Keskustelu

MikaMelkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 11.10
Vaikka päivät menevät mukavasti, renniellä tai ppi:llä, niin voisin rohkeasti väittää että joka ikinen yö herään kipuihin. Sänkyni on nostettu ainakin 10 senttiä. Sillä ei ole merkitystä olenko syönyt illalla vai en.

Viime yö oli ihan hullu. Olen juuri lopettelemassa n. 4-5 viikon PPI-kuuria. Heräsin kahdelta ihan todella pahaan kipuun. Söin 3 rennietä aikavälillä 2-5 kunnes nukahdin uudestaan. Istuin pysty-sikiö asennossa sohvalla ja yritin vain olla. Ei auttanut.

Mä alan olemaan ihan hajalla. Työkyky kärsii, olen todella kiukkuinen. En tiedä mitä minun täytyy tehdä.

En oleta saavani ratkaisua tähän tältä palstalta ja nyt heti. Mutta jotain tarvitsen. Ajatuksia, vinkkejä, empatiaa, järkeä.

Jotain...

katRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 11.32
kokeile monta kertaa päivässä 2rkl silicea geeliä veteen sekotettuna. Illalla vielä viimeiseksi. Voi lieventää oireita, jos sattuu toimimaan sinun kohdalla.

VaniljaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 11.41
Minusta on todella outoa, että ihmiset joutuvat kärsimään tuollaisista kivuista. Kipu on yleensä merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa ja jossain on joku ongelma. Oletko ollut vai oletko menossa johonkin tutkimukseen, vai mitä lääkäri tuosta sanoo?

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 12.22
Minä kävin viimeksi lääkärissä noin 2 kuukautta sitten. Silloin olin ollut muutaman viikon ilman PPI:tä ja olo oli kerrassaan mainio. Olin oppinut palleahengitykset ja todettiin että näillä mennään kun luotto omaan kuntoon on niin hyvä.

Uudenvuoden vodkakännit ei ole vieläkään annettu elimistössä anteeksi. Tai en ainakaan keksi mitään muuta suoranaista syytä tälle.

Pitäisi varmaan varata taas uusi aika, sen saa johonkin kuukauden päähän. Välissä käskevät syömään PPI:tä. Sama kuvio joka kerta.

Mulle on tehty skopiat. IBS todettiin ja toisessa skopiassa kaikki oli normaalisti. Hiatusaukon pitävyyttä ei pystytty tarkistamaan. Tästä on nyt noin 2 vuotta.

juissiRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 13.11
Kyllä meitä koetellaan. Mitäpä tuohonkin vois sanoa kuin, että vielä tulee parempia päiviä.

Tuleeko sulle Mika takaisinvirtausta paljon? Mulla on semmoinen tunne kun jotain syö, että se ibs maha jotenkin potkii sitä takaisin, varsinkin silloin kun on ummetusta.

Tääkii IBS niin ainakin omalla kohdalla pelkotiloista ja lapsuudenkokemuksista rakentunut varmaan osittain.

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 13.54
Vanilja, mä en ymmärrä oikein sun kommenttia. Tietenkin kipu on merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa. Mutta se tieto ei kipua poista.
Jatkuva kipu on hirveää. Se on kuin kidutusta. Se vie elämänhalun. Pahinta on, jos ympäristö ei usko tai vähättelee. Kipu on joka tapauksessa omiaan eristämään kokijansa, koska se koskee vain yhtä ihmistä.

Mulla jatkuva kipu kesti kuukausia. Sitten se vain alkoi lopulta pitää ensin lyhyitä taukoja, sitten pitempiä. Päivissä alkoi olla ensin hetkiä, sitten tunteja jolloin pystyin ajattelemaan muutakin kuin kipua. Silti pelkäsin koko ajan, että kipu tulee takaisin. Se oli tehnyt sen jo monta kertaa. Lopulta ilmeisesti sain refluksitautini tasapainoon, en tiedä.

Mutta juuri nuo yölliset kivut olivat sinnikkäimmät seuralaiset. Mutta nyt nekin ovat poistuneet. En tiedä miksi.
Olen hoitanut refluksiani ruokavaliolla, sängyn kohottamisella, lääkkeillä, hieronnalla, kuntoilulla, rentoutuksella, hakemalla elämään iloa, luontaistuotteilla... ai niin, ja eroamalla huonosta parisuhteesta.

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 14.01
Vielä yksi painokas huomautus: pitkän matkani varrella en ole huomannut lääkäreiden oikein tajuavan, kun olen valittanut jatkuvaa ja kovaa kipua. Puhumattakaan siitä, että he olisivat osanneet poistaa sen. Yleensä reaktion sävy on ollut tyyliä, ei refluksi yleensä tuollaisia kipuja aiheuta, eikä varsinkaan refluksilääkkeet. Kipuun on tarjottu hoidoksi särkylääkkeitä, joita olen myös käyttänyt. On niistä vähän ollut apua.

Valitettavan tavallista on, että potilaan kertoessa kivusta jonka syytä lääkäri ei näe, vikaa lähdetään hakemaan potilaan "asenteesta", alhaisesta kipukynnyksestä tai psyykkisestä puolesta.

refluksikurkkuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 14.24
Mika, jaksamista kivun kanssa!

Tarkennatko vielä millä alueella kipu esiintyy?

mikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.25
Moi Kurkkis. Kiitos tarkennuspyynnöstä. Yritän kuvailla.

Kipu tuntuu ylävatsassa, rintalastan alla. Uskoisin pallean sijaitsevan siinä. Sen osaan sanoa että se on sama paikka mihin minua sattui aivan mahdottoman paljon silloin gastroskopiassa. En usko että se silloin tuntemani kipu on normaalia ja voisin varovasti väittää että se paikka kipeytyi vasta skopian jälkeen.

Oletanko liikaa? Miten voisin kuvailla kohtaa paremmin?

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.05
Mulla on ollut rööri kipeänä jokaisen g-skopian jälkeen.

VaniljaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.25
Sitrus, tarkoitin sitä, että en ymmärrä sitä, että lääkärit antavat noiden kipujen vain jatkua kuukausitolkulla, tekemättä asialle mitään. Ihan niin kuin olisi normaalia, että ihmisellä on kipuja, niin ettei pysty edes nukkumaan kunnolla.

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.44
Mua on sattunut yli vuoden ajan joka ikinen päivä, koko ajan enenevissä määrin. Se kipu ei siis tule minään kohtauksina, vaan mua tosiaan sattuu aamusta iltaan, koko ajan, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina sattuu. Yleensä olen saanut nukkua yöt rauhassa, mutta viime yönä sattui sängyssä maatessakin niin hirveästi että aloin vaan parkua etten kestä tätä enää. Parkuminen vaan pahensi asiaa ja alkoi hengityskin hetkeksi vinkua kovaäänisesti, mitä ei ole vuoteen tapahtunut. :/ Marraskuussa kun sain diagnoosin (tai refluksiepäilyn), kuvittelin että nyt alkaa helpottaa kun päästään vihdoin hoitamaan oikeaa sairautta. Mutta kun vieläkään ei oikein ole helpottanut (limaisuutta lääkkeet vähentää mutta kipua ei poista), alan käydä ihan varavirran varavirralla jo. Parisuhde alkaa vakavasti kärsiä kun sen keskipisteenä on mun maha, tuska ja neuvottomuus. En jaksa esittää edes sen vertaa kuin aikaisemmin, haluaisin vaan nukkua tän ohi tai viiltää ranteet auki. Samalla on pakko elää elämää ja opiskella ja nähdä kavereitakin, siltä varalta että jos nyt joskus sattuisin vielä paranemaan, olisi sitten ihmissuhteet ja tulevaisuus vielä jotenkin tallella. Mutta joka päivä on rämpimistä, mistään ei saa iloa kun koko ajan sattuu, enkä muista enää mistä olen ikinä esim. unelmoinut, kun nyt ainoa unelma olisi ettei vaan sattuisi enää.

Vedän taas Omeprazolia vaikka mielestäni sillä kivut ja muut oireet vaan pahenee, siitä ajattelin yöllisenkin johtuvan kun kipu alkoi puoli tuntia lääkkeenoton jälkeen. Tänään on kuitenkin ollut suhteellisen inhimillinen olo, erona normipäiviin kokeilin etten syönyt aamulla kaurapuuroa vaan jogurttia... Tiedä taas mitä ajatella. Ei tästä taudista ota mitään tolkkua. Ja mä en tiedä ollenkaan mitkä ruoka-aineet mulle tekee huonoa, koska mua ei koskaan "närästä", sattuu vaan lähes non-stop rintaan ja yleensä ottaen KAIKESTA syömisestä ja juomisesta nousee kurkkuun limaa. Ihan mahdotonta kuvitella että tää kipu koskaan loppuisi.

Onko särkylääkkeistä oikeasti tähän apua? Parasetamoliahan vaan saa syödä, vai?

Mä en kyllä myöskään usko että lääkärit ymmärtää tätä kipua. Silloin kun vielä kuvittelin että mulla oli astma, ei ketään lääkäriä kiinnostanut oikein edes kuunnella kun valitin ihmeellistä järjetöntä kipua. Todettiin vaan että ei pitäisi astmaan kuulua, eli ajattelivat varmaan että liioittelin vaan jotain pientä paineen tunnetta...

Mulla kipu tuntuu tossa ihan keskellä rintojen välissä, pahimmillaan siltä kuin porattaisiin siihen keskelle koko ajan. Sitten se tuntuu rintsikoiden kohdalla niin että niitä en voi tuskitta käyttää. Ja säteilee siitä selkäänkin lapaluiden seutuville. Eikä todellakaan ole kyse mistään pienestä, vaan ihan lamauttavasta ja hirviömäisestä, murskaavasta tunteesta. En tajua miten olen kestänyt näin kauan, enkä usko että kauan enää kestän ellei ala edes pientä helpotusta tuntua. Mutta en kyllä enää muista miltä tuntui kun ei koko ajan sattunut. Kaipa kaikkeen jotenkin "tottuu".

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.27
Ei ne lääkärit osaa kipuja taikoa pois. Se on ikävä tosiasia.

Muistan pitkien kipujaksojen (rannemurtuma, refluksikipu) aikana ihmetelleeni, eikö kipuun turru? Ei turru. Ihmettelin myös sitä, eikö kipu lopulta kulu loppuun. Ei kulu.

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 17.32
Kahvikisu, sun teksti kuullosti erittäin tutulta.

Mulla kivut lopulta loppuivat ilmeisesti siihen, että ruokatorven tulehdus parani.
Tietysti elämäntavat on myös muutettu refluksin sanelemiksi. Ja ruokavalio on erilainen. Mutta kivut ovat loppuneet.

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 18.13
Kun kipu ahdistaa. En tiedä teenkö väärin. Luin esimerkiksi sen nuoren poliisin blogin. Ei omat ongelmat tunnu enää miltään. Se ei tosin tuota mulle yhtään helpotusta, vaan vielä suurempaa pahaa mieltä toisen kärsimyksen takia.

Kahvikisu. Kyllä on omakin avovaimo kovilla. Joudun vaatimaan häneltä paljon. En usein, mutta lähipäivinä hän on joutunut jakamaan tuskaani. Kovin paljon pyydetty. Tosin meni aika kauan, että hänkin oikeasti ymmärsi, etten valita huvikseni. Voin todella pahoin.

Juissi ja muut kysynyt pari kysymystä, palaan niihin myöhemmin. Nyt syön itsetehtyä lihasoppaa. Kaadoin lihan keittovaiheessa yhden guinness-oluen sekaan. Se tuo hyvää makua perinteiseen soppaan. Olen varmaan nyt psyykkisesti vähän rikki, mutta jonkinlainen elävä vertaisvalitustuokio voisi tehdä hyvää. Jutella toisen kivukkaan kanssa, miettiä apukeinoja ja jakaa tuskaa.

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 18.19
Joo, ei siihen kyllä turru. Ja kun kuvittelee ettei se voisi paljon pahempaa olla, yleensä se vielä voi. No, lohdullista, että sun ruokatorven tulehdus lopulta helpotti, Sitrus - ja lohdullista että puhuit kuukausista etkä esimerkiksi vuosista... Ruokavalion olen hyvin pitkälti korjannut, mutta hienosäätöä on toki vielä tekemättä paljon ja siihen voin mennä sitten kun alan oikeasti huomata mitkä ruoat tekee huonoa. Tsemppiä Mika, tunnen tuskasi ja myös avovaimon tuskan. Pitäisikö perustaa vertaistukiryhmä refluksikkojen puolisoille? ;)

Mä luin myös sen poliisin blogia silloin kun siitä edellisen kerran uutisoitiin (kesällä kai). Näiden kipujen myötä olen tullut jotenkin tietoiseksi kaikista maailman kivuista ja luen aina kaikki järkyttävät mässäilevät terveysartikkelit... Kai toivoin että tulisi sellainen olo niistä, että omat asiat ovat hyvin, mutta ei se niin toimi. Alkaa vaan ahdistaa niiden henkilöiden puolesta, koska tiedän miten kamalaa jo itsellä on, ja niillä joillain on vielä paljon kamalampaa. Ja sitten alan pelätä, että olisipa ihan hirveää jos sattuisi omalle kohdalle vielä joku toinen kipua aiheuttava sairaus, niinkin voi käydä, ja huh että olisi hirveää sitten!

Ahdistavaa, kaikkiaan.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 18.32
Täällä yksi jolla on kipua kokoajan ja siä olen varmaan liiaksi valittanut joka ketjussa mihin kirjoian.

NIIN totta että kipu vie elämänilon,pilaa parisuhteen ja kaikki.Eilnkin makasin peiton alla miesystävän luona kaiken päivää ja itkin, toinen ihmeissä että mikä on ja luulee että olen suuttunut kun en viittis jatkuvaan valittaa...

Ymmärsi kyllä hienosti kun kuvailin kuin että kuin olisi koko aika tulikuuma silitysrauta mahassa,lisäksi puukomaisia tuikkauksia ja puristavaa jäytävää kiristystä.

Mullahan oli vuosi sitten jopa vissiin päiväkin ettei kipua ollut, nyt on ja aamut alkaa niin itkuisina kun jo unen läpi tiedostaa sen kauhean tunteen.Sijainti siis koko maha, alhaalta rintakehän puoleenväliin ja leveydeltä kyljestä kylkeen ja selän puolelle,paikkaa vaihdelle ja välillä kaikki paikat samaan aikaan:/

Kaikki elämänilo on mennyt suurinpiirtein,tuntuu ettei jaksa enää ja jotkut tietää minkälainen elämäntilanne muutoinkin.

TepsuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 20.51
Kahvikisu, minulla osui silmään nuo aamiaisvaihtoehtosi, kaurapuuro ja jugurtti. Minulle ne molemmat olisivat pahassa vaiheessa todella pahoja. Yritä etsiä muita vaihtoehtoja. Ota nyrkkisäännöksi mahdollisimman korkea pH (Koufmanin dieetti), refluksiystävällisyys ja suolistoystävällisyys. Toivottavasti löydät helpotusta!

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.1.2015 22.47
Mäkään en ottaisi kaurapuuroa. Mutta moni syö sitä ongelmitta. Sen sijaan hapanmaitotuotteet etenkin viili ja piimä on aina olleet mun ruokavalion kulmakiviä pahimpina aikoina.
Mustikkakeittoa voisin suositella, ja keitettyä kananmunaa ja juustoa.

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 7.19
Välillä purkautuminen näköjään auttaa. Nukuin hyvin ja ilman kipuja. Kiitos.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 8.07
Koko yö kipujen kanssa, sain silti nukuttua.Ei voi paikallistaa tarkalleen, koko maha.Lisäksi asentoa vaihtaessa ihan alhaalta ikäänkuin repäisee voimakkaasti.Ylösnousun jälkeen kävellessä helpompaa muttei poistu kokonaan, jos ei varsinaista kipua niin erilaisia tuntemuksia.

Ompa kiva kuulla Mika että sait nukuttua kivutta :)Mielenkiintoisesti laitoit "purkautuminen auttaa"= sait nukuttua ilman kipuja, tulee siis mieleen psyykkinen osuus kipuihin.

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 8.44
Tottakai se tulee mieleen. Minä en silti johtopäätöksiä asiasta voi tehdä. Sanomatta selvää että se ahdistaa kun sattuu. Otsikkokin "melkein jokaikinen yö"...

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 9.11
Kiitos Sitrus vinkeistä, mietinkin koko illan että mitä hittoa ihmiset sitten syö aamiaiseksi... Mutta kananmunahan kai aiheuttaa oireita monille? Tapahtuuko sille jotain kamalan väärää jos siitä tekee munakkaan? Olen myös ollut mustikkakeiton suhteen varovainen, koska siinä on sitruunahappoa. Vältättekö muut sitä tällaisina pieninä lisinä? Voi olla toki että kaupasta löytyy vielä joku merkki jossa ei sitä olisikaan.

Mulla kivut paheni taas iltaa kohden eilen, ei tuntunut oikein liittyvän edes syömisiin. Join kantarellikeittoa (BlåBandin pussikeitto) kahdessa erässä ja join teetä. Vähän sellainen fiilis että se tee oli sopimatonta (ei kuitenkaan kofeiiinia), sen jälkeen alkoi olo pahentua. Iltaruokaan (kanawokkia) mennessä kivut olivat jo suunnilleen maksimissaan eli eivät edes siitä pahentuneet juurikaan, vaikka ostin vahingossa vääriä wokkivihanneksia joissa oli paprikaa ja punasipulia, joita sitten nypin yksitellen pannulta... Yö meni kuitenkin heräilemättä.

Olen kyllä myös huomannut että kivulla on psykologinenkin puoli. Joskus kun olen jaksanut vetää kunnon naamarin päälle pitemmäksi aikaa on kivutkin tuntuneet hetkittäin lievemmiltä. Ja stressihän lisää mahahappoja ja aiheuttaa sitä kautta lisää kipua. Nyt en vaan enää jaksa esittää mitään ja ajatella mitään muuta kuin kipua ja sitä loppuuko se koskaan, joten stressiä on ja elämäniloa ei. Ahdistaa kun sattuu ja sattuu kun ahdistaa. Jossain vaiheessa mietin ihan tosissani auttaisiko mielialalääkkeet tähän. Jos niillä saisi pakotettua kemiallista iloa... Ei kuitenkaan huvita popsia yhtään enempää lääkkeitä kuin on pakko, sivuvaikutuksensa kaikilla.

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 9.18
Aamupalaksi voi kokeilla smoothieta. Pakastemarjoja, piimää, banaani jne.
Toimii hyvin itsellä!

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 9.24
Okei, pitää kokeilla smoothieta piimällä. Olen vaan jogurttiin tehnyt aiemmin. Kiitos näistä ideoista. Ennen en ollut ylipäänsä aamiaisihminen ja mielikuvitus meinaa loppua kun koko ruokavalio pitää äkkiä kääntää ihan päälaelleen. Aiemmin suunnilleen kaikki ruoat mitä meillä syötiin olivat tomaattipohjaisia.

Vähän menee nyt off topic jo, mutta mitä mieltä ootte mantelijuomasta? Luin että popsimalla muutaman mantelin aterian päälle voi helpottaa närästystä, joten kokeilin. Hirveä polte kurkussa asti, ei sovi mulle. Muutenkin olen ilmeisen täysin hedelmä- ja pähkinäyhteensopimaton. Mutta mantelijuoma on hyvää. Mietin voiko sillä olla samoja positiivisia vaikutuksia? Mitä luulette ja miten teillä muilla? Onko joku sopiva, soija-, riisi-, kookos-, kaura- tai mantelijuoma? (Yritän epätoivoisesti keksiä jotain juotavaa että saisin kaloreita tarpeeksi.)

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 13.09
Kahvikisu, sun on parasta vaan kokeilla. Ei hyödytä oikeastaan kauheasti tukeutua muiden kokemuksiin, koska ei liene yhtäkään ruokaainesta, joka ei sovi kellekään tai sopii kaikille.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 15.02
Kokeilemalla vain löytyy yksilöllisesti,omalla kohdalla ei syömiset ja juomiset vaikuta kipuihin.

Sitäpaitsi nää alamahan ja selän kivut ei käsittääkseni ole refluksia,ylämahasta en tiedä, taas tekis mieli kerpele vaipua vaan synkkyyteen tai ei tekis mieli mutta ketuttaa lähteä miesystävän luo murjottamaan.

Tosin sinne menee ainakin tunti ja heräsin just päikkäreiltä ja kun kipu tuntuu eniten levossa ja paikoillaan ja liikunta helpottaa, niin jospa sine saapuessa ois jo helpompaa edes hetken.Voisin taas maksaa ison loven vähäisiin varoihini edes yhdestä kivuttomasta tunnista.

Mikähän selitys voisi olla kivun lievenemiseen liikkeessä?

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 17.10
Juu, AnnaMyy, ei kuulosta refluksikivuilta vaikka aloittelija olenkin. Joka tapauksessa myös mun kivut helpottaa liikkuessa - kun käyn kävelyllä ei tunnu oikein mitään ja voin hetkeksi unohtaa koko jutun, vaikka on rintsikatkin päällä. On kyllä mystistä. Samoin tietty joskus onnistuu vaikka sohvalla lukiessa löytämään asennon jossa ei satu pitkään aikaan, mutta heti kun siitä sentinkään verran liikahtaa on taas täys meininki päällä.

Testivuorossa viili ja riisipiirakat!

refluksikurkkuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 18.49
kahvikisu, kokeile ihmeessä kanamunaa - se ei kuulu sarjaan "usein oireita aiheuttavat" - en muista täälläkään sen erityisemmin olleen oireiden aiheuttaja ... itselle sopii hyvin - teen säännöllisesti uuni/mikromunakasta sekä joskus su aamuisin munakokkelia paistinpannulla ... Sekä höyrytetty survottu kukkakaali + keitetty kanamuna - mössöä :-) Reaktio manteliin, mantelirouheeseen, mantelijauheeseen ja (valmiiseen kaupasta ostettuun) mantelijuomaan voi olla täysin eri, joten ei muuta kuin kokeilemaan ...

Hienoa Mika että sulla oli hyvä yö. Mikä olotila on tänään ollut?

juissiRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 20.29
Annamyy ja Kahvikisu:

Oletteko tunnollisia ihmisiä? Onko kipuja muualla tai aiemmin ollut mihin ei ole syytä löytynyt?

Minuakin ulkoilu helpottaa. Ei koske silloin. Onko tämä joku autonomisen hermoston toimintahäiriö, väsymysoireyhtymän kaltainen vaiva?

juissiRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 21.02
Ja tarkoitan ylitunnollisia? :D

Tai sitten tämä on masennusta, ainakin osittain omalla kohdallani. Harmi kun siihen ole löytynyt sopivaa lääkettä.

Masennuskin on kehon tulehdustila, leukosyytit mulla on olleet vuosikaupalla koholla. Auttaakohan nuo esi. Tri Tolosen systeemit vai hassaako niihin vain rahansa?

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 21.05
En ole tunnollinen ihminen, pikemminkin aika lusmu. Opiskelen kahdeksatta vuotta jo yliopistossa. :) En siis usko että on mitään psykologisia kipuja vaikka toki mieliala saattaa joskus voimakkuuteen vaikuttaa. Mulla alkoi refluksioireet kuukaudessa sen jälkeen kun lopetin tupakoinnin, joten uskon vahvasti että se liittyy siihen jollain kierolla tavalla. Poltin maksiaskin päivässä jo viimeisinä aikoina ja yhteensä röökasin 10 vuotta. Lopettaminen oli kyllä henkisesti rankkaa, tuli ihan uusia ahdistusoireita ja itkin paljon ja elämä tuntui ihan merkityksettömältä, mutta ei se vaihe kauan kestänyt, muutaman viikon. Paranisinkohan mä jos alkaisin polttaa uudestaan? :)

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 21.17
Elintavat oli kyllä parhaimmillaan sellaset että en yhtään ihmettele tätä tautia. Tapana oli jossain vaiheessa mennä baariin joka ilta, olla siellä tappiin asti kaljaa juomassa ja röökiä kiskomassa, mennä pizzerian kautta kotiin ja herätä puolenpäivän maissa, kiskoa viisi kuppia kahvia tyhjään mahaan ja syödä ekan kerran puoli viideltä, yleensä 2-3 juustohampurilaista. Sitten illalla taas baariin. Ei kyllä enää vakiintumisen jälkeen IHAN tällaista eli about 5-7 vuoteen, mutta surutta olen kyllä kaltoinkohdellut ruumistani senkin jälkeen. Olen aina pysynyt samassa painossa ja voinut siis syödä miten ja mitä sattuu. Ja niin oon tehnyt. Nyt yritän sitten lepytellä ruumisraukkaani joka liekeissä karjuu armoa. Tyhmä pää, koko ruumis. :P

juissiRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.1.2015 22.07
No, on meillä joskus hauskaakin ollu. Kyllä alkoholista on ollut paljon apua mulle elämässä. Nyt tuntuukin, että mitä seuraavaksi?

En armoa ole minäkään antanut kropalle joo.

mikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin24.1.2015 2.12
No tänään olen ollut kavereita moikkaamassa. Siellä ne ryypiskeli, en minä pysty näitä tilanteita. Join kaksi fernet branccaa, kaksi olutta ja ehkä 4 senttiä vodkaa lantrattuna pariin desiin vettä. (aikavälillä 16-01)

Jossain vaiheessa iltaa huomasin olevani pikkuhiki päällä hieman kalpeana yksikseni jossain sohvalla istumassa. Söin rennietä, se auttoi. Seurustelu jatkui.

Kävelin varmuuden vuoksi vielä pari bussipysäkin väliä kotimatkalla ja toivon että se vähän jumppaisi vatsaa.

Eiköhän tämä taas parin päivän sisällä selviä mitä tulee tapahtumaan. En saisi tehdä näin. Miten te muut kestätte näitä sosiaalisia ryyppäjäisiä selvinpäin tai lähes selvinpäin? Minulle tämä on lähes mahdotonta. En minä nykyisin enää muuten edes juo kuin näissä sosiaalisissa tilanteissa.

Muna vai kana. Kumpi tuli ensiksi, kipu vai ahdistus? Olen tänään antanut paljon ajatusta asialle. Uskon edelleenkin että kipu, silti en suoraan tyrmää toista vaihtoehtoa.

Kyllä, minäkin olen kohdellut ruumistani kaltoin koko nuoruuden. Lapsena aina karkkia, nuorena nälkä lähti kahvilla ja tupakalla, viikonloput oli alkoholia ja irroittelua varten. Valvominen oli kivaa ja elämää on varjostanut stressi. Koko lähiperhe enemmän tai vähemmän refluksikkoja, äiti käy läpi syöpää.

Kokonaisuus alkaa ehkä vähän hahmottumaan. Onko tilanne enää korjattavissa ja miten sen teen? Siinäpä aivoille tekemistä kun käyn nukkumaan. Kiitos käynnissä olevasta keskustelusta sekä kysymyksistä.

juissiRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin24.1.2015 2.26
Ei kyllä multakaan tuollaiset illat onnistus pelkkää vettä killitellä. Ja kuka niitä kännisiä selvänä kestääkään?

Mutta tuo syöminen kiinnostaisi enemmän kuin juominen. Ulkonahan käydään paljon syömässä ja syöminen tuo mielihyvää.

Sekoaa suu kun ajatteleekin rasvaista, isoa hampurilaista, jäätelöä, makeisia. Tässä tulee vielä äitiä ikävä.

AnnamyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin24.1.2015 9.48
Ai teilläkin liikunta helpottaa siksi aikaa...

Mulla vaihtelee elämäntavat, saatan elää hyvinkin askeettisesti pitkään,sitten elän kuin pellossa, jos on hyvä olo,voin syödä mitä tahansa ilman oireita, jos huono koskee söin,join tai en.

On ollut elämän aikana outoo kipuilua ilman selitystä ja etenkin mahan kanssa.Tän kertainen kipuilu alkoi oliko se nyt reilu pari vuotta sitten,taitaa olla kaksi ja puoli ihan vähäisenä ja olin todella stressaantunut silloin.

Sen jälkeen meni pari kk ja olin yhä enemmän ahdistunut, kivut oli jääneet mutta aloin ahdistua yhä enemmän vanhoista asioista joita olen tehnyt elämäni varrella ja sitten kivut alkoi tosissaan.

Vaikee on sanoo kumpi oli ensin...mutta näin tarkastellen ensin ahdistus ja sit kipu...tosin olen usein sitä mieltä että elämäni olisi hyvin ilman kipua, mikä aiheuttaa suht kyllästynyttä tuhahtelua heissä ketkä seuraa mun elämää.

En osaa sanoa olenko tunnollinen,mussa asuu kaksi eri persoonaa(en ole kaksisuuntainen) mutta kaksi lähes ääripäätä löytyy.

On tulossa 2-4 kk kuluessa kolonoskopia.Omalääkäri oli kirjoittanut että jos ei mahasta löydy syilmenisi mahakipunaytä,kuvataan selkä katsoaksi ettei siellä mikään paina jotain hermoaluetta joka ilmenisi mahan puolella.

Mutta omalääkäri on unohtanut tuon asian, koska oli kirjoittanut tuon syksyllä ennen toista ultraääntä ja siitä ultrastahan alkoi se himmakka sen etäpesäke-vouhotuksen kanssa.Täytynee muistutella.

Muutkin lääkärit on vihjailleet selän suuntaan...hmmm...voisko muka olla...

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin26.1.2015 19.14
Mulla on perjantai-illasta saakka ollut yhtäkkiä ihan maagisen hyvä olo, kipuja ei juuri ollenkaan. Olen ihan äimänä. Olo on ollut ihan taatusti parempi kuin kertaakaan reilun vuoden aikana! Ihan uskomaton tunne kun tajuaa niin pitkän ajan jälkeen, että hei, mua ei satu yhtään! Kiitos paljon vinkeistänne! En tässä nyt nimittäin keksi muuta muutosta kuin että lopetin neuvostanne puuron ja jogurtin syömisen. Mieletön vaikutus! Niin selvä, että aloin tuumia yleisemmin viljojen välttämistä (jogurtista ei tule vissiin läheskään niin paha olo kuin kaurapuurosta.) Riisipiirakoita olen syönyt vähän mutta muuten vältellyt viljoja ja luulen kyllä että ehkä kannattaisi vältellä niitä piirakoitakin, hippusen ehkä tuntuu jotain vaikutusta... Mutta lauantaina käytiin ravintolassakin syömässä ja sen lisäksi sekä perjantain että sunnuntain pääruokailut menivät täysin ilman oireita, mistä olen ihan ymmällä. Tähän saakka kun IHAN KAIKKI mitä syön on aiheuttanut oireita ja olen miettinyt, pääsenkö ikinä siihen pisteeseen että alan oikeasti tunnistaa, mitkä ovat niitä haitallisia ruokia.

No, eilen illalla join (kofeiinitonta) teetä joka oli kaikesta päätellen ihan myrkkyä, maistuikin melkein tuliselta kun oli niin mausteista, ja tänään on ollut taas hieman kipuja (mietoja kuitenkin) ja koko päivän sellainen olo etten saa oikein vedettyä keuhkoja täyteen ilmaa. Äh, no toivottavasti tämä on vain parin päivän notkahdus. :/

En nyt vielä tiedä, voihan olla myös että Omeprazol alkaa potkia nyt yhtäkkiä oikein ryminällä... Mutta aloin jo kelata ajanlaskua taaksepäin ja huomasin, että oireethan alkoivat mulla hiljalleen silloin kun menin työharjoitteluun ja aloin a) syödä joka aamu puuroa b) syödä joka päivä lounaaksi leipää. Kuten kerroin aiemmin, en ole koskaan ennen ollut aamupalaihminen ja harvoin edes lounasihminen, joten nämä viljapitoiset ateriat olivat äkkinäinen lisäys. Ja siitä saakka olen aamupuurolinjalla ollut. Mutta oli siinä nyt tietty muitakin mahdollisia tekijöitä refluksin puhkeamiseen. Tupakoinnin lopettamiseen olen sen yhdistänyt vaikkei mitään järkeä olekaan.

Valoa risukasassa!

kahvikisuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin26.1.2015 19.16
Ai niin, ja mulla vielä alkaa menkat ihan näinä päivinä ja aina ennen niitä on yleensä ihan he*vetillinen olo! Nyt on vaan tissit kipeät niin kuin normaaleilla ihmisillä (!), enkä oikein edes muistanut miltä se tuntuu, varmaan jäänyt kokonaan noteeraamatta kun rintakipu on aina tässä vaiheessa ollut niin hirveä.

AnniRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin29.1.2015 6.00
Pystyn niin samastumaan teidän juttuihin. Itsellä tämä helvetillinen kipu alkoi joulukuun alussa ja lääkkeillä saatiin jotdnkuten kuriin, sitten uudenvuoden rälläämisen jälkeen on ollut helvetti irti. Mikään ei auta ja uusia kipuja vaan pukkaa. Kyllähän tällanen vie elämänilon ja masentaa, sosiaalinen elämä ja parisuhde kärsii. Elämä pyörii vaan vatsakipujdn ympärillä. Tuntuu kuitenkin helpottavalta lukea että en ole yksin näiden oireiden kanssa, kukaan ei ole lähipiiristä ymmärtänyt millasta helvettiä elän. Poikaystäväkin pitää ilonpilaajana kun en voi juoda tai syödä mitään hyvää. Pakko kai se on vaan jaksaa.

TepsuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin30.1.2015 20.50
Hienoa kahvikisu! :) Tsemppiä Anni ja muut kanssakärsijät.

TepsuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin30.1.2015 20.52
Niin ja Mika, ilmeisesti oireilusi on alkanut helpottaa Acetiumin avulla, niin kuin kirjoitit luonnontuoteketjuun? Et enää herää melkein jokaikinen yö? :)

minäRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin30.1.2015 21.15
Meikäläistä hoidettiin refluksina monta vuotta. Sitten yuli kovat kivut ja menin TK:n. Ensin tähystys. Löytyi mahahaavoja kuusi. Sitten tehtiin PH-ja painemittaus. Painemittauksessa löytyi ruokatorven ahtauma.

Nyt tätä alkaa tutkimaan kirurgi. Tehdäänkö ja mitä ja mistä ahtauma johtuu. Mä olen valittanut kanssa kipua tuossa aivan ylävatsalla ja mulle on sanottu että se on närästystä, mutta se johtuukinahtaumasta. Varsinkin ruokailun yhteydessä ja jälkeen on kovat kivut.

Minulle joku neuvoi ottaan nitroa ennen ruokailua. Se on vähän helpottanu välillä.
No kirurgin aikaa odotellessa...

MikaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin30.1.2015 23.21
Olen syönyt Acetiumia jo pitkään. Olen kokeillut myös elämää ilman Acetiumia. Kokeilun jälkeen päädyin jatkamaan käyttöä. Mielestäni eroa on selvästi.

Kävin tänään ostamassa Gavisconia, farmaseutti melkein haukkui minut kun kerroin olevani ilman ppi:tä konsultoilatta asiaa lääkärin kanssa. En yhdy hänen mielipiteeseen potilaiden omista oletuksista ja yritin selittää kokemustani että julkinen sairaanhoito ei mielestäni toimi käytännössä. Aina eri yleislääkäri, samat kysymykset ja sama yhteenveto: Syö enemmän PPItä.

TepsuRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin31.1.2015 10.58
Minäkään en syö PPI:tä. En tiedä onko se tyhmää, mutta ruuansulatusvaikeuksien vuoksi en sitä syö, ja siksi että minua se ei parin viikon kokeilun aikana auttanut yhtään. Ehkä sitä silti voisi oikein vaikeina jaksoina harkita, olen viime aikoina miettinyt. Mutta toisaalta ei tee mieli lisätä ruuansulatusvaikeuksien määrää, joten Gavisconilla, Renniellä ja piihappogeelillä mennään toistaiseksi (ja tarvittaessa antihistamiinia tueksi, samoin kuin soodaa). Plus tietysti ennen kaikkea ruokavaliolla. Hyvä jos tuo Acetium auttaa sinua, voisin ehkä itsekin jossain vaiheessa kokeilla.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin7.6.2016 11.10
Nostoa kun niin ajankohtaista juttua tässäkin ketjussa, siis mulle, josko jollekkin muullekkin.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 10.15
Luimpa tätäkin ketjua kun koitan kartoittaa kipuhistoriaani ja eipä tämä ole muuttunut.Hyviä kirjoituksia kuinka kipu vie elämänilon ja vaikuttaa parisuhteisiin ja kaikkeen.

Aikuinen nainenRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 10.47
Minulle on niin moni lääkäri sanoo, että kivut pitää saada hallintaan, ja kun se homma on balanssissa asiat elämässä muuttuu sekä sietokyky kasvaa taas entisiin mittoihin. Vaan miksi eivät laita kipulääkitystä kuntoon sillä konsteja varmaan on vaikka kuinka.

Omalla kohdallani tämä hoito on ihan retuperällä. Kaikki sitä ihmettelee, että miten pärjäät, ja kun sanon etten mitenkään ei ole enää kipukynnystä, niin voi voi on melkein kommentti.
Uskon, että keinoja on vaikka kuinka mutta itse en niitä keks ja siksi sitä tulee käytyä lääkärin vastaanotolla apua hakemassa...turhaan.

Kärsimistä ja sen myötä koko kroppa oireilee. Ettei ole helppoa näinkään eläminen.

Hyvä ketju kiitos AnnaMyy nostosta.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 11.36
Kyllä näin Ann!Varasin äsken ajan tk:hon ja selitin että elämä pilalla,että kivut on saatava hallintaan.Sain ajan ensikuulle vaikka hoitaja ensin vähän ämpyili että sinuahan on tutkittu ja kyseli kivuista että ovatko muuttuneet.

Katotaan mitä seuraa vai samaako "tyhjää"😕

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 12.08
Mene vaan Annamyy, sano ettet jaksa elää kipujen kanssa. Voimia. 🌸

Aikuinen nainenRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 12.14
Onneksi edes yrität saada apua itsellesi. Kyllä me jokainen olemme itsemme parhaita tuntijoita ja sitä kannattaa lääkärillekin korostaa. Että en tullut tänne juttelemaan mikä vaivaa vaan hakemaan apua olooni, että jaksan elää päivästä toiseen. Viat kun ovat ja pysyvät mutta miten niiden kanssa jaksaa elää onkin se ydinkysymys.

Toivottavasti lääkäri kenelle menet ymmärtää sinua kokonaisuutena ja lähtee sitä kautta vyyhtiä purkamaan. Vielä joudut kuitenkin vastaan otolle menoa odottamaan. Koeta jaksaa.👍❤❤

Kuten kaikki muutkin. Jaksamista teille.😍

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 14.42
Tämä lääkäri jolle ajan sain laittoi rasitus ekg:hen oliko se vuosi sitten ja sitä aiemmin päätti laittaa stopin mahatutkimuksille.On kuulemma viisaan lääkärin merkki että kun perusteelliset tutkimukset on tehty,niitä ei aleta toistelemaan.

Sanoi että jos olis vakavaa oireet olisi toisenlaiset.Sanoi myös ettei ole ärtyneen paksusuolen tyyppioireita.

Mutta katsotaan tosiaan nyt sitte.Arvelen että masennuslääkettä tyrkyttää.Tais silloinkin laittaa essitalopraamia mutten aloittanut.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 18.06
Voi helvetti voin aloittaa masennuslääkkeen voin aloittaa vaikka hevosenpaskan syömisen KUNHAN PÄÄSEN TÄSTÄ HELVETILLISESTÄ KIVUSTA!!!!

Aloin tossa päikkäreille koko ajan tiedostaen tajuttoman säryn keskimahalla poikittain,torkuin hetken ja herätessä se oli myös ylämahalla ja rinnassa,ihankuin joku maila pitkittäin navasta rintaan samaan aikaan rangassa ja mahassa.

Vai onko tää pitkittäistä poikittaista puristavaa särkevää polttavaa ainakin monimuotoista.

Otin ab jogurttia vähän ja balancid novum,täytyy sanoa että tän viikkoa ollut erityistä stressiäkin,sellaista joka on muutenkin kiristänyt hermot äärimmilleen liittyen exään.

Maanantaina alkoi exän tiimoilta tiistaina jatkui ja keskiviikkona huipentui.

Eipä olekkaan tainnut tuossa keskellä rintaa tällee pitkään aikaan puristaa ja särkeä😢

En tiedä onko noilla yhteyttä kipuun ja lisäks oon aloittanut treenaamaan painoilla eikä treenin aikana mitään tunnu mutta nyt mietin jos selällä ja mahalla on yhteyttä niin vaikuttaako treeni miten.

Taidan lähteä kotiin,olen miesystävän luona ja yllätys mun apaattinen olemus tuntuu itsestä niin pahalle että ankeutan koko ilmapiirin...tällä hetkellä oon yksin täällä.Enkä jaksais hällekkään valittaa jatkuvaan olooni😩

Kun tulee sanomista mun syömättömyydestä.Siitäkin tuli kun tuo exä homma oli että ex pilaa meidän olemisen koska se vaikuttaa minuun näin.

En sittenkään halua lähteä kotiin tai en tiiä...päättämättömyys on päivän sana muiden juttujen lisäksi.

Tunnen jo häpeää ja toisten kuormittamista kun ruikutan täällä palstallakin😧

Aikuinen nainenRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 18.37
Älä tunne huonoa omaatuntoa. Me kaikki sitä teemme ja se on yksi tapa välittää itsestään. Edes jotenkin yrittää pahaa oloaan purkaa eli kirjoittaa tai puhuu siitä. Jos sen kaiken sisälleen kätkee möykky kyllä suurenee ja olo entisestään pahenee.
Voi kun sinulla on vielä aikaa sinne lääkärin vastaanotolle.

Osaispa jota sinun olisi paranemiseesi sanoa vaan ei osaa. Toivoa vaan että olosi korjaantuisi.

Pura vaan täällä tuntojasi jos se yhtään sinua helpottaa❤❤

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 18.51
Kiitos Ann❤❤❤

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin21.4.2017 21.27
Voi kurjuus Annamyy. Voin kertoa, että kaikki ihmiset katosi kun olin sairaimmillani. Olin täysin yksin lukuunottamatta fb- ja muita nettikontakteja, kuten teitä.
Ystävä, ns. ystävä, kivahti kun kuukauden tauon jälkeen soitin sille itkien kipujani, että hän ei jaksa KOKO AJAN olla tukenani. Ehdotti että haen apua spr.n ystäväpalvelusta. Systerini suvaitsi epäillä onko mulla oikeasti maha lainkaan kipeä. Olen todellakin oppinut huolehtimaan itsestäni.

Kirjoita vaan tänne, jos se yhtään keventää. Olen pahoillani, että en ole juurikaan nyt kommentoinut. Voimistuttuani olen ruvennut tekemään rästiin jääneitä hommia. Kukaan muuhan niitä ei ole tehnyt. Asunto on kuin sikolätti, tai oli.
Nyt näyttää jo paremmalta.

Aikuinen nainenRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.4.2017 9.14
Se on kyllä niin totta mitä Sitrus kirjoitit, että ihmiset vaan häviävät kun huomaavat, että nyt olisikin se kuuntelijan osa tärkeää.

Saavat itse puhua ja vuodattaa niin silloin jaksavat, mutta jos kääntyy toisin päin, ei enää onnistukaan.

Minullakin on moni elämästäni hävinnyt mutta koen, että ne aidot ja oikeat jäävät jotka ovat oikeasti kiinnostuneita minusta ja voinnistani.
Ne riittävätkin. Turhat karsiutuu pois ja jos sitä ei ennen huomannut niin nyt huomaa ketkä ovat aitoja ja oikeita ystäviä.

Minusta on hienoa, että täällä on hyvä tukiverkko ja vertaistukea saa eli jokainen yritämme parhaamme mukaan olla tukemassa esim. omista kokemuksista ja tuntemuksista kertomalla eikä mitätöidä kenenkään kirjoituksia. Se jo minua ainakin auttaa, Toivottavasti muitakin.

Viime yö oli taas yksi liskojen yö. Huh huh...

Ei uni tullut ja selkää särki ja oli todella huono olo. Mutta tässä sitä taas tätä päivää yritetään hetki kerrallaan elää.

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin22.4.2017 21.06
Kurja kuulla, Ann.
Miten tänään on mennyt?

Mä makaan taas lattialla jalat tuolilla. Mut olenkin ollut liikkeessä koko päivän.

Laitan nyt pihaa nätiksi ja siivoan sitä, vihdoin.
Kirjoitan muistiin mitä hankin. Eilen havahduin siihen, että suunnittelen istutuksia, kasveille tuet, mullat, lannoitteet, ruukut, työkaluja. Siinä vaiheessa kun mietin kylpyallasta linnuille ja juoma-astiaa siileille, havahduin siihen, että mietin jälleen kaikkien muiden tarpeet unohtaen itseni.
Joten kirjoitin listaan pöytä, lepotuoli mulle, vesipiste mulle, grilli .... Tuntui heti paremmalta!!

Piha on kyllä hauska. Ostin ekana syksynä sinne syysalesta yhtä sun toista, kun se oli niin laittamaton. Muun muassa pienen pöllöpatsaan. Siirtelen sitä paikasta toiseen. Voisi kuvitella eläinten pelkäävän sitä, petolintus. Tänään näin kun varis silmäili pöllöä epävarmasti, lähestyi sitä kaartaen selvästi odottaen sen liikkuvan. Lopulta se meni pöllön luo ja koputti sitä nokallaan silmään. Väärennös!!

Aikuinen ArjaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.4.2017 10.21
Huomenta!

Kiitos kysymästä Sitrus. Viime yö oli taas ihan tosi huono. Ei juuri uni tullut vaikka nukahtamis pillerin otin. Hikosin eli tuskanhiki päällä ja todella huono olo. Meinasin mieheni herättää ja sanoa, että nyt lähdetään päivystykseen. Mutta sinnittelin kuitenkin aamuun ja oli jossain vaiheessa nukahtanut kivuista huolimatta. Mieheni sanoikin aamulla, että mikset häntä herättänyt kun olit niin kipeä. No pitää toista säästää ettei molemmat uuvu minun takiani. Eli vähän samaan kun sinulla Sitrus, että minä olen viimeisellä sijalla.

Ei ole olon vieläkään hyvä mutta sinnittelen ja koetan omin voimin pärjätä.

Oli niin kiva lukea sinun kirjoitustasi miten olet "muuttanut" kurssiasi ja osaat jo nauttia näistä jutuista mistä kirjoitit.
Itekin kun olen oikein lintufani, eli tykkään lintuja seurata ja nytkin on tavoitteena sata lajia niitä nähdä kun selllainen kampanja on Birdlifella, niin 65 on jo nähty ettei enää paljon puutu. Eli jaksan jostain vielä innostuakin. Koiralenkillä näitä näkee ja vähän kun vaihtaa maisemaa, niin uusia tipuja tulee vastaan.
Joten ymmärrän hyvin Sitrus sinunkin ilon aiheesi. Oma tupa oma lupa ja vielä oma pihakin jota voi mieleisekseen laittaa.


"Joten kirjoitin listaan pöytä, lepotuoli mulle, vesipiste mulle, grilli .... Tuntui heti paremmalta!!"

Kuulostaa hyvältä ja eteenpäin vievältä.

Jospa itsellakin jonain päivänä tilanne olisi näinkin hyvä.
Minulla tämä selkä kyllä on yski haasteellinen, ja siihen lisäksi näm muut jutut.

Päivä kerrallaan.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin23.4.2017 17.12
Sunnuntaita!

Nää kivut lisääntyy,koko maha on arka ja särkevä,selkään säteilee,närätystuntemustakin on siis perinteisenä ja kurkkukipua.

Litalginia propralia ja rauhottavaa(jotenkin kestääkseni otettu) ja balancid novumia.

Kurja yösi taas Ann😕

Kiva että Sitruunainen sulla on mielekästä puuhaa tuon puutarhasi kanssa☺

Aikuinen nainenRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin24.4.2017 10.05
Minkähän nimimerkin olen laittanut. höh... mistä moinen on tullut mutta, AIKUINEN NAINEN olen edelleenkin. Luin jotain Koriseva juttua ja siitä kait oma nimimerkkikin muuttui. ANTEEKSI!!

Kyllä meillä kaikilla on nämä kurjat päivät ja joskus voi olla jopa ihan hyväkin päivä, mutta harvemmin.
Siihen vielä lisäksi nämä muuta säryt ja kivut, niin kyllä on pipo tosiaan tosi kireellä.

AnnaMyy, tunnen kyllä aika paljon samaa kun sinä ja milloin mitäkin apua koetan olooni saada vaan ei tunnu mistään apua olevan. Ja lääkkeet kun eivät vatsaani sovi. Tulee tupla kipuja lisää.

Jaksamista on, mutta saa nähdä kuinka kauan kroppa tätä kaikkea kestää.

AnnaMyyRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin25.2.2019 13.23
Jaaha, selailin taas ja kyllä tää on niin tätä ollut vuosia...

TapsaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin9.3.2019 0.54
Hetki sitten heräsin takaisinvirtaukseen. Tämän laukaisi todennäköisesti klo 17 jälkeen syömäni Fazerin perunapiirakka. 5 Sinac-tablettia piti syödä useiden vesilasillisten kanssa ennenkuin väkevän hapon nousu alkoi laantua. Minulla voi takaisinvirtaus tulla vielä 6-7 tunnin kuluttua syömisestä. Hengitys huutaa kuin mehiläispesä tällä hetkellä.

TapsaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin9.3.2019 0.57
Kirjoitusvirhe. 5 Somac-tablettia.

TapsaRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin9.3.2019 1.12
Minulla aiheuttaa takaisinvirtausta eilisen karjalanpiirakan lisäksi hernekeitto, sipuli, kaali, kalaruoat, margariini, paistinrasva, voi, ja kaurapuuro ainakin.

SitrusRe: Melkein jokaikinen yö herään kipuihin9.3.2019 1.43
80 mg Somac / vrk.
on kuulemma max.
Mihin mun kommentti hävisi?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: