Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

Jukka 36Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 3.4.2019 2:15
Röyhtäilen jatkuvasti. Siis pahana aikana sen 10 kertaa jo minuutissa. Happi ei tunnu kulkevan kunnolla ja hengästyttää pienikin tekeminen. Ylävatsaa turvottaa ja painaa. Välillä syljen mukana verta ja sylkeä erittyy muutenkin todella paljon. Ylösnousuja oikeastaan aina ruokailun jälkeen. Röyhtäily ja hengästyminen ovat näistä ne pahimmat ja läsnä päivittäin. Mikä avuksi?
Olen syönyt Somacia vuodesta 2010 jolloin myös tähystettiin ja todettiin "paska läppä". Välillä tuntuu ettei tätä edes jaksa enää. Mitään ei voi syödä ja mitään ei voi juoda. Uniapnea todettiin 1,5 vuotta sitten. Saanpahan nukuttua sentään nykyään Cpap-laitteen kanssa. Ennen luulin yöllisiä paniikki/hapenpuutekohtauksia refluksin aiheuttamiksi. Väsyttävää hommaa ja keinoja ei tunnu löytyvän. Leikkausta pelkään todella paljon ja siihen en haluaisi. Onko kohtalotovereita näin rajuilla oireilla? Miten te voitte ja jaksatte?

MariaRe: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 9.4.2019 23:10
Kovasti voimia. Kokeile 3 viikkoa täysin viljatonta ruokavaliota, ei siis mitään viljaa, myös riisi, tattari, kvinoa pois. Älä mene leikkaukseen, vaan kokeile esim VHH-diettiä tai ketogeenista diettiä. Molemmat auttoivat minua. Ilman unitutkimustakin on kirjoituksesi perusteella pääteltävissä, että unesi laatu ei ole hyvää. Yritä korjata myös tätä puolta. Kovasti voimia - itse kävin tuon helvetin läpi, mutta löysin omat keinoni ja nyt refluksi on selätetty.

ibsRe: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 17.4.2019 23:01
Marian neuvo on hyvä. Itselläni on vain riisi ja maissi käytössä. Ei edes kauraa. Ja paljon maitohappobaktereita, melkein joka aterialla otan tabletin. Auttaa! taustalla on ärtynyt suoli.

zoltRe: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 19.4.2019 22:52
Onko sulla tutkittu hemoglobiini ja ferritiini? Nuo oireet hengästyminen, ei jaksa tehdä mitään viittaisi siihen. Itselläni ollu kauan happosalpaaja ja vaikka hemoglobiini alarajoisaa verivarasto ( ferritiini ) oli ihan olematon. Happosalpaajat kun tekee joillekki sen että rauta ei imedy ja olo on aivan karsea jos ferritiini huono.

ibsRe: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 20.4.2019 23:51
Jos otan illalla lasillisen viiniä niin melko varmasti herään keskellä yötä siihen, että sydän hakkaa täysillä muutamat minuutit. Piti lopettaa nuo alkot kokonaan.

Jatkuva loputon röyhtäily ja ylitäysi olo, em. johtuva niskakipu ja päänsärky, ummetus erittäin tuttuja oireita. Gluteeniton ja melkein viljaton ruokavalio plus maitohappobakteerit auttavat minun tapauksessa. Leikkauksesta ei ollut apua.

JeppeRe: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 21.4.2019 19:23
Tutulta kuulostaa, ja hyviä neuvojakin on jo löytynyt. Lämpimästi suosittelen sitä vehnätöntä ruokavaliota.

Minähän olin turhassa fundoleikkauksessa kolme vuotta sitten, ja se vasta laukaisikin järjettömän tiheän jatkuvan röyhtäilyn. Ainut, mitä koululääketiede keksi avuksi, olisi ollut leikkauksen purku.

Funktionaalisella puolella olen saanut oikeasti apua. Neuvoivat viljatonta ja sokeritonta. L-Glutamiinilla piti korjata vaurioitunutta suolinukkaa, ja käytän sitä yhä.

Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että ongelmieni yhtenä pahentajana on nimenomaan vehnä. Voin syödä pari ruisleipää ja paljon kauraleipää, kunhan niihin ei ole lisätty vehnää. Ohrapuuroakin syön toisinaan. Mutta jokaisella meillä on erilaiset tilanteet, vaikka oireet muistuttavatkin toisiaan.

Ravintoneuvojan mukaan FODMAP-ruokavalio, jota noudatin pitkään leikkauksen jälkeen, ei ole hyväksi pitkällä aikavälillä. Sitä voi noudattaa jonkin verran, mutta monia kasvikunnan tuotteita pitäisi käyttää edes toisinaan.

Rakenteellinen_Re: Kuinka tätä jaksaa ja mikä tähän auttaa? 22.4.2019 22:26
Moikka,

Täälläkin oli todella pahat oireet noin vuosi takaperin, yllämainutsemiasi sekä pahat rytmihäiriöt. Mulla auttoi viljaton (poistin myös riisin ja maissin) sekä maidoton. Lisäksi reagoin muutamiin e-koodeihin, mikä on tosi harvinaista. Kofeiini piti myös jättää, samoin rasvaiset ruuat. L-glutamiinia minäkin käytän ja on toiminut 👍
Näillä vinkeillä olen tätä nykyä ok kuntoinen, salpaaja menee vain joka 3 päivä ja kohta olis aikomuksena jättää se kokonaan pois. Tosi hyviä neuvoja myös muilla.
Ihan täysin ehjää entistä tästä vatsasta koskaan tulee, mut uskon, että tervehtyä voin vielä kokonaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: