaa paremmin kuin 20mg. Tässä oli yks parempi päivä ja sit tyhmänä en seuraavana päivänä ottanut lääkettä, kun ajattelin, että jos se tällä kuurilla nyt menisi ohi. No hyvä olo kesti iltaan ja sit alkoi taas polttelee. Jäin miettimään, että eikö lääkärin olisi pitänyt määrätä PPI- kuuri useammaksi viikoksi ja sitten lääkehoidon arvio? Näin lukee tuolla terveyskirjaston refluksi-ohjeissa. Varasin nyt ajan gastroenterologille viikon kuluttua. Täytyy siihen asti ottaa joka päivä Somac 40mg niin onpahan mitä kertoa lääkehoidosta.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: