Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

Sitrusinfluenssa 201831.1.2018 12:29
Oletko ottanut rokotuksen, minkänimisen?
Sairastuitko, onko epidemia jo alkanut täydessä mitassa paikkakunnallasi?

iidaiiRe: influenssa 201831.1.2018 13:14
Olen ottanut jo lokakuussa sen rokotteen, jonka sai ilmaiseksi. Kaksi vuotta sitten otin myös pneumokokki-rokotuksen.
Itse en ole sairastunut, vaikka kyllähän se tauti täällä Mansessakin riehuu ja moni lähipiirissä on ollut kipeänä.
Olen juonut viime syksystä alkaen itse valmistamaani maitokefiiriä. Sen sanotaan olevan hyväksi suolistolle ja mahalle. Ja siltä tosiaan tuntuu. Minulla on todettu gastriittinen maha, väljä sulkija ja palleatyrä. Somacia mennyt. Nyt päätin testata, miten käy, jos jätän sen pois. Nyt menossa neljäs viikko. Olen ottanut ruokailuitten jälkeen 1/4 murun Rennietä. Ajatuksena, että hapon lievä neutralointi ruokatorvessa on parempi kuin happojen salpaaminen.
Maitokefiirin sanotaan suojaavan flunssiltakin. Tiedä häntä sitten...
Ei se ainakaan haitallista ole.

RentukkaRe: influenssa 201831.1.2018 15:41
Iidaii, tuota kefiiriä olen minäkin suunnitellut valmistaa, mistä sait ostettua onko ne nyt siemeniä tai mitä ovatkin, mistä sitä kefiiriä valmistetaan? Kun en ole oikein paikkaa löytänyt ja manseen tulen käymään ensi maanantaina.

Rokotteen otin marraskuun alussa, se oli se ilmaisrokote terkkarissa mikä laitettiin. Ja heti viikon päästä siitä sairastuin flunssaan joka kesti kuukauden oli tosi sitkeä. Nyt yritän kiertää kaikki tautipaikat kaukaa jos se mitään auttaa. Tautia on paljon kulussa ainakin täälläpäin.

Aikuinen nainenRe: influenssa 201831.1.2018 16:44
En ole ottanut vaikka astmaatikkona minulle on suositeltu vähän kaikkia rokotuksia, mutta en uskaltanut ottaa kun olen vieläkin puolikuntoinen siitä viime elokuussa alkaneesta flunssasta.

Ystäväni joka on sairaalassa töissä ei hänkään ottanut ja monet työkaverit jotka ottivat rokotteen ovat olleet kovassa taudissa. Kuumetta 39 ja sitä rataa. Että ei hänellekään työterveyslääkäri sanonut mitään kun kävi muissa asioissa vastaanotolla, että sinähän luuseri olet kun et rokotetta ole ottanut.

Ken tietää mikä olisi viisas ratkaisu.

PikeRe: influenssa 201831.1.2018 16:49
Olen ottanut marraskuussa. Olen ottanut rokotteen jo useana vuotena. Viime vuonna olin neljä päivää vuoteen omana kuumeen, lihaskivun ja pääkivun kourissa. Oliko influessa vai normi flunssa, enpä tiedä.

Nyt en ainakaan vielä ole ollut kipeä 😟

Ei ole tullut rokotteesta mtn sivuvaikutuksia.

SitrusRe: influenssa 201831.1.2018 16:59
Soittelin äsken tk.hon voiko mut ylipäätään rokottaa. Se edellyttäisi tulehdusarvojen tarkistamista, mikä taas edellyttää tk.hon menemistä, joka on täynnä influenssapotilaita just nyt. Sitä paitsi rokotusaikoja ei ole, mutta kuulemma hoitaja saattaisi armosta pistää rokotteen ilman aikaakin. Ehkä.

No sit soitin Mehiläiseen. Ei tullut sen selvempää. Rokotteita on ehkä joissain toimipisteissä, mutta eivät ota kantaa rokotuskelpoisuuteen.

Ai niin, tk.ssa on kuulemma myös käynyt sellaisia influpotilaita jotka ottivat influvac.rokotteen. Terv.keskuksissa ei tutkita mitä kantaa potilaan tauti on, mutta päätellä voi , että b.tä.

tuolijumppaajaRe: influenssa 201831.1.2018 17:09
Eihän se Influvac nyt tehoa, koska flunssat on enimmäkseen kahta B-tyyppiä, ei A- tyyppiä, johon kunnallinen rokotus oli tarkoitettu tehoamaan, mutta influenssat muuttaa muotaan matkalla.

Juuri riskipotilaille, huonokuntoisille, eri tavoin sairaille, rokotus on tärkeä.

Olen itse sellainen. Sain influvac-rokotteen joulukuun lopulla ja otin
toisen täydentävän rokotteen kolme viikon päästä.
Ei mitään häikkää tullut. Käsivarsi oli hitusen kipeä ja punottava jonkun päivän, kun ei ole lihasta mihin pistää. Nahkaa ja luuta vaan.
Penisilliinikuuri oli minulla päällä toista rokotetta pistettäessä ja lääkkeitä syön.

Tämän vuoden influenssaan sanottiin sairastuvan arviolta noin joka kymmenennen. Tieto ei paljon auta.
Vaikka et itse liikkuisi missään, jonkun luonasi käyvän kautta voit saada sen. Tai et. Flunssat jatkuvat kevääseen.

SitrusRe: influenssa 201831.1.2018 21:13
Oho, just hoitaja mainitsi tänään että ab.kuuri tai kuumeinen tulehdus ei saa olla päällä kun rokotetaan.
Käytännöt näemmä vaihtelee.

SitrusRe: influenssa 201831.1.2018 21:21
Pike, neljä päivää sairaana, et tiedä oliko influenssa...
Sanoisin että ei ollut. Influenssa kestää n. 2 vkoa vähintään. Kuume nousee korkeaksi jopa puolessa tunnissa. On niin sairas, ettei pysy kunnolla pystyssä.
Influenssa on aivan erituntuinen tauti kuin nuhakuume tai muu flunssa.

VaniljaRe: influenssa 20181.2.2018 11:59
Minä otin ensimmäistä kertaa elämässäni tuon rokotteen, otin kunnallisella kun se oli helpomman matkan päässä. Äitini kuuluu riskiryhmään siksi otin rokotuksen. Olisin saanut työterveydessäkin sen, jolloin suoja olisi kai ollut kattavampi.

En tiedä ketään joka olisi influenssaan sairastunut vielä, eikä työpaikallakaan ole sairastuneita. Junissakaan ei vielä kukaan köhi eikä yski. Onkohan pahin vasta tulossa vai onko täällä Etelä-Suomessa vähemmän sairastuneita.

tuolijumppaajaRe: influenssa 20181.2.2018 13:23
Kysyin lääkäriltä voinko ottaa rokotuksen ab-kuureista ym. huolimatta.
Lääkäri vastasi: Kyllä voit !

Jotkut hoitajat on muuten yllättävän ja uskomattoman tietämättömiä monista terveyteen/sairauksiin/lääkkeisiin liittyvissä asioissa.

Luulisi, että jos on alkanut hoitajaksi, on sentään jotain mielenkiintoa työhön ja sen sisältöön. Olen jäänyt haavi auki monta kertaa heidän tietämättömyydestään. Olettaa, että hoitaja tietää kuitenkin paljon enemmän kuin valistunutkaan maallikko.

Minulla on omaisia, joista pidän huolta ja vähän omia sairauksia. Joudun monesti arvioimaan mitä pitäisi minkäkin oireen tai sairauden suhteen tehdä, onko syytä lähteä lääkärille, onko syytä epäillä ettei esim. lääkitys ole kohdillaan, vai missä vika, kun olo huononee tai tulee uudenlaisia oireita. On paras opetella "lukemaan" kokeitten tuloksia ja sen sellaista ja oikealla hetkellä pystyttävä päättämään lähteäkö lääkärille ja mille lääkärille.

Itse en tietenkään voi vaikuttaa sen kummemmin asioihin.

Yritän pysyä ajan tasalla läheisteni olotiloista ja hankkia asiantutnevaa tietoa.
Hoitajien vastauksiin en luota enää. Ne voi olla ällistyttävän hölmöjä.

En haluaisi ajatella näin. Haluaisin voivani luottaa hoitajien tietämykseen. Olisi turvallista tietää, että hoitaja osaa ja tietää sen, mitä hänen koulutukseensa ja toimenkuvaansa kuuluu.
Kokemus on valitettavasti kääntänyt luottamukseni epäluottamukseksi.

VeeraRe: influenssa 20181.2.2018 13:52
Terveyskeskukseen jos soittaa, vastaaja voi olla mikä ja kuka vaan.
Ei voi tietää, mikä ammattitietous on takana, kun puhelimeen vastaa
"hoitaja Virtanen".
Vastaaja voi olla perushoitaja, sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja, mahdollisesti joku muukin.

VaniljaRe: influenssa 20181.2.2018 15:54
Riippuu varmaan terveyskeskuksesta. Omassani vastaavat kyllä esim. sairaanhoitaja Virtanen. Olen tosi tyytyväinen omaan pikku terveyskeskukseeni. Niissä on kyllä paljon eroja.

SitrusRe: influenssa 20181.2.2018 16:32
Kyllä mä aina kysyn, puhunko nyt sairaanhoitajan vai kenen kanssa.

Mutta edelleen pidän todella outona sitä, että yksityiset asemat eivät ole varautuneet informoimaan asiakasta siitä, missä tilanteessa rokotusta ei saa. Siellä vastaa vain keskus, joka tyrkyttää rokotusaikaa. No en kai mä varaa aikaa ennen kuin tiedän voiko mut rokottaa vai ei.
Olen huomannut, että yksityisasiakkaita kohdellaan b-luokan kansalaisina ja vähän kuin ihmetellen että mitä täältä haet. Parempaa palvelua saa, jos vakuutus tai työterveys maksaa. Omituista.

VeeraRe: influenssa 20181.2.2018 18:36
Kyllä yksitysellä olen saanut ainakin sairaanhoitajan kanssa puhua, jos hänellä on ollut joku ratkaiseva tieto ja on ollut vapaana vastaamaan.

Ei nyt ainakaan keskukselta voi vaatia tuntemusta sairauksiin ja rokotuksiin. Keskus on yleensä vain keskus, päätehtävänä puhelujen välittäminen ja ajanvaraukset ja yleisinfot joissakin paikoissa. Joissakin paikoissa ajanvarauskin on erikseen.

Joskus on keskuksessa (yksityisellä) vastannut sairaanhoitajaksi osoittautunut henkilö, mutta toisena päivänä toinen henkilö antoi väärää yleistietoa laboratoriokokeista.

En ole kokenut itseäni B-luokan kansalaiseksi yksityisellä.
Tekessä (terveyskeskuksessa) kyllä,
yritän olla välittämättä.

Kokemuksia on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ihmistenvälisessä kontaktissa on aina eroja.

SitrusRe: influenssa 20181.2.2018 19:20
Tuolijumppaaja, musta tuntuu, että hoitajat ovat yleensä varovaisempia kuin lääkärit. Ja ehkä niin on hyväkin.

tuolijumppaajaRe: influenssa 20181.2.2018 19:57
Tietämätön hoitaja voi olla vaarallinen ! Se voi antaa ihan väärää tietoa.
Kokemusta on. Äidilläni oli laskimotukos jalassa ! Terveyskeskushoitajan mielestä se "ei ollut mitään, pientä tuvotusta vaan". Vein kuitenkin äidin varmuudeksi sairaalaan. Jumalan kiitos, sanoisin.
Toisen kerran puolisollani oli liian matala veren natriumarvo. Hoitaja tuumasi, että "varmaan pitää syödä enemmän suolaa".
Ihan väärä ohje. Puolisoni vietiin sairaalaan. Veren natriumia ei voi parantaa suolaa syömällä.
Muitakin juttuja on ollut vuosien varrella. Ei aina sama hoitaja.

SitrusRe: influenssa 20186.2.2018 21:23
Nyt on tuttavan suurperheessä ensimmäinen influenssapotilas. Koululainen, 40°c kuumeessa. Juteltiin syksyllä rokotteista. Yllätyin, kun tää äiti ilmoitti tiukasti, että heidän perheessä ei mitään "flunssarokotuksia" oteta eikä muutenkaan käytetä lääkkeitä. Eli vaikka pojalle olisi tarjottu Tamifluta, olisi kieltäytynyt.

Jokaisella on tietysti oikeus toimia kuten haluaa, mutta musta tuo on niin hämmentävä asenne, etten sano mitään.

kesisRe: influenssa 20188.2.2018 10:43
Viime jouluna oltiin meillä kaikki neljä influenssassa. Nuorin aloitti, kuume noin 38 ja tosi räkänen flunssa. Testattiin seuraavana päivänä ja todettiin influenssa a:ksi. Aloitettiin tamiflu, ei juuri siinä vaiheessa enää vaikutusta.Me aikuiset oltiin vaan noin 37 ja risat kuumeessa ja flunssa oli paljon lievempi kuin pojalla.Ei aloitettu tamifluta. Vanhempi poika sai viimeisenä flunssan oireita ja heti aloitettiin tamiflu, hän säästyi siten, et kuumetta ei tullut lainkaan ja pieni flunssa vaan. Kaikilla se varmaan oli sama tauti hyvin todennäköisesti, kun aloittajalla se testattiin ja a- influenssaksi se todettiin. Ei olla koskaan rokotetta otettu, ei nytkään. Vielä ei ole iskenyt, toivottavasti ei tulekkaan tänä talvena. Mutta tosiaan oireet voi vähän vaihdella, esim.aina ei tule kovaa kuumetta. Pää oli mulla ja miehellä oudon tuntuinen ja ihan oli veto pois ainakain kaksi viikkoa.

SitrusRe: influenssa 20188.2.2018 12:58
37°c.n kuume ei kuulosta influenssalta, vaan flunssalta, just niin kuin sanotkin.
Räkäisyys ei kuulu influenssan vaan flunssan oireisiin.

Influenssa on niin musertava tauti, että sen tietää saaneensa. Moni on kertonut menneensä vessaakin kontaten.

Kerttu NykänenRe: influenssa B 201822.2.2018 8:20
Minulla on B influenssa sain Espanjassa,nyt kohta tulee kolmeviikkoa.Ensin tuli yskän puuskia,sitten nousi kuume yli 39 oli kiva raahata matkalaukkuja lentoasemalla.Jos joku sanoo et influenssassa ei ole räkätautia niin ei ole sitä todennäköisesti sairastanut.Räkää oli niin paljon että jopa oksensin sitä montakertaa yskän repiessä keuhkoja hirveää vihreetä"vihersmootieta" ja välillä verta mukana.Meni varmaan lähes pari viikkoa ennenkö pystyin nukkumaa tuntia pidempään kerralla kun yskä repi keuhkoja.Sitten lähti ääni on nyt ollut kadoksissa yli viikon ja voimat on aivan loppu,yskittää edelleen.Sain jo yhden antibioottikuurin.Vaan en ole terve edelleenkään juuri mietin meniskö tänään näyttämään kurkkua tkhon.Nyt on ollut muutama kuumeeton päivä.Jos jostain voi olla mielissään niin päänsärkuä ei ollut koko aikana.Todettu Lahdessa akuutissa influenssa kokeella.Iso osa matkustajista lentokoneessa kuului yskivän joten nyt se on varmasti rantautunut suomeen.

SitrusRe: influenssa 201822.2.2018 8:40
Influenssaa ei hoideta antibiooteilla, koska sen aiheuttaa virus eikä bakteeri.
Sen sijaan influenssa heikentää puolustuskykyä ja altistaa siten myös bakteeri-infektioille, jotka puolestaan voidaan kyllä hoitaa ab.lla.

Influenssaan ei liity nuhaa, mutta moniin muihin tartuntatauteihin liittyy. Jos sulla olisi pelkkä influenssa, antibiooteista ei olisi mitään hyötyä.

Toipumisia!

SitrusRe: influenssa 20181.11.2019 16:30
Että voi ihminen ilahtua pienestä!
Menin tk.hon ottamaan pari rokotusta, niin hoitaja tuikkasi
samaan syssyyn influenssarokotuksen.
Ei tartte mennä erikseen, ja ainakin sain sen ajoissa.
🙂

PikeRe: influenssa 20181.11.2019 17:16
Hyvä juttu Sitrus 😊

Meillä töissä oli ollut tiistaina rokotuspäivä, mut rokotteet oli loppunu kesken. Tulossa uusi rokotuspäivä. Joten oottelen....

Terveisiä lumiselta Leviltä ❄⛄ ja hyvää Pyhäinpäivää vai Halloweenia 🍊

SitrusRe: influenssa 20181.11.2019 17:28
Hyvää pyhäinpäivää sullekin, Pike!
Oletko hiihtämässä ja onko lunta riittävästi?⛄❄

Aikuinen nainenRe: influenssa 20181.11.2019 18:06
Minä en ole ikinä ottanut flunssapiikkiä. Joten nyt jää myös ottamatta vaikka astmaatikkona kutsu aina rokotukseen tulee.

Hyvä kun Sitrus sinua lykästi että sait rokotuksen kun olit toisia rokotteita hakemassa.👍

Pikelle se sama on tulossa👍 toivottelen liukkaita latuja ja hyvää pitoa😄

SitrusRe: influenssa 20181.11.2019 18:37
Se ei ole flunssapiikki, vaan influenssarokotus.

Flunssalla ja influenssalla ei ole muuta yhteistä kuin samankaltainen
nimi.
Influenssat leviää pahimmillaan pandemioiksi, ja niihin kuolee miljoonia
ihmisiä.

SitrusRe: influenssa 20181.11.2019 18:44
Vasempaan olkaan pistettiin Ticovac, oikeaan influ.
Kankkuun kolmirokote (tuhkarokko, vihurirokko ja sikotauti).
Kumpikin olkavarsi alkaa kipeytyä tasapuolisesti.
On symmetristä sitten.

PikeRe: influenssa 20181.11.2019 18:54
Kiitos vaan Sitrus ja Aikuinen nainen hiihtokelien toivotuksesta, mutta ei ole edes suksia mukana 😆

Täällä vietetty perinteisesti Pyhäinpäivän seutu isommalla porukalla parin kokouksen ja "after ski" meiningin merkeissä 😄 Nyt after ski menee kyllä lähinnä vesilinjalla, ei kestä reflu alkoa ku ehkä liköörin pari.

Olen ottanut inf piikin n seitsemänä vuotena kun työtehtävien takia ja lääkärin suosituksesta on ihan viisasta.

Aikuinen nainenRe: influenssa 20181.11.2019 19:38
Sitä tietty tarkoitin influenssa piikkiä. Eli en ole ottanut sitäkään ikinä.

Harmi kun kaikesta "ilonpidosta" joutuu kieltäytymään kuten Pikekin kirjoitti. Mutta jos vaihtoehdot on kovat reflukivut tai ei kivut niin helppo valita. Toivottavasti ilta Pikellä jatkuu muiden ilojen merkeissä,👍😄

SarliinaRe: influenssa 20182.11.2019 15:21
Mua nyt stressaa hirveästi kun pääsen vasta 12.11 rokotusta ottamaan ja sillä kestää sen 2vk tehota, että ehdinkö saada taudin ennen sitä.

SitrusRe: influenssa 20182.11.2019 17:05
Mun kunnassa aikojen varaaminen alkaa vasta marraskuun loppupuolella.
Tää että sain rokotuksen näin aikaisin oli onnenkantamoinen.

Sitä paitsi influenssakautta odotetaan alkavaksi vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Ts. hyvin ehdit.

SarliinaRe: influenssa 201829.11.2019 1:27
Nonni huono mäihä, mulla on rokotus aika 5.12. nyt pelkään hirveästi että tulee joku tappava influenssa kun mun hoitaja sanoo että se on tosi vaarallinen astmaatikoille. Miten muut jakselet?

Aikuinen nainenRe: influenssa 201829.11.2019 7:48
Minunkin pitäisi astmaatikkona rokotuksella käydä vaan en uskalla piikkiä ottaa. Joten luotan kovasti siihen ettei tautia tänäkään talvena tule minulle. Tuplaan astmalääkkeitä ja toivon niiden pitävän minut taudista erossa. Kuten toivon teidän kaikkien muidenkin välittävän taudin rokotettuna tai ilman.👍

JeppeRe: influenssa 201829.11.2019 20:21
Rokotteiden haittavaikutuksista on julkaistu jo kokonainen kirja suomeksikin, kiitos siitä. Netissä näkyy tällä hetkellä esim https://www.elinahytonen.fi/2019/02/rokotteet-ja-terveys/ .

Rokotteissa on apuaineina myrkkyjä, jotka heikentävät ihmisen terveyttä, esim tiomersaalielohopeaa tai influenssarokotteissa alumiinia. Siis myrkkyä suoraan suoneen!

SitrusRe: influenssa 201829.11.2019 21:05
Ei kai muuten kuin pysyttelemällä kaukana tartuttajista ja pesemällä joka
käänteessä käsiään.
Jos joutuu käymään tk.ssa ym., pysyy loitolla muista jonottajista.
Erityisesti kannattaa välttää vierailuja lapsiperheissä.

Rakenteellinen_Re: influenssa 20182.12.2019 17:59
Liityn keskusteluun :)

Täällä nyt jo 10 päivää sairastelua takana, joista kuusi kuumetta. Minulla siis enterorokko, johon kuului ihottumaisia rakkuloita, nielu- ja kurkunpääntulehdus sekä kova keuhkoputkentulehdus. Lisäksi kovaa päänsärkyä esiintyi. Mulla oli kylkiäisenä tässä aivokalvontulehduskin, mut tasaantuu itsekseen, koska virus. Eli minun kohdallani rankka tauti.
Se, miten liittyy influenssaan, niin olen kahta mieltä rokotteista. Itse otin joinain vuosina rokotteita ja astman takia kuulun myös riskiryhmään. Sairastuin tästä huolimatta yhtenä vuonna tähän tautiin. Kahdesti aiemmin olen sairastanut ilman rokotusta ja toivon, että nyt ei enää tulisi.
Se, että ottaako rokotteen liittyy paljon ikään, terveydentilaan yms. tekijöihin ja on ihan hyvä, että on olemassa rokotteita. Minä en kuitenkaan tänä vuonna sitä aio ottaa, sillä tautiin ei yleensä kuole.
Sen sijaan jos tähän rokkotautiin olisi rokote keksitty, sen olisin saattanut ottaakin.. ihan kauhea olotila ollut viikon ja kaikki suunnitelmat menneet uusiksi. Nyt vasta pikkuhiljaa alkaa tasoittumaan olo, vaikka yskää ja päänsärkyjä edelleen esiintyy.
Rokotteissa on riskinsä, mutta niin on myös näissä taudeissa ja luulen, että jokainen tietää itse punnita kumman valitsee :)
Mukavaa joulun odotusta ja toivottavasti pysytään terveenä!

female77Re: influenssa 20182.12.2019 21:45
En ota flunssarokotteita. Rokotteet puuttuvat immuunijärjestelmän luonnolliseen toimintaan, tästä voi seurata autoimmuunisairauden puhkeaminen kun immuunipuolustusta häiritään toistuvasti. Vastustuskyky on jo olemassa luonnostaan. Lisäravinteet jne. auttavat parantamaan vastustuskykyä luonnonmukaisesti. Käytän myös välttelytaktiikkaa jotta en saisi tartuntaa, esim. taksilla koulubussin sijasta, ei terveyskeskus käyntejä, kysytään vierailta ettei ole flunssaisia kun tulevat kylään, jne.

female77Re: influenssa 20182.12.2019 21:52
Näin mainoksen jostain valmisteesta, en muista nimeä, joka auttaa pitämään nenän limakalvot kosteana, ja siten ehkäisee flunssaa. Muistaako kukaan tämän valmisteen nimeä? Apteekista voisi tietää!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: