Keskustelu

HennaLukiolainen kaipaa apua: Kurkkurefluksi?24.8.2016 11.37
Hei, Olen 17-vuotias lukiolainen. Minulle diagnosoitiin refluksi 4kk sitten, jota esiintyy paljon lähisuvussani. Refluksi oireet puhkesivat jo tammikuussa, mutta pääsin tähystykseen VASTA toukokuussa. Sain lääkkeet (esomepratzol 40mg) Söin lääkkeitä kahden pv välein tai harvemmin. Kesällä loman aikana (kesäkuu-heinäkuu) en syönyt lääkeitä ollenkaan, kun varsinaisia närästysoireita ei esiintynyt. Kuitenkin kesästä tähän päivään saakka olen kärsinyt nimenomaan kurkkuoireista. Luin edellisiltä palstoilta kurkkurefluksista ja ainakin käsitykseni mukaan kärsin kurkkurefluksista. Oireita on siis runsas limaisuus, äänen käheys ja muut ääni ongelmat (ääni ei ole kuitenkaan kokonaan koskaa lähtenyt, mutta pitää selvittää ääntä paljon), kurkunpään ärtyneisyys, kurkkukivut, palantunne kurkussa ja ruokatorven muljahtelu (?). Erityisesti kurkunpää ärtyy todella helposti. Vahvasti maustettuja ruokia ei kärsi syödä yhtään, kun kurkunpää syönnin jälkeen ärtyy/turpoaa yms. Lisäksi tämän kaiken ihanuuden keskellä minulle on purentavä vika ja puren hampaita paljon yhteen tiedostamatta ja jännitän leukoja. Tämä on jäänyt tavaksi, kun stressain alkuvuodesta reflukin oireista. En siis tiennyt koko refluksista mitään tuolloin, joten paniikki oli suuri. Purennan vuoksi koko kaulan, niskan ja leuan lihakset ovat totaalisen jumissa ja kaulaa kiristää koko ajan. Olen käynyt Voice massagessä tämän takia. Ruokaa ei kärsi yhtään hotkia/ syödä isoina paloina. Olisin siis kiitollinen jos kertoisitte, onko tämä mahd. kurkkurefluksi.

HennaRe: Lukiolainen kaipaa apua: Kurkkurefluksi?24.8.2016 11.41
+oireena on ollut myös tottakai happamat röyhtäykset ja ruuan nousu suuhun. Olisi myös kiva jos kertoisitte jotain helpotusta tähän!

ElluRe: Lukiolainen kaipaa apua: Kurkkurefluksi?28.8.2016 22.00
Hei lukiolainen!
Ikävä, että sinäkin olet saanut tämän sairauden riesaksesi. Itselläni on todettu refluksi/palleatyrä , eikä kurkkurefluksia, mutta minulla on ainakin ihan samanlaisia oireita. Kurkku on kipeä, palantunnetta, rykiä saa etenkin aamuisin ihan tajuttoman paljon, kun luen ääneen niin ääni kertakaikkiaan katoaa ja väsyy todella helposti. En nyt varmaankaan osannut sinua auttaa, mutta oireesi ovat hyvin tuttuja. Tsemppiä!

JeppeRe: Lukiolainen kaipaa apua: Kurkkurefluksi?30.8.2016 17.21
palstalla on keskusteltu kurkkuoireista aikaisemminkin, ehkä olet lukenutkin

http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/16417?showmsg=17424#message17424

EliinaRe: Lukiolainen kaipaa apua: Kurkkurefluksi?31.8.2016 16.35
Heips! Mäkin 17v lukiolainen ja oon kärsiny 10 vuotta kurkkurefluksista! Multa ei oo mitenkään erityisesti tutkittu tota, kun lääkärit on sanonu, että niin selvät oireet on.
Mulla on oireina, että happo nousee ihan ylös asti ja sitten tulehduttaa kurkun. Melkein aina ton kovan närästyksen jälkeen tulee flunssaa muistuttavia oireita esim. nuha ja kurkkukipu ja joskus nousee myös kuume. Närästysoireet ei oo jokapäiväisiä ja saattaa olla monta kuukautta ilman, että tulee itse närästystä. Jos esim. syön jotain sopimatonta tai syön liikaa niin sitten tulee toi närästys. Lopetin neljä kuukautta sitte kahvin juonnin (suosittelen lopettamista jos juot!) jonka jälkeen helpotti tosi paljon toi närästys! Yli 3kk olin ilman närästysoireita. Nyt taas kuitenki viimeviikolla tuli närästys luultavasti liiallisesta veden juonnista ja jouduin olemaan viikon pois koulusta kun oli niin paha.
Mulla on myös oireina noi perus hapanmaku suussa, vatsan turvotus, rykiminen, liman eritys yms. Joskus myös sydämen rytmihäiriöitä ja rinnan pistoa on ollu. Mutta jos sulla noita oireita on paljon just kurkun alueella ni luulen, että kurkkurefluksi on! Tosi ärsyttävä ja ikävä sairaus, mutta ruokavalion muutos vaikuttaa paljon. Ite oon ollu nyt 3 vuotta vegaani ja sekin on jollakin tapaa helpottanu tätä sairautta. Mutta just toi kahvin juonti on paha ja myös rasvasten ruokien syöntiä kannattaa rajottaa. Monet karkit aiheuttaa mulle ton närästyksen, joten niitä en oo syöny moneen vuoteen. Ja stressi saattaa laukasta myös pahimmat oireet, joten kannattaa yrittää välttää sitä. Yks hyvä apu on ettei syö 2-4h ennen nukkumaanmenoa, että ruoka kerkiää sulaa kunnolla.
Toivottavasti autoin edes vähäsen ja tsemppiä! :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: