Keskustelu

Heidi.RYöllinen oksentelu4.1.2013 10.08
Minulla on ollut oireita jo pitkään. Eli kova närästys ja polte, röyhtäily ja kurkkuun nousee vatsahappoja. Välillä rintaladtan kohdalla tuntuu voimakasta kipua. Olen saanut lääkkeeksi somacin ihan vain oireiden perusteella ja se tuntui auttavan. Mutta nyt tuntuu, ettei sekään vie oireita. Otan myös mm rennietä ym. Nyt oireet ovat alkaneet pahentua. Ennen heräsin yöllä kun kurkkuun nousee karvasmaku ja alan yskimään. Nyt olen muutamana yönä herännyt kerran ja silloin oksentanut useita kertoja. Ja oksennan ihan ruokaa, vaikka syömisestä on ollut tunteja aikaa. Onko tämä normaalia tämän taudin oireita ?

SitrusRe: Yöllinen oksentelu4.1.2013 12.19
Joskus on "pisaroinut" oksennusta unessa suuhun. Hirveä maku, silloin on pakko huuhdella suuta ja nielua raivokkaasti.
Useammin oksennus on tullut hampaita pestessä. Onkohan siinä kumartunut asento syynä ja sylkeminen, mutta yllättäen siinä yrjö tulee lavuaariin. Todella vastenmielistä.

HansuRe: Yöllinen oksentelu4.1.2013 22.20
Heidi.R- minulla oli pari vuotta tosi pahana tuo oksentelu. Useimmiten johtui, että olin syönyt liikaa tai liian nopeaa tai vääriä ruoka-aineita. Pikkuhiljaa tässä matkan varrella oppinut, mikä ruoka passaa ja mikä ei ja liian täyteen ei ikinä saa ihtiään syyä. Lisäksi aloin käyttää Gaviscon Advancea, joka mulle on auttanut, että tosi harvoin tulee enää sitä oksentelua.
Se oksentelu ja yskiminen johti myös siihen, että mulla pääsi niitä mahahappoja ( tai jotain ) keuhkoihin ja tuli keuhkoputkentulehdus.
pahimmillaan sairastin lähes joka kuukausi viikon, se vuosi oli kamala....Somac on ollut mulla vakituinen lääke, mutta sen olen vähentänyt kolmeen/viikko kun aloin käyttää GA:a.
Aina nää mun jutut menee tuon GA:n kehumiseksi, mutta mitä siitä :)

NunnukkaRe: Yöllinen oksentelu28.7.2015 17.53
Minulla esiintyy ainoastaan öistä oksentelua(ja laryngopasmeja)!
Mietinkin voiko tämä oireilu olla refluksitautia kun oireita ei esiinny päivisin ollenkaan lukuun ottamatta pienimuotoista röyhtäilyä... Gaviscon ja sängyn päädyn nosto kuitenkin auttavat useinpina öinä oksennuksiin. Päivällä en tarvitse mitään ko. lääkettä.Syön usein iltaisin, kun unilääkkeet tekevät ruokahalua mutta kun otan Gavisconea en kuitenkaan useinpina öinä oksenna. Lääkärin aikaan vielä viikko. saas nähdä mitä mieltä tohtori on näistä oireista... Voiko refluksia siis esiintyä vain öiseen aikaan, kuuluu kysymys?

JaskaRe: Yöllinen oksentelu21.11.2021 4.15
Lopettakaa viljan syönti. Gluten free (myös KAIKKI leivät)
Thats it



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: