Keskustelu

JDRDRefluksia?9.7.2018 19.04
Hei, jaampahan oman tarinani tänne. Oma tilanne on ollut nyt kevään hyvin haastava. Kaikki alkoi alku vuodesta kun nouain tuolista: kädet puutu ja en pystynyt seisomaan, sillä taju oliso lähtenyt. Tätä jatkui koko ilta ja samalla tuli myös vasemman yläselän kipu. Päivystyksessä kaikki arvot ok, tosin lämpöä 37.6. Tämän jälkeen olin lähes tulkoon 2 kuukautta joka viikko 3-4 kuumeessa ilman minkäänlaisia oireta. Tänä aikana oli myös rintakipuja ulosteen löysyyttä. Rintakipu saikin pulssin ja sykkeen taivaisiin ja käymään päivystyksessä, jossa ekg oli normaali. Tästä pari päivää myöhemmin meni hyperventilaation puolelle rintakipujen ja korkeen sykkeen takia. Ambulanssi kävi ja totesi ekg olevan normaali ja lämpöä olevan vähän.

Lääkärillä kävin pariin kertaan ja hän sivuutti mun oireet vain olevan paniikkinohtauksia/masennusta. Itse en tuntenut oloani millään lailla masentuneeksi, vaikka oireiden tultua stressaakin. Kohtauksia ollyt siis kaksi ja pari pienempää 2-3 sekunnin kestävää (tällöin ympäristö katoaa ja korvissa vinkuu, aalto lähtee rinnaata).

Mutta asiaan..nykyään kevät/kesä joka päivä röyhdätyttää aamusta iltaan ja syön joka päivä renniee. Erilaisia ilmavaivoja on ja uloste on edelleen löysää ( vi siblinillä parempaa). Oireeni on hyvin laajat ja sopii hyvin refluksiin, jota en ole vielä kesätöiden takia mennyt selvittelemään. Oireet: närästys, runsas röyhtäily (huom. ei vältsii närästykseen liittyvää), palan tunne kurkussa, jatkuva rykiminen ("kurkun selvittely"), korvakipu, rintakipu, hengen ahdistusta, yläselkä- ja kylkikivut, laihtuminen n. 10kg 4kk:ssa). Uutena oireena nyt myös tullut matala pulssi (hankala sormilla tunnistaa). Keväällä myös kolesteroli arvot oli koholla. Hyvien rasvojen arvot välttävä ja huonojen huono.

Tämmöinen pieni avautuminen, jatkuvasti väsynyt ja vaikutti selkeesti myös opiskeluihin ja työntekoon. Valitettavasti lääkärit/hoitajat ei ota vakavasti tämmöistä alle 30 kymppistä. Voisiko tämmöinen olla refluksia? Muokkailen tekstiä paremmaksi kuhan kerkeän.

rentukkaRe: Refluksia?10.7.2018 7.47
Onhan tuossa monta oiretta, vaivaa, jotka sopivat refluksiin. Tarkempi tutkimus on varmasti paikallaan. Kilpirauhasarvot on sinulta varmaan katsottu, käsien puutuminen voisi olla hermopinteestä johtuvaa, toki syitä on muitakin.
Ja se, että lääkärit/hoitajat eivät ota Sinua vakavasti, on todella valitettavaa ja ikävää, voin kertoa, että ikä ei tuo yhtään siihen asiaan helpotusta. Täällä on monessakin eri ketjussa kerrottu niistä tosi usein huonoista kokemuksista joita meillä on, kun olemme lääkärissä ja päivystyksessä käyneet. Refluksi on jo vaivana niin moni alainen, että usea lääkäri ei edes osaa saati halua perehtyä siihen. Ja silloin on liiankin helppo antaa diagnoosi joka liittyy mielenterveyteen.
Tosin, kun tämän vaivan kanssa vuosia elää ja aina ei itsekkään tiedä, mistä taas nyt huono-olo tuli niin käyhän se hermonkin päälle. Siihen vielä osaamaton hoitohenkilökunta niin soppa on valmis.
Pelkkä närästys on ihan eri asia ja moni tietämätön sekoittaa senkin tähän ja samalla väheksyy tätä tautia.
Ole sitkeä ja vaadi tutkimuksia, jospa niistä jotain selviäisi.
Täällä on myös monta hyvää ketjua, joita lukemalla voit saada itsellesi tietoa. Silti se lääkäri on kyllä paras, kun vain saisit osaavan lääkärin itsellesi.
Voimia Sinulle!

PikeRe: Refluksia?10.7.2018 10.02
Kilpirauhasarvoja minäkin kehoitan mittauttamaan ellei ole vielä mitattu.

Tuo sykkeen ja paineiden nouseminen on tuttua kera paniikin ja ahdistuksen. Nyt syön Ranixalia 150 mg iltaisin ja olo parempi eli refluksikin on kyllä erittäin monitahoinen sairaus, valitettavasti.

Jaksamista ja pyydä lisätutkimuksia, että saisit jotain selvyyttä. Asia ja olotila vaivaa kuitenkin sinua, tiedän kokemuksesta kuten niin moni täällä palstalla.

Lämpöisiä, ellei jopa kuumia, kelejä toivotellen muillekin 😳



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: