Keskustelu

viivileikkauksen jälkeen,närästys?25.2.2013 13.09
Minulle tehtiin viime viikon tiistaina(huomenna tulee viikko) mahaportin kiristysleikkaus. Kaikki meni ilmeisesti hyvin,seuraavana päivänä kotia. samana päivänä osastolla meni jo mehukeitto,jugutti alas.pikku hiljaa,ei nielemisvaikeuksia. nesteet aiheuttivat alusta tukehtumisen tunteen ruokatorvessa ja aiheuttavat edelleen jos juo liian ison suullisen. minulla on alusta asti tullut paljon pikkuröyhtäisyjä sekä kurnuttavaa ääntä kurkusta.varsinkin kun juo tuota nestettä niin ryöhtäisyillä ilmaa tulee ulos ja helpottaa. kolme päivää meni kipulääkkeitä ja sunnuntaina lopetin kipulääkkeet sekä zoltin kokonaan.nyt on sitten ollut eilen ja tänään huono ja oksettava olo. tuntuu niinkuin närästäis entiseen malliin,kurkussa palan tunnetta sekä polttavan tapaista tunnetta ollut alusta asti kurkussa. ruoka menee ihan okei alas kun puruskelee,leipääkin olen syönyt kerran,se jäi tuonne ruokatorven alaosaan painamaan pariksi tuntia.lääkärin ohjeen mukaan ei ruokarajoituksia kunhan pureskelee kunnolla ja syö hitaasti.

kyselisinkin onko muilla ollut närästyksen kaltaista oloa leikkauksen jälkeen kun on lopettanut närästyslääkkeen ja mennyt sitten ohitse kun turvotusta vatsassa laskee jne.vai voinko ajatella ettei leikkaus sitten onnistunutkaan niinkuin piti. sinänsä jännä kun on noita oireita ettei kunnolla mene nesteet alas jne.eli mahaportti pitäis olla kireämpi mutta silti närästysoireita kurkussa ja tuota jatkuvaa pikkuröytäilyä. ja aamuisin oksettava olo entiseen malliin. ilmaa kyllä kerääntyy enemmän vatsaan ja pitää toisinaan kovaa ääntä.

Taustoista voi kertoa sen verran,että oireista olen kärsinyt enemmän ja vähemmän nelisen vuotta. vuosi tulee kun leikkauspäätös tehty.oireina oli varsinkin aamuisin huono olo sekä oksentelua, olo helpotti yleensä päivän mittaan kun sai oksennuttua tai muuten röytäiltyä.tuli myös kausia(n.1xkk),että viikon närästi kovasti lääkityksestä huolimatta ja huolimatta siitä mitä suuhun laittoi. tämä aika piti vain kärvistellä ja odottaa että vatsa palautuu. lääkeenä päivittäin zolt 30mg sekä gaviscol vähintään kerran päivässä. ruokavalion olen muuttanut täysin sekä nukkunut kohotettuna,mitään ruokaa ei kolmeen tuntiin ennen nukkumaan menoa silti oireet pysyivät joten päädyttiin leikkaukseen.

MuoriRe: leikkauksen jälkeen,närästys?26.2.2013 13.33
Mut leikattiin 1.2. ja eilen olin jo jälkitarkastuksessa. Kirurgilta kyselin, kun mua kanssa röyhtäyttää melkoisen paljon ja joskus vatsa kramppaa...nää on kuulemma ihan tavallisia oireita, ainakin näin alkuvaiheessa, mullakin leikkauksesta on vasta kulunut kolme ja puoli viikkoa. Kaksi kertaa on ruoka jäänyt torveen kiinni ja eihän siinä muuta voi kuin mennä oksentamaan, se helpottaa! Olen vielä aika paljon liemilinjalla, kun pelkään, että ruoka jää jumiin. Pikkuhiljaa voi alkaa kiinteyttää ruokaa ja katsella/kuulostella olotilaa. Tänään tulin töihin kolmen viikon sairasloman jälkeen.

jetsRe: leikkauksen jälkeen,närästys?3.3.2013 17.28
Minulle leikkaus tehtiin yli vuosi sitten. Kirjoittelin pitkät pätkät kokemuksistani tänne, kannattaa kaivaa täältä minun ja tietysti muittenkin kertomuksia.

Vaan juu, ei ollut meikäläisellä tuommoista närästyksen tunnetta. Sellaista "vähän sinnepäin" tunnetta on joskus ollut. En muista että heti leikkauksen jälkeen olisi ollut mitään närästyksenkaltaisia tuntemuksia.

Jos selvästi tuntuu närästykseltä, niin jotakin on vialla. Vaan veikkaan että tuo on ihan tavallista leikkaustraumojen aiheuttamaa ja menee pian ohi.

refluksikurkkuRe: leikkauksen jälkeen,närästys?6.3.2013 8.27
Toista keskustelun alkua http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/20981?p=6&c=

lennartRe: leikkauksen jälkeen,närästys?6.3.2014 21.28
Minulla on leikkausta pian 4 viikkoa. Alussa ei mitään närästyksen tunnetta mutta nyt parina päivänä olen joutunut ottamaan närästyslääkkeen. jonkun kerran on joku kiinteä syöminen jäänyt inhottavasti matkalle ja minun mielestäni viimeksi kun jäi alkoi sen jälkeen tämä närästys. Ei nouse mitään suuhun mutta muuten se polttava tunne. Helpottaa kun kulauttaa vettä kurkusta alas. Joudunkohan syömään taas närästyslääkkeitä? välillä niitä meni 4päivässä.

adiemusRe: leikkauksen jälkeen,närästys?7.3.2014 19.12
Minulla nyt seitsemän viikkoa leikkauksesta. Ongelmana on ollut närästyksen kaltainen kova kipu ruokatorvessa. Jokaisen syömisen jälkeen tulee pahaolo ja maha sattuu. Minulla tulee kanssa paljon röyhtäyksiä ja tuntuu, että ruoka/neste ei etene normaalisti. Vatsa tuntuu välillä todella aktiiviselta ja välillä tuntuu, että ruoka ei etene vatsalaukusta mihinkään moneen tuntiin. Vatsalaukkuun kertyy myös paljon ilmaa, mikä on kivuliasta. Olin leikkauksen jälkeen kaksi viikkoa ilman lääkkeitä, mutta kivut kävi sen verran koviksi, että aloitettiin nexium 80mg.

Ristiriita on siinä, että närästyksen takia luulisi, että portti on liian löysä ja syömisongelmien takia taas liian tiukka. Toivon pääseväni uudelleen tähystykseen pian, jotta nähdään, mikä siellä mättää.

lennartRe: leikkauksen jälkeen,närästys?7.3.2014 19.53
Kolmisen viikkoa meniongelmitta mutta nyt mulla iskee kipu kerta päivään selänpuolelle ja samalla tuntuu kipua ruokatorvessa. Ruoka ei enää nouse ylös mutta pari kertaa on esim.kalkkunaleike (pieniä paloja hyvin purtuna) juuttunut matkan varrelle. Join päälle ja se pahensi tilannetta. MUTTA! kumma kyllä herkkuja voisin syödä ja tästä pitäisi päästä eroon. painon pitäisi laskea.

Kerro adiemus mitä tähystyksestä löytyy kun olet siellä käynyt

m34Re: leikkauksen jälkeen,närästys?10.3.2014 9.58
Hei!

Pitää todeta tähänkin ketjuun omakin tarinani. Olen edelleen leikkausjonossa ruokatorven suuaukon kiristysleikkaukseen, mutta omat refluksioireeni ovat kadonneet viljojen syönnin lopettamisen myötä. Olenkin menossa keliakiatesteihin tällä viikolla.

Luultavasti minulla olisi alkanut närästäminen leikkauksen jälkeen ihan entiseen malliin kun olisin aloittanut leivän ja puuron syömisen.

Ennen en voinut olla päivääkään ilman lääkkeitä. Istuessa/seistessäkin ruoka nousi suuhun ja koko ruokatorvi tuntui olevan tulessa. Lääkärissä vian sanottiin olevan mekaaninen ja ainoastaan leikkaus auttaa. Ja nyt kun en syö gluteenia enää ei refluksista ole tietoakaan.

Muuta ruuansulatus vaivaa on ilmennyt nyt kun närästys ja refluksi on poissa ja voi kuunnnella kehoaan muutenkin. Viljat ovat saaneet tehdä tuhojaan ja minä luulin kaiken vain johtuvan refluksista ja happosalpaajista. Toivottavasti limakalvot vielä toipuvat kuntoon.

Kokeile Viivi vähän aikaa syödä gluteenitonta ruokaa ja katso poistuisiko närästys sitä kautta?

pauliinaRe: leikkauksen jälkeen,närästys?11.3.2014 21.19
Hello! Minut leikattiin refluksin/palleatyrän takia 4.3. Ennen leikkausta oli kyllä pitkä aika paljon parempana, joten harkitsin leikkausta taas uudemman kerran, kun olin sitä jo aikaisemmikin siirtänyt. 2 pv ennen leikkausta - kait stressin seurauksena alkoi tuo vatsa tuntumaan tulehtuneelta oikealta puolen(paksusuoli?). Menin kuitenkin operaatioon. 2 vrk leikkauksen jälkeen oli armotonta tauotonta kipua ilman unta ja yökkäilyä ilman oksennusta, kun tie on tukossa. Heivasin itseäni vaaka-ja istuma-asennon väliä niin että vasen kyynerpääni hiertyi rikki. Kovat kipulääkkeet tekivät oloni täriseväksi ja olo oli epätodellisen hirveä. Lääkkeiden takia oli pahoinvointia, johon annettiin pahoivointilääkettä. Osastolla olo pitkittyi oireiden vuoksi. Heti kun vähänkin pystin vaihdoin kovat lääkkeet miedompiin purettavaan versioon, josta ei tullut enää pahoinvointia. Pyysin viimeiseksi yöksi pehmeitä tyynyjä lisää, joiden päällä yritin nukkua mahallaan ja se toimi antoikin pienet unet ja helpotusta. (PATJA OLI TOSI KOVA - ei pitäisi sairaalassa enää olla tuollaisia patjoja käytössä -apua!!). Melkein alusta asti pystyin nielemään aluksi pienin kulauksin ja jougurtit ja vellit menivät/menevät pieninä annoksina alas, joskin välillä takkuilee ja kaikki ruoka tuntuu mennesään alas...mutta menen nyt itse kysymykseen: - koko ajan leikkauksen jälkeen on ilmennyt röyhtäilyä enemmän kuin ennen leikkausta - vaikka ei ehkä pitäisi... - sekä ilmavaivat lisääntyneet armottomasti! Tänään ilmennyt vatsakramppeja. Öisin vielä heräilen ja joudun nousemaan ylös selkä/kylki-kipujen ja ilmavaivojen vuoksi. Sitten taas vatsalleen, niin saan taas jotenkin nukuttua. Eli kovasti ilmaa vatsaan keräytyy. Odotan ja toivon, että nämä vaivat helpottaisi ennen töihin menoa. Niin kuin ennen leikkaustakin - kurkun päässä tuntuu edelleen ritinää, joka tuntuu myös nenäkanavissa ja poski-onteloissa sekä on edelleen tunne - että nieluun valuu jostain limaa. Ainoa oire mikä on helpottanut - ja jos nukun täysin vaaka-asennossa - on ettei tyyny ole aamulla litimärkä kirkkaista vatsanesteistä. Toivon ja rukoilen että leikkauksesta olisi apua enemmän kuin nyt tuntuu. Jaksamista teille kaikille.

SitrusRe: leikkauksen jälkeen,närästys?11.3.2014 21.42
Pumpataankohan tässäkin leikkauksessa ilmaa sisikuntaan? Osa kivuista voisi johtua siitä.
Joo, oikeassa olet siinä, että sairaaloissa ei todellakaan nukkumismukavuuteen ole panostettu.

adiemusRe: leikkauksen jälkeen,närästys?11.3.2014 22.56
Leikkauksessa vatsalaukku täytetään hiilidioksidilla, joka sitten poistuu ilmana alakautta. Voi aiheuttaa koviakin kipuja, kun venyttää ja ärsyttää kudoksia.

adiemusRe: leikkauksen jälkeen,närästys?28.4.2014 19.07
Viikon päästä olisi sitten se kamala tähystys. Ihan tajuissani en luvannut mennä ja saa nähdä riittääkö niiden lupaama "humautus" kivun lievitykseen. Kun on paikat jo valmiiksi kipeät, niin ajatus letkun nielekelystä aiheuttaa kylmää hikeä ja painajaisia!

45 vuotias ja taas sairastaa4kk leikkauksesta28.4.2014 21.31
Minulla alkoi n kaksi kk leikkauksen jälkeen oireita. Siihen asti olin hyvässä kunnossa ja leikkaus oli auttanut yleiskuntooni huimasti. Ennen leikkausta olin huonossa kunnossa, ilmeisesti tulehduksia yms. Kurkkukipu on lähtenyt, suolisto toimii jotenkin mutta kurjinta on pidettävä olo joka iskee melkein päivittäin. Tätä on ollut 2kk. Tuntuu että vatsa ei sulata ruokaa. Minulla tuli myös muutoksia virtsaamisessa, ja sen seurauksena esim. Rakko voi olla pitkään tyhjentymättä. Verivirtsaisuus ja kohonneet valkosoluarvot todettu. Hengityskin on vaikeaa välillä. Olo on usein tukala ja huono, paineen tunnetta vatsassa. Silloin huomaan kurkunkin taas ärtyvän. Joku lääkäri diagnosoi migreeniksi :D

adiemusRe: leikkauksen jälkeen,närästys?6.5.2014 21.58
Tähystetty on ja tuloksena tuli liian kireä mansetti. Seuraavaksi tehdään sitten mansetin pallolaajennus. Onko kellään kokemusta mainitusta toimenpiteestä? Se tehdään onneksi yleisanestesiassa, koska tämän päiväiset humautukset ei mulla paljon missään kolissu.

Jostain mahdollisesta mansetin pienestä siirtymästäkin oli juttua, mutta ei saanut siitä sen tarkempaa selkoa tällä kertaa. Ja kuulemma närästystä aiheuttaa liian kireä mansetti! Nurinkurista!

HarrixnixnaxRe: leikkauksen jälkeen,närästys?21.5.2014 12.07
Niin eihän siinä leikkauksessa käsittääkseni vatsalaukkua täytetä ilmalla, vaan vatsaontelo? Itsellä kohta 3 viikkoa leikkauksesta. Jumalatton selkäkipu, lavan alla tulehdusta..

HarrixnixnaxRe: leikkauksen jälkeen,närästys?21.5.2014 12.08
Siis hiilidioksidilla....*

Kulu aika kuluRe: leikkauksen jälkeen,närästys?13.3.2016 14.48
Itsellä 7 viikkoa leikkauksesta. Olo edelleen kehno. Vatsa vetää huonosti ja syömisen jälkeen etovaa oloa. Tähystetty on ja kaikki oli kunnossa. Ei liian tiukalla eikä löysällä. Nieleminen onnistuu kyllä kun on varovainen. Välillä vähän kurnuttelee kurkussa asti. Mutta ylävatsa ärtyneen oloinen. Kovasti tarvetta röyhtäilyyn mikä siis korkeintaan hikan tapaista. Olo jopa toivoton, stressiä kun ei merkkejä toipumisesta. Ja sehän ei asiaa ainakaan auta se stressi. Lääkäri kyllä tsemppaa ja sanoo toisilla vaan toipumisen kestävän. Kertokaapa josko toivoa vielä olisi ja onko muilla toipuminen kestänyt ja edennyt hiitaaasti. Tsemppiä kaikille.

LeggeRe: leikkauksen jälkeen,närästys?20.8.2016 9.50
Kohta puolivuotta leikkauksesta,ja nyt ollut pari-kolme yötä sellaisia että on herännyt useamminkin rinnan polttoon yön aikana.Ja yökkäilykin on tullut takaisin.

Pertti61Re: leikkauksen jälkeen,närästys?26.8.2016 12.11
Minut leikattiin kolme päivää sitten (23.8) ja pääsin heti seuraavana päivänä pois. Alussa oli kipuja olkapäiden etuosissa, mikä johtuu kuulemma tuosta pumpatusta hiilidioksidista. Enkä voinut hengittää syvään, kun alkoi sattua.Nyt tuo hiilidioksidi on tainnut tulla pieruina ulos. :-)
Olen vasta neste- ja soseruokavaliolla, enkä tunne nielemisvaikeuksia.
Kahden viikon jälkeen voin alkaa siirtymään normaaliin pikkuhiljaa.
So far so good.

JeppeRe: leikkauksen jälkeen,närästys?27.8.2016 15.59
Leikattiin toissapäivänä. Kaikki hyvin, ja pääsin illaksi kotiin. Joka paikka on täynnä ilmaa, mutta onneksi se pääsee ulos röyhtäilemällä. Hartiakipu on kova heti, jos ei röyhtäile.
Komensivat syömään kipulääkkeitä kiltisti viikon, ja niin kai täytyy tehdä. Sama ruokavalio kuin Pertillä :-)

JeppeRe: leikkauksen jälkeen,närästys?27.8.2016 16.08
Kovin vähän mahaan mahtuu kerralla, ja yllättäen keitto laskee paremmin alas kuin jukurtti.
Ensimmäinen yö oli kauhea ilman takia, mutta toisen ja kolmannen olen nukkunut.
Voi kun vielä suolikin toimisi... Eipä sinne taida näistä pienistä sosekeitoista juuri mitään kertyäkään.

Pettti61Re: leikkauksen jälkeen,närästys?27.8.2016 16.31
Mua alkoi ummetus huolettaa ja kävin ostamassa apteekista Microlax-nimistä ummetuslääkettä. Se on sellainen pieni putkilo, joka tyhjennetään peräaukosta sisään. 10 min päästä tavara tulikin jo ulos. :-)
Sen jälkeen suoli on toiminut, mutta hitaammin kuin normaalisti. Yritän syödä kuituja soseuttamalla marjoja ja hedelmiä. Pamix ja smoothie-kone ovat olleet kovassa käytössä. :-)

JeppeRe: leikkauksen jälkeen,närästys?27.8.2016 17.58
Yritän vielä hellävaraisesti, toinen päivä jotain p menossa, mutta kiitos neuvosta. Huomenna täytyy kokeilla vahvempia konsteja, jos ei tämä ala auttaa.

JeppeRe: leikkauksen jälkeen,närästys?28.8.2016 11.27
Toimi pegorionin avulla. Hyvä että oli se järeä lääkekeino varastossa

Anne Re: leikkauksen jälkeen,närästys?18.10.2021 20.21
Oyssa leikattiin 6vkoa sitten ja ihmettelen,että vieläkin syönnin jälkeen tulee kipu vatsaan. Tänäkin söin pinattikeiton ja pienen rieskan ja todella rauhassa ja hitaasti. Ihan kuin voimakas närästyskipu mutta ei ole närästystä. Kirurgi soittaa vasta 13.12 kontrollisoiton ja siihen on vielä pitkä aika. Nälkä on välillä mutta täytyy syödä vain jotain kevyttä ja tosi tosi vähän vatsakivun vuoksi. Onko muilla ollut tällaista?

HMPRe: leikkauksen jälkeen,närästys?2.11.2021 11.56
Mut leikattiin 09/21 ja kaikki tuntemukset mitä mulla on ollut mahassa ovat johtuneet ilmasta.
Käytätkö Cuplatonia säännöllisesti? Mulla auttaa se eikä ole mitään ongelmia. Cuplatonista nimenomaan napit (ovat pieniä) ei tipat.

PorofarmariRe: leikkauksen jälkeen,närästys?27.3.2022 14.26
Huomenna tulee kuluneeksi 2 viikkoa leikkauksesta. Mansetti palleatyrän korjaus tähystyksellä. Tämä oli jo toinen kerta. 1. kerta oli 2015. Viime vuonna oireet palasivat ja tähystyksen sekä virtausmittausten jälkeen päädyttiin uusintaleikkaukseen. Kaikki meni hyvin eiliseen asti, kunnes alkoi tuntua tuttua poltetta rinnassa. Otin Somacia, mutta yöllä heräsin helvetilliseen närästykseen. Lisää Somacia ja oureet helpottivat hieman. Soitin osastolle ja nyt odotellaan lääkärin soittoa. Prkl. Leikkaukset tehty KHKS:ssa Turusen toimesta.

PelokasRe: leikkauksen jälkeen,närästys?27.3.2022 22.11
Miksi kaikilla on niin paljon ongelmia leikkauksen jälkeen, odotan itse leikkauskutsua lähiaikoina, ja pelkään ihan sairaasti, kun luen kokemuksia ne, minua on kiusannut vuosia jatkuva röyhtäily ja inhottava tunne ylävatsalla, ei jatkuvasti. On iso palleatyrä ja löysä alasulkija, närästystä harvemmin, pelkään noita kipuja jälkikäteen syömisestä tai muuten vaan jotain epämääräistä kipua paljon vielä leikkauksen jälkeen, en haluaisi kivuliasta elämää. Voikohan minulle tulla närästystä leikkauksen jälkeen, nyt en siitä liiemmin ole kärsinyt, minulle ei tehdä koko mansettia, vaan osittainen.

Anne Re: leikkauksen jälkeen,närästys?28.11.2022 17.14
Hei. 1 v sitten leikattiin Oysssa ja nyt on 1kk ajan ollut vatsa kipeä. Lähinnä ylämaha. Pikku röyhtäyksiäkin alkanut tulla. Vatsa ollut välillä jopa painelu arka.
Kipu tuntuu kuin vatsakalvossa ja parina yönä on pitänyt nousta istumaan kovan poltteen vuoksi. Antebsin sitten lievittää.

Onko muilla leikatuilla vastaava oiretta ollut?

PettynytRe: leikkauksen jälkeen,närästys?4.12.2023 16.54
Minulla leikkauksesta 8 kk jatkuva paineen tunne ylämahalla, rytmihäiriöitä, ruokaa ei uskalla oikein syödä eikä ole ruokahalua, kauheasti ilmaa mahassa, vaivat ovat pahemmat kuin ennen leikkausta, sosiaalista elämää ei enää juuri ole, kiroan koko leikkauksen.

PettynytRe: leikkauksen jälkeen,närästys?4.12.2023 16.58
Niin ja unohdin mainita, että röyhtäilen jatkuvasti, on mahassa ruokaa tai ei, aamusta jo alkaa, ensin alussa luulin , että leikkaus auttoi, nyt ihan paska olo ja masennustakin.

PettynytRe: leikkauksen jälkeen,närästys?4.12.2023 17.03
Älkää menkö leikkaukseen, jos ei terveydelliset syyt sitä vaadi, ei se vaan onnistu suuremmalla osalla, antaa tyrän olla, jos lääkkeillä pärjää. Lääkäri suositteli minulle leikkausta, koska oli paraesofageaalinen tyrä, olisi kyllä pärjännyt ilman leikkausta. Lääkä sanoi kaikkien vaivojen loppuvan leikkaukseen, siinäpä erehtyi totaalisesti.

SomacRe: leikkauksen jälkeen,närästys?7.12.2023 19.12
Täällä foorumilla tulee sellainen kuva ettei leikkaus kannata. Mutta on vaikea saada käsitystä siitä kuinka usein tulee toivottu lopputulos ja koska ei koska harvemmin ne ihmiset jotka ovat tyytyväisiä leikkaukseen tulevat enää kertomaan tarinaansa meille muille

Rentukka Re: leikkauksen jälkeen,närästys?10.12.2023 18.28
Pettynyt, missä Sinut leikattiin? Onko tehty tutkimusta miksi olosi on mikä on?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: