Keskustelu

Uusi aiheessaPitäisikö huolestua?21.1.2020 13.30
(Alkuun vähän omasta tarinasta) Olen kärsinyt refluksin oireista noin 3kk (aikasemmin on jo ylä-asteella terveydenhoitaja tätä epäillyt mutta siitäkin jo muitama vuosi ja nyt oireet pahimmillaan) joten olen aika uusi tässä. Varmaahan ei vielä ole että mikä vatsassa on ongelmana kun olen vasta käynyt 2 lääkekuuria läpi (toinen juuri lähenemässä loppua) Lääkäri epäilee aiheuttajaksi stressin ja terapiassa kun olen tästä jutellut niin syyksi sielä taas epäilty ahdistusta (kärsin ahdistuneisuus häiriöstä) Nyt itse tähän aiheeseen. Oli tänään tarkoitus mennä verikokeisiin, mutta lähtö keskeytyi kun alkoi yhtäkkiä närästys ja pahoinvointi. Pahoinvoinnin mukana tuli oksennusrefleksejä ja röyhtäily jonka takia vatsahappoja nousi välillä kurkkuun asti. Otin lääkärin määrämän lääkkeen refluksin hoitoon ja närästys katosi mutta pahoinvointi jäi. Päätin jättää verikokeet toiselle päivälle ja söin aamupalan. Edelleen oli hieman huono olo mutta ei kovin häritsevä. Päivällä nälän iskiessä koitin taas syödä jotakin ja nyt aivan kauhea paineen tunne vatsassa ja keskellä rintaa välillä kipua. Olo on häiritsevä enkä oikein pysty rentoutumaan, en tiedä pitäisikö olla huolissa vai onko tää ihan vaan refluksin aiheuttamaa. Normaalisti ottaisin turvotukseen samarinin mutta en ole varma voinko ottaa happosalpaajan lisäksi samarinia. Onko samarinista edes hyötyä tässä tilanteessa?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: