Keskustelu

ZoltFreeHapposalpaajista eroon10.2.2013 12.28
Sairastuin refluksiin joulukuussa 2011. Syynä sairastumiseen on jälkeenpäin ajateltuna ollut erittäin voimakas kuukausia kestänyt stressi ja ahdistus. Oireena ensin hengenahdistus ja rintakipu. Maaliskuussa lääkäri kehotti kokeilemaan happosalpaajia. Aluksi mietin että eihän nämä oireet voi mitenkään liittyä närästykseen, mutta kuin ihmeenkaupalla rintakipu ja hengenahdistus poistuivat. Rintakipu selittyi sittemmin ruokatorventulehduksella.

Söin noin kuukauden päivät happosalpaajia ja olin ikionnellinen kun tiesin, että en ollutkaan vakavasti sairas (vaikka niin olinkin luullut), minua vain närästi. Noh, kuukauden päivät happosalpaajia syötyäni päätin lopettaa niiden syömisen. Olin muutaman päivän ilman happosalpaajia ja järkyttävät oireet alkoivat, ensin närästys, sitten kurkkukivut ja lopulta myös rintakivut ja hengitysvaikeudet. --> jatkoin taas happosalpaajien syöntiä, mutta kaikki oireeni eivät lähteneet, kurkkukivut ja närästykset jäivät päälle.

Kärsin ikävistä oireista koko kesän ja tässä vaiheessa olin myös henkisesti melko romahtanut. Olin 22-vuotias ja tuntui väärältä että olen kokoajan sairas. Tiesin, etten koskaan pääse happosalpaajista eroon. Halusin tietää, onko kukaan koskaan päässyt tästä taudista eroon. Henkinen pahoinvointini myös pahensi refluksioireita entisestään.

Kesän jälkeen päätin parantua. Aloitin viljattoman ruokavalion ja oireet helpottivat vähän. Oireita oli kuitenkin edelleen ja söin kokoajan happosalpaajia. Pahimpina oireina olivat kurkkukivut, mahakivut, närästys ja pahoinvointi. Joulukuussa tuli vuosi täyteen tämän sairauden kanssa ja päätin että nyt saa riittää. Lopetin happosalpaajien syömisen. Ensin puolitin annoksen, sitten taas puolitin ja lopulta luovuoin happosalpaajista kokonaan.

Nyt olen ollut jo 7 viikkoa täysin ilman mitään lääkkeitä (happosalpaajat, gaviscon, rennie) eikä mitään oireita ole ollut. En voi edelleenkään uskoa tätä todeksi kun kaikki sanoivat että tästä taudista on mahdotonta parantua. Sairaana ollessani stressasin aivan älyttömän paljon tätä asiaa, se oli mielessäni 24/7. Lääkkeiden lopetuksen myötä en ole pahemmin koko asiaa ajatellut, melkein jopa unohtanut koko asian.

Happosalpaajien lopettaminen oli itseasiassa yllättävän helppoa. Uskonkin, että kun happosalpaajia syö kauan niin maha alkaa tuottamaan enemmän happoa jolloin tilanne on melkein sama kuin ennen happosalpaajien syöntiä. Vastaavasti kun vähentää happosalpaajien syöntiä niin aluksia happoa on liikaa kunnes maha vähentää hapon määrää ja tilanne on taas sama kuin aluksi.

Parantumiseni tärkein syy on ollut päästä eroon haitallisista ajatuksista, rentoutua ja lopettaa ylenpalttinen murehtiminen ja tulevaisuuden pelkääminen. Viljattomuus on myös auttanut, mutta vaikka olenkin välillä palannut viljalliseen en ole huomannut negatiivisia vaikutuksia. Tänäänkin olen syönyt pizzaa, sipsiä ja suklaata aivan liikaa.. Liikunta on auttanut myös paljon, sillä liikunta edistää mielenterveyttä joka taas edistää terveyttä yleensäkin. Uskon myös, että happosalpaajat ovat terveydelle enemmän haitaksi kuin hyödyksi ja koen että niiden lopettaminen on ollut ehdottoman tärkeää parantumisessani.

Tämä viesti on osoitettu erityisesti teille nuorille ja epätoivoisille refluksia poteville lukijoille, jotka kuvittelevat etteivät voi päästä taudista koskaan eroon. Minullakin on mahantähystyksessä todettu väljä ruokatorvi, mutta kyllä se oma ajatusmaailma on se josta oireet kumpuavat. Uskokaa itseenne älkääkä vaipuko epätoivoon!

Ja täytyy muistaa, että refluksivaivat johtuvat eri ihmisillä eri syistä. Minun refluksivaivat olivat selkeästi luonteeltaan henkisiä, joten ajatusmaailman muuttaminen toimi hyvin. Aluksi pistin kuminauhan ranteeseen ja annoin itselleni iskuja aina kielteisistä ajatuksista tai turhista murheista. Toimi hyvin! Tsemppiä ihmiset.

refluksikurkkuRe: Happosalpaajista eroon10.2.2013 14.42
Auts, ranneparka :-( !! Mistä sulle oli noin nuorena muodostunut ruokatorven tulehduksen aiheuttanut stressaantunut mieliala??

Hienoa kuitenkin, että kipu ja hengenahdistus on sinulla parantunut heti (lääkityksen aloituksen myötä?) ja oireet ovat historiaa oli sitten kyseessä refluksioireilu tai oikein tautimuoto :-) Oletko menossa vielä tarkistamaan tulehduksen ohimenon tähystyksellä?

Stressin (tai kaiketi minkätahansa ylenpalttisen epäterveellisen huolehtimisen tai ajattelun) on todellakin huomattu vaikuttavan ihan fyysisestikin ruokatorven limakalvoon, joten jos se puoli ei ole kunnossa tai sitä ei aktiivisesti hoida, kannattaa kyllä kokeilla. Se taitaa kyllä tulla vastaan aika äkkiä joka puolelta. Tietenkään tiettyjä elämäänkulkuun liittyviä tilanteita ei voi välttää.

Harmi ettei step down menetelmä tullut vastaan missään silloin jo kesällä. Stepdownin käyttämistä lääkettömällä kaudella tai jopa lopettamisessa suositellaan (jotkut lääkärit) juuri tuon rebound - ilmiön takia, jota esiintyy joissakin tutkimuksissa joillakin henkilöillä. Kaikilla sitä ei ilmene.

Lääkityksen lopettamisesta yleisesti ..... Neuvoisin kuitenkin sivuston käyttäjille lopettamista harkitseville refluksitaudin diagnoosin (ei kaikilla väljän sulkijan omaavilla) saaneille konsultoimaan ensin omaa erikoislääkäriä, joka pystyy kertomaan juuri teidän tapaukseen liittyvät edut ja haitat.

Hyvää refluksitonta jatkoa sinulle!

refluksikurkkuRe: Happosalpaajista eroon10.2.2013 15.08
Ja oikein ihania nautinnon hetkiä noiden pizzan, sipsien ja suklaan kanssa, joita olet jo tänään nauttinut omien sanojen mukaan jo "aivan liikaa" :-)!

ZoltFreeRe: Happosalpaajista eroon10.2.2013 15.20
Moi,

Tosiaan rintakivut poistuivat happosalpaajalääkityksellä, mutta muita refluksioireita on ollut paljonkin lääkityksestä huolimatta. Hengenahdistusta mulla on jo vuosikaudet hoidettu ja astmadiagnoosin olen saanut lapsena sekä uudelleen 20-kymppisenä, mutta refluksi selvästi pahensi asiaa.

Stepdownia kokeilin kyllä kesälläkin, mutta kokeiluni tyssäsi aina muutamanpäivän jälkeen oireiden pahentuessa. Kesä oli aika kiireistä aikaa eikä mulla silloin ollut samanlaista päättävyyden tunnetta kuin jouluna.

Nyt siis olen kuitenkin onnistunut lopettamaan lääkityksen ja olen oireeton, vaikka lääkkeitä syödessäni en ollut oireeton käytännössä milloinkaan kokonaan, vaikkakin viljaton jakso selkeästi oireita vähensikin. Tarvetta uuteen tähystykseen ei mielestäni ole, tiedän ettei ruokatorveni ole tulehtunut ja uskon ettei tähystyksestä mitään löytyisi.

En yritä saada ihmisiä lopettamaan lääkitystään. Refluksia on monenlaista, toisilla oireita on vähän ja toisilla paljon, lisäksi oireet johtuvat eri asioista. Minulle sopi happosalpaajien käytön vähentäminen, toiselle ei. Haluan vaan tuoda toivoa sellaisten ihmisten mieleen, jotka luulevat ettei tästä taudista voisi parantua! Varsinkin nuorten kohdalla toivoa on paljonkin, usein kun oireet johtuvat henkipuolen jutuista tai muista toiminnallisista häiriöistä.

Niin ja kysymykseen vastaten, mistä näin nuori oli niin stressaantunut. Siihen johti oikeastaan erilaiset pelkotilat, joiden takia kuvittelen etten pysty enää käymään koulua ja elämäni romahtaa sen myötä..jne, Mun kokemuksen mukaan nuorilla ja varsinkin parikymppisillä tämmöset jutut on aika yleisiä. Varsinkin yliopistomaailmassa..

Olet oikeassa että stressi vaikuttaa terveyteen, se vaikuttaa varmasti kaikkiin tauteihin ja on monen kolotuksen todellinen syy. Sitä pitäisi välttää, mutta helpommin sanottu kuin tehty!

Rauhallista, stressitöntä elämää kaikille!

ZoltFreeRe: Happosalpaajista eroon10.2.2013 15.22
Ja noista sipseistä, pizzasta ja suklaasta. Ne kuuluu vain viikonloppuihin ja yleensä valmistan pizzastakin viljattoman version! Suklaat ja sipsit ovat myöskin harvinaista herkkua. Normi ruokani koostuu kyllä lähinnä kasviksista ja lihoista! :) Mutta joskus pitää herkutella, jos vain suinkin kykenee.

TuuliaRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 15.29
Miten kauan sulla kesti päästä lääkkeestä eroon? Mietin vaan että kuinka kauan annan elimistölle aikaa sopeutua... Tarkoitus on vierottaa elimistö happosalpaajasta.

SitrusRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 17.41
Minäkin yritin aikoinani päästä eroon salpaajista. Logiikka oli se, että kun kerran ilman niitä elettiin ennenkin, niin tottahan se onnistuu uudelleen.

Mutta eipä vain onnistu. Sen jälkeen kun aloin syödä Somacia 10/2009, olen yrittänyt monta kertaa lopettaa tai pitää edes muutaman päivän tauon. Siitä ei tule mitään. Oireet ovat niin hirveät.

Somacin käyttöä ennen ainoa refluksioireeni oli närästys. Nyt erilaisia oireita on täyskirjo. On se aika kummallista. Lisäksi mahaan on kasvanut polyyppeja.

TuuliaRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 20.23
Minkälaisia oireita sulla tuli kun yritit eroon? Mä ajattelen että niin kauan kuin on lääkkeitä käyttänyt, niin kauan vie vieroituskin. Eli mun tapauksessa vuoden.... Huh.

SaturnusRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 20.44
Mä vähennän pikkuhiljaa annosta, pidän saman annoksen tarpeeksi kauan että kroppa sopeutuu siihen. Vajaa viikko sitten vähensin esomepratsolin 40 mg -> 20 mg. Ainakaan vielä oireet ei ole pahentuneet. Syön nyt 20 mg pari viikkoa, sen jälkeen siitä vielä puolet eli 10 mg. Tuota annosta taas pari viikkoa ja sitten yritän lopettaa kokonaan. Katsotaan kuin käy.

TuuliaRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 21.35
Mä käyn parin viikon sisällä siellä gastroskopiassa ja jos siellä todetaan että kaikki ok, mä aloitan vierotuksen. Muuten en uskalla, jos esim. vatsahaavan pelko.

refluksikurkkuRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 22.43
Tuulia, gastriinin määrä on kohonneeena (huonoimmassa tapauksessa) vaan muutama kuukausi (tutkimuksessa tutkittavista n 40%, 60% ei esiintynyt), joten sen (ainoa sitä reboundia aiheuttava tekijä) puolelta vähennyksen voi tehdä huomattavatsi pienemmässä ajassa ... G:nhän voi mittauttaa yksityisellä ainakin, jos haluaa sitä konkreettisesti seurata ja analysoida voiko mahdolliset oireet johtua nimenomaan liikahappoisuudesta.

Nostan tuon step down systeemin ylös tuolta vanhoista keskusteluista.

Varsinkin jos sulla on epäilys ettei oireiden aiheuttajaa olekaan enää tai sairastat esim satunnaista erittäin lievää tautia, ylösnousuahan ei pitäisi varmaankaan esiintyä.

Oletko konsultoinut lääkkeiden lopettamisesta omaa lääkäriäsi? Et ilmeisesti pelkää ruokatorven haavautumia ollenkaan?

SitrusRe: Happosalpaajista eroon18.2.2013 22.50
Mua hämää se, että tässä ketjussa puhutaan happosalpaajasta ikään kuin se olisi joku huume tai muu paha tapa, josta pitää ja voi päästä eroon, kunhan sen vain tekee asteittain, ettei tule "vieroitusoireita".

Mitä se salpaajasta eroonpyrkijät sitten käytätte hoidoksi refluksitautiinne? Tietysti jos tauti on niin lievä ettei se vaivaa tai hoituu pelkillä elämäntapamuutoksilla niin hienoa. Mutta jos ei ole?

TuuliaRe: Happosalpaajista eroon19.2.2013 7.21
Minulla on valitettavasti huonoja kokemuksia lääkäreistä. Ovat vain tuputtaneet lääkkeitä mutta eivät anna muita ohjeita elämiseen ja taudin kanssa olemiseen. Aion etsiä vaihtoehtoishoitoa ehkä myös antioksidanttiklinikalta. En suostu hyväksymään tätä tilannetta että minulla on lääke jonka käytön aikana oireet ovat pahentuneet. Onko muilla esim. sitä oiretta että ruoka ei sula ja uloste on vihreää tai minkä väristä milloinkin?

Tuo on hyvä kysymys Sitrus tuo mitä käyttää sitten oireisiin reoundissa kun sitä tulee. Kerran kysyin apteekissa ja sanoivat, että käytä toisen lääkeaineen happosalpaajaa sillä nyt elimistö on tottunut juuri tiettyyn. Ja näin pääsee eteenpäin, ehkä!

Haluan pitää toivoa yllä vielä siitä, että pääsen eroon happosalpaajista. Tiedän, ettei se ehkä ole mahdollista (koskaan), mutta pakko uskoa. Tsemppiä myös muille asian kanssa painiskeleville.

refluksikurkkuRe: Happosalpaajista eroon19.2.2013 17.24
Itselläni heti eka salpaaja eli Nexium kävi hyvin eikä ole aiheuttanut mitään sivuvaikutuksia. Onneksi niin, koska tauti on kuitenkin krooninen itselläni sekä ilman salpaajia ääni olisi täysi ¤%¤#, joten olisin sairaslomalla koko ajan. Bristolin u - skaalan (Kuvagallerian puolelta) mukaan hyvää ja kuohkeaa tulee ulos - kunhan muistaa syödä lese + muut kuidut ja veden, liikunnan ym. :-) Tiettyjä refluksioireita on mutta eihän lääkkeekään näitä pysty millään poistamaan (eikä kukaan koskaan ole niin väittänytkään missään).


Lääkäreillä ei taida tosiaan paljon aikaa olla siinä 20 min selittää tosiaan muuta kuin ehkä korkeintaan nuo elintapa ja päällimmäiset ruokajutut. Niinhän taitaa olla kyllä kaikissa taudeissa - aktiivista tiedonhankintaa aikalailla rohkaistaan ihan esim diabetes- ja sydänvaivaisten puolella. Harmi ettei kukaan erikoislääkäreistäsi ole ollut mieleen. Varaa yksityiseltä jonkun tutun suosittelemalta erikoislääkäriltä kunnon pitkä aika seuraavalla kerralla (samanlainen kuin antioksidanttiklinikallakin pituutta ajatellen) ja laita kysymyksesi paperille? Ravintoterapeutilla käynti voi myös olla hyödyllinen.

Sitrus taisi kysyä nimenomaan, miten hoitaa kroonista refluksitautia (eli jatkuvaa ylösnousua ja sen oireita)- ei siis sitä mahdollista reboundia, joka on vain lyhytaikainen ohimenevä vaihe.

Kannattaa kokeile kunnolla tuota step down menetelmää (tuo vanha ketju), jos lääkettä haluaa tauottaa. Lopettamisesta kannattaa kyllä keskustella lääkärin kanssa huonoista kokemuksista huolimatta, vaikka ihan suoraan kertomalla (laittaa papereihin ylös sen, että lopetat) ja varmistaa vaikka kysäisemällä "mikä nyt sit voisi olla omassa tapauksessa pahinta, jos lopetan vähitellen ja refluksitauti edelleen ylösnousuineen kuitenkin on seuraavat 20-30-40-50 vuotta?" Voi tulla mitä erilaisempia vastauksia - ihan sen mukaan kuka sanojana on :-)

Lääkkeiden tauottaminen voi vaikuttaa negativiisesti keuhko-oireisiin. Jos sulla on tullut astmaoireita, ne kannattaa tarkistaa, koska ylösnousu ja astma esiintyy usein yhdessä. Astmaoireita refluksikolla tulee siitä ylösnoususta joko sinne r-torveen tai keuhkojen puolelle. Jos mahdollisuus on, kannattaa mennä kunnon spirometriaan, jossa mitataan tarkemmin kuin pelkässä pef- mittauksesssa. Itselläni NExium lopetti äärimmäisen satunnaiset hengenahdostuskohtaukset kuin seinään.

Oletko sopeutunut siihen ajatukseen, että sairastat refluksitautia vai kohdistuuko tuo toivo nimenomaan siihen, ettei sinulla sitä olisikaan vaan jotain muuta/väärä diagnoosi tms?

SitrusRe: Happosalpaajista eroon19.2.2013 17.47
Joo, Tuulia ymmärsi väärin sen mitä tarkoitin.

VaniljaRe: Happosalpaajista eroon19.2.2013 17.58
Tuulia, pidän peukkuja sinulle että pääsisit lääkkeestä eroon. Minä en sitä koskaan aloittanutkaan, aloitin heti ruokavalion, jonka avulla oireeni helpottivat. Minä ajattelin melkein samalla tavoin kuin sinä tuossa kirjoitat. En hyväksynyt tilannettani, muutaman viikon kokeilun jälkeen en lääkettä aloittanutkaan. Minullakin oli vatsavaivoja ja pahoinvointia, mutta kaikki ne oireet ovat pysyneet poissa. Kuristava tunne kurkussa on kadonnut myös kokonaan, ainoa mikä välillä vaivaa on närästys ja sekin näyttää olevan ihan kiinni siitä mitä syön.
Kaikilla ei välttämättä ruokavalio riitä hoidoksi, minulla se riittää. Kyllä sitä kannattaa ainakin kokeilla. Ruokavalion kanssa pitää vain olla kärsivällinen, saattaa viedä puolikin vuotta ennenkuin tilanne muuttuu oikeasti hyväksi. Minulla muutos tapahtui todella hitaasti, mutta nyt saattaa olla kokonainen viikko ilman mitään oireita, kunnes unohdan olevani refluksikko.

Nyt olen kokeillut appelsiineja, olen syönyt yli puolikkaan isosta appelsiinista, eikä närästystä ole tullut. Alkuaikoina ajattelin että niitä nyt en ainakaan ikinä pysty syömään, mutta niin vain onnistuu nyt sekin. Toivoa siis on.

NigiriRe: Happosalpaajista eroon19.2.2013 22.45
Ettekö te lääkkeitä pitkään (vuositolkulla) käyttävät pelkää ollenkaan mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia?

refluksikurkkuRe: Happosalpaajista eroon20.2.2013 10.02
tästä varmaan ihmisillä hirveän monia mielipiteitä tai tuntemuksia ....

En pelkää tai huolehdi niin, että se estäisi oman lääkitystä vaativan tautini hoitamista. Nykytutkimuksen tulokset prosentteineen ei vielä anna aihettakaan siihen. Ja suurin todiste on tietenkin oma kehoni, jossa näitä erittäin pienellä prosentilla esiintyneitä haittoja ei ole esiintynyt. Kirjoitukset (/kirjoittamattomuus) täällä tukee samaa.

Jos joskus tulevaisuudessa esiintyisi jotakin, ne tilanteet kohdataan sitten vasta kun ne tulevat eikä niillä uhkakuvilla ahdisteta/huolestetuta itseä etukäteen tarpeettomasti. Eli priorisoidaan ajattelu ja energia ennenkaikkea tämänhetkisiin tilanteisiin.

Puhuisin tässä yhteydessä nk "tietoisesta käytöstä". Eli käytetään minimiannoksilla, lääketaukoja mahdollisuuksien mukaan pitäen. Tähän mukaan monipuolinen syöminen sekä tiettyjen arvojen mittaus (jotta ei tarvi mennä niiden suhteen mutu -tuntumalla). Tiedonhaku eli näistä asioista sisältävien tutkimusten ym lukeminen ja niiden analysointi auttaa myös. Lääkityksen käyttämiseen sopeutuminen on osa myös sitä sopeutumisprosessia, jonka joutuu käymään lävitse silloin kun kyse tosiaan on lääkitystä vaativasta taudista.


Käytänössä lääkitys (ja itsehoito mukana ilman muuta) mahdolistaa suht normaalin elämän kuvioissa mukana olemisen. Ihana kuin voi puhua, käydä töissä ja elää elämää ilman kokoaikaisia kipuja, nielemisvikeuksia ym.

Kaikki tekee tietenkin omat ratkaisunsa asian suhteen :-)

Pahoinvoiva ihminenRe: Happosalpaajista eroon8.11.2018 13.42
Lääkäri kehoittanut pysyä erossa happosalpaajista. Miten voin muka oloani helpottaa jos ei lääkkeillä!? Ruokavaliomuutos ei toimi.

ainavaansamaaRe: Happosalpaajista eroon8.11.2018 14.16
Olet varmaan kokeillut esimerkiksi Ranixalia ?
Se ei salpaa happoja, mutta neutraloi niitä.
Ruokavaliomuutos ei paljon saa aikaan, koska hapot alkavat toimia aina,
kun mitä hyvänsä kurkustaan alas nielee.
Jos sulkijalihas on löysä, hapot nousevat kurkkuun.

refluksitautiRe: Happosalpaajista eroon8.11.2018 16.58
Kokeile gaviscon nestemäistä ite otan sitä lisänä happosalpaajien kanssa. Joo ja jos en söisi salpaajia ollenkaan olisi ainakin tämän hetkinen elämäni täyttä helvettiä...
Kuten ainavaansamaa sanoi ei se ruokavaliomuutos hirveästi auta kun niitä happoja nousee kurkkuun siitä huolimatta syö tai juo mitä tahansa, jos se sulkijalihas on hyvin löysä ainakin. Tietysti välttämällä niitä pahimpia närästyksen aiheuttajia ei välttämättä oireet ole niin voimakkaat. Itellä on tätä menoa kyllä leikkaus edessä oireet olleet kaksi viikkoa voimakkaat ja oikein mistään saa riittävästi apua.

refluksitautiRe: Happosalpaajista eroon8.11.2018 16.58
Pahoinvoiva ihminen kuinka kauan oot syönyt lääkkeitä itse yhdeksän vuotta ja nyt on vasta teho huonontunut?

Pahoinvoiva ihminenRe: Happosalpaajista eroon8.11.2018 17.18
Sellaset pari kuukautta happoslpaajia enkä ole erityistä apua huomannut. Nyt lääkäri kehotti olemaan ilman mutta napsin siitä huolimatta välillä salaa rennietä, tosin renniekin taitaa olla aika hyödytöntä loppupeleissä.

SitrusRe: Happosalpaajista eroon10.12.2018 0.48
Miksi keskittyisin pelkäämään ppi.n pitkäaikaisvaikutuksia?
Päinvastoin. Olen suurella vaivalla opettanut itseni olemaan pelkäämättä niitä.

Yritin aikani vähentää, tauottaa, etsiä vaihtoehtoja
Aina päädyin itkemään päivystykseen Somac-tippa suonessa.
Vähentelystä seurasi tripla- ja tupla.annos ja monenlaista muuta ikävää.

Tähän verrattuna pitkäaikaisvaikutusten pelkääminen on hypoteettista touhua.
Niiden joilla on vara valita otanko ppi.n vai en, ei e h k ä kannata ottaa sitä.

Olen tietoinen siitä, että joidenkin refluksioireet johtuvat sopimattomasta
ruoasta. Onnea heille kovasti!

RentukkaRe: Happosalpaajista eroon10.12.2018 7.01
Minäkin olen lakannut pohtimasta ppi lääkkeen haittavaikutuksia, koska kaikki vähennysyritykset ovat päättyneet tosi surkeasti lopulta. Olen Sitruksen tavoin ollut päivystyksessä sydänfilmissä ja tarkkailussa, eikä se ole mukavaa ensinkään.
En jaksa sillä päätäni vaivata, otan aamuisin lääkkeen ja sillä hyvä. Ja kyllä silti on mietittävä mitä suuhunsa laittaa. Kaikki ei käy nytkään.
Mutta jos lääkityksen avulla pärjää, niin eikö se ole hyvä. Vallankin jos onnistuu vaikka pienentämään lääkitystä, no, se joskus onnistuu.
Refluksi voi johtua niin monesta seikasta, että joku voi lopulta pärjätä ilman lääkkeitäkin ruokavaliolla, onnea heille.

SitrusRe: Happosalpaajista eroon10.12.2018 7.23
Niin samanlaiset kokemukset, Rentukka.
Aiheesta ja kokemuksista voisi kirjoittaa surullisen kirjan.
Joskus ajattelinkin tehdä niin. En enää.
Tämä saa-- nan sairaus on vienyt muutenkin elämästäni liikaa.

RentukkaRe: Happosalpaajista eroon10.12.2018 17.02
Näinhän se on Sitrus, kokemusta meillä on , Sinulla ja monella muulla vielä enemmänkin, mutta yhtä kaikki samantyylisessä purressa ollaan.
Kävin tänään lääkärissä jotain apua hakemassa, kipu jumittaa rintarankaa, sain lähetteen fysioterapeutille ja hierontaa suositeltiin, en tiedä sitten, kun hieronta ei ole oikein sopinut, mutta voihan sitä taas kokeilla. Kalkkia pitää syödä ja d vitamiinia purkista näiden ppi lääkkeiden kanssa.
Sitten lääkäri sanoi, että kohdallani lääkitys on loppuikäinen, ei sitä voi tauottaa, kun oireet pahenee heti niin radikaalisti. Edellinen lääkäri käski tauottaa, että ota näistä selvä. Sanoin tänään, että en pysty taukoilemaan, hyvä, kun selviän ruokavaliolla ja lääkkeellä. Tämä onneksi sanoi, ei tarvitse taukoilla.
Kirjan näistä kokemuksista voisi kirjoittaa ja se on surullista, kun ihmiset Sotkee ja sekottaa tän närästykseen joka vaivaa heitä joskus ja jouluna. Siis monen mielestä tämä ei ole tauti ollenkaan, vain pikku närästys. Voi helekatti sanon minä.

PigeRe: Happosalpaajista eroon9.3.2020 20.16
Heissan.. täällä kans yksi Refluksitautilainen. En kauhean usein Refluksitautia ole mutta kun se 2kk sitten alkoi (todennäköisesti niskapullistumasta johtuvan tressin takia.. ja huomasin sen vasta kun kävin lääkärissä valittamassa kauheeta kurkkukipua ja hengen ahdistusta ja toiminnallista äänihuulilamaa. Ja ääni käheyty. En olis ikinä uskonut että Refluksitauti se johtuu.. Somacin kanssa helpottanut oireet ja kerran kun unohdin tässä lääkkeen niin yöllä kauhea polte kurkussa asti. Ja palantunne koko ajan kurkussa.. vieläkin..

Olen ottanut aiheesta selvää ja etsinyt kaikkea keinoa eroon vaivasta. Tietty ruokavalio. Mutta kahvia en ole jättänyt. Watsakahvi on hyvä ainakin omalle kohdalle. Netistä myös äskettäin tilasin tuotteen Rezgue jossain on punajalavaa ja yms. Luin kokemuksia niin monet ovat saaneet apua. Ei ehkä toimi kaikille mutta tätä kokeilen ja muihinkin vatsa vaivoihin. (toinen päivä vasta kokeilussa että ei vielä osaa sanoa vaikutuksesta. Tosiaan pitäis jättää somaa pois pikkuhiljaa astettain.. koska kuulin että hapoton maha näiden lääkkeiden kanssa tulee myöhemmin ongelmia mahan kanssa. Puhdasta ruokaa kannattaa syödä koska kaikki bakteerit jää mahalaukkua kasvamaan koska ei ole maha happoja niitä tappamaan. silicon gel on kans hyvä. Apteekista. Ei siinä mitää häivääkään jos kokeilee. Tosin en ole uskaltanut jättää vielä somacia.

Tsemppiä kaikille. On todella ikävä tauti. varsinkin heillä jolle jää pysyväksi. Voimavaroja vievä tauti 😣



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: