Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

Sitrussylkirauhastulehdus31.12.2012 16:43
Mulla alkoi joulunpyhinä outo kipu leuankärjestä kaulan suuntaan muutama sentti. Ihan tossa leauan alla siis. Ajattelin ensin että se olisi lihaskipua, mutta kun ei vieläkään helpottanut niin menin lääkäriin. Lääkäri tutki, paineli ja lähetti verikokeisiin. Diagnoosi oli sylkirauhastulehdus oireiden ja tunnustelun perusteella. Tulehdusarvo ei ollut koholla. Kipu ei ole mitenkään sietämätön, en esim. ota särkylääkettä, mutta kipu on jatkuva ja kaulassa tuntuu pehmeä kohouma.

Lääkäri kirjoitti myös viikon Kefalex-kuurin (ab). Tulehduskipulääkettäkin sais ottaa, mutta eihän se käy. Niinpä panen Voltaren-voidetta kaulaan, sovittiin että haen kuurin jos oireet pahenee. kurkkua saa myös painella ja hautoa, jotta mätä (?) tulee ulos. Sylkitiehyessä voi myös kuulemma olla kivi.

Onko kellään ollut tämmöstä, entä onko kokemusta Kefalexista?
Hyvät uudet vuodet kaikesta huolimatta kaikille!

HansuRe: sylkirauhastulehdus1.1.2013 19:57
Parempaa uutta vuotta! Ikävä tuo sun juttu....

SitrusRe: sylkirauhastulehdus3.1.2013 18:50
Voltaren-voide tuntuu auttavan. Lääkäri tuumasi että käytetään sitä viikko, sit katotaan uudelleen. Ab-kuuria ei otettu. Hyvä.

refluksikurkkuRe: sylkirauhastulehdus6.1.2013 14:04
Hieno juttu, että voide auttaa!

SitrusRe: sylkirauhastulehdus6.1.2013 17:06
Joo, kyllä se on auttanut. Tosin leuan alla tuntuu edelleen joku möntti. Mä en osaa sanoa pitäisikö siinä tuntua joku kohouma vai ei. Mutta kipu lähti.

SannaMaaritRe: sylkirauhastulehdus6.1.2013 17:40
Ystävälläni oli juuri vastaavanlainen kipu, se ultrattiin ja on kuulemma kaulakysta. Se olisi pitänyt leikata, mutta oli niin tulehtunut että toistaiseksi sai vaan lääkkeet. Ottivat kuitenkin koepalan, mutta kolme viikkoa menee tuloksien saamisessa.
Sillä se lähti kans liikkeelle kun tuntui pallo leuan alla ja sitten nousi jo pientä lämpöäkin. Voihan noita tietysti olla kaikenlaisia.
Ensimmäinen lääkäri hälle kuitenkin sanoi että flunssa vaan...

YlleRe: sylkirauhastulehdus18.4.2013 18:09
Kolmen vuoden oireilun kokemuksella:-) sanoisin, että tämä ei mihinkään häviää. Minulla tulee kova, pyöreä patti vasemman leuan alle. Aluksi (syksy, 2010) saatiin päivystyksessä pumpattua märkää ulos (todellakin noin kaksi dl) ja antibiootikuurin jälkeen olin kaksi kuukauttaa rauhassa. Sen jälkeen kolme kertaa antibioottikuurilla lievittyi, mutta tiehyeet olivat tukossa. Kevällä oli selvä, että kivit ovat tiehyen edessä ja ne pitää saada leikkamalla ulos. Olin niin kovassa kivussa, antibiootit eivät auttaneet, eikä kipulääkkeet, että purustin lopuksi itse nämä kaksi max -kokoista (eli noin puolen sentin kokoista) kalkkipalaa ulos. Se leikkaus jätetiin pois, kun kaikki rauhoitui. Nyt sitten olen taas tilanteessa, että antibiootti (Kefex,kymmenen päivää) ei ole auttanut yhteen. Nämä kaksi vuottaa on ollut tulehdusta yhteensä ehkä kaksi-kolmea kertaa ja antibioottikuuri jo varhaissa vaiheessa on auttanut. Arvelen, että siinä yhteydessä kivit, jotka olivat vielä pienenkokoisia, mahtuivat tulemaan tiehyeitä pitkin ylös ja ulos. Nyt nämä kivit ovat taas kai liian suuria (ymmärsin, että kivi kokoa pala-palata kalkkia lisää). Miksi ja mistä tätä sinne joutuu, en tietä. Tiedäkseni varmaa vastausta ei olekin.

SitrusRe: sylkirauhastulehdus18.4.2013 18:13
Mulla kyllä juttu parani. Kaikilla sylkirauhasessa ei ole kiveä - tai oikeastaan saostumaa. Ikävää että sulla homma on noin hankala.
Hammaslääkäri sekä yleislääkäri kyllä sanoivat, että joskus sylkikivi joudutaan leikkaamaan, jos sellainen on.

Pasilan JussiRe: sylkirauhastulehdus21.12.2013 17:25
Minulla on ollut jo n 20v krooninen sylkirauhastulehdus, eli tiehyet melkein tukossa(sain välillä painella että toimisivat). Leikkausta tarjottiin, mutta ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Nyt olen n. kuukauden ajat hoitanut ientulehdusta Listerinellä (hammaslääkärin ehdotus) ja kas: Sylkirauhaset toimivat normaalisti taas! Kannattaa kokeilla, ei se ainakaan pahenna, paitsi että se vahvin ja paras litku on aika vahvan makuista...

Leena AaltoRe: sylkirauhastulehdus11.11.2017 19:01
Hei mulla tuli torstaina oikean korvan taakse kova patti ja koko alaleuka on kovasta asti ihan kova ja tosi kipee leuan alla on myös patti mikä on arka koko korvan ja leuan seutu on tosi kosketus arka en tiedä kuinka kauan kestän sain kefeksin kuurin.

YlleRe: sylkirauhastulehdus12.11.2017 15:40
Oireet ovat erilaisia. Itselleni on vasemassa kiviä, mutta olen saanut ne jotenkin rauhoitettua, eikä viimeisen neljän vuoten aikaana ole tarvinnut mennä lääkäriin. Ennen sitä tämä oli todella vakava. Sain yleensä antibiootikuurin ja tulehduskipulääkettää. Lääkärin rauhasen painamisistä ei ollut hyötyä ja niin pystyin viimeisessä kivunvaiheessa (kipu oli todellakin sietämätön) puristama nämä kaksi puolen cm- kokoista kiviä itse ulos.Kipu loppui kuin seinään. Siinä rikkoin parin millin levyisen tiehyen ja kun vuoten kuluttua tämä pahentui taas, yritetin tähystyksellä. Tähystys ei onnistunut, kun mikään instrumentti ei mennyt enää sen seinistä rikotun tiehyen läpi. Mutta onneksi se on itsestään rauhoittunut. En ymmärrä sitä loogikkaa.Mistä oireet alkavat ja miksi yhtäkkiä loppuvat. Sanon nyt vaan, että kokeleisit. Jos patti on todella korkea ja kova ja et saa nielää ym, niin tarvitaan oikeasti (sanoipa lääkkäri mitä vaan) tämä antibioottikuuri. Tulehdusarvot ovat olemattomia, se ei näy ollenkaan. Kysymys ei ole "mädästä", vaan sylki ei pääse ulos ja alkaa kokontua sinne patiksi asti. Aina kun nieläiset, vaikka juot pikku tilkan, rauhanen tuottaa sylkeä ja se vaan ei pääse ulos. Jostain syystä kumminkin tämä antibioottikuuri minuun on auttanut ja tulehduskipulääkkeet myöskin. Nyt viime vuoteet olen aamulla ja illalla huuuhtellut nenäonteloa suolavedellä ja se on auttanut jostain syystä. Ja aina, kun on vähän leuan alta patti alanut turpoamaan, hieronnut sinne Voltaren Forte geeliä. Kivit tulevat tulevaisuudessakin varmaan, se riippuu ihmisen suun mikrobiologiasta (yleensä sen oiken omavilla vahvemmat hampaat!), mutta yritä hoita ne heti juuri sille Voltaren Forte (pelkkä Voltaren ei riitä)geelilla. Parhaassa tapauksessa tehdään tähystys ja jos tiehyet ovat kunnossa, se on ihan ok. Minulla on seuraavaksi todellakin tehtävä leikkaus ja se on kyllä paha, kun on kaikki lihashermot lähellä. Toivotavasti sait jotain uutta tietoa. Kirjoitin omasta kokemuksesta ja ehkä jotkut jutut ovat vaan minulle sopivia tai satunnaisesti auttaneet, mutta kannata kokeilla:-)

PoistettuRe: sylkirauhastulehdus29.11.2017 14:12
Ylle, joko sinulta on rauhanen leikattu?
Miten meni?
Mikä tilanne nyt

PoistettuRe: sylkirauhastulehdus29.11.2017 14:35
Ja onko täällä ketään keltä poistettu leuanalussylkirauhanen?

kikkaRe: sylkirauhastulehdus20.3.2019 12:16
Onpa helpottavaa lukea jotain oikeaa asiaa, ja vertaistukea tähän tietämättömyyteen. Minulla oli pari vuotta sitten outo kipu juuri tuossa leuan alla ja hammaspuolella oli kaikki ok. En hakeutunut hoitoon vaan ajattelin sen olevan joku hermokipu ja se menikin ohi 3-4 päivän jälkeen. Nyt sitten alkoi sammallainen kipu ja kävin ensin hammaslääkärissä ja kaikki ok, mutta kipu vain yltyi ja leuka turposi. Hakeuduin lääkäriin ja olin äimistynyt kun lääkäri etsi googlesta mikä minulla on. HUH. Sain kun sainkin diagnoosin, tosin kävin vielä varmistukseksi toisellakin lääkärillä ja sylkirauhasen tukehdus, Kefex-kuuri ja särkylääkkeitä. Nyt huolestuttaa että onko tämä toistuvaa ja onko niitä kiviä?

JariRe: sylkirauhastulehdus2.9.2021 14:55
Terve.

Onko kenelläkään tulehtunut/oireillut pieni sylkirauhanen kitalaesta? Kävin kurkku erikoislääkärillä ja mahdollisesti epäili sitä. Muutoksen (valkeaa katetta jossa jo pienentynyt rakkula/haava) perusteella sanoi että mitään vakavaa tämä ei ole että sitä ei tarvi pelätä mutta ei kuitenkaan osannut varmaksi sanoa mikä olisi kyseessä.

Välillä tuo rakkula häviää ja näyttää että se on arpeutunut kunnes taas parin päivän päästä siinä on todella pieni ja pyörä avoin reikä. Kunnes se taas häviää tullakseen takaisin jossain kohtaa. Vaalea kate on pysynyt muuttumattomana paikallaan jo 2kk.

Onkohan tämä se sylkirauhanen joka siellä temppuilee? Kitalaki on kipeä ja siellä myös tuntuu kevyttä paineen tunnetta.

En polta enkä juo eikä aikaisemmin ole tämmöistä kitalaessa ollut, nyt jo useamman viikon on kipuillut.

-Jari



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: