Keskustelu

AnderssonNekrooseja vatsassa7.10.2015 18.23
Moi,

Kävin tänään gastroskopiassa ja jäi hölmistynyt olo.

Hyvät uutiset olivat että maaliskuussa todettu ruokatorven tulehdus oli nyt parantunut. Ja huonot uutiset olivat että mahatulehdus oli muuttunut huonommaksi :(

Lääkäri kirjoittaa lausunnossaan: ?Skooppi helposti esofagukseen, joka limakalvoiltaan ehjä. Ei palleatyrää. Ei hiatusherniaa, väljyyttä kuten edellisessä skopiassa 1,5 skoopin verran. Korpuksessa ei erikoista, hieman nodulaarisuutta. Erikoisinta, että nyt antrumissa selkeästi läiskäistä pinnallista eroosiota selvästi. Jopa pieniä nekrooseja. Bulbus ja laskeva duodenum normaalit. ?

Tähystyksen jälkeen lääkäri kyseli, että olenko käyttänyt särkylääkkeitä. Vastasin että hyvin harvoin käytän ja silloinkin aina vain Panadolia.

Ennen tähystystä olin syönyt kuukauden kuurin esomepratsolia 2 x 20mg / vrk. Sitä ennen olin pitänyt noin kuukauden tauon happosalpaajista.

Helikobakteeri todettiin edellisessä tähystyksessä. Söin Helipak K ?häätökuurin huhti-toukokuussa. Kesäkuun alussa HePyAg ?ulostetestin antaman negatiivisen tuloksen perusteella häätö oli onnistunut.

Outoa, että mahatulehdus pahentunut helikobakteerin häädöstä sekä happosalpaajakuureista huolimatta.

Ja mitä ihmettä lausunnossa tarkoittaa tuo ?Jopa pieniä nekrooseja.?? Tähystyksen jälkeisessä keskustelussa lääkäri ei puhunut niistä mitään. Huomasin tuon vasta kun jo poislähdettyäni luin lausunnon.

Mitä nuo nekroosit oikein ovat ja mihin ne mahdollisesti viittaavat..? Kenelläkään teistä sellaisia ollut..? Kuulostavat pahaenteiseltä, enkä uskalla googlata.. :(

refluksikurkkuRe: Nekrooseja vatsassa7.10.2015 20.40
Jotta saat kunnon vastauksen koskien juuri sinun tilannettasi, pystyisitkö soittamaan tällä viikolla vielä s-hoitajalle/lääkärillesi ja selvittää asian heti mieltä vaivaamasta?

Se särkylääkkeen syöminen (mitä et ole tehnyt) vois aiheuttaa niitä pieniä kohtia, jossa se minialue on jo kuollutta solukkoa, jonka ohessa vähän usein tulehdustakin. Kuten sinäkin pohdit - outoa, koska sulla nimenomaan ollut happosalpaajat käytössö, jotka suojaavat tällaisissa tilanteissa ....

Tsemppiä!

AnderssonRe: Nekrooseja vatsassa8.10.2015 12.48
Kiitos tsempeistä,

Odottelen vielä nuo koepalojen tulokset ennen kuin käyn vatsalääkärin juttusilla. Viimeksi koepalojen tulosten valmistumisessa ei kestänyt kuin kuusi päivää.

Kelailin eilen sitä, että mitkä mahdollisesti voineet aiheuttaa sitä eroosiota mahassa. Särkylääkkeitä en tosiaan ole syönyt. Alkoholia olen käyttänyt 1-2 krt/vko (ei olutta väkevämpää). Olen myös syönyt kaliumtabletteja sekä silloin tällöin ottanut rautatabletin. Jostakin luin että nekin voivat ärsyttää mahaa (?).

Alan nyt varmuuden absolutistiksi (ainakin joksikin aikaa) sekä jätän pois nuo kaliumit ja raudat. Ja syön happosalpaajia tunnollisesti ilman taukoja.

Kannantaiskohan sitä Gavisconia myös ottaa happosalpaajien lisäksi? Tosin vähän arveluttaa se alumiini mitä siinä on, kun näin joskus telkusta jonkun ohjelman noista alumiinin liittyvistä riskeistä..

refluksikurkkuRe: Nekrooseja vatsassa8.10.2015 17.00
Toivottavasti saat tulokset pian!

Kannattaa kysyä lisälääkkeiden käytöstä myös lääkäriltä. Vastaavanlainen tuote, jossa ei ole aluminia, on Galieve, jos alumiini mietityttää. Molemmat ( + esim Briteistä saatava alumiiniton Gaviscon Advance) muodostaa lähinnä sen geelilautan siihen vatsan sisällön päälle.

Se yksi ohjelma alumiinista (Suomessa vuoden sisällä näytetty) - meidän lääkityksen nähden oli enemmän kuin heppoinen.

Rautahan on kyllä eräs ravintolisä, joka mainitaan limakalvoärsytystä aiheuttavaksi ... oliskohan siinä syntipukki noihin vaurioihin - toivotaan niin!

refluksikurkkuRe: Nekrooseja vatsassa8.10.2015 17.02
Unohtu vallan .... Antepsin olisi se lääke, joka muodostaa sen kalvon nimenomaan sinne mahalaukun seinämään .... Kysy tarkemmin vielä hteisvaikutuksista salpaajien kanssa kuitenkin apteekista, jos sitä päädyt vähäksi aikaa kokeilemaan.

AnderssonRe: Nekrooseja vatsassa11.10.2015 12.21
Päädyin lopulta Gavisconiin. Apteekin mukaan voi käyttää happosalpaajien (käytän tällä hetkellä Somac 40mg/vrk) lisäksi.
Ja kun ei ole munuaisten vajaatoimintaa (ainakaan labrakokeiden perusteella), niin ei pitäisi alumiinin kerääntyä elimistöön.
Toivottavasti maha lähtee tästä parantumaan..

AnderssonRe: Nekrooseja vatsassa21.11.2015 13.19
Lausunto koepaloista:

Antrum:
Tulehdus (0-3): 2
Aktiviteetti (0-3): 1
Intestinaalinen metaplasia (0-3): 0
Atrofia (0-3): 1
Helicobakteerit (0-3): 0

Korpus:
Tulehdus (0-3): 1
Aktiviteetti (0-3): 0
Intestinaalinen metaplasia (0-3): 0
Atrofia (0-3): 0
Helicobakteerit (0-3): 0

1: Antrum: Osittain antrumin pinta poimuilee jopa hiukan hyperplastisesti. Osittain epiteelillä on pinnassa erodoitumista ja nähtävillä on muutamia neutrofiilejä pintaepiteelillä. Epiteeli on regeneratiivisesti atyyppinen. Dysplasiaa ei tule esiin. Histologiankin perusteella kyseessä on pinnalliset eroosiot. Helikobakteereja ei ole nähtävillä. Rauhaskerroksen paksuus vaihtelee palasta toiseen ja paikoin rauhaset ovat vähentyneet lievään atrofiaan sopien. Tuumorimaista ei tule esiin.

2: Korpus: Korpuksessa on vähäinen pintagastriitti. Rauhaset ovat hyvin säilyneet. Ei helikoja.

3: GE-junktio: Kypsyvä levyepiteeli, jossa niukka spongioosi. Paikoin nähdään neutrofiilejä ja hajoavia eosinofiilejä pintaepiteelillä ja löydös viittaa refluxtautiin. Levyepiteelin pintaan tuleva eosinofiilinen parakeratoosikin refluxille viitteellinen. Metaplasiaa tai dysplasiaa ei tule esiin.

Tutkija: T.K.

AnderssonRe: Nekrooseja vatsassa21.11.2015 13.23
^ Tuosta lausunnosta ei tällainen maallikko oikein ymmärrä juurikaan mitään :( Noh, maanantaiksi varattu aika sisätautilääkärille, joka toivottavasti kääntää mulle tuon suomeksi..



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: