Keskustelu

KyllästynytOireita jo puoli vuotta!30.5.2015 17.07
Koko tämän vuoden ajan minua on närästänyt ja ollut refluksioireita. Tähystyksessä ei löytynyt mitään. Oireet alkoivat viime vuoden puolella, jolloin poltin ja join jonkun verran, joten se saattaa selittää miksi minua alkoi niinä aikoina närästää.

Olen tammikuusta asti syönyt joko Somacia tai Esomeprazolia. Lisäksi Gavisconia, Rennietä ja Siliceaa on kulunut. Pari hyvää jaksoa on ollut, mutta edelleen tuntuu vatsassa painontunnetta, närästää tai refluksia. Tähystyksessä ei löytynyt mitään, eikä minulla ole helikoa. Olen elänyt terveellisesti koko alkuvuoden, eikä sekään auta. Talvella oireet olivat aivan hirveät, nyt semmoista lievempää, mutta kuitenkin häiritsevää. Stressiäkin on ollut ja se selkeästi pahentaa oireita. Olisi kuitenkin kiva päästä viettämään normaalielämää. Mitä tämä voi olla? Olen jo laihtunut aika lailla, koska mitään epämääräistä ei voi suuhun laittaa. En juo alkoholia, en käytä kofeiinia jne.

refluksikurkkuRe: Oireita jo puoli vuotta!31.5.2015 11.50
Onneksi olkoon ensinnäkin, että oireet on muuttunut hirveästä
lievempiin oli sen syynä mikä tahansa ja ekan puolen vuoden sisällä on jo hyviä jaksoja!! Saattaahan olla, että se mitä olet tehnyt on nimenomaan auttanut oireisiin mutta oireet vaatii pitemmän ajan kuin noin puoli vuotta häipyäkseen kokonaan tai lievittykseen vielä tai muuttuakseen ajoittaiseksi?


Kertoisitko mitä terveellisesti eläminen on sinulla käytännössä tarkoittanut? Miten (esim kasviksia, mausteita, nesteistä ym) olet poistanut ruokavaliostasi? Miten sun stressinhallintakeinot auttaa - ja mitkä ne on?

Jaksamista!

KyllästynytRe: Oireita jo puoli vuotta!31.5.2015 12.43
Kiitos onnitteluista :) On helpompi listatata mitä olen syönyt, kuin mitä olen jättänyt pois, sillä ruokavalioni on ollut viime aikoina hyvin yksipuolinen. Olen syönyt kaurapuuroa tai mysliä luonnonjogurtin kanssa aamiaiseksi ja joskus muulloinkin. Päivälliseksi olen syönyt makaronia, ruisleipää, riisiä, kanaa jne. Olen yrittänyt vältellä mausteita, mutta en nyt ihan mausteetontakaan ruokaa ole syönyt. Juomana yleensä vettä. Kasviksia en ole rehellisesti sanottuna syönyt hirveästi. Yritän myös pitää annoskoot suhteellisen pieninä. Tänään ajattelin kokeilla, mitä tapahtuu jos viljan jättää pois ruokavaliosta. Eli puurot, myslit, leivät ja pastat pois. Kasviksia voisi lisätä. Ei mulla ole oikein kunnon stressinhallintakeinoja. Olen aina ollut aika kova stressaamaan, enkä ole ikinä oppinut rentoutumaan. Itse asiassa, jos tietoisesti yritän rentoutua, alan stressaamaan vain enemmän. Nyt olen yrittänyt hieman urheilla. Vatsassa on siis melkeinpä jatkuvasti erikoinen painontunne. Semmoinen täysi oli, ikään kuin olisi syönyt liikaa ja sitten kiristää ja polttaa ylävatsaa välillä. Välillä sitten vain refluksia. Päinvastoin kuin yleensä, makuuasennossa minun on monesti helpompi olla kuin pystyasennossa. Normaalistihan refluksioireet pahenevat kun menee makaamaan. Nyt en aamuisin haluaisi nousta sängystä lainkaan, koska tiedän että vatsa reagoi ylösnousuun samantien. Nyt ajattelin jättää Esomeprazolin pois, sillä en ole vakuuttunut sen tehosta. Minulla on ollut pahimpiin oireisiin Libraxia, mikä rentouttaa vatsaa ja sen käytön jälkeen vatsa on joskus hieman parempi. Tämä voisi viitata stressiin ongelmien syynä. Mene ja tiedä...

KyllästynytRe: Oireita jo puoli vuotta!31.5.2015 12.45
Sorry, tuli ikävästi yhteen putkeen tuo viesti...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: