Keskustelu

oravaOirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 18.10
Moi! Olen seurannut foorumia jo melko pitkään ja lueskellut tarinoita ja oppinutkin samalla vaikka mitä. Itsellän on todettu refluksi ja edessä olisi nyt leikkaus noin kuukauden päästä. Olen kuitenkin saanut kyselyistä huolimatta vähä epämääräistä tietoa lääkäreiltä ja näyttää että kaikilla on vähän eri mielipide. Leikkauspäätöskin tuli vasta muutama kuukausi sitten.

Oireista sen verran että itselläni on ollu taukoamatta rintakipua nyt noin puolitoista vuotta. Kipu ei ole siis lakannut sekuntiakaan. Sydän ja keuhkoperäiset jutut on tutkittu ja pois suljettu. Ruualla ja ruokavaliolla ei kipua pysty juurikaan kontrolloimaan ja somacia syön nyt lähinnä vain näön vuoksi ja varman päälle suojaamaan. Mitään apua siitä ei kuitenkaan ole. Onkos kellään ollut samanlaista oiretta?

pallopötsiRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 18.24
Onhan refluksisi siis todettu gastrokopialla tietenkin ?

oravaRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 18.48
Juu lukee diagnoosissa määrittämättömän rintakivun lisäksi. Gastroskopiassa olen käynyt kahdesti ja 24h rekisteröinti on myös tehty. Noissakin mielenkiintoista oli se että ensimmäisessä tähystyksessä ei löytynyt juuri mitään erikoista hieman löystynyttä sulkijaa lukuun ottamatta. Mittaus oli täysin normaali. Toisella kirurgin suorittamalla tähystyksellä ei myöskään aluksi löytynyt mitään ja kirurgi oli sitä mieltä että mitään aihetta jatkoon ei ole. Aivan loppuvaiheessa kuitenkin löytyi jotakin tulehduksen tapaista ja sovimme että laitetaan jonoon.

eräs.kolmasRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 19.32
Onko tilanne omasta mielestäsi epäselvä ?
Hieman löystynyt sulkija ja tulehduksen tapaista,
mitä siis leikataan ja miksi ?

oravaRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 19.55
Laparoskooppinen fundoplikaatio. "Ruokatorven refluksisairaus ja ruokatorven tulehdus." Se on aika tarkalleen tiedossa mitä siinä tehdään.

Tähän mennessä vain tuo viimeisin kirurgin tekemä tähystys on tuonut esille jotakin konkreettista. Siinäkään ei sitten tosin tuosta löysyydestä ollut tietoakaan. Epäselvyyttä tässä omalla kohdallani tuo lähinnä tuo oireilun kummallisuus ja pysyvyys ja mietityttää onko tämä nyt sitten oikea ratkaisu. Mutta jos tähän mennessä mikään muu ei ole toiminut ja muut asiat ovat pois suljettu niin olettaisin että kyllä.

Leikkaus itsessään ahdistaa kyllä melkoisesti.

SitrusRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 20.47
Onko leikkaukseen pätevä syy?

RentukkaRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 21.07
Nyt tuntuu jotenkin oudolle, siis mitä oikeasti leika taan? Jos kerta ei ole löysyyttä, niin eikö tulehdusta hoideta lääkityksellä? Ainakin aluksi.
Entä jos kummalliset oireet eivät poistu, jos niiden alkuperä ei ole tarkasti tiedossa.

SitrusRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 21.28
Komppaan Rentukkaa.
Jatkuva rintakipu ei ole refluksin tyyppioire.
Mitä 24h rekisteröinti näytti? Dm?
Manometria?
Ppi ei auta vai?

Olen ällistynyt, että noin hämärin indikaatioin leikkauksesta ees puhutaan.

SitrusRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 21.31
Mikä mittaus oli normaali, ph/impedanssi 24 h vai??
Eli sulla ei ole mitattavaa refluksia ja leikkaukseen ollaan työntämässä?
Hallloo!!

eräs.kolmasRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä13.10.2018 21.50
Mitä kaikkea ko. leikkauksella korjataan ?
Sen haluaisit varmaan tietää itsekin :)
Viitaten laparoskooppiseen fundoplikaatioon, onkohan sinulla mahdollisesti tyrä ?
Vai mitähän kaikkea sillä toimeenpiteellä voi korjata ?

Holteriin (24 tunnin sydänseuranta) ei usein osu sydänoireet.
Minulla on ollut Holter kolme kertaa, ydinsyytä päivittäisiin sydänoireisiin ei löytynyt, vaikka niitä on paljon erilaisia joka päivä.
On tehty sydänultra kaksi kertaa, sydän lähes ok.

Onko sinulle tehty sydänultra ?
Onko tehty sydämen laaja TT-kuvaus ?
Vielä voisi tehdä ainakin verisuonten varjoainekuvauksen, sen
selvittämiseksi onko tukoksia, jotka aiheuttavat verenkierron häiriöitä, kipuilua ja muuta oireilua.

Kuinka hermosi voivat kestää kroonista sydänoireilua ?
Siihen liittyy useimmiten paljon muitakin epämiellyttäviä oireita, huimausta ym.
Oma kokemukseni on, että se on kamalaa ja pelottavaa.,
se vie ihmiseltä voimat ja yöunet.

Jos sinulla ei juurikaan pääse happoja nousemaan ruokatorveen, ihmetyttää mikähän sen tulehduksen on aiheuttanut, retorinen kysymys vain, tämänkin vastauksen haluaisit varmaan itsekin tietää.

Somac ei siis auta, sekin vähän ihmetyttää.

Herää kysymyksiä.
Kerroit, ettei viimeisessä kirurgin tekemässä ollut tietoakaan löysästä sulkijalihaksesta. Voiko silti olla refluksi ?
Pääseekä happoja nousemaan silti, niin että ruokatorvi tulehtuu ?

On normaalia, että leikkaus ahdistaa ja epätietoisuus lisää ahdistusta.
Toimenpiteeseen liittyvistä asioista voi kysyä tutkineelta lääkäriltä tai osastolta, jossa se tullaan tekemään.
Ei ihme jos sinua ahdistaa, ota selvää epäselvistä asioista !
Täytyyhän ihmisen saada tietää mitä ja miksi leikataan !

Tsemppiä, rauhallista mieltä ja sympatiaa paljon sinulle !

pallopötsiRe: Oirekohtalotovereita sekä refluksileikkaus edessä14.10.2018 11.58
Eikö sinua siis närästä eikä korvenna vai mitä mahdoit tarkoittaa, kun kerroit että syöt Somac'ia lähinnä näön vuoksi ?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: