Keskustelu

NVIMahasyöpä pelko26.12.2019 22.28
Olen 20 v mies ja kirjoittanut tänne aiemminkin mutta lähiaikoina olen ollut todella p*skana tämän kaiken takia ja pelkään melkeinpä 24/7. Minun mahavaivat alkoi 2015 antibioottikuurin jälkeen ja Lokakuussa 2016 kävin gastroskopiassa jossa todettiin ettri mahassa ole mitään vikaa (ei palleatyrää, ei gastriittia ei helikobakteeria ei keliakiaa). Oireet tuli kahta pahempana takaisin tänä vuonna Huhtikuussa ja olen kärainyt siitä lähtien. Painoni on laskenut, kaikki sanoo että se on siitä kun lopetin roskaruuan syömisen ja kesällä en syönyt melkeinpä mitään koska voin niin pahoin. Minulla on myös jaksoja jolloin oireita on todella vähän ja pystyn syömään jopa suklaata ja kaikkea semmosta ilman minkäänlaista poltetta ja nyt on taas päällä semmonen jakso että polte tuntuu päivittäin vasemman kylkikaaren alla ja joskus röyhgäyksen jälkeen polte tuntuu ylävatsassa ja ruokatorvessa. Mitään ei koskaan tule ylös. Olen niin huolissani siitä että minulla on mahasyöpä (juuri tuo painojuttu) ja kuolen näin nuorena enkä ole kerennyt vielä edes elää. Olen käynyt lääkärissä vaan eipä nuo ota mua tosissaan, sanoo että ei näin nuorella syöpää ole (toivottavasti ovat oikeassa, itken tästä asiasta yksin melkein päivittäin) ja sain vatsan ultraäänitutkimukseen ajan. Kysyin tähystyksestä ja sanoi vain että kun kerran kävin kolme vuotta sitten niin ei ole tarvista käydä näin äkkiä uudelleen. Ja tämä lääkäri on kuulemma todella hyvä täällä missä asun. Verikokeet oli hyvät Heinäkuussa ja mahaa on paineltu ja kuunneltu eikä mitään ongelmaa niissä kuulemma. Voisiko joku vähän tssempata ja antaa omaa mielipidettä asiasta, en ole koskaan ollut näin stressaantunut ja peloissani.

AnnaMyyRe: Mahasyöpä pelko30.12.2019 18.27
Huomioonottaen ikäsi, tehdyt tutkimukset ja roskaruuan syönnin lopetus, usko lääkäreitä.

Tiedän pelon tunteen josta ei pääse eroon mutta mitä jos kysyisit ihan jutteluapua?

NVIRe: Mahasyöpä pelko31.12.2019 20.01
Sitähän ne kaikki sanoo vaan ei tää oo normaalia tämmönen että vasemman kylkikaaren alla tuntuu paine, röyhtäilen jatkuvasti, olen laihtunut, ruoka ei taas maistu, ahdistaa. Käyn kyllä juttelemassa terapeutilla Tammikuun alusta ja ylihuomenna on se uvatsan ultra. Silti mielessä vaan pyörii että vitkutellaan liikaa ja sitten jotain löytyy kun on jo liian myöhä. Eiköhän tuo kahdeksan kuukautta olisi jo ihan liikaa paranemisen kannalta jos olisi esim. syöpä.

GingerRe: Mahasyöpä pelko31.12.2019 20.16
NVI, nuo oireet ei ole normaalia terveille. Mutta meille refluksikoille nuo ovat normi oireita, huonossa vaiheessa päivittäisiä. Mahasyövistä lähes 70% todetaan yli 65-vuotiailla. Täälläkin palstalla on ihmisiä, joilla on todettu solumuutoksia jopa 5 vuotta sitten. Kuitenkaan ne ei useimmiten johda syöpään.

Nyt on hyvä että pääset tutkimukseen. Toivottavasti pelkosi rauhoittuu puhtaiden tulosten myötä.

Kaikkea hyvää sinulle❤ Lähetän sulle positiivista energiaa👍🙏

NVIRe: Mahasyöpä pelko31.12.2019 20.39
Kiitos Ginger ja samoin myös sinnekkin! Ja toivotaan niin, tahtoisin vain elää suht. normaalia elämää ilman tätä pelkoa ja ilman näitä oireita.

NVIRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 9.54
Nyt on ultrassa käyty ja kaikki niin hyvässä kunnossa kun voi olla. Sanotaan että oireet on toiminnallisia eikä tarvitse tähystää koska kolme vuotta sitten kävin ja laihtuminen johtuu siitä koska en syö melkein mitään. Mitenhän tässä saisi tän elämän kondikseen, aina helpottaa kuulla ettei ole mitään vakavaa mutta silti ärsyttää kun välillä turvottaa, röyhtäyttää, polttaa ja etoo niin maan p*rkeleesti. Sanottiin myös että stressi pitäisi saada pois koska vaikeuttaa oireita.

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 16.25
Hyvä, että kaikki oli kunnossa. ☺se on aina helpottava tieto.
Varmaan nyt jatkossa terveellistä ruokaa ja vaikka en ole lääkäri, niin jotenkin noi sun oireet viittaa refluksiin. Närästää ?
Mutta varmaan jos oireet vaan jatkuvat, niin olis hyvä mennä lääkäriin.
Happosalpaaja lääkitykseksi ? Niin ja elämäntapamuutokset.

NVIRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 16.45
Oon syöny somaceja Toukokuusta lähtien ja en osaa sanoa auttaako ne. Kaipa ne auttaa kun kerran välillä on ollu helpompi olo ja sitten taas aina pahenee. Vasemmalla yläamahassa tuntuu puristava paine ja röyhtäilen melkein kokoajan päivittäin. Joskus tulee semmonen etten saa henkeä kunnolla ja ruokatorvessa kuuluu hirveä kurina ja tuntuu kuin maha väkisin puskisi ilmaa ylöspäin. Välillä todella oksettava olo mutta en ole oksentanut 7 vuoteen vaikka ei ole kyllä kaukana ollut. Välillä en pysty syömään melkein mitään koska olo on niin huono.

KeijoRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 17.02
Itselläni parhaillaan röyhtäilyä ja hengenahdistusta oli hetken aikaa pois mutta tuli takaisin.

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 18.31
NVI -ok, selvä jutska. Toistan taas itseäni, mutta jos oireet ei helpota, niin uudelleen lääkäriin. Jos happolääke pitää vaihtaa toiseen ?
Oon itse syönyt nyt melkein kolme kuukautta Nexium 40 mg ja hädissäni jo täältäkin kyselin, että onko normaalia kun parantumista ei tapahdu.... mullakin välillä pahempi jakso ja välillä parempia päiviä.
Hankala vaiva tämä.

NVIRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 21.34
On kyllä hankala vaiva tosiaan, pahalta tuntuu kun porukka kärsii näistä todella pitkään/lopun elämän ilman minkäänlaista parantumista. Lääkärit just sanoo että mulla tämä on refluksia tai toiminnallista dyspepsiaa mutta ihmetyttää vaan että eikös tossa refluksissa just se pulauttelu ole aika yleinen oire ja meikäläisellä ei KOSKAAN tule mitään ylös vaikka miten kovaa röyhtäilisin. Kyselin lääkäriltäni myös tosta mahahaavasta ja gastriitista vaan sanoi että verikokeissa yleensä näkyisi nuo ja mulla oli Heinäkuun lopussa hemoglobiini 156 eli hyvä, leukosyytit 9,9 ja raja oli 8,2, soittelin tosta lääkärille vaan se sanoi ettei noin vähäinen kohoaminen tarkoita mitään, huonosti nukuttu yö, stressi tai rasitus voi nostaa sitä ja kuulemma on monella vähän koholla. Ja joo pitää kyllä mennä takaisin ja on mulla soittoaika lääkärin kanssa tossa 9. Tammikuuta että voin sopia jotain jatkoa.

SitrusRe: Mahasyöpä pelko2.1.2020 21.49
On kai sulla refluksin elämäntapahoito tiedossa ja käytössä?

Stressaaminen ja ahdistuneisuus pahentaa oireita.
Silkasta murehtimisesta voi oksennella. Kokemusta on.
Käytkö terapiassa tms?
Noin nuoreksi sua on tutkittu todella perusteellisesti.

Onko sulla opiskelu- tms. huolia?

Refluksioireet tuntuvat tyypillisesti juuri vasemmalla ylävatsalla.
Siinä on ruokatorven ja mahan yhtymäkohta.

GingerRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 0.51
Mulla somac pahentaa turvotusta ja röyhtäilyä ja täyden mahan tuntua. Kun sulla ei oo mitään vikaa ruokatorvessa, sinuna vähentäisin somacin joka toiseen päivään. Pahimmat turvottavat ruuat mulla on viljat ja maitotuotteet, juustoja voin syödä. Jos mikään ei tunnu auttavan, kannattaa kokeilla viljatonta ruokavaliota.

Parasta mahdollista vointia. Koita relata ja olla vähemmän huolissaan. Voi olla vaikeaa. Koita keksiä jotain kivaa tekemistä, joka vie ajatukset pois huolista.

NVIRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 1.05
On tiedossa mutta välillä laiskottaa noudattaa sitä kaikkea valitettavasti, pitäisi ottautua paremmin tuohon. Ja huolia multa löytyy vaikka muille jakaa, periaatteessa elänyt jatkuvassa stressissä nyt vuosia koska terveys tuntuu reistailevan enkä voi elää normaalia 20 elämää. Ja vaikka on kyllä tutkittu silti tuntuu että jotain uupuu, mulle vaan sanotaan että kolme vuotta sitten tehty gastroskopia niin ei tarttee tehdä uudelleen. Ei sillä että mielellään siihen uudelleen menisin, kokemus ei ollut mikään mukava vaikka hyvin se menikin. Mietityttää vaan aina nää kaikki oireet ja sitten sekin mietityttää että onko mun vaan pakko hyväksyy tämä että tulen varmaan lopun elämän kärsimään tästä pahoinvoinnista, pallean pistämisestä joka tulee ja menee, tosta röyhtäilystä ja muuten vaan alakuloisuudesta. Ja sori että vaikutan tosi negatiiviselta tämän asian kanssa vaan ottaa vaan päähän tosi paljon.

GingerRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 1.31
On tosi raskasta sairastaa noin nuorena. Pahoinvointi on mullekin tuttua. Mulla on ollut kausia etten voi syödä muuta kuin juustoa ja rieskaa. Tai vain pinaattilättyjä ja mandariinia. Sillä varmaan osittain pilasin vatsani, kun join vain kahvia ja söin mandariineja.

Pahoinvointiin auttaa kun väkisellä syö jonkun helposti nieltävän, jugurttia, jäätelöä, piltti-hedelmäsosetta jne. Tyhjä vatsa aiheuttaa kipua ja kuvotusta.

Alakulo on ikävä seuralainen. Täällä saa valittaa ja täällä on myös samasta vaivasta kärsiviä. Vertaistukea siis tarjotaan toinen toisillemme ❤

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 6.52
Yhdellä tutulla alkoi noin 20 vuotiaana refluksi ja hän on saanut pidettyä sen kurissa tiukalla ruokavaliolla ja tietty noi refluksin muut kuviot : sängyn päädyn kohottaminen jne.
Satunnaisesti on joutunut käyttämään happosalpaajaa joissakin elämän tilanteissa.
Ei saa vaipua epätoivoon, vaikka onhan tää vakavasti otettava sairaus ja heikentää elämänlaatua.
Stressata ei sais, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Jaksamista ja voimia ja tsemppiä lähetän. ☺👍☀ja täältä palstalta löytyy hyviä vinkkejä ja tietoa + oon kokenut, että täällä saa valittaa ja olla ihan oma itsensä.

leenaliinaRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 17.17
NVI Oletko lukenut tämän sivuston etusivuilta miten moninainaiset oireet ovat,ei kaikilla ole samanlaiset.Itselläni ei löytynut tähystyksessä mitään,mutta silti kurkkuoireita varsinkin oli röytäilyjä myös, Kannattaa l noudattaa ruokarajoituksi ainakin alussa aika tiukasti ja vasta parempana jaksona varovasti yrittää muuttaa, Kärsivällisyyttähän tämä tauti vaatii ,mutta parempi aika koittaa kyllä...Minun oman kokemuksen mukaan ruokavalio on tosi tärkeä, Tällä sivustolla on hyvät ohjeet ruokapuoleenkin.

NVIRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 20.10
Ja tänään tuntuu siltä että ylävatsassa olisi ikäänkuin solmu. Tunne tuntuu selvemmin aina välillä ja välillä menee pois. Syödessä tuntui vähän kuin ettei saisi henkeä kunnolla. Pelko on taas päällä yllätys yllätys. Röyhtäistessä vähän helpottaa.

HapokasRe: Mahasyöpä pelko3.1.2020 22.20
Mullakaan ei tähystyksessä löytynyt mitään ja tämä tehty 14.11. Parhaillaan oireilen siten että henkeä ahdistaa rintaa painaa ja röyhtäilyttää aivan helvetisti :D

GingerRe: Mahasyöpä pelko4.1.2020 0.45
Hapokas, ikävä kuulla että voit noin huonosti. Mulla oli muutama vuosi sitten vastaavia oireita. Negatiiviset tunteet voivat kerääntyä kehoon kipuina ja ahdistuksena.

NVI, mulla tuntuu joskus kuin mahassa olisi kylmä kivi tai harmaa/musta möykky. Se on ikävä ja ahdistava tunne.

Hiilihapotetut juomat, cokis ja Fanta voivat pahentaa röyhtäilyä ja aiheuttaa poltetta mahaan. Kannattaa ehkä vähentää niiden juontia.

Parempaa vointia ja hyviä unia ❤❤❤

SitrusRe: Mahasyöpä pelko4.1.2020 6.46
Sanoisin, että limut kannattaa unohtaa kokonaan.
Niissä ei ole mitään hyvää.

Ja komppaan sitä, joka yllä sanoi, että aluksi tosi tiukka ruokavalio mieluiten
oirepäiväkirja ruoka-aineista. Yksilölllistä mikä sopii.

Krooninen sairaus on surun ja kriisin paikka.
Mutta sullahan on kaikki tulokset olleet negatiivisia, ts. tila voi mennä ohi.

Suoraan sanoen perimmäinen ongelmasi kuulostaa olevan
joku muu kuin refluksi, nimittäin pelko, alakulo. Se voi syvetä
masennukseksi.
Olet nuori, elämä edessä, joten hae apua noihin oireisiin mahd
pian, etteivät ne kroonistu.
Etusi on nuoruus, mitä nuorempi on, sitä helpommin saa psyykkistä
apua.

On selvää, että syöpää sulla ei ole.
Se olisi tullut ilmi tutkimuksista.
Tsemppiä!

NVIRe: Mahasyöpä pelko4.1.2020 16.17
Kaikista pahin oire on just tämä he*vetin paineen/kiristyksen tunne vasemman kylkikaaren alla ja ylämahassa. Todella oksettava tunne kun tuntuu että ylämaha on solmussa. Mietityttää vaan että oisko tämä mahakatarria ja millä se paranee. Mulla on käytössä nuo 20 mg Somacit ja on mulla 40 mg myös tuolla kaapissa jotka sain reseptillä. Haluaisin vain voida hyvin kun tuntuu että joka päivä on yhtä helvettiä siitä hetkestä kun herään kun eka ajatus on että taas yksi päivä kärsimystä lisää. Ja tottahan se on Sitrus, mulla on jo masennusta ja ahdistusta muutenkin vaan syvissä vesissä tässä ollaan kun nyt on tämmösiäkin oireita. En mä vaan voi elää tällä tavalla, en saa mitään aikaseksi kun nää oireet kuluttaa. Koko viime vuosi tosta Huhtikuusta oli ihan henkilökohtainen helvetti ja välillä tuntuu että se syvenee vain kun aina puskee vaikeempi olo päälle. Ja kiitos vielä kaikille jotka jaksaa kirjotella mulle ja kiitos tsempeistä, yritän myös niitä neuvoja joita suosittelette

NVIRe: Mahasyöpä pelko6.1.2020 21.24
Tänään on taas ollut ihan ookoo olo, ei oikeastaan tunnu tuo paine tuolla ylävatsassa vaan nyt meinaa alavatsa oireilla, turvottaa ja löysä vatsa. Eli vaikuttaa siltä että aina kun yksi oire lievittyy niin toinen tulee aina tilalle :D Ei koskaan täysin normaali olo. Mutta tämä on paljon paljon siedettävämpää kun se ylävatsatuntemus.

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko6.1.2020 22.39
Hienoa, että on ollut parempi olo.
Itse menin sössimään oloni huonommaksi joulun aikaan syömällä suklaata, piparkakkuja ja muuta joulusysteemiä. Nyt sitten kärsin seurauksista.
On kanssa samaa alavatsan turvottelua ajoittain. Otan joka päivä nykyään maitohappobakteereita ja ne on ehkä hieman auttaneet.
Mutta vaikka kaiken tekis miten oikein ja täsmällisesti, niin silti saattaa alkaa närästää. Tämmösen oon huomannut.
Hankalaa on.

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko6.1.2020 22.41
Oon sitäkin miettinyt, että aiheuttaako noi happosalpaajat vatsassa kaikkia ihme ääntelyitä ja pörinöitä. Mun mielestä semmoset on lisääntyneet.

NVIRe: Mahasyöpä pelko6.1.2020 22.47
Semmosta se joskus meinaa olla kun tekee mieli vetää jotain imelää/makeaa :D Tsemppiä, jospa se siitä taas palautuu paremmaksi joulun jäliltä. Ja en tiedä, ite sillon kesällä söin 40 mg Somaceja niin ihan tuntui että vatsa olisi täyttynyt nopeammin ja turvotti todella paljon. Tiputin sitten 20 mg niin ei tunnu niin paljoa. En ny tiedä vaikuttaako toi Somac siihen vai oliko vain jotain sattumaa nuo tuntemukset. Mulla kyllä välillä kuuluu ihan hirveetä meteliä ylämahasta jos vedän vatsaa ulospäin samalla kun istun. Semmonen kova "vetinen" lörinä kuuluu eikä muistaakseni ennen näitä oireita kuulunu tommosta. En sitten tiedä onko se toi lääke vai tää sairaus joka vaivaa.

Täti-ihminenRe: Mahasyöpä pelko7.1.2020 21.29
Mahdatko tupakoida? Sillä on vaikka minkälaisia vaikutuksia.

Mieti, nieletkö ilmaa syödessäsi?

Onko laktoosi-intoleranssia selvitelty?

Onko fodmap tuttu asia?

Oletko opetellut erilaisia rentoutumistekniikoita, joilla saa ahdistuksen katkaistua?

Keskusteluapukin saattaa auttaa - olisikohan sellaista tarjolla? Terveydenhoitajalta voisi aloittaa.

SitrusRe: Mahasyöpä pelko7.1.2020 22.08
Katopas toi ketju happosalpaajan sivuvaikutuksista.
Nostan sulle myös ketjun "Jatkuva mahakipu".

NVIRe: Mahasyöpä pelko7.1.2020 22.23
En ole koskaan edes kokeillut tupakkaa koska ei kiinnosta
Varmaan nielen ihan silloinkin kun en syö koska mulla on nenä jatkuvasti tukossa jostain syystä niin joudun hengittämään suun kautta usein.
Laktoosi-intoleranssi on selvitetty moneen kertaan, ei ole.
Fodmap on tuttu ja yritän syödä sen mukaan.
Oon kokeillu mindfulness harjoituksia mutta en kyllä oikein tiedä toimiiko
Mulla on tällä viikolla terapia-aika.

NVIRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 16.54
Ja taas kerran oli yli viikon kestävä hyvä jakso jolloin ei ollut ollenkaan sitä poltetta vatsassa ja pystyin syömään ihan mitä vaan. Polte tuli tietenkin takaisin toissapäivänä yöllä ja on täällä taas. Mistä tämä johtuu, olin jo iloinen että nyt voin taas hyvin ja nyt taas kärsin varmaan monta viikkoa. En jaksa tätä enää kauaa.

GingerRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 17.26
Oliko sulla jotain erikoista, joka aiheutti stressiä?
Stressi pahentaa mahakipua ja ahdistavaa tunnetta vatsaan.

Somac pahentaa turvotusta ja aiheuttaa ylämahakipua. Mä olen nyt ottanut parina iltana Somacia. Kauhee turvotus mahassa ja tukala olo.

NVIRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 17.53
Eipä kyllä oo ollu mitään semmosta stressaavaa nyt. Mä oon syöny Somac 20 mg kesästä lähtien enkä varmaan lopeta koska en uskalla testata mitä tapahtuu jos oon ilman jos kerran on poltetta lääkkeenkin kanssa. En vain ymmärrä mitä tuolla mun sisällä oikein tapahtuu jos kerran välillä on niin hyvä ja normaali olo ja sitten taas yksi päivä polttelee vatsaa sisältä vasemman kyljen alta melkeinpä kokoajan. Miten voi vaihdella noin paljon?

GingerRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 19.54
PPI-lääkkeet vähentää mahalaukun happamuutta eli heikentää ruuansulatusta.

Bakteerit jotka yleensä kuolevat mahalaukun happoihin, pääsevät suolistoon, johon ne eivät kuulu. Tämä aiheuttaa suolisto-oireita. Lorinaa, ripulia. Ilmavaivoja.

PPI-lääkkeet ei paranna sua, eikä poista mahakipua.

leenaliinaRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 22.21
NVI. Kirjoitit että oli hyvä kausi ja pystyit syömään mitä vain.Oman kokemuksen mukaan refluksiruokavalio täytyy jaksaa nouudattaa ,eikannata siirtyä hetikohta vanhaan. Ja sitten yksi kerrallallaan lisätä ruokavaliota.Kärsivällisyyttähän tämä vaatii.

NVIRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 22.29
Niin, mutta kun edes jaksa uskoa koko pelkkään keskusteluun lääkärin kanssa perustuvaan refluksidiagnoosiin. Miten voit diagnosoida potilaan pelkän juttelun avulla? Koskaan ei mitään nouse ylös niin onko se edes sitä. En mä edes tiedä miksi kärsin ja miksi laihduin todella paljon koska lääkärit vaan sanoo että joo ei tarttee sen tarkemmin tutkia kun verikokeet oli kesällä ookoo ja kolme vuotta sitten tähystetty. Sanotaan vaan että mene terapiaan kun kerta huolestuttaa niin paljon. Että tässähän se aika kuluu miettiessä missä vika, päässä, mahassa ja minkä luokan ongelma kyseessä on että ollaanko tässä jo kuolemassa näin nuorena vai onko ongelma vain joku pieni. Pitäs varmaan vaan ruveta syömään jotain tiettyä ruokaa aina tjsp.

GingerRe: Mahasyöpä pelko17.1.2020 23.10
Älä stressaa itseäsi ruuasta. Toiminnallinen refluksi tarkoittaa, ettei sulla ole rakenteellista vikaa ruokatorvessa. Joten voit syödä mitä haluat ilman että aiheutat jotain peruuttamatonta tuhoa mahaasi. Toki aivan tosi, tosi tulinen voi polttaa limakalvoja.
Ei kannata ottaa turhaa painetta ruokavaliosta, kun elämä on muutenkin tarpeeksi hankalaa.
Jatka terapiaa. Toivottavasti voit siellä puhua vapaasti, ja saat ymmärrystä.

Lämmin halaus ja kaikkea hyvää sinulle, NVI❤❤❤

NVIRe: Mahasyöpä pelko19.1.2020 15.49
Kiitos Ginger :)

En vain ymmärrä ollenkaan miten tää olo voi mennä täysin normaalista todella huonoksi niin nopeasti. Taas on polttanut ihan he*vetisti mahaan nämä päivät. Se polte on ikään kuin aaltomainen että ei tunnu ihan koko aikaa ja vähän tuntuu auttavan jos juo esim. maitoa ja se tuntuu enemmän jos syön. Ei ollenkaan mukava, ikävä jo tuota tämän viikon alkua kun ei ollut näitä tuntemuksia. Ahdistaa ihan älyttömän paljon, taas mietin kaikkea että onko siellä mahahaava/haavoja, katarri, syöpä vai mikä on kun en pääse kunnon tutkimuksiin. Suoraan sanottuna välillä toivon että kuolisin vaan pois nopeasti niin loppuisi nämä tuskat ja kituminen

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko19.1.2020 22.52
Eipä ole kiva ollenkaan. 😞
Joulun aikaan kun sorruin suklaaseen, niin ei ensimmäinen syöpöttely vielä saanut närästystä aikaan, mutta kun jatkoin herkuttelua, niin kyllä alkoi polttelu.
Nyt oon saanut taas syömisen hyvään malliin ja olokin on parempi, eli ei närästä.
Lääkkeenä esomepratsoli Orion 20 mg. Ei enää 40 mg.
Piti jo aiemmin kirjottaa, että mullakaan ei suuhun nouse mitään. Eli ei ole mitään pulauttelua. Ehkä joskus sellainen tuntu jos liian nopeasti syömisen jälkeen laittaa pään alaspäin.

NVIRe: Mahasyöpä pelko19.1.2020 23.16
Joo eli näköjään voi iskeä vasta jälkeenpäin jos syö enemmän jotain herkkuja kun itellä sama ettei ekalla kertaa välttämättä tule mitään oiretta, sitten otan enemmän ja kärsin myöhemmin. Kävin tossa suihkussa ja söin niin nyt tällä hetkellä on jopa ihan hyvä olo, ei edes taas polta vaikka aiemmin tänään tuntui että maha on kautaaltaan tulessa. Kummia olotiloja. Ja tuo etten pulauttele ei sitten vissiin automaattisesti tarkoita että mulla ei olisi refluksia koska voi olla ilman sitä?

awaRe: Mahasyöpä pelko3.2.2020 10.39
Millaset fiilikset tällä hetkellä? Olen about saman ikäinen ja samat vaivat vaivannut nyt viime joulusta. Tosin olen ennenkin sairastanut mahakatarrin, ja toipunut siitä, tosin se vei sen 10kk. Siinä oli aika lailla samoja tuntemuksia + helvetillinen kipu. Kunnon diagnoosia tai tutkimuksia ei koskaan edes tehty, söin vain lääkkeitä ja odotin, että paranee.

Kyllähän tämä vituttaa ja huolettaa, varsinkin kun itse en tällä hetkellä pääse edes lääkäriin kun en ole Suomessa.

NVIRe: Mahasyöpä pelko3.2.2020 16.31
Taas oli kaksi viikkoa täydellinen olo eikä mikään polttanut vaan taas alkoi Lauantaina ylläri ylläri ja nyt on ihan paska olo. Vasemman kyljen alla turvotusta ja poltetta ja röyhtäyttää kokoajan. Hermot menee, ei tätä jaksa enää kauaa. Että semmosta jälleen kerran. En tiiä pitäskö tässä lähtee jo riehumaan jonnekkin lääkäriin nyrkit ojossa että saisi apua kun ei muuten näytä kiinnostavan. Huvittaa kun sanotaan että Suomessa on maailman paras terveydenhuolto kun todellisuus näyttää olevan kaukana siitä

SitrusRe: Mahasyöpä pelko3.2.2020 19.50
Jos sä lähdet lääkäriin raivoamaan, pääset hullunkirjoihin.
Se ei edistä hoitoasi mitenkään.

Jos sulla on uusia, vaikeita oireita, mene lääkäriin.
Mutta raivoaminen ei auta.
Lääkäri ei voi parantaa refluksia, se on fakta.
Refluksi on krooninen sairaus, minkä kanssa pitää vaan
opetella elämään.
Se aiheuttaa tiettyjä rajoituksia.
Oletko selvittänyt sulle sopivan ruokavalion (yrityksen ja
erehdyksen kautta) ja noudatatko refluksin itsehoito-ohjeita?
Millainen lääkitys sulla on?

Mitä söit, joit tai teit, ennen kuin paha kausi alkoi?
Siitäkin kannattaa tehdä havaintoja ja ottaa opikseen.

awaRe: Mahasyöpä pelko4.2.2020 7.44
No hyvä kuitenkin, että sait pari viikkoa taukoa tästä. Itsellä menossa jatkuva ylävatsan polte ja ahdistus/väsymys. Viime viikko oli ihan OK, mutta tätä tää on, ylös ja alas.

Kyllä ne varmaan sut tutkimuksiin laittaa kunhan vaan ravaat lääkärissä tarpeeksi. Ite aikoinani pääsin ihan hyvin tutkimuksiin kun vain jaksoin käydä lääkärissä.

Onko sulla/teillä ollut väsymystä oireiden lisäksi?

Jaana VRe: Mahasyöpä pelko4.2.2020 13.30
Ruuan jälkeistä tuntemusta ruokatorven kohdalla pari kolme kertaa kuukaudessa ruua jälkeen tulee hetkeks semmonen etova olo tähystys tehty 14.11. 2019 lääkäri sanoin ei löytynyt mitään veikkaa että ruokailu tottumukset vaikuttaa tähän itselläni minulla on paha tapa hotkia ruoka aina :D mahasyöpä pelkäsin itsekin kun mahaa sattui mutta tähystyksen jälkeen kivut hävisivät epäilen psyykkisiä oireita

NVIRe: Mahasyöpä pelko6.2.2020 21.15
Mulla tulee aina joskus semmonen kohtaus palleaan että tuntuu että ilma jää jumiin jonnekkin ruokatorven/ylämahan kohtaan, tuntuu että pitäisi röyhtäystä ja henkeä ahdistaa ja ylämahaa painaa ja etoo. Jos aukaisen suun tai hengitän niin ruokatovesta kuuluu hirveä röyhtäilymäinen ääni, kai sieltä ilmaa tulee ylös ja tää loppuu siihen jos saan kunnon röyhtäisyllä ilmat pois. Joskus saattaa kestää pitempään ja on todella epämukava. Onko kellään muulla tätä? Mulla tuli toi taas sunnuntai-iltana ja siitä lähtien on ollut enemmän hengenahdistusta, palan tunnetta kurkussa, poltetta ylävatsassa ja röyhtäilyä. Siksi vain kyselen asiaa koska ei noi lääkärit ottautunut siihen millään tavalla kun joskus kysyin asiasta mikä ton voisi aiheuttaa kun ei siinä läpässä ollut vikaa kolme vuotta sitten.

JoukoRe: Mahasyöpä pelko7.2.2020 17.43
Moro!

Olen 36v mies ja itsellä alkoi maha oireilla tammikuun alussa. Alussa ylävatsakipeä vasemmalta puolen kylkikaaren alta, röyhtäilyjä tuli koko ajan ja etova huono olo. Kävin lääkärissä joka diagnosoi lievän gastriitin ja rupesin syömään happolääkkeitä ja lääkäri sanoi että näillä paranet parissa viikossa.

Näin ei kuitenkaan käynyt ja tällä hetkellä kipua ja paineen tunnetta tuntuu koko ajan vasemman kylkikaaren alla selkeästi samassa kohtaa. Etovaa oloa on usein aamupäivästä/aamusta heräämisen jälkeen. Onko nämä normaaleja oireita sopien mahahaavaan/tulehdukseen? Vai kenties refluksiin?

Minut on tähystetty 3.5vuotta sitten ja silloin kaikki oli kunnossa ja mitään ei löytynyt. Ensi viikolla menen uudestaan lääkäriin kun oireet ei ole hävinnyt. Vertaistukea tässä nyt kyselen kun pelko mahasyövästä on valtava. :(

RepeRe: Mahasyöpä pelko7.2.2020 21.31
Refluksi oireita + stressi varmaa myös aiheuttaa vatsaasi oireita. Itselläni myös sama juttu ollu nyt ahdistus vähentynyt niin oireet poistunut pikku hiljaa. Happosalpaajat voivat myös aiheuttaa vatsakipua. Kannattaa lääkärin kanssa jutella eri vaihtoehdoista. Itselleni zolt aiheutti mahakipua ja huimausta

JoukoRe: Mahasyöpä pelko10.2.2020 21.38
Juu niin se voi olla. Tää huono olo on kaikkein ärsyttävin, tulee milloin tulee ja syöminen yleensä vähän helpottaa siihen. Onneksi on urheilua pystynyt harrastamaan vaikka siinäkin maha muistuttelee kyllä että kaikki ei ole ok. Noh kohta lääkäriin... mitä muuten luulette pääseekö tähystykseen kun edellisestä tähystyksestä on hieman vajaa 3.5v? Vai keksiiköhän lääkäri jotain uutta mitä kokeilla vai ootellaankohan tässä vaan että oireet helpottaa joskus. Jos helpottaa..

SarliinaRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 12.28
Heti kun syö alkaa kauheet korvennukset ja kipu 😢😢 pelkään ihan hirveästi pitkälle edennyttä mahasyöpää ja et kuolen.

RepeRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 13.32
Jouko se on hyvä jos syöminen auttaa joskus kertoo suuresti ettei syövästä ole kyse ja kyllä ne tähystykseen laittaa jos itse kovin vaatii. Nykyään täytyy itse vaatia ja melkeempä olls agressiivinen että lääkärit ymmärtäisivät sinua.

RepeRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 13.34
Sarliina pelko pois minulla ja monella muulla samanlaisia oireita ollut jatkuvasti. Varaa lääkärille aika mutta ei sinulla syöpää ole itse luulin samaa ja tämä psyykkinen oireilu kävi minulla jo mielen päälle. Mitä muita oireita sinulla on?

MaisaliisaRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 13.36
Oli viime syksynä sama juttu ja pelkäsin kurkkusyöpää, koska poltin silloin vielä.
Paljastui kyllä refluksiksi jonka oli aih.palleatyrä ja ruokatorven tulehdus oli myös.
Kivut oli kyllä hirveet ja pahoinvointia myös.
Varmaan lääkäriin, niin saa varmimman vastauksen, että mikä vaivaa.
Tutkimuksia. 👍

RepeRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 13.41
Juurikin näin ja oireit ei oikeasti kannatta netistä katsoa vaan suoraan lääkärin jos ei oireet lievity 2 3 viikossa näin sanoi tähystyksen tekevä lääkäri minulle. Kuulemma jokainen oire viittaa aina jotenki syöpään jolloin ihmiselle kasvaa ja syntyy psyykkinen pelko mikä lisää varmasti ahdistusta ja stressiä vatsassa. Tämä paikka on hyvä keskustella oireista koska täällä saa jotain käsitystä omista ongelmista kuin se että kirjoitat googleen kurkkukipu jolloin ensimmäiset linkit ovat kurkunpään syöpä yms

Aikuinen nainenRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 14.11
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/refluksitauti-jatkuvaa-narastysta

Tässä ihan hyvä ja asiallinen artikkeli joka kannattaa lukea. Voi vähän oloa helpottaa.

SarliinaRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 14.38
Olin 2015 tähystyksessä eikä löytynyt mitään, pistää pelkäämään jos nää kovat kivut on nyt syövästä eikä refluksista kun diagnoosi oli silloin määrittelemätön refluksitauti.

Aikuinen nainenRe: Mahasyöpä pelko11.2.2020 15.31
Minä olin muutama vuosi sitten ihan varma, että pahanlaatuiseksi on minun refluksini muuttunut. Kovat kivut, mitään en juurikaan pystynyt syömään. Laihduin 12 kiloa muistaakseni, eli olin luuta ja nahkaa.
Minut tähystettiin molemmista päistä ja stressi oli vaan pahentanut refluksioireitani. Pallea tyrä ja ruokatorven tulehdus ym.oli diagnoosi eli samat löydökset kun kymmeniä vuosia sitten.
Uusi lääkitys rupesi puremaan ja ruokakin maistumaan. Nyt olot vaihtelee, mutta pahin pelko on poissa. Yritän elää tautini kanssa niin kun kulloinkin jaksan. Välillä se on kovinkin vaikeaa.

AteeteeRe: Mahasyöpä pelko15.12.2022 12.12
Täälläki yksi mahasyövän ja syöpien pelkääjä. Mulla just vaihtoivat Omepratsolin Somaciin. 2vk annoksella 40mgx2 ja sitten 40mgx1. Ollu Omepratdol käytännössä 22vVälillä tulee kipukramppeja jaröyhtäilen ijan jatkuvasti. Satoja röyhtäyksiä
. Tähystetty on sen yhen kerran v 2000. Lääkäri sano, että tähystetään jos ei se 80mg kahen viikon kuuri korjaa oloja. Tuolla Omepratsolilla kun oon pärjänny jotenkin. Onko näitä tämmödiä kaudia tullu muille? Minä pelkään ja nään syöpiä joka kohassa...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: