Keskustelu

ViikkisMinkälaista rintakipua teillä esiintyy?23.5.2020 17.28
Itselläni on siis refluksin lisäksi myös rytmihäiriötä (tehty holter kahdesti, samoin rasituskoe) ja niidenkin yhteydessä on ajoittain rintakipua, joten toisinaan on vaikea erottaa, kummasta on kyse. Ja toki sydänkohtauksen mahdollisuus pelottaa väistämättä lähes joka kerta, etenkin kun suvussa on molemmin puolin sydänkohtauksia tapahtunut nuorella iällä jne.

Oma rintakipuni on välillä terävää tai repäisevää ja painottuu enemmän vasemmalle puolelle. Välillä taas on puristavaa kipua, joka tuntuu keskellä rintaa tai vannemaisena (näinä kertoina on joskus tullut lähdettyä päivystykseen, mutta tietty siinä vaiheessa kohtaus - oli sitten sydänperäinen tai refluksin aiheuttama - on jo mennyt ohitse, eikä monitorilla näy enää mtn erikoista).

Monesti nämä kivut tulevat tai pahenevat syömisen jälkeen.

PelokasRe: Minkälaista rintakipua teillä esiintyy?13.9.2020 14.08
Kyllä juuri tuon tyyppistä on. Olen koko kevään arponut että onko sydämessä jotain pahasti vialla. Tutkimusten mukaan ei. Nyt kun olen saanut vatsaa vähän paremmaksi sydänoireetkin ovat vähän lientyneet. Liikunnan välttely pahensi oireita, en uskaltanut sitä harrastaa kun oireet oli niin rajut, noidankehähän siitä syntyi. Nyt olen alkanut maltillisesti nostaa taas kuntoa vaikka vähän pahalta tuntuu.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: