Keskustelu

SitrusUnivaikeudet24.7.2017 17.07
Täällä taitaa olla monia jotka nukkuu huonosti.

Mulla unet kärsii ekana, kun tulee jotain extraa kuormaa. Huonojen öiden jälkeen seuraa palelu, kuvotus, ruokahalun puute, ahdistus, muisti, ajattelu jopa koordinaatio kärsii. Ai niin, verenpaine ja leposyke nousee. Väsyttää muttei nuku. Kuin pää olisi irti.

Kaikki luomukonstit koitetaan, mutta mitä lähemmäs aamu ehtii, paniikki nousee: nukunko yhtään? Ja tietysti seuraava yö: nukunko taaskaan? Hirvein olo tulee jos ottaa unilääkkeen eikä silti nuku.
Ja päälle päätteeksi leima ja syyllisyys: kun ei niitä unilääkkeitä saisi käyttää.
Hoitohenkilöstökin luokittelee. Kerran mennessäni g.skopiaan joka oli tarkoitus tehdä humautuksessa, kysyin hoitajalta voinko ottaa unilääkkeen edellisenä yönä, että haittaako se anestesiaa? Hoitaja rauhoitti::"kyyyyllä meillä käy täällä niitä sellaisia jotka käyttää näitä tällaisia!"

Pitäisikö hakeutua johonkin anonyymit unilääkkeen orjat -ryhmään?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet24.7.2017 18.03
Olisin voinut ihan saman tekstin kirjoittaa kun sinä Sitrus kirjoitit.. Eli juurikin noin on oma vointini kun en saa nukuttua.
Nukahtamis lääkkeillä voin ehkä tunnin nukkua ja se on siinä.

Ainut ero on ettei minulla paineet nouse tai en ole kyllä mitannutkaan.

Minulle sanoi apteekissa nuori farmaseutti että pitäis pyrkiä näistä nukahtamis lääkkeistä eroon kysyin mitäs sitten tilalle. Pitääkö valvoa ja seota kokonaan sittenkö on hyväksyttävämpää käyttää lääkettä. No kun näihin jää koukkuun, että olis paljon parempia lääkkeitä tilalle.. niiiiiii mitä....masennuslääkkeitä. Ja niihinkö ei jää koukkuun. Tuumasin farmaseutille etten minäkään sinun iässäsi ymmärtänyt mitä on unettomuus mutta tänä päivänä tiedän kuinka paljon pahaa se saa aikaan että jos ei mistään uniapua saa mielenterveys kärsii. Itse en ole lääkettä itselleni määrännyt vaan LÄÄKÄRI ja minä kun ostan lääkettä sinulla on töitä. Siihen loppui keskustelu.

maaritRe: Univaikeudet24.7.2017 18.32
Minulla alkoi selkeesti univaikeudet tämän ärtyvän suoli oireyhtymän myötä, jostain luin että siihen liittyy laajan oireiston lisäksi myös unettomuus. Ja joka paikassa lukee, että terveenä pysyy kun liikkuu säännöllisesti, syö hyvin, ja nukkuu riittävästi..no niin, miten nukut riittävästi jos uni vaan loppuu kesken yön, ja mikään ei auta, helpommin sanottu kuin tehty, ja sitten kulkee aivan tokkurassa silmät ristissä koko päivän, ja umpiväsyneenä rojahtaa illalla sänkyyn, kunnes taas herää kuin napista painamalla kesken unen, ja on valmiiksi jo umpiväsynyt.

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.7.2017 19.21
Sitruksen lista täsmää omaani.Tosin pääsääntöisesti nukun hyvin, sekoaisin jos jatkuvasti olis uneton.

Nyt erittäin vaikean stressin myötä saattaa uni odotuttaa ja voin herätä 3-5 aikaan pyörimään ajatusten laukatessa hurjaa vauhtia, pystymättä pysäyttämään niitä.

Mahakipuun herään aamuisin ja silloin en enää voi olla yleensä sängyssä, tämä on minusta inhottavinta:/

Oh, ärsyttää noi "pitäisi pyrkiä eroon unilääkkeistä"- ihan kuin aivottomalle selitetty:/

Tosin onhan ihmisiä jotka ei tiedä koukkuunjäämisriskistä.

SitrusRe: Univaikeudet24.7.2017 19.36
Voi teitä!
Tavallaan on lohdullista kuulla ettei ole ainoa.
Vaikkei tätä kellekään toivo.

Niin kun Ann sanoi, kyllä sitä nuorena nukkui hyvin.
Silloin kun oli onnellinen ja terve.

Nyt herään parhaanakin yönä väh. 3 krt. Huonona yönä tunnin välein. Vaihdevuodet hikoiluineen ei auta.
Ostin muuten villatäytteisen petarin. Sen piti olla vilpoinen. No ei ole! En käsitä miten olin niin tyhmä. Nyt pitäisi varmaan hankkia puuvillainen patjansuojus sen päälle.
Onneksi on ollut kylmänpuoleinen kesä

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet24.7.2017 20.07
Ja vaikka nuorena nukkui vähän huonomminkin ei se tuntunut missään. Töihin vaan ja sitä jaksoi työnsä tehdä ja päälle kaikki koti työt.
Mutta tänään elämä on toisin.

Kyllä olisin ikionnellinen kun viikon ajan saisi 6-7 tunnin unet nukuttua vaikka pillereillä vaan ei se niin mene. Apua ei niistäkään ole.

SitrusRe: Univaikeudet24.7.2017 23.09
Hyvää yötä meille kaikille! Koitetaan jättää huolet, huomenna on uusi päivä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet25.7.2017 9.22
Huomenta!

Yöni meni ihan valvoessa ja olo on niin huono, että ihan tippa silmässä olen ollut koko aamun. Just mittasin verenpaineet ja yläpaine lähellä 150 ja pulssi 100 joten vaikuttaa koko kroppaan tällainen olotila. Ei ole ennen paineita ollut kuten kerroinkin.

En käsitä enää mitä minun pitäisi tehdä. Mielenterveys kärsii ja en enää jaksa mitää eikä mikään innosta. On ja kuluttaa päivää ja pelkää mitä edessä päin tulee olemaan. Yöt varsinkin ovat ahdistavia.

Ihan kaamea tilanne.
Lääkäriin ei kannata mennä heillä ei ole mitään antaa apua. Sen tiedän mitä tarjolla on ja niitä en halua kun elimistö ei kestä masennuslääkkeita mitä unettomuuteen käytetään.

Että tällaista tänne.

Mites teille muille kuuluu tänä aamuna.

SitrusRe: Univaikeudet25.7.2017 9.34
Voi kurja. On tosi paha tilanne. Ei tuosta voi muuta kuin toivoa, että se helpottaisi. Että jaksat.

Mä olen nyt nukkunut, mutta pillerien avulla.

A.KRe: Univaikeudet25.7.2017 9.44
Lääkkeet eivät tosiaan kaikkien keholle tai päälle sovi mutta sanon nyt kuitenkin että itse olen nukkunut todella hyvin vuoden Mirtazapinilla annoksen ollessa 7,5mg - 15mg. Alussa varsinkin aamulla on todella vaikeaa päästä ylös mutta sekin lievittyy. Mutta lääkkeettömänä aina parempi. Jaksamista kaikille ongelman kanssa!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet25.7.2017 10.02
Minulle kokeiltiin mirtsaa mutta sain niin karmeita sivareita siitä ja muutamasta muustakin lääkkeestä, että oli pakko jättää pois.
En meinannut uskaltaa kotiin jäädä kun puoliso vei koiran ulos ja hän pelkäsi teenkö itselleni jotain kun olin niin epätoivoinen. Lääkekokeilut kun loppuivat olin taas muuten oma itseni mutta unettomuus jatkuu ja sen myötä huono vointi. Zopinoxin illalla otin vaan en unta saanut.

Kiitos myötäelostanne❤

iidaiiRe: Univaikeudet25.7.2017 12.00
Voi teitä. Tuntuu kurjalta, kun ei ole antaa kuin myötätuntoa. Omat refluksivaivat alkavat tuntua vähäisiltä, kun lukee, mitä kaikkea muuta kurjaa niiden lisäksi moni joutuu kokemaan.
Kahdeksan tunnin yöunet ovat kyllä taaksejäänyttä elämää. Mutta, jos nukkuu nelisen tuntia hyvin ja loput pari heräillen useasti, haitanneeko, kun ei päivällä koe olevansa väsynyt.
Uskallan laittaa tähän facebook ryhmän, jossa pohdiskellaan keinoja niin mielen kuin ruumiinkin parempaan vointiin. Ei kai siitä mtään haittaakaan ole. Saattaa jollekulle jopa löytyä apuja
Healers Finland, suljettu ryhmä

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet25.7.2017 13.41
Minä en kuulu facebookiin joten jää sivut lukematta. Mutta otan myötäeloa vastaan ja myös annan sitä kun vaan kohdalle tarvitsija tulee. Omien voimavarojen mukaan.😄

SitrusRe: Univaikeudet25.7.2017 15.03
Mä kuulun, mutta ryhmissä on omat ongelmansa. Esim. se että niissä esiinnytään omilla nimillä. Kaikki näkevät ketkä on jäseniä. Olin jossain ahdistustukiryhmässä, kun tajusin, että helkkari, kavereille mainostetaan ryhmiä joissa joku on mukana!
Joskus ryhmissä riidellään ja letkautellaan niin ettei uskoisi aikuisista ihmisistä olevan kyse.
Kiitos kuitenkin vinkistä, vilkaistaan.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 5.54
Täällä nämä kirjoitukset ovat pysyneet asiallisista puitteissa. Hyvä ja toimiva ylläpitö edesauttaa sitä, luulisin niin. Ja ehkä tänne eksyy meitä joilla asiat on kurjasti eikä tarvitse mitään soppaa kirjoitella.

Takana jälleen uneton ja närästävä yö. Kyllä alkaa ihan todella voimat loppua. En ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Odottaako sitä että nääntyy kokonaan vai miten voisi itseään armahtaa. Edelleenkään en keksi lääkäriä joka voisi jeesata. Miten auttaa kun lääkkeet ovat elimistölle ihan myrkkyä.
Olo on ihan eoätoivoinen.

SitrusRe: Univaikeudet26.7.2017 8.16
Ann, onko sun tilanne nyt pahentunut??
Kyllä toivoisin että kuitenkin menisit lääkäriin, kuulostaa niin pahalta.
Saisitko apua jostain hieronnasta, vesihoidosta tms. Sun onni on ettet ole yksin, ja että puolisosi sekä huomaa, välittää että toimii.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 9.12
Kiitos kysymästä Sitrus on tilanne jotenkin nyt pahentunut. Unettomuus pahentaa kokonais oloa joten närästys lisääntyy ja vanne rintakehällä vaan voimistuu.
Olet tässä lääkäriin lähtöä miettinyt mutta tiedä jo niin monen käynnin jälkeen, että kun sinulle ei sovi se eikä tämä pitäisi vaan rauhoittaa mieli ja kokeilla sen unen saamista. Siis lääkäri ei nyt tässä tapauksessa ole minulle se ensimmäinen juttu.
Onni on kun puoliso vieressä koko ajan tsemppaa ja yrittää ja paljon pystyykin siihen mieleni rauhoittamiseen. Se kun hän itsekin kokenut kaikenlaisia juttuja auttaa häntä selviämään omistaan ja sen myötä osaa olla vertaistukena minulle. Tunnen vaan jotenkin syyllisyyttä siitä kun häntä kuormitan omilla jutuillani joille hänkään ei mitään voi.

Otan ensi yöksi jonkun pillerin mitä minullekin on määrätty tähän unettomuuteen eli kokeilen vielä uudemman kerran toimiiko. Jos ei niin sitten on pakko jotain muuta keinoa yrittää.

Ei meinaa edes jaksaa kirjoittaa ja jos nyt ei vähään aikaan mitään kuulu olen silloin poissa pelistä.

Iloitsen kun kannustusta täältä saan. Kiitos kaikille!!

maaritRe: Univaikeudet26.7.2017 10.02
Voi harmi, millainen sinun vointisi nyt on.. Tuo on totta, ettei länsimaisella lääkärillä juuri ole mitään hyötyä käydä, niillä on jokaisella ne samata pillerit mitä tarjoavat, muuten vain harmittelevat, eräs lääkäri sanoi minulle että hän nostaa kädet pystyyn minun kanssa, ajattelee varmaan että olen luulosairas, minä olen parina yönä nukkunut suht hyvin, olen kyllä niin umpiväsynytkin, ja luulen, tai olotilastani huomaan että minulla on varmaan hb laskenut entisestään, anemia saa kyllä olon vetämättömäksi. Kun ei pysty millään herkullakaan itseä piristää, haaveilen vaan jäätelöstä ja grillimakkarasta, joita vielä vuosi sitten söin aivan huoletta, ilman mitään oireita..nyt en uskalla ottaa sitä riskiä, kuinka kipeä ja huonovointinen niiden jälkeen olisin. Tuntuu kamalalta ettei tällaiseen ole hoitoa. Siskoni on minulle koittanut puhua kiinalaisen lääketieteen puolesta, ja uskon pian itsekin että sieltä voisi apua löytyä, siis akupunktion muodossa, Eka hoitokäynti maks. jotain n. 150 eur. Ja siihen tarvitsee ehkä muutamia käyntejä..mutta pieni raha verrattuna siihen jos voinnin saa kohentumaan. ( vaikka iso raha loppujen lopuksi minun taloudessa on ) Siskoni on aivan kauhussaan nuista ns.mahasuojalääkkeistä, sanoo että ne jos mitkä pistää mahan ja koko ruoansulatuksen pilalle.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 10.17
Itse olen akupunktiot kokeillut niin korva kun muutkin mitä unettomuuteen ja tähän refluksiin voi saada. Vaan ei minulle ollut apua.

Minä taas fyssarini kautta olen näihin vatsalääkityksiin saanut tukea kun isänsä on apteekkari. että pienin haitta näistä siihen verraten mitä tauti itsessään voi aihettaa. Vatsahaavaa ym.
Puhumattakaan sitten jostain syöpälääkityksistä mitä ihmiset käyttää valinnanvaraa ei juurikaan ole.

Joten luotan kyllä näihin vatsalääkkeeisiiin ja vielä sekin, että oma lääkäri itse sairastaa refluksia ja käyttää lääkkeitä on ollut sairaalassa ylilääkärinä sisätaudeilla. Että heihin yritän uskoa ja saa voimaa siihen, että teen oikein.

Tämä unettomuus on pahin juttu. Siihen niitä masis lääkkeitä tyrkytetään ja ihmiset niitä käyttävät ja eivät enää pärjää ilman sitten tuomitaan käytöstä ja sanotaan, että pitäisi päästä eroon ennenkuin koukutut. Siis mene ja tiedä mikä on hyväksi. Ei mikään.

Kiitos maarit sinullekin kun kommettisisi annoit. Otan sen hyvällä vastaan.
Jaksuja myös sinulle

SitrusRe: Univaikeudet26.7.2017 14.25
Sori jos tulee toistoa, mutta masislääkkeisiin unilääkkeenä tulee nopeasti toleranssi. Sit ne ei enää tehoa, mulla ainakaan. Ja monet niistä närästää.
Kerran mulle kirjoitettiin unettomuuteen allergialääkettä, jonka sivuvaikutus oli väsyttäminen. Eikö se ole lääkkeen väärinkäyttöä? Itse olen ottanut määräämättä joskus kipulääkettä unilääkkeeksi, jos ei muuta ole ollut.

Mä tiedän tarkkaan, mistä uniongelmat alkoi: ne alkoi sydänsuruista, parisuhdepettymyksestä siitä kun toisen käytös ja puheet oli rajussa ristiriidassa. Jälkeenpäin on helppo sanoa että mikset eronnut jo silloin? No siksi kun luuli että asiat korjaantuu puhumalla ja opettelemalla yhteiselämää. Mutta ne menivät vain pahemmaksi, minkä senkin näkee paremmin jälkeenpäin.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 17.36
Eiks kertaus ole opintojen äiti, joten hyvä vaan kun kertaat Sitrus.

Kyllä minäkin tiedän omalla kohdallani mistä ongelmat alkoivat ja nyt kun luin sinun kirjoituksesi osaan kyllä jäsennellä taas asioita erilailla.
Minulle ei parisuhteessa ole mitään ongelmaa, mutta nämä sukulaisuus suhteet. Sieltä moni asia juontaa.

On niin hienoa lukea miten paljon Sitrus on läpi käynyt surua ja tuskaa ja nyt pystyy itselleen kertomaan mikä on omaksi parhaaksi ja mikä ei.

Itsestään välittäminen kannattaa opetelle on kyse sitten mistä suhteesta tahansa. Kynnysmattona olo on ihan tosi tuhoisaa. Kokemusta on. Mutta nyt pyyhkivät jalkansa ihan muuhun mattoon kun minuun.

Tässä sitä kärvistellään ja voihkitaan oloa eli tosiaan on niin naatti olotila kun olla voi.
Jospa ensi yönä uni tulisi. Valvon vaikka kuinka myöhään ja odotan jso vaikka rupeaisi haukottamaan. Sitten nappi naamaan ja petiin.
Pakko keinot on otettava käyttöön.
Tulee sitten riippuvaiseksi tai ei.

Just äsken juttelin ystäväni kanssa ja kertoi, että sisarensa on syönyt samoja nukahtamislääkkeitä yli 20 vuotta ja tehoaa edelleen. Niin....
ja aina lääkärit uusii ne. Nyt on kahdeksi vuodeksi uusinut.
Sisar lähentelee 80v. että olisiko riippuvuutta vai ei.

SitrusRe: Univaikeudet26.7.2017 17.55
Toivottavasti saat nukuttua.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 17.59
Sitä toivon minäkin. Kiitti!! toivotuksestasi.

SitrusRe: Univaikeudet26.7.2017 20.04
Healers Finland -ryhmä vaikuttaa.... no, melko erikoiselta. Parhaiten tästä saa tuntuman, kun katsoo mitä vastataan johonkin sellaiseen ongelmaan, jonka itse tuntee hyvin.
Käy ilmi, että hoitajakandidaatit tarjoilevat omaa hoitoaan, vaikkei heillä olisi kuin arvaus kysyjän vaivasta, syistä ja oireista. Suurinta osaa hoitojen nimityksistä en ole edes kuullut. Äärimmäisellä varauksella suhtautuisin tämän ryhmän jäsenten tietotaitoon.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.7.2017 20.27
Melkein arvasin kun olen kuullut näistä face ryhmistä. Minä olen näistä refluksi keskusteluista paljon saanut , toivottavasti myös jotain antanut teille.❤👍

SitrusRe: Univaikeudet26.7.2017 20.53
Kai tämä on pakko jakaa illan huumoripalaksi, jos ei muuten naurata: palleatyrän hoitoon ehdotettiin lähdevettä. Tosin vastaaja myönsi ettei tunne asiaa.

AnnaMyyRe: Univaikeudet27.7.2017 9.55
Miten Ann viime yö? Hitto kun ei ole muutakuin myötätuntoa tarjota mutta jonkunlaisen aavistuksen voin kuvitella😯Toissayö meni kylläkin tapahtumien seurauksena päin mäntyä mutta viimeyönä sitten nukuin 9 tuntia.

Tosin mulla on aina jotakin lääkettä, ei välttämättä unilääkettä kun yleensä ei ole univaikeuksia mutta käytän päivittäin opamoxia.

Mitä sinulle keksisi...olet itse sitä mieltä ettei lääkärissäkäynnistä ole apua , onko se sinun sisätautilääkäri tietoinen sinun todellisesta tilanteesta, tietääkö sun unettomuuden olevan noin vaikeaa?Lämmin halaus!

AnnaMyyRe: Univaikeudet27.7.2017 9.57
...lisäys tekis mieli käydä katsomassa tuo face-ryhmä mutta niinkuin Sitruunainrnkin, en halua että kukaan näkee et oon liittynyt vaikka vain siksi aikaa et kävis katsomassa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.7.2017 10.22
Voi kiitos taas kun minua ajattelette. Kyllä tämä antaa paljon kuten kohdallanne tiedätte mitä vertaistuki on.

Viime yönä nukuin zopinoxilla n.4 tunnin unet eli olo on nyt ihan hömelö kun monta yötä ensin valvoo ja sitten saa lääkkeen avulla muutaman tunnin ajan unta. Huh....on tämäkin elämää.

Kyllä lääkäri tietää unettomuudestani ja sehän se onkin kun on näitä fyysisiä kipuja niin paljon ja niidenkin hoito on ihan retuperällä tämän lääkkeitä sietämättömän kroppani ja mahani takia niin ei ole oikein mitään mihin tarttua.

Aamulla telkassa oli uniliitosta joku nainen ja sitten se yks uneton joista on lehtijuttuja tehty paljon. Niin ohje oli että pitää vaikka terkkariin mennä ja selvittää lääkärin kanssa mistä unettomuus johtuu...heh..onpa helppoa. Sitten jos pääsisi unikouluun ym.tai on parempia lääkkeitä mitä voi käyttää kun nukahtamis lääkkeet joita ei saa käyttää kun 3 viikkoa. No kaikki me tiedetään että mirtsaa ym tarjotaan ja niihinkö ei jää koukkuun. Lääkäreiden ja lääketehtaan bisnestä kaikki. Kaikkeen jää koukkuun millä uni tulee olen sitä mieltä. Mitä lie muut ajattelette. Toki koukusta pääsee eroonkin jos oppii normaalisti nukkumaan.

Opamox kokeiltu, diapam, tenox ja pari muuta joiden nimet olen unohtanut. Ei unet olleet yhtään paremmat ja näiden lääkkeiden jälkeen päivät ihan kaameita, että ikävä puoli on se kun kroppa ei siedä lääkkeitä. Pahoja sivareita. Että elämä koettelee kovalla kädellä.

Eteenpäin kun mummot lumessa😘😴

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 10.43
Nyt on nukuttu jotain 7 h.

Saattaa siellä ryhmässä jotain hyödyllistäkin olla, esim. tänään ohjeet aamuvenyttelyyn. Se on hyvä tapa. Tein venyttelyn ennen sängystä nousemista. Tuntuu keho tasapainoisemmalta ja mielikin rennommalta.

Olisi se hyvä saada uni ilman lääkkeitä. Mutta se edellyttäisi todella perusteellusta terapiaa mun kohdalla ja myrkkyjen poistamista mielestä. Usein mietin asioita jotka on menneet pieleen elämässä ja sitä miten sen olisi voinut välttää. No kaikkea ei voi. Jos siihen liittyy muita ihmisiä joilla on valtaa, eikä puhe auta, niin asiat on kuin on. Tai sitten on jätettävä ja lähdettävä ja koitettava pärjätä yksin. Se on se hinta, se oli hinta jo lapsena. Siksi ehkä yksinäisyys tuntuu niin pahalta.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.7.2017 10.56
Yhä Sitrus samaistun sinuun monessa asiassa, mietin omalla kohdallani saman tyyppisiä asioita.
Sisareni kun minut haukkui, että luulin sydämeni pysähtyvän. Niin nyt viime kun ne muutamat tunnit nukuin näin unta että huusin hänelle kurkkusuorana, että olet niin paha ihminen koko suvun silmissä ( sitä hän onkin) että syöpäkään ei pysty sinua nujertamaan. Heräsin ja sydän takoi ihan hirveitä kierroksia.
Siellä ne asiat muhii kehon sisällä ja odottaa ulos pääsyä.

Ehkä asia on nyt pinnassa kun äitini täyttää pyöreitä ensi viikolla ja juhlia järkätään. Kukaan ei halua samana päivänä äidille mennä kun sisareni, että kertooko jotain. Äitikin on peloissaan jos hän järjestää jonkun draama jutun taas kerran. Että tästäkin voi omaa oloaan funtsata ja pyrkiä koko jutusta eroon.

Tommi Helstenin jossain kirjassa on vastaavaa asiaa käsitelty sisäiset taakat vaurioittavat elämää. Sen allekirjoitan.

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 11.52
Ymmärrän. Tosin sulla on suvun tuki, eli et jää yksin. Mut ei se silti ole kivaa.

Mua kaihertaa se systerin viesti ja oletus että haluaisin tavata sitä. Mua loukkaa ja ihmetyttää, että kuvittelee voivansa huutaa mulle ja haukkua mua kaikesta mahdollisesta. Silloin kun olin tosi kipeä, puhuin sen kanssa, eikä se kertaakaan tarjonnut apuaan millään lailla eikä käynyt sairaalassa katsomassa. Meillä kun se auttamissuhde on toiminut vain yhteen suuntaan.
Ja nyt sillä on pokkaa olettaa että tapaisin sitä?! Mulla sattuu mahaan pelkkä ajatuskin. Se tosiaan väittää tietävänsä ettei ole huutanut mulle. Pitäisi varmaan olla nauhoitus.
Mutta olen mä sen verran oppinut, että jos jonkun ihmisen kanssa keskusteleminen on niin vaikeaa että siinä tarvitaan erotuomaria, niin tilanne on toivoton.
Ehkä mä olen aina ollut sille liian helppo ja ystävällinen, niin se on tottunut että voi käyttäytyä miten vain. Enkä mä oikeasti halua tavata sitä enkä edes pidä siitä. Jos me ei oltaisi synnytty samaan perheeseen, me ei oltaisi missään tekemisissä. Sillä lailla on asiat.
Mutta tätä en sille sano, enkä mitään muutakaan. Siitä seuraa vain lisää huutamista ja asioiden vääristelyä. Mun mitta on täysi. Ollut jo aikaa sitten.

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 11.58
Muuten, mäkin näin epämiellyttävää unta systeristäni viime yönä.

Niin että kyllä sekin mua nyt vaivaa.

Tintti2Re: Univaikeudet27.7.2017 12.19
https://kp24.fi/uutiset/302860/leena-furubacka-sisalta-rikki

Tämä naislääkärin kirjoittama kolumni on lukemisen arvoinen !

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 12.31
Kiitos linkistä. Yhteiskuntakin voisi huomata tuon, että syyt tarvitsee hoitoa eikä vain seuraukset.
Mutta en niele tuota kaiken vastuun sysäämistä ihmiselle itselleen. Jos on perusteellisesti vaurioitunut ja kohdeltu väärin jo lapsena, ei ensinnäkään tajua huonoa kohtelua, vaan pitää sitä normaalina. Ts. ei ymmärrä omaa arvoaan eikä tiedä häipyä heti kun pitäisi.
Eikä myöskään yksinkertaisesti ole niitä resursseja joilla muuttaa elämä hyväksi.
En pidä nykyisestä positiivisuusmantrasta. Jos ihminen vaikka hakataan kadulla, sanotaanko hänellekin, että on oma asiasi päättää miten tähän suhtaudut?

Kaikkein tärkeintä on tulla kuulluksi ja uskotuksi, saada oikeutus omille tunteille. Sen jälkeen paraneminen voi alkaa.

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 12.41
Lisäksi rankkojen kokemusten seurausten kanssa painiminen saattaa muodostua elämäntehtäväksi. Se syö voimia ja terveyttä päivästä toiseen. Ja jälleen, ei sitä välttämättä edes tajua, vaan luulee että tällaista elämä on.
Monet ihmiset kärsii hiljaa itsekseen ja käy alituista taistelua, josta kukaan ei tiedä. Ne jotka eivät valita eivätkä häiritse muita, eivät myöskään saa mitään.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.7.2017 15.34
Olen niin miljoona kertaa todennut sen, että koko eletty elämä on mennyt toisia tukien. On kyse läheisistä, ystävistä koiranpissattaja tutuista ym. Eli omat voimavarat on käytetty loppuun ja nyt kun niitä eniten tarvitsee ei ole varastossa olemassakaan mitään itseään varten. Minulta ei kukaan tai no on onneksi joku, mutta iso osa, kysynyt miten pärjäät noin huonon selkäsi kanssa ja jaksat vielä olla muille läsnä. Ei silloin kun kasvaimien takia olin kohtu- munasarja leikkauksessa, sappikeikkauksesta puhumattakaan ja nyt kun rintani silloin pari vuotta sitten operoitiin. Ne on minulle läpihuutojuttuja. Jos aloin kertomaan mitä olen kokenut en alkua pidemmälle päässyt kun olinkin kuuntelijan roolissa.
Omat läheisetkin ovat pitäneet niitä minulle kuuluvina asioina. Vaikka on "hyvät" välit sukuun. On ne silti siinä suhteessa etäiset etten ole saanut sitä mitä olen itse antanut.
Toisin en siksi mitään teekään, että odotan vastapalvelusta. Mutta nyt kun on koko ajan ollut ongelmaa itsensä kanssa tuntuisi tosi hyvältä kun joku vaikka soittaisi, että hei miten jaksat. Sydänystävät ja puoliso onnekseni näin toimii ja siitä kiitos heille, mutta nyt olen opettelemalla opetellut sanomaan hei en nyt jaksa tai koiralenkillä nyt on vähän kiire.
Joten oppia ikä kaikki.

Hyvä oli lääkärin kirjoitus. ... Sitäkin voi miettiä. Mutta tulee minullekin tunne, että ajattelemalla keltaista väriä mieli piristyy ja vaivat nuortuu kuten ystävälleni joka myös paljon sairastaa oli lääkäri sanonut. Reipas ystäväni oli sanonut, että toivottavasti jos sinulla on lapsia ja heille sattuisi jotain vakavaa ja he vammautuisivat näin pahoin kun hän Sinä lääkärinä saat voimia kestää tilanne kun ajattelet sitä keltaista väriä. Poistui vastaanotolta ja mikä ylläri lääkäri soitti parin päivän päästä kun oli miettinyt... Ei asiat olekaan näin yksinkertaisia. Olivat käyneet pitkän ja koskettavan keskustelun jonka molemmat muistaa. Ja myös minä muistan..

Tällainen juttu tuli mieleeni.

Jaksuja taas meille kaikille ❤👍💪

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.7.2017 15.47
Itse toimisin juuri noin kun lääkärin kolumni vähän kuin ohjeistaa tekemään. Jos se olisi hyvinkin helppo tehdä ilman muuta nyt ja heti sen tekisin , mutta ei se vaan näin mene ainakaan omalla kohdallani. Ja tuskin monen muunkaan. Kivut ovat niitä mitkä syövät kehoa siihen vielä mielen kivut lasi on täynnä ja voimia ei ole sen tyhjentämiseen.

Uni olisi yksi helpottava tekijä alkuun.pääsemiseen. Hyvät ja jatkuvat yöunet taatusti auttaisi jaksamaan päiviä paremmin ja näin olisi voimia ruveta asioita jäsentelemään.

Näin ajattelen oman jaksamiseni kanssa.
Ehkä joku muu pystyy paremmin käymään eloaan läpi ja saa avun ihan itse itselleen. Minä olen tänään kyvytön....ehkä joskus tilanne muuttuu.

Toivon kaikille tätä samaa.👍

SitrusRe: Univaikeudet27.7.2017 15.59
Todella kurjaa ettei unilääkkeellä saadusta unesta ollut riittävää apua. Toi on rankkaa. Jos keksisin jotain hyödyllistä, sanoisin sen. Mutta olen varma, että olet jo kokeillut kaikki keinot.
Silti rohkaisen pitämään kiinni toivosta. Olen ollut toivoton täysin uupunut ja surkea. Ei ole ollut ketään, joka olisi jaksanut tai halunnut kuunnella valitustani.
Jotenkin olen vain hilannut itseni ylös kuopasta. Mutta helppoa se ei ole.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.7.2017 16.05
Siksi kait me ollaan täällä. Joku lukee ja kommentoi se on ihanaa vertaistukea joista kiitos teille kaikille ❤❤❤❤

Kaikkea olen kokeillut ammattiauttajista psykiatriin ja paljon muuta. Lääkettä vaan ja heippa.🤔 Sekä 100?- 600? rahaa olen vienyt moniin käynteihin.

SitrusRe: Univaikeudet28.7.2017 6.39
Olen nyt nukkunut pari yötä mirtahorteessa. Huomaan taas etten pidä siitä. Olo on pöhnäinen koko ajan, ja kun lääke alkaa vaikuttaa, se tainnuttaa jotenkin kuin menisi anestesiaan. Se tuntuu pahalta.
Tänään mars apteekkiin. Mieluummin zopinoxia, jälleen kerran annosta vähitellen alentaen.
Melatoniini tekee outoja, pahoja unia.

Joten mun kokemus on, että jos unilääkettä tarvitaan, paras on sitten ottaa unilääkettä. Sillä on vähiten sivuvaikutuksia.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet28.7.2017 8.19
Voi ei tätä eloa meillä itsekullakin. Onpa sinullakin Sitrus ollut kurja yö.
Kyllä se olisi niin ihana olotila kun uni tulisi ihan kuten sen kuuluukin tulla. Nukkuisi normaali unta vaikka sen neljä tuntia ilman mitään troppia olo olisi varmaan paljon parempi. Mutta lääke uni on aina huonoa. Ainakin itsellä olo on huono taas kerran kolmen tunnin zopinox unen jälkeen.
Ei helppoo aloittaa päivää tässä kunnossa. Just mietin kun olen mirtsaa, sipralexia, sibramiliä kokeillut unettomuuteen lääkärin suosituksesta tottakai, niin uni ei minulle niillä tullut vaan sellainen fiilis kehoon, että kuolis pois etten kestä tällaista oloa.
Kyllä on uupunut olo voi kurjuus. Mies lähti kauppaan ja minun pitäisi lähteä koira viemään ulos ei meinaa jaksaa ja vettäkin sataa kaatamalla.

Tällainen aamu tänään

SitrusRe: Univaikeudet28.7.2017 14.51
Huh, nyt tunnen olevani edes nukkumisen puolesta turvassa: yöpöydän laatikossa on zopinoxia. Sitä mä pystyn käyttämään niin että vähennän määrää kunhan en yritä tehdä sitä liian äkillisesti.
Siinä ei ole outoja sivareita ja päivällä olen hereillä.

Mirtatsapiini teki musta muutamassa päivässä zombien. Luin haittavaikutukset, ja täsmäsi. Lääkäri oli kirjoittanut mulle Tolvonia. Siinä kehotetaan varovaisuuteen jos on verenpaineongelmia. No mähän syön vp.lääkettä!
En edes kokeile.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet28.7.2017 15.32
Toivottavasti saat Sitrus unet ensi yönä zopinoxilla. Minua keljuttaa kun ne ei auta minulle eli ei anna unta.

Löysin jonkun ketjun missä henkilö kertoi, että oli päässyt unettomuudesta unilääkärin vastaanotolle päästäkseen nukahtamiseen käytetyistä lääkkeistä eroon kun kerran koukuttavat ..ja siitä aina joku huomautti.

No ylläri oli kun käyttämänsä lääkkeestä pitää päästä eroon niin tilalle Lyricaa. Sekö ei koukuta eikä aiheuta muita ongelmia. Tuttu sai sitä myös unettomuuteensa ja lihoi ihan pienessä ajassa reilut 10kg. Nyt on vaikea päästä lääkkeestä eroon kun paino nousee, olis siksi tarvetta ja ei ole elimistölle hyväksi. Eli toinen lääke pois ettet jää koukkuun ja toinen tilalle johon jäät taas koukkuun.
Mitä väliä sillä koukulla jos hyöty on hyvä. Ilman lääkettä voimat loppuvat.

Kyllä minäkin zopinoxia otan nukun sitten sen kaksi tai kolme tuntia. Sekin on enemmän kun nolla tuntia.

Mirtsaa en minäkään uskaltaisi käyttää huonojen kokemusten myötä enkä juuri mitään muutakaan . Tämä zopinox on hätä tapaukseen 😘🤔💤

Kirjoitus virheet puhelimen syytä ei kirjoittajan 😄

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet29.7.2017 11.49
Hei Sitrus ja muutkin.❤❤

Miten yösi meni saitko unta. Toivottavasti uni tuli ja se petraa taas muuta vointia.
Onko zopinoxit minkä vahvuisia. En ole edes tietoinen (katsonut) onko muita vahvuuksia kun mitä itse käytän eli 7.5mg.

Minä sain viiden tunnin unet nukuttua ja nyt on oli parempi mitä se on ollut. Ei tietty hyvä mutta pärjään paremmin.

Miten AnnaMyy....joko asia on selvä mikä sinua kovin stressasi.

Jaksuja kaikille.❤

SitrusRe: Univaikeudet29.7.2017 18.07
Terveiset multakin teille.

Ei meinaa nyt uni tulla, saa ottaa lääkettä aika paljon. Tarttis liikuntaa ja aktivointia. Mutta suru painaa taas, niin ettei oikein tahdo muistaa että mikä tässä elämässä on tarkoitus.

Joudun käyttämään hirveästi tahdonvoimaa siihen, etten ajattele tiettyjä asioita. En tiedä millaista elämän kuuluisi olla, mut ei varmaan tämmöstä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet29.7.2017 18.38
No voihan kurjuus. Kyllä ne murheelliset ajatukset ovat kumman hallitsevia elämässämme.

Vaikka itsellä on parisuhde kunnossa ja elämän kumppanina tervepäinen puoliso ei ne asiat anna sielun rauhaa mitkä mielessä kaivertaa. Saan kuulla, että jätä asiat taakse älä mieti mennään jonnekin ja unohdetaan arki.....vaan ei toimi. Kait ne asiat pitää käsitellä pois mielen sopukoissa ja sitten vilkuttaa niille, että heihei mä meen.
Se taito pitää opetella.
Oman miehen elämä on ollut tosi draamaa hän osaa käsitellä menneisyyden ja nauttii elämästä ja nauttisi vielä enemmän jos minä voisin paremmin.

Ehkä näin kuuluu olla kun toinen on heikko silloin toinen on vahva. Ja päinvastoin. Eli minäkin olen sitä vahvuuttani voinut osoittaa kun puoliso on sairastanut.

Elämä on vaan elettävä niinkuin kulloinkin jaksaa.

SitrusRe: Univaikeudet30.7.2017 21.10
Kaikille parasta mahdollista su-iltaa ja yötä! Koetetaan uskoa hyviin ihmeisiin. Pidetään yllä toivoa.
Huominen voi olla parempi.
❤💚💛💦

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet31.7.2017 9.49
Huomenta...yö taas valvottu että nyt rupee tuntumaan tosi pahalta. Pää räjähtää on sellainen olo tai ehkä paremminkin pimahtaa. Närästää ja tekee vaikka mitä.

Onko tätä vaan kestettävä kunnes uupuu ihan kokonaan.
Varmaan....

Mitäs Sitrus ja muut nukutte/voitte. Toivottavasti paremmin😃 kun minä.😞

SitrusRe: Univaikeudet31.7.2017 15.43
Voi, mä en tiedä mitä sulle sanon, Ann💚💚.
Mutta ajattelen myötätunnolla.

Mä olen nyt nukkunut, mutta surun ym. kanssa saa raataa. Ero on jäänyt möykyksi, josta en pääse ohi enkä yli. 2,5 v. sitten eronnut ei saa enää myötätuntoa vaan kulmien kohotuksia jos ei ole jo "toipunu". Yleisesti sanotaan, että 3 v.n. päästä erosta elämä alkaa olla päällisin puolin raiteillaan. Yksi jätetyksi tullut kuulemma alkoi 5 v.n. päästä toipua iskusta. Ei ollut toisen lähtösuunnitelmia tiennyt.
Yksi neuvo jonka haluan antaa: Älkää sanoko eronneelle, että hänen pitäisi voida paremmin kuin voi! Koskaan eikä ikinä. Siitä on paljon haittaa eikä mitään hyötyä. Se lisää surijan huonoudentuntoa, vähentää uskoa omiin voimiin ja mahdollisuuksiin, painaa pään häpeästä vieläkin alemmas. Jos surijalla on voimaa, hän närkästyy, loukkaantuu ja päättää ettei enää puhu asioistaan sinulle. Ei myöskään ole vastaanottavainen kuulija sinun murheillesi. Niitäkin voi tulla, odota vain. Välit saattaa mennä poikki tämän yhden ison sammakon takia.

Ylipäänsä harva asia on niin varma, kuin se ettei toisen kärsimystä ole kellään oikeus vähätellä. Vain ihminen itse tietäö mitä koko kimppuun kuuluu, ja miten kovasti hän yrittää niillä keinoilla joita on.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet1.8.2017 10.31
Hyvä kun olet Sitrus saanut nukuttua. Pääset näistä sisälläsi vellovista tunnetiloista edes yön ajaksi eroon.

Uskon, että sinulla on rankkaa oman menneisyytesi kanssa. Ei sen poistaminen elämästä ole mikään läpihuuto juttu.
En edes usko, että siihen voi mitää lukuja (vuosia) antaa koska se poistuu elämästä. Se on niin henkilökohtaista ja kaikki riippuu siitä miten paljon on läheisiä joiden kanssa asiaa voi purkaa sisältään. Monta kertaa tietty vieraskin on hyvä apu siihen mutta luulisin omalla kohdallani olevan parasta tukea ne ketkä minut tuntevat hyvin ja sitä kautta käydään asioita läpi ja pois elämästä.
Vähättelystä suorastaan ärsyynnyn ja siitä, että kuule kun silläkin on sitä ja tätä ja elää sekä mennä porskuttaa.
Juupa juu....kaikkihan me niin tehtäisiin ja helpotettaisiin oloamme mutta kun se ei vain näin mene.

Sitrus jaksamista sinnulle yhä toivon, että pääset metrinkin eteenpäin.
Pienestä se alkaa....klisee lause mutta joskus jopa totta.

Viime yökin meni ihan pieleen unien kanssa. Tai no nukuin ja en nukkunut. Närästi ihan tosi kovin, ja sitten se herätteli tunnin välein, että se niistä unista taas kerran.
Kyllä on mieliala tosi äreä ja tuskainen.

Ehkä tässä kohta joku suuri räjähdys tulee ja se on sitten siinä....

AnnaMyyRe: Univaikeudet1.8.2017 18.15
Tuskaista on , levotonta ja ärtymystä pinnan kireyttä kipujen ja muiden asioiden kanssa.

Yritetään, en tiedä mitä mutta jotain:(

SitrusRe: Univaikeudet3.8.2017 10.38
Huomenta kaikki!
Eilen sain tehtyä alta pois yhden stressaavan jutun. Illalla tein rentoutusharjoituksen https://maijamedia.com/shop/kaaoskirja
tästä linkistä. Jätin mirtatsapiinin purkkiin. Otin melatoniinia ja vain puolikkaan unilääkkeen. Nukahtelin kesken harjoituksen, mutta annoin sen soida loppuun.
Yöllä heräsin tapani mukaan. En kuitenkaan ottanut lisää unilääkettä, kuten teen ahdistuksen lyödessä päälle, enkä rauhoittavaa. Venytin käsivarsia ja niskan lihaksia. Olen huomannut sen nukuttavan. Nukahdin ja heräilin. Yht. unta n. 6 tuntia. Olin siis päättänyt että en jatka nukkumista väkisin millään kemikaalilla. Olin hyväksynyt, että nukun ehkä tosi vähän. Sen sijaan nukuin paremmin kuin odotin! Suuri merkitys oli puretulla stressillä.

Tänään tuntuu pää selkeältä. On jopa nälkä. Huomaan jälleen kerran, että tunnekuorma on saatava käsiteltyä ja mirtat. ei tee hyvää.
💛💚❤ kaikille!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet3.8.2017 17.15
Heipähei kohtalo ystävät ❤

Kun luin Sitruksen kirjoituksen tämän hetken tilanteesta tuli helpotuksen huokaus, että hyvä kun joskus joku saa auringon paistetta eloonsa ja voi edes vähän paremmin.
Ei se helpolla tule tämä parempi olo mutta pääasia on, että joskus saa sitä hyvääkin kokea.

Itselläni on niin kurja olo kun olla voi. Uneton ja siihen kylkiäisenä nämä kivat selkäkivut ja närästys niin koville ottaa. Saa nähdä koska nuppi halkeaa. Elettävä on vaikka kuinka voi huonosti. Ei enää ymmärrä mistä osaisi hakea apua. Kait se on jonnekin suuntaan lähdettävä jos kivut ovat tätä luokkaa ja unettomuus jatkuu.

Jakselkaa te muut❤👍

SitrusRe: Univaikeudet3.8.2017 18.32
Voi Ann. En tiedä mitä sanoa. Miten pitkä aika on siitä, kun olet viimeksi nukkunut? Montako tuntia suunnilleen nukut per yö?
Musta sun vaikeudet kuulostaa nyt megalomaanisilta.
Milloin viimeksi olet valittanut unettomuutta lääkärille? Eihän tuo voi jatkua noin. Uni on välttämätöntä.

Mä en tosiaan tiedä miten auttaa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet3.8.2017 19.39
Kiitti Sitrus❤
En enää itsekään muista koska olen nukkunut niin, että sitä voi nukkumiseksi sanoa.
Ihan todella pelkään käydä sänkyyn kun tiedän ettei uni tule..neuroosi on tullut. Sitten kun puoliso nukkuu vieressä sitä jää miettimään, että toinen on unessa minä en.
Ja sitten jos omalla pyörimisellä pitää toisenkin hereillä tuntee syyllisyyttä siitä.
Eli pyöreässä kehässä pyörin.

Keväällä kerroin lääkärille tästä kipu unettomuus kehästä. Nukahtamisläkkeet on kaikilla lääkäreillä minulle unisuositus. Elimistö kun reagoi niin kummallisesti lääkkeisiin. Olen vaikea tapaus. Myös itselleni.

Ensi yöksi otan tuplalääkityksen ja katson kuinka käy.

AnnaMyyRe: Univaikeudet4.8.2017 9.03
Miten meni nyt yö Ann?

Sitruunainen kirjoittaa asiaa, sun tilanne ei voi jatkua noin, sun elimistö on ihan piipussa kipujen ja unettomuuden kierteessä.

Sinä et halua enää lääkäriin koska apua ei ole tullut etkä kestä lääkkeitä.Ota yhteyttä Markku Partiseen, ainakin Helsingin uniklinikalla ottaa vastaan Olet varmaan kuullut hänestä?

En osaa linkittää kännykällä mutta googlaa.Tuosta kierteestä ei tuu mitään.Ihan oikeesti!!!!

Ite nukun luin tukki, alotin muutama päivä sitten Neurontinin taas, mahakivut on niin pahoja.En tiiä onko siitä niihin apua, mutta nukkumisern on ainakin.

Mutta tuo lääke tuo hevosen ruokahalun, näläntunnetta ei mutta halun syödä.

Muutoinhan en söisi kuin väkisin yhtään mitään.Outoa ettei ole nälän tunnetta mutta halu tulee.Mätin rasvaista pizzaakin parina päivänä, ei reflu reagoi mitenkään, tää kauhein mahakipu on jotain muuta kuin reflua.

SitrusRe: Univaikeudet4.8.2017 11.17
AnnaMyytä komppaan, tuollainen unettomuus E I saa jatkua.

Hyvä että AnnaMyy nukut.

Mulla meni taas huonosti, mut itse mogasin: otin puolikkaan unilääkkeen, ja jatkoin lukemista! Tyhmä!!! Vaikutus meni ohi. Jouduin ottamaan lisää, myöhemmin vielä mirtats. No nukuin, mutta olen väsynyt, järki ei toimi ja kooedinaatiokyky huono.

Nyt erotan jo hyvin, mikä huono seuraus on mistäkin. Mirtatsapiini on mulle viheliäinen. Olen koko päivän pöhnässä, ja odotan vain iltaa että pääsen nukkumaan. Mut koska se vähentää toimeliaisuutta, en ole illalla väsynyt, joten joidun taas ottamaan lääkettä, tai pakottamaan itseni toimeliaaksi päivällä tai alistumaan huonoon seuraavaan yöhön.

SitrusRe: Univaikeudet4.8.2017 11.18
Annamyy, lääkäriin mahakivun kanssa. Vai joko kävit?

AnnaMyyRe: Univaikeudet4.8.2017 11.29
Kävin sillon onko tästä nyt kolme viikkoa ja otettiin pissat tulehduasarvot haima maksa sappi kokeet, kaikki ihanteelliset ja sain Libraxia.

Mutta taitaa tuo Neurontin vähän auttaa.En tiiä.On kuitenkin arkuutta polttelua ja viiltelyä, selässä kans.

Katsoo nyt😕 Sitrus ota se mirta kaks tuntia ennen nukkumista , jos myöhään otat ni on se pöhnä seur päivänäkin.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet4.8.2017 12.52
Heissan teille "välittävät"

Kiitos kun jaksatte oma huonon olonne ohessa kantaa huolta minun unettomuudestani. Tuntuu tosi lohdulliselta. Viime yö oli taas yksi tuskien yö. 8 soitin lääkärikeskukseen ja sain puoli 10 ajan. Yksityislääkäriin jonka kiinnostuksen kohde on mm. unettomuus.
Menin vastaanotolle ja purskahdin itkuun kun kerroin miksi tulin. Reilun tunnin olin hänen luonaan (aika 20min) ja käytiin läpi mistä unettomuus alkoi ja minun muut vaivat. Onneni on toistunut eli sisät. lääkäri sairasti refluksi tautia ja nyt tämän aamun lääkäri on kärsinyt vuosia itse unettomuudesta. Nyt tilapäisesti mutta aiemmin näin pahasta kun minä nyt. Hän kertoi käyneensä uniklinikalla ja lääkityksellä uni vaikeuksia hoidettiin..todettiin ettei unettomuuteen ole sen kummempaa syytä. Minua kun selkäkivut, närästys ym.vaivaavat niin ne osaltaan aiheuttavat unettomuutta ja nukkumisongelmia eli hän kallistui vielä lääkekokeiluun eli samaa ehdotti mitä itse käyttää ja sanoi että paljon käytetään hyvin tuloksin. Näin sanoi apteekissa farmaseuttikin eli paljon käytetty lääke. Joten nyt vielä tämän tien kokeilen ja otan häneen yhteyttä toimi tai ei toimi lääkitys. Sanoi vielä, älä googlaa älä kirjoittele facessa lääkkeestä. Saat vaikka mitä kommentteja ja et uskalla kokeilla.
Hänen omakohtainen kokemus on että toimii ja nyt toivotaan samaa minun kohdalle.
Ei ole koukuttava eli voin koska vaan lopettaa kun annos on tosi pieni.

Saa nähdä kuinka minun käy. Yritän pelon siirtää taka-alalle ja miettiä josko apua saisin.

Koeta sinäkin jaksaa AnnaMyy ja Sitrus myöskin.❤❤

SitrusRe: Univaikeudet4.8.2017 13.06
Tämä oli päivän paras uutinen, Ann!!
Lääkäri varmasti tietää mitä määrää, ihan hyvä ettet kerro lääkkeen nimeä etkä googlaa.
Meille riittää kuulla, kun kerrot huomenna että sait nukutuksi, edes vähän.

Mulla on nyt helppo kausi refluksin kanssa. Unihommakin on ihan selvästi henkistä lajia, tai olenhan mä sen tiennyt aina.

Tällä hetkellä akuutein terveyshuoli on kipeä pikkuvarvas. Löin sen pari kertaa tuolinjalkaan ja oven alareunaan. Nyt se oireilee uudelleen ja näyttää olevan kuin vinossa. Soitin jo lääkäriin, mutta apu olisi särkylääke. No thanks! En voi uskoa, että se olisi murtunut, silloin kipu olisi jo aiemmin ollut kovempi, luulisin.

Jos se ei parane, menen hyvälle jalkaterapeutille. Jos on vielä varaa.

AnnaMyyRe: Univaikeudet4.8.2017 14.31
On todella hyvä uutinen Ann!❤Tiedä vaikka käynyt se lääkäri uniklinikalla ton Markku Partisen vastaanotolla☺

Nyt luottoa kehiin ja kerro sitten.Halaus👍

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet4.8.2017 15.00
Nyt mä itken ilosta kuinka empaattisia olette. ❤ Kiitos sydämestäni teille❤


Voimisia teille ❤😄

SitrusRe: Univaikeudet4.8.2017 16.56
No me ollaan susta huolissaan kun tuo on niin paha tilanne. Ja nyt mielissämme, kun menit lääkäriin. Tietysti on kiva ajatella, jos kehotuksillamme siihen myötävaikutimme edes hieman.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet4.8.2017 17.18
On toki hyvä vaikutus myötäelolla. Tämähän on sitä mikä minullekin on tärkeää..
Eli antaessaan saa❤

Jotenkin olen kelannut tätä lääkäriä kun aika oli 20min.niin olin reilun tunnin koska vastaanotolla istuin tunnin verran ja hän sanoi että "onko sinulla voimassa olevaa lähetettä fysik hoitoon vastasin ei ole. No minä kirjoitan. "

Kun maksoin käyntiä sanoin että missä se lähete on lääkäri tuumasi että hän taisi jättää sen lähetä painikkeen painamatta. Mentiin takaisin huoneeseen ja niinpä vielä juteltiin olostani samalla kun hän teki uusiksi koko lähetteen. Hyvä käynti ja 73?maksoin. Ainakin yritti auttaa ja tulin kuulluksi.

Kiitos ❤❤❤❤ kaikesta tuesta.

SitrusRe: Univaikeudet4.8.2017 18.46
Haithan jo lääkkeet ensi yöksi?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet4.8.2017 19.01
Juups hain. ❤Katsotaan kuinka käy. Toivon kovin että hyvin.
Huomenna pitäisi kyetä äitini pyöreitä vuosia juhlimaan.
Kovasti toivon, että olisin iskussa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet5.8.2017 9.09
Huomenta!

No nyt on ensimmäinen yö takana ja aika rikkonaista uni oli. Tunnin pätkissä nukuin. Virtsatie tulehdus juoksutti vessassa ja eikä tämä uusi låäke ainakaan vielä tasaista unta antanut. Tuskanhiki oli/on päällä, että koville ottaa.

Nyt on ihan epätodellinen olo ja oikein voin huonosti kuten arvelinkin että lääke on taas eri mieltä kroppani kanssa eli ei taida sopia. Mutta en vielä heitä kirvestä kaivoon.

Toivottavasti teillä muilla on paremmin eli vointi jotenkin ok nimikkeen alla.

Hyvää tätä päivää kaikille❤❤

PikeRe: Univaikeudet5.8.2017 9.27
Huomenta vaan!

Pari yötä tällä viikolla nukkunut tosi hyvin, joka minulle tarkoittaa väh 4 tuntia putkeen. Viime yö taas perinteisen katkonainen. Univaikeuksista tietää vain ne, joilla niitä on. Muut voi vai jotenkin kuvitella 😕

Maha on turvonnut ja ahdistuneen oloinen monestakin syystä, mutta tämä älytön pillereiden määrä/päivä on yksi ja suurin syy. Eilen sisätautipolilta soittivat ja lisättiin taas yksi pilsu, joka pitää ottaa aamulla tyhjään vatsaan 15min ennen aamupalaa ja 4:ään tuntiin ei saisi syödä maitotuotteita, beetasalpaajia, happosalpaajia ym.

Oon ihan ymmälläni ja jopa raivoissani. Pitääkö töissä käyvän ihmisen laittaa kello soimaan aamul klo 4, että voi kaikki käytössä olevat tabletit ottaa "ohjeen" mukaisesti. Ei käy minulle. Itseppä vastaan omasta olostoni ja pilsujen syömisestä.

Lisäksi lääke on kilpirauhasen vajaatoimintalääke, jonka lisäksi syön liikatoimintalääkettä. Ei mee jakeluun 😡

Kaikesta huolimatta aurinkoista päivää kaikille 🌻 Tää lähtee illalla festareille 👚💅👣 oli olo mikä tahansa

Tsempit Ann, Sitrus, AnnaMyy, Joni, samatäällä, johannes, maarit, etc

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet5.8.2017 11.40
Pike kiitos sinulle tsempistäsi.

Olisiko lääkitys nyt sekaantunut jonkun toisen kanssa. Kuulostaa kummalliselta kun sinä hoidetaan vajaa-ja liikatoiminnasta. Ehkä itse kysyisin.

Mukavia festareilta sinulle👍😃

PikeRe: Univaikeudet5.8.2017 12.48
Kiitos 😊

Juttelin hoitajan kanssa ja kuulemma käytetään ks comboa kun liikatoiminta-arvot alkaa paranemaan ja jopa siirtymään vajaatoiminnan puolelle. Minun tsh arvo on viitteen sisällä 2,66, mutta liikatoimintapotilaalla sen tulee olla 1-2, joten nyt sitten annetaan myös vajaatoimintalääkettä. Tuntuu ihan hölmöltä minustakin, mutta näin endokrinologi oli määrännyt. Kysyin, että enkö voi vaan lopettaa liikatoimintalääkettä. No en voi, kun minulla on silmäoireita, jotka vaativat sen Tyrazol lääkkeen.

Uaahh 😣 Olen kilpirauhaspotilaiden vertaistukiryhmässä ja on tällaista ollut muillakin. Ja senkin tiedän, että tää sairaus on hyvin moninainen ja yksilöllinen kuten refluksikin.

Näillä mennään.....festareihin jo valmistuen 🎼💃

leenaliinaRe: Univaikeudet5.8.2017 16.00
Aikuinen nainen.Nukahtamislääkkeitä ei voi yhtä-äkkiä jättää pois.Kait lääkäri opasti että jonkinaikaa pitää ottaa nukahtamilääkettä rinnalla.Ota ainakin puoliskoa. Olen itse kokenut saman ja ihmettelin miksi uni oli omituista pari kolme viikkoa.Parempaa ensi yötä toivottelen...

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet5.8.2017 16.30
Juu kyllä lääkäri kertoi että käytä niitä zopinoxeja rinnalla ensin koko pilleri ja kun saan hyvät unet sitten puolitan nukahtamis pillerin ja kenties toisenkin..eli miltä itsestä tuntuu.

Kiitos kommentistasi leenaliina❤❤

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet6.8.2017 12.54
Heippa...kyllä viime yökin meni ihan huonoilla unilla. Ehkä pilleri olisi nukuttanut mutta siitä tulee niin huono oksettava olo ja vatsaa poltti että teki mieli itkeä. Joten arvelen että näiden lääkkeiden kanssa käy kuten muidenkin nekään eivät minulle käy.

Manaan itsekseni että miksi ei elimistöäni ole luotu lääkkeitä sietämään kun kuitenkin vaivoja on ihan liiankin kanssa.

Tällaista tänne kuuluu.😞

Mites te "muut" jakselette.❤❤

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet6.8.2017 13.30
Tällaisen jutun löysin vaan.....

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/vaikean-unettomuuden-hoito/

PikeRe: Univaikeudet6.8.2017 15.30
Kiitos kysymästä Ann ja hyvä artikkeli on. Unettomuus on peestä ja pitkittyessään mutkistuu ja kroonistuu ja kierre on valmis.

Minä nukuin tosi hyvin edellisyön "festareiden" voimalla 😁

Tänään pizzalla ja nyt yleisurheilun mm kisoja, joten kaikkinensa loistava sunnuntai.

Huomen töihin kipulääkkeiden (selkä) ja muiden pilsujen voimin 👍Pari päivää töitä ja sit Hesaan luottamustoimen hoitoon

Päätin ottaa yliotteen näistä kivuista, säryistä ja muista hankaluuksista 🙆
Tsempit 🐛

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet10.8.2017 15.24
Heips...

Onpa kiva lukea Pike sinun kirjoittamaasi tekstiä, että reissu missä olit on onnistunut ja sait nukuttuakin.

Minä olen parina yönä nukkunut nukahtamislääkkeillä noin 5 tunnin unet. Se lääke mitä minulle kirjoitettiin unettomuuteen sai kyllä niin pahat jutut taas kerran kehossani aikaan, että mieluummin valvoin ja voin pahoin kun käytän lääkettä mikä ei nukuta ja tekee vieläkin pahemman olon. Aivan järkyttävää oli oloni. Hyi.....hitto.

On se kurjaa kun elimistö reagoi näin voimakkaasti lääkkeisiin joiden pitäisi tehdä hyvää eli helpottaa oloa vaan aivan toisin käy. Ei hetkenkään rauhaa missään. Pään sisällä menee lujaa ja koko kroppa on levottumuuden vallassa.

Että tällainen tapaus olen.

Toivon kovin, että teillä muilla olisi asiat hyvin ja saatte ainakin nukuttua.

SitrusRe: Univaikeudet10.8.2017 15.54
Eli oliko se viimeisin lääkekin sulle huono?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet10.8.2017 16.01
Aivan kaamea. En kolmea pidempää uskaltanut ottaa siis kolmena iltana. Olin ihan tuskan hiestä märkä oksetti vapisutti ja teki ties mitä.
Katsoin sivarit jälkeenpäin ja kaikki kamaluudet oli minulla.

Ei voi kun jatkaa nukahtamis pillereillä. 😞

SitrusRe: Univaikeudet10.8.2017 16.23
Nyt voit varmaan kertoa mikä se oli.
Auttaako Zopinox sua yhtään? Myös rauhoittavaa voi käytttää unilääkkeenä. Mut olethan sä kai senkin kokeillut.

leenaliinaRe: Univaikeudet10.8.2017 16.48
Luulisi että lääkärisi antaisi luvan käyttää silloin tällöin luvan käyttää puolitoista nukahtamislääkettä.Kun ei kerran muut sovi.Nukkua täytyy.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet10.8.2017 17.04
Zopinoxilla olen nukkunut nämä muutamat tunnit ja tämä seuraava päivä on aina parempi kun vähän olen nukkunut. Diapamia on kokeiltu pieni murunen zopinoxin kanssa vaan seuraava päivä on taas kerran ollut ihan paska.
Ja siihenhän jää koukkuun.. näitä en ymmärrä. Kaikkeen jää koukkuun jos uni ei ilman lääkettä tule. Mun lääkäri sanoi ettei nukahtamis lääkettä saa käyttää kun tilapäisesti. Antoi kuitenkin purkkiin reseptin siis sähköisen👍👍Sanoin että ystäväni sisar on imovanea käyttänyt 13 vuotta ja nukkuu edelleen sillä. Ei oo toleranssi kasvanut ei pärjää kuitenkaan ilman niitä.

Lääke mitä kokeilin on ketipinor. Mulle hullunlääke. Toivottavasti en nyt aiheita kenellekään ahdinkoa kun kerroin kuinka huonosti lääke minulle sopi.

Kiitos kohtalotoverit❤❤❤kommenteistanne.

PikeRe: Univaikeudet10.8.2017 17.50
No huh!

Ketpinor on psykoosilääke mm kaksisuuntaisen mielialahäiriön eli bipo:n hoitoon, skitsofreniaan ja maniaan. En tiennyt niitä käytettävän pelkästään unettomuuteen....?

No, anyway, en yhtään ihmettele huonoa oloasi Ann. Voimakkaita ovat ja ennenkaikkea muutenkin herkästi lääkkeisiin reagoivalle vielä voimakkaampia.Tuttuni käyttää, mutta ovat ihan ok, kun on oikeaan käyttötarkoitukseen.

Niin meni vkonloppu ku Strömsössa ja siihen se sit jäikin. Lopetin sen Tyroxinin eli sen vajislääkityksen, koska tuli ihan älytön mahakipu, polte ja ruokatorvi ku tulessa. Valvoin muutaman yön. Nyt ku en oo niitä eilen enkä tänään ottanu, olo lähes ok.

Ainoastaan kipulääkekuuri taas päällä. Selän takia pari viikkoa saikulla 😣 Sitä se Hesan reissu teetti.

Onneks oon nyt saanu nukuttua ja toivon, että Ann sinäkin saat unesi takaisin, ainakin ilman Ketipinoria. ...

leenaliinaRe: Univaikeudet10.8.2017 17.57
Ketipinoria käytetään paljon unettomuuteen.Annostushan se ratkaisee,unettomuuteen tosi pieni.Psykoosilääkkeenä sitä ei kait enää paljon käytetä ,ei ole kovin tehokas siihen.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet10.8.2017 18.10
Juu tämä lääkäri käyttää itsekin unettomuuteensa samaa lääkettä. Hänelle käy ja monille asiakkailleen mutta minulle ei. Minut tuntien annostus oli niin mitättömän pieni ja siihenkin reagoin noin voimakkaasti. Ei niin ei.

Aika säkä että lääkäri itsekin tietää mikä on vaikea unettomuus.

Eli mikä sopii suuremmalle osalle ei sovi minulle. Kuten sinäkin Pike jätit tyroxinin pois kun ei toimi niinkuin on toivottu niin itse itsemme tuntien pitää toimia niin että vointi paranee, eikä vaan huonone lääkkeillä.

Kiitos Pike toivotuksestasi unien suhteen otan zopinoxia ja toivon unen tulevan.❤❤

SitrusRe: Univaikeudet10.8.2017 18.25
Mullekin on joskus ehdotettu ketipinoria, mutta vilkaisin tuoteselostetta ja kieltäydyin. Mirtatsapiinista tulee kuin narkoosi. Juuri ennen nukahtamista tulee paha olo sekä henkisesti että fyysisesti, ikäänkuin elimistö kokisi olevansa uhattuna ja vastustaisi nukahtamista. Uni ei mirtalla kestä kuin kaksi tuntia, mutta apaattinen aloitekyvytön pöhnä koko seuraavan pvän.

Parhaiten auttaa panadol, zopinox ja opamox. Melatoniinista tulee painajaisia.

Luomukonsteista lihasten venyttely sängyssä, erityisesti hartialinjan ja käsivarsien. Syvähengitys, hidastettu hengitys ja rentoutusharjoitus. Lymfahieronta.

SitrusRe: Univaikeudet10.8.2017 18.26
Mirtatsapiiniin tulee toleranssi muutamassa pvässä. Nopeammin kuin unilääkkeeseen.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet10.8.2017 20.00
Mirtatsapiiniinia on kokeiltu ja se oli unilääke joka teki ihan seko olon. Pelkäsin että järki lähtee. En siis voinut sitäkään syödä.
Minulla tämä selkä ja niska pitävät kiitettävästi hereillä joten kipuläääkityskin on huono tämän oudon kehoni takia.
Koville ottaa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet11.8.2017 13.41
Moikka❤ viime yönäkin sain n.5 tunnin unet xopinoxilla, että elo on ihan taas parempi mitä se on ollut kun en nuku yhtään.

Mietin mitä unettomuuteeni on kokeiltu ja todella huonoin tuloksin. Cipralexiä (nimi sinnepäin) Mirtatsapiiniinia, tenoxia, opamoxia, diapamia ja nyt tämä ketipinor.
Kaikki olivat minulle hullun lääkkeitä paitsi viimeinen nyt jäi kokeilematta. Kolmatta vuotta mennään näillä huonoilla unilla ja siksi on lääkekokeilut ohi.
En käsitä mitä pahaa tässä nukahtamislääkkeessä on. Paljon vähemmän sivuvaikutuksia. Mieluummin tähän jään koukkuun kun masennus mömmöihin jotka eivät onneksi minulle edes sovi.

Zopinoxia käytän ja sillä nukun edes muutaman tunnin joten näin eteenpäin menen.

SitrusRe: Univaikeudet11.8.2017 14.26
Mä olen kanssasi samaa mieltä: vähiten zopinoxissa on sivuvaikutuksia. Sen teho säilyy samalla annoksella, ja halutessaan sen voi lopettaa suht. helposti.

Olen ihmetellyt mirtatsapiinin tekemää inhottavaa oloa. Nyt luin, että se saattaa vaikuttaa sydämen rytmiin. No niin tosiaan tekee. On kyllä vaikea käsittää, että masennuslääkkeitä suorastaan tyrkytetään univaikeuksiin. Niissähän on vaikka mitää sivuvaikutuksia ja huomioon otettavia asioita.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet11.8.2017 14.47
Ja se mikä hauskinta osta masis lääkettä 10kpl pakkaus maksaa kympin. 100 kpl 4?.
Että tilastoihin saatiin taas yks sadan pillerin käyttäjä lisää et on tosi hyvä lääke.

Zopinoxista ei tule päivä oloon mitään ongelmia mutta muista ihan karmeat.

Maalaisjärjellä vois joskus meitä lääkärit auttaa ei kirja järjellä...vai onko se nykyään netti järkeä 😂😂

SitrusRe: Univaikeudet11.8.2017 22.08
Kela leikkii kanssamme: Ostin 1x30 kpl mirtats. Olisin voinut ostaa kerralla 3x30 kpl eli 3 kk.n annoksen ja saada sen kelakorvattuna, mutten halunnut. Käytän mieluummin suussa hajoavaa Remeronia.

2 vk.n. päästä asioin toisessa apteekissa ja ostin Remeronia. Mutta en saanut yhdestä 30 kpl.een annoksesta kelakorvausta, koska edellisestä ostoksesta oli vain 2 vkoa aikaa. Sillä, että olin silloin ostanut vain kolmasosan kelan sallimasta 3kk.n annoksesta, ei ollut väliä. Kuten ei silläkään, että valmiste oli eri ja paremmin sopiva refluksin takia.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet12.8.2017 9.06
Huomenta😄. Viiden tunnin unet zopinoxilla on nukuttu joten nyt tiedän ja muistan miltä tuntuu nukkua. Kyllä se vaikuttaa henkiseen kanttiini oikeinkin myönteisesti kun saa nukuttua.
On niin väärin kun joku haluaa...kela ym..määrätä mitä me voimme käyttää ja mikä meille on hyväksi. Uskon että itse olemme oman vointimme parhaita tuntijoita.

Sinullakin Sitrus on kokemusta miten lääkkeitä meille armosta annetaan ja vielä niistä rokotetaan eli liian usein....jonkun mielestä...kun apteekista haet törmäät juuri niihin ongelmiin mistä kerroit. Ei saa korvausta ym vastaavaa.
Näköjään elämä opettaa puolensa pitämään.

Päivä kerrallaan....ensin tämä päivä on elettävä. Katsotaan kuinka se tästä jatkuu. Ukkostaenko. 😘 En tykkää, pelkään.

PikeRe: Univaikeudet12.8.2017 11.38
Hienoa Ann 😄 Tiedän itsekin, kuinka hyvä tunne on saatuaan nukuttua yhtäjaksoisesti 4-5 tuntia. Työssä käyvälle se on riittävä, mut aiemmin 2-3 tunnin pätkissä ja suurimman osan yöstä valvoneena, olo on mitä karsein.

Nyt saikulla voin nukkua kun huvittaa, joten kyl se taas tästä. Refluksi vaivaa ja onneksi särkylääkkeessä on Esomepratsol samassa, niin hyvä niin. Eilenkään en syönyt juuri mitään ku "torvea" poltti ja korvensi 😣

Nyt ulos aurinkoon ja huolet sivuun 🏜

SitrusRe: Univaikeudet17.8.2017 11.11
Olen jälleen paikallistanut uniongelmaani. Se johtuu henkisestä kuormituksesta, ristiriidoista ja huolesta. Kun saa mieltä vaivaavia asioita hoidettua pois, mahdollisuus nukkua rauhassa paranee.

Kun nukkuu, jaksaa päivällä olla aktiivisempi, liikkua, touhuta ja syödä, mikä taas auttaa.

Viime yönä en ollut viideltä nukkunut yhtään. Nyt oli lisänä kova selkäkipu. Nousin lopulta pois sängystä kierimästä, keitin vettä ja maitoa, lisäsin vaniljasokeria ja hunajaa. Sanovat tätä unijuomaksi, hyvää se on ainakin. Menin pihalle katsomaan ja kuuntelemaan valkenevaa aamua. Näin ison siilin, seurasin pitkään sen touhuja. Sen jälkeen nukuin, unta yht. 4,5 h.

Että työtä on vielä. Mutta mun kohdalla unettomuus olisi poistettavissa. Olen syönyt ja syön edelleen turhaan siihen tuunteita turruttavia lääkkeitä. Oikea hoito on terapia. Mun kohdalla siis.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet17.8.2017 12.56
Tätä samantapaista tutkimusta olen minäkin oman unettomuuteni kanssa tehnyt kun sinä Sitrus olet itsesi kanssa.

Löysin tällaista tietoa netistä ja luin nyt kaikki tekstit mitä linkistä löytyi.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/vaikean-unettomuuden-hoito/

Minulla nämä kovat selkä,niska, polvi ym.kivut kun eivät ole hallinnassa eikä myöskään nämä refluksi vaivat niin tässä on varmaan iso syy ettei uni tule.

Kovin olen huonosti nukkunut ja särkyjä riittää 24 tuntia vuorokaudessa, että ei ihme ole ettei uni tule. Eilen illalla otin Panadolin ja Zopinoxin ja sainpa 5 tunnin unet nukuttua. Tyhjää parempaa. Enkä oikeastaan ole koskaan 6 tuntia pidempään nukkunutkaan. Että viime yön unista olen ihan tyytyväinen.

Lääkkeetön uni olisi sitä parasta unta ja varmaan terapia/unihoitajan apu. Vaan mistä niitä kohdalle saisi.

SitrusRe: Univaikeudet17.8.2017 15.49
Sulla on Ann paljon noita ongelmia. Kipu on kyl yksi valvottaja.
Varasin ajan fyssarille. Mut nyt tuntuu selkä paremmalta kuin eilen

Joskus harvoin asiat ratkeaa itsestään. Meille asennetaan ikkunoihin uudet venttiilit. Se on hyvä, koska samalla saa kysyttyä pari juttua, mitä on ollut epäselvää ikkunoiden kanssa. Ja tuleepa siivottua ja pestyä ikkunat. Pihallakin yksi pulma on ratkeamassa. Se tuntuu ihan fyysisenä kevennyksenä.

Samalla huomaan, että on ihmisiä, jotka arvostelee mun luonnetta, elämää ja jopa tunteita tavalla mitä en ikinä tohtisi itse tehdä toiselle. En hyväksy sitä, tarvittaessa sanon sen myös. Ja se tuntuu hyvältä. Pidän puoliani, puolustan oikeuttani olla minä.

Tämä on kai tyypillinen juttu, mikä ihmisille tapahtuu keski-iässä. Sitä alkaa viis veisata mitä muut ajattelee.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet17.8.2017 17.04
Totta, olen kyllä aika raaskussa kunnossa ja kun ei kipulääkitys ole kohillaan, eli elimistöni reagoi niin voimaakkaasti lääkityksiin niin olen vaan sinnitellyt tämän kipulaastarin kanssa joka ei vie kun murto-osan kivuista pois. No hyvä, että edes senkin. Ja mitä sivareita tämäkin tuo mukanaan, ne on vaan kestettävä.

On Sitrus hyvä kun näet asiolle aina sen toisenkin puolen, eli huonosta löydät hyvää. Sillä voimalla jaksaa näitä arjen vastuksia. Ehkä???

Muistan joskus lukeneeni jostain kirjasta, että ihminen on niin ihme tapaus, että hän voi kirkkain silmin jutella toisen kanssa ja kehua tätä maasta taivaaseen ja toinen tottakai iloitsee kehuista, mutta voi mielessään ajatella ihan toista, että onpa tuo paska ihminen, että kehun nyt ihan huvin vuoksi häntä vaikka oikeesti en pidä koko tyypistä.

Eli tässä näkee, että me ei varmaan koskaan voida olla ihan varmoja mitä kukakin meistä ajattelee ja miettii.

Se, että pystyy itse olemaan rehellinen ja juuri se oma itsensä on parasta mitä me voidaan tehdä voidaksemme hyvin. Joku tykkää meistä siinäkin tilanteessa joka vetää porot nokkkiinsa.

Elämä opettaa eikös se ole vanha sanontakin. Ja se on myös totta.
Olen itsekin oppinut, etten ole kenenkään kynnysmatto ja se on tuonut paljon hyvää elämääni.

Viime viikolla olin koiran kanssa lenkillä ja minua vastaan tuli mies jonka nimeä en tiedä mutta olen hänen kanssaan jutellut vuosia aina niitä näitä ja myös hänen kavereidensa kanssa tulee koiralenkillä höpistyä.
Hän sanoi minulle, että mitä elätkö sinä vielä, juu ai kuin niin.
Joku oli kertonut, että olen kuollut rintasyöpään kun minua ei ole pitkään aikaan aamulenkillä näkynyt (syystä, että mies vie koiraa lenkille enemmän kun ennen). Sanoin siihen, että kerro kavereille A-elän, B- en vielä on onneksi sairastunut rintasyöpään ja C- ei pidä puhua asioita eteenpäin joista ei oikeesti tiedä.
Pikkasen oli kaveri vaivaantunut ja seliseliseli.... rupes tulemaan.



Että tässä näkee mitä voidaan keskustella siellä jossain henkilöstä nimeltä MINÄ!!

SitrusRe: Univaikeudet17.8.2017 22.42
No olipahan juttu!

Mulle tulee mieleen yksi kouluaikainen kaverini, joka kertoi äidilleen tarkasti kavereidensa - siis myös mun - asiat. Me oltiin aiemmin asuttu samassa talossa, että sikäli ymmärrän omalta kohdaltani kiinnostuksen, mut se kertoi kaikkien jutut ihastuksia sun muita myöten. Se äiti oli kotirouva, joten sillä ei kauheasti virikkeitä ollut. No, tällä äidillä oli ystävätär, jolle hän puolestaan tilitti tyttärensä kavereiden yksityisasiat. Mulla menee yli ymmärryksen, mitä ne HÄNTÄ liikuttivat.

Mutta sattuipa kerran sitten, että tuikituntematon naisihminen kysyi multa kerran ruokakaupan kassajonossa, että "Sitrus, mitä sinun rottweilerille kuuluu?" Säikähdin. Se oli ihan aavemaista. Kokosin itseni ja kysyin arvokkaasti: "Anteeksi mutta tunnetaanko me?" En keksi muuta kuin että tälle naiselle oli selostettu meidän perheen koiran hankinta oikein valokuvan kera.

Käsittämätöntä. Siinä ei kuitenkaan ollut pahantahtoisuutta, se oli vain ärsyttävää ja omituista. Ilkeään juoruiluun tutustuin
appivanhempieni myötä.

Väsyttää ihan simona. Onneksi nyt on unilääkettäkin, joten pitäisi saada nukuttua.

Toivotan kaikille mahdollisimman hyviä ja virkistäviä unosia!

AnnaMyyRe: Univaikeudet18.8.2017 12.11
Mulla vaan stressiä pukkaa lisää.Osa asoista on parempaan päin kuitenkin.

Eilen en jaksanut enää ja sain vapaan ajan yksityiseltä gyneltä.Ihana lääkäri.Pääsin huolestani kohdun ja munasarjojen osalta, ei ole syöpää, ihan pieni myooma 7mm.

Mutta 1 cm kokoinen leukoplakia muutos näkyi, siitä otettiin koepala.Kirje tulee jos patologin tutkimuksessa siitä ei löydy mitään, jos löytyy lääkäri soittaa aikaisemmin ja laittaa sairaalaan lähetteen.

Juteltiin stressistä ja lääkäri puhui että mun kivut on kroonistuneet stressin myötä, mutta että mitään pahanlaatuista mulla ei ole.En ole varma tuosta muutoksesta, kai se minimaalinen mahdollisuus on että siitä jotain löytyy mutta se hoidetaan sit pois.

Hyvää viikonloppua jokaiselle!

AnnaMyyRe: Univaikeudet18.8.2017 12.13
Niin ja 270 e maksoi, lääkäri kysyi että haluanko julkiselle tuon muutoksen näytteen ottoon koska se jo yksistään 70-80 e, mutta koska jo olin hollilla tutkimuspöydällä sanoin että ota vaan.Jäi mulle 20 e rahaa:(

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet18.8.2017 14.00
Kyllä ne jutut kulkee kun on sen tyylinen ihminen olemassa joka niitä ihmisten asioita selvittää ja haluaa eteenpäin viedä. Jopa kysytään ihan suoraan eikä edes osata nolostua kun saa vähän ihmettelevän vastauksen.
Itse kun asun kerrostalossa en kuule enkä näe mitään. Pääsee tosi helpolla näin.😃

Jos Sitrus sinua väsyttää kovin, minä olen pirteä kun mikäkin vaikka unet edelleen ovat mitä ovat. Ei kivaa.😞

Onpa mukava kuulla AnnaMyy sinustakin. On hyvä, että pääsit gynelle vaikka se rahapussissa tuntuukin. Kystia ja kaikenlaisia muutoksia voi tulla meille joten hyvä ne on pois sulkea ja käydä tutkimuksissa.
Aina se mietityttää jos jotain poikkeavaa on, että ei kait se ole sitä pahinta. Mutta monen kohdalla ei onneksi näin ole.
Stressaantuneena kaikki ainakin itsellä tuntuu elämää suuremmilta. Mutta onneksi on kuitenkin säikähdyksellä päässyt kuten itsekin toissa kesänä sen rintakasvaimen kanssa. Leikattiin ja hyvänlaatuinen oli.

👍👍 Peukut pystyyn myös sinun kohdallasi.

Kiitos toivotuksistasi. ❤

Kaikkea mahdollista hyvää kaikille❤❤

SitrusRe: Univaikeudet18.8.2017 14.20
Kumma kyllä nukuin todella huonosti.

Tänä iltana kaikki luomutemput kehiin.
Kävely, lämmin suihku, rauhottuminen, venyttely, lämmintä maitoa...

Kiva kuulla Annamyystä myös.

AnnaMyyRe: Univaikeudet18.8.2017 15.42
En ole ollut aktiivinen kirjoittaka kun asioita tapahtuu sellaisella vauhdilla etten pysy itsekkään perässä.

Oon vaan niin uupunut😧Sanoin tänään tuttaville että soittakaa joku mulle edes pilapuheluna joku hyvä uutinen, kaikki kaatuu niskaan.Väsyn mitättömästä, olen hoitanut toisten asioita unohtaen itseni vaikka ne asiat liittyy minuunkin.

Pystyispä tässä kertomaan kaiken, saisitte jonkun kuvan tästä.

Nyt en jaksa kuin maata, otin panacodin äsken mahakipuihin, saa nähdä oksettaako.

Koitin katsoo elokuvia-en jaksa keskittyä, lähtee kaupungille-en jaksa.

Lisäks painaa viikon alussa oleva työhaastattelu, cv pitäis pitäis päivittää-en jaksa.

Ja mitä mä sanon kyn muhun kohdistuu painetta töihin mwnosta, haluaisin kovasti mutta onko musta tässä voinnissa😢Luuseri😩

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet18.8.2017 16.37
Kyllä kaikki mitä koemme vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen oloon. Oli sitten kokemukset hyviä tai huonoja. Eikä silloin jaksa ajatella muita ( kun ei aina itseäkään)
kun elämä koettelee. Oikeesti ei tarvitsisikaan mutta kun luonto on mikä on niin useimmiten sitä pinnistelee oman itsensä kanssa voidakseen keskittyä esim jonkun läheisen ongelmiin. Ja se jos mikä syö ihmistä oikein tosissaan.

Keskittymiskyky on nollassa kun uupuu ja kipuilee. Että luulen tietäväni mitä elämä on sinunkin kohdallasi AnnaMyy vaikka en täysin pysty eloosi samaistumaan.

Minulla on puoliso joka kaikin tavoin tukee mutta kun olo on sellainen että on itseltäänkin hukassa ei se vaan helpota vaikka kuinka saa tukea.
Ongelma on oman kehon sisällä ja sinne ei toinen näe.

Toivottavasti saat lääkkeestä helpotusta etkä pahaa oloa. Koeta jaksaa❤❤

Sitrukselle,👍👍❤❤ että luomutemput auttaa.

SitrusRe: Univaikeudet19.8.2017 8.10
Ensin. Älköön kukaan loukkaantuko. Mulle vain ei Mirta tee hyvää, vaikka sitä kotona on ja olen välillä käyttänyt.
Mutta viime yöksi otin melatoniinin ja unilääkkeen. Myös Panadolin selkäkipuun.
Nukuin kertaakaan heräämättä ja unia näkemättä 6,5 h!!! Tavatonta.
En kiusannut itseäni Barcelonan enkä Turun hirveyksillä. Liikuin eilen paljon ja söin säännöllisesti. Tein illalla venyttelyn lattialla. En saa mennä nukkumaan tyhjin mahoin.

Pitkästä aikaa sellainen olo, että pää on paikallaan.

Miten te muut voitte tänään?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet19.8.2017 9.50
Huomenta!

Kiva lukea, että olet Sitrus nukkunut hyvin eli apua olet saanut näistä pillereistä mitä kerroit. 6.5 tunnin unet on jo huippuhyvät joten vilpitön ilon tunne tulee kun joskus käy näinkin.

Itsellä hyvä tilanne myös. Otin illalla puolikkaan Panadolin ja nukahtamislääkkeen. Nukuin myös 6 tunnin unet joten nyt on olokin taas ihan toisenlainen.
Nämä kauhu uutiset kyllä kieltämättä mielessä pyöri vielä kun sänkyyn menin, mutta onneksi uni tuli. Jotain untakin näin, että minua uhattiin rynnökkökiväärillä, eli liittyi näihin uutisiin. Mutta pääpiirtein meni hyvin yö, piiiitkääästä aikaa.

Se Ketipinor jää omaan oloonsa ja käytän nukahtamispilleriä kun sillä kerran uni ainakin joskus tulee.

Toivotaan muiltakin hyviä uni kirjoituksia. Yksikin nukuttu yö saa ihmeitä aikaan.

Toivottavasti tämä päivä menee niin, että voi jopa olostaan nauttia, edes vähän.

AnnaMyyRe: Univaikeudet19.8.2017 9.54
Miks loukkaantuisi? Iloinen sun puolesta että sait nukuttua ja liikuttua☺

Itsellä kovat kivut mutta nukuin.Minua pelottaa, kaikki😢Oon mä varmaan aina jonkun pienen mielihyvän jostain saanut, nyt ei mitään.Ois edes tää
kipu poussa niin vous käsitellä muita paineita.
Elämöntilanteeni in todella sumpussa.Vai vouko se olla totta että nää on yhteydessä, kipu ja elämäntilanne...
Sen huomaa naamastakin, olen alakulousen näköinen enkä hymyile.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet19.8.2017 10.17
Kyllä AnnaMyy kivut ja kaaos sisällä näkyy ja tuntuu itselle juuri niinkuin kirjoitit.
Ei pysty pienistäkään iloista nauttimaan kun niitä ei ole kun voi pahoin ja kivut syövät kehoa ja mieltä kaiken aikaa niin olemista on.

Toinen ei sitä välttämättä huomaa eli itse näkee kaiken kurjana jopa oman ulkomuotonsa, eli ei vaan jaksa mitään. Ja kyllä sen ainakin itse ymmärrän kivut joita ei saa kuriin vievät voimavarat nolliin. Muut murheet/ongelmat siihen kaupanpäälle.

Paljon voimia tähän päivään kaikille👍❤❤

SitrusRe: Univaikeudet19.8.2017 11.31
Annamyy.
Silloin kun mu pelotti kaikki, eikä ollut ketään tukena,visualisoin itseni pienenä lapsena ja aikuisena yhtaikaa.Puhuin ääneen sille lapselle, kerroin että pidän hänestä huolen, ei hätää. Katsoin myös peiliin, puhuttelin itseäni nimeltä ja vakuutin että pidän itsestäni huolen.

Se auttoi kummallisesti. Kokeile.

AnnaMyyRe: Univaikeudet19.8.2017 16.59
Moi mä yritän kaikkee.Ahistaa työhaastattelu muun lisäks, miten minä sinne😢

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet19.8.2017 18.37
Minun mielestäni voit sanoa jos jaksat mennä sinne työhaastatteluun, että olet sairastellut paljon ja se on uuvuttanut voimasi kovin. Olen vakuuttunut, että hän joka haastattelee sinua osaa kyllä sen jälkeen suhtautua sinuun niin, että ahdinko häviää tai vähenee. Tai jos et jaksa mennä soita ja toimi samoin.
Näin itse luultavammin tekisin.

Jaksuja edelleen toivotan ❤❤

SitrusRe: Univaikeudet19.8.2017 19.24
Mua auttaa, kun ajattelen, että kaikelle on syynsä.
Se auttaa siinä, että lakkaan tuntemasta selittelyn tarvetta itselle ja muille.

Työhaastattelu on toki spesiaslitilaisuus. Haluatko sä sen duunin?
Meinaan että jos menet sinne vastahakoisesti, se varmaan näkyy.

AnnaMyyRe: Univaikeudet20.8.2017 14.44
Haluaisin töihin mutta oon uupunut!!!En osaa sanoa toisko se töissäkäynti kuitenkin muuta ajattelemista ja sisältöö elämään...siis varmaan tois mutta oon tosissaan uupunu, pienikin henkinen ponnistus joita on riittäny ja riittää uuvuttaa jo pedin pohjalle😕Työ ois vielä psyk työtä, ei fyysisesti raskasta.

En oo jaksanu käydä ees suihkussa tiistain jälkeen😕Kauhee ahistus tuosta työjutustakin nyt, jospa se helpottaa kyn kuten näin nyt ajattelen sen jälkeen kun soitan ja sanon etten nyt voi tulla hlökohtasista syistä.

Ja rassaa mua sekin vaikkei ole suurin syy nyt että jos mä tässä voinnussa yrittäisin mennä, en sais taloudellusta helpotusta kuitenkaan kun on ulosotossa niin paljon.

Oon ollu samassa paikassa ennenkun ja silloin mulla meni ulosottoon summa joka olisi kattanut koko velan MUTTA se meni korkoihin ja kuluihin melkein 5000e.Mut siis toi ei oo nyt se suurin syy, lisätaakkana ajatuksissa kyllä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet20.8.2017 17.31
Voi kun voisi sinua jotenkin tukea AnnaMyy tässä tilanteessasi mitä nyt elät.
Ei ole helppo yhtälö se, että halu olisi kova töihin mennä mutta oma olotila estää kaiken.
Ihan taatusti moni asia muuttuisi elämässäsi jos työrutiinit tulisi arkeen mutta kun olo on noinkin kurja niin jaksaisitko töissä käydä ja tehdä työtä sillä innolla mitä sitä hyvässä kunnossa voisi tehdä.

Ihan aistii kuinka paljon tämä sinua rasssa ja ahdistaa. Se, että olosi on ennen tätäkin ollut samankaltainen varmasti lisää ahdinkoa, joten ehkä se soitto sinne haastattelijalle on nyt parempi vaihtoehto.

Eihän sitä tiedä kun yön yli nukkuu vaikka tilanne vielä voisi vaikka muuttuakin, mutta jos nyt jo tuntuu noinkin ankealta niin enpä tiedä miten olisi viisasta toimia.

Toivon, että osaat tehdä itseäsi tyydyttävän ratkaisun.

Taloudellinen tilanteesikin kun on tuollainen mitä kerroit niin palkka ei motivoi töihin menoa kun tietää mihin rahat menee.
Joskus kait ulosotto velat on maksettava mutta kun nyt huonokuntoisena ei töihin meno tunnu hyvältä, ehkä odotat parempia aikoja.

Voimia päätöksen tekoon AnnaMyy

rentukkaRe: Univaikeudet20.8.2017 18.54
Sitrus ja kaikki toiset, on jotenkin helpottavaa, mutta myös hyvin surullista, että refluksista tulee niin monenlaisia ja hankaliakin oireita. Omat oireet kuin Sitruksella, verenpaine tosi korkealla kun on huonompi aika ja sykettä on. Ja hermostuminen ja jännitys vain lisäävät paineita.
Monet meistä taitaa olla niitä kilttiä tekijöitä, itsensä unohtavia, siitä pois pääsy onkin jo hankalampi juttu.
Elämän pitäisi olla hyvinkin tasaista niin se vähän helpottaisi, mutta kun se ei ole. Pitää vain jaksaa tän kaiken keskellä. Ehkä tulee parempi päivä ja paineet laskee. Ja uni palaa eikä vatsaan satu....

SitrusRe: Univaikeudet20.8.2017 19.16
Nyt on vakiintunut tämmönen rytmi, että joka toinen yö saan nukuttua vain 3-4 h, joka toinen melko hyvin.

rentukkaRe: Univaikeudet20.8.2017 19.39
Sitrus, sehän on jo melko hyvin, jos ottaa huomioon, että uni on vallan pois. Toisaalta kyllä joka yö pitäisi nukkua hyvin, mutta sitä ei kaikille meille suoda.☺☺
Minua hermostuttaa tuo verenpaine 160/100; siinä se, monesti olen päivystyksessä käynyt ja sydän ultrattu rasitustesti tehty ja kaikki kunnossa, paitsi, että ei ole. Kun refluksi on paha niin paine nousee lääkityksestä huolimatta ja sitten hermostun ja sehän vain pahentaa tilanetta. Päivystykseen ei siis hetikään kannata mennä.
Tuo rentoutusjuttu sitä kokeilen taasen kyllä, olen joitakin kokeillutkin eikä ne huonoja ole olleet. Päänuppi pitäisi osata kääntää hyviin ajatuksiin ja pois tästä kaikesta huonosta. Sairastuin töissä homeastmaan ja sen siis yskimisen seurauksena tuli refluksi ja tässä sitä nyt ollaan.
Jouduin vaihtamaan toiseen työhön ja sekös vielä lisäsi stressiä, no, nyt olen päässyt sieltä pois, mutta laineet lyö vielä korkealla. Millä sitä osaisi itsensä rentouttaa☺ sitä tässä olen näiden vuosien aikana miettinyt.
Töiden suhteen, kun tarjolla oli vain huonoja vaihtoehtoja niin oli helppo luopua, lopultakin.
Surulliselle tämä vain tuntuu nyt.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet21.8.2017 9.45
Huomenia.

Huonoa ja hyvää on minunkin nukkumiseni. Nukahtamislääkkeillä nukun 4-5 tuntia ilman nolla tuntia. Joten lääkkeitä napsin, että jonkinlaiset unet saan nukuttua.

Refluksi vaivaa ja tietty nämä selkäongelma ym. Ne tekee yöt kivuliaksi ja jos ei uniapua ota hermot/järki menee.

Torstaina on nyt näitä verikokeita ja ultra tutkimuksia mahan alueelta.
Ensi viikolla lääkäri, että saa nähdä kuinka käy eli mitä löytyy vai löytyykö mitään.

Millä mielellä viikko on alkamassa teillä muilla kohtalotovereilla.

SitrusRe: Univaikeudet21.8.2017 15.35
Moi! Verenpaineesta. Se alenee aika nopeasti, kun pidän huolen liikkumisesta. Kunto on niin surkea, että mitään kivaa se ei ole, mutta askelmittarin kanssa mennään. Se motivoi.

Mitään tutkimuksia mulla ei nyt ole. Onneksi. Tällä viikolla on aika paljon hommia, mikä on hyvä.

Selkä on tosi. Kipeä, liittyy liikkumisen puutteeseen. Toivon ettei mitään peruuttamatonta ole tapahtunut siellä. Voimistelen päivittäin. Hieroja keskiviikkona.

Nyt nukuttaa ja väsyttää niin, että olisi suuri kiusaus lepäillä. Mutta se ei kannata: sit ei tule yöllä uni.

Varoitan muitakin Oxaminin käytöstä: vähennän sitä nyt, eikä se ole helppoa. Huonompi juttu, kun elimistö tottuu siihen. Ja se tapahtuu nopeasti.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet21.8.2017 16.10
Selkä kipuinen olen minäkin ja se kyllä verottaa yöuniani kovin. Kädet puutuu ja särky on aikamoinen.
Huomenna on selkälääkäri joten katsotaan saanko apua.

Ensi viikolla on sitten torstaisen tutkimuksen tulosten kuuleminen, joten nyt on lääkäri menoja ihan molemmille viikoille.

Verenpaine minulta onnekseni puuttuu...vielä.

Toivottavasti teidän paineet saadaan kuriin lääkityksellä.

Minulle joskus tähän unettomuuten kokeiltiin myös Opamoxia vaan ei käynyt yhtään elimistölleni. Joten sen lääkkeen suhteen ei ole huolta.

Tätä Zopinoxia käytän ja en edes ajattele luopuvani siitä ennekuin oloni muuten korjaantuu, jos on korjautuakseen. Sitten rupean jättämään lääkkeen pois. Vielä kun saan muutaman tunnin unet niillä niin elo tuntuu paremmalta. Joten lääkettä ilman en saa unta tässä vaiheessa elämääni.

Niin selkä-ja sisätauti lääkäri sanoivat, että unta pitää saada keinolla milä hyvänsä ja siksi käytän lääkitystä.

rentukkaRe: Univaikeudet21.8.2017 20.02
Kiitos Sitrus, liikunta tosiaan auttaa verenpaineeseen, vielä alkukesästä se oli ihan hyvä, mutta minä liikuinkin ihan toiseen malliin, en ehkä riittävästi mutta kuitenkin liikuin. Hyvä, kun muistutit.
Nyt kun antibiootti sekoitti koko pakan, niin liikuntakin jäi, en vain saanut lähdetyksi mihinkään, mikään ei huvittanut, kun joka paikkaa särki ja vihloi. Seuraavalla kerralla en taida ottaa koko antibioottia tabletteina, jos sitä tarjotaan, on sen verran huonoja kokemuksia niistä. Täytyy toivoa, että pysyy terveenä siltä osin.
Minulla on tenox unilääke, ollut jo monia vuosia ja käytän sitä kuuriluontoisesti, siis, kun uni on kadoksissa monena yönä peräkkäin, niin sitten otan viikon verran tai miten milloinkin. Koukkuun en ole jäänyt, mutta se on pelastaja silloin, kun uni hukkuu vallan.
Teille selkäkipuisille toivon parantumista, minulla ei sentään selkä ole kipeä, vaikka kädet väliin puutuukin, mutta se taas johtuu kuluneesta niskasta.
Ehkä nukumme kaikki hyvin ensi yönä♥♥♥

SitrusRe: Univaikeudet21.8.2017 21.51
Jos pitää tavoitteita liian korkealla, ajattelee ettei viitsi kun ei jaksa mitään kunnolla.
Silloin ajattelen "Every step counts!" Jopa kolmen minuutin kävely vaikuttaa elimistöön, viidestä tai kymmenestä puhumattakaan.

Tiedän todellakin, mistä puhun. On ollut päiviä, etten ole jaksanut edes roskapussia viedä. Ja kun vein, sydän hakkasi ja oli levättävä. Tiedän mikä on pohja. Kun tekisi mieli vain nukkua.

Sulla Rentukka ei kai ole ihan näin?

Se on vain lähdettävä liikkeelle siitä mikä on tilanne. Muihin ei vertailla. Vain itseen.

sama täälläRe: Univaikeudet21.8.2017 22.09
Hei vain, ehkä turha sanoa, mutta univaikeudet alkoivat minullakin happosalpaajista. Kyllä siellä sivuvaikutuksissa lukee se unettomuus ja väsymys.
Minä käytän melatoniinia, mutta sen jälkeen on aina otettava Gavisconia. On aikoja, että nukun ihan ookoo, mutta sitten taas viikkoja, että tarvitsen melatoniinin. Ehkä olen siinä onnekas, että pärjään melatoniinilla, etten tarvitse kovempia "myrkkyjä".
Kauniita unia kaikille!

rentukkaRe: Univaikeudet22.8.2017 7.50
Totta virkat, mikä vaikuttaa mihinkin, sen kun tietäisi? Sanotaan, että salpaajia pitäisi käyttää kuuriluontoisesti, (kuuri meinaa olla jatkuvaa ja onkin), mutta minkäs teet, kun ei ilman oikein pärjää. Vaikka kuinka vahtii syömisiään niin silti. Lääkärit niitä kyllä hyvin auliisti kirjoittaa. Eihän mikään lääke ole vailla sivuvaikutuksia, mutta tässä sitä ollaan välillä unettomana ja sitten taas ei. Viime yönä nukuin onneksi aika hyvin.

Sitrukselle, ei se minunkaan kunto kaksinen ole, muutaman viikon istuin puutarhakeinusssa ja luin kirjaa viltin alla, ja siinä keinussa on muuten katos, kun väliin tiputteli vettä. Siis siellä olin vaikka olisi pitänyt oikeasti lähteä liikkeelle. Siinä se meni kesäloma, kun en oikein muuta jaksanut. Kun ikää on tullut, niin kunto romahtaa samantien, ei se säily, eli tosiaan liikkua pitää, vaikka ei se aina huvita. Ja todella muihin ei kannata vertailla, kävelyllä takaa tulee moni ja menee ohi, mutta menköön. Teen oman suorituksen.

Tänäänkin, täällä on tosi sumuinen aamu. Mukavaa päivää kaikille♥

AnnaMyyRe: Univaikeudet22.8.2017 9.39
Uuuuuhh....huono uni ei tod oo munkaan juttu😮

En meinannu millään saada unenpäästä kii ja kello oli jotain 2 yöllä...hirveet synkät ajatukset vaan pyöri päässä ja mahaa särki ja särkee ja selkää, kai mä pätkittäin nukahdin koska näin unia mutta olo on sen mukainen😩

Ja kuinka ollakkaan nyt sain päähäni ettn osannu kertoo gynelle oikein kivuistani😮

Itkin äsken kivusta ja toivottomuudesta.Maha on niin arka...sen kyllä gyne on kirjannu että aristaa diffuusisti mutta kyllä mä löydän ihan kipupisteitäkin painaessa😕

Oon umpikujassa ja kävelyllä sain eilen käytyä muttei se piristä niinkuin yleensä, pikemmin ei meinaa jaksaa.

Verenpainetta en ees uskalla mitata.

Tuottaakohan mun mieli taas omiaa väsyneenä ja uupuneena ha paineissa kun alan epäillä gynekäyntiä😦Tutkihan se tarkkaan.

Eilen aamulla helpotti vähän työasia kun sain soitettua että perun.

Mainittakoon että mulla oli muutaman viikon jakso jolloin en syönyt joka päivä, nukkuminen oli mitä oli ulkoisten häiriötekijöiden vuoksi ja hoidin valtavasti muiden asioita ja kun ne on menossa parempaan ni tuli tää uupumus

Päivänjatkoa kaikilke ja Ann sullahan on tutkimus torstaina, kirjotellaan ennen sitä.

Nyt sit viikonlopuksi mun tulis olla ilonen ja pirtee mutta tuskin saan muuta kuin apaattista muminaa suustani😕

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet22.8.2017 15.09
Kyllä AnnaMyy sinun tämänhetkinen olosi jotenkin tutulta kuulostaa. Kivut aiheuttavat kurjaa ja tuskaista oloa siihen unettomuus sekä huonot ruokahalut lisäksi niin soppa on valmis. Ja itku on tosi herkässä. Mitä enemmän itkettää sitä toivottomammalta elämä tuntuu.

Sen itkukierteen kun saisi poikki ei toivottomuus ota yliotetta.
Vaan miten sen saa se onkin toinen juttu.

Hyvä kun pystyit työhaastattelun perumaan kun kerran siltä tuntui ettei voimasi tällä kertaa siihen riitä.❤👍.
On yksi huoli vähemmän.

Itsellä kun tämä selkä tekee helvetilliset kivut niin usein kaikki muutkin kivut menee selän piikkiin. Aina ajattelen kun sattuu sinne ja tänne se johtuu selästä. Eli syyllinen kun löytyy usein olo helpottaa. Samoin nämä refluksi vaivat kun aiheuttavat kipua niin joskus pärjään paremmin kun mietin mistä nyt voisi johtua kipujen paheneminen. Olenko hermoillut jotain, nukkunut huonosti ym. Ja tietty suuri helpotus on kun on ymmärtävä puoliso joka yrittää selittää asioita parhaiten päin ja antaa sen tuen mihin kulloinkin pystyy.

Sellaisen tuen soisin kaikille. Ihan tulee kurja olo kun kerron miten itse pääsen eteenpäin kun kaikilla ei tällaista tukea ole. Mutta hyvä ystävä tai hyvä kuuntelijakin riittää kun oikein on paha kurja olo niin soitto sellaiselle ja puhumalla pahaa oloaan ulos sisältään voi mieli yllättäin rauhoittua. Tietty ei minullakaan aina puolison tuki oloani helpota. Joskus tulee ryvettyä kunnolla ja toinen on ihan ymmällään että mitä nyt teen. Eli ei elämä ole ollenkaan helppoa jos vaikka sellaisen käsityksen annan.
Unien jälkeen vointi on usein parempi ja kun uni ei normisti tule sitten pilleriunta on pakko vaan ottaa.

Torstaina vatsa tutkimukset ja verikokeet. Ens viikolla lääkäri näiden tutkimusten suhteen.

AnnaMyy❤❤ jaksamista sinulle. Kuten myös Sitrukselle❤👍sekä teille kaikille muillekin. Yritän myös itse jaksaa.

SitrusRe: Univaikeudet22.8.2017 17.45
Kaivonpohjalla olleena vinkki Annamyylle ja kelle vaan: Olo ei missään tapauksessa parane, jos ei syö, juo, nuku ja liiku. Nämä on perusasioita. Joskus joutuu pitämään huolta itsestään kuin eläimestä tai lapsesta.

Pahimpina aikoina - itse asiassa vieläkin - merkkaan jokaisen päivän kohdalle rastin joka ateriasta. Tavoitteena on saada 4-5 rastia. Eilen huomasin illalla, että mua alkaa masentaa, päätä särkee ja vapisuttaa. Äkkiä tajusin, että mulla on pitkästä aikaa nälkä. On hyvä tehdä pakkaseen ruokaa, että voi vaan lämmittää.

Liikkumiseen kannustaa askelmittari. Jokaisen päivän kohdalle merkkaan rastin per ulkoilu/kävely. Pienikin kävely hyväksytään.

Niin ikään huomautan itselleni että suihku on päivittäinen rutiini, huvitti tai ei.

Mulla ei ole ketään huolehtimassa, vaan jos jään sängyn pohjalle, saan ihan rauhassa mädäntyä sinne. Karua, mutta totta. Tämmöseen mä kannustan. Annamyyllä nyt on niin superkunto, että et sen puoleen ole vaarassa. Mutta jos näistä vaan on kellekään hyötyä, niin hyvä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet22.8.2017 19.19
Aina on minun mielestäni hyötyä kun kokenut tsemppaa lähimmäistä kenellä on kurja ja paha olo. Itse kun on kaiken kokenut ja huomannut mikä on itsensä auttamiseen parasta niin sitä on ilo jakaa toisillekin.

Allekirjoitan kaiken mitä Sitrus kirjoitit . Minä kun olen silloin pahimmillani ollut aivan syömätön puolisoni joka ei ole juurikaan ruokaa meidän huushollissa tehnyt rupesi kokkaamaan ja pakotti minut syömään. Välillä itkin ja söin. Ruoka ei maistunut yhtään mutta minua auttoi kun toinen tuputti koko ajan kun lapselle että nyt syö...et muuten jaksa. Ja niin rupesin syömään ja olo korjaantui. Ei se vieläkään ole hyvä mutta päivästä toiseen jaksan elää. Se riittää ainakin tänään.


Eli se on hyvä kun joku sen tekee, eli tässä tapauksessa Sitrus. AnnaMyylle annat vinkkejä miten itse voi itseään auttaa.

Saan tästä tsempistä minäkin joten kiitos.😄

Jaksuja edelleen kaikille😃

SitrusRe: Univaikeudet22.8.2017 20.09
Kuin myös, Ann. Tsemppiä sullekin. On se kiva huomata, miten viikko viikolta jaksaa liikkua paremmin. Eilen lähdin vielä pimeällä iltakävelylle, kun en ollut tyytyväinen päivän askelsaldoon.

Kävelin vain vartin, mutta kannatti. Näin city-kanejakin.

Tänään oli aika tyrmistyttävä herätys: venyttelin ja nousin sängystä. Kiva että sattui olemaan peittävä yöpaita päällä. Matkalla olkkarista keittiöön näet kuulin, kun oveni avattiin ja eteisestä huudeltiin että hei hei! Sieltä tuli kaksi hoonoa soomea puhuvaa vahvasti hieltä haisevaa miestä, jotka olivat hämmästyneitä, että asunnossa oltiin kotona. Pelästyin ja suutuin. Heitin ne ulos saman tien, enkä erityisen kohteliaasti. Pahoittelivat, tulivat kuulemma väärään asuntoon. Turun joukkomurha ei ainakaan vähentänyt pelästystä ja kiukkua.

Vasta nyt tajuan, että tästä pitää ilmoittaa taloyhtiön huoltoon ja isännöitsijälle.
Tästedes pidän oveni takalukossa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet23.8.2017 9.13
Kiitos Sitrus tsempistäsi.

Hyvä kun olet saanut liikunnasta voimaa arkeesi. Ehkä sitä kautta myös yöunesi paranee. Toivon kovin, että näin kävisi.

Onpa sinulla ollut eilen tyrmistyttävä kokemus. En tiedä miten paniikkiin itse olisi vastaavassa tilanteessa mennyt. Juurikin kun kaikki vaikuttaa kaikkeen eli kuten kirjoitit nämä Turun jutut kun ovat olleet uutisissa pääasiana nyt monta päivään niin kyllä se säikäyttää ja pahemman kerran jos omassa kotona on ihan kutsumattomia ihmisiä.
Ja ihan muutenkin kotiin tulee ne joita sinne odottaa....eikä tällaisia ylläri ventovieraita sinne osaa edes odottaa.

Onni, että lähtivät sovinnolla ulos ilman pahan tekemistä.

Ilmoita heti aamusta jo isännöitsijälle miten sinulle on käynyt.
Varmasti reagoi asiaan nopeasti.

Minulla yö taas ihan sekaisin.
En saanut nukuttua kunnolla vaikka otin pillerin. Selkä on niin äärimmäisen kipeä. Kurjaa kun näille kivuille ei mitään voi. Ne vaan pahenee koko ajan. Selälle on tehty mitä voidaan tehdä ja nyt vaan pitää kärvistellä tämän kanssa elämä on aikakin tuskaisaa.

Siis liikuntaa en voi harrastaa. Pientä kävelyä koiran kanssa joka on hidas kun etana. Joten siinä minun liikuntani. En tosin tämän selkäni kanssa pystyisikään mihinkään reippaisiin suorituksiin joten teen sen mihin rahkeet riittää.

Miten teillä yön on mennyt tarkoitan kaikkia jotka tässä ketjussa univaikeuksistanne olette kirjoittaneet.

SitrusRe: Univaikeudet23.8.2017 10.38
Isännöitsijä otti asian erittäin vakavasti. On mahdollista, että miehet olivat varkaita.
Jos ei selviä, millä asialla he olivat, teen rikosilmoituksen.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet23.8.2017 13.48
Aika karmiva tunne varmaan on sinulla ollut. Olivatkohan tyypit tulleet jollain avaimella asuntoosi vai kenties saaneet ovesi jollain vippaskonstilla auki.
Eikö jo vähän hirvitä jos uudelleen yrittävät tulla asuntoosi. Asutko rivitalossa, sen käsityksen olen saanut kun kerrot kukkien hoidosta ym.pihahommista.

Hyvä kun isännöitsijä otti asian niinkuin pitääkin ottaa eli vakavasti.

Minulla taas viime yö ihan hanurista ja nyt närästää sekä selkää särkee ihan liian kanssa. Otin Panadolin ja maha sanoi kiitos EI!!
Eli yhtä vaivaa kun hoitaa saa taatusti toisen tilalle eikä entinenkään vaiva ole helpottanut.

Kärvistellään.

SitrusRe: Univaikeudet23.8.2017 15.56
Oli ne sittenkin huoltomiehiä. Eksyivät väärään asuntoon. Annoin firmalle palautetta, että Suomessa tapoihin kuuluu soittaa ovikelloa ja riisua kengät, kun mennään toisten kotiin.

Asun krs-talossa ja mulla on piha.

Hieroja oli ihana. Henkikin kulkee nyt paremmin. Ja syke on rauhallinen. Ensi kerralla se näyttää mulle venytysliikkeitä. Lantiossa on selvää epäsymmetriaa, minkä kyllä tiesinkin. Ollut ains.

SitrusRe: Univaikeudet23.8.2017 15.57
Hierojan pöydällä kyllä närästää pahasti. Maha tyhjänä pitää mennä sinne.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet23.8.2017 16.14
No hyvä kun asia selvisi ettei tarvi panikoida ja miettiä ketä kutsumattomat vieraat olivat. Kuuluu kyllä ilmoittaa jos ovat asuntoon tulossa siis soittaa ovikelloa.
Palaute siis paikallaan.👍

Minä kun en pysty elämään ilman fyssaria ja hierontaa niin tiedän etten mene sinne ruokailun jälkeen vaan aina tyhjällä mahalla juuri siitä syystä, että on takuu varmaa se vatsallaan olon aiheuttama närästys.

Kiva kuulla, että Sitrus sait apua oloosi. 😃❤

Minulla on ollut oikein kunnon närästys päivä. Ehkä stressaan huomista sairaala reissua. Mielestäni en, mutta elimistö kertoo jotain on toisin.

SitrusRe: Univaikeudet23.8.2017 16.23
Onnea huomiseen päivään. Koitos on pian ohi. ymmärrän että stressaa.

Tapaan huomenna kaverin. Suunniteltiin lounaalle menoa. Huomenna ruokalistalla itämainen bataattikeitto, en voi syödä. Ärsyttää selittää näitä kuvioita ihmiselle, joka ei tunne taustoja. Tunnen olevani hankala ja nirso.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet23.8.2017 17.31
Kiitos Sitrus❤

Ehkä saan jotain kuulla ultralääkäriltä siinä tutkittaessa onko jotain ongelmaa vai ei.
Kait ne maksa- ja sappiarvojen kohollaan olo jostain viasta kielii.

Minua ja ystävä houkutteli että mennään jonnekin syömään vaan ei tee mieli lähteä kun ruokahalut on nollassa.

On se omien asioiden selittäminen toiselle tosiaan ärsyttävää..usein mietin miksi tarvii selittää. Sanois vaan ettei nyt käy tai ei maistu ja piste. Ei vaan meinaa onnistua se ehdottomuuskaan.

AnnaMyyRe: Univaikeudet23.8.2017 20.44
Moi, tänään parempi päivä, nukuin hyvin vaikka vähän se hermostutti.Kuuntelin nyt niitä oivamielen harjoutuksia kun löysin, niitäkö tekin olette kuunnelleet?

Missä on valikossa klikattavana kohdat ahdistaa masentaa stressaa ja en saa unta

Aamulla kyllä heräsin taas itkun kanssa kipuihin ja semmoseen levottomuuteen kivuista että soitin päivystysaikaa mutta sain huomenaamuksi.Kauhee se levottomuus...helpotti kun napsin opamoxia.Kipuun opamoxia joo...

Tää kipu on kuin levee kaistale ois palorakkuloilla, välillä pistelee ja jomottaa kanssa😕Navan kohdilla ja ympäristössä.Älyttömän paineluarka.Selässä myös.Kirjotan kännyllä enkä ota riskiä et tää häviää, kukahan se oli ja missä ketjussa uudempi nimimerkki joka samastui mun kipuihin paineluarkuuden osalt ainakin? Jos luet tätö, kirjoittele kuulumisia!

Sit sain käytyä hikilenkillä ylösalas maastossa☺Että tämä päivä olis olosuhteisiin nähden jopa ihan ok jos ei kipua olis.

Syönytkin olen, aamulla kaks leipää, päivällä kanakeittoa ja leipää ja nyt tonnikalasalaattia.

Tsemppiä Ann huomiseen ja kysy tietenkin ultraajalta mitä näkyy.Ite pidän tarkan huolen aina paikanpäällä että kertoo samantien.

Ei puhettakaan että lähtisin pelkillä saatesanoilla " varaa sitten omalääkärille soittoaika"

Hurja kokemus Sitruunainen😨Onneks olivat huoltomiehiä.

SitrusRe: Univaikeudet23.8.2017 21.26
Kyl kuulostaa Annamyy hurjilta sun kivut. Kerro sitten mitä lekuri sanoo.

Kävi ilmi, että se jonka huomenna tapaan, on myös ruokavammainen. Että kyllä meitä on.

Mua ihmetyttää miten hirveästi paino on noussut. Painan nyt 14 kiloa enemmän kuin alimmillaan. Nyt jos tulee kilokin lisää aloitan mehupaaston. Hirveä läskimöllykkä katsoo peilistä.
Luulisi painon putoavan jo siitä, kun hieronta pisti aineenvaihduntaan vauhtia, koko ajan pissattaa.

Luin jostain, että huonounisuus lihottaa. En epäile.

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.8.2017 1.24
Täällä valvotaan ei tietoakaan unesta.Kipu vaivaa ja ajatusten sekamelska.Peiton alle just tulin mut en osaa rauhoittua.

Mä alan nuokkua vähemmän stressittömässä tilassa usein kesken tv: katselun tai osaan rauhoittua sängyssä.Rukoilen iltarukouksen ja usein käy niinkin etten ehdi alkua pidemmälle kyn uni vie.Lukemiseenkaan en jaksa nyt keskittyä.

Luulen et tästäkin ois syytä puhua lääkärissä.Olin psyklääkärin juttusilla viikko sitten mutta läheisen roolissa, mulle sanottiin siinä et myös mun tulee hakea joko kriisiapua tai muuta kautta.

Jokatap tää ei oo mulle tavallista, eikä tää kipukaan oo tavallista.Ja mun elämäntilanne se vasta onkin kaikkee muuta kuin tavallinen😢

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.8.2017 9.18
Tulin jo lääkäristä.Laittoi lähetteen, konsultaatipyynnön gastrolle.

Sanoi että vatsa-alueella ei tunnu möykkyjä mutta vatsa aortan molemmin puolin on kipupisteet.

Ja puhui neuropaattisesta kivusta, että oli syy näihin kipuihin mikä vaan niin kipu on saatava hallintaan koska muutoin kärsin siitä loppuiän.

Joo, tää on jo menny siihen että siinä ja siinä😕

Sano myös sitä et kun katseli noita hermotusalueita et jos sieltä gastron puolelta ei mitään katsota aiheelliseks ni selän tutkimuksia kai sitten.

Kysyi et mitä lääkkeitä suostun käyttämään ja totes et kaikki lähes on kyllä jo kokeiltu😕

Oottelen siis kutsua.Koittaa tuo lääkäri laittaa lähetteeseen mahdollisimman kattavasti tietoni, on siinä työ, sanoinkin selittäessäni oireitani etten haluis olla lääkäri😐

Et näin.Ootellessa Ann kuulumisia tän päivän tutkimuksista.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet24.8.2017 10.14
Huomenta huonosti nukutun yön jälkeen. Käytännössä valvottu yö.

Oivamielen sivut olen moneen kertaan läpi kahlannut. Ehkä jotain on jäänyt korvien väliin.ehkä osa mennyt ohi kun en pysty keskittymään.

Aamu tv:ssä oli unettomuudesta keskustelua joten aika yleistä tämä unettomuus taitaa olla.

Kurjaa jokatapauksessa.

Minä olen kolme vuotta kärsinyt unettomuudesta. Onneks ei paino ole noussut. Se on siinä 55kg pysynyt koko tämän vuoden. 4 kiloa on noussut siitä kun laihduin ihan ilman syytä.

Hyvä kun AnnaMyy olet lääkärissä käynyt. Toivottavasti nyt jotain liikahtaa eli pääset tutkimuksiin ja sen myötä elosi helpottuu.

Sitrukselle mukavaa ruokailu hetkeä ystävän kanssa. Kiva mennä syömään kaltaisensa kanssa. Ei tule kurja fiilis kun toinen herkuttelee ja itse kärvistelee.

Kiitos tsempeistänne tähän päivään. Katsotaan kuinka käy. Löytyykö mitään.❤❤

Palaan kertomaan missä mennään vai ollaanko tässä samassa pisteessä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet24.8.2017 15.16
Moi taasen😏



Minä kävin siellä sairaalassa. Verikokeet ja ultra otettiin.
Lääkäri joka ultrasi kertoi koko ajan mitä katsoo ja näytti minulle monitorista haiman, maksan ym.elimet. ihmetteli kun ei löydä sappirakkoa sanoin että sitä ei ole kun on leikattu pois. Siihen totesi että ahaa sinulla onkin sappirefluksi vaivana. Jatkoi, että onneksi sisäelimet ovat terveet olet siis vatsan alueelta täysin terve. Sanoi, että hän on kyllä tutkiva lääkäri ei hoitava joten hoitava lääkäri päättäköön mikä on seuraava siirto kun maksa- ja sappi arvosi ovat kohollaan. Kun tutkimus oli ohi, hän vielä sanoi olet vatsan alueelta terve tyttö😃😘ja se on hyvä asia, mutta toinen lääkäri määrittää mikä vaivan aiheuttaa ja hänen tutkimuksensa edesauttaa toista lääkäriä. Kiitin ja lähdin veks.

Nyt ensi viikon tiistaina on sitten se sairaalan lääkäri joka kertoo kuinka kohollaan maksa arvot oli tänään ja onko niille selitys tämä sappirefluksi.

Pelkäsin jo sitä maksa biopsiaa ym tutkimuksia mitä sisätauti lääkäri mietti ja sitä sappitiehyeiden putsausta, mutta voi olla ettei enää tutkita. Pakko pärjätä lääkityksellä ja mennä eteenpäin. Aika näyttää kuinka käy. Tiistaina taas tiedän enemmän.

Toivottavasti jotain tolkkua saatte sepustuksestani.😘

Vaivat jatkuu sekä unettomuus eli näiden kanssa näköjään on vaan elettävä.

Toivotaan vaan jokaiselle helpotusta eloon. 👍❤

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.8.2017 17.40
Hyvä Ann❤❤❤Voin kuvitella tuon helpotuksen tunteen ☺👍

Seuraa valitusta:mulla on mennyt päuvä aika tillintallin😑

Otin lääkäristä tultua rauhoittavaa lääkettä ja kaksi neurontinia.Alko väsyttää ja nukuskelin mahakivun kanssa tunnin jolloin oli meno asioille.Kun nousin olin ihan kuutamolla😮

Säikähdin, päätä puristi ja oli epätodellinen selittämätön olo, mahakipukin laajennut ylämahalle.Tuntu et näen oudosti jotenkin jne.

Meinasin soittaa asia paikkaan etten voi tulla mut menin outoine oloineni.Otin kuitenkin lisää rauhoittavaa ja propralin ja menin.

Sitkun tulin söin vähän ja nukahdin 2.5 tunniksi, 17 aikaan heräsin.Join kahvit ja ootan nyt tässä pitkälläni et piristyn.

Ihmetys kuuluu: neurontinko mun olon tommoseks teki, ei oo kyllä ennen tehny😮Ja näköjään vieläkään en oo ihan täysillä kartalla kyn kirjotan vähän sekavasti.

Oon peloissani kivuista ja kaikesta.Ann sanon vieläkin et oon tosi ilonen sun puolesta et välillä sun kohdalla hyviä uutisia!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet24.8.2017 18.16
Kiitos AnnaMyy kun jaksat myötäelää minun olojani oman huonon olos rinnalla.
Lämmittää mieltäni vaikka tiedänkin kuinka pahoin voit, niin annat vertaistukeasi minulle kuten monelle muullekin. Kiitos ❤❤❤

Minä olen Neurontinia käyttänyt silloin kun kaularangassani oli kaksi pullistumaa samaan aikaan. Lääke ei ollenkaan sopinut minulle. Voin todella huonosti ja jouduin jättämään lääkkeen pois.

Voisiko sinun olosi johtua lääkkeestä. Vaikka oletkin sitä ennenkin käyttänyt mutta jos nyt elimistösi on kovassa stressi tilassa niin lääke vaikuttaa oloosi erilailla kun ennen on tehnyt.

Koeta jaksaa. Näin on toivottava.👍❤

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.8.2017 18.22
Siis oikeesti..oonko mä tullu hulluks😮Aamulla ennen lääkäriin menoo keitin kahvit ja yhtäkkiä en löytäny kahvikuppia mistään, olin jo ottanu siihen kahvia.Etin jääkaapinkin ja joka paikan kunnes se löyty ikkunalaudalta.

Sillon en vielä ollu ottanu mitään lääkettä, mutta olo oli pumppu hakkaava levoton jjne.

Nyt just äsken huomasin kuljeskelevani ilman housuja(???)Ei mitään mielikuvaa et oisin ottanu housut pois, nukkuessa sohvalla nuo päikkärit ne oli jalassa.Ja nekään ei meinannu löytyä, olivat sit sohvan nojalla.

Mikä mulla on😮😮😮Stressi kyllä tai ei tätä stressiks enää voi sanoo, kauheet paineet asioista mutta teettääkö mieli tämmöstä😮Vai näistä kivuistako sekoon😕

Viikonloppua jännitän ja maanantaina tärkee ahistava meno ym.

SitrusRe: Univaikeudet24.8.2017 20.40
Sanoisin että olet pahasti ylikuormittunut.

Mulle tapahtui tuontyyppisiä juttuja heti eron jälkeen. Muisti ei toiminut. Lääkärille kerroin, sanoi että yleistä.

AnnaMyyRe: Univaikeudet24.8.2017 21.49
Niin olen ylikuormittunut..Ärsyttävää kun ei voi kertoo tapahtumista mitkä kuormittaa ja vaikka mulla on ollut monta vuotta kauheet paineet, aina näköjään tule jotain uudenlaista entisten lisäksi.

Neurontiniin en enää koske, mullon hengitysvaikeuksiakin ja päätä puristaa.

Kävin kävelemässä vajaan tunnin , ei hikilenkki.

Himputin outo olo.

Kiitos itsellenne kun jaksatte tukea.Muistatko Ann millasia ne olot oli neurontinista.

Tosin oonhan mä mättänyt roppakaupalla kaikenmaailman lääkkeitä viime vuorokausina-burana,panacod,neurontin,rauhoittavat, librax, litalgin,propral...olikohan muuta.

SitrusRe: Univaikeudet24.8.2017 22.02
No varmaan toi lääkemäärä vaikuttaa aivotoimintaan.
Voisitko sä vähentää mitään?

AnnaMyyRe: Univaikeudet25.8.2017 9.06
Huomenta, ei mulla noista ole säännöllisessä käytössä kuin opamox ja myös propral ollut nyt lähes päivittäin.

Aamu koitti ja olo on parempi oudonolon suhteen.

Ois ollut kiva taas nukkua pidempään mutta mahakivuilta ei voi.

Ne on nyt aamulla siirtyneet eilisen lääkärille kertomani lisäksi ylämahaan ja selkään samanlaisena polttena kuin mitä tossa keskialamahalla ja selässä.

Tietenkin, eihän ne eilen voineet olla myös ylhäällä lääkärin pakeilla ollessa :D jotta kuulloistais vielä epämääräisemmälle.

Ei naurata mutta jostain syystä mun naama ei ole nyt norsunveellä ja ilme yleisankee vaikka kivut on karmeet.

En oo ollu jotain kolmeen viikkoon kotona yötä, nyt olin viimeyön.Oisko tästäkin että jopa hymyilen. Mua epäilyttää selän osuus kivuissa koska nytkin tuo ylämahaselkäkipu on tällaisena eri sängyssä nukkumisen jälkeen.

Ja kun en osaa edes sanoa onko tää kaikki kipu mahassa kun tuntuu et jossain rakenteissa:(

Ja toisaalta kun sanotaan että haimakipu tuntuu eniten pitkällään...voi kun vois olla miettimättä.

Jännitän viikoloppua, lähden kotoo taas majapaikkaan jossa nyt sit näkee miten menee..Ja maanantaina tärkee meno.

Pitää mennä kurkkimaan kanta.fi onko lääkäri kirjoittanut jotain.Sit se alapäästä otettu leukoplakianäyte yksityisellä, yli viikko sitten otettu ja sanoi että soittaa jos siinä sellaista et pitää laittaa isoon sairaalaan, muutoin tulee kirje.

Vois koittaa sitäkin vaklata jostain.

Hyvää viikonloppua kaikille, kirjotellaan tässä.Muistatko Sitrus aikaa jolloin sulla ollut mahakivut hallitsevina?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet25.8.2017 12.12
Moikka kaikille 😃

Kyllä taas tietää missä mennään kun unet jäi pariin tuntiin. Kropassa tuntuu.
On tämä unettomuus tosi kurjaa. Ehkä näillä kovilla selkäkivuilla ja iltaisella närästyksellä on oma osuutensa tähän unettomuuteen.
Kestettävä on.

AnnaMyy kysyit mitä Neurontin teki minulle...minusta tuli itkuiikka eli itkin joka asiasta hyvistä tai huonoista. Oksetti ja olo oli kun hermorauniolla ja kun luin lääkkeen sivarit suuri osa minulla niitä oli. Kipulääkäri pyysi tulemaan vastaanotolle ja sanoi lääke pois ja sen myötä minä olen ollut nyt kipulaastarin varassa.
Tuttuni käytti samaa lääkettä ja nimitti sen hullun lääkkeeksi eli sanoi että se teki hänet hulluksi. Eli jokaiseen meistä lääkkeet vaikuttaa erilailla.

En tiedä koetko itse elämäsi pahenevan lääkitysten myötä. Kyllähän olosi kuulostaa aikamoiselta sopalta että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos pystyisikin niin elämään että elämä olisi sitä sipulin kuorimista eli kuori kerrallaan pois ja taas olisi yksi asia vähemmän elossa. Vaan niin se ei mene. Ainakaan omalla kohdallani.

Toivottavasti kanta.fi on tekstiä joka helpottaa edes vähän oloasi.

Kivut on mitkä syö elämää.

Mahdollisimman kivutonta oloa kaikille ja parempaa vointia 👍❤

SitrusRe: Univaikeudet25.8.2017 17.13
Annamyy, muistan kyllä.
Mutta onneksi kipu unohtuu sillä tavoin, että kokemusta ei voi palauttaa tähän hetkeen.
Miten niin?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet25.8.2017 18.01
Muistan minäkin sen ja niitä aikoja nyt maksan. Maha+selkäkivut veivät yöunet ja nyt elän tämän unettomuuden kanssa ja kivut pysyy mukana.
Huoah.....

SitrusRe: Univaikeudet25.8.2017 18.16
Itse asiassa nykyään teen aktiivisesti töitä sen eteen, että EN muistele aiempia kipuja.
Aivoille tekee pahaa kaikki negatiivinen prosessointi. Se on mun helmasynti, mistä tietenkin itse kärsin eniten.
Pyrin edes vähentämään sitä.

rentukkaRe: Univaikeudet25.8.2017 18.18
Kävinpä minäkin katsomassa mitä siellä kanta.fi:ssä lukee ja yllätys oli, että tähystyksen tehnyt lääkäri oli konsultoinut kirurgin kanssa juuri tuosta löysästä vatsaportista, ei taida olla muuta parannuskeinoa kuin leikkaus ja onko sekään?
Kahdessa isossa leikkauksessa olleena ja yhdessä pienessä en enää tahtoisi leikkauksia, joten saa sitten nähdä.
Hyvänä päivänä kaikki tuntuu hyvälle ja huonona päivänä ei oikein jaksaisi mitään.
Ruokavalio tietty auttaa, jos auttaa.

Teille kaikille toivon hyviä yöunia, jos se suinkin on mahdollista♥

SitrusRe: Univaikeudet26.8.2017 10.13
Lämminverisenä ihmisenä huomaan kärsiväni villapatjan kuumuudestä. Sääli, huono ostos. Kai siihen on hankittava puuvillainen patjansuojus päälle.
Nukkumista ei edistä jos on hiki.

AnnaMyyRe: Univaikeudet26.8.2017 10.26
Kysyin kai jotain lohtua saadakseni.

Mutta mulla on siis monta kiputyyppiä päällekkäin, onhan ainakin Ann: lläkin.

Tää yks näistä mikä jäytää navan alla paikallistui ton lääkärin mukaan aortan molemmin puolin.

Tietekin se kyseli onko leikkauksia ollut, että kiinnikkeitä mahdollisesti, muttei ole ollut kuin laparoskopia, onhan sekin kajoava toimenpide muttei pitäs kiinnikkeitä tulla.

Sitten puhui endometrioosista, et siitä kyllä voi tulla kiinnikkeitä, mutta siitä on 25 v kun tuo laparoskopia tehtiin ja löytyi vähän alkavaa endoa vatsaontelin takaseinämästä jonka eu pitäny aiheuttaa oireita.

Sen muistan että silloinkin olu oireet osittain tänkaltaisia koska myistan seisoneeni peilin edessä ja pidelleeni mahaa tosta navan alta ja hautoneeni kylmällä.

Missään tutkimuksissa silloin eikä myöhemmin ole tullut viitteitä endosta, paitsi siis tuo laparoskopia.

Eikä mulla oo eikä ollu sillon endon tyyppioireita.

Vittuku(anteeks)😠sais herätä aamuihin levollisin mielin ilman kipuja.Ton lisäks ylämahalla poltto ja vanne ja lantioselkä tulessa ja jäykkä.

Mut viikonloppua kultaiset!❤

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet26.8.2017 11.22
On tämä elo kyllä tosi haasteellista.
Minullakin kun on selkä leikattu 3 kertaa, kohtu ja munasarjat leikattu veks. Samoin sappirakko, rinnasta kasvain, että riittää kiitos!!!

Näiden jättämät jälkikivut/vaivat ovat välillä tosi kurjat mutta eteenpäin olen päässyt vaikka välillä on tullut kompuroitua tosi pahasti.

Siihen tämä sappirefluksi, astma päälle ja muutama muu vaiva niin ei ihme ole jos yöunet karkaa ja välillä jopa elämänhalu.

Kipujen kestämisen sietokyky on vuosien saatossa alentunut nollaan ja se tekee elämästäni tosi haastavaa.
Maha kun ei kestä kipulääkitystä ja se olisi elinehto, että jaksaisi tämän kipumäärän kanssa elää, niin aika usein sitä kyllästyy oloonsa ja itseensä.

Siteen kun menet lääkäriin taas kerran ja kuulet, että voi olla tulossa tälläinen operaatio eli leikkaus niin ei muuta tarvitse, paniikki on päällä, että joko taas. Sitä kun oppisi ajattelemaan ettei se ole kun lääkäriltä heitto. Mikään ei ole varmaan ennenkuin on kaikki tutkittu ja sitten vasta kannattais miettiä mitä on tulossa, ei etukäteen pelätä asoita mitkä ei ehkä tulekaan kohdalle.

Ultra tutkimukset antoivat viitteitä, että sisäelimissä ole kasvaimia ym.
Sappitiehyeet kummittelee kuitenkin, siihen kait vaikuttaa sisätautilääkärin sanat, että jos siellä on se ongelma niin kurkun kautta leikataan ja putsataan tiehyeet, että ne ei varmuudella ultrassa näy.
Voi olla se MRI tutkimus sitten edessä eli tätä lääkäri ennusti.
Nämä tottakai jäi tänne korvien väliin kummittelemaan.

No tämäkin asia selviää ensi tiistaina ja nyt jotenkin tein sellaisen päätöksen, että odottelen sinne mitä tuleman pitää ja sen myötä viime yön unet olivat lähes 7 tunnin unet. Tosin pillerillä mutta en ole silläkään nukkunut kun sen pari kolme tuntia niin nyt uni tuli ja oloni tällä hetkellä on ihan erilainen mitä se on ollut. Joten minun kohdalla unet ovat ratkaiseva tekijä.

Tänään näin, ja huominen on vasta huomenna.

AnnaMyy kirjoitti:
"Ton lisäks ylämahalla poltto ja vanne ja lantioselkä tulessa ja jäykkä."

Samat on tuntemuksen minulla ja kun rankani on jäykistetty se myös tuntuu siltä ja rintakehää puristaa, että tekisi mieli katkaista kylkiluuta pois jos vaikka puristava kipu loppuisi. Eli tutun tuntuista vaivaa AnnaMyy podet.

Sitruksen esimerkkiä pyrin itsekin noudattamaan. Sairastan tätä hetkeä en niitä menneitä.

Rentukan tekstissäkin on paljon samaa, eli huonot päivät ova tosi huonoja mutta onneksi on hyviäkin päivijä. Silloin kerätään voimia tulevaa ajatellen.

Kiitos kun täältä saa niin monenlaista kannustavaa tekstiä eloonsa.
Napsin sieltä ja täältä itselleni teidän selviytymis keinoja päiviini.
Koetan mitä ne minulle tekee....hyvää aika usein.

Toivotan kaikille jaksamista taas kerran tähänkin päivään.
AnnaMyy, sinulle erityisesti kun vielä on näitä muita kurjuuksia elossasi sairauksien lisäksi. Voimavaroja kuluttaa sinulta nämäkin.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.8.2017 10.26
Huomenia❤

Eilisen päivän keskityin ihan itseeni. Hoidin kipeää selkääni makaamalla kylmäpakkauksen päällä ja en hoidellut puhelimessa kenenkään ongelmia vaan parantelin omia kipujani kuten mahdollista oli.
Vaivat mitä poden olivat ja ovat yhä olemassa mutta jotenkin ajatus siitä, että minä olen se ihminen joka voi oloani auttaa sai minut näin toimimaan.

Tuli niin Sitruksen kirjoitukset mieleeni, eli joskus se oma apu onkin paras apu itselle. Toki ulkopuolisia esim.lääkäreitä, vertaistukilaisia ym.tarvitsemme mutta tämä mielen rauhoitus on oiva tapa auttaa itseään. Ja antaa kivuille sitä apua mitä itse pystyy ja luottaa siihen, että kohta helpottaa toimi eilen minun kohdallani.
Koskaan en näistä eroon pääse mutta jos vähänkin saa kivuttomamman olon otan siitä kiinni.

Nukuin 7 tunnin unet ja voin sanoa, että hyvältä tuntuu nukutun yön jälkeen. Pillerin tietty otin unta antamaan ja nyt se antoi näin pitkät unet joten olen kun eri ihminen.
Joskus uni ei tule ollenkaan. Olisiko nyt mielen rauha ollut apuna+pilleri.

Mitenkä te voitte ketjun unettomat. ❤❤

JuoksijaRe: Univaikeudet27.8.2017 10.35
Mä olen nukkunut jo kohta varmaan puolet elämästäni huonosti. Tai siis olen ollut uniongelmainen, mutta melatoniinin kanssa oon nukkunut pääosin ihan onnistuneesti. Nyt on sit reilu viikko ollut tosi surkeeta. Aina toisinaan muutenkin, mutta tällanen, että peräkkäiset yöt on näin huonoja, on nykyään mulle harvinaisempaa.

Pyörin sängyssä tunti kaupalla saamatta unta. Hyvää nyt on toistaseks se, että sit kun nukahdan, nukun kyllä, mutta käytännössä kuitenkin jää unet tosi vähäsiksi, koska ei voi sentää puoleenpäivään nukkua, että joku roti pysyis elämässä. Olin viikko sitten pari yötä purjehduksella ja siellä nukuin kyllä vielä surkeemmin, koska samassa hytissä oli kuorsaava ihminen ja kaikkea. Sen jälkeen pari päivää olin ihan järkyttävän väsynyt koko ajan, mut silti öisin valvoin saamatta unta.

Tietysti tähän nyt vaikuttaa kaikki refluksikivut ja muut oireet, ettei meinaa unta saada, mutta on inhottavaa. Vois varmaan koittaa isompaa annosta melatoniinia... Joskus elämässä oon syönyt sitä päivittäin 5 mg, nyt oon pitempään selvinnyt 1 mg:n annoksella. Täytyy kyl koittaa, josko se nyt edes vähän auttais. Mun kehon oma melatoniinituotanto on ihan sekaisin varmasti koska en nää valoa eikä kropalle siis tule siitä vuorokausirytmiä.

Ei mun unettomuuteni ole nyt kuitenkaan tällä hetkellä niin paha kuin monella muulla täällä. Tiedän kuitenkin aiemmasta kokemuksesta, miltä tuntuu, kun saa nukuttua vain muutaman tunnin yössä tosi pitkään. Sitä ei toivois kellekään. Tsemppiä kaikille unen ja sen puutteen kanssa!

PikeRe: Univaikeudet27.8.2017 12.56
Heissan 😏

Viikko mennyt nukkumisen suhteen yllättävän hyvin. Ehkä säännöllinen työ-kokousrytmi vaivuttaa syvempäänkin uneen. Selkäkipu ei häiritse yöllä (tällä erää).

Viime yönä nukuin pätkissä ja nyt olo sen mukainen; mitään ei jaksa eikä kiinnosta. Olin Venetsialaisissa; pari lasia valkkaria, makkaraa ja vielä irtokarkkeja kotiin tullessa. Heräsin parin tunnin unen jälkeen tykytykseen, röyhtäilyyn ja lapaluukipuun, jota ollu nyt selkäkivun ja jumien kanssa 😣

Join vettä, venyttelin ja röyhtäilin. Uni tuli uudelleen, mut sellaista "koiranunta" oli aamuun asti. Nyt koetan saada itseäni hieman ulkoileen 🙄 Jaksaa, ei jaksa, jaksaa.....

Onko sulla Aikuinen nainen öisin selkäkipuja, joko lihaksissa rai nivelissä?

Hyvät sunnuntait kaikille tasapuolisesti 😙 Pysytään linjalla 🎶

sama täälläRe: Univaikeudet27.8.2017 13.52
Kaksi huonosti nukuttua yötä takana; toissa yönä 4 tuntia ja viime yönä 6 tuntia. Vatsahan se taas muistutti olemassa olostaan, niskoja särki ja polvea särki. Aamulla sitten huippaa(ja aina happosalpaajan oton jälkeen).
Vatsan ultraus on minullakin edessä tämän syksyn aikana. Tähystetty on pariin kertaan. Nyt vatsavaivat tuntuivat sappivaivoilta (sappi on kyllä leikattu). Täytyy taas katsoa, mitä suuhunsa laittaa.
Olen tähän saakka nukkunut aika hyvin (ikkuna raollaan), nyt niin kylmät yöt, että oli pakko laittaa ikkuna kiinni ja heti meni huonommaksi.
Joku huomautti kuuriluontoisesta happosalpaajien syönnistä, valitettavasti kohdallani se on ollut liki vuoden jatkuvaa. En pärjää ilman, vaikka tiukkaa ruokavaliota yritän noudattaakin.
Minulla noita nivelkipuja riittää; polvi leikattu, toisessakin nivelkierukan repeämä, lonkkakivut, hartiajumitukset jne. Toki nivelkivut kuuluvat aikuisille naisille ja taas - happosalpaajien sivuvaikutuksiin. Mitä vanhemmaksi tulet - sitä vaivaisemmaksi.
Kaikesta huolimatta leppoisaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet27.8.2017 17.11
Onhan teitä kohtalotovereita vaikka kuinka täällä joten tiedossa on mitä on kivut, unettomuus ja närästys.

Minä olen tosi moniongelmainen. Astma,refluksi ja huono selkä sekä lonkat ja polvet pitävät hyvin kivussa mukana. Kuten olen kertonut selkäni on moneen kertaan leikattu ja niissä nikama väleissä mitä ei ole luudutettu on monissa prolapsit ja rappeutumaa jotka kyllä kipuina rassaavat eloani öin ja päivin.
Lääkitystä on vaikea saada kohdilleen kun voin tosi huonosti niistä ja saa pahoja sivareita. Eli ei ole helppoa elo ja olo.

Siksi on tärkeää että yön edes saisin olla kivuitta kestän elämääni paremmin.
Vatsalääkkeitä olen syönyt kymmeniä vuosia merkkiä vaihdellen ja se on lopun elämäni juttu eli mahalääkkeet kuuluu päivään jokaiseen. En pelkää niitä pääasia on että saan jopa syödä jotain ettei heti närästä.

Alkoa en käytä ikinä ja olen tosi tarkka mitä syön eli pääsen vähän vähemmillä närästyksillä näin.

Jakselkaa tekin muut unettomat ja nukkukaa niillä tropeilla millä uni tulee. 👍❤
Minulla toistaiseksi zopinoxilla. Melatoniinit ja monet muut on kokeiltu vaan ei hyötyä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet28.8.2017 15.24
Moikka! Takana taas lähes 7 tunnin unet. Että lääke uni helpottaa kovin tätä kipuilevaa arkea. Selkä on niin äärimmäisen kipeä, että itku ei ole kaukana. Jos en öitä saisi millään keinolla nukuttua olisin aivan hermoraunio.
Närästää mutta senkin kanssa pärjään, gaviconia ja rennietä mahalääkkeiden ohessa käytän pärjään mahani kanssa kohtuu hyvin..ainakin tänään.

Huomenna on tutkimus tulosten vuoksi lääkärissä käynti. Katsotaan miten minun käy. Onko kaikki hyvin ja mikä syy nyt saadaan kohonneille maksa-arvoilleni.

Mites teidän yönne/ päivänne ovat sujuneet.😴❤

SitrusRe: Univaikeudet28.8.2017 18.52
Nukun tosi vähän ja heräilen pitkin yötä. max. 6,5 h

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet28.8.2017 19.35
Otatko jotain unilääkkeeksi vai nukutko ilman apuja.

Minä en nuku silmällistäkään ilman zopinoxia. Niitä aion käyttää vaikka lopun ikäni jos unen laatu on tätä mitä se nyt on.

Ystäväni sisko miehensä kanssa käyttää samaa nukahtamislääkettä..ja sillä ovat nukkuneet 15 vuotta. Auttaako lääke nukkumiseen onkin toinen kysymys mutta ilmankaan ei uni heille tule. Onko kyse riippuvuudesta, toleranssi ei ole kuitenkaan kasvanut. Pilleri per yö.😘

SitrusRe: Univaikeudet28.8.2017 19.58
Otan. En nukkuisi yhtään muuten. Kokeiltu.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet28.8.2017 20.13
Kyllä minäkin heräilen mutta onneksi nukahdan uudestaan. Pilleri auttaa nukahtamaan mutta ei anna sitä pitkää yhtenäistä unta.

Ilman pilleriä en vaan nuku. Tämä selkäkipu syö voimia niin paljon että se kipu vie unetkin mukanaan.

SitrusRe: Univaikeudet28.8.2017 22.24
Söin jonkin aikaa säännöllisesti vitamiineja. Nyt olen ollut ilman, kun syön normaalia ruokaa. Mutta huomenna otan taas. Jos se auttaisi uneenkin.

SitrusRe: Univaikeudet29.8.2017 10.44
Arvatkaa mitä! Olen nukkunut yhteensä melkein 11 tuntia. Siihen oli nyt tilaisuus. Heräilin tietysti monta kertaa,mutta nukuin uudelleen.
Ihan mahtava olo. Ei vapisuta eikä sydän tykytä.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet29.8.2017 14.26
Oho, oletpa hyvät unet saanut nukuttua. Se jos mikä parantaa ainakin vähän oloa kun saat nukuttua pitkät unet. Eikös "normaali" unisetkit heräile monta kertaa yössä vaikka nukkuvatkin ns. kunnon unia.

Itse nukuin taas n.6 tuntia pillerillä. Olo on huono liekö lääkärissä käynnillä osuutensa.
Eli henkinen jännitys vaikutti koko kehoon.

Kerron tässä uniketjussa että maksa-arvot olivat edelleen korkeat mutta niitä jäädään seuraamaan. Voipi olla sapen poiston aiheuttamia juttuja. Sappinesteet nostavat niitä.
Oli kaksi lääkäriä joiden vastaanotolla olin..toinen erikoistuva ja toinen gastro lääkäri.
Sisäelimet olivat ok. diagnoosi sappirefluksi. Lääkettä lisää kun oireet pahenee. Gastrolääkäri kertoi että oli maailman laajuisessa kokouksessa missä näistä happolääkkeistä puhuttiin. Että ihmiset ihan turhaan pelkäävät niiden pitkäaikaista käyttöä. Tutkimuksissa ei ole löydetty mitään yhteyttä pahanlaatuisiin kasvaimiin eli nämä lääkkeet ei niitä lisää. Enempi voi olla ihmisillä jotka eivät lääkettä käytä.
Korosti moneen kertaan, että voin turvallisesti näitä käyttää.
Ph. mittaukseen suosittelivat minua. Kieltäydyin. Vuoden ajan saan harkita menenkö soitto vaan sairaalaan. Nyt en pysty mihinkään kurjiin tutkimuksiin. Olo on niin kelju.
Elän taas elämääni eteenpäin kuten sallittu on.

SitrusRe: Univaikeudet29.8.2017 16.15
Kurjaa on sulla, ja rankkaa.

En usko, että on normaalia herätä täysin tunnin- puolentoista välein. Terveenä nukuin aamuun asti, heräsin max. 2 krt yössä pissalle. Monet nukkuu havahtumatta illasta aamuun.

Erityisen piinallista on eka ja toka herääminen. Eka n. tunnin päästä nukkumaanmenosta. Silloin tuntuu, kuin olisi nukkunut jo pitkään. Toivoisi, että yö on ns. pelastettu, ja kauhukseen huomaa, ettei ole vielä puoliyökään. Usein valvon tunnin tai enemmänkin ennen kuin nukun uudelleen. Saan tehdä vaikka mitä rentoutustemppuja. Tarvittaessa otan yöllä lisää lääkettä. Kokeilemalla olen todennut, että parempi sekin kuin kahden-kolmen tunnin unet.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet29.8.2017 16.59
Katkonaista on minunkin uneni. Ennen olin tosi hyvä nukkuja vaan nyt kaikki on toisin.
Minä raukka kun en osaa itseäni edes rentouttaa.

Nukahtamis lääkkeillä uni on tosi heikkoa mutta ilmeisesti olen niin uupunut että nukahdan ja herään vuorotellen eli sen verran niistä on apua. Ilman pillereitä en nuku yhtään.

Kyllä nämä kivut syövät voimavarat loppuun.

Lääkäri joka minut otti sairaalassa vastaan sanoi että eilen hän valmiiksi tutustui minun vaivaani ja ihmetteli sitä kaikkea mitä olen läpi käynyt. Hän oli erikoistumassa sisätauteihin. Erittäin perusteellinen hän oli. Sanoi että nukkua pitää. Sitä vartenkin on lääkkeitä olemassa. Joten luvalla niitä voin napsia.😃😴

Sanoi että jokainen tuntee olonsa itse paremmin kun he lääkärit. He yrittävät helpottaa oloamme. Joten tänään se homma onnistui. Kuunteleva lääkäri on hyväksi.

Ehkä ensi yönä taas nukumme kenties paremmin...hyviä unia toivottelen ja myös odottelen.

SitrusRe: Univaikeudet29.8.2017 17.08
Olipaa sulla hyvä lääkäri, kiva kuulla. Suorastaan harvinaisuus.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet29.8.2017 18.59
Sanoinkin lääkärille, että olipa miellyttävä kohtaaminen. Kerroin kun ultrassa kävin, lääkäri tutki minua kun kuollutta ihmistä. Siihen jäin lavetille makaamaan kun hän lähti. Tuli, tutki ja meni. Ovella sanoi terve ihminen....varmaan ajatteli näin, että ihan turhaan tutki minua. Sen jälkeen ei näkynyt hoitajaa ei ketään.

Tämä lääkäri sanoi, että nyt kävelet suoraan radiologiaan ja teet valituksen. Ei noin ihmistä kohdella he ovat meitä varten sairaalasa eikä niin, että me ollaan heitä varten.
Kun lähdin pois sanoin, että kiitos kun kohtelitte minua kuin ihmistä kohdellaan ja toivotin terveyttä lääkäreille ja hoitajalle sekä jaksamista vaativassa työssä. Kaikki kiittivät melkein yhteen ääneen ja toivottivat hyvää vointia myös minulle.
Että joskus näinkin...

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet30.8.2017 11.26
Taas meni viime yö ihan leikkien nukkuvaa. Eli uni ei tullut vaikka tropin otin.
Kivut senkun voimistuvat siis selän. Nousin yöllä Panadolin nappaamaan ja aavistuksen verran kivut vähenivät. Mutta uni ei tullut. Sen sijaan närästys olo tuli kipulääkkeestä. On tämä yhtä kehässää juoksua joka päivä.
Nyt on olo ollako vaiko eikö olla🙃


Mites muut te olette nukkuneet..Sitrus, Pike, sama täällä ym...
AnnaMyy mikä on sinun tilanteesi.

SitrusRe: Univaikeudet30.8.2017 11.50
Olin eilen fyssarilla. Jumppasin hieman ja kävin väkisin iltakävelylla, vaikken olisi jaksanut.
Nukuin pätkissä kuten tavallista, mutta varmaan yli 8 h.
Olen ottanut rutiiniksi aamuvenyttelyn.

Mulla on käynyt hyvä tuuri, koska tämä nykyinen fyssari on tanssinopettaja - olen harrastanut tanssia ja rakastan sitä - joten ymmärrämme hyvin toisiamme. Hän on paitsi erittäin taitava, myös aidosti haluaa auttaa ja näkee ihmisen yksilönä. Kerroin hänelle alussa vaikeuksistani, en paljon. Mutta rivien välistä kuulen, että hän ymmärtää puolesta sanasta senkin mistä en puhu. Se on hyvin rauhoittavaa.

Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys päästä sellaisen ihmisen käsittelyyn, jolla on korkea työmoraali. Mutta näen kyllä vaivaa löytääkseni heitä, eli ihan sattumasta ei ole kyse.
Mutta että tämän vo. on viiden min. kävelymatkan päässä!!

PikeRe: Univaikeudet30.8.2017 17.20
Kiitos kysymästä Ann 😣

Olen nukkunut parina yönä tosi huonosti; rintaa polttanu, rytmihäiriöitä ollu ja pallean seutu kipeä.

Tänään tuli päivällä niin pitkäkestoinen rytmihäiriö, että menin päivystykseen. Sydänfilmit ja kokeet, kaikki ok. Rytmihäiriö näkyi, mutta sydänmerkkiaineet ym kokeet ok.

Lääkäri oli miellyttävä ja sanoi, että refluksi, kilpirauhassairaus, stressi, väsymys ovat yhdessä sellainen kombo, että tulee rytmihäiriöitä. Tuli hyvä tunne, että joku ymmärtää. Hänellä on itsellä omakohtaisia kokemuksia ja sanoi, että ellei olisi itse lääkäri, niin säikähtäisi taatusti, koska rytmihäiriöt on pelottavia.

Kotiin tulin just ja parin viikon ajan Esomepratsolia 2 x pvä ja Gavisconia tai Antepsinia lisäksi tarvittaessa. Myös beetasalpaajaa voin ottaa ylimääräisen, jos oikein rytmäilee 😗

Huomen taas töihin ja stressi minimiin (helpommin sanottu kuin tehty) 😥

Mukavat viikon jatkot 😎

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet30.8.2017 19.20
Sinulla Pike on ihan sama lääkitys kun minullakin. Toivottavasti "saamme" apua niistä kumpikin toki kaikki muillekin soisi parempia oloja. Niin unien kun näiden refluksi vaivojenkin takia.

Hyvä kun menit lääkäriin ja sait hyvää kohtelua ja apuakin. Eli lääkäri tutkitutti sinut ettei ole sydänperäistä rytmihäiriösi.

Miten tämän stressin saisikin poistettua sisimmästä. Siinäpä ongelman ydin onkin.

Sitrus on saanut hyvän fyssarin itselleen. Se on kun lottovoitto (itsellänikin on ihan huippu fyssari). Se on jo puoli hoitoa kun on empaattinen ja ymmärtävä hoitaja. Sieltä saa virtaa kotiin mukaan tuomiseksi, joten kyllä joskus tuuriakin elämässä on.

Parempia unia kaikille!!

PikeRe: Univaikeudet30.8.2017 20.16
Kiitos Ann 😍

Join tuossa vähän mustikkamehua ja söin pikkuisen leivän, kun ei ole oikein nälkä ja polttava tunne on vielä ruokatorvessa 😧

Toivon unista yötä itselle ja Teille muillekin 😴

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet30.8.2017 20.39
Polttaa ja närästää minuakin. Kurkku tosi kipeä etten nyt tiedä mistä johtuu oireiden paheneminen.

Hyviä unia ihan jokaiselle😴😴😴

rentukkaRe: Univaikeudet30.8.2017 20.55
Pike ja kaikki toiset, täällä myös närästää ja polttaa, sydän pamppailee miten kuten. Verenpaine heittelee, mieli myöskin. Lääkitys kuten Pikellä, jos ei muutamassa viikossa auta niin sitten, niin mitä sitten?
Liekö voisko johtua sapesta, tiedä häntä. Tähystetty 2014, löysä portti silloin todettu.
Viime yönä meni pienillä unilla, olisko seuraava yö parempi?
Kaikille oikein hyvää yötä ja nuo hyvät lääkärikokemukset ovat ihan huippuja, kun niitä muitakin on.

JuoksijaRe: Univaikeudet31.8.2017 0.58
Heippa!

Samanlaisia lääkityksiä täälläkin, Esomepratsolia 2x päivässä ja Gavisconia tarvittaessa... Mutta eipä ne pidä polttelua poissa läheskään joka päivä.

Jotenkin mun nukkumiseni vaan huononee huononemistaan. Ajattelin jo, että nyt ihan varmasti uni tulee, kun on niin monta yötä mennyt vajailla unilla. Yleensä oon tarvinnut jokseenkin 9 tuntia unta yössä, että oon ollut virkea. Toisaalta se on ollut myös silloin, kun vielä pystyin urheilemaan aktiivisesti. Nyt oon sitten nukkunut ehkä sen 6 tuntia ja senkin todella kevyesti.

Alan stressata jo taas nukkumistani. Sehän ei sitten yhtään nukahtamista helpota, jos sänkyyn mennessään miettii, että entä jos en taaskaan saa unta. Ei oo auttanut melatoniiniannoksen nostaminen yhtään. Varmaan jännitän ja stressaan hiukan tajuamattanikin paljon, kun ens viikolla alotan työt (käytännössä ensimmäinen "kunnon" työpaikkani) ja viikon päästä on leikkaus. Samassa nipussa siis useampi jännittävä asia. Mutta ei nyt olis tarvinnut tätä unettomuuttakin tähän tulla.

Hyvälle fyssarille pitäis kyllä päästä. Jumissa on koko kroppa. 2013 leikattu nilkka on alkanut sekin vähän häiritä menoa, löystynyt uudestaan. Silti sekin onnistuu olemaan myös lukossa, mitä yksi fyssari kesällä ihmetteli. Ensi se väitti, ettei niin löysä nilkka todellakaan lukossa voi olla, mutta kyllä sieltäkin sit lukko aukesi. :) Nilkkojen lisäksi lukossa on selkänikamat. Luulen, että siihen vaikuttaa sängyn kiilatyyny. Valun aika usein yön aikana kuitenkin jonkin verran ja selkäranka menee ihan mutkalle. Ainakin musta selkä on ollut enemmän jumissa kiilatyynyn hankkimisen jälkeen. Tai tietty ehkä jo pelkkä urheilun väheneminen refluksin myötä on voinut siihen vaikuttaa.

Joo, nyt yritän kyllä nukkua. Tai ehkä käyn syömässä jotain vähän. Toivottavasti te muut nukutte.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet31.8.2017 9.29
Huomenta!

Kyllä meitä kohtalotovereita aina vaan riittää ja löytyy.
Hieno juttu kun täällä saa ja voi kertoa voinneistaan.

Viime yö meni taas valvoessa. Lienenkö tunnin, kaksi nukkunut.
Siinä kaikki. On kyllä niin voimaton olo ja nyt kun kurkku kipeytyi tuntuu etten kestä sitäkään enää. Kaikki vaivat ovat nyt liikaa ja huonontaa oloa.
En ole flunssaa sairastanut vuosiin ja nyt tuntuu kyllä siltä, että nämä uudet kivut selän alueella ja kurkussa ovat tätä.
Närästää ja polttaa ruokatorvea ja palleaa, että itku ei ole kaunana.

Fyssarille minunkin pitäisi tilata aika, mutta jotenkin henkinen kantti on nyt niin huono etten jaksa ajatellakaan lähteväni sinne. Vaikka tiedän, että helpotusta toisi olooni ja paljon, vaan muu kunto estää sen.

Ryven taas kerran omassa kurjuudessani.

Toivon kovin, että teillä muilla olisi ollut parempi yö ja sen myötä olokin kohenee.

Hyvää tätä päivää kaikille, tai niin hyvää kun se mahdollista on.

(virheet voitte lukea oikein)

rentukkaRe: Univaikeudet31.8.2017 10.37
Hei Aikuinen nainen, niin riittää kohtalotovereita ja aamuyön tunteina se olo vasta kurja onkin, kun mieli kehittelee ties mitä juttuja (ja uusia tauteja) niinkuin näissä ei nyt kyllin olisi.

Minullakin sellaista rypemistä ja muuta surkeutta, osin johtuu vielä työpaikalta, kun iso johtaja on narsisti ja hänellä on se tukijoukko siinä ympärillä ja sitten on se p***a sakki, joka saa kaikki kurat niskaansa. Onneksi olen pääsemässä pois sieltä, mutta jäävien puolesta tuntuu enemmän kuin pahalta.

Nyt ajattelin tilata itselleni horstmann hoidon, se on auttanut, kun koko kroppa jumittaa näiden kipujen kanssa. Mutta vasta ajattelin, ei tahdo oikein tapahtua mitään.

Toivon Sinulla valoisaa päivää, sateesta huolimatta ja kaikille toisille myös kaikkea hyvää!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet31.8.2017 16.00
On sinullakin rentukka olemista kun vielä töissä joudut käymään. Unettomat yöt ja siihen lisänä nämä refluksi vaivat syö voimia ja töissä jaksamista. Jos vielä työkaverit on osa mitä on. Ei ole mieltä ylentävää elämää..

Itse olen tämän rujon selkäni takia eläkkeellä, niin ei ole enää työhuolia paineita lisäämässä.

Kaikki mikä itselle hyvää tekee kannattaa edes yrittää ottaa käyttöön. Joten tee se mitä aiot eli tilaa se hoito itsellesi.👍❤

Voimia ja jaksuja👍❤ kaikille ...

AnnaMyyRe: Univaikeudet31.8.2017 17.13
Koskee.Ahistaa.Kanta.fi katsoin ni gynen näytteestä pad oli sentäs vain lievä hyperkeratoosi siinä koepalassa.Ei dysplasiaa ja levyepiteeli normaali.Siitä ollu katsottu sienetkin ja kondyloomat eli tarkkaan tutkittu.

Kirjettä ei ole tullut vielä mutta käsittääkseni ei tarvii jatkotoimenpiteitä.Siinähän gyne kertoo sit mut ois se jo soittanu.

Toinen lähete on katsottu isossa sair ainakin päivämäärän mukaan joku sitä kurkannut kannan mukaan, siitä tulenee kutsu.Kipujen kaa mennään ja voimistuu.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet1.9.2017 11.07
Voi ei....kyllä on AnnaMyy sinunkin olosi kurjaa. Eikö helpota mistään suunnasta elosi.

Hyvä kun gynen tutkimus on ilmeisen ok. Mutta näköjään jotain pelättävää pitää aina olla. Ahdistus vielä pahentaa oloa.

Itsellä viime yö meni taas valvoen. 2 aikaan heräsin ja kurkku oli kipeä yskin ja niistin kaiken yötä. Siis olen sairastunut flunssaan. Tätä tautia en oikeastaan koskaan pode vaan onko yleiskunto nyt niin huono, että kaikki pöpöt tarttuu. Lämpöä ei ole kun 37.2 mutta sekin tuntuu.

Katsotaan kuinka tämä tästä jatkuu..

SitrusRe: Univaikeudet7.9.2017 14.12
Otin eilen unilääkkeen lisäksi melatoniinia. Nukuin "hyvin", mutta näin taas väkivaltaisia painajaisia.
Ihmeaine!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet7.9.2017 17.19
Moikka. Univaikeudet jatkuu. Aivan kaamea flunssa päällä. En ole elämässäni näin kovaa tautia potenut siis flunssaa. Astmaatikon keuhkot on kovilla.

Olen 18.45 menossa lääkäriin. Pakko saada jotain apua tai happi loppuu.

Kiva kun Sitrus olet jotenkin saanut nukuttua. Onneksi unesi ovat vain "painajaisia"

Jaksuja kaikille❤❤

SitrusRe: Univaikeudet7.9.2017 18.21
Toivotaan että saat apua lääkäristä, Ann. Joo, oli se ihan kiva kun lopulta tajusi että ei mua oikeasti viedäkään tapettavaksi, vaan kyseessä on jälleen melatoniinin aiheuttama väkivaltainen painajainen.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet8.9.2017 9.23
Huomenta. Keuhkokuumeessa täällä ollaan. Onneksi menin ajoissa lääkäriin. Hoituu kovalla antibiootti kuurilla. Tulehdus arvot eivät olleet kun vähän nousseet. Kova rohina keuhkoissa. Nyt on räkä irti antibiootti vaikuttaa. Ostin apteekista tosi vahvoja maitohappoja ja uskon saavani niiden avulla nämä refluksi poltot pysymään hallittavissa . Krohnin tauti potilaat näitä käyttää. Ystäni kehoitti ostamaan. Miehellään on ko. tauti ja syöpä myös.. joutui syöpähoitojen ohessa käyttämään kortisoonia. Näillä maitohapoilla maha jotenkin pysyi hallinnassa. DDS nimisiä maitohappoja. Nukuin 6 tunnin unet joten olo on aavistuksen parempi.

Mites te muut tänään jakselette ja olette nukkuneet ❤

AnderssonRe: Univaikeudet8.9.2017 11.51
Pikaista paranemista keuhkokuumeesta! Toivottavasti antibiootit tehoavat. Maitohappobakteereita kannattaa tosiaan ottaa antibioottikuurin aikana. Kaikkein tehokkain maitohappobakteeri on Vivomixx, mutta se on kyllä kallista.
Itselläni on koliitti ja antibioottikuuri todennäköisesti laukaisisi pahentumisvaiheen koliitissa. Alkuvuonna oli ilmeisesti jonkinlainen korvatulehdus, mutta onneksi parannuin siitä ilman antibioottikuuria.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet8.9.2017 13.08
Kiitos Andersson❤ kovilla maha käy antibiootista ja maitohapot on tuplattu. En enää rahan menoa sure, pääasia jos saan apua.
Minulle tosiaan ystävä suositteli näitä maitohappoja toivon apua saavani. Polttelee ihan kivasti mahaa.😥

SitrusRe: Univaikeudet8.9.2017 19.10
No hyvä ihme, Ann!! Hyvä että menit lääkäriin!! Nyt lepäät kunnolla että paranet.
Onko sulla kontrolli luvassa?

Mä passitin kerran kampaajani lääkäriin. Se oli tosi surkean näköinen ja raakkui kamalalla äänellä, mut ei meinannut mennä. Sanoin sille että sun on mentävä, olet selvästi pahasti sairas. Vaikkei asia mulle kuulunut, niin komensin silti. Se sit meni, ja päätyi viikoksi osastolle, mikä näinä aikoina kertoo paljon. Sillä oli kuumeeton keuhkokuume.

Pidä meidät ajantasalla voinnistasi, jooko?

AnnaMyyRe: Univaikeudet8.9.2017 21.02
Voimia Ann❤

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet9.9.2017 8.56
Kiitos ystävät myötäelostanne❤hyvältä tuntuu välittäminen.

Viime yön sain taas nukuttua kohtuu hyvin, toki uniapua oli mutta ei sekään aina nukuta. Välillä heräsin ihan tuskan hiestä märkänä ja luulin että yskin keuhkoni pihalle vaan sain taas unen päästä kiinni ja uni jatkui. Voimaton on olo että ihan pelottaa kuinka tässä vielä käy. Huono keuhkoinen kun olen niin kestääkö ne tätä järkkyä köyhää. En olisi tätä enää tarvinnut mutta minkäs teet. On otettava vastaan mitä annetaan.

Onko teillä yöunet olleet minkälaiset.

Voimia tähän päivään kaikille.❤👍

SitrusRe: Univaikeudet9.9.2017 9.12
Onneksi menit ajoissa lekuriin, tuo on niitä tauteja, joissa ab.t on siunattu keksintö.
Kiitos, sain nukuttua. Eikä hirveitä uniakaan tullut, kun en ota melatoniinia.
Kumma kyllä, olen huomannut että puolikkaalla unilääkkeellä nukkuu pidempään kuin kokonaisella, ja saa herättyään paremmin uudelleen unen. Mistä se mahtaa johtua?

Tänään on vaan luvassa sadetta aamusta iltaan?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet9.9.2017 10.47
Täytyy myöntää, että ylihuolehtiva puoliso suorastaan pakotti minut lääkäriin. Tietää kuinka lääkäri vastainen olen etten mene kun pakon edessä näissä taudeissa. Onneksi menin ja uskoin häntä ettei ole ihan tavis yskä minulla.
Sain Montelukast nimistä lääkettä antibiootin oheen ja tietty luin sivarit ja meinasin jättää lääkkeen ottamatta..mutta ei vielä ainakaan ole ongelmia tullut.
Toivottavasti apua saan ennemmin.

Hyvä kun Sitrus sinäkin olet nukkunut ilman painajaisia. Mistä lie johtunekiin että vähempi määrä lääkettä antaa paremmat unet.

Täytyykin testata itsekin kunhan tästä taudista tokenen....jos tokenen.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet9.9.2017 11.13
Ai niin Sitrus kysyit onko kontaktia lääkäriin. Vastaan ON!! Voin soittaa ihan koska vaan. Saan hoitajaan yhteyden ja hänen kautta lääkäriin. Tai voin mennä vastaanotolla käymään ihan poiketen siellä ja kertoa missä mennään. Tämä lääkäri on yksityislääkäri jota olen käyttänyt kymmeniä vuosia. Hän mm.kehoitti sisätautilääkärille menemään näistä vatsavaivoistani. Eli hoitaa kaiken mihin rahkeet riittää. Erikois tapaukset erikoislääkärille.😃

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet11.9.2017 11.31
Moikkelis❤

Taitaa se elämä kuitenkin voittaa. Tänään viimeinen antibiootti menossa kohta suuhun ja sitten odotellaan lähteekö tauti vai ei. Vielä on kova köhä. Mutta jospa tämä tästä. Aamulla soitin lääkärille ja hän sanoi että tämä antibiootti vaikuttaa veressä vielä 10 päivää ja sen jälkeen pitäisi minun oloni olla parantunut. Jos ei sen jälkeen keuhkokuvat ym jutut.

Yö unet ovat olleet yllättävän hyvät. Tosin uniapua olen ottanut kun muuten ei uni tullut. Mutta pilleri unet ovat olleet 6-7 tuntia (ei aina näin hyviä) joten mieli on siitä hyvä. Jospa tämä tautikin lähtee sinne mistä tulikin joten toiveikas olen.
Ja mikä parasta närästystä ei antibiootti ole aiheuttanut joten kiittimet ristiin olen laittanut🙏❤😃

Mitä lie teille kohtalo toverit kuuluu. ❤
AnnaMyyllä on huomenna tutkimuksia, siis millä mielellä olet tänään.

AnnaMyyRe: Univaikeudet11.9.2017 11.54
Hei, hyvä että olosi on kohentumassa.Kirjoitin eilen tuonne oireiden pahenemisketjuun.

Olo nyt on aika toivoton ja pelokas, huomenna on poliaika,siellä sitten katsotaan mitä tutkimuksia määrätään.

Onneton minä luen netistä juttuja enkä meinaa saada itseäni mihinkään muuhun moodiin kuin että joku paha musta löytyy:(((

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet11.9.2017 13.04
Kiitti AnnaMyy❤ paremmin voin vaan en vielä hyvin.

Voi kurja kun osaan ihan aistia mitä olotiloja läpi käyt kun vaivoja on vaikka muille jakaa ja mitään selvyyttä ei niihin vaan saa. Jospa nyt rupeaa tapahtumaan jotain eli saat selvyyden mikä aiheuttaa mitäkin kipuja kehossasi. Eli nyt tutkivat perinpohjin sinut.

Tämä netti on monessa asiassa hyvä mutta sitten löytyy tätäkin puolta millä saa olonsa tosi kurjaksi kun alkaa itse hakemaan syitä omiin vaivoihinsa ja täältähän löytyy kaikki mahdollinen. Pahimmasta vieläkin pahimpaan.

Nyt kun menet tutkimuksiin kerro pelkosi mitä pelkäät itsestäsi löytyvän, uskon, että saat perusteellisen selvityksen tutkimuksista ja siitä onko pelkosi aiheellinen eli vakuuttavat mitä löytyy ja mitä ei sekä kuinka sinut hoidetaan kuntoon jos jotain löytyy. Mutta nyt omat epäilyksesi taatusti pahentavat oloasi ja rassaa henkistä kanttiasi ihan liikaa. Tuttua minullekin.

🙏👍 Kaikkea hyvää sinulle ja voimia että jaksat.

AnnaMyyRe: Univaikeudet11.9.2017 18.40
Kiitos Ann❤❤❤Tuo kuullosti niin lohduttavalle että "kuinka sinut hoidetaan kuntoon"

Sitä toivoa että mitään niin pahaa ei välttämättä löytyiskään etteikö voi hoitaa kuntoon!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet15.9.2017 12.17
Moikka taas valvotun yön jälkeen.

Kävin eilen illansuussa sairaalan päivystyksessä kun menin niin tukkoon tämän yskäni/nuhani kanssa. Keuhkot kuvattiin, sydänfilmi otettiin ja kasa verikokeita. Kaikki olivat hyvin siis ei keuhkokuumetta. Tulehdusarvokin oli 1 joten tippunut sitten viime käynnin. Nyt olen kortisooni kuurilla, ja maha tykkää😥 . Mutta vaihtoehtoja ei muita nyt ollut eli lima pitää saada pois keuhkoista. Sain myös limaa irrottavaa lääkettä joten nyt taas toivoa kehiin, että tauti lähtisi näillä tropeilla pois.

Lääkäri oli aivan ihana venäläinen mies joka pyysi minulta anteeksi moneen kertaan ulkomaalaisuuttaan ja huonoa kielitaitoaan. Kysyi vähän väliä ymmärrätkö minua. Sanoin että paljon paremmin kun joitain suomalaisia lääkäreitä. Että minkä kielitaidossa häviät sen empaattisuudellasi voitat. Hän oli silmin nähden ilahtunut minun sanoistasi. Olikin oikeasti välittävä lääkäri. Työaika loppui 17 niin hän kävi odotusaulassa luonani monta kertaa ja sanoi odotetaan verikoe tuloksia. Kun ne tuli ja sain lääkkeet klo oli 18 ja lääkäri vielä töissä. Hoiti minut loppuun eli määräsi lääkkeet...kiitti hyvästä yhteistyöstä, toivotti paranemista ja sanoi jos kuume nousee vähänkin yli 37 heti tänne takaisin. Otti kassinsa ja sanoi moimoi kun lähti ja hymyili todella sydämellisesti minulle. Se oli jo puoli parannusta, että sellainen käynti.

rentukkaRe: Univaikeudet15.9.2017 12.59
Juuri tätä me monta kertaa tarvitsisimme, myötäeläjää ja ystävällistä kohtaamista, se olisi monta kertaa todella parantava voima. Se parantaisi enemmän kuin moni arvaakaan. Joskus yksi lause voi olla se, joka kantaa kaiken kivun keskellä.
Onneksi sait hyvää hoitoa ja hyvän lääkärin, nyt vain lepoa ja parantumista.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet15.9.2017 13.19
Kiitos rentukka toivotuksestasi. ❤
Mottoni on aina ollut....antaessaan saa. Toimi eilen sairaalassakin. Hoitaja joka otti minusta dydänfilmin sanoi että lääkäri on yksi empaattisimmista mitä päivystyksessä on mutta epävarma kohtaamaan asiakkaita puutteellisen kielitaitonsa takia. Sain annettua vastavuoroisesti hänelle myös hyvää palautetta eli ymmärsin häntä ja hän minua. Kysyi moneen kertaan ymmärsinkö mitä hän puhuu. Sanoin että kielitaitoisi on "täydellinen" ulkomaalaiseksi lääkäriksi. Kun hän sitä anteeksi pyyteli kun on ulkomaalainen. 😃 Menisin uudestaankin hänen luo jos tarvetta olisi. Täytyy nimi katsoa kanta.fi : stä

SitrusRe: Univaikeudet15.9.2017 14.53
Hyvä hyvä hyvä Ann!!! 👍👍❤
Sori en ehdi tän enempää, koetan selvitellä joustinpatjan pesumahiksia. Se haisee! Kaikki muu on pesty.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet15.9.2017 15.37
Sitrus ❤❤❤ kiitti.

Tsemppiä sinulle patja ongelman selvittelyyn 👍👍

SitrusRe: Univaikeudet15.9.2017 17.11
Elikkä hei Ann: keuhkoissako ei enää näkynyt merkkejä keuhkokuumeesta? Ts. olet hyvin paranemassa?

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet15.9.2017 17.47
Juu ei näkynyt mitään ja tulehdus arvo oli sen yksi minkä jo kerroinkin. Antibiootti puri mutta tauti jäi näihin hengitys teihin ja siksi nyt kortisooni kuuri on pakko syödä. Antibiooteista ei ole apua tässä kohdassa tautia.
Toivon näin että paranen ja pystyn kuurin syömään. Sain valita otanko 40 mg päivässä ja viiden päivän kuuri vai 20 mg ja 10 päivän kuuri. Otin jälkimmäisen tämän mahani takia ja jos tuntuu etten voi syödä saan lopettaa. Parempi tietty olis syödä kuuri. Mutta maha sanelee nyt ehdot miten matka jatkuu..

Myötäelostanne kiitokset....❤❤

SitrusRe: Univaikeudet15.9.2017 18.53
Nääs kun en tiedä tulehdusarvon viiterajoja, enkä jaksa nyt kuukkeloida. Mut hyvä että lääkkeet puree 🤕😁💐!!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet15.9.2017 19.07
Alle 10 on normaali ainakin minulle näin kerrottiin. Silloin kun sain antibiootit ne oli lähellä 20 eli vähän kohoamaan päin. Eilen oli yksi. Että eroa oli vähän. Siitä se äkkiä lähtee kohoamaan. Voi vuorokaudessa nousta korkeallekin. Antibiootit puri. Hyvä näin.

SitrusRe: Univaikeudet16.9.2017 8.01
Kaikille huonounisille vinkiksi: kannattaa huolehtia paitsi liinavaatteiden puhtaudesta, myös pesettää tai pestä tyynyt, patjat, patjanpäälliset ja peitot riittävän usein. Pelkkä tuulettaminen tai pölyjen ravistelu ei riitä. Aikansa eläneet tekstiilit vaihtoon.

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet16.9.2017 8.45
Huomenta!

Kolmen tunnin unilla yö meni. Kortisooni piristää eli aiheuttaa unettomuutta ja sitä kun on jo ollut ihan riittämiin ennestään niin ei kivaa ole valvoa ja yskiä kaiken yötä.
Mutta näin nyt elo menee.

Me uusittiin kesällä täkit, tyynyt ja petarit joten allekirjoitan mitä Sitrus kirjoitti nukkumisesta puhtaissa petivaatteissa. Ei tarvitse kun lakanat vaihtaa nukkumaan meno puhtaiden lakanoiden väliin on paremmin unia antavaa. Vaikka sitten pilleri unia.

rentukkaRe: Univaikeudet16.9.2017 9.23
Minulle ei kortisoni sopinut lainkaan, se nosti verenpainetta niin, että jouduin tarkkailuun päivystykseen. Muutoin kortisoni on oikein hyvä ja tehokas lääke.Ja useimille se sopii oikein hyvin, sillä minunkin keuhkoja koitettiin puhdistaa pariinkin kertaan. Silloin kolme vuotta sitten räkä ja ahdistus lopulta lähti astmasuihkeilla ja niitä suihkelääkkeitä alan ottaa heti, kun flunssa on tuloillaan, näin olen siitä selvinnyt kohtuullisesti ja myös parantunut ilman, että tauti on pitkittynyt.
Toki minulla on takana pitkät tutkimukset keuhkopolilla jossa mm. todettiin homeastma. En kuitenkaan tarvitse jatkuvaa lääkitystä, jos vain pysyn pois hometiloista. Jos niihin vahingossa joudun, niin tauti iskee välittömästi. Olen myös aika hyvä "homekoira" ja kaikki muutkin hyvätkin hajut ja tuoksut eivät tunnu hyvälle
Työpaikalta sen homeastman aikonaan sain. Mitään korvauksia en kuitenkaan saanut, vaikka menetin työpaikkani ja terveyteni. No, aina ei voi voittaa, eikä edes tulla toiseksi.
Nyt on kuitenkin hyvin, jos vain pysyn pois homerakennuksista.

Ja kyllä se uni tulee Sinulle Aikuinen nainen tervetymisen myötä, lykkyä tykö ja mukavaa viikonloppua kaikille....

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet16.9.2017 10.35
Minulla on säännöllinen astmalääkitys jonka nosta tuplaten heti (harvoin) jos flunssan oireita edes tunnen.
Nyt tein niin ja varalle on hengitettävä kortisooni suihkekin sekä avaava lääke. Kaikki otin käyttöön ja ihan maksimi annoksin per päivä.
Ei vaan auttanut.

Yksityis lääkärillä kun kävin hän olisi heti laittanut kortisooni kuurin josta kieltäydyin kun se ei vaan ole ikinä minulle sopinut. Joka kerta se on keskeytetty. Ja kun tulehdus arvot oli kohollaan siksi sain antibiootit.
Mutta tauti jäi, vaikka kuuri loppui.

Nyt on ihme ja kumma nämä kaksi päivää kortisooni sopinut eli vatsaa on polttanut niin pienesti, että kestän sen. Tämä on niin minimaalisen pieni annos mikä minulle laitettiin toivossa, että pystyn sen syömään. Ja sitten on limaa irrottava toinen lääke rinnalla ja senkin kanssa vielä tänä aamuna ainakin olen pärjännyt joten katsotaan miten jatko menee.

Unettomuushan on ollut vuosia jo pahin ongelmani ja nyt kun lääke vielä aiheuttaa unettomuutta niin sitä se tosiaan on. En nuku kun hetken vaikka otankin nukahtamis lääkettä.

Homeastma on ja kurja sairaus, mutta onneksi pärjäät satunnaisella lääkityksellä. Ei tarvitse jatkuvasti käyttää näitä kalliita lääkkeitä.
Joskin kelakatto tulee näillä nopeasti täyteen jos jotain positiivista ajattelee.

Kiitos tänäänkin rentukka tsempistäsi.

Sitä kaikkea mahdollista hyvää toivon sinullekin kuten ihan jokaiselle joita täällä sivustoilla kirjoittelee ja näitä juttuja lueskelee.

SitrusRe: Univaikeudet7.4.2018 12.17
Heippa!

Takana pahenevia univaikeuksia. 2-4 h/yö. Verenpaineet kork., ei laske edes lääkkeillä. Yleisolo ihan hanurista, aivot ei pelaa.
Ei jaksa mitään.

Viime yönä nukuin 12 h.
Olo ihan toinen, vaikka lääkkeellä unet.

Varoitus melatoniinista: siitä ei kerrota haittoja. Esim. päivätokkura, vaikutus verenpaineeaeen, sykkeeseen, sokeriaineenvaihd. Yht.v. unilääkk. ja väs. mas.lääkk. kanssa. Sori ei linkkiä.

Voikaa hyvin!💐

RentukkaRe: Univaikeudet7.4.2018 14.48
Sitrus voi Sinäkin hyvin ja nuku jos suinkin mahdollista❤ hyvin ja pitkään....

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet7.4.2018 15.29
Kiva kuulla Sitrus sinustakin, vaikka tämä mitä kirjoitit on niin kurjaa elämässä, eli unettomuus.

5 vuotta kun olen saman ongelman kanssa elänyt, voimat ovat nollassa.
Joka paikassa unettomuudesta toitotetaan mutta eipä apuja saa vaikka siihen hakee sitä.

Just luin taas uudesta kirjasta mikä on aiheesta kirjoitettu ja nyt melatoniinin vastikkeeksi on resepti lääke eli tällainen..

https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=6443

Ne näitä kirjoittelee ja kertoo ketkä eivät ole unettomuudesta kärsineet niinkuin me monet kärsitään.

2-3 tunnin unia Zopinoxilla näillä mennään, nuppi hajoo.

Paljon jaksamis toivotuksia ihan kaikille❤️👍

RentukkaRe: Univaikeudet7.4.2018 17.09
Palaan univaikeuksiin vielä, kun on just ollut aikaa, että ei saa nukuttua, no tunnin pätkä jotain kauhufilmiä tai muuta painajaista, sitten kieriskelyä, kuuma ja kylmä vaihtelee. Syödä ei parane, kun reffu nostaa kaiken ylös jos heti menee nukkumaan.
Tenox on hyvä apu, mutta ei pelasta aina.
Se, että ei saa nukuttua nostaa verenpainetta, sykettä ja päivällä väsyttää, silti uni ei tule.
Ei ole helppoa ja hyvin nukkuva tuskin käsittää mikä h#####ti unettomuus voi olla ja on.
Toivon kaikille rauhaisia yöunia❤👍🌘

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet7.4.2018 18.07
Rentukka, olen ihan samoissa aalloissa vellonut. Minulle on unettomuuteen kokeiltu niin monia lääkkeitä vaan uni ei tule. Mieluummin menee ne ihan loputkin. Ja lääkkeet vievät elämäni ihan seko tilaan.
Eli ne ei minulle käy. Edes Tenoxikaan.

Paljon kipua kehossa ja tämä refluksi edesauttavat unettomuuttani joten kyllä sellaisessa kehässä kierrän, että saa nähdä mikä paikka kohta ratkeaa ja tämä elämä oli tässä.

Epätoivo on ainoa toivo 😪

Samaa toivon kun sinäkin Rentukka, Rauhallisia unia jokaikiselle❤️

näin täälläRe: Univaikeudet7.4.2018 23.27
Kaikki happosalpaajat aiheuttavat mm. väsymystä ja unettomuutta. Lukekaapa käyttöohjeesta.
Melatoniini (Circadin 2mg tuotemerkillä myytävä reseptilääke) aiheuttaa mm. painajaisia, unettomuutta, vaihdevuosioireita, yöhikoilua, verenpaineen nousua, yllävatsakipua ja happorefluksiaa. Eivät tietenkään kaikki ihmiset reagoi kaikkiin lääkkeisiin samalla tavalla.
Tenoxin sivuvaikutuksiin kuuluu mm. unihäiriöt, uneliaisuus ja vatsavaivat.
Jokaisella lääkkeellä on hyvät ja huonot puolet, kaikki ei sovi kaikille.
Lääkkeet ovat parhaimmillaan lyhytaikaisissa hoidoissa, sivuvaikutuksia tulee enempi pitkäaikaisessa käytössä.
Unettavaa yrittijuomaa voi kokeilla. Banaani nukuttaa myös. Minttua ei suositella, koska se rentouttaa vatsaporttia. Mutta kamomillaa ja lämmintä maitoa. Levollisia unia kaikille!

Aikuinen nainenRe: Univaikeudet8.4.2018 8.11
Jos ei näillä unettomuus vuosilla ole kokeiltu kaikkea mahdollista, niin ei sitten mitään. Vatsalääkkeitä olen käyttänyt kymneniä vuosia ja unettomuuteni alkoi näiden kivuliaiden kaularangan prolapsien myötä. Eli en usko unettomuuteeni ja vastalääkkeiden yhtäläisyyteen.

Viime yö meni alle 3 tunnin unilla ja tämäkin aika oli katkonaista. Siis kärsin vaikeasta unettomuudesta.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: