Keskustelu

Aikuinen nainenSureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 11.17
Näin kävi omalla kohdallani.

Sydänystäväni sairastui toistamiseen syöpään. 10v. tarkastuksen jälkeen kaikki oli hyvin, eli mitään ei löytynyt mistään. Kunnes 2 päivää lääkärin vastaanotolla käynnin jälkeen hän sai soiton, että onkin löydetty uusi syöpäpesäke keuhkoista. Ja kiireesti leikkaukseen, nyt hoidot jo aloitettu ja hiukset lähtee taas kerran pois.
Että kaikki alkaa taas kerran alusta....

Itketty ollaa yhdessä ja erikseen. Huomaan kuinka kovasti tämä kaikki vaikuttaa minun omaan vointiini myös, myötäelon tunteet+pelko saavat minulle kovat mahavaivat ja närästää tottakai kun ahdistaa toisen puolesta rankat hoidot, syömättömyys jne..
Hän on kovilla hoitojen suhteen, joten tuntuu ettei omista voinneista enää edes kehtaa puhua.

Tässä sen näkee miten kaikki voi vaikuttaa meihin tälläkin tavalla.

Hänen puolestaan kädet on ristissä tottakai!!, että jaksaa, kestää ja selviää tästäkin koitoksesta.
Omasta puolestani, että minä jaksan olla tukena ja läsnä aina kun tarvetta on. Ja vaikkei olisikaan.

Mistä tunnet sä ystävän jne......

GingerRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 12.46
Onpa ikävä kuulla ja tosi surullista. Kyllä olen huomannut saman, että henkisellä hyvinvoinnilla ja ahdistuksella on suuri vaikutus refluksiin ja vatsaan.

Surullista kun sinulla on omassa voinnissasi jaksamista, nyt vielä ystävän murheet siihen lisäksi. Kerro täällä palstalla voinnistasi, ehkä voimme hiukan tukea ja jakaa huoliasi.

Miten olet saanut nukuttua viime aikoina? Vieläkö fysikaalisen hyvä vaikutus tuntuu kehossasi?

Toivon sinulle parasta mahdollista vointia. Olet ihana ihminen, kun jaksat aina huolehtia toisista. Muista hoitaa myös itseäsi ❤🌸❤

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 13.35
Ginger kiitos lämmöstä, mitä kirjoituksesi antaa.❤️💕😪liikutuin.

Varmaan sinäkin sen kehossasi tunnet miten kaikki voi vaikuttaa lähes kaikkeen.❤️ Ei oikeastaan saisi olla mitään mielipahaa, surua tai kipua itsellä, keho ja elimistö reagoi laillaan.

Minä olen todella heikoilla unilla mennyt jo monen monia öitä.
Fys.hoito auttaa lihaksistoa mutta apu on nykyään niin hetkellistä, mutta oppii olemaan vähäänkin apuun tyytyväinen.

Toissa päivänä kävin kampaajalla, puhelimeni oli äänettömällä. Kun tulin kotiin huomasin, että ystäväni oli yrittänyt soittaa. Soitin hänelle ja kerroin, että olin kampaajalla. Hän purskahti itkuun ja sanoi olen niin kateellinen sinulle, että hän on kohta ihan kalju ja saa vasta ens viikolla peruukin.
Minulle tuli todella paha olo ja mieli kun en ymmärtänyt ajatella että olisin jättänyt kertomatta missä olin.
Itkuiseksi se omakin olo muuttui. Tuntui niin väärältä, mitä ystävä joutuu kokemaan.

No 10 vuotta ollaan sairastettu ystäväni kanssa puolin ja toisin. Jatkosta emme tiedä. Päivä kerrallaan.❤️

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 15.26
Voi, ikävää.
Täytyy tunnustaa, että koska lähipiirissä ei ole koskaan ollut syöpiä, en ollut tajunnut miten raskaita hoidot ovat ihan fyysisesti.
Kunnes katsoin pari dokumenttia.
Rintasyövän sairastanut tuttava valisti, että levinnyt rintasyöpä on parantumaton sairaus. En ollut tiennyt sitäkään.
Sanon kuten Ginger yllä, että olet uskomattoman lämmin ja hyvä ihminen.
Levität ystävällisyyttä kaikkialle missä vaikutat.
🍀🏵☘🏵🍀

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 17.06
Nyt kyllä tuli kyyneleet silmiini. Kauniit sanat tuntuvat niin hyviltä.❤️

Sydämestäni kiitän Sitrus siitä miten minut koet ja siitä tänne kirjoitit.

Minulle syöpä on todella tuttu.... veljelläni eturauhassyöpä. Kaksi ystävääni ovat selvinnyt rintasyövästä. Ja nyt todella tämä sydän ystäväni sai 10v.jälkeen keuhkoonsa rintasyövän etäpesäkkeen, että näinkin monen vuoden jälkeen voi tällainen takaisku tapahtua.

Hän sanoikin minulle, että ilman minun tukea ja uskoa paremmasta hän ei olisi jaksanut taistella. Ja nyt kun uusi löydös tuli olen edelleen hänen tukena. Voimieni mukaan.❤️💪

Kiitos ystävät❤️❤️

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 17.24
Kun ajattelen mitä tukeminen on, niin sehän on ällistyttävän yksinkertaista. Vain sitä että on. Ettei lähde pois.
Ihmiset aina valittavat, ettei osaa sanoa mitään.
Itsekin sorrun vastoin parempaa tietoani luulemaan, että asia pitäisi
jotenkin ratkaista.
Mutta eihän syövän kaltaista luonnonvoimaa voi ratkaista tai selittää pois.
Loukkaavaa suorastaan on Ajattele että -alkuiset opastukset.

Mä olen satavarma, että lohdutat ja tuet rakasta ystävääsi yksinkertaisesti
olemalla sinä.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 17.43
Näin itsekin koen. Olen oma heikko itseni ja enkä kuvittele olevani kaikki voipa. Sairaudet mitä itsellänikin on ne rajoittavat paljon omaanikin elämää, että pitää jaksaa myös omasta voinnista yrittää pitää huolta.

Itketään ja nauretaan yhdessä kuten emnenkin ollaan tehty.

Ystäväni kertoi kuinka jopa sukulaiset eivät enää soita ja kysy mitä hänelle kuuluu. Eli pelkäävät hänen lähellään oloa.

Onneksi minä en osaa olla kukaan muu kun oma itseni. Koen olevani sama ystävä hänelle kun hänen ollessa terveenä kuten nyt sairastuneenakin. En tukija, mutta hän kokee minun olevan hänelle tuttu, turvallinen tuki ja rakastava ystävä.❤️❤️

RentukkaRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 19.52
❤❤❤Ann, luin viestiketjun vasta nyt ja oletpa tosiaan saanut aikamoisen lisäkuorman omien vaivojesi ja kipujesi lisäksi. On kuitenkin tosi ihana asia, että jaksat olla tukena ystävällesi juuri nyt, kun hänellä on vaikeaa.
On ihanaa, että on kaltaisiasi ihmisiä tässä liiankin kovassa ja laskelmoivassa maailmassa.
Toivon sinulle jaksamista ja voimia olet paras mahdollinen tuki ystävällesi, hän tarvitsee Sinua, muista silti pitää omasta jaksamisesta huoli.❤❤❤❤

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 20.46
Sinuakin Rentukka kiitän ihanasta palautteestasi.❤️ Tuntuu hyvältä kun täällä voi kaikenlaisia tuntojaan kertoilla ja saan teiltä kannustavia kommentteja purkaukseeni.

Mottoni on, että antaessaan saa ja toimii tässäkin elämänvaiheessa.

Tiedän jos asiat olisi toisinkin päin saisin ystävältäni lohtua ja sainkin kun minulta 2015 kasvain leikattiin rinnastani. Ystäväni kun oli rintasyövästään selvinnyt oli korvaamaton myötäeläjä minulle. Selvisin hyvin ja onnekseni
kasvain oli hyvänlaatuinen ja vältyin kaikelta siltä mitä ystäväni oli käynyt läpi ja nyt kaikki alkoi hänellä taas uudestaan.😪

Saan myös itse valittaa ystävälleni omista vaivoistani, että puolin ja toisin olemme toisillemme läsnä. Hän ei vähättele minua kipujani, että hei minulla on sentään syöpä. Päinvastoin sanoo, että hän saa apua ja hoitoa. Sinä saan yrittää pärjätä omin avuin.

Hän lähetti minulle kortin jossa oli tällainen teksti. .

"Voin aina luottaa sinuun ja tiedän että autat minua kun apua tarvitsen. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja muista, olet aina mielessäni. Kiitos kaikesta tuestasi ja avustasi".

Voisin samanlaisen kortin lähettää hänelle.🤗💕

Huomaan nyt kuinka kovin närästys nostaa päätään. On onneksi lääkkeet käytössä ja toivottavasti saan närästyksen hallintaan.

Kiitos vielä teille yhteisesti kun tsemppaatte minua❤️❤️💕💕

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen9.11.2018 23.31
Pystyisitkö tekemään rentoutus tms harjoitteita?
Mulla jää helposti vatsan jännitys päälle. Kun rentoutan sen saatan huomata että
olkapäät laskeutuu, mahakin pehmenee ja hengitys hidastuu ja ?yvenee.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen10.11.2018 8.23
Huomenta!
Yö taas valvottu ja torkuttu. Että olo on senmukainen🤔

Kysyit Sitrus pystyisinkö tekemään rentoutus harjoituksia. Olen todella huono niitä tekemään, mutta hyvä kuitenkin yrittämään. Fyssarin kanssa olen niitä opetellut siis rentoutumista, mutta aina kuuluu älä jännitä.
Onko ne elämäni aikana opitut jännitykset niin syvällä minussa etten osaa opetella niistä pois.😪

No tässä taas uutta päivää aloitellaan.

Toivottavasti tästä tulisi ihan hyvä päivä meille kaikille❤️👍

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen10.11.2018 9.56
Vaikea sanoa. On mullakin kertynyt jännityksiä, mut toisaalta tanssi on opettanut kehon hallintaa.
Olen nukkunut 1-4 tunnin öitä ja olo on sen mukainen.
Eilen kokeilin pitkästä aikaa perusharjoituksen: muutama pitkä hidas palleaheng. Sitten käsky rentoutua, liikuttelee raajat, pään kaiken ja tarkistaa ettei mikään kohta
jännitä. Laukaisee jännitykset. Ottaa mahd. mukavan asennon. Lisää palleahengityksiä.
Sit sanoo mielessään: "Rentoutan isovarpaani ja akkavarpaani. isovarpaani ja akkavarpaani ovat aivan rennot." Nyt ne eivät enää voi liikkua, koska rentoutukäsky on käynyt. Varpaissa voi tuntua kuumotusta ja pistelyä.
Edetään muihin varpaisiin, jalkaterän osat, nilkat....
Eilen kuvittelin opettavani jotakuta.
Nukahdin nilkkojen kohdalla. Olin nukkunut 2,5 h.
Tein harj. uudelleen. Taas nukuin 2,5 h.

Lisäksi tartten kyllä unilääkkeen. Mutta pahimmillaan en nuku lääkkeelläkään kuin 2 h.
Rentoutin itseni vielä kolmannen kerran. Nyt oon nukkunut n. 10h miimus tauot😮.

Kaipa tämä on jotain itsehypnoosia, en tiedä.
Kun aikanaa opin tän kurssilla hymähtelin että mitä järkeä tossa nyt on.
Mutta en hymähtele enää. 😃
Harjoitus pitää tehdä hitaasti ja keskittyen ja uskoen siihen, että rentoutetut ruumiinkohdat ovat liikuntakyvyttömät, unessa.
En ole koskaan päässyt polviin asti.

Silloin kun mieli on levoton ja stressaantunut, en kykene keskittymään. Silloin ei onnistu.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen10.11.2018 10.16
Hienoa kun Sitrus osaat näinkin hyvin rentouttaa itseäsi. Ja nukut kuitenkin edes pätkissä. ❤️

Minä olen tähän unettomuuteeni käynyt ihan rentoutusta opettelemassa muta en vaan osaa ja pysty siihen.

Kait se itsensä rauhoittamis kyky minulta puuttuu. Enkä ymmärrä mistä sellaisen rauhoittumis taidon oppisin.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen11.11.2018 10.44
Voi onpa hyvähkö olo. Ei närästä, ainakaan nyt tällä hetkellä, ja nukuin puoli 1:stä aamu klo 7:mään. Kyllä huomaa mitä uni saa aikaan. Zopinoxin puolikkaalla sain näinkin hyvin nukuttua.😃

Ehkä rentoutti kehoa ja mieltä kun eilen kävi mieluisia lähimmäisiä meitä moikkaamassa. Vaihtelu todella virkisti❤️🤗

Ystäväni jännittää kun alkavalla viikolla on hänellä peruukin sovitus päivä niin löytääkö mieleisen ja miten sovittelu menee.👍👍

GingerRe: Sureminen ja refluksin paheneminen11.11.2018 11.36
Kiva kuulla, Aikuinen nainen, että parempi on olo. Sosiaalisilla suhteilla on suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin. Nykyään puhutaankin paljon yksinäisyyden haitoista.

Onneksi tänne kirjoittaminen auttaa, jos ei voi tavata ihmisiä kasvokkain. Täällä on kyllä hyvä yhteisö, jolta saa tukea.

Mukavaa sunnuntaita kaikille 🌸

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen11.11.2018 12.12
Mukavaa sunnuntaita myös sinulle Ginger kuten kaikille muillekin❤️🤗

Tuntui eilen jotenkin "kummaliselta" kun kukaan ei puhunut sairauksista enkä tietty itsekään puhunut. Koira sai jakamatonta huomiota ja otti kaikesta kaiken irti. Eli oikeesti vaihtelu virkisti😃

Olen samaa mieltä, että tänne kirjoittelu ja toisten samankaltaisten kirjoituksia lukiessa saamme itsekukin omaan jaksamiseen rakennus palikoita. Ja omasta olosta kirjoitus vähentää omaa kuormaa kiitettävästi.

Foorumille👍👍❤️

RentukkaRe: Sureminen ja refluksin paheneminen11.11.2018 18.10
Ann, on mukava lukea, että olet nukkunut, hieno homma, uni saa ihmeitä aikaan. Meilläkin kävi eilen läheisiä kylässä ja oli tosi mukavaa, ihan itsekkin virkistyin kovasti ja tosiaan olo on parempi kuin aikoihin on ollutkaan. Kyllä mielialalla on suuri vaikutus refluksiin.
Miten lie Sitruksen ja muiden pyhä kulunut?
Kaikille mukavaa alkavaa viikkoa☺☺☺

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen12.11.2018 1.54
Tällä ei ole nyt mitään tekemistä suremisen kanssa. Sain vain vinkin eräästä kiinnostavasta fb-ryhmästä. Tai no kiinnostavasta ja kiinnostavasta, yhtä kaikki sellaisesta brittiryhmästä jossa suomitaan erästä nimeltämainitsematonta uusinta kuningashuoneen jäsentä niin että höyhenet pöllyää.
Otan tämän kielitaidon kohentamisen ja uuden kulttuurinäkökulman avautumisen kannalta. Brittiläinen korrektius ja "understatementit" loistaa poissaolollaan.
En edes tiedä miksi diskurssiksi tuota voisi nimittää, mikään huumorin laji ei tällaiseksi taivu. Kauan sitten enkun opinnoissa tutustuin satiiriin. Se sai taatusti ravintonsa sellaisista havainnoista joita tuossa ryhmässä tehdään.

Kun katson saaneeni tarpeeksi, poistun ryhmästä.

Pahoittelen että ryöstin tilaa tästä ketjusta, mutta kun munkin perään kyseltiin, niin tässä nyt vastaus.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen12.11.2018 9.03
Rentukka kiitos sinulle myös myötäelostasi unieni suhteen❤️

Kiva kuulla, että sinuakin on vaihtelu virkistänyt.🤗❤️

Viime yönkin nukuin kohtuullusesti, joten nyt on tämäkin päivä pelastettu.🤗


Ihan hyvä ryöstö Sitrus. Kohennat kielitaitoasi kun lueskelet facesta mistä kirjoitit.

Varmasti silmät pyöristyneinä luet miten tosiaan voi ihmistä, ihmisiä, pöllyttää.

On kummalliseksi mennyt meidän ihmisten tarve "lyödä" toisiamme. Itse kyllä vältän sellaista kaikin keinoin.

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen12.11.2018 14.22
Joo, niin se kannattaakin välttää.
Se ei tee mitään hyvää ihmiselle pitemmän päälle keskittyä suomimaan ketään vaikka siihen olisi aihettakin.
Toisaalta sitähän tää maailma on täynnä.
Tuskin juorulehdet möisi, ellei tämä olisi hyvinkin suosittu huvittelulaji.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen12.11.2018 14.52
Näin on. Ja se, että ihmisillä on tarvetta kuvata kolaripaikoilla ennemmin kun ryhtyvät esim.auttamaan voimiensa mukaan hämmästyttää aina.

Tuttuni oli kesätöissä hautausmaalla. Sinne tuli ihmisiä työntekijöiltä kyselemään julkkujen hautoja että menisivät kuvaamaan niitä. Heitä oli kielletty kertomasta missä haudat ovat. Tuli ihan kivoja kommentteja ihmisiltä.🤔

Tuntee itsensä ikälopuksi kun huomaa askartevansa saman tyyppisillä asiolla kun omat vanhemmat silloin kun itse oli nuori.

SitrusRe: Sureminen ja refluksin paheneminen12.11.2018 17.48
Mä tunnen myös itseni ikälopuksi, kun joku nykyajan typeryys tympäisee toivottmasti.
Tai kaipaan yhtäkkiä asiaa jota ei ole enää. Kuten televisiota, jossa oli 2 kanavaa. Ohjelmat tulivat ajallaan, ja niiden välissä oli ohjelmanluku. Ohjelmat loppuivat n.klo 24 tuli illan mietelause ja toivotettiin hyvää yötä.

Ja nuo kaameat reality (suomeksi 'todellisuus', eiks je?) ohjelmat😲!
Niitä on vaikka mitä, katoin kerran tv.ohjelmasta, että mitä täällä olis. Käsittämättömiä. Joku täystuntematon tyyppi on Balilla. Pitkäveteistä jaaritusta siitä mitä se "vähänniinku on ja sitniinku tääl on niin erilaista etniinku emmätiiä tosirauhallista ettätota..." kamera tärisee ja heiluu, katsellaan parakkia jossa tämä tuntematon suuruus viettää yönsä. Tai aupairit Lontoossa. 4 kikattavaa tyttöä kuvaa itseään. Istuvat vuorotellen sängyllä jalat ristissä purkamassa henkeäsalpaavan ainutlaatuisia tuntojaan: "onsekai niinku voisiel tulla sillai etapua mitenmäpärjään mutsitsen näkeeniinku..."
Olin vaipua koomaan. Tätä skeidaa tosiaan katsotaan? Ja innolla! Ei sitä muuten tehtäisi. Dokumentin teko onkin helppoa, kun asiakaskunta ei vaadi mitään.

Yksi mitä yhtäkkiä kaipasin niin että sattui: oikea puhelin, jossa on numerolevy. Puhelin joka soi piristen. Siihen vastataan sukunimellä, koska ei tiedä vielä ketä kysytään puhelimeen. Kaipasin oikeutta olla tietämättä reaaliajassa kaikkea mitä maailmassa tapahtuu. Oikeutta olla tietämätön seuraavaan uutislähetykseen asti.
Oikeutta olla tietämätön siitä, että joku hullu ampui jossain jenkeissä 20 sivullista.
Oikeutta olla näkemättä silminnäkijöiden haastatteluja ja Tapahtumien Eteneminen Hetki Hetkeltä -karttaa.

Nykymaailmassa on monta väsyttävää ja täysin turhaa asiaa, jotka edistävät ihmisen pahoinvointia. Veikkaan että nykyiset 30-vuotiaat ovat ensimmäinen sukupolvi pitkään aikaan, joiden eliniän ennuste on lyhyempi kuin vanhemmillaan. Elämä on nykyään niin stressaavaa. Ikääntyneiden sairauksia on aina vain nuoremmilla.

Aikuinen nainenRe: Sureminen ja refluksin paheneminen13.11.2018 9.05
Mitäpä tähän Sitruksen kirjoitukseen on lisäämistä, niin voin samaistua tekstiin eli ajattelen monista asioista samalla lailla.

Tunnen monia 30v. ja jollain ei ole töitä vaikka ammateissa löytyy. Se jos mikä vie elämältä pohjaa pois kun on opintovelat päällä eikä ole töitä millä niitä pois makselis. Sairaudet nostaa päätään.
Ainainen stressi vaikuttaa niin psyykkiseen kun fyysiseenkin oloon.

Omakin refluksi oireilee taas tällä hetkellä enemmän, että kelju on olo.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: