Keskustelu

MirjamiOnpa kiva juttu! 14.9.2019 14.23
Suomessakin myytävästä närästyslääkkeestä löytyi mahdollisesti syöpää aiheuttavaa ainetta ? viranomaiset selvittävät lääkkeen turvallisuutta


JULKAISTU 36 MINUUTTIA SITTEN
Euroopan ja Yhdysvaltojen terveysviranomaiset tutkivat myös Suomessa myytävän närästyslääkkeen turvallisuutta mahdollisesti syöpää aiheuttavan ainelöydöksen takia.

Lääkeaine, josta löydös tehtiin, on raniditiini, jota myydään esimerkiksi tuotenimellä Zantac. Viranomaiset tutkivat löydöstä tarkemmin eivätkä ole toistaiseksi vetäneet lääkettä markkinoilta.

Ensimmäisenä lääkkeen turvallisuudesta huomautti Yhdysvaltalainen verkkoapteekki Valisure.


Lääkettä testannut Valisure oli löytänyt NDMA-ainetta sekä Zantacista että osasta sen rinnakkaisvalmisteita. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ei ole tarkentanut, mistä rinnakkaisvalmisteista on kyse.

NDMA on nitrosamiini, joka on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan luokiteltu eläinkokeiden perusteella mahdollisesti ihmiselle syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

Nitrosamiineja on löydetty aiemmin sartaani-ryhmän verenpainelääkkeistä.

Fimean mukaan se osallistuu asian selvittämiseen yhdessä Euroopan lääkevirasto EMAn ja muiden Euroopan lääkeviranomaisten kanssa.

MirjamiRe: Onpa kiva juttu! 14.9.2019 14.38
Juuri kun olen tätä käyttänyt happosalpaajan(Esomeprazol) lisäksi tai vaihtoehtona vuoden ja mielestäni toimii, mutta onko happosalpaaja kuitenkin huonoista vaihtoehdoista parempi??

SitrusRe: Onpa kiva juttu! 14.9.2019 20.09
Miksipä et käyttäisi ppi.tä?
Käsittääkseni Ranixal on vanhempi ja heikompi lääke.
Jos siinä on lisäksi tuollainen haitta, mun valinta ainakin olisi selvä.

EräsRe: Onpa kiva juttu! 14.9.2019 23.55
Luin äsken saman jutun. Somaci tai Nexium (esomapratsoli) ovat turvallisempia.

SussuRe: Onpa kiva juttu! 16.9.2019 14.00
Jahas...tuli sitten ehkä itsellänikin siirto takaisin PPI lääkkeisiin. :(

ReRe: Onpa kiva juttu! 26.9.2019 20.16
MIrjami,
Oletko löytänyt korvaavan lääkkeen? Minulle ei sovi Somac (allergia
apuaineesta) ja esometpratsol käy vatsaan.

MirjamiRe: Onpa kiva juttu! 28.9.2019 17.55
Re>En ole löytänyt Zantacin veroista. Kaikki ranitidiiniä sisältävät
valmisteet vedettiin pois. Olenkin käyttänyt sitä yleensä Esomeprazolin
rinnalla. Nyt yritän pärjätä Silicum tonic/Silicolgel tai Reduflux +
Esomeprazol 20mg. Jos oikein närästää otan Esomeprazol 20mg suosiolla
aamulla ja illalla. Olen sairastanut erittäin ärhäkän ruokatorven
tulehduksen , niin ei uskalla riskeerata. Vaikka Esomeprazol lamauttaa
täydellisesti ruoansulatuksen ja joutuu kovasti syömään kuitulisää.

TommyRe: Onpa kiva juttu! 30.10.2019 10.22
Kivapa joo, itselleni PPI:t aiheuttavat kaikenlaisia sivuoireita, ranixal oli hyvä. Ottaisin kyllä vastaan kaiken ranitidiinin jos jostain vain saisi. Tai jollain olisi jäänyt ylimääräiseksi :)

MaisaliisaRe: Onpa kiva juttu! 30.10.2019 18.17
Käytin ennen kuin sain diagnoosin, niin Pepcid- nimistä valmistetta. On myös H2 reseptorin salpaaja. Vaikuttava aine famotidiini. Luin kirjasta, Vatsa kuntoon / Kaarlo Jaakkola, että : " Uudemmat tämän ryhmän valmisteet kuten ranitidiini ja famotidiini eivät aiheuta vaikeita sivuvaikutuksia, joten ne voivat olla pitkäaikaisessa käytössä suhteellisen turvallisia ".
No, ranitidiini nyt ilmeisesti ei enää kuulu ryhmään turvallinen...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: