Keskustelu

GingerViljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 14.31
Heips kaikille,

aloitan oman ketjun tästä aiheesta, joka jakaa mielipiteitä, niin kaikkien ei tarvitse lukea, jos ei kinnosta.

Olen kärsinyt suun kuivuudesta siitä saakka kun olin noin 20v. Siihen vielä lääkkeitä lisäksi, jotka kuivattaa entisestään suuta. Sahara suussa välillä.

Nyt hämmästyin, kun ei ole enää niin kuiva suu. Toki joulukuussa tuli syötyä paljon suklaata, joka mulla ärsyttää suun limakalvoja. Voi siis johtua sokerin ja suklaan poisjättämisestä. Olen myös parina päivänä juonut mietoa suolavettä. Puolen litran astiaan 1/2 tl suolaa. Tulee myös seurattua että juo riittävästi, kun juo esim. 3 pullollista.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 15.55
Joo uskon et auttaa. :) Mulla oli taas joulun tienoilla koko kroppa ihottumassa ja päänahka täynnä kutiavia näppylöitä. Lisäksi suussa taas useita aftoja samaan aikaan. Kaiken tämän reflun lisäksi siis.
Nyt puolittui jo ihottumat sekä aftat hävisi. En ymmärrä mikä tässä on, mutta viljaton auttaa minua. Huomaan muutenkin syöväni monipuolisemmin kuin viljojen kanssa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 16.20
Mä syön kans monipuolisemmin kuin jos puputan vain leipää. Tänään tein pastatyyppisen aterian ilman pastaa. Kesäkurpitsa korvaa hyvin pastan. Kuullotin voissa kesäkurpitsaa, currya, keltaista paprikaa ja salamia. Eikä närästä. Jos söisin normispagetin kanssa, kyllä närästäis. Monia yleensä närästäviä ruokia voin syödä, kun jätän viljat pois.
Ai niin, lisäsin pannulle myös hieman homejuustoa ja kermaa.
Sekä sitruunapippuria ja välimeren yrttiseosta.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 17.04
Kuulostaa hyvälle!
Itsekin olen tehnyt usein samantapaisia broilerivuokia yms. mitä sinä Ginger teit, mutta ilman viljaa :)
Tosin nyt olen huomannut et jauhelihaa ei tohdi yhtään syödä. Taas oksentelen sitä pois useamman tunnin...
Alkaa väsyttää tämä jatkuva paha olo, mut uskon et ruokavalio rauhoittaa kun oon pidemmän aikaa sillä ollut. Kahvia tai teetä en juo ollenkaan.
Olen saanut itseni taas niin tulehduksiin väärällä ruualla, stressillä jne. et varmaan ottaa aikaa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 21.35
Voi Rakenteellinen! Kurja kuulla että oksentelet ja vointi on noin huono. Hyvä ajatus palata omaaan turvalliseen ruokavalioon. Se auttaa parhaiten vaikka ottaisikin aikaa. Kasvissosekeitot on turvallinen aloitus. Itsehän sä tunnet parhaiten mikä sulle sopii.

Ripuliin auttaa perunajauho veteen sekoitettuna. Auttaisikohan se oksenteluun? 1tl-1rkl lasilliseen kylmää vettä. Silica geeli auttaa jopa vatsatautiin. Se sitoo taudinaiheuttajat itseensä ja kuljettaa ne ulos suolistosta.

Toivottavasti olo helpottaa jo vähän <3

SitrusRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 21.44
Hienoa, Ginger, että olet keksinyt tavan millä voit paremmin👍.

Ruokavalioasiat on monesti mystiikkaa.
Hyvä tulee, jos kuuntelee itseään.
Yksi mitä olen inhonnut aina, pienestä pitäen, on ruoan tai juoman
tyrkyttäminen. Ei on ei, eikä sitä tarvitse perustella.

Mullakin pasta oli välillä paha. Nyt ei ole.
Riisi taas on, paitsi jos se on keitetty puuroksi.
Kovasti kehuttua kvinoaa söin kolmesti: aina maha kipeäksi.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 21.55
Olet oikeassa, Sitrus! Kokeilemalla ja itseään kuuntelemalla löytää ruokavalion joka itselle sopii. Me ollaan kaikki niin erilaisia. Mikä on toiselle turvaruoka, ei sovi toiselle lainkaan.

Ennen ainakin oli ruoka-allergioihin ohje, että syödään vain yhtä turvaruokaa esim. kaurapuuroa. Sit lisätään aineita yksi kerrallaan ja odotetaan 2-3 päivää aiheuttaako oireita. Jos ei aiheuta voi syödä sitä edelleen ja kokeilla seuraavaa.

Minulle vain ei tuo kaurapuuro sovi, niin oli tosi vaikea löytää sopivaa ruokavaliota. Vuosia sitten jos olin vähärasvaisella dieetillä, pystyin juomaan maitoa. Mulla paheni maitoallergia joskus 2007- 2009. Samaan aikaan myös peruna alkoi aiheuttaa oireita.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.1.2019 22.04
Mä inhoan kans tyrkyttämistä. Jo pienenä lapsena mua on lohdutettu herkuilla. Pian opin pyytämään herkkuja korvaukseksi, jos äiti esim. lähti johonkin ja minä jäin kotiin.

Nyt aikuisena on vaikea päästä eroon lohtu- ja tunnesyömisestä. Heti jos on vaikka pää kipeä, mieleni huutaa makeita herkkuja. Mulla jopa usein suklaa auttaa päänsärkyyn. Nykyään yritän ottaa särkylääkkeen, mutta se väsyttää. Eikä lääkkeetkään ole pelkästään terveellisiä. Pitää yrittää luovia jossain siinä välissä. Etsiä se oma polku.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.1.2019 19.07
Ginger, en tiedä auttaako mut nyt olen syönyt kiisseleitä suurustettuna perunajauhoihin ja se tuntuu auttavan 🤗 ja mun turvaruokien listalle kuuluu juuri nuo kasvissosekeitot sekä muutenkin kasvikset eri tavoin kypsennettynä.
Kiitos tsempistä 💜
Silicaa olen joskus kokeillut mut ei juuri mua auttanut 🤔 lisäksi mulla on nyt toi gaviscon, josta ei nyt kyllä tosin oo yhtään mitään apua. Oon sitä kuitenkin välillä ottanut siinä toivossa et helpottais. Tänään ei ole tarvinnut ainakaan vielä ottaa salpaajan tueksi. On ollut siis kohtuullisempi päivä tänään.
Ja mitä kerroit lohtusyömisestä, itse olen siitä lähestulkoon päässyt eroon terveellisemmällä ruualla 🙂 tosin tämä allergia-asia vaikuttaa täällä taustalla että en voi mitä vain syödäkään. Mut pienet poikkeukset silloin tällöin ei mielestäni ole pahasta, kokonaisuus ratkaisee 👍
En tiennyt Ginger, että sullakin on maitoallergia. Millaista oiretta se sulle aiheuttaa? Meidän perheessä miehellä on se pahana ja mulla sitten suoli-oireisena ja siihen kuuluu reflu.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.1.2019 20.07
Maitotuotteista pystyn käyttämään voita, juustoja, jäätelöä ja Vispikermaa. Monet jugurtit aiheuttaa oireita. Vatsan turvotusta ja kipuakin. Sellainen turvonnut ja hankala olo. Niin ja ihan oksettava, paha olo. Sekä limaisuutta eli yskittää.

Kuohukermaa en pysty käyttämään edes laktoosittomana mutta laktoositonta Vispikermaa voin käyttää. Yleensä valitsen kaikista laktoosittoman. Mutta joskus 2008 tehtiin laktoosi-intoleranssi testi. Sitä mulla ei silloin ollut, mutta maito aiheutti silti oireita.

Ulkomailla esim. Saksassa ja Turkissa voin syödä esim. Muroja maidolla. Siellä maitoa ei ole käsitelty samoin kuin Suomessa. Olikohan se homogenointi, jota siellä ei tehdä. Jotkut Lidlin maitotuotteet sopii mulle.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.1.2019 20.56
Noniin joo osalle tosiaan aiheuttaa ongelmia maitotuotteiden prosessointi, meillä se on vaan niin ettei käy edes hapatetut tuotteet eikä muutenkaan vähemmänkään prosessoidut eli kaikki ne on pois laskuista.
Mulla tänään ollut aika lailla kohtuullinen olo, parempaan päin on tämä päivä ainakin ollut menossa :) viljattomuus taita tehdä tehtävänsä.
Ainoa kuitenkin, että lämpöilen sellaista pientä lämpöä 37.1 on nytkin.. Onneksi lääkäri tulossa. Luulen kuitenkin, et poskiontelot taas reistaa. On niin hirveän makuista limaa pää täynnä. Siksi olenkin ottanut sarvikuono-kannun taas käyttöön.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.1.2019 22.16
Kiva kuulla että olo on menossa parempaan suuntaan. Kyllä se viljaton ruokavalio auttaa. Harmi vain tuo lämpöily ja poskiontelot. Voi olla tulehdus.

Onneksi on lääkäri tulossa. Tuo sarvikuono on tosi hyvä. Se avaa ja saa liman liikkeelle.

Toivottavasti saat nukuttua 😴 Parempia vointeja kaikille 👍❤

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.1.2019 22.27
Minäkin veikkailen tulehdusta.. Mut en mieluusti ottais antibioottia siihen, kun uskon sen ärtyneen tästä huonosta syömisestä siis kun mm. Maito ja vehnä aiheuttaa tätä samaa vaivaa myös niin oon ajatellut et limaisuuskin lisääntyy kaurasta ja on pidemmän aikaa kerennyt jo turvottamaan poskia umpeen. Tää on mulle niiiin tuttua ja ikävää. Olin lähes päässyt vaivasta eroon.
Mut tosiaan onneksi reflu vähän jo rauhottui, selkeästi parempi olo sen suhteen =)

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.1.2019 12.55
Poskiontelontulehdus menee itsekseen ohi parissa viikossa. Sarvikuono-kannulla huuhtelu poistaa limaa ja auttaa pitämään onteloita auki. Jos voit ottaa Duactia, se voi jopa estää ettei tukkosuus etene tulehdukseen asti.

Toivotaan, ettei kuume nouse korkealle, vaan saat hoidettua hellemmillä konsteilla nuo poskiontelo-vaivat.

Inkivääri, hunaja ja sitruuna auttaa tulehdukseen. Sekä c-vitamiini, jota saa esim. Sitruunasta. Kurkkuakin voi kurlata suolavedellä. Auttaa poistamaan limaa ja bakteereita.

Tsemppiä ja voimia taisteluun👍 Lähetän täältä halauksen ja hyvää energiaa paranemiseen❤

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen15.1.2019 23.54
Poskionteloireet selätetty, lääkärissä ei siis näkynyt muuta kun vahva limakalvoturvotus, mitä mulla on lähes aina.

kuumeilulle ei ole toistaiseksi löytynyt syytä, mut josko se sit johtuis tuosta vatsasta. Laitettiin konsultaatioon nyt moneen paikkaan, gastroon ja sit sydäntä tarkataan.

Mites Ginger miten sulla menee nyt?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen19.1.2019 11.10
Joo viljaton auttaa. Mutta kokonaan maidoton on ollut avain asemassa minulla, refluksiin ja IC- /ärtynyt rakko-oireisiin. Kaiki maito tulehduttaa elimistöni heti. Olen todella kiitollinen että saan olla oireeton nyt.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen19.1.2019 23.05
Täysin maidoton on mulla vielä kokeilematta. Aika hyvin pärjään näin. Pitää jossain vaiheessa kokeilla tuo täysin maidoton.

Rakenteellinen, kiitos kysymästä. Melko hyvin oon pärjännyt. Tiistai-iltana närästi ja mietin jo pitääkö ottaa Somacia. Sit huomasin, etten ollut ottanut ruuansulatusentsyymejä. Otin niitä pari ja Ranixalin, niin alkoi helpottaa melko pian.

Olen nyt juonut kahvia lähes joka päivä. Vaahdotan yhden kananmunan, lusikallisen kookosöljyä ja 2 dl kahvia sauvasekoittimella. Siihen tulee upea vaahto eli crema. Tätä pystyn juomaan, eikä se närästä. Joskus otan kyllä Rennien tasapainottamaan happoja.

Rakenteellinen, harmi nuo sun sydänoireet, mut hyvä kun tutkitaan ❤

Female77, oletko noudattanut paleota? Hienoa että olet oireeton. Varmasti mahtava fiilis👍😍 Tsemppiä jatkoon 👍

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 0.19
Iocidin+ on sellainen lisäravinne, joka auttaa tulehdukseen. Luontaistuotekaupassa suositeltiin mulle sitä, kun olin toipumassa keuhkokuumeesta. Antioksidanttiklinikan lääkärit määrää sitä lähes aina. Se auttaa suoliston tulehduksiin. Maksaa noin 17-20 euroa.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 0.33
Kiitos vinkistä, mutta itselleni ei sovi kun tuotetiedoissa luki ettei suositella gastriitin akuutissa vaiheessa☹️harmi. No yritetään saada olo paremmaksi kotikobstein🤗

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 0.57
No voi harmi. Ei se sitten sovi sulle. Muut konstit käyttöön sit. Stressinhallinta jne. Se kitaransoitto on varmaan hyvää vaihtelua, kunhan soittaa omaksi iloksi, eikä ala suorittaa.

Parempia vointeja 👍❤

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 1.36
On tosiaan hienoa, sillä ei pystynyt tekemään mitään kun ärtynyt rakko juoksutti vessassa 15 min välein. Nyt pystyy taas lenkkeilemään tai lähtemään kauppaan :)

Yskän ja flunssan takia retkahdin juomaan mustaa tummaa luomu Mundoa, mutta sekään ei ole ollut kovin paha vaikutteista, koska olen ollut ilman maitoa. Yritän silti taas kerran jättää kahvin, voisi pahentaa IC:tä, jos huomenna vaikka...

Hyvä tietää tuo Iocidin+, jos joskus tarvii sellaista vielä paleon lisäksi. Kiitos vain tiedosta! Mukavaa että sait apua keuhkokuumeeseen. Kivaa vaihtelua kuulla jotain myönteistä, vaikka ventovieraiden elämästä. Tänäänkin jouduin kuuntelemaan sukulaisten nalkutusta, tosi kivaa taas.

Kiva nimi, Ginger :) Saman niminen henkilöhahmo oli lempi tv-sarjassani (True Blood).

Samoin, parempia vointeja kaikille!

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 14.22
Hienoa, että female 77 sua on auttanut noin hyvin maidoton! 🤗 Käytätkö jotain korvaavia juomia, kuten kaura-tai soijajuomaa?
Ginger, kitaran soittelu vähän on jäänyt huonon olon vuoksi, mutta vielä mä meinaan sirä soitella kun olo paranee ☺️
Ja nyt mennään perusjutuilla, säännöllinen syöminen, kevyttä ja ravitsevaa, maitohappobakteereja ja nyt aion pudottaa pariksi päiväksi esomen 20mg ja katsoa auttaisko. Nyt mulla vähän nuhaa pukkaa päälle.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 16.36
En käytä korvaavia koska mitkään niistä ei sovi. Lisäksi en voi hirveesti ostaa erikoisjuttuja koska oon vähävarainen. Viimepäivinä olen suosinut atrian parempaa naudan jauhelihaa kevyesti paistettuna luomu oliiviöljyssä, ja sitten se uuniin apetit uunijuuresten (ei sipulia, ei perunaa/perunaa) kera. Kuulostaa hurjalta, mutta syön mielelläni tätä turvallista ruokaa kaikki 3 ateriaa päivässä, kurkkua päälle. Tiedän että täytyy monipuolistaa, vaikka kaappi onkin täynnä lisäravinteita. Voisin palata vaihteeksi alaskanseitiin+juureksiin /johonkin vihreään.

Rakenteellinen, mene ihmeessä perusjutuilla, etenkin ravitsevaa ja säännöllistä, jos se tuntuu hyvältä. Ruoka joka itselle sopii on parasta ruokaa. Varo nuhaa ja yskää, repesin tosiaan itse kahvin juontiin koska tuntui että tukehdun yskään muuten. maitohappobakteereista olen tauolla, kuulin että ei jotenkin sopisi IC:n takia, mahdollisen histamiiniintoleranssin takiako se oli?

Hyvä että sydäntäsi tarkkaillaan, silloin pystytään korjaamaan rytmäreitä tms. AJOISSA, ennenkuin tulee mitään vaurioita sydänlihakseen. Äidilläni on ns. pysyvä sydänvika joka on tullut rytmihäiriöistä. Sanon ns. pysyvä, koska en halua ajatella etteikö se voisi jollain ihmeellä vielä parantua. Toki tajuan ettei toiveeni toteutuminen ole kovin todennäköistä jos edes mahdollista.

Hienoa että osaat soittaa :) Mun molemmat siskot ovat musikaalisia :)

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 16.42
Mainitsen vielä, että suolaa enimmäkseen joudun välttelemään (kuten pansuola), IC oireet tulee muuten heti päälle. Samoin refluksi.

SusaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 21.41
Täällä myös refluksi hyvin huonona. Ruokavaliossa olen lipsunut pidemmän aikaa ja nyt karannut täysin käsistä syömiset ja viljattomuus. Aamua odottelen että pääsen apteekkiin ostamaan omepratsolia, ruokatorvi ja nielu on jatkuvasti tulessa, yöt vaikeita. Silti sitä piti taas iltapalaksi syödä paahtoleipää. Kun tilanne taas näin pahana, tätä ei hetkessä tästä rauhoitetakaan, ja se jos mikä laskee motivaatiota.

Itsellä olisi ens kk aika sydämen ultraäänitutkimukseen, samoin soittavat kerran kuukaudessa kun haluaisivat minut kontrollitähystykseen. Ei huvittaisi nyt mennä kumpaankaan, sydänoireet kun ovat varmasti myös tätä refluksia.

Huomenna pitäisi aloittaa jälleen ryhtiliike syömisen suhteen. Illalla vielä kaadoin kahvinpurut kompostiin, parempi kun nyt pariin päivään ei ole kahvia minun silmissäni ollenkaan. Gingerin kanamuna kahvi täytyy kyllä laittaa testiin kun/jos kahviin palaan. Ongelma ollut miten kahvin juon maidottomana kun kaikki manteli/kookosmaidot pilaa kahvin maun.
Tosiaan pelkkä viljattomuus ei riitä minulla saamaan tällaista rauhoittumaan, tarvii aloittaa kunnolla vhh sose/keittö viikot.

Miten Rakenteellinen olet saanut itsesi noin huonoon kuntoon? Oletko lipsunut ruokavaliossa vai muuten vain alamäki menossa. Toivottavasti saat oireesi kuriin ja olosi jälleen paremmaksi.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.1.2019 23.31
Susa, molempia 😅 eli lipsuin ruokavaliossa ojasta allikkoon ja sydänjuttu olikin ns. sivulöydös. Mut siis, en tiedä, mikä laukaisi tän vatsan sekaisuuden.. Vähän veikkaan vatsapöpöä mut varma en voi olla kun syömiset on ollut sitä sun tätä. Pahimpaan jamaan menin kauran ansiosta, lisäksi oli paljon stressiä. Nyt 2 päivää ilman pahempaa närästystä, kun suolisto pulputtaa menemään. Olen niin miettinyt sitä suoliston yhteyttä asioihin, joku yhteys siinä on oltava refluksiin.
Saas nähdä, miten tämä tästä etenee. Yritän nyt olla hyvin tiukalla dieetillä, et rauhottuis. Tosin refluksi tuntuu ainakin hetkeksi rauhoittuneen mut vatsa ei 😀
Tsemppiä tutkimuksiin Susa, mulla on myös edessä tähy sekä joitain sydänjuttuja.
Voimia sulle ja myös muille ♥️

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 14.45
Susa, mitä sinulle nyt kuuluu?
Ja muut tietysti myös, miten voitte?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 14.45
Susa, mitä sinulle nyt kuuluu?
Ja muut tietysti myös, miten voitte?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 14.46
Oho meni vahingossa 2 kertaan sorry 😅

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 16.47
Eipä mittään 😂 Mä voin nyt ihan hyvin. Oon pysynyt hyvin puhtaassa vhh-ruokavaliossa. Silloin vointikin on parempi. Ei oo pahemmin ollut makean himoakaan, kun syönyt riittävästi ruokaa. Kun ei syö sokeria, eikä viljaa, niin mieliala pysyy tasaisempana.

Mikäs teillä on vointi?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 17.17
No minäkin olen voinut hyvin vähemmillä hiilareilla, mutta tosi alhaiset hiilarit eivät mielestäni ainakaan itselleni sovi, tulee outo olo /ei nukuta yölläkään. Naisille ei kuulemma suositella että olisi jatkuvasti äärimmäisen alhaisilla hiilareilla, sekoittaa hormoneita. Tuskin täällä kukaan onkaan millään tosi alhaisilla hiilareilla! Kun syö paljon juureksia ja vihanneksia, tulee helposti tarpeeksi hiilareita ilman viljojakin.

Mietin tässä sopiiko minulle tummat oliivit (säilyke). Rakastan niitä, ja täytyy toivoa parasta. Histamiinia niissä kai on kuitenkin.

Rakenteellinen, minulla kaikki viljat (myös valkea riisi) saavat vatsan täyteen ilmaa, joten ei mikään ihme jos ei kaura käy sinullekaan. Et vielä ole ollut sydäntutkimuksissa kai.

Hyvä että te kaikki saatte apua ruokavalioista :)

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.1.2019 18.55
Moikka,

Joo en ole ollut vielä tutkimuksissa, kun ei ole tullut aikaa. Jonot täällä on huimia välillä 🙄 mutta siis tilannekatsaus. Voin tänään oikeastaan aikalailla hyvin, siis pitkästä aikaa. Tiputin esomen mahataudin jälkeen joka toiseen päivään 20mg ja olo ollut yllättävän ok 🤗 välillä vähän röhyttelee ja pientä närästystuntemusta on, lisäksi vielä kurkkuoiretta. Muuten jo parempaan päin.
Olen nyt ollut viljattomalla, opin etten kauraan aio enää ikinä koskea, se saa minut todella kipeeksi. Mutta maissia olen syönyt vähäsen ja se tuntuu olevan vielä ok. Lisäksi soijajuguja silloin tällöin, mut ei joka päivä. Teetäkin mennyt ja piparminttu vaikuttaa olevan närästämätön, ihme kyllä.
Nyt yritän vaan tehostaa suolistomikrobien tasapainoon, uskon tämän refluksin alkavan sieltä. Mukava lukea, että teillä menee jo noin hyvin 🙂👍

elämä jossain muuallaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen24.1.2019 8.36
Syön pieniä annoksia melkein kaikkea paitsi en lihaa ollenkaan.

En ole ollenkaan noin huonossa kunnossa monet muut valitettavasti ovat. Olen pahoillani puolestanne.

Vatsani ja suolistoni pysyy ilmeisesti ihan tavalllsen ja monipuolisemman ravinnon ansiosta paremmin tasapainossa ja kunnossa.
En hifistele ruokien ja vatsanongelmieni kanssa.

Kuulosta kummalliselta, että ihan tavallisia ruokia ei voi mitenkään syödä,
mutta jopa mitä kummallisempia erikoisuuksia vatsa kestää kyllä
viitaten siihen mitä saa lukea eri ketjuissa.

Maitohappobakteerit, piigeelit tms
muka sitten suolistomikrobit tasapainoittaisivat.....

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen24.1.2019 15.29
Kuulehan Elämä jossain muualla. Se mikä sopii sinulle ei edelleenkään käy kaikille muille. Ja ensinäkin et ilmeisesti kärsi tai ole kärsinyt minkäänlaisesta vaikea-asteisesta refluksitaudista, gastriitista tai vatsahaavasta, joten sinuna en tulisi tänne kertomaan miten meidän pitää elää, jos sinulla itselläsi ei ole mitään tajua siitä millainen refluksitauti voi pahimnallaan olla. Et myöskään taida syödä lääkkeitä.
Se, että meidän pitäisi ymmärtää sinun lihattomuuttasi, mikä sekään ei käy kaikille, et itse ainakaan ymmärrä muiden ruokavaliota tai edes yritä ymmärtää.
Ja tuo suolistofloora on tutkittu juttu ja aivan varmasti sillä on asiansa monen ihmisen vaivoissa. Kertoisitko minulle sitten mikä sinun mielestäsi muka tasapainottaa suoliston, vegaaniusko? Minä en usko tuohon, etenkään kun en voi ruoka-allergioiden takia sitä koskaan noudattaa. Enkä syödä valtaväestölle "terveellisiä" ruokia kuten maitoa tai viljaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen24.1.2019 15.53
Minäkin olisin enemmän kuin mielelläni vegaani, hyvänmakuisia ruokia, eläimiä ei tapeta jne, vaan kun se ei sovi minulle...tai sanotaan niin että se mitä pystyisin syömään jäisi olemattoman huonoksi valikoimaksi. Avokadoa söin tänään, se ehkä sopii. Ja ne uunijuurekset.

Maidon totesin ekan kerran tulehdustilaa lisääväksi kun olin noin 10-12 vuotias, korvatulehduskierre loppui heti kun jätin maidon. Myöhemmin aloitin taas maidon, sitten paha laktoosi-intoleranssi, ja nyt myöhemmin totesin ettei laktoosittomatkaan tuotteet käy.

Täytyy muistaa myös ettei maito ja viljat ole mitään tavallista ruokaa. Paleo kaudella ei alkuperäiskansat niitä käyttänyt, vaan ne keksittiin vasta paljon myöhemmin. Tämäkin todistaa paleo ruokavalion terveellisyyden, luolamiehet selvisivät paleo ruualla ankarissa olosuhteissa. Nykyihmisen olosuhteet ovat myös ankarat, kova stressi , vähäinen uni, jne. Minä pystyn näin olemaan ilman ppi-lääkkeitä, lakritsi rennietä olen varoiksi ottanut usein ennen maate menoa. ja sitten on kiilatyyny varoiksi.

elämä jossain muuallaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen24.1.2019 18.41
En ole vegaani, söisin lihaa mutta vatsani on niin huonossa kunnossa,
ei kestä sitä. Ei sulata.
Lääkitys on.

huuhaataRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 14.44
Ihmisen elimistö muuttuu ja mukautuu vuosituhansien aikana sitä mukaa kuin ympäristö ja ruoka.

Eihän me olla enää Neandertal-ihmisen näköisiäkään eikä samanlaisella hammaskalustolla varustettuja.

Eläinten maitoa on varmaankin juotu jo aikojen alusta ja saatettu "heiniä" syödä siemenineen ja lihaa raakana jossain vaiheessa.

Kaikki ei sovi kaikille,
mutta maito ja viljat ovat ihan tavallista ruokaa vai syövätkö miljardit ihmiset ihan väärin ?

Minulle ei muuten käy avokado ollenkaan, tulee vatsavaivoja.
Epäilen ettei se ole Pohjolan asukkaan luonnollista ruokaa
olisi yhtä pölhö väite kuin että nykyihmisen pitää alkaa syödä kuin kivikaudella.

Kaikkea huuhaata ihmiset uskoo ?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 15.02
Kyllä, miljoonat ihmiset saattavat todellakin syödä väärin. Etenkin kun ajattelee diabeteksen, muiden autoimmunisairauksien ja allergioitten huikeaa lisääntymistä. Vhh parantaa /pistää remissioon diabeteksen useimmissa tapauksissa, miettikääpä sitä. Ei ole kysymys pelkästä uskosta kun paranee sairauksista, joihin tavalliset lääkärit sanoo ettei voi parantua ikinä, ja että lääkkeitä, kuten insuliini, on käytettävä loppuelämän. Ei pelkällä uskolla verensokereita ja tulehdusarvoja hallita.

Elämä jossain muualla; onkohan vatsahapposi menneet liian alhaisiksi, kun liha ei sula, joko lääkityksestä tai jo ennen sitä? Minulla oli aiemmin käytössä digest gold, Enzymedica, ruuansulatus entsyymi kapselit. Enää en tunne niitä tarvitsevani. Voi myös olla että jos syöt viljoja jne, sekoittaa tärkkelys ruuansulatuksen. Ei tietenkään lihakaan kaikille käy. Mitään silicaa en käytä, WebMd sivustolla varoiteltiin munuaiskivistä ja -vauriosta, kun silica voi kertyä elimistöön.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 16.00
Mielestäni viimeistään silloin kun sairastuu pitäisi miettiä ruokavalion merkitystä. Jotkut ihmiset kuuluvat niihin onnekkaisiin, jotka pystyvät syömään lähes mitä vaan ilman ongelmia ja ilman sairauksia. Minä komppaan Female77:ää, en usko että kaikki ruoka on enää niin luonnollista. On myös paljon mm. Torjunta-aineita, prosessointia yms. Mikä aiheuttaa monelle ongelmia.

huuhaataRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 16.06
Kivikaudella kuoltiin 40-vuotiaana. Sairauksiin arvattavasti.
Ei varmaankaan pedot kaikkia raadelleet kuoliaaksi.
On kumma ettei maailmanlaajuinen hälytys tulisi lääkäreiltä jos puoli maailmaa syö aivan väärin.

Jos tarkkailee itseään koko ajan ja miettii joka milligrammaa ja ainetta mitä syö, niin takuulla alkaa tuntea itsensä sairaaksi.

Se on selvää että kaikki ruoka ei ole enää luonnollista.
Ei sipsejä syöty kivikaudella eikä limuja juotu.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 16.32
Miten niin alkaa tuntea itsensä sairaaksi...? Kun vatsahappo virtaa suuhun asti jatkuvalla virralla, niin onko siinä jostain kuvittelusta kyse vai?!! Tai kun herää yöunilta ruokatorven kramppiin.

Enkä silloin lainkaan tarkkaillut mitään syömisiäni kun refluksi ja muut sairaudet alkoivat; päinvastoin söin ruisleipää, täysjyvämakaronia, maitotuotteita, eineksiä joka päivä, ja kahvia vedin kaksin käsin. Vitamiini valmisteet lisäksi olivat käytössä. Puutarhasta marjoja ja hedelmiä. Kas kun tunnen itseni terveeksi nyt kun ns. tarkkailen syömisiäni.

Kivikaudella varmasti kuoltiin paljon kylmyyteen ja tulehduksiin /haavoihin tai synnytyskomplikaatioihin jne. Nyky terveydenhuollossa on toki paljon hyvääkin, jota ei paleokaudella ollut.

torjunta-aineet ja lisäaineet ovat ehkä pahimpia asioita nyky ruuassa.

huuhaataRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 18.58
Jos joku vertailee nykyterveydenhuolon ja paleokauden terveydenhuollon eroja niin on syytä jo miettiä vähän muutakin.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen25.1.2019 22.24
Huuhaata, jos sulla ei ole mitään positiivista annettavaa tähän ketjuun niin miksi luet tätä tai edes kommentoit? Aloituksessakin lukee, ettei tarvitse seurata jos ei ole kiinnostunut samoista asioista. Nämä väittelyt pilaa ketjut, sillä monesti on täällä sanottu, että moni on näistä jo hyötynyt ja haluaa varmaan lisätietoakin ja rakentavaa keskustelua aiheesta, mutta sitten nämä menee tähän väittelyyn, siitä mikä kenellekin on parasta.
Edelleenkään ei ole pakko uskoa mihinkään ruokavalioon, jos toisen ruokavalio tuntuu vastenmieliseltä tai muutoin huonolta itselle.

huuhaataRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen26.1.2019 11.21
Onko oikein, että huuhaata levitetään jonain totuutena ihmisille, palstalla joka muuten on asiallinen ?

VaniljaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen26.1.2019 11.40
Hyvä kirjoitus Rakenteellinen. Minua eivät lääkärit, lääkkeet eikä koululääketiede pystyneet auttamaan. Koko toipumiseni perustuu ruokavalion ja elämäntavan muutokseen. On ihan sama onko käyttämiäni keinoja tutkittu tieteellisesti vai ei. Minulle riittää että olen saanut niistä avun. On mielenkiintoista lukea täältä mikä keino ketäkin on auttanut. Tämä on keskustelupalsta ja täällä kerrotaan omista kokemuksista. Tätä huuhaaväkeä on täällä aina välillä liikkeellä.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen26.1.2019 18.35
Näin on. Vanilja olen kanssasi samaa mieltä. Kyllä tässä ketjussa keskustelevat ihmiset tietävät aiheen herättävän mielipiteitä ja siksi tänne on tehty oma aloitus niille ihmisille, jotka kokevat vhh/paleosta/viljattomasta/maidottomasta olevan apua itselleen refluksioireiden hallinnassa. Monet käyvät myös ravitsemusterapeutilla oireidensa kanssa, joten kyllä mielestäni refluksioireita voidaan hillitä ravinnolla.

Huuhaatakin voisi hyväksyä sen, että se totuus, mikä sinulla on voi olla toiselle väärä. Täällä ei ole ketään käännytetty tai yritetty väittää ruokavalion olevan yksi ja ainoa totuus. Monet kerrat on mainittu näistä aiheista puhuessa, mikä sopii minulle ei välttämättä sovi muille.

Jos huuhaata, aiot vielä tulla tänne dissaamaan muita niin aina voi ilmoittaa yp. Sivusto ja keskustelut on edelleen asiallisia. Mutta sinun käytöksesi ei ole.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen26.1.2019 18.53
Joo. on parempaakin tekemistä tässä. En itse aio enää vastata huuhaa-trollin kommentteihin.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

Vastuullisuutta pitää ollaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen27.1.2019 19.29
Jos luulee itse saaneensa uskomusruokavalioista avun,
se on hyvä jos apua uskoo saaneensa,
mutta ei saa alkaa väittämään,

että "Maito ja viljat ei ole normaalia ruokaa" !

Tätä palstaa voi lukea hyvin nuoria ihmisiä esimerkiksi, joilla ei ole ravitsemustietoutta sen enempää kuin tuonkaan lauseen kirjoittajalla
ja voi jäädä tärkeät ja välttämättömät ravintoaineet saamatta.
Moni voi joutua syömään rajoitetusti ja edellyttäen,
että leipä ja maito sopii ruokavalioon,
on sääli, että joku jättäisi nekin pois täysin väärän informaation takia.

Ei sentään pitäisi alkaa totuutta vääristelemään.

Suurin osa maapallon ihmisistä syö leipää ja ehkä puolet maapallon ihmisistä juo jotain maitoa.

Missä on linkit ravitsemustieteilijöitten tuloksiin, etteivät ne ole normaalia ruokaa ?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen27.1.2019 20.32
Ihan oikeasti nyt. Miksi tulette tänne ilkeilemään? Tämä ketju on ihan pilalla kiitos teidän. Ravitsemusterapeutit on sitä varten et jos ei perusruokaa voi syödä niin sitten mennään sinne kokoamaan ruokavaliota uusiksi.
Tämä ketju oli alunperin omistettu näistä ruokavalioasioista kiinnostuneille, TÄÄLLÄ EI KUKAAN OLE VÄITTÄNYT AINOAKSI RUOKAVALIOKSI JOKA ON AINOA OIKEA.
Tervettä järkeä voi päässään käyttää mut sinun kaltaisilla ihmisillä sitä ei näytä olevan. Voitko perustaa oman ketjun, jossa kerrot mistä kaikesta jää paitsi jos ei syö niin kuin sinä, oletkin varmaan oikea ravitsemustieteiden tohtori, elät terveenä ja ilman yhtäkään puutosta.
Perkule multa loppui hermo. Mulla on vaikka miten monta tutkimusta, yksi laaja on ruotsalaistutkimus mm. maidosta mut en jaksa tuon kaltaisten ihmisten takia tänne sitä laittaa. Osaat varmaan itsekin nettiä käyttää.
Minä lopetan tämän ketjun seuraamisen tähän.

Vastuullisuutta pitää ollaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen27.1.2019 20.35
Noihinko joku uskoo ? Ns. "terveystuotteita" myyviin firmojen mainoslinkkeihin ? Saako niitä tänne laittaa ? Niitten tarkoitus on höynäyttää ihmisten rahat.
Jos joku haluaa syödä luonnollista ruokaa, juoda edullista maitoa saaden siitä ravitsevat aineet, miksi ihmisille pitää yrittää uskotella,
että se on väärin ?

Eikö jokainen saa itse päättää mistä ravintonsa ottaa ?

Mielipiteitä saa olla ja niitä on kiva vaihtaa,
mutta onko täällä tarkoitus aivopestä ihmisiä ostamaan jonkun firman tuotteita ? Saatko jotain provikaa vai ?
Vai oletko itse myyjä ?

Ihmiskunta on syönyt sitä mitä on ollut saatavissa.
Ei se ole mistään paleosta kiinni.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen27.1.2019 20.42
Tietenkin jokainen saa itse päättää. Vaikkapa sen uskooko kaltaisiasi meijeri teollisuudesta provikoita saavia henkilöitä.

eräs.kolmasRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen27.1.2019 20.52
Vinkkejä omaan ruokavalioon joskus etsin.
Mielipiteet ovat todellakin tervetulleita,
muttei minuakaan kiinnosta mainokset ja eikä omien epätieteellisten uskomuksien jatkuva tyrkyttäminen.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 1.28
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/19/maidon-terveysvaikutukset-suurennuslasin-alla
Tuo on maidosta tehty tutkimus, jokainen päättää itse mitä syö. Muttei tarvitse myöskään syyttää mistään mainonnasta, kun kyse ei ole siitä.
Eikä kyse ole siitäkään, että viljat tai maito ja niiden poisjättö yksinään korjaisivat kaikkien ihmisten mahdolliset terveysongelmat.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 1.37
Gibsonin teettämät tutkimukset gluteeniviljoista löytyy ainoastaan englanniksi, joten linkkaan tähän Tampereen yliopiston kolumnin.
https://aikalainen.uta.fi/2016/12/01/ei-pelkka-muotivillitys/
Tarkoitukseni ei ole pakottaa ketään syömään toisin vaan löysin tietoa, joka saattaa kiinnostaa muitakin. Joku ehkä hyötyy tästä tai sitten ei.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 1.41
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/19/eroon-vehnasta
Tuossa jos haluaa kriittisesti tarkastella

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 1.44
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/harvardista-kuuluu-kummia-maito-tappaa/b7942896-e3c0-3945-8774-956c493f7b76
Ohho tulipa linkitettyä 😅😂
Mut siinä on nyt tutkimustietoa, joskin ei aina aukotonta.

maidonjuojaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 10.31
En viitsi edes avata asiattomia linkkejä, koska en ole kuullut yhtään raporttia ympäri maailmaa maitokuolemista !
Kuka on kuollut maitoon ?

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 12.39
Runsaasti maitoa juovilla näyttää olevan enemmän syöpää. Naisilla rintasyöpää ja miehillä eturauhassyöpää.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 12.56
Tämän ketjun tarkoitus ei ole tehdä propagandaa maitoa tai viljoja vastaan. Kaikki saa syödä, mikä itselle sopii ja mitä haluaa.

Tarkoitus oli, että me jotka olemme kokeneet saavamme apua viljattomasta ruokavaliosta, voimme keskustella ja jakaa vinkkejä. Emme tyrkytä kenellekään omaa ruokavaliota. Siksi loin oman ketjun, ettemme häiritsisi heitä, joita tämä aihe ärsyttää. Itse käytän niitä maitotuotteita, jotka minulle sopii.

Tämä ruokavalio ei sovi kaikille. Joitakin se auttaa, toisia ei ja jotkut eivät halua edes kokeilla. Eikä kenenkään tarvitse kokeilla, jos ei halua.

Jos refluksia ylläpitää/pahentaa stressi ja esim. ahdistus, silloin tuskin ruokavalio auttaa. Eikä ruoka-aineiden rajoittamisesta kannata ottaa itselleen paineita ja uutta stressin aihetta.

Se mitä pystyt syömään, syö rauhallisesti nauttien ja ilman ulkopuolisia paineita. Toki monilla on niin paha olo ja refluksi, että joutuu pakottamaan itsensä syömään. Silloin syöminen on välttämätön paha. Pysyäkseen terveenä ja toimintakunnossa, ihminen vain tarvii ravintoa.

Mahdollisimman rentoja, nautittavia ruokailuhetkiä kaikille toivottaen,

Ginger💓💓💓

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 12.59
Kiitos rakenteellinen, oli mukava lukea linkistä rintasyövän ja maidon yhteydestä. Olen hieman huolissani aina ollut rintasyövänriskistä, joka on kai minulla korkeampi, sillä en ole hankkinut lapsia. Yksi lapseton tuttavakin sai melko nuorena rintasyövän. Menen ultraan jossain vaiheessa. Hyvä siis että en ole missään vaiheessa ollut maitotuotteiden suurkuluttaja. On tärkeää kuitenkin hankkia riittävästi d-vitamiinia, itse syön pillereitä, sillä alhainen D altistaa monille syöville. Maitoonhan on yleensä lisätty D:tä. Kananmunissa on D:tä, mut en uskalla syödä ESBL:n takia, kypsentäminen tuhoaa ESBL:n, joten syön aina prisma reissulla puffetravintolassa kananmunia, jos ne ne nyt edes sopii. Ginger, olet ihan oikeass stressistä.

Kaverini kävi tässä just aamukahvilla, joten mukavasti lähti minunkin päiväni liikkeelle :)

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 16.33
Joo ja siis pitää nyt vielä painottaa, ettei lukematta artikkelia voi tietää otsikon perusteella mistä puhutaan, lisäksi otsikko viimeisessä on aika provosoiva :D
Niin ja minä en voi suositella kenellekään tätä ruokavaliota, jota itse käytän, mutta mulla ei ole oikein vaihtoehtoja, jos haluan pysyä jotenkin refluksista erossa ja olla ilman pahaa allergiaa.
Kehotan vaan miettimään maitoa ja gluteeniviljoja, jos Oireita On. Jos ei ole niin hyvä, siinä tapauksessa on onnekkaassa asemassa ja voi syödä monipuolisemmin:)
Olen monesti myös sanonut, että jos maito ei aiheuta oiretta tai haittaa, ei siitä kannata pelkän syövän pelossa luopua.
Mullakin päivä ollut suhteellisen okei, mut vatsan kuntoa koitan parannella. Hiukan närästely nostanut päätään. Harmi, ettei mulle sopinut oikein se Fermixin kaltainen tehojuoma :( testasin ja masu tuli tosi kipeäksi ja toiminut nyt vähän huonosti..

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 21.20
Rakenteellinen, onpa kurja, ettei toiminut se juoma. Tämä just osoittaa, miten erilaisia suolistot on. Ehkä se oli liian vahvaa ja ärsytti siksi. Tai johtuuko ehkä gastriitista?

Toivottavasti masu pian rauhoittuu ja vointi paranee. Tällaista vuoristorataa tuo vointi usein on.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 23.40
Luulen kans et joku siinä ärsytti. Vatsa oli nimittäin jo vähän parempi mulla. Nyt oon ottanut tavan maitohappob. ja ne on kyllä ollut toimivia ja hyviä 🙂
Tänään tuli juotua kahvia, mut sekin ärsytti.. Ei niinkään närästä, mut vatsa jotenkin outona. Toki olen niin pitkään ollut juomattakin. Tee taitaa sopia mulle parhaiten, kahvi menee vaan tosi satunnaisesti. Kärsin muuten unettomuudesta ja yleisestä huonosta olosta, jos sitä joisin useinkin.
Toivon et huominen ois parempi päivä 🤔

SitrusRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen28.1.2019 23.49
Ruoan ja syövän yhteyttä on vaikea todentaa: pitäisi sulkea muut tekijät pois.

Sekaannun rintasyöpäjuttuun sen verran että kaksi tuttua (toinen alle ja toinen yli 40, toinen lapseton, molemmat erittäin kovakuntoisia, terveesti eläviä, positiivisia naisia)
saivat aggressiivisen rintasyövän, poistettiin rinta imusolmukkeineen n. viikon
kuluttua diagnoosista. Ei ole iso otos, mutta ei tunnu mikään suojaavan syövältä.
Kun on hyvässä kunnossa kestää hoidot ehkä paremmin.

Matala-asteisesta tulehduksesta: miten todetaan, en ole kuullut yhdenkään lääkärin
mainitsevan sitä?

Kuten Ginger hyvin sanoikin, kukin syököön sitä mitä voi.
Refluksi 40-kertaistaa riskin sairastua rt-syöpään. Jos jotain
tahtoo pelätä, niin tuolle on aihetta. Itse pelkään joka kerta g.skopiaan mennessäni
että olenko nyt minä se, jolle sattuu tutkimuksessa tapaturma?

Joskus on _todella_ vaikea saada suunsa pidettyä kiinni, kun joku terve
aikuinen valittaa pelkäävänsä rutiiniverikokeen ottamista.
Kun neulalla pistäminen on kuulemma niin inhottavaa 🙄.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 0.06
Lääkäri Tapani Kiminkinen keskusteli kerran TV:ssä toisen vanhemman lääkärin kanssa matala-asteisesta tulehduksesta liittyen diabetekseen ja ylipainoon. Sanoivat että oireena on pahoinvointi, jotta ihminen vähentäisi syömistä (keho neuvoo). Mutta eihän se ihminen vähennä, totesivat.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 0.17
Mitä sinulle kuuluu, Sitrus?

Uutisissa oli että pikkukaupunki Sisiliassa myy taloja eurolla, muuttotappion vuoksi. Oletko ajatellut ostamista, kun kerroit kerran että olet joskus miettinyt etelä eurooppaan muuttamista? Kiva ajatuksena muuttaa lämpimään, mutta läheiset ovat Suomessa!

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 0.51
Juu niinhän se taitaa olla, että nykypäivänä syövältä on todella vaikea suojautua, siinä olet Sitrus ihan oikeassa. Ja mitä tulee reflun löydöksiin ja pelkoihin, ovat nekin aiheellisia.
Matala-asteinen tulehdus ennakoi mm. MBO:ta ja niinkuin Ginger sanoi todetaan diabetekselle alttiissa väestössä, ennen taudin kunnollista puhkeamista. Tästä on kyllä tutkimusta, mutta hyvin vähän lääkärit kertoo asiasta ellei sitten kuulu jo metabolisen oireyhtymän piiriin (keskivartalolihavuus, kohonnut verenpaine, veren tulehdusarvojen muutokset, veren kohonneet insuliini ja rasva-arvot, ylipaino, kolesteroli jne.) nämä kaikki siis ovat yhdessä ja samassa oirekimpussa, ei useinkaan yksittäin. Mutta on myös esitetty että matala-asteinen tulehdus voisi olla esim. Verisuoni- ja sydänsairauksienkin taustalla.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 16.00
Kylmä ruoka suoraan jääkaapista tuntuu aiheuttavan refluksioireita minulla.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 21.02
Mielenkiintoista, female77! Ruuansulatuksen kannalta optimaalinen ruuan lämpötila on varmaan noin 37 astetta. Kylmän ruuan elimistö joutuu ensin lämmittämään 37-asteiseksi ennenkuin ruuansulatus voi alkaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 21.17
Varmasti totta mitä totesit ruuansulatuksesta Ginger, hyvä muistaa. Kenenkään ei pitäisi syödä kylmää suoraan jääkaapista, koko elimistö rasittuu siinä.

Minulla tuntuu jotenkin oudosti kylmäruoka aiheuttavan jo ruokatorvessa että ruoka menee huonommin alas, ja tulee kuplia tai röyhtäilyä. Ehkä kylmyys vaikuttaa jotenkin ruokatorven hermostoon tai liittyy siihen että tuntoaistini ylipäätään tuntuu olevan yliherkkä. Lämmitän ruokani jatkossa.

SusaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 21.51
R: Kysyit mitä kuuluu? 😅 No ei mitään mainittavaa kun tänään viimeksi olen syönyt vehnäpullaa ja kahvinjuonnin aloitin myös. Voin vain sanoa että kyllä sitä ihminen voi olla tyhmä ja laiskamielinen.
3pv. jätin kaikki viljat riisiä ja maissia myöten + viljojen sukulaiset palkokasvit + maidon. Tuossakin ajassa huomasin että tuo vatsan mölinä väheni ja yötkin meni jo ehkä aavistuksen paremmin. Sitten sitä alkoi taas työviikko ja töissä niin hankala noudattaa että siitä sitä tämä jojoilu tuon syömisen kanssa taas lähti.

Eli refluksi jatkuu pahana ja edelleen etsin sitä rotia tähän. Työpaikan ilmainen päivällinen on aika suuri kiusaus.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 22.55
Voi kurjuus Susa. Tiedän kyllä niin tunteen. Etkö sä ole kerran elänyt jo ihan oireetonta refluksivapaata elämää, kun jätit viljat vai muistanko väärin? 😄
Itselläkin vaikea välillä noudattaa täysin viljatonta, mut nyt otin itseäni niskasta kiinni. Sain ajan rasitus ekg+kardiologille ja tähystys aikaa vielä odottelen.
Mulla ollut pirun kumma maha. Siis ei pahemmin närästä, mut hitonmoinen murina suolistossa, vatsaa koskee ja turvottaa. Refluksia on satunnaisemmin. Ihan sellanen olo kuin olis jossain mahataudissa, mut ei kuitenkaan. Kai olen saanut itteni vaan niin sekaisin kaikista aiemmista syömisistä et palautumiseen menee aikaa 🙄😣
Huomenna mulla ois ravitsemusterapeutti, saa nähdä kuinka menee.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen29.1.2019 23.15
Tätä just on ollut, maha murisee ja turpoaa palloksi. Onkohan vieläkin ruokavaliossa jotain korjattavaa. Kissoillani aikanaan oli giardiaa, joka hoidettiin, mutta kerkesinko saada tartunnan?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen30.1.2019 22.25
Kävin tänään laillistetulla ravitsemusterapeutilla ja olen kyllä tyytyväinen käyntiin. Ruokavaliossani ei ollut juuri mitään moitteita, mikä oli kiva kuulla. Kävin ostamassa monivitamiinilisän, jossa on myös jodia kun sitä ravitsemusterapeutti suositteli, koska saan erityisen vähän sitä ruuasta. Muutoin palettini oli aika lailla kasassa ja mulle sanottiin ettei minun maidottomuus ja viljattomuus ollut ongelma, koska pystyn syömään jokaisesta ravintoaineryhmästä jotain, jos en päivittäin niin viikottain tai korvaamaan puuttuvat aineet toisilla.
Tässä sen taas näkee, miten monella tapaa voi syödä hyvin ja oikein. Kalkkilisää ja kuitulisää suositeltiin myös suoliston bakteerikantaa tukemaan esim. psylliumia. 🤗
Käynti oli hyödyllinen ja kehotettiin, että olis hyvä mittauttaa nuo hivenainetasot välillä. Hyvin ymmärsi myös julkisen puolen ravitsemusterapeutti erilaiset ruokavaliot ja sitten refluksin otti huomioon ja yliherkkyyteni 👍 olen kyllä tyytyväinen. Olisin saanut seuranta-ajan, jos olisin tahtonut mut päätettiin yhdessä et en ota sitä, kun molempien mielestä oli hyvin hallinnassa ruokavalion perussäännöt ja sitten olin osannut sen verran hyvin koota monipuolisia aterioita. Lisäksi sain vielä yhteystiedot, et joskus jos jotain tulee niin voi ottaa yhteyttä ja sopia uuden ajan ☺️
Myös erilaisia ruokavinkkejä sain.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen30.1.2019 23.33
Rakenteellinen, onpa kiva kuulla, että käynti oli noin positiivinen ja että ruokavaliosi on riittävän monipuolinen. Sulla on niin paljon noita allergioita, että varmasti välillä miettii, saako riittävästi ravintoaineita.

Varmasti vointikin paranee, kun tietää että voi jatkaa tutulla kaavalla.

Mulla on ollut vähemmän fibrokipuja tällä viikolla, mistä olen erittäin tyytyväinen 😊

Hyviä vointeja kaikille 👍💓

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen30.1.2019 23.40
Kurjaa, female77, nuo sun mahaongelmat. Sit kun vielä joutuu arvailemaan, mistä vois johtua.

Toivottavasti helpottaa pian 👍❤

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen31.1.2019 0.06
Jodi on tosiaan tärkeää, Hyvä että asioitasi selvisi, Rakenteellinen. oliko se thl sivuilla, jossain kuitenkin, on ruokapäiväkirja johon voi kirjoitta kaikki mitä on syönyt yhtenäpäivänä, ja sitten näkee paljon saa omasta ruuastaan eri vitamiineja, kuten jodia. Mutta ei se mitään todista paljonko imeytyy kehoon, joten mittaukset ovat hyödyllisiä.

Ginger, sinulla on siis fibromyalgia. Miten aloit epäilemään fibroa? Menitko magneettikuvaukseen? Olen sitäkin epäillyt että voisi olla, kun on homeasunntoja taustalla ja sitten asuin vetoisessa mökissäkin aiemmin. Viime kesänä kivut katosivat kun oli niin lämmin. Kerran kun sain pienen leikkauksen yhteydessä opioideja suonensisäisesti, sitten kivut olivat poissa pari viikkoa.Kahvia ei suositella fibroille lainkaan, mutta kenties sekin on yksilöllistä.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 22.07
Female77, aloin epäillä fibromyalgiaa, kun mulla alkoi tulla ns. Saunakrapulaa saunan jälkeen. Eli väsymys, paha olo ja pääkipu, joka jatkui myös seuraavana päivänä. Kokeilin myös triggeripisteet ja melkein kaikissa tuntui kipua.

Fibron kriteereihin kuuluu myös, että kipua on sekä vyötärön yläpuolella että alapuolella, ja niin oikealla kuin vasemmalla puolella kehoa.

Lopullisen diagnoosin sain reumalääkäriltä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 22.21
Minulla on huono kuumuuden sietokyky, enkä sauno siksi. Mutta kesän helteet poistivat kivut tosiaan.

Todella ikävää, jos sinulla Ginger on kipuja koko ajan? Jospa vielä keksit jotakin millä kivuista pääsee eroon. Onhan asuntosi homeeton? Jos olet töissä niin työpaikkakin on riski? Minulle on tulossa homekoira tutkimus nykyiseen asuinpaikkaani.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.05
Mulla on aika hyvä lääke noihin kipuihin. Tuo reumalääkäri sitä kirjoitti. Se auttaa nukkumaan. Fibro aiheuttaa sen, että uni on vain pintaunta ja aamulla herää väsyneenä. Tuo lääke nostaa kipukynnystä ja nykyään nukun melko hyvin.

Joskus otan sit särkylääkettä, mutta en onneksi tarvi sitä joka päivä. Se huony puoli on, vähän raskaampi liikunta, painavien ostoskassien kantaminen tai siskon lasten kanssa leikkiminen (reppuselässä kantaminen, pyörittäminen jne.) tekee seuraavasta päivästä kivuliaan ja väsyneen.

Jospa tää vhh auttais nyt enemmänkin. Sään muutokset aiheuttaa myös kipuja, varsinkin jos on matalapaine tulossa. Tuntuu nivelissä kuin mummun reumatismi 😉

Hyvä että saat hometutkimuksen 👍 Mitä kautta sait sellaisen? Joudutko itse maksamaan?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.18
Joudun maksamaan itse homekoirat, netistä löytyi palvenluntarjoaja lähialueelta.

Näkeekö pinta unessa unia lainkaan? Tuli vaan mieleen että voiko pinta unen tunnistaa siten. Itse näen /muistan paljon unia, paitsi en silloin jos olen tosi väsynyt.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.25
Pintaunessa näkee unia. Mä oon aina nähnyt paljon unia. Esim. Mä lennän unessa, se on hienoa. Syvän unen vaiheen unia ei yleensä muista. Unet muistaa, jos herää kesken unen. Nykyään muistan hyvin aamulla ennen heräämistä nähdyt unet. Ne on monesti aika sekavia, tilanteet muuttuu nopeesti, eikä niissä ole oikein järkeä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.32
OK:) Minä näen myös mielikuvituksellisia unia, vamppyyreitä, ihmissusia, kääpiöitä, enneunia jne.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.43
Mä näin jotain muumioita tällä viikolla 😂 Mä olen nähnyt muutaman enneunen.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen1.2.2019 23.56
Muumioista en olekaan nähnyt koskaan unta, aika pelottavaa... Kaikkia enneunia en olisi halunnut nähdä, sillä jotkut enneunista ovat edeltäneet läheisten ja kissojen kuolemia.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.07
Täälläkin nähty niin omituisia unia et huh huh 😂 kyllä stressi taitaa tunkea sinnekin. Mut ihanaa on kun uni on levollista aikaa yleensä, ei kipuja.
Mut asiasta toiseen, oliskos teillä vinkkejä ruuansulatuksen edistämiseen (nogasin yms. En viitsi käyttää, kun ärsyttää vatsaa), käytännön juttuja? Tai sitten yleisesti tähän suolistoflooraan yms. 🤔🤗 Oisin kiitollinen, jos jotain tolkkua tulis.
Ajattelin vaihtaa maitohappob. vahvempaan hetkeksi, salpaajaa syön nyt vaan joka toinen pv. Tänään otin tosin enemmän ja eilen mut pyrin nyt siihen et pärjäis vähemmällä. Turvottavat jutut kuten kaalit karsin nyt hetkeksi ja kahvin, sitä en siedä yhtään. Tänään virhearviossa tuli juotua ja mahanhan siitä vain sai kipeeksi.
Teelinjalla mennään, banaania ei enää yhtään, kauheat oireet siitä. En sit tiedä oiskos tää suoliston toiminta nyt vaan sen yliherkkyyden jäljiltä vähän järkyttynyt ja sen takia ruoka ei oikein sula ja vatsassa vääntää ja porisee. Itse veikkaan sitäkin 🤔 mulla menee varmasti aikaa toipua tästä kaikesta.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.24
Oletko kokeillut perunajauhoa sekoittaa lasilliseen vettä? On resistenttiä tärkkelystä eli ei imeytyvää hiilaria. Se toimii kiinnitysalustana maitohappobakteereille -auttaa saamaan suoliston nukkaa kuntoon. Psylliumia voi varovasti kokeilla veteen sekoitettuna. On samaa kuin apteekin Vi-siblin, mutta ilman sokeria tai makeutusaineita. Toimii siis kuituna.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.25
Banaani tuntuu keräävän ilmaa vatsaan.

Minulla on ollut Enzymedican Digest Gold ATPro käytössä joskus vuosi sitten, olin tyytyväinen, nyt en tarvitse sitä enää kai. Kannattaa etsiä tarjouksia, ei ollut mitenkään halpaa muistaakseni. Juurekset edistää, maito ja viljat jumittaa ummetuksessa.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.26
Joo psylliumia oon ottanut tässä pari päivää, kun sen pitäis auttaa 🤗 ja perunajauhokikkaa pitää testata, millä suhteella olet sitä maistellut?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.29
Mummoni opetti että perunajauhovesi rauhoittaa vatsaa. esim vatsataudissa. Auttaa myös refluun, mutta suuret määrät perunajauhoa saivat vatsani täyteen ilmaa, valitettavasti. Myös psyllium turvotti vatsani, ei minulle sopivaa. on taas yksilöllistä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.31
Käytin varmaan liikaa perunajauhoa silloin kun reflu oli pahana...ehkä 7 rkl vesien seassa...

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.40
Perunajauhon käyttö kannattaa aloittaa 1 tl lasilliseen vettä aamuin illoin. Sit vähitellen voi kasvattaa annosta 1 rkl lasilliseen vettä 3 kertaa päivässä.

Psyllium ei sovi jos on turvotusta.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.50
Ok! No hitsi en tiennytkään, voikohan tuo psyllium sit itsessään pistää vähän käymään 🤔 tosin ravitsemustetapeutti kehotti käyttämään hyvin varovasti näin alkuun.
Tein meille tänään gluteenittomia sämpylöitä, saas nähä tuleeko huono olo. Jos tulee syypää on maissi. Kvinoaa ja riisiä olen alkanut kokeilemaan ja ne tuntuu sopivan parhaiten 🙏
Mut sen huomion tein, että raaka porkkana närästää älyttömästi ja porkkana sulaa mulla aika huonosti näin yleensäkin 🤔

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.54
lienee viisasta aloittaa varovasti perunajauhokin :) toisinaan teen kaiken täysillä, enempi ei aina ole parempi.

Juurekset raakana ei kuulosta yhtään hyvältä. Kypsänä porkkana tuntuu sopivan. Maissi närästää minua.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 0.56
Ainakin gastrolääkäri sanoi mulle aikoinaan, että Vi-siblinia kannattaa kokeilla vasta kun on saanut vatsan turvotuksen pois. Enhän mä päässyt siitä eroon niin kauan kuin söin Somacia.

Hyvä että voit syödä riisiä. Se kovettaa mahaa ja on neutraali. Koirillekin annetaan riisiä jos niillä on ripuli. Muakin raaka porkkana närästää, mutta kypsä sopii.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 1.05
Mä käytän sellasia edullisia kasvipohjaisia ruuansulatus entsyymejä. Enzym balans, valmistaja Vitabalans Oy. Ei oo niitä parhaita, mut mulla toimii.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 1.18
Noniin hyvä kuulla, et kaikille ei porkkana raakana sovi 😅 ja tosiaan entsyymit olis hyviä, mut mahani tuli viimeeks niistä tosi kipeäksi, kokeilin kahta eri valmistetta. Gastriitti varmaan vähän ärhäköityy siitä.
Perunajauhokikkaa voisin kokeilla, lisäksi taidan vähentää tai pitää taukoa psylliumista. Vaik hyvältä se ylävatsalla tuntuukin 🤗
Joo kyllä muakin maissi selkeästi tuppaa närästämään, ei hirmu pahasti mut häiritsevästi kuitenkin. Tänään tein kvinoasta ruokaa ja oli hyvää sekin mahalle, kun vaan keitti pikkasen ylikypsäksi ☺️
Kyllä mä varmaan ajan kanssa kuntoon tulen, mut välillä näiden olojen kanssa tuntuu toivottomalta. Vaik näyttääkin vahvasti siltä, että ruoka vaikuttaa närästyksiini ja suolistooni eniten. Pitäis vaan malttaa mielensä tämänkin suhteen.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen2.2.2019 1.49
Nogasin ei sopinut mullekaan, tuli paha olo. Mut ehkä ei kannata sun tässä vaiheessa kokeilla entsyymejä. Sehän se on ongelma, kun ois kiva syödä hyvää ja monipuolisesti, mut täytyy rajoittaa oman hyvinvoinnin takia.

Mutta hyvä että kvinoa sopii. Siitä saa proteiinia. Psylliumin kanssa katso, mikä parhaiten toimii.

Malttia nyt vaan ja turvaruokia. Uudet kokeilut maltilla lisäten.

Hyvää yötä. Toivottavasti nukutte hyvin ja huomenna on parempi päivä 😘

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen6.2.2019 21.43
Iltaa pitkästä aikaa :)

Minä vaihdoin lääkkeen omepratzoliin kun esomesta tuntui tulevan lisääntyneessä määrin haittaa, kuten vatsakipua ja ruuansulatusongelmia. Nyt parin päivän omen käytön jälkeen, ei ole ollut huonoa oloa samalla tavoin kuin ennen ja maha ei ole samalla tavalla kipeä. Ruuansulatusongelmat myös rauhoittui, samoin suun kuivaminen.
Saas nähdä, miten tämä tästä muotoutuu, mut toivotaan et rauhottuis. Tällä hetkellä viljoista sopivin on hirssi ja theffiä en ole viitsinyt vielä edes kokeilla.
Jospa tämä tästä rauhottuis. Närästystuntemusta on edelleen ja lääkärin aika 12 päivä.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen6.2.2019 22.14
Hyvää iltaa 😊

Kiva kuulla että sulla on parempi olo. Kyllä lääkkeen vaihto saattaa auttaa.

Mulla on ollut ihan hyvä vaihe. Paitsi sunnuntaina otin yöksi Somacin, kun olin syönyt leivonnaisia. Se auttoi.

Mulla ei enää tee mieli herkkuja, kun syön vhh-ruokaa. Olen kyllä iloinen. Ekaa kertaa tuntuu, että osaan suhtautua ruokaan kuin polttoaineeseen, enkä kuin kiellettyyn herkkuun, jota himoitsen.

Toivotaan, että sulla Rakenteellinen, löytyy ne ruoka-aineet, jotka parhaiten sopii ja olo pysyy hyvänä. Nuo allergiat tuo kyllä paljon haastetta.

Parempaa vointia itse kullekin 👍❤

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen6.2.2019 23.31
Kiitos voimantoivotuksista, niitä tarvitaan 💜
Kyllä vieläkin koskee mahaa, tänäänkin jotenkin on vähän väliä tuntunut mut koetan nyt olla iisisti, voi johtua pitkälle suolistostakin, murinaa ainakin on. Veikkaan et tuo ohutsuolen alkuosa on sen verran tulehtunut et nipistää aina siitä tyyppipaikasta. Vähän samaan tapaan kun tähyn jälkeen, kun otettiin sieltä koepala,sitkeämmin vaan.
Viikonlopuksi menen vanhemmille maaseudulle rauhoittumaan, etenkin kun meillä on täällä kylpyhuoneremontti eikä omaa vessaa tai suihkua voi käyttää.
Tyhmää vain tämä närästys, vaikka syön lääkettä.. Mut pitää olla sitkeä oireiden suhteen.. Eihän tämä ihan hetkessä tähän pisteeseen ole mennytkään, joten ei varmaan hetkessä palaudukaan.
Kielletyt ruoka-aineet on onneksi aika hyvin tiedossa, mut kyllä tää välillä haastetta tuottaa 🙏 sitäkään kun ei nyt voi täysin sulkea pois, etteikö refluksi olisi allergiasta johtuvaa tai etteikö olis myös r. torvitulehdusta tän gastriitin seurana. Mut seuraillaan tilannetta 🙂
Kiva, että sulla on jo noin hyvänä kaikki! Tiedän kyllä tuon tunteen ruuasta, mulla oli kesällä tuommoinen hyvä vaihe. Sillon on helpompi tosiaan suhtautua ruokaan oikealla tavalla. Nyt se on taas toista, kun nieleminenkin koskee.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen6.2.2019 23.39
Tosin tajusin taas tätä kirjoittaessa, et olin kiireessä ostanut välipalapatukoita, joissa oli etiketissä maininta saattaa sisältää mm. Pähkinää ja maitoa koulutuspäivääni. Piru vie, sen jälkeen mahaa taas koski.. Enkä aiemmin hoksannut vaikka nyt kun muistelen olen myös aiemmin saanut ko. Tuotteesta välillä oireita.
Joskus tämä tarkkuus on hermoja raastavaa. Silloin kun on hyvä vaihe, ei tartte olla näin tarkka mut huonoina vaiheina se on ehdotonta. 🙄
Pitääkin muistaa jatkossa olla vähän huolellisempi!

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.2.2019 0.04
No just joo. Tota voi tapahtuu just kiireessä. Ymmärrän että tuo vie välillä hermot, kun joutuu niin tarkkana olemaan. Tuo refluksi ja huono vointi on aika mysteeri, että mistä se ärtyy. Stressi on yksi, mikä itselläni vaikuttaa tosi paljon. Tämä aamulla heräsin tosi aikaisin, enkä saanut unta enää. Sit huomasin, että kurkku on kipeä kuin refluksissa. Nyt vieläkin on ihan punainen ja limainen. Aamulla tuli sit mieleen, että onko mulla stressiä. Oli sit muutama asia, jotka vaivas mieltä. Eli vaikka syöt ihan oikein, ei sekään riitä.

Täytyy yrittää rentoutua ja rauhoittaa mieli. Yksi millä lohdutan itseäni, jos näen ahdistavia unia, on se että totean, että on hyvä, että alitajunta käsittelee vaikeita asioita. Eivät jää sit muhimaan vuosikausiksi unohduksiin ja räjähdä sit pintaan yhtäkkiä. Mitä nopeemmin ikävän asian tapahduttua saa sen käsiteltyä, sen parempi. Näin itse koen ja olen tämän oppinut ihan kantapään kautta.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.2.2019 0.52
Huomasin viime viikolla saman, miten stressi ja riitely sai reflun äkkiä pahana päälle, ja silloin ei tosiaan auttanut ruokavalio. Söin myös kiireessä /nälkäisenä vahingossa sipulia eilen. Kerkesin nukkuakin vain muutaman minutin yö unet (silti kerkesin uneksia tositv-gigoloista!). Toisinaan valvon pari vuorokautta putkeen, jos on paljon tekemistä. Nyt meinaan kyllä mennä nukkumaan, sillä nukahdin jo kerran tähän pöydän ääreen. Unissa tosiaan käsitellään kaikenlaista, ahdistavia asioitakin alitajunnan kautta.

Hienoa Rakenteellinen että pääset pakoon maalle, remontit on oikeasti kauheita. Kun haluan rauhoittua, lähden ulos kävelylle meren rannalle tai metsätielle.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.2.2019 16.39
Tervehdys.

Viikonloppu meni aika hyvin, refluksi oli hiljaisempi ja minusta parempaan päin, joten ajattelin vielä kerran yrittää ruokavaliota ennen tutkimuksiin menoa. Peruin siis yksityisen lääkärin ajan ja koetan nyt saada itseäni kuntoon. Jos sietämättömäksi menee niin aina voin uudelleen varata ajan. Mut jotenkin tämä viikonloppu varmisti mulle sitä, et oireet johtuvat pitkälle ruokavaliossa lipsumisista ja stressistä.
Painoa on myös tullut lisää, samoin akne pahentunut.

Nyt vaan olen tiukkana tämän suhteen kevään ja oikeasti pyrin rentoutumaan sekä liikkumaan enemmän.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.2.2019 22.33
Rakenteellinen, tuo kuulostaa hyvältä ja järkeenkäyvältä. Nuo viljat aiheuttaa aknea, eli jos leipomuksiin käytät tai ostat jotain valmispatukoita, niin kannattaa varoa niitä.

Tarkkana pitäisi olla, mutta jos voisit silti ruokavaliota noudattaa jotenkin rennosti. Tarkoitan, jos ajattelis, että tämä ruokavalio on mun omaksi parhaaksi ja lisää hyvinvointia. Oma vointi on tärkeintä ja siksi tämä on minulle tärkeä asia ja noudatan tätä mielelläni. Jokin tällainen positiivinen ajatusketju, eikä mitään pakottamista. Positiivinen ruokkii positiivista ja näin voit paremmin.

Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, sokerin jättäminen tasoitti mulla mielialaa. Nyt voin ihan hyvin.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.2.2019 22.44
Ginger, kiitos vinkeistä :) näin olen itsekin ajatellut. Tietyt ruuat ovat kyllä ehdottoman nou nou tällä hetkellä, kuten kahvi, maito, viljat. Mieheni on usein painottanut tuota samaa, mut sillon kun on oireet päällä niin viisveisaa ajattelusta - vaikka juuri silloin pitäisi!
Mulla kans sokeri aiheuttaa närästystä, mut se on alkanut jäämään automaattisesti pois, kun ei syö viljapitoisia ruokia. Lainasin kirjastosta Kaarlo Jaakkolan vatsa kuntoon kirjan, jospa siitä löytyis jotain hyödyllistä vielä. Lisäksi vaihdan nyt kolmannen kerran maitohappobakteeria sellaiseen valmisteeseen, jossa on useampia kantoja ja mikä on myös maidoton. :)
Tänään refluksi nosti taas päätään, mut ei niin pahasti kuin yleensä. Mun heikoin kohta on ruokailun epäsäännöllisyys, saatan kiireessä syödä nopeasti, niin heti rupeaa närästämään mut jos syön hitaasti niin ei tule juuri mitään tai vähemmän oireita. Toivon et tämä pikkuhiljaa tästä.
Vaihdoin tosiaan omeprazoliin ja oon tyytyväinen. Ruuansulatusongelmia ei oo enää esiintynyt..taisi johtua esomen sopimattomuudesta. Lisäksi mulla menee nyt allergialääke rinnalla ja se on ainakin vähän helpottanut oloa. Ravitsemushoidossa saattaa siis mennä pitkäkin aika, mut olen valmistautunut siihen ja pyrin siihen, että kesällä alkaisin olla jo hyvässä kunnossa. Nyt syön kuitenkin tuon omekuurin loppuun ja vähitellen tiputan annosta sit kun alkaa kokonaan tasoittumaan olo. Hullua, miten paljon yksi ruokavalio voi vaikuttaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.2.2019 23.00
Ehkä olen jo maininnut, jos en ole niin ruokapäiväkirjasta on usein apua. Tarkasti ylös kaikki, esim. jos jauheliha on paistettu oliiviöljyllä, vitamiinit, minkäläistä vettä on juotu, onko keitettyä jne. Voi myös kirjata esim. liikunnan tai yöunen määrän, kaikki mitä on tapahtunut voi vaikuttaa. Ruokapäiväkirjaa kirjoittaessa voi saada hyviä oivalluksia asioista joita ei ole tullut muuten ajatelleeksi, pienistä asioista. Minulla on myös ruokailun epäsäännöllisyys, en malta syödä aina tai haluan hoitaa sen pikavauhtia, energia tiheitä ruokia suosien.

Muuten, home hauvelit kävi asunnossani, ei ollut yhtään hometta! Syy oli ollut että ilmanvaihto ei ollutkaan (automaattisesti) päällä lainkaan. Talonmies ei ollut tehnyt tai sanonut mitään kun muutin asuntoon. Siksi aloin aina yskiä asunnossani. Tosi iso helpotus ettei tarvitse etsiä uutta vuokra-asuntoa, kun ei ole luottotietojakaan.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.2.2019 23.16
Hyvä, ettei löytynyt mitään kosteusjuttuja ja voit asua asunnossasi. Ne homejutut on tosi kurjia.

Joo mä olen harrastanut tuota päivyriä, usein silloin kun vointi ollut todella huono. Mut nyt tiedän aika hyvin, mitä voin ja, mitä en voi syödä. Ja jos oiretta tulee osaan sen yhdistää aika nopeasti tiettyyn ruokaan :) Mulla on muutama sellainen ruoka-aine joista tulee oiretta isompina määrinä, mut kestän pieniä määriä silloin tällöin.

Olo on kyllä parantunut siltikin jo paljon esim. joulukuisesta - vielä pitäisi lisätä vähän tuota liikuntaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.2.2019 23.33
Aiemmin ollut 2 home asuntoa, terveys ja kunto meni huonoksi, mutta on palautunut ajan myötä ainakin osittain.

Ei päiväkirjaa kyllä aina jaksa pitää, oli kuukauden tauko eiliseen saakka. Minullakin saattaa olla että joitakin ruokia voi vähän syödä, toisia koskee totaalikielto, kuten maitot. ja sipuli.

Pystytkö liikkumaan aina? Minulla pahimpina kausina jopa rauhallinen kävely sai happovirtauksen heti päälle, polkupyöräilystä puhumattakaan. Eikä tietenkään IC:n takia pystynyt kauan ulkoilemaan. Nyt pystyy onneksi lenkkeilemään. On tosi stressaavaa pidemmän päälle jos ei pääse ulos ollenkaan. Tänään on niin liukas keli ettei uskalla.

Jotkut uskovat että vagushermo voi ärtyä suoliston /ruokavalion takia?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.2.2019 23.51
Mä uskon tuohon vagushermon ärtymiseen, koska kun ei närästä ei ole sydänoireitakaan. Mut kun närästää niin alkaa sydämen muljuttelut.

Ja siis pystyn kyllä liikkumaan, mut viime aikoina en ole opintojen takia ehtinyt ja toisekseen mulla huonoina kausina, kuten esim. joulun aikaan oli niin hirveä olo et pienikin ponnistus sai aikaan massiviisen refluksin. Nyt onneksi tilanne alkanut rauhoittumaan ja uskallan jo ajatella pientä ponnistelua ja kevyttä liikuntaa.

Olen vieläkin niin ihmeissäni, miten ruokavalio voi vaikuttaa ihmiseen näin paljon.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.2.2019 0.03
Kahvi ärsyttänee vagusta, kun tulee rytmihäiriöitä.

Toivottavsti kerkeät ulkoilemaan kun on niin paljon valoisempaakin jo. Mukavaa jos on mielenkiintoiset opinnot.

En muuten laittaisi omaa lemmikkiä hometutkijaksi. Ei ole pitkäikäisiä noi homekoirat verrattuna lajitovereihin? Laitoin kuitenkin oman terveyden etusijalle kun tilasin homekoirat.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.2.2019 22.00
Joo kahvi ei mullekaan sovi.

Ginger kuinka pitkään sulla meni, että tulit oireettomaksi ruokavalion kautta?

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 0.03
4 kk aikana vähensin pikkuhiljaa Somacin pois. Helmikuussa aloitin puhtaan vhh-ruokavalion. Helmikuun jälkeen ottanut Somacia vain jos olen syönyt viljaa tai muita herkkuja enemmän, esim. Vappuna ja jouluna. Tai esim. Synttärijuhlien jälkeen.

Jo ennen helmikuuta olen välttänyt perunaa ja vehnää, sekä ruisleipää.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 0.07
Olen ollut ilman kahvia 11 vuotta refluksin takia. Viime syksynä aloin uudestaan juomaan tummapaahtoista kahvia kupillisen silloin tällöin. Nykyään juon kupillisen lähes joka päivä.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 0.11
Tarkoitan siis helmikuuta 2018. Nyt olen ollut lähes vuoden ilman PPI-lääkkeitä, lukuunottamatta muutamia yksittäisiä pillereitä.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 0.28
Enhän mä täysin oireeton ole. Otan päivittäin Ranixalia ja yöksi Galieveä sekä silloin tällöin Rennietä. Mulla on palleatyrä. En tiedä voinko olla koskaan täysin oireeton. Ehkä jos jättäisin juustot ja kerman pois. Sitä en ole vielä kokeillut. Juustot on mun herkkua 😋

Keinotekoiset makeutusaineet tuo mulle kovan vatsakivun ja turvotuksen. Olen välttänyt niitä lähes vuoden, mutta nyt parina päivänä otin pirtelöä, jossa oli noita. Myös tilasin D-vitamiinia, jossa on kolmea makeutusainetta. Jää mulla syömättä. Jospa mies vois käyttää ne. Ei onneksi olleet kalliita.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 0.32
Female77, onneksi sun kodissa ei oo hometta. Varmasti iso helpotus. Miten jaksat noin vähillä unilla? Eikö sulle tule pääkipua tai vatsakipua? Mä en kyllä jaksais. Toki yksittäinen uneton yö menee, mut en oo täysin toimintakunnossa silloin.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 7.33
Wau, kuulostaa kyllä tosi hyvältä tuo sun elosi Ginger. 🙏🤗
Mulla eilinen oli vaikea päivä, närästi ja oli ihottumaa ja syömiset oli mitä oli. Mutta kävin ostamassa piigeeliä ja yritän nyt ottaa salpaajaa 20mg, 40mg sijaan.
Lisäksi tilasin uudet maitohappobakteerit, joita en kyllä ole vielä saanut. Aloitin myös vitamiinit (sinkki ja b12) kuuriluontoisesti ja jätin monivitamiinit tauolle. Lisäksi menee kalkkimagnesium ja vielä d-vitamiini.
Mulla olisi tavoitteena myös lääkkeetön tai ainakin lähes sellainen elo. Olen siinä kerran jo lähestulkoon onnistunut niin nyt vaan koitan hoidella itseäni, päivä kerrallaan 😊

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 13.37
Mulla on kyllä tosi hyvä vointi ollut nyt viimeaikoina. Olen siitä onnellinen ja kiitollinen🙏. Kesällä oli välillä huonoa vointia, kun oli stressiä ja huolia. Olen huomannut saman kuin Female77, että riitely pahentaa oireita. Mulla alkaa välillä ihan kuin "sappi kiehua" ja sen kyllä tuntee vatsassa. Onneksi osaan rauhoittaa itseäni. Lähden esim. Pois tilanteesta ja hengitän rauhallisesti.

Rakenteellinen, luulen että saat vielä oireesi hallintaan sinnikkyydellä. Sä olet kuitenkin tehnyt jo paljon, mikä auttaa sua eteenpäin. Sä tiedät nyt sun allergeenit ja tiedät sulle toimivan ruokavalion. Jatkat sitä vaan sinkkäästi, niin kyllä vointi paranee. Tee tarvittaessa lista sulle sopivista ruoka-aineista, älä "tuijota" vain sopimattomien listaa. Tämä saattaa avata, että näin monia ruokia pystyn syömään👍

Tuo on hyvä, että olet vähentänyt salpaajan 20 mg. Hyvä sinä👍😘 Mäkin pärjäsin vuosia 20 mg Somacia. Joskus kun otin 40 mg, tuli kauhea turvotus ja ylävatsakipu. Mulle tosiaan PPI-lääkkeet aiheutti ruuansulatusongelmia.

Sitten jos sulla tulee tasainen, hyvä vaihe, voit kokeilla ottaa Happosalpaajan vain joka toinen päivä. Välipäivinä sit esim. Ranixalia. Mutta tästä ei pidä ottaa mitään paineita. Minäkään en ole ehdoton, etten ottaisi enää PPI:tä. Elämäntilanne voi muuttua. Jos mulle tulee huono vaihe, voin ott PPI:tä viikon tai kahden kuurin ja tarvittaessa pidempään. Mutta jos joudun käyttämään lääkkeitä pidempään, yritän pärjätä joka toinen päivä -annoksella. Näin mahahappojen eritys ei lopu kokonaan.

Usko mua, sä tulet vielä voimaan hyvin. Sulla on paljon tietoa ja olet ottanut vastuun omasta voinnistasi. Sun kirjoituksia on ilo lukea, siis tekstin sujuvuuden vuoksi😊.En tietenkään iloitse kenenkään huonosta voinnista.

Miten Female77, Pike, Sussu ja muut olette nyt voineet?
Mukavaa päivää kaikille ☀🌸💟🌹❤🌞

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 15.11
Kiitos tsemppauksesta Ginger! :)

Näin mäkin uskon, että kyllä tästä vielä tervehdytään. Jostain syystä piigeeli aiheuttaa mulla ihon lehahtelua, en tiedä miksi. Mut sit mulla on myös l.glutamiinia ja ajattelinkin ottaa sitä mieluummin salpaajan rinnalle ennemmin kuin piigeeliä. Toki säästän geelin, jos käyttäisin sitä satunnaisesti ja voihan se olla, et alussa vaan tuota ilmenee ja lähtee sitten pidemmän käytön jälkeen pois. Pitäisi kuitenkin tuon piigeeliin olla suht turvallinen ja vähän haittaa aiheuttava.
Mut glutamiinia kun otin niin mahassa se tuntuu jotenkin älyttömän hyvälle. En tiedä miksi, mut näin vaan on. Siksi aattelin sitä ottaa nyt säännöllisesti joka päivä :)
Otin tänään vielä isomman 40mg annostuksen omea kun oireet ollut kuitenkin sitä luokkaa, etten taidakaan ihan vielä uskaltaa tiputtaa annostusta. Tunnen sen sitten nahoissani, kun olen vähennykseen valmis. Pari kertaa olen liian innokkaasti vähentänyt turhan nopeaan ja se on sitten kostautunut.
Närästänyt on tänäänkin, mut niiiin allekirjoitan tuon jännityksen, hermostuneisuuden ja huolehtimisen vaikutuksen oloon - välittömästi hätääntyessä tulee se palantunne kurkkuun maximaalisena. Nyt sitä palantunnetta ollut muutenkin, mut menen perus turvaruoka linjalla.
Mullekin salpaajista esomeprazol aiheutti kipuja ja hirveät ruuansulatushäiriöt. Nyt ne on tällä omekuurilla vähentyneet huomattavasti, toki vieläkin välillä vähän on, mut pienesti vain.
Tänään otin sinkkiporetta ja se olikin huono vaihtoehto,kun vatsaa nipisteli sen jälkeen.. pitää ilmeisesti turvautua vielä siihen tabuun hetken aikaa.
Mukavaa iltapäivää myös muille ja voimia jaksamiseen!

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 16.09
Mulla on myös hyvä kokemus tuosta L-glutamiinista. Aloin käyttää sitä keväällä 2017. Hierojani, joka on käynyt Paula Heinosen ravitsemus-kursseja, suositteli sitä, kun kerroin, että mulla on maha- ja suolisto-ongelmia. Se auttaa suolinukan palautumista.

Mulla se auttoi vähentämään vatsan turvotusta. Kun pidin siitä taukoa, turvotus palasi. Otin sitä veteen sekoitettuna aamulla tyhjään vatsaan. Tällöin se pääsee suoraan suolistoon vaikuttamaan, eikä jää mahalaukkuun ruoan sekaan. Urheilijat ja kuntoilijat ottaa sitä esim. Kolme kertaa päivässä treenin jälkeen. Se auttaa säilyttämään lihaksia laihdutuksen aikana. Suoliston hoitoon sitä suositellaan muistaakseni 4 viikon kuurina. Sit kaksi viikkoa taukoa ja uusi neljän viikon kuuri. Mä tosiaan käytin sitä pidempään kun ei siitä ole kai haittaa. Tänä vuonna en ole enää tarvinnut sitä.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen13.2.2019 16.47
Kiitos vinkistä! Täytyy pitää mielessä.
Mulla siis niin et YA-apteekissa käytyäni farmaseutti suositteli l.glutamiinia, kun kerroin, et on välillä suolistovaivaa ja tulehdusta ollut myös ohutsuolen puolella. Silloin osasi kertoa, että monet chronin taudista/tulehduksellisista suolistosairauksista kärsivät käyttävät tuki"lääkkeenä" ja ovat antaneet tästä hyvää palautetta, että rauhoittaa ärtynyttä limakalvoa tehokkaasti, vaikka ei olekaan se varsinainen hoitomuoto. Sanoi mulle, että voisi auttaa suolistoa ja etenkin ohutsuolta, mut ei uskonut et varsinaisesti vatsalaukkuun vaikuttaisi.
Kypsyttelin pitkään uskallanko ostaa tuotetta ja nyt kävin eilen ostamassa ja täytyy sanoa, että hyvä kun kävin :)
Mä sekoitan kanssa sen veteen, mut tänään aamulla en ehtinyt ottaa tyhjään vatsaan niin otin aamupäivästä ja kyllä se tuntui rauhoittavan silti. Hyvä se varmasti on ottaa heti aamulla, et pääsee imeytymään.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 10.07
Moikka,

Ihmettelinkin tässä sitä, et miten mun olo on ollut huono noin viikon... Ihmettelin myös sitä, miksi mulla on ihan sellanen olo kuin olisin juonut maitoa. Sit tajusin, et mun uusissa maitohappobakteereissa on todennäköisesti käytetty maitoa.. Yliopiston verkkoapteekki myi ne maidottomina mut sisälsivätkin maitoa kun katoin myöhemmin pakkausselosteen 🙄
Lisäksi alkuviikosta söin soijatuotteita runsaammin ja veikkaiöen et se alun alkaen laukaisi tän olon. Ihottumia on myös, vaikka allergiatabut menee tässä kylkiäisenä 🤔

Mukavaa päivänjatkoa kaikille tasapuolisesti! Koitetaan jaksella 🤗

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 12.50
Moikka,

Kurjaa tuollainen turha ostos. Mulla on nyt jonkun aikaa ollut kämmenselissä ihottumaa. Välillä on parempana, mutta ei lähde kokonaan pois. Olen kans miettinyt, mikä aiheuttaa. Käsien ihottuma on tosi sitkeä, vaikea päästä eroon. Aluksi käytin Bepanthenia, mutta sekään ei auta. Nyt parhaiten tuntuu auttavan kookosöljy. Sehän on antiseptinen.

Oletko kokeillut Precosaa tai muuta Boulardii Sachamones- hiivaa? Terve.fi lehdestä oli koko numero maha- ja suolisto-ongelmista. Siinä suositeltiin tuota hiivaa. Se korjaa suolinukkaa ja tekee hyvän pohjan maitohappobakteereille imeytyä. Muistaakseni Rentukka käyttää Precosaa. Itse olen myös käyttänyt sitä. Mutta älä nyt heti lähde ostamaan, ettei tule taas hutiostos. L-glutamiinin pitäisi auttaa ja oletko mitään apua saanut perunajauhosta?

Mukavaa viikonloppua kaikille ja parempaa vointia 👍💟

SitrusRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 13.06
Gingerille: tuli mieleen, ettei liene sattumaa että närkästyminen ja närästäminen
ovat melkein sama sana.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 13.36
Sitrus, tosi hyvä huomio 👍 Mä tykkään tosi paljon sanaleikeistä. Sulla on kyllä sana hallussa ja osaat kirjoittaa innostavasti ja raikkaasti.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 17.09
Myös pelkkä huutaminen, vaikkei olisi riitaakaan laukaisee närästyksen? Joudun välillä huutamaan puhelimessa mummolleni, koska se ei kuule hyvin, eikä palvelukodin hoitajat laita sille korvaan hankkimaani kuulolaitetta, ei ainakaan aina. Välillä närästää kun on joutunut huutamaan. Voihan se olla niinkin että hermostun kun toinen ei kuule, ja närästys tulee tätä kautta.

Kiirettä tuntuu pitävän, kun kysyit Ginger mitä kuuluu.

Kuinka Sitrus olet voinut, kun sinulle on sattunut kaikkea, ihan tosi pahoja asioita lähimenneisyydessä, kuten lähiomaisen kuolema?

SitrusRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 19.25
Oi kiitos, Ginger.
Niin säkin.
Mun äiti sanoi usein, että häntä närästää (= risoo) joku asia.
Toisaalta se sanoi myös, että "Nyt mie riemastun" ( = kiukustun).
Sitä naurettiin sitten kaikki.
En tiedä oisko nää itämurteellisuuksia.

Huomasin just tänään yhen jutun.
Kannattaa olla joskus ystävällisempi kuin toinen ansaitsee.
Ts. jos joku sanoo/kirjoittaa sarkastisen tai purevan kommentin, tai ilmaisee turhan tikkuisesti, että olet väärässä, siihen herkästi vastaa samalla mitalla.
Tai ei vastaa mitään, mutta tulee kurja olo.
Sit jää hampaankoloon.
Kokeilin tänään toista vaihtoehtoa: vastasin, että olin väärässä.
Toinen osapuoli alkoi selitellä ja hyvitellä
Huono maku oli poispyyhkäisty.
Eli kannatti.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen16.2.2019 20.11
Sitrus, tuo on niin totta! Varsinkin jos toinen yrittää provosoida, etkä provosoidu, sekös harmittaa. Mutta silloin ehkä toinen huomaa, ettei se ollutkaan niin fiksua.

Sanotaan myös että jokin asia jäi närästämään. Eli harmittamaan.

Female77, se alkaa ärsyttään jos joutuu toistamaan saman uudestaan, eikä toinen kuule.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 17.08
Heippa kaikille! 🤗
Miten muilla menee?

Mulla refluksi huomattavasti rauhoittuneempi. Rytmit olleet suht ok, kun jätin kofeiinin kokonaan eli myös teen. Nyt alkaa tuntua jo paremmalta siis, lääkäri on kyllä tulossa ensi viikolla. L. Glutamiini menee rinnalla, siitä olen saanut ison avun 🤩
Liikuntaa olen myös lisännyt, pystyn käymään vauhdikkailla juoksulenkeilläkin ilman jatkuvaa oksentelua ja rytmäreitä 😊

Kokeilin nyt myös teffiä ja se sopii 👍🤗 samoin hirssi ja durraa meinaan vielä testata, uskon sen sopivan kun kaikki nuo kolme on hirssin sukuisia viljoja. Salpaajaa syön edelleen ja tällä kertaa aion syödä sitä sen verran pitkään, että olen varma, että uskallan tiputtaa annostusta.
Mut niin se on vaan uskottava, että mulla on laaja suolistoperäinen vilja-allergia sekä maitoproteiiniallergia ja pieni liuta myös muita yliherkkyyksiä, kuten kookos, tomaatti, paprika, kala, kikherne, kaneli ja inkivääri sekä pähkinät. Mulla näihin liittyy nimenomaan refluksi ja muutkin suolisto- ja iho-oireet. Allergisena refluksin merkkinä on varmasti vaahtomaisen liman kakominen, joka loppui kuin seinään kun sain nyt ruokavalion kuntoon.
Näillä mennään eteenpäin ja uskon, että refluksi hellittää ajan myötä. Nieleminen on helpottanut älyttömästi ja mietinkin, et voihan se olla et on ollut r. torvitulehusta mut eihän sitä voi täysin tietää, kun ei ole tähystetty aikanaan.
Nyt on paljon helpompi uskoa, et kyllä tämä tästä hiljalleen paranee 😊👍☀️🙏
Mukavaa talvipäivää kaikille! ⛅❄️

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 20.48
Oikein mukava kuulla että sinäkin, Rakenteellinen, olet alkanut voida paremmin. Iso juttu että rytmihäiriöt ovat poissa, sillä ne ovat pelottavia ja ilkeän tuntuisia. Väärät ruoka-aineet ehkä tulehduttavat myös ruokatorven suoliston lisäksi, näin epäilee myös tri Tolonen kirjoituksissaan.

Miten olet pystynyt jättämään kofeiinin kokonaan, mitään vinkkejä? Ruuanlaitto tympii, syön ranskalaisia, nakkeja ja kotivaran kevyt venäläistä meetwurstia, ne on suht ok, koska niissä ei ole maitoa, mut lihan syönti alkaa ällöttämään. Kahvia ja teetä olen vetänyt kaksin käsin, joskus sille tulee loppu kun vointi menee vaikeaksi. Olen myös riippuvainen suolan (pan-suola) lisäämisestä ruokaan, vaikka se pahentaa refluksia.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 21.25
Moikka Female77,

Mulla nuo sun ylläluetellut ruuat, kuten makkarat ja meetwursti kyllä toisinaan närästää, vaikkei niissä olekaan maitoa, siksi syön niitä aika vähän. Makkara on itselleni suht ok, mut huonossa vaiheessa pitää karttaa kaukaa. Niin tosiaan, asiaan :D Oletko kokeillut kasvissosekeittojen tekemistä itse? Niistä saa nopeasti, hyvää ja terveellistä sekä maidotonta.
Kofeiinin jättäminen oli aluksi tosi tosi vaikeaa. Olen ollut niiin vannoutunut kahvin lipittäjä, että vuosi takaperin sitä meni joka päivä sen kolme kertaa iso kuppi. Näin jälkeen päin mietittynä kauhea määrä, mutta siis..jätin ensin kahvin, kun huomasin sen pahentavan refluksioireita, aika pian tajusin olevani allerginen kikherneelle, joka on siis kahvipapu ja niin sitten vähensin määrän muutamaan kertaan viikossa ja lopulta jätin olon pahentuessa kokonaan pois. Tilalla join tietysti teetä 1-3 kuppia päivässä ja se jäi ikäänkuin vahingossa pois, kun en muutamaan päivään ollut ehtinyt juomaan teetä ja sitten huomasin olon parantuneen tosi paljon, niin jätin myös teekupin rauhaan. Aluksi tuntui pahalta, ehkä se eka viikko ilman oli vaikein, mutta nyt en enää pahemmin kaipaakaan mitään kun olo on niin paljon parempi ilman. Kofeiinitonta laatua ajattelin testata, josko se olisi parempi.
Suolan käyttöön osaan antaa sen vinkin, että vähennä pan-suolaa ja osta rinnalle himalajan ruususuolaa, sitä ei ole jodioitu ja sitä tarvitsee laittaa puolet vähemmän kuin normi suolaa. On siis voimakkaamman makuista ja maustaa pienemmällä annoksella :) Kofeiinista luopuminen kannattaa ehkä tehdä asteittain, jos on pitkään juonut kahvia paljon. Apteekista saa myös kofeiinitabletteja, mut mä en ole koskaan niitä käyttänyt, saattaa auttaa vieroitusoireissa, en tiedä.
Rytmärit on tosiaan roimasti vähentyneet, toki välillä saattaa tulla pieniä tuntemuksia mut ne menee nopeasti ohi ja eivät haittaa elämää. Sydänpolille on aika ensi kuun puolessa välissä :)
Tänään pidin lepopäivän ja vaan mässäilin viljattomilla leivonnaisilla, reflu ei ole riehaantunut, vaikka välillä röyhytteleekin. :) Mun pitäis ennemminkin päästä tästä sokerikoukusta eroon, lähtis varmaan loputkin oireet yms. kun se jäis vähemmälle. Mut huomenna sitten taas lenkille, jos sää sallii.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.08
Keitot ovat hyvä idea, mutta niitä täytyy jäähdyttää, en ole kovin kärsivällinen. Aikoinaan pirkan bataattisoseesta ja kermasta tehty keitto närästi, mutta se johui ainakin kermasta. Täytyy myös vähävaraisena miettiä että kun ruuasta maksaa, niin siitä täytyisi samalla saada paljon energiaa. Olen syönyt välillä lasten porkkanasosetta, vauvojen purkista, vaan ei se pidä nälkää. Pelkään että suosimani (luomu) oliiviöljy ei käykään minulle. histamiini? hedelmä-intoleranssi? täytyy kai kokeilla ruoka rypsiöljyä tai sitten ilman rasvoja uunissa kokonaan. voissa on maitoa ja kookos arveluttaa. keiitoa voisi ilman muuta kokeilla, olisi ihanaa laitta kurkumaa tai inkivääriä kasviskeittoon, sitten papuja, ja rasvaa tuomaan energiaa. katselin eilen tälläisiä reseptejä. gluteenitonta, maidotonta, hiivatonta leipää voisin kokeilla nyt kun maidon tiedän pääasialliseksi paholaiseksi, jos vehnä vaikka kävisikin. haluan tosn välttä glyfosaatti, torjunta-aine altistuksen, glyfosaati on tosi pahaa.

Himalajan suolassa voi kuulemma olla jotain myrkyllisiä raskasmetalleja, joista tulee suolan vaalean punertava väri, joten ei kiitos. en tiedä pitääkä tuo paikkansa? sitten siitä silicasta, olen tosin maininnut aiemmin. en uskalla kättää koska:

https://www.livestrong.com/article/288425-side-effects-of-silica-supplements/

mutta en nähnyt enää WebMD sivustolla varoituksia joita siellä oli aiemmin.

Sokeri on vahva riippuvuuden aiheuttaja toisilla, toinen siskoni on ihmeissään sokeri riippuvuuden takia. Minulla taas ei ole mitään riippuvuutta sokeriin, en ole syönyt aikoihin mitään makeata. toisaalta en ole huomannut että sokeri aiheuttaisi mitään oireita minulle. en voisi syödä paljoa makeeta, sillä saan helposti hypoglykemia oireita. riippuvuudet oavat vaikeita, siskoni on onneksi vähentänyt makean syöntiä, mummollakin suvussa diabetes. alkoholisti ystäväni lopetti kun meni keltaiseksi, mutta kauhistuneena kuuntelin että aikoo kuulemma ensi kesänä taas juoda, voihan helkutti...

Voi kun päivässä menisi vain kolme isoa mukia, minä juon sen jo ensimmäisen hereillä olo tunnin aikana...en tiennytkään että kahvipavut ovat herneitä. keitetyt herneet eivät sovi minullekaan, itse tehty rokka taas sopii, hassua. johtuukohan että liotetut herneet ovat muussaantuneita ja helpommin sulavia?

mitä sisältää viljattomat leivonnaiset? niissä on kuitenkin jotain, esim. hiiva ei sovi minulle. en tiedä vielä sopiiko leivinjauhe ja sooda. kananmunissa pelkään ESBL;llää.

Sori että tästä tuli pitkä teksti, ei tarvitse lukea ;)

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.25
Glyfosaatilla epäillään olen haitallisia vaikutuksia terveyteen, munuaiset, syöpä jne. Glyfosaatti on antibiootin kaltaista ainetta? Torjunta-aineenna mm. viljoissa. Round up on tätä. käytetäänkö glyfosaattia suomesssa viljoihin? kulkeutuu myös pohjaveteen.

https://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2019/02/20/glyphosate-role-in-chronic-kidney-disease.aspx?utm_source=dnl&utm_medium=email&utm_content=art1&utm_campaign=20190220Z1_NB&et_cid=DM268807&et_rid=550172660

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.35
Female77, kaikkea ei ole syytä pelätä, vaikka vaarat on hyvä tiedostaakin 😄👍 kokeilemalla se selviää, mikä on just sulle se sopiva ☺️ esim. Oliiviöljyjä on hyvin monenlaisia ja jos se ei syystä tai toisesta käy, voi käyttää rypsiöljyä kylmäpuristettuna, siinä on enemmin ravintoarvoa. Sitten mitä kookokseen tulee, niin minä saan siitä välitöntä anafylaksiaa eli nopean kovan allergiareaktion Mutta se on useimmille maito sekä pähkinäallergisille hyvin turvallinen käyttää 🙂 esim. Mieheni voi käyttää sitä hyvin ja hänellä myös maitoallergia, myös moniallergiset lapsetkin sietävät sitä varsin laajasti. Voin myös voi korvata floran maidottomalla margariinilla, siinä ei ole kookosta, se sopii ruuanlaittoon ja leivontaan, itse käytän sitä 🤗 se on myös edullinen verrattuna esim. Keijuun.
Minä pystyn syömään nyt aiemmin huonosti siedettyjä juttuja, kuten hiivaa ja jauhelihaa, ilman oireita, kunhan noudatan vain viljatonta ja maidotonta.
Pavut ja herneet on samansukuisia ja kikherne on tosiaan kahvipapu. Pavut ja herneet muodostaa runsaasti kaasua ja voi olla et ne on sellaisenaan aika raskaita ruuansulatukselle, jos ei ole aiemmin paljoa käyttänyt. Mulle soijakin on vähän tälläinen ja sen kanssa pitää olla myös varovainen, voin käyttää vain harvakseltaan.
Raskasmetalleja on myös monissa viljoissa ja siemenissä, mutta normikäytöllä niistä ei saa liian suuria määriä. Uskon tämän pitävän paikkansa myös esimerkiksi ruususuolan kohdalla.
Itse luin silico gelistä kun lueskelin kaarlo jaakkolan vatsa kuntoon kirjaa. Siinä hän kuitenkin vannoo silican olevan hyvin turvallinen ja että tutkimuksissa on todettu, ettei se keräytyisi munuaisiin tehden sinne mm. Munuaiskiviä niin kuin monet muut valmisteet. Mulle tuo valmiste ei vaan sovi. Kuulun taas siihen ihmeryhmään potenssiin 1 tuhannesta, jolle tuote ei käy, vaikka olen kokeillut eri valmistajien silicoa. Aina sama reaktio, ihottumaa ja refluksioireiden pahentumista.
Mä käytän luomukananmunia, ne on parempia ja usein lisäaineettomia. Viljattomissa leivonnaisissa oli perunajauhoja, teff-jauhoja, hirssijauhoja, kananmunaa ja sokeria sekä leivinjauhetta. Lisäksi laitoin marjakuorrutteen niihin. Eilen tein porkkanasämpylöitä hirssistä ja teffistä.😊

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.37
Joo käytetään glyfosaattia suomessakin. Siitä on mm. Yle uutisoinut. Mulle ei käy myöskään riisi tai maissi. En tiedä käytetäänkö niissä sitä, mut esim. Nämä hirssinsukuiset afrikkalaiset ja aasialaiset viljalajit käyvät. 🤔 Jännä juttu.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.48
Näköjään dr Mercola suosii jotain vaaleanpunertavaa suolaa, himalayan suolaa, sivuillaan. Mainitsin vain. En tietenkään automaattisesti usko kaikkea mitä joku tri Mercola sanoo.

Kokeilen tuollaisia sämpylöitä joskus, kiitos ideasta :) Voi myös olla että elimistÖ alkaa sietämään hiivaa kun maito on poissa kuvioista. luomu tattari näkkäri ei sopinut, prismasta ostettu. tai sitten sekin johtui maidosta aiemmin. Nyt tosiaan himoitsen niitä kasvis ruokia! Kiitos kovasti vihjeistä voin aloittaa kokeilut. Sieniä en uskalla syödä kuitenkaan, pelkään että niihin voi olle sekoittunut myrkkysieniä.

Oletko päässyt mahan murinoista eroon? Minua vielä vähän vaivaa. Sopiiko sinulle graavilohi, vai pidätkö siitä ylipäätänsä? Himoitsen sitä, on toki hintavaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 22.58
Jos syön kerraalla paljon tescon luomu basmatiriisiä, muodostuu runsaasti ilmaan mahaan, ja närästää. Mutta jos syön 2 kpl friggs suolattomia luomu riisikakkuja, se on ihan OK? Vähempi tärkkelys lasti saattaa vaikuttaa. Maissi ei sovi.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen22.2.2019 23.11
Jotkut laittaisivat glyfosaatin samaan luokkaan syöpävaarallisuudessa kuin DDT.

Minulla oli suvussa aikoinaan maanviljelijä pariskunta, kuolivat niihin aikoihin kun itse synnyin vasta. He käyttivät ddt:tä pelloilla, ja toivat sitä myös maalaistaloon tappamaan käpäsiä. Molemmat kuolivat työikäisinä syöpiin, vieläpä samoihin aikoihin. Non hodginin tautia (kuten glyfoosaatin kanssa työskentelevillä on), vatsa ja suolistosyöpää. Näihin syöpiin maanviljelijä sukulaiseni menehtyivät.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.2.2019 3.11
Piti googlettaa tuo kikherne. Se on kikkahviherne eli kahviherne. Kuuluu hernekasveihin.

Kahvipavut kasvaa kahvipensaissa jotka ovat matarakasveja.

Kahvi ja kikherne eivät siis kuulu samaan kasviheimoon. Varmaan vain kirjoitusvirhe.

Rakenteellinen, tosi kiva, että olet jo paljon paremmassa kunnossa💗

Female77, sulla on kyllä refluksi hyvin hallinnassa, kun voit juoda noin paljon kahvia👍

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.2.2019 4.43
Hei Ginger!

On ollut sairasta tämä minun kahvinjuontini ajoittain. Tänään kipristeli vatsaa, on lopetettava kahvin juonti ennenkuin tulee vatsahaava.

Olitko bilettämässä Ginger kun kirjoitit näin myöhään, vai muuten vain hereillä kuten minä? Hyvin voit edelleen?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.2.2019 14.38
Ginger joo painovirhe paholainen. Kahvipapu on omaa luokkaansa 😄 mut kumpikaan niistä ei mulle sovi.
Olen tosiaan jo paremmasa jamassa, onneksi 🙏🤗 jos hirssi sopii niin on olemassa s-ryhmissä myös hirssijuomaa 😊 ite ostelin sitä leivontaa varten.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.2.2019 14.42
Niin ja Female77 olen saanut apua l. Glutamiinista, sen jälkeen mahan kurinat on lähestulkoon hävinneet 😊👍 vatsakivut myös rauhoittuivat ja vatsa on paremmassa kunnossa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen23.2.2019 16.23
Heips,

Hyvin mä voin. Eilen vähän turvotti vatsaa. Kun söin palan leipää. Muuten vaan ei tullut uni. Roikuin liikaa netissä. Kyllä mä sit neljän aikaan nukahdin ja nukuin melkein kuusi tuntia. Vähän väsyttää, mut onneksi vielä huomenna saa levähtää.

Ke-to oli vähän huonot fiilikset, olin aika ärtyisä, mutta onneksi perjantaina oli jo hyvä fiilis.

Mukavaa viikonloppua kaikille 💗

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.3.2019 23.50
Väsyttää kun tein vknloppuna yöllä voileipäkakkuja, munnoni täytti 97 viikonloppuna. Oltiin sekä sunnuntaina että tänään kylässä siellä. Seuraavaksi täytyykin alkaa askarrella kutsukortteja äitini synttäreille huhtikuussa, tekemistä riittää.

Saarioisten tuore kurkkuraaste salaatti eineshyllystä närästää, tulipa kokeiltua. Typerä kun olen menin syömään gluteenittomia kaurasämpylöitä, ripulia seurasi pian, en tee enää tuollaisia tyhmyyksiä. luomukaura saattaisi sopia tai on mahdollisesti joskus sopinut ennen minulle. Onnekseni ihanat tummat oliivit eivät ole nyt aiheuttaneet oireita, siis rakon ärsytystä tai refluksia, epäilin suotta niitä aiemmin.

Tänään aion syödä vielä kypsää ruusukaalia 250g, jota en ole aiemmin kokeillut, naudan jauhelihan 200g+luomu oliiviöljyn kera, saa nähdä mitä tekee. Yhdistetty aamiainen/päivällinen oli 200g eli paketti korpelan kinkkua+ 2 kpl suolattomia luomu riisikakkuja, mahdollisesti sopimattomia lisäaineita oli kinkussa, mutta ei pahoja oireita tullut. Välipala oli iso kasa tummia säilyke oliiveja+2 riisikakkua. Mustaa luomu teetä myös. Kolme ateriaa /vrk siis saattaa riittää, kun ei syö liikaa hiilareita niin pysyy verensokeri tasana hyvin. Mieluiten syön tosin 4-5 ateriaa /vrk, jos on aikaa.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.4.2019 22.07
Siirryin tänne kertoilemaan oloistani. ☺️ Voin siis nyt ihan kohtuullisesti ilman lääkettä, tein jopa lettuja mut sillä erotuksella, etten käyttänyt niissä lainkaan viljaa 🙂 noudatan nyt siis viljatonta ja maidotonta ja jätin monia muitakin ruoka-aineita kokonaan pois kuten soijan, kalan, pähkinät ja mantelit, paprikan, chilin, kanelin, kookoksen, herneet ja omenaa vähensin käytöstä. Lisäksi saan oireita glukoosisiirapista. Kofeiinin jätin myös.
Voi kyllä kuulostaa köyhältä nämä syömiset, mutta olo on mainio ilman ylläolevia ja selviän arjesta ilman lääkkeitä. Olen myös selvittänyt ruoka-aineita ihan ravitsemusterapeutin kanssa ja kalkki on ainoa, josta pitää yrittää huolehtia vitamiinilisällä.
Ajattelin nyt mennä pidemmän aikaa turvaruokalistalla ennen kuin uskallan kokeilla mitään uutta, kuten teffiä koska en halua huonoa oloa enää takaisin. Ja voihan olla niin, että ajan myötä yliherkkyydet helpottavat ja voinkin palata joskus syömään tavallista ruokaa. On muuten jännä huomata, miten hyvin ruuansulatus toimii ilman salpaajaa. Monivitamiinit, maitohappobakteerit ja l. Glutamiini menee edelleen 🙂

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.4.2019 22.25
Hienoa kuulla että voit paremmin! Vielä noin vaikea tapauskin.

Nostan hattua sinulle siitä että olet pystynyt olemaan ilman kofeiinia. Uutta toivoa kofeiinin lopettamiseen olen saanut Solgarin Tauriinista, jotenkin piristää minua. Samaa mitä on energiajuomissa. Tauriini on hyväksi sydämelle?

Ai sulle ei käy kookos, olen itse alkanut syödä keittoa luomu kookosmaidosta ja kruunu vihanneksista, on helppoa. Hernettä pystyn syömään itse tehdyssä rokassa, mutta en muuten, jännä juttu. Olen alkanut pelätä listeriaa, heitän avokadot roskiin.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.4.2019 23.34
Tuo on aivan mahtava kuulla, Rakenteellinen, kun ajattelee, miten vaikeat oireet sulla on ollut ja miten laajasti yliherkkä olet. Olen niin onnellinen sun puolesta. Kyllä varmasti motivoi jatkamaan turvaruuilla, jos olo on kohentunut noin paljon ja pärjäät ilman lääkettä.

Kyllähän tuosta saa jo vaihtelua ruokailuun, jos pystyt syömää kanaa, lihaa ja kasviksia.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen7.4.2019 23.44
Female77, mä en tiedä tosta tauriinista. Jostain energiajuomista on tullut ikäviä nuorten kuolemia. Onkohan kaikissa tapauksissa juotu alkoholia?

Tuo kookoskeitto kuulostaa hyvältä. Pitääpä tehdä itsekin. Tänään ostin kookosjuomaa, olipas hyvää. Huomenna ajattelin keittää kaakaota kookosmaitoon.

Nuo pelot on ikäviä, rajoittaa elämää. Mulla oli niitä 7 vuotta sitten. Onneksi pääsin eroon ahdistuksesta ja peloista. Luitko jotain listeriasta vai mistä pelkosi alkoi?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 0.01
Uskoisin että kofeiini on vaarallisin osa energiajuomissa alkoholin kanssa.

Kookoskeitto on vielä parempaa jos laittaa pakastettuja katkarapuja sekaan, se on tosi hyvää silloin. Katkaravuista tulee makua keittoon. Vettä olen laittanut vähän vihannesten kypsyttämiseen, ja lopuksi kookosmaidon. Minä en ehkä pysty juomaan kaakaota, mutta Pirkka tummaa luomusuklaata välillä syön. Voisin kokeilla myös kaakaota kookosmaidossa.

Listeriaa on jopa 17% avokadoista, netistä luin. Yksi avokado myös haisi pahalle. Taidan kypsentää kaiken tästä lähtien. Mutta nyt on paljon kaikkea kivaa tekemistä kun on kevätkin, eiköhän pahimmat ahdistukset unohdu. Toivottavasti kevät on alkanut hyvin myös teillä kaikilla täällä.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 0.11
Avokadot voi lohkoa ja paistaa voissa rapeiksi. Syödä vähän kuin ranskalaisia.

Mä rakastan kevättä. Luonto syntyy uudestaan ja samalla mä herään elämään pimeän syksyn ja talven jälkeen. Kyllä se aurinko taas kohta paistaa 🌞🌻🌞🌱🌽🌿

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 0.19
Ruusujuuri piristää, parantaa keskittymiskykyä ja nostaa mielialaa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 0.23
Ihan samaa ajattelin just, että avokadot voisi kypsentää. Onhan nää neuroosit ikäviä, sain tänään raivarin koska pelkäsin myrkyllisiä kemikaaleja terassikalusteissa. Tosin saan nuhaa ja yskää kemikaaleista, joten ei ihan aiheeton pelko.

Joo kevät on ihanaa. Synttäritkin keväällä, mutta ei vanhenemista kannata juhlistaa.

Voisihan ruusunjuurta kokeilla. Valokin alkaa jo piristämään.

Mutta, Hyvää Yötä sinulle Ginger!

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 0.47
Mullakin on synttärit keväällä.

Hyvää yötä Female77 💗

Hyvää yötä, kaikki yökyöpelit! Makeita unia toivotan 👍💖😴🌈☁

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 13.12
Päivää!

Täältä sohvanpohjalta, kipeenä ollaan vieläkin. Influenssaa ilmeisesti, nokka vuotaa niin kamalasti, ettei ole tottakaan. Kuume alkanut jo hellittää, mut monen päivän liikkumattomuus on tehnyt olosta muuten heikon.

Ja tosiaan, mulla on ollut megahankala tilanne refluksin suhteen, varmaan vuosia ja on ollut niitä kausia, ettei refluksin takia ole oikein kyennyt mihinkään. Nyt kun kevät tulee ja muutenkin on voimaantuneempi olo, niin jaksaa uskoa siihen, että kyllä tästä vielä selvitään :)

Viikko kohta puoliin takana ilman lääkkeitä ja vatsa voi hyvin. Pikkusen tänään aamusta lettujen syömisen jälkeen tuntuu sydän tykyttelevän, mutta se voinee johtua ihan sokerista, kun käytän sitä niin harvoin ja nyt ripottelin lettujen päälle tai sitten siitä et olen sairaana, sekin nostaa sykettä.
Muuten koen kyllä saaneeni siunauksen tämän sairauden suhteen, että voin vihdoin elää jotenkin normaalia elämää. Saan olla edelleen varovainen mm. hiilihapollisten juomien ja voimakkaasti paistettujen ruokien kanssa, mutta muutoin ei ole ongelmaa.
Kookos on kyllä hyvä, sitä pystyy suurin osa allergisistakin ihmisistä syömään huoletta, mutta mulla tulee siitä anafylaksiaa.

Kaipa voisi sanoa, että silloin tällöin voi syödä "laajemmin", syön paljon kanaa ja lihaa eri muodoissa sekä kasviksia. Empä olisi uskonut, jos joku olisi vuosia sitten sanonut, että oireet johtuu yliherkkyyksistä. Olisin varmasti sanonut, että hyvä vitsi. Piti siis tämäkin taival ihan itse kokea ja kulkea, että ymmärsi, mitä voisi tehdä toisin.

💗 teille kaikille, jotka olette jaksaneet tsempata ja myötäelää kanssani refluksia. Uskon, että reflu aina silloin tällöin saattaa kolkutella, mutta nyt tiedän, mitä tehdä, jos näin käy. Vatsa tuskin ihan entiselleen palaa, mutta sellaiseksi, että voin sen kanssa huoletta elää ja olla.

Ja kofeiinista sen verran, että en enää edes kaipaa sitä. Sen verran huono olo tulee jokaisen juodun kupillisen jälkeen, että siirryin kofeiinittomiin teelajeihin ja pystyn juomaan jopa piparminttuteetä ilman oireita, mutta vain jos siinä ei ole kofeiinia.

VellaRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 17.11
rakenteellinen on oiken mukava lukea kuinka hyvin olet pääsemässä erootisia reflusesta ruokavaliolla,mutta uskon että kun paranet niin jos jaksat alotmaan taas juoksemiksen niin tulet vielä paremmaksi koska se vaikuttaa kaikille SIsäelimiin, toivon hyvää päivän jatkoa.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 17.27
On monille suureksi avuksi että olet kertonut tarinasi ja kuulumisesi täällä, Rakenteellinen. Kerrothan toki jatkossakin kuulumisasi vaikka olet tullut parempaan kuntoon! On uskomattoman hienoa kuulla että vaikeastakin tilanteesta voi päästä hyvään kuntoon. Rytmihäiriöt ovat vieläpä niin pelottavia, joten niistä pääseminen on erityisen hyvä juttu.

On koettu se, ettei kahvia edes tee mieli jos on ollut ilman jonkin aikaa, se on se alkuvaihe, muutama päivä, vaikeeta. Jos sen yli pääsee on helppoa. Nyt luin vasta että tauriini tosiaan on vaarallista alkoholin kanssa yhdessä, Ginger tiesi oikein, mutta en itse edes juo. Muuten tauriini lienee terveellistä, onhan se andioksidantti.

Joko olet Rakenteellinen alkanut tehdä kivoja kesäsuunnitelmia, kun olet nyt hyvässä kunnossa? Eikö olekin upeeta kun voi pitkästä aikaa tehdä suunnitelmia!

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 18.02
Kiitos sulle, Rakenteellinen, olet pitänyt yllä rakentavaa ja sivistävää keskustelua. Toivottavasti käyt silloin tällöin kertomassa kuulumisia, vaikka voit hyvin💖

Parasta mahdollista vointia sinulle 💟

Kiitos kaikille keskustelijoille palstalla. Hyviä vointeja ja palataan asiaan 👍❤🌞

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen8.4.2019 18.37
Female ja Ginger; en ihan heti ole häviämässä täältä mihinkään :) kuitenkin vielä pientä toipumista on, tänäänkin vähän tuntui palan tunne kurkussa voimakkaampana mut luulen, et saattoi taatelit olla asialla..välillä tullut niistä pientä närästelyä.

Pääasiassa kuitenkin on jo suht hyvä olo :)
Suunnitelmina on kesäopintoja ja mökkihommia eli ei mitään ihmeempiä vaan rentoa olemista ilman stressiä. :)

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 17.02
Ainiin, ajattelin jakaa pari vinkkiä ruokiin liittyen, etenkin kun viljattomalla ei aina voi kovin hyvin herkutella.
Mä olen tehnyt perunajauhoista ja perunasta, vaikka mitä! Kaikille se ei sovi, mutta mulle se on kaikista paras ruoka-aine, joka on taipunut moneksi 🙂🤗
Teen siitä mm. Kuivakakun, kääretortun, täytekakkupohjan, mustikkapiirakan sekä lettuja ☺️ Myös pizzapohja/tortillat muovautuu perunasta ja perunajauhoista.
Tässä siis vinkkejä, jos haluaa välillä herkutellakin. Tietysti jos pähkinät käy niin mantelijauhoja sekä kookosjauhoja käytetään laajasti viljattomissa leivonnaisissa.
Maidon olen monessa korvannut vichyllä, kaikista paras jos jokin kasvijuoma käy, kuten kaura tai kookos.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 17.40
Hei, tämä perunajauho vinkki on tosi hyödyllinen. Samoin maidon korvaaminen. En ole osannut ajatella vaihtoehtoja, en usein leivo. Näillä vinkeillä kenties saisi pizzankin aikaiseksi tai ihania lettusia, aiai tekee mieli. Syön makeeta juhlissa harvoin myös. Hyvät vinkit varsinkin minulle, kun täytyy tehdä kaikkea äitini synttäreille. Kiitos paljon. Voiko kananmunan ja hiivan jättää pois? Gluteenitonta tarjottavaa saan ainakin luomu riisikakuista + graavilohesta.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 20.17
https://erikoisenhyvaa.com/

Tuossa linkissä on paljon hyviä Maidottomia, gluteenittomia ja viljattomia ohjeita! Käy katsomassa ☺️

Lisäksi voin jossain vaiheessa laitella omia perusohjeita tänne, kun ehdin.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 20.37
Kiitos. Tosiaan netistähän löydän lisää, en ikinä ajattele yhtään. Lupaan laittaa vuorostani tänne jos löydän uusia reseptejä ja ideoita. Mökillä oleskelu on aivan ihana kesäsuunnitelma!

Hyvät Pääsiäiset jo etukäteen kaikille! Lammas rosmariinilla sopinee, minttuhyytelö tai kastike ei sovi. Muusi ok, jos maidoton ja kotona tehty. Tumma luomusuklaa ok? tai sitten ei. Äiti tekee taatelikakkua, mut se ei ole minua varten. Joku salaatti olisi ok? Mämmiin en koskisi, enkä ole koskaan siitä pitänytkään. Perinteisesti kokoonnumme mummille ruokineen pääsiäisenä.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 21.17
Kuulostaa hyvältä suunnitelmasi Female77 🙂👍

Meillä syödään varmaankin possun/naudan kokofilee rullaa, jonka maustamme itse. Lisukkeeksi kasviksia. Lisäksi varmaan jokin hyvä salaatti ja jälkiruuaksi teen kuivakakkua ja miehelleni maidotonta "juustokakkua". Vielä en tiedä, mitä muuta tekisin. Ehkä kääretorttua. 🤔
Me ollaan kotosalla ja nautitaan rauhasta, ehkä uskallan jotain hiilihapollista juomaakin maistaa, nähtäväksi jää 🥂😃

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 21.31
Varmaan hyvää maidoton juustokakku :) Taidan etsiä netistä ohjeita. Erittäin kiinnostavaa.

Onnistuin juomaan kuplavettä, siis vichyä tai mineraalivettä, siten että annoin kuplien haihtua lasista ennen juomista. ED:tä juon toisinaan. En yhtään tiedä, miten on shamppanjan tai kuoharin kanssa, en ole vielä uskaltanut kokeilla. Täytyy muistaa ettei tauriinia samana päivänä, jos kokeilee joskus alkkista. Ennen tykkäsin silloin tällöin Ale Coq- olutta sekä lonkeroa, mutta en ole vuosiin enää uskaltanut juoda mitään. Jotkut väittävät että olut auttaisi refluun, en ole kokeillut.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 21.38
Kananmunan voi leivonnassa korvata chiansiemen-hyytelöllä, kahta munaa vastaa noin 1 rkl chiansiemeniä ja 1 dl vettä, sekoitetaan ja annetaan turvota 15 minuuttia.

Kivoja vinkkejä teillä👍

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 21.46
Joo, siis juuri olin kommentoimassa, että kananmunan voi korvata myös kikherne jauhoilla taikka kananmunankorvikkeella, se on sellainen jauhoseos ilmeisesti, näin tänään k-marketin gluteenittomalla hyllyllä sen. En tiedä miten käytännössä toimii, kun en ikinä ole kokeillut 😃

Ja hapollisten juomien kanssa olen edelleen tarkkana, matalahiilihappoista vichyä uskallan silloin tällöin juoda, mut mulle vichyt on olleet aina jotenkin hankalia refluksin suhteen eli ei ole ainakaan helpottanut oloa. Siksi odotankin, että olo olisi suht hyvä, et uskallan juoda hapollisia juomia 🤗

Tänään vähän ollut vatsakipua, kun sorruin syömään sipsejä. Jostain syystä ne vähän pistää tuntumaan kurkussakin, todennäköisesti ovat niin rasvaisia. Letuista ei tullut oireita, mut omenahilloa maistoin ja sain ihottumaa. Kuumennettua omena sopii. Mut eiköhän tää tästä 😊

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 23.30
Kokeilen hyviä vinkkejänne seuraavalla kerralla kun leivon, sitten selviää enemmän.

Sipseissä voi rasvan lisäksi myös suola närästää? En ole vuosiin syönyt sipsejäkään, pelottaa niiden terävät, kovat reunat ruokatorvessa. Pitäisi malttaa pureskella kunnolla kun syö.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen9.4.2019 23.56
Sipseissä voi närästää myös hiilihydraatin ja rasvan yhdistelmä. Ainakin itselläni tärkkelys närästää. Sipseissä on yleensä myös lisättyä sokeria. Rasvan, suolan ja sokerin yhdistelmä on se mikä koukuttaa. Sama toimii myös kekseissä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 0.03
Joo, tärkkelys on todnäk aika paha. Ilmaa ja turvotusta vatsaan tulee.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 0.18
Mulla on tuo vatsan turvotus hankalin oire. Mutta kun Rakenteellinen pystyt syömään perunaa, sun vaiva on erilainen. Toki se auttaa myös, että olet nuorempi ja syönyt salpaajia lyhemmän ajan. Mulla tärkkelys aiheutti oireita jo parikymppisenä, vaikka salpaajat aloitin vasta 10 vuotta myöhemmin. Mulla ei koskaan ollut närästänyt ennen kuin täytin 30 vuotta. En tiennyt millainen tunne se on. Tosin aloin juomaan kahvia vasta kun olin 30 v. Sen jälkeen sain myös helikobakteerin tai ainakin se alkoi oireilla vasta sen jälkeen.

Mehän ollaan kaikki erilaisia 😊

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 0.40
Mulla alkoi pahemmin närästää noin 35-v. Epäilen että minulla on aina ollut lievää närää, en vain huomannut sitä silloin kun oli lievää.

Perunaa pystyn jotenkuten syömään ja olen syönytkin, ilman kovaa närästystä, mutta isompina määrinä se turvottaa pahasti. Turvotuksen myötä tulee usein närä. Joten ei minun kannattaisi paljoa syödä perunaa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 1.20
Tuo on hyvä, kun tunnistat omat ongelmaruoka-aineet. Silloin voi vältellä niitä, ja koostaa oman ruokavalion ja välttää ikäviä oireita.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 1.41
Olen kuin trapetsitaiteilija, sillä vältettäviä ruoka- ja lisäaineita on niin paljon. Mutta en valita, olen hyvin kiitollinen siitä että voin paremmin. Eilen oli ihanaa. Tänäänkin suht ok. Perunajauhoja voin kokeilla leivonnassa, enhän mitään hirveitä määriä herkkuja kuitenkaan syö.

Hyviä neuvoja myös kertomasi kesäkurpitsa pastan korvikkeena ketjun alussa, kokeilen joskus. Mausteista pystyn ehkä rosmariinia, oreganoa, currya, ehkä ihan vähän mustapippuria kerralla. Täytyy kokeiluja tehdä lisää.

Loppuviikosta taas parempia ulkoilusäitä!

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 7.14
Ginger, tosiaan mun vaivani on siitä erilainen et olen kärsinyt jo tosi nuoresta saakka, 15v ekan kerran tunsin, että nyt närästää ja se puhkesi ruoka-aine allergian yhteydessä. Sen jälkeen meni noin pari vuotta ja 17v närästys olikin sitten jokapäiväistä ja alkoi palantunteella kurkussa. Myöhemmin paheni.

Joo mä luulen et suola ja rasva yhdessä on just se pahentaa tekijä. Tänään aamusta heräilin pieneen närästykseen tunteeseen ja ihottumaa oli vielä käsivarsissa. Aattelin ottaa samariinia, jos yltyy mut toistaiseksi vain tätä näiverryksen tunnetta. Epäilen sipsejä, omenaa ja taatelia.

Kuitenkin tosi hyvä, että tajusin, mistä on kyse ja pääasia et reflu on nyt kurissa 💙🤗

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 16.21
Minäkin söin omanaa eilen ja vähän närästi.

TAURIINISTA: Ei kuulemma saisi ottaa vain yhtä aminohappoa ravintolisänä, sillä silloin muut aminohapot ovat epätasapainossa. Pitäisi siis ottaa kaikkia, eikä vain yhtä kuten tauriinia. Pitkäaikaiskäytössä vain yhden ottaminen on haitallista. Joten lopetan tauriinin tai sitten hankin kaikki lisäravinteet. Tauriini piristää. Karnosiini ja tauriini toimisivat yhteistyössä.

Olet hyvä esimerkki Rakenteellinen että reflun voi saada kuriin. Moni on epätoivoinen tyyliin; ei tää ikinä mene pois, lääkkeitä on syötävä loppu elämä, mikään muu ei auta, en kai koskaan tule voimaan hyvin jne.

Tähän on lisättävä että ikävä kyllä osa ihmisistä joutuu syömään lääkkeitä koko elämänsä. Kuten jotkut täällä ovat todenneetkin. Hyvä että kaikille(?) löytyy jokin lievitys keino kauheisiin oireisiin.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 17.34
Näin on, itsekin nyt kyllä tästä päivästä täytyy sanoa, että närästelee jonkin verran. Olen samariinia nyt vain ottanut, mut aika heikosti tehoaa.. Tosin olen syönytkin aika huonosti, siis sipsiä, vichyä ja lettuja..et ei ihme :D

Yritän tässä nyt rauhoittaa ruokatorvea, jospa menis suosiolla ohitse aikanaan, muutoin on otettava salpaajaa. Mut joo, niin me ollaan erilaisia: toisille käy salpaajat ja ne auttavat, hyvä niin. Sitten ollaan me, joille salpaajistakaan ei ole hyötyä ja ainoa vaihtoehto on silloin ruokavalio.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 18.54
Se on ihan inhimillistä haluta syödä herkkuja ja pikaruokaa toisinaan. Sorrun usein ranskalaisiin helppouden takia, vaikka ne ovat todella epäterveellisiä.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 21.47
Joo, mun oli nyt otettava 20mg salpaaja kahdesti, kun olo meni niin huonoksi eikä sekään tunnu auttavan. Joku tämän kamalan närästykseen nyt laukaisi, tosi hapanta ja korventavaa.. Vatsaa pitää taas hoitaa hetki lääkkeellä ennen kun uskallan olla ilman. Viime viikko meni todella hyvin, oireetta. Noh toivottavasti tämä tästä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 21.51
Toivottavasti huonovointisuus jää lyhyeksi, eiköhän.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 21.56
Ethän ole liian kuumaa syönyt? Minulle tuli kipuja r-torveen eilen kun söin liian kuumaa kookoskeittoa kun oli niin nälkä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 22.03
Muuten, järkyttävä laatu ero eri kookosmaitojen välillä. Yleensä käytän luomu Santa Maria kookosmaitoa, tuoksuu ja maistuu selvästi kookokselle. Nyt oli rainbow kookosmaitoa, ei juuri mitään makua eikä tuoksua.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 22.05
Ei taida kyllä siitä johtua. Ihottumaa on kanssa vähän joka paikassa, niin uskon vahvasti et jokin tietty ruoka-aine laukaisi tämän. Otan nyt iisisti.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 22.44
Rakenteellinen, ostin muuten eilen aminohappoa L-metioniini. Sen sanotaan auttavan ruoka-aine allergioihin laskemalla histamiini-tasoa veressä. Myös siitepöly allergioihin. Puhdistaa maksaa ja poistaa maksasta rasvaa, jos on rasvamaksa.

30 kpl oli 13,90 euroa. Netistä saa halvemmalla.

Mulla kävi aina ennen siten, kun yritin vähentää salpaajia, niin 3 päivää meni hyvin ja sit alkoi närästää. Kyseessä oli kai re-bound ilmiö. Onnistuin vasta kun lopetin vähitellen.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 23.07
Mutta onkohan aminohappo L-metioniinin kanssa sama juttu kuin tauriinin, ettei saisi ottaa vain yhtä aminohappoa lisäravinteena, sillä muut ovat epäsuhteessa sitten. Että pitäisi sitten käyttää kaikkia aminohappoja ja kenties vitamiinejakin tasapuolisesti?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 23.12
Tietysti vähänaikaa voi ilman huolta käyttää.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 23.34
Ginger, mietin asiaa myös 🤔 mut nyt kun kutian niin kovin niin epäilen et johtuu jostain muusta. Kuitenkin pysyin oireetta 8 päivää ja sit yhtäkkiä alkoi tää taas. Mut nyt joudun syömään taas hetken salpaajaa ja uusi yritys hetken päästä tämän 20mg poisjätössä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen10.4.2019 23.43
Hyvä tietää että L-metioniini auttaa rasvamaksaan, läheiselläni on kai rasvamaksa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 13.24
Mä olen käyttänyt yksittäistä aminohappoa usein. Myyjä muistaakseni sanoi, että olisi hyvä pitää 1-2 välipäivää esim. viikonloppuna, jolloin pitoisuudet tasoittuu. Saahan aminohappoja myös ravinnosta, esim. lihasta, proteiinista, jne.

Mä olen käyttänyt L-lysiiniä Fibron kipuihin. Eräs englantilainen lääkäri oli määrännyt sitä nivelreumapotilaille ja saanut hyviä tuloksia kivunhoidossa. Lääkärillä oli teoria, että nivelreumalla on yhteys herpesvirukseen. L-lysiini auttaa herpeksen ehkäisyyn ja hoitoon.

L-lysiinin vastavaikuttaja aminohappo on Arginiini, jota esim. urheilijat käyttää. Se piristää ja antaa voimaa. L-lysiiniä ja arginiinia ei pidä käyttää yhtäaikaa. Ne ikäänkuin kumoaa toisensa. Luin juuri erään ravintoterapeutin kirjoituksen. Hänellä on fibromyalgia. Hän oli ottanut moniaminohappovalmistetta ja oli ihmetellyt, kun fibron kivut oli tulleet yhtäkkiä voimakkaana takaisin. Hän oli tutkinut tarkemmin tuota moniaminohappo-valmistetta ja siinä oli ollut myös arginiiniä.

En ole käyttänyt lysiiniä nyt pitkään aikaan. Olen käyttänyt arginiinia nyt noin 6 viikkoa. Jätän senkin nyt tauolle. Kivunhoitoon mulla toimii Phenocur jossa on kurkumiinia, Boswellia serrataa, alfalipoiinihappoa ja piristävää aminohappoa DL-fenyylialaniinia.
Alfalipoiini antaa myös virtaa, voimaa ja piristää. Esim. Paula Heinonen ottaa sitä joka aamu tyhjään vatsaan yhdessä C-vitamiinin kanssa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 13.27
Rakenteellinen, olet varmasti oikeassa, että kyseessä on allergia tai jokin muu, eikä re-bound. Lyhyen salpaajan käytön jälkeen re-bound ei tule yleensä voimakkaana. Tästä oli ilmestynyt tutkimustulos muistaakseni 2017-2018.


Parempaa vointia kaikille <3

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 14.01
Joo tosin, olenhan salpaajaa kyllä käyttänyt joulukuusta saakka, mut helmikuun alussa laskin annostuksen 20mg ja sillä olen nyt mennyt kevään. Sinällään yhtäjaksoisesti tämä on kyllä pisimpiä lääkekausia.. Mietin et voi olla molempia, allergiaa sekä re-bound ilmiötä 🤔 nyt kuitenkin rauhoittunut, kun eilen otin 2x20mg ja tänä aamuna yhden 20mg omeprazolin ja nyt olo alkaa olemaan ok. Turvottaa vaan jonkun verran 🙄 järkyttävän kovaa ja hapanta närästys olikin. Tuntui oikein, että halkean poltteesta.
Syön nyt varmaan seuraavan viikon tuota pienempää annostusta, jonka jälkeen tiputan joka toiseen päivään ja sit joka kolmanteen 🙂 toivottavasti onnistuisi.
Harmittaa tämäkin kovin paljon, kun viime viikolla oli tosi hyvä olo ilman lääkettä. No takapakkia tuntuu minulle sattuvan harva se päivä näiden ruokien kanssa.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 15.33
Ymmärrän että sun on hankala tasapainoilla tuon ruokavalion kanssa. Kaikessa on niin paljon apuaineita, että helposti saa jotain, joka aiheuttaa yliherkkyyttä. Muistaakseni jos on syönyt salpaajia alle 2 vuotta, ei ole niin paha re-bound, siis useimmilla. Voit kokeilla välipäivinä Ranixalia, jos närästää. Se on tehokkaampaa kuin Rennie tai samarin. Mutta hyvin siedetty yleensä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 16.55
Kurkumiini tai kurkuma sekä inkivääri pystyvät mahdollisesti taistelemaan syöpäsoluja vastaan.

Rakenteellinen, minulla on silleen että jos närästys pahenee, pahempi vaihe kestää pari päivää, sitten helpottaa, edellyttäen että syö oikein. En ole koskaan ottanut ppi-lääkkeitä. Kauheita ne pahat jaksot on, ruokatorvessa oli voimakasta jatkuvaa kipua ja heräsin kerran r-torven kramppiin. Tänään taas vähän närästää, kun olen syönyt vähemmän tarkasti. Pahoja vaiheita ei ole ollut aikoihin minulla, täytyisi kuitenkin pysyä varovaisempana. Hammaslääkäri katsoi muutama viikko sitten suuhun, sanoi ettei nielu näytä mitenkään pahalta, itse pelkäsin että aiemmat hapot olisivat syövyttäneet nielun.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 17.07
Ahaa, aivan 🤔 no tod. Näk on sitten jotain muuta kuin tuo ilmiö. Tosin tuo kaksi vuotta on mulla aika lailla täynnä salpaajia. Pitää tutustua ranixaIiin, en ole aiemmin käyttänyt. 🙂
Female77 olet onnekas refluksin suhteen. 👍

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 17.08
Minä rauhoittelin ärtynyttä r-torvea aikoinaan vahvalla manuka hunajalla. On kallista jos ei ole tarjouksessa. Käytin Wedderspoonin vahvimpia kertoimia, jotka kertovat hunajan antibioottisista ominaisuuksista. KFactor oli 22 käyttämässäni hunajassa. Sittemmin kotonani on ollut KFactor 16, mutta tämä luokitus on vähemmän tehokas. Manukahunajassa antibioottiset ominaisuudet ovat tallella, tavallisessa hunajassa on jotain aineita jotka tuhoavat antibioottisuuden. Manukahunajaa myydään väärennettynä aitojen lisäksi.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 17.09
Female77, onko sulla todettu löysä sulkija tai jotain vastaavaa? Hienosti oot kyllä pärjännyt ilman lääkettä 👍😊

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 17.16
Ginger, en tiedä, kun en mennyt endon määräämällä lähetteellä tähystykseen. Määritteli oireiden perusteella kuitenkin refluksitaudin parivuotta sitten. Vatsan turvotus lienee pahin ongelma minullakin, äitini sanoo että näytän siltä kuin olisin kuudennella kuulla. Mun on nyt jätettävä ne ranskanperunat pois ruokavaliosta pysyvästi. En saa olla niin laiska että turvaudun pikaruokiin.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 19.18
Mä tykkään kans ranskalaisista, mut syön vain muutaman kerran vuodessa.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 22.04
Ohhoi mikä turvotus ollut päällä tänään 😣😅 ei tämä kyl pelkkää re-bound ilmiötä ole, maha kurisee hullun lailla ja oon kun ilmapallo 🐡 jotain sopimatonta mennyt napaan selkeesti.

Huh pitäisi varmaan nukkumaankin käydä, päätä vähän jomottelee, mut jospa menis unella ohitse.
Toivotaan huomiselle parempaa oloa 🙂🌞

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 22.14
Et ole banaania syönyt? Mulla banaani pitkälti syyllinen tänäiseen oloon. Olen piereskellyt ja röyhtäillyt koko päivän.

Hyvät yöt jos meet nukkumaan.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 22.16
Voi kurjuus💖 PPI-lääkkeet aiheuttaa myös turvotusta, mutta ehkä syömisissä on ollut jotain sopimatonta.

Uni auttaa usein moneen vaivaan. Hyviä unia ja parempaa huomista 👍 Se on perjantai. Jippii !!!

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 22.20
Uni auttaa usein, migreenityyppinen päänsärky esimerkiksi voi olla kadonnut aamulla.

Jippii :)

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 22.51
En ole syönyt banskua, mulle se ei muutenkaan sovi. Taateleita vähän epäilen, aiemminkin olin huomaavan et saan niistä oiretta mut ajattelin sen olevan jotain muuta. Nyt en keksi muuta syyllistä kuin sen. Hurja kurina.
Yritän tässä nukkua mut päänsärky estää unen tuloa.. Olen varmaan muutenkin vähän ylivirittynyt kun meni myöhään ennen kuin pääsin kotiin.
Tarttee särkylääkettä ottaa jos pahenee.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 23.12
Lääke migreeniin kannattaa ottaa ajoissa. Joskus itsekin vältän lääkkeen ottamista ja sit päänsärky vain pitkittyy. Ota lääke, se rentouttaa ja uni tulee nopeemmin.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 23.16
Taatelit ja muut kuivatut hedelmät turvottaa helposti. Niissä on myös paljon sokeria, josta ohutsuolen bakteerit tykkää. Pöpöt pitää bileet ja tuottaa kaasua 😂

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 23.19
Female77, mulla tavallinen hunaja turvottaa vatsaa. Mitä luulet, turvottaako Manuka?

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen11.4.2019 23.39
En osaa sanoa, mutta veikkaisin että todennäköisemmin turvottaa. Sama sokerihan siinä on? Ja siitepölyä myös. Manukalla on antibiootisia ominaisuuksia joita ei tavallisella hunajalla ole.

Olen syönyt pieniä määriä manukahunajaa, ja siihen aikaan söin kaikkea muutakin, joten en osaa sanoa turvottiko minua manuka tai tavallinen hunaja. Käytin manukaa tosiaan kipeytyneeseen r-torveen kunnes se parani. 3x tlk /vrk. Nyt kun r-torvi on OK, en viitsi syödä turhaan makeeta ja kallista manukaa. Toki on tervellistä muutenkin. Varalla on kuitenkin kaapissa.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 16.32
Joo tiedän, et taatelit, rusinat yms. turvottaa ja se on ihan normaalia. Mut mulla ei tänään eikä eilen ole ollut sellaista pientä turvottelua vaan massiivista ja maha ollut aivan sekaisin. Lisäksi tuli migreeni päälle, eikä lähde edes lääkkeellä :/ et joku allerginen kohtaushan tämä nyt selvästi oli, alkoi närästyksellä ja jatkui kovilla vatsaoireilla. Nyt vähän jo helpottaa, mutta nieleminen on hidasta, aivan kuin ruokatorvi kramppaisi eikä vetäisi kunnolla.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 18.37
Tuo kuulostaa jo aika pelottavalta, Rakenteellinen. Onko sulla hoitokeinoja, jos tulee anafylaksia? Vai kutsutko ambulanssin?

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 19.12
Joo siis adrenaliinikynä on aina mukana. Tää ei ole anafylaksiaa, pelkkää suolistoperäistä yliherkkyysoireilua. Ja migreeni lisänä 😣 anafyaksiassa tuo kurkku kutiaa ja turpoo umpeen, nyt sitä ei ole vaan maha ongelmia. Tuo nielemusvaikeus on joka kerta mukana, kun refluksi pahenee hetkellisesti jostain ruoka-aineesta.
Mut mietin syömisiäni ja oon syönyt kyllä hilloa jonkin verran lettujen kanssa ja jokin siinä hillossa laukaisi viimeksikin kovan päänsäryn, en tiedä mikä.
Ehkä tämä tästä. Kahvia tarvii juoda, jos rauhottuis pää sillä, vaikka se on huonoista vaihtoehdoista huonoin.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 20.34
Onko sinulla joku, esim. puoliso, luonasi jos tulee hätätilanne? Älkää ottako mallia minusta, haluan eristäytyä tai olla yksin sitä enemmän mitä huonommin voin. Nyt voin toki hyvin.

Hyvä että sinulla on adrenaliini kynä!

Onko histamiinin tai salisyylihapon kanssa ongelmia (säilykkeet, hillot, kuivat hedelmät?)?

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 20.44
Keinotekoiset makeutusaineet aiheuttaa herkästi vatsaoireita ja päänsärkyä.

Monissa marjahilloissa on omenaa. Onko sulla omena-allergiaa? Ristiallergiat on hankalia.

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 21.08
Joo on mulla lievää allergiaa tuoreeseen omppuun, paistettuun ei. Asa allergiaa on myöskin, mut en reagoi kuin lääkkeisiin allergisilla oireilla. Epäilen jotain lisäainetta, vaikea selvittää mille oireilen, mut jokin aine ärsyttää. Teenkin hillot itse tästä lähtien 😃
Ihan yksin en ole, ajatus olis ollut lähteä illanviettoon tuttava pariskunnalle, mut katotaan salliiko vointi. Kahvit keitin, mut otin allergiatabun ennen sitä, koska se helpottaa kofeiinin aiheuttamia oireita. Sydämen tykytyksiä varmasti luvassa huomenna ja reflua, mut toivon vaan et migreeni rauhottuis.
Salpaaja menee varmaan vielä viikon ja sitten kokeilen joka toiseen päivään tipauttaa annosta, nyt kuitenkin syötävä hetki kun maha oireet näin voimakkaina.
Toivottavasti huomenna olis jo parempi vointi 🤗
Jotenkin mä uskon, että vielä pääsen lääkkeettömäksi kaiken jälkeen. Se vaatii vaan aikaa ja sinnikkyyttä.

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen12.4.2019 21.18
Varmasti olosi helpottuu vähitellen :)

Hyvät illanjatkot kaikille.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen19.4.2019 19.15
Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille 🐰🐣💟

female77Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.4.2019 7.15
Kiitos samoin! Hyvää pääsiäista ja kevättä kaikille!

Vastoinkäymisiä ja harmeja mulla riittää, vaan en anna niiden lannistaa. Taistelen vastaan, nyt ja aina.

GingerRe: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.4.2019 10.06
Hyvä asenne, female77 👍💖

Rakenteellinen_Re: Viljaton VHH auttaa myös suun kuivuuteen20.4.2019 16.06
Tsempit ja pääsiäiset minultakin! :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: