Keskustelu

PekkaLöysin avun!11.8.2015 18.29
Tämä on minun eka viesti tälle palstalle. Olen kyllä lukenut tätä vaihtelevasti viimeiset kolme vuotta. Ajattelin kirjoittaa hueman kokemuksestani kuinka selvisin todella pahoista ruokatorven -ja suun polttelusta ja mahaoireista.

Kärsin näistä ongelmista noin 3-vuotta. Suu oli pahimmillaan kuin tulessa ja sama homma ruokatorven kanssa. Hampaita pakotti ja oli aivan hemmetin väsynyt olo. Välillä tuntui että hapot nousi aivoihin asti ja aiheutti päänsärkyä.
Lääkäri toisensa jälkeen määräsi närästyslääkettä, mikä pahensi vain oireita tai ei ainakaan auttanut. Tähystyksissä ei löytynyt mitään muuta kuin limakalvot ärtyneen näköisiä.
Läökärin viimeinen idea oli, että tämä on psyykkistä.
Luovutin koko taistelun terveydestä ja totesin, että tätä paskaa on vaan kestettävä loppuelämä jotenkin.

Viime talvena olo oli välillä niin väsynyt ja paha, että päätin alkaa etsimään jotain vaihtoehtoista parannuskeinoa tai ainakin helpotusta oloon. Aikani etsittyä löysinkin sen! Ja se kyllä pelasti minut.
Erikoista on, että ruuansulamisongelmat ja närästys paranivat sen avulla. Suu ja ruokatorvi ei ole ollut sen jälkeen tulessa kertaakaan, ja närästänyt vain kerran pari tuntia. Nyt oireetonta eloa takana 3.5kk!
Mulla se ratkaisu oli bentoniittisavi/huskpsylliumiin perustuva 5päivän
paasto. Tilasin paastopaketin nettikaupasta briteistä ja hinta oli noin 100euroa, ja se oli tärkein yksittäinen asia minkä olen koskaan ostanut.
Tämä ei varmaan toimi kaikilla, mutta minulla se toimi.
Toivottavasti tästä on jollekkin apua. Kirjoitin tämän koska synkimpinä aikoina netistä avun etsiminen oli minun henkireikäni. Kun näki muiden parantumistarinoita niin se piti viimeistä toivon kipinää elossa silloin kun sitä eniten tarvitsin.

Vastailen mielelläni kaikkiin kysymyksiin, ja tässä ei ole kysemistään markkinoinnista jne. Haluan vaan aidosti jakaa oman tarinani ja toivon sen auttavan jotain toistakin.

PekkaRe: Löysin avun!11.8.2015 18.31
Pahoittelut suppeasta viestistä ja kirjoitusvirheistä kun kirjoitin tämän puhelimesta.

refluksikurkkuRe: Löysin avun!11.8.2015 20.07
Hieno juttu että löysit omien oireisiisi helpotusta! Harmi etteivät itsehoidolliset jutut sulla ilmeisesti toimineet ollenkaan.

Koska olet menossa seuraavan kerran tähystykseen, jotta näet, missä vaiheessa se tulehdus siellä ruokatorvessa on?

PekkaRe: Löysin avun!17.8.2015 0.13
Todennäköisesti en ole menossa tähystykseen lähiaikoina koska oireet ovat kaikki kadonneet.

MariaRe: Löysin avun!28.8.2015 23.32
Kertoisito Pekka vähän lisää ko paastosta ja pysyivätkö oireet poissa?

juissiRe: Löysin avun!29.8.2015 19.27
Eikö tuollaista bentoniittisavea saa Suomesta?

MariaRe: Löysin avun!29.8.2015 21.11
Pekka, olisi mukava tietää mistä tilasit paastopaketin ja minkä niminen se oli?

Mulla on just samat oireet kuin sinulla, suu ja ruokatorvi on kuin tulessa.

MariaRe: Löysin avun!30.8.2015 22.14
Betoniittisavi ja psylliumkuitu hankittu. Kielen ja suun polttelu hieman helpotti, jää nähtäväksi, auttaako ja miten.

juissiRe: Löysin avun!30.8.2015 23.40
Mistä hankit ainekset?

refluksikurkkuRe: Löysin avun!31.8.2015 11.50
Googlaamalla löytyy useita paikkoja, josta sitä voi ostaa - vaikka lieneekö hyvinvarusteltujen luontaistuotekauppojen vakikamaa?

Vähän enemmän tuotteen toimintaperiaattetta esitellen löytyy tämä teksti Chia de Grazian sivuilta (tätä käytetään siis myös hevosilla rehun lisäaineena):

"Bentoniittisavi

Bentoniittisavi imee hevosen / koiran elimistöstä ja suolistosta raskasmetalleja, kuona-aineita sekä haitallisia bakteereja ja kuljettaa ne mukanaan ulos kehosta. Bentoniittisavi tasapainottaa hevosen / koiran suoliston ph:ta ja bakteerikantaa. Bentoniitti on ruokintakalkkia tehokkaampi vaihtoehto, joka ei menetä voimaansa vatsahappojen vaikutuksesta.

Bentoniittisavi ei pilkkoudu elimistössä eikä elimistö kykene käyttämään sitä ravinnoksi. Sopii esimerkiksi hevosille, jotka liian happaman ph:n vuoksi kärsivät sitkeästä ja jatkuvasta ripulista, tai joilla on vaikeasti paranevia rupia tai riviä.

Bentonittisavesta voi olla apua myös hevosen hiekan syöntiin. Savesta saa korvaavia mineraaleja ja hivenaineita, joita hevosen etsii maasta.

Bentoniittisavi luokiteellaan rehun lisäaineeksi, eikä sitä tule käyttää yli 20 00 mg/ elopainokiloa kohden."

curtis Re: Löysin avun!1.9.2015 10.26
Tuolta bluehearbsin sivuilta saa valmiin paastopakkauksen ohjeiden kera. Pidin paaston ja auttoi merkittävästi vaivoihin, nyt oireeton. Lisäksi paasto tekee erittäin hyvää elimistölle. Huom. Kyseessä on viiden päivän vesipaasto.

Mun kokemuksia löytyy aiheesta paasto.

www.blueherbs.co.uk/products/blessed-herbs-colon-cleansing-kit-ginger-10009

MariaRe: Löysin avun!2.9.2015 22.37
Ostin oman betoniittisaveni Ruohojuuresta. En ole paastolla, syön muuten normaalisti, mutta voisin hyvin ryhtyä paastollekin.

Bentoniittisavi auttoi hyvin nopeasti kielen ja suun polttoon. Samoin jatkuva yskä on helpottanut huomattavasti ja liman rykiminen. Olen myös virkeämpi ja energisempi.

Minusta ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Itse olen ollut niin kipeä, että valmis kokeilemaan kaikkea, ihan sama miltä maistuu.

Savi kannattaa sekoittaa pieneen määrään vettä ensin ja esim. puutikulla (grillivarras). Itselläni ei ollut kannellista sekoitusastiaa, mutta ilmeisesti sheikkaminen olisi parempi kuin sekoittaminen. Jos sekoittaa metallilusikalla, savi ei liukene veteen. Tyhjään vatsaan aamulla ja hyvä odottaa tunti ennen ruokailua.

Itse olen kyllä ottanut savijuoman 3 kertaa päivässä tyhjään vatsaan, ei siitä ole mitään haittaa ollut.

Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä!

ViljamiRe: Löysin avun!3.9.2015 12.08
Minäkin taidan testata jos auttais mullakin suun poltteluun.

ViljamiRe: Löysin avun!3.9.2015 12.10
Sitä piti vielä kysyä että onko sulla Maria lääkityskin menossa refluksiin?

MariaRe: Löysin avun!3.9.2015 23.40
Mulle ei happosalpaajat esim. Nexium, Somac sovi, kuume nousee ja oksentelen. Syytä ei tiedetä.

Hieman paremmin olen sietänyt Pepsidiä, mutta en käytä sitä nyt ollenkaan.

Bentoniittisavi on poistanut kielen ja suun polton kokonaan. Yskä on lähes kokonaan hävinnyt. Aikaisemmin pienikin rasitus sai aikaan rajun yskänpuuskan. Kurkun limaisuus on helpottanut huomattavasti.

Emäsruokavalio tuntuu todella hyvältä. Jos syön esim. proteiinipatukan, vatsaa alkaa polttamaan, mutta savijuoma rauhoittaa senkin nopeasti. Proteiinipatukassa on sokeria, epäilen, että se ei sovi minulle.

Syön 2 x päivässä ison salaatin (tammenlehvä- ja sydänsalaatti, keitetty peruna, avocado, retiisi, parsa, paahdettu cashew-pähkinä) ja aamupalaksi vesimelonia. Iltapala gluteiinitonta leipää. Aika yksipuolinen ruokavalio, mutta tuskin maltan odottaa, että pääsen syömään salaattia.

Bentoniittisavi ainakin minulle poisti makeanhimon ja esim. proteiinipatukka maistuu liian makealle ja oudolle nyt suussa. Ei tee enää edes mieli.

refluksikurkkuRe: Löysin avun!4.9.2015 0.12
Olet käyttänt siis tuotetta 4 päivän ajan, Maria?

MariaRe: Löysin avun!4.9.2015 21.05
Refluksikurkku, aloitin viime sunnuntaina eli tänään on 6 päivä.

Emäksisen saven vaikutus kyllä ainakin mulla tuntui hyvin nopeasti. Ja mun oireet ovat olleet normaalia elämää erittäin paljon haittaavia.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, tuskin tästä mitään haittaa on.

Kannattaa aloittaa pienellä annoksella, vaikka itse lähdin rohkeasti 3-4 isoa lasillista päivässä. Mun oireet olivat vain niin pahat, että olo oli sietämätön.

juissiRe: Löysin avun!4.9.2015 21.25
Hieno kuulla, että apua on löytynyt. Mulla kävi kanssa savi jossain vaiheessa mielessä. Mulla tuo ongelma on että navan kohtaa kaivaa ja henkeä ahdistaa, turvottaa, mutta kokeiluun!

MariaRe: Löysin avun!6.9.2015 21.43
Minusta pelkkä savi ei riitä, pitää olla ruokavaliolla myös.

Otan saven heti aamulla tyhjään vatsaan, odotan tunnin ja otan psylliumkuitua toisen ison lasin.

Tämä ja emäspitoinen ruokavalio on auttanut viikossa enemmän kuin mikään muu 23 vuoden aikana.

Paitsi, että refluksioireet ja yskiminen on nyt pois, myös yöuni on huomattavasti parempaa ja herään aamulla energisenä.

VMRe: Löysin avun!8.9.2015 9.43
Kertoisitko Pekka oikein tarkasti kuinka tuon paaston suoritit.Itsellä harkinnasssa.Söitkö muuten salpaajaa?

MarjoRe: Löysin avun!8.9.2015 20.42
Erittäin mielenkiintoista! Kiitos vinkistä, Pekka! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla. On ollut viimeisen viikon, pari todella pahat refluksivaivat - joka yö olen herännyt ainakin kerran vatsahappojen ryöpsähdykseen.

juissiRe: Löysin avun!8.9.2015 22.10
Kävin hakemassa savea. Kaksi ja puoli lusikallista tänään ottanut ja se kyllä auttoi ihan selvästi. Seurataan tilannetta.

Rauhaa Re: Löysin avun!11.9.2015 1.01
Ainakin tällä sivulla kielletään juomasta bentoniittisaven sakka:
kauppa.luontaistuntijat.fi/bentoniittisavi-125-g-foodin

Ruohonjuuren sivuilla ei kielletty ja niinpä minä en tajunnut olla juomatta. Otin teelusikallisen lasilliseen illalla ja aamulla. Polttelu helpotti, mutta puhditusvaikutuksesta päänsärkyä päivällä ja äsken meinasin yllättäen pyörtyä.

Eli voi olla hyväkin juttu, mutta sakkaa ei kannata kai juoda :D
Toivon rauhaa kaikkien ruoansulatuskanaville!

juissiRe: Löysin avun!11.9.2015 1.23
Höpöhöpö.

MariaRe: Löysin avun!12.9.2015 18.42
Ei mullakaan ole ollut mitään haittaa "sakan" juomisesta. Jauhe liukenee hyvin veteen ja kun vispaa ei sakkaa edes tule lasin pohjalle.

Ensin mulla oli tapana plumpsauttaa lusikallinen savea veteen vain, mutta huomasin, että sekoittamista helpottaa, jos sirottelee jauheen pieneen määrään vettä ja sitten vispaa puutikulla aivan vimmatusti. Vasta sitten kaataa lisää vettä lasiin.

Kerroinko jo, että auttoi myös hammaskiveen? Mulla oli ärsyttävästi hammaskiveä alaleuan etuhampaiden takana ja olin juuri aikeissa mennä poistattamaan sitä. Savijuoman nauttimisen jälkeen hammaskivi lähti pois. En kyllä usko tätä itsekään, mutta näin kävi.

SavimahaRe: Löysin avun!17.9.2015 7.59
Olen ottanut savea nyt viikon aamulla yhden teelusikallisen veteen sekoitettuna (ilman sakkaa). Aluksi auttoi, mutta nyt parina viime päivänä poltteluoireet alkavat palata. Eilen otin myös päivällä. Aamulla taas heräsin voimakkaaseen polttoon. Mitäköhän sitten keksisi... Koitan nyt ensin kai lisätä kolmeen kertaan, että otan illallakin.

juissiRe: Löysin avun!17.9.2015 16.08
Ei auta.

ViljamiRe: Löysin avun!17.9.2015 18.45
Juu ei tunnu kyllä auttavan mutta jatketaan ja tiukennetaan vielä dieettiä lisää niin josko tämä tästä.

MariaRe: Löysin avun!17.9.2015 18.55
Taas nähdään se, että se mikä auttaa toisella, ei toimi kaikilla.

Mä vetelen savea kolmatta viikkoa ja selvästi auttaa.

Aamulla tyhjään vatsaan. Tunti odotusta ja sitten psyllium-kuitua. Vaihdoin sen Lepicoliin, siinä on maitohappobakteereita myös.

Eilen otin pitkästä aikaa muutaman lasillisen punaviiniä ja juustoa. Yleensä saan ihan mielettömät refluksi-oireet, mutta nyt ei tullut.

Otan savijuoman kolmannen kerran illalla hampaiden pesun jälkeen ja kurlaan myös kurkun sillä.

En käytä happosalpaajaa ollenkaan, mun oireet pahenevat aina happosalpaajan käytöstä ja en tiedä miksi.

Uskon, että savijuoma toimii ehkä sen vuoksi, että noudatan (viinlasillisia ja juustoa lukuunottamatta) todella tarkkaa emäsruokavaliota. Tällä hetkellä syön vain 2 isoa salaattia päivässä.
Suurimmaksi osaksi johtuu siitä, että teen 12-14 tuntisia työpäiviä, ei jää aikaa syödä kuin lounas ja illallinen.

Saven käyttöä aion jatkaa, kun se tuntuu toimivan hyvin ja tuskin siitä mitään haittaakaan on.

juissiRe: Löysin avun!17.9.2015 20.06
Joo kyllä se varmasti vaatii tuon ruokaremontin kylkeen.

MinduRe: Löysin avun!21.9.2015 15.05
Oletteko käyttäneet yhtäaikaa saven kanssa myös happosalpaajia?

MariaRe: Löysin avun!27.9.2015 10.25
En ole käyttänyt happosalpaajaa ollenkaan savikuurin kanssa.

Mulla on 23 vuoden historia refluksin kanssa ja oireet olleet todella pahat, leikkausta harkittu yms.

Savikuurin + psylliymkuidun aloittamisen jälkeen refluksioireet helpottaneet. Esim. jatkuva kipu vasemman kylkikaaren alapuolella on kokonaan poistunut. Krooninen ruokatorventuhlehdus ei oireile nyt ollenkaan. Vatsantoiminta on parantunut. Aikaisemmin koko kehoa särki epämääräisesti, sekin on nyt poissa. Nukun yöt ilman heräilyä ja herään aamulla virkeänä.

Uskon, että oli se mikä tahansa tuote vaan, joka auttaa kehoa muuttumaan emäksisemmäksi, on hyväksi refluksikolle.

Ruokavalio on tärkeä: syön pääasiassa ruoka-aineita, joiden pH on 5 tai yli. Nyt viikonloppuna kokeilin kestääkö vatsa 2 lasia punaviiniä. Hyvin meni, ei tullut samanlaisia oireita kuin aikaisemmin.

Toivon, että saan refluksin rauhoittumaan ja sitä kautta voisin syödä monipuolisimmin.

MarjoRe: Löysin avun!27.9.2015 19.56
Hei Maria, kertoisitko vielä tarkemmin, mitä oikein syöt?

MariaRe: Löysin avun!30.9.2015 9.02
Aamulla savijuoma ja tunnin päästä psyllium-kuitua

Myöhemmin vesimeloonia.

Lounas ja illallinen iso salaatti:

-tammenlehvä- ja sydänsalaatti (salaatteja on nykyisin ihania)
- keitetty peruna
- retiisi tuoreena
- kevyesti keitetty tuore parsa,
- kevyesti paahdettu cashew-pähkinä

Iltapala gluteiinitonta leipää ja välipaloina avocado tai proteiinipatukka , jossa on mahdollisimman vähän sokeria.

Näin yksipuolinen ravinto ei ole hyväksi pitkällä aikavalillä, mutta minulla on auttanut rauhoittamaan tilanteen.

Makeanhimo on poistunut ja painoa on tippunut muutama kilo. Salaatit ovat yllättävän ruokaisia.

Nyt olisi tarkoitus lisästä salaattiin merilohta.

Savijuomaa 3 kertaa päivässä.

MarjoRe: Löysin avun!5.10.2015 20.47
Kiitos, Maria! Pidän mielessä. Tällä hetkellä tuntuu kyllä siltä, että saan oireet (etenkin ne yölliset) pidettyä kurissa nauttimalla illalla ennen nukkumaanmenoa Silicea-piigeeliä (veteen sekoitettuna). Se on tepsinyt ennenkin - jostain syystä vain olin sen unohtanut. Vinkkinä muillekin, kannattaa kokeilla! Olen nähnyt K-Citymarketissakin eli ei tarvitse metsästää mistään erikoisliikkeistä.

MariaRe: Löysin avun!10.10.2015 13.36
Moi Marjo, kun tätä refluksitauti on kärsitty 23 vuotta, olen sitäkin kokeillut ja käyttänyt useamman vuoden. Toivottavasti auttaa sinulla!

vanceRe: Löysin avun!16.2.2016 17.34
Sopiiko tää päänahalle?

PekkaRe: Löysin avun!22.7.2017 11.25
Moikka!
Oon nyt ollu pari vuotta ilman närästystä käytettyäni tuon Blessedherbsin colon cleansil kitin. Eli savea ja kuitua paaston kera. Sen paketin mukana tulee ohjeet. Itse tein sen 5päivän paastona.

Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. Vuosia netistä apua etsineenä olen vältellyt nyt kaikkia keskustelufoorumeita. Toivottavasti tuosta on jollekkin suuresti apua.

SapekasRe: Löysin avun!22.7.2017 11.57
Mistähän tuollaisen paastosetin voisi tilata? Viestiketjun oireet ovat mullakin ikävän tuttuja ja meinaan tulla hulluksi näiden oireiden kanssa. Polte nousee myös nenään ja silmiin (?) saakka ajoittain. Lisäksi outo maku suussa melkein koko ajan ym. Olisi kiva kuulla myös miten muiden kokeilut ovat sujuneet eli onko oireet kurissa edelleen?

SaaraRe: Löysin avun!23.7.2017 14.34
Minulla sappirefluksi ja oikeanpuoleinen suupolteoireyhtymä ollut 3 vuotta. Ostin tuota savea Naturalista. Miten ja kuinka paljon sen kanssa käytetään psylliumia?
Olisin ikionnellinen jos apu löytyisi.

PekkaRe: Löysin avun!28.7.2017 8.38
Itse tilasin Blueherbs nettikaupasta. Jos siellä ei oo niin sitten suoraan tuon firman sivuilta.

juissiRe: Löysin avun!28.7.2017 16.13
Psylliumia kannattaa ostaa sellaisista liikkeistä missä myydään irtotavarana kaikkea suolasta-teehen. On mielestäni halvempaa.

Saara Re: Löysin avun!28.7.2017 23.32
Ok, kiitos ohjeista. Taidan tilata tuon paketin, kun siinä on tarkat ohjeet. Ainoa asia joka pelottaa on olla tuolla paastolla, kun muutenkin olen alipainoinen ja minulla on jo aika rajoitettu ruokavalio - VHH ja viljat ja sokerit pois käytöstä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: