Keskustelu

Kyllästynyt!Galluppia vatsaoireista24.1.2015 23.28
Elikkäs, haluaisin hieman vertaistukea kanssasisarilta.

Kertokaas, kuinka te jaksatte ja pystytte elään sellaista "normaalia" elämää, niin ettette koko ajan ajattele oireista huolimatta et onkohan tää sitteki jotaki vakavaa, tms??

Olen kärsinyt vatsavaivoista jo viisi vuotta. Ensi kerran kävin tähystyksessä v.2009, silloin todettiin löysä läppä, vatsassa haavaa, ei muuta. Siitä asti olen syönyt omeprazol 20 mg koko ajan 1tbl päivässä. Oireet helpottivatkin silloin joksikin aikaa, mutta aika pian palasivat uudelleen lääkityksestä huolimatta.

Oireeni ovat siis lähinnä nimenomaan YLÄVATSAN JATKUVAA TURVOTUSTA. Sitä on jatkunut koko ajan, välillä muutaman kuukauden helpompia kausia. Yöllä ja aamulla oloni on hyvä, mutta kun syön aamulla, ihan sama mitä, niin tulee aivan heti sellainen TÄYSI olo vatsaan, joka kestää n.1-2h. Sit se helpottaa, tulee nälkä, syön, ja taas sama. Jossakin vaiheessa päivää saattaa olla parempi hetki, mutta se ei kestä kauaa.

Syksyllä oireeni alkoivat taas häiritsemään elämistä ja olemista liikaa. Pyysin ajan tähystykseen, sainkin sen heti.
Tuloksena muuten erittäin siistit kaikki paikat, paitsi pohjukaissuolessa löytyi koepaloista jotain haavaumaan viittaavaa. Uusintatähystys tehdään vuoden kuluttua.

Lääkäri heitti ilmaan myös lantentin keliakian mahdollisuutta, otettiin veren vasta-aineet, joista yksi oli positiivinen.

Nyt olen ollut kohta kuukauden kokeilemismielessä gluteenittomalla . Voin sanoa että oireeni, varsinkin aamupahoinvointi on hieman helpottanut, mutta eivät oireet ole kokonaan läheskään kadonneet.
Yritän syödä terveellisesti, herkut olen jättänyt ihan minimiin, samoin kahvin, mausteet yms. Tupakoin tosin, enkä ole sitä vielä jättänyt, vaikka pitäisi. Paino on tippunut vuoden sisään n.5kg. 154cm/47kg. Työni on ruumillisesti erittäin raskasta, dementiayksikössä, jossa vanhukset ovat fyysisesti raskaita hoidettavia, kiire yms. Hemoglobiini on koko ajan ollut pikkusen laskusuunnassa, viimeisin tulos 111. (koskaan ei ole korkea ollut)

Oireet ovat alkaneet niin hirveästi taas häiritsemään elämistä ja olemista, koko ajan pieni pelko taka-alalla et mitä jos mulla onkin kuitenkin jotain vakavaa. Kuitenkin tähystys on vasta tehty, eikä siellä puolella ainakaan mitään vakavaan viittavaan ole löytynyt. Verikokeita kesällä otettu, kaikki ok.

Nyt olen jättänyt myös Omeprazolin pois listalta, (epäilen itse jo hapotonta mahaa) senkään pois jättäminen ei ole helpottanut eikä vaikeuttanut vatsan oireisiin millään lailla.

Onko teillä kokemusta juuri tästä ylävatsan täyteläisyyden tunteesta, joka tulee miltei heti syömisen jälkeen? Vatsa ei siis sinänsä ole kipeä, mutta se tunne kun turvottaa heti tuosta rintojen alta, on NIIN INHOTTAVA!!!!

Antakaapa kokemuksia ja tsemppi viestejä, nii jospa täältä vielä noustais :)

Olen 27 vee, neljän lapsen työssäkäyvä äiti.


KIITOS!

SitrusRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 0.38
No tuota, itselläni ainakin kaikenlainen kumartelu ja nostelu pahentaa oloa. Olisiko sun mahdollistaa siirtyä kevyempiin töihin?

Ehkä siitä keliakiapuolelta selviää jotain syytä turvotukseen. Et sinä ainakaan ylipainoinen ole.

Oletko koskaan kokeillut maitohappobakteereja tai ruoansulatusentsyymejä?
Toi rintojen alla oleva puristus on yhteinen oire palleatyräisillä.

Tiedät varmaan että refluksissa olotila aaltoilee, on parempia ja huonompia kausia? Toivotan sulle parasta mahdollista vointia.

kyllästynytRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 0.47
Mulla ei oikeastaan huomaa eroa siinä onko kumartelematta vai ei. Se on vaan se täyden olon tunne mahassa nii rasittava, ihan sama makaako vaiko seisoo. Toivottavasti tää taas jossakin vaiheessa alkaa menee paremmaksi. Kevyempiin töihin sit joskus tulevaisuudessa, tällä hetkellä lähihoitajan hommia teen, opiskelen sairaanhoitajaksi.

Olen nyt syönyt niitä gastronel+ kapseleita, onko muilla niistä minkälaisia kokemuksia? Ruuansulatusentsyymejäkin olen joskus kokeillut, mutta en mitenkään säännöllisesti.

Jospa tää taas joskus alkaa helpottaan, toivossa on hyvä elää...?:)

VenniRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 8.33
Mun vatsaoireet: vatsan turvotus, kipu sekä ala, että ylävatsassa, paineen tuntu rinnassa, röyhtäily, ilmavaivat, ( ei ehkä enään vatsaan liittyviä, palan tunne kurkussa ja pakonomainen tarve nieleskellä vaikkei syö mitään).

Oireet selvästi pahenee, jos syö rasvaista, sokerista tai viljaista ruokaa. Ja tietyt närästävät kasvikset ja hedelmät ovat kokonaan pois listalta, samoin kofeiini ja hiilihappojuomat ja alkoholi, kofeiiniton yrttitee sopii.

Eli "normaalia" elämää kykenen viettämään paremmin, kun välttelen näitä, toki välillä tuntuu, että kaikki aiheuttaa oireita. Säännöllinen, varovainen ja hillitty ruokailu tuntuu olevan tärkeää.

Ruuansulatusentsyymit auttaa ehkä vähän turvotukseen (joskus), ja lisäksi nyt olen kokeillut somac 40mg, jos siitä olisi mitään apua.

Tsemppiä kaikille vatsaoireiden kanssa, ja kaikki vinkit ovat tosiaan tervetulleita!

VenniRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 8.35
Ja tosiaan ylävatsan täyteläinen tunne pienenkin ruuan jälkeen on todella tuttu ja paine tulla ylävatsassa/ rinnan alueella. Ikävä tunne.

Aikuinen nainenRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 11.22
Minulla vaivat keskittyvät alavatsaan ja useimmiten vasemmalle puolelle. Kovat kivut pitävät yönkin hereillä nykyään. Rinnan alla puristava tunne. Eli liivit vaan auki, niin heti helpottaa ja samanlaista tyhjän nieleskelyä on minullakin. Syön Pariettia, otan maitohappopillereitä ja entsyymejä. Nyt on jotenkin olotila pahentunut tämän vuoden puolella. Ehkä johtunee siitä, kun olen niin paljon saanut kokea viime vuoden aikana sairauksia, omalla kohdallani, mieheni ja jopa koirani kanssa. Olen liian kova miettimään kaikenlaista ja se kait ahdistaa oloa ja tulee näitä ikäviä tuntemuksia.
Huomenna menen selän magneetti kuvaukseen ja sekin mietityttää.
Vaikka se ei satu ei se ole kaikkein mukavampia tutkimuksia. Ja tieto siitä, että missä kunnossa huono selkäni on nykyään jännittää.
Ei ole kivaa elää näiden tuntemusten kanssa.

Joten paljon myötä elo ajatuksia teille muillekin refluksikoille.

SaturnusRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 11.24
Mulla täyden olon tunne ja kuvotus on hallitsevimmat oireet. Mutta täyden olon tunne ei kestä 1-2 tuntia vaan vähintään puoli päivää. Ei ole nälkä. Silloin kun on nälkä, ruoka kyllä maittaa - mutta tosiaan seuraavan kerran nälkä tulee vasta aikaisintaan 6-7 tunnin kuluttua. Pari tuntia ruuan jälkeen tulee se kuvotus, joka jatkuu siihen asti kunnes tulee nälkä.

Mä olen 155 cm / 46 kiloa, paino laskenut pari kiloa diagnoosin jälkeen (tähystys 2 v. sitten).

VenniRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 13.35
Mulla on myös useina alavatsakipua juurikin tuolla vasemmalla puolella, kuten Aikuisella naisella. Ja tunnetusti stressi pahentaa oireita. Yöllä ei kuitenkaan ole tarvinnut sen takia heräillä. Oireet pahimpia päivisin syömisen jälkeen.

Ja mullakin on hemoglobiiniarvot laskeneet rankasti aikaisemmasta, olin rautakuurilla ja vertakin tiputettiin, joten sillä saatiin ylemmäs. keväällä kontrollikäyntiä, onko rauta-arvot pysynet oikealla tasolla.

Mitä maitohappobakteereja ja entsyymejä muuten syötte? Oletteko havainneet toiset tehokkaammiksi kuin toiset?

Mitat 158cm/ 54 kg, eli normaalipainossa.

Aikuinen nainenRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 16.08
Minullakin nämä vatsa oireet olivat alussa vain päiväs aikaan. Yöksi helpotti eli nukkuminen onnistui.
Nyt valvottaa oikein kaiket yöt. Tuntuu, ettei kipu hellitä teet sitten mitä tahansa.

Käytän Lacto Seveniä maitohappoina ja Nogasinia entsyymeinä.
Olen kummatkin hyväksi todennut. Silloin kun on hyvä vaihe kaikki auttaa, mutta nyt huonon vaiheen aikana tuntuu ettei mistään saa apua.

Olen kuten kerroin elänyt sellaista stressi elämää koko viime vuoden ja samoissa merkeissä tämäkin vuosi alkoi, joten uskon sillä olevan aikamoiset vaikutukset tällaisen herkän ihmisen koko elimistöön.

Huomista magneettitutkimustakin mietin, että kuinka jaksan kipeällä selälläni tunnin maata putkessa ja sitten saa vielä jännittää, että mitä sieltä löytyykään, koska jo natiivi röntgen kuvat antoivat ymmärtää, että kaikki el ole hyvin. Selkääni on monia kertoja leikattu, joten ei se ainakaan paremmaksi ole tullut, joten siinä lisää vatsalle miettimistä.

Kun painoistanne kerroitte, minä olen 170 cm pitkä ja painan 52kg, että olen aika hoikkeliini. Siitä lääkärit joka kerta kun vastaanotolla käyn, että olet vähän liian hoikassa kunnossa, vaan painoa ei tule lisää vaikka kuinka söisin.

KyllästynytRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 17.11
Hei!
Kiitos vastauksistanne. On inhottavaa et muutkin joutuu kärvistelemään vaivojensa kanssa, mutta toisaalta helpottavaa kuulla et ei ole yksin oireiden kanssa.


Miten Saturnus sulla se ylävatsan täyden tunne? Kärsitkö oireista joka päivä? Onko helpompia kausia?
Itsellä välillä on helpompia kausia mutta nyt huono kausi on kestänyt monta kuukautta😡😡 ja tuntuu et ihan sama mitä syö niin oireet vaan on ja pysyy.

Sit toinen juttu mikä kyllästyttää, ku on olemassaan pieni kokoinen, ja vielä kun paino pudonnut, kuulee joka tuutista et, voi ku oot pienemmäkso vaan menny, syötkö mitään? Oot niin kalpeakin ja väsyneen näköinen. Ei ole mukava, kun itsekin tuntee et ei ole täysissä ruumiin ja sielun voimissaa. Välillä sitte itselle tulee se pelko et mitä jos mä oon sittenkin vakavasti sairas, tms.

Silti työni jaksan ja pystyn hyvin hoitamaan, käyn kaukalopallossa kerran viikossa, työni on fyysisesti raskasta.
Henkinen puoli vaan kohta lamaantuu kun koko ajan miettii ja tarkastelee onia vaivoja ja oloja.

Aikuinen nainenRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 17.58
Kyllä saan minäkin kuulla, että herranjestas kun olet laiha. Onko joku sairaus vai miksi olet laihtunut. Selitä sitten kaikille omat vaivasi, ei kiitos en halua ihan puolitutuille kertoa henkilökohtaisia sairauksiani vaikka täällä tulee kirjoiteltuakin näistä. Tämän koen tarpeelliseksi vertaistueksi.

kyllästynytRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 22.49
Joo, se on erittäin inhottava kuulla tollasia kommentteja, eivät välttämättä hoksaa ettei se itsestä tunnu kovin kivalta.

Itse olen miettinyt sitäkin että kun tähystyksissä ei ole kuitenkaan mitään kummallista löytynyt, niin onko tää sitte kuitenkin sitä ylävatsan dyspepsiaa, eli toiminnallista vaivaa. Ja onko tää sit oikeesti loppuelämän vaiva..... blääh!

SitrusRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 23.29
Mua taas kiiteltiin, että näytänpä hyvältä, kun laihduin refluksin alussa 8 kiloa. En mä ennen sitäkään lihava ollut, mutta ilmeisesti hoikkuus puki. Ihmettelin kyllä, että eivätkö huomaa miten tukka on lähtenyt ja iho kalpea ja ilme eloton.
Muistan myös miten kävin Stockalla kyselemässä samaa sortsimallia kuin edelliskesänä oli ollut ja kerroin että ongelma on laihtuminen. Aluksi myyjä vinoili kovaan ääneen ja kysyi miksi olen silla lailla laihtunut. Kerroin suoraan että sairauden takia. Myyjäparka meni ihan noloksi, pyysi anteeksi ja lähti juosten etsimään niitä sortseja. En mä siitä sammakosta loukkaantunut, olin niin väsynyt ja kurja etten jaksanut välittää.

röyhtäilijäRe: Galluppia vatsaoireista25.1.2015 23.56
Juu , minultakin löytyy oireena tuo jatkuva ylävatsan turvotus. Aamuisin ainoastaan se ei niinkään pömpötä eikä tunnu ahdistavalta.

Gluteeniton on ainakin minulla vähentänyt oireita hyvin merkittävästi mutta muutos olossa ei tapahdu heti.

Asiasta viidenteen... Onko kukaan ajatellut syvien vatsalihasten merkitystä näissä ylävatsavaivoissa? (Oiskohan tälle pitänyt tehdä oma ketju? ) Itselläni jäi lasten saannin myötä vatsalihasten välinen kalvo sulkeutumatta. Eli se on kuin kuminauha mutta kun tarpeeksi venyttää niin ei enää palaudu. Minulla on sormen mentävä aukko vatsalihasten välissä. Se selittää pömpön vaikka olen laihtunutkin. Netistä löytyy testi jos epäilee tällaista. Vaivan nimi on linea alba!

Ja miten tuo liittyy refluksiin... Vatsalihasten tulisi tukea ruokatorven ja mahalaukun seutua. Jos tuki puuttuu, pääsee torveen jatkuvasti ilmaa ja aiheuttaa ym. oireita!

En väitä että tämä olisi ainoa syy refluvaivoille mutta voi olla yksi pahentava tekiä varsinkin synnyttäneillä! Tämä oli tällaista minun omaa pohdintaa. Olisi kiva kuulla mielipiteitä!

Aikuinen nainenRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 12.57
Minulla on syvät vatsalihakset hyvässä kunnossa. Jumppaan niitä itse päivittäin ja monta kertaa vuoden aikana fysioterapeutin kanssa. Pakko pitää ne lihakset kunnossa huonon selkäni vuoksi.

En ole henkilökohtaisesti huomannut mitään iloa tässä refluksi asiassa. Enempi stressi, huonot yöunet ja ruokavaliosta lipsuminen vaikuttaa oireiden pahenemiseen.

TepsuRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 12.50
Kiinnostuin tuosta linea albasta, mutta se ei itse asiassa googletuksen perusteella ole vaivan nimi vaan juuri sen vatsalihasten välisen kalvojännesauman nimi. Mistä tuo testi löytyisi? Minä olen ollut tapaturmassa jonka jälkeen refluksi puhkesi, ja siinä on varmaan tullut kaikenlaista vauriota.

TepsuRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 12.51
Löysin lisää tietoa: tuon vaivan nimi on diastasis recti eli suorien vatsalihasten erkaantuma.

TepsuRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 13.02
Huomasin vedenjuontiketjusta tällaisen artikkelin, liittyen vatsan turvotukseen:
http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo90224&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=

refluksikurkkuRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 13.30
Joo, linea alba on ympäristössä muutamalle näkyvää six packia vakavasti havittelevalle mieshenkilölle tuttu termi :-) Se on mm se alue siinä vasemman ja oikean puolen treenattavien lihasten välissä.

Muistaakseni tuossa taisi olla koolla myös merkitystä ... eli pienet 1-2 sormen levyiset jutut voi mennä useimmiten täysin oireettomana. Toivottavasti pärjäät kuitenkin tuon kanssa jotenkin!

röyhtäilijäRe: Galluppia vatsaoireista26.1.2015 22.36
Juu, hyvä tepsu kun korjasit termit oikein. Laitan suomeksi testin ja myös linkin englannin kieliseen videoon , jossa näytetään kuinka voi saada selville vatsalihaskalvon kunnon!

Testi: voit testata onko vatsalihaksesi siinä kunnossa että voisit tehdä suoria vatsalihaksia sillä tavalla että menet selinmakuulle, vatsalihas asentoon ja teet aivan pienen noston ylös - jos nyt laitat kätesi navasta vähän ylöspäin, siihen vakoon mistä lihakset erkanevat niin siinä kohtaa ei saisi olla mitään rakoa. jos selkeästi tunnet sormien painuvan alas vatsalihasten väliin niin tilanne on vielä keskeneräinen! Silloin sidekalvo on vielä siinä laajentuneena ja tuolloin voit keskittyä vain syviin vatsalihaksiin!

https://www.youtube.com/watch?v=U5iAnyo24Es



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: