Keskustelu

OperoituFundoplikaation jälkitilat?13.11.2017 16.14
Moro Jeppe ja muut leikatut. Onko paino laskenut ja minkälainen yleisvointi muuten? Minulla on paino laskenut 20 % leikkauksen jälkeen ja se on ilmeisesti hieman liikaa. Ruokahalu on ihan hyvä ja nieleminen onnistuu myös.
Syön ihan normaalisti. Ulostaminen on myös muuttunut erilaiseksi. Yksi reissu päivässä ei riitä ja suolen tyhjäksi saamisen kanssa on ongelmia. Syön visibliniä avuksi. Gastroskopiassa jotain sientä tai vastaavaa löytyi ruokatorvesta.Tuloksia näytteistä en ole viellä saanut. Ruokatorvi ei ollut tulehtunut, vaikka olen ollut ilman lääkkeitä fundoplikaatiosta asti.
Kuulostaako Tutulta Jepen tai kenenkään muun leikatun kohdalla? Painon laskeminen johonkin asti kuuluu kuvioon, entä ulostamisongelmat? Seuraavaksi taidetaan tähystää toista kautta...

JeppeRe: Fundoplikaation jälkitilat?14.11.2017 7.17
Hei vain Operoitu. Kiitos kysymästä, yleisvointini on vaihteleva, mutta milloinkaan en ole ollut näin sairas.
Paino laski vain kymmenisen prosenttia, yhä on varaa, mutta ei tarvetta laihtua.
Se, mitä kerrot ulostamisesta, muistuttaa omaa sappi/haimaripuliani käyntien määrän ja tyhjentymisen hitauden suhteen. Hakusanaksi käy myös rasvaripuli. Nyt minulla on haimalääke creon, ja se enimmäkseen pitää ripulin poissa. Kesän ajan käytin sappilääkettä questran - se helpotti, mutta ei riittänyt. Minulla on sappirakossa polyyppeja, ja haiman tuottama elastaasi hyvin alhainen.
Ajattelen nyt, että 7 vuoden happolääke tuhosi mahan hapot, ja silloin jokin bakteeri pääsi läpi ohutsuoleen ja villitsi myös sapen ja haiman viimeistään siinä vaiheessa, kun leikkaus vei vastustuskyvyn.
Rasvaripuliin ei liity sellainen kiire kuin normiripuliin. Tulee hätä, käyn wc:ssä, mutta istunto vie aikaa eikä tule tyhjyyden tunnetta. Seuraava samanlainen hätä tulee tunnin kuluttua jne. Uloste voi olla vaaleampaa ja kelluvaa, koska rasva ei ole imeytynyt, vaan tulee läpi. Ripulilääke ei tehoa tähän ripuliin. Pahimmillaan käyntejä minulla saattoi olla kymmenen. Nyt lääkkeiden vaikutus vähentää ne yhteen - kolmeen päivässä.
Lisää hakusanoja, joita suosittelen, olisivat hiivasyndrooma tai bakteerit ohutsuolessa. Hiivahan on sieni. Ulostenäytteessä sain lausunnon "all yeast", ja ymmärrän sen niin, että hiivaa on. Happolääke vei mahahapon antaman suojan ja leikkaus vastustuskyvyn. Hiivan ja bakteerien takia olen sokerittomalla fodmap-ruokavaliolla. FLT-lääkärin mukaan vain ensin pitää saada haima kuntoon, ennen kuin päästään eteenpäin. Muuten yksi hiivan vaikutuksia on suolen toiminnan hitaus (netistä löydettyä tietoa).
Kun haima ei tuota entsyymejään tarpeeksi, niin mikään ravinto ei pilkkoudu kunnolla ohutsuolessa eikä myöskään imeydy, vaan tulee läpi. Seurauksena ovat myös vitamiinien ja hivenaineiden puutokset ja jatkuva laihtuminen. Fodmapin ansiosta laihdun vain hitaammin:-) Puutostila aiheuttaa myös lihas- ja hermostoliisia oireita.
Pahinta tässä 15 kuukauden aikana on yhä se, että suoliston möyriessä ja kiehuessa nukun tosi vähän ja katkonaisesti. Se vie toimintakyvyn. En tiedä, onko minusta enää työelämään.
Muuten paksusuolen tähystyksessä minullakaan ei näkynyt mitään. Vaiva on "toiminnallinen", ja sen kanssa lääketiede ei auta, vaan tarvitaa FLT/funktionaalista osaamista.

Tulipas pitkä juttu, mutta pitkä on tämä taistelukin. Jaksele!

OperoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?14.11.2017 9.38
Kuulostaapa melko ikäviltä oireilta. Tuota hiiva hommaakohan se lienee minullakin. Minulla uloste on kyllä ollut kiinteää kokoajan. Olisikohan minun tapauksessani kyse nimenomaan tästä suolen hitaudesta. Töissä olen myös pystynyt olemaan.
Minkä ikäinen olet Jeppe? Toivottavasti saat mahan kuntoon.

JeppeRe: Fundoplikaation jälkitilat?14.11.2017 11.34
Hyvä kuulla, että olet päässyt helpommalla, että sinulla ei sentään ole tätä. Olen 58. Vielä pitäisi jaksaa vuosia töissä...

HandeRe: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 8.25
Paino laskenut noin 6kg elokuussa tehdystä leikkauksesta. Olen ollut siis normaalipainoinen jo ennen leikkausta. Vatsa ehkä toimii vähän huonommin kuin aikaisemmin. Ilmaa tuntuu kertyvän myös aiempaa enemmän. Pehmeällä ruokavaliolla voi olla syytä edellä mainittuihin jälkitiloihin.

operoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 12.39
Moro Hande. Tutun kuuloista. Ilmaa kertyy myös minulla reilusti. Nukkuessa ja illalla myös fundoplikaatio wrapista kuuluu sammakon kurnutusta muistuttavaa ääntä, kun ylimääräiset paineet pääsee pois. Röyhtäily myös onnistuu minulla normaalisti. Minulla ruokavalio on jo palautunut normaaliksi. Joitakin ruokia välttelen, esimerkiksi tonnikala juuttuu ruokatorveen. Ilmeisesti painon tippuminen aluksi on normaalia, mutta laskun pitäisi loppua, kun ruokavalio palautuu normaaliksi. Minä olen myös jo entuudestaan ollut normaalipainoinen tai hoikahko ja nyt jo riisitautinen.
Odottelen nyt tulokset gastroskopiasta ja jos ei sieltä löydy mitään selittävää, niin Käyn tähystämässä viellä peräpään varmuuden vuoksi. Siitä on ollut puhetta lääkärin kanssa jo vuosia sitten, mutta ajatus letkun työntämisestä perseeseen ei ole tuntunut mielekkäältä, eikä tunnu vielläkään.

VM83Re: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 14.18
Veikkaampa että niin nuo sappivaivat kuin myös sienivaivat johtuu happolääkkeistä.Minulla lensi lima perseestä,ilmestyi sientä suuhun ja suolisto meni pilalle happosalpaajien pakkosyötöstä.Nyt menossa toiseen leikkaukseen jospa saisi pitävän solmun tuonne torveen.Yksityisen leikkaus maksoi 4500 euroa ja antoi periksi 8 viikon jälkeen sen jälkeen vastuu siirrettiin julkiselle jossa 2 vuotta on nyt kulunut erinäköisissä tutkimuksissa.Olen joutunut ja hyvän työpaikaläkärin avustamana päässyt eripuolelle suomea maan parhaalle kirurgille.Ilman tuota työpaikkalääkäriä en tietäisi missä olisin.Se on tullut huomattua että jos julkisella ei taito riitä ja rahat niin mieluusti halutaan tunkea mieliala pilleri suuhun ja hiljentää.Voisin kirjoittaa tähän sellaisen tarinan että tulisi monta sivua mutta en jaksa.Sen sanon että ihmistä pidetään idioottina ja kuvitellaan että imbedanssi mittauksessa näkyyvä reilusti keskimääräistä suurempaa refluksiakaan leikkauksen jälkeen ei kuulemma pidä lukea kirjaimellisesti.Tähystyksessä toisella puolella suomea sitten löytyikin löystynyt leikkaus ja tulehtunut ruokatorvi kahdesta kohtaa.Nyt en torvem kunnosta tiedä muuta kuin että se on alusta loppuun todella kipeä eikä kylmästä taikka lämpöisestä ruuasta eikä oikein kyllä mistään ruuasta tarvitse edes haaveilla.Itsellä on aikalailla usko mennyt lääkäreiden ammattikuntaan ja 3 vuoden aikana on 2 hyvää lääkäriä sattunut kohdalle.Sen sanon myös että jos saa happolääkkeistä helvetinmoiset sivuvaikutukset niin niitä ei ainakaan julkisella myönnetä jos siellä on päätetty hoitolinjaus joka on halvin eli happosalpaaja.Kannattaa ottaa selvää missä operoi huippukirugi ja pyytää lähete jos mikään ruokavalio ei auta ja nimenomaan ennen kuin happosalpaajat sekoittaa koko suoliston.3 vuotta on mennyt sairaslomalla.Yksi leikkaus takana ja aikaisemmin täydellisesti toiminut suolisto aikalailla sekaisin.Oma torveni paloi haavoille buranasta eli ei alkanut refluksi alunperin suolistoongelmista.Vuoden söin salpaajia ja leikkauksessa oli siittä huolimatta erittäin huonossa kunnossa oleva torvi.Eli luultavasti alkaaliset mahanesteet poltti torvea koko ajan.Salpaajat eivät muuta kun tekivät helvetinmoiset pyörrytykset ja suolisto ongelmat.Sulamaton ruoka lensi limana pihalle ja vatsanväännöt oli lamauttavaa luokkaa.Suu kuivui ja emetsopratsooli toi sammasta suuhun ja aloitti kurkkukivun joka ei ole sen jälkeen poistunut.No toivottavasti saan uuden pitävän solmun leikkaus onnistuu ja pääsen opiskelemaan uuteen ammattiin.Muita vaihtoehtoja en itse näe.Alkaa olemaan aika loppu tähän jatkuvaan väsymiseen,helvetinmoisiin polttoihin joka vie jalat alta sekä nälkään mikä johtuu syömisvaikeuksista koska paskana oleva ruokatorvi ei kestä juuri mitään mitä sinne laittaa!

operoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 16.12
Kylläpä on oireita kerrakseen. Minulla on täsmälleen sama käsitys happolääkkeistä. Olen onnekseni olen pystynyt olemaan ilman happolääkkeitä leikkauksesta asti. Yhden kerran kurkkukipu oli tulla takaisin ja lääkäri ehdotti heti happosalpaajia. Onneksi kurkkukipu parantui itsestään, kun kurinalaisesti jätin myöhäiset iltapalat pois. Minulla oli myös limaista ulostetta yhdessä välissä, mutta se on loppunut. Nyt harmina suolen tyhjenemättömyys ja painontippuminen.
Tänään päivällä tuntui suolistossa kivuliaita kramppeja pitkästä aikaa, samanlaisia mitä happolääkkeet aiheuttivat (tai luulen happolääkkeiden aiheuttamiksi). Kyllä tämä tästä, tsemppiä vaan teillekin kohtalotoverit.

OperoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 16.44
Onko teillä oireiluun kuulunut pitkittyneet yskät tai astmaoireilu?

JeppeRe: Fundoplikaation jälkitilat?18.11.2017 22.08
lima kurkussa ja poskionteloissa jatkuvasti. onneksi ei astmaa, eikä varsinaisesti yskää, mutta tuon liman takia joutuu selvittämään kurkkua.
kiitos, vm83, että kerroit tilanteestasi. ihmeellistä tämä hoito on!

VM83Re: Fundoplikaation jälkitilat?19.11.2017 8.14
Kannattaa koittaa hapankaalia ja maitohappobakteereja(laadukkaita ja tehokkaita ei mitään halvimpia) ruuansulatukseen.Auttaa huomattavasti jos vain sopivat.Tässä viime aikoina tullut hapankaalia nautittua oma tekoisen bakteerijugurtin kera ja ainakin vessassa käynti on huomattavasti normalisoitunut.Hyväähän tuo hapankaali ei todellakaan tee kipeälle torvelle mutta suolistolle kyllä.Toisaalta tuntuu että hapankaali vähentää tuota mahanesteen vatkaamista ruokatorvessa joka sitten polttaa vielä enemmän kuin itse hapankaali.

Minulle on kyllä tullut aika suurena negatiivisena yllätyksenä se ettei nykylääketiede ja sitä myötä edes sisätautilääkärit tiedä eikä myönnä ravinnon tärkeyttä suoliston parannuksessa ja hoidossa!Elin sellaisessa harhaluulossa että vatsapuolella osataan hoitaa ongelmia muutenkin kuin happosalpaajilla kunnes alkoi tämä suolisto vuking suolisto shou.Paras tokaisu oli kyllä kun sanoin lamauttavista vatsakrampeista niin lääkäri sanoi että onhan sulla niitä happosalpaajia.Joutui selventämään että ne krampit tulee niiden syönnistä ja sitä myöden niiden jälkiseurauksista.Sitten katseltiinkin pitkin seiniä kun ei ollut muuta keinoa tarjota.Itse olen noudattanut tuota SCD ruokavaliota(siltä osin mitä tuo tulehtunut torvi kestää) ja ainakin nuo suolistokrampit on vähentyneet huomattavasti ja nyt pitempään pois kokonaan.Torvihan on nyt ollut tulehtuneena 3 vuotta putkeen.

operoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?19.11.2017 13.25
Ilmeisesti ne lääkkeet ei VIELLÄ virallisten tutkimusten mukaan aiheuta kramppeja. Minulla myös maha kramppasi ja tunsin kyllä, että näistä pitää päästä eroon mahdollisimman pian. Se oli yksi syy miksi päädyin leikattavaksi.

operoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?19.11.2017 13.47
http://www.pronutritionist.net/2010/11/vatsavaivana-artyva-suoli-eli-ibs-gastroenterologi-kertoo-video/

Tuossa oli ainakin itselleni hyvä tietopaketti.

HandeRe: Fundoplikaation jälkitilat?19.11.2017 14.54
Minulla on rasitusastma diagnoosina. Joskus tulee yskänkohtauksia. Limaa nousee myös ylöspäin aina joskus eikä johdu aina yskästä.

HandeRe: Fundoplikaation jälkitilat?29.11.2017 16.41
Tänään kirurgi soitti varjoainekuvauksista. Gastroskopia ja varjoainevauksien tulokset normaalit. Ei tehdä fundon purkua. Syön nyt muutaman viikon taas pelkästään soseruokia ja leipää ei voi vissiin syödä ollenkaan. Parinviikon päästä kokeilen kiinteämpää ruokaa, mutta se pitää pureskella tosi pieneksi muusiksi. En kyllä halua enään vaikeita refluksioireita takaisin, joten aikaa tähän muutokseen..

OperoituRe: Fundoplikaation jälkitilat?29.11.2017 17.09
Jahas. No hyvä että ei ollut vikaa ja ikävää, ettei löytynyt ratkaisua oireisiin. Toivottavasti saat tiukalla ruokavaliolla oireet kuriin.

entiedäRe: Fundoplikaation jälkitilat?7.12.2017 1.44
Juu, paino tippu nieleminen oli useamman viikon ongelmallista mutta siitä se alkoi helpottamaan. Vielä muutaman vuoden jälkeen niin ensimmäiset suupalat ruokaa tarvii nestettä kun ei oikee meinaa mennä alas sikäli ei pureksi ruokaa todella maltilla.

Okennustaudit on niin pahinta mitä tiedän, helvetilliset krampit ilman okesennuksen tuomaa edes hetekellistä helpotusta.

Mutta juu kohtuu ok mennään ja pystyn sentään kuitenkin röyhtäisemään eli mikään kaasupallo ei minusta tullut.

Ai joo ja on muuten ihan ahterista nyt kun leikkaus tehty niin mennä vatsan tähystykseen sen jälkeen sattuu muuten ihan kohtuudella kun tönää sen letkun vaikka muutenkin on epämiellyttävää....



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: