Keskustelu

BonaFideRefluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla27.11.2014 12.56
Hei,

olen 28-vuotias nainen, joka on kärsinyt pitkään palan tunteesta kurkussa, vaikeasta hampaiden yhteenpuremisesta eli bruksismista, ylähengitystieinfektioista, poskiontelontulehduksista sekä happojen ylösnoususta ja hikaksi muodostumisesta.

Kävin gastroskopiassa viime viikolla, jossa todettiin, että minulla on "ventrikkelissä runsas sapekas tyhjäerite", "antrumin alueella punaisia pieniä läiskiä limakalvolla gastriittiin sopien (sappirefluksi?)" sekä pieni aksiaalinen hiatushernia eli palleatyrä.

Minusta otettiin neljä koepalaa ja odotan joulukuussa tulevia lisätutkimuksia TAYSissa, jossa tehdään pH-pitkäaikaisrekisteröinti, impedanssi-tutkimus, manometriatutkimukset ja sen jälkeen menen uudelleen gastropolin vastaanotolle.

Lisäksi sisätautien polilla selvitetään haima-arvoja ja olen menossa vatsan ultraan, koska igG4-arvoni on koholla.

Onko täällä viisaita, jotka osaavat kertoa jotain tilanteeseeni liittyen? Sappirefluksihan on sapen pohjukaissuolesta takaisinvirtausta ja sappineste sisältää myös haimanestettä - onko mahdollista, että tämä sappirefluksi ja haima liittyvät jotenkin toisiinsa?

Mitä minun tulisi ottaa huomioon kuultuani nämä diagnoosit? Miten minun tulee syödä, mitä karsia ruokavaliosta ja mitä kannattaa syödä?

Olen joutunut elämään todella stressin alla ja olen ollut pitkällä sairauslomalla, joka jatkuu edelleen. Taustalla traumatisoituminen varhaislapsuudessa. Olenkin miettinyt voiko esimerkiksi palleatyrä syntyä palleapuristuksesta ahdistuksen myötä? Olen myös keskonen, voiko palleatyrä olla synnynnäinen?

Onko kenellekään tietoa igG4-arvon koholla olemisesta refluksiin liittyen?

Lääkäri ei antanut mitään ohjeita vielä elämäntapoihin ja ruokailutapoihin, koska tutkimukset ovat kesken. Kuitenkin uskon, että minun kannattaisi jotain asioiden eteen jo tehdä. Syön terveellisesti enkä ole ylipainoinen, mutta esimerkiksi ruuat valmistamme pannulla, syön paljon lihaa ja maitotuotteita. Gluteenittomia tuotteita olen alkanut nyt käyttää, mahakivuista johtuen. Olen vain huomannut, että esim. gluteeniton näkkileipä se vasta pahimmat kivut minulle aiheuttaakin.

Miten on riisin laita, onko sitä hyvä syödä näillä diagnooseilla? Peruna? Maituotteet? Raejuusto? Hedelmät?

Jos osaatte kertoa minulle myös palleatyrästä ja nimenomaan tuosta mahdollisen haiman liittymisestä sappirefluksiin, niin olen todella kiitollinen.

BonaFideRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla27.11.2014 13.00
Lisäkommenttina vielä, että käytössäni on nyt

Esomeprazol 40mg/aamuisin

sekä

Antepsin 1g jokaisen aterian (4/vrk) jälkeen sekä illalla ennen nukkumaan menoa vielä. Antepsin on auttanut todella paljon oireisiini, mutta silti esimerkiksi heti aamuisin hikka alkaa helpolla.

Yskin myös öisin, mikä ilmeisesti johtuu tästä kaikesta.

Refluksikiilaa kokeilin, mutta se ei auttanut mitään. Päinvastoin pahensi yöpurentaa eli bruksismia ja niska-hartiaseudun pahaa jäykkyyttä. Lavan seutuni ja niska-hartiaseutuni sekä rintarankani ovat todella jäykät ja huonossa kunnossa, käyn kerran viikossa fysioterapiassa. Lisäksi minulla on todetut hyvin ahtaat poskiontelot ja taustalla pahasti homeelle altistuminen.

SingerRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla1.12.2014 23.06
Kuulostaapa sun tilanteesi rankalta. Todettiinko sulla refluksitauti nyt samalla kun kävit gastroskopiassa, vai oliko se jo todettu ennen? Kuinka kauan olet syönyt lääkitystä, Esometrazolia ja Antepsinia?

En kyllä osaa vastata kysymyksiisi, mutta tilanteesi kiinnostaa kun oma refluksitautini on tällä hetkellä taas aika pahana. Aloitin tänään Antepsinit Omeprazolin lisäksi, helvetin lääkäri suoraan sanoen kun ei tätä ole määrännyt aiemmin vaikka olen kesällä ekan kerran käynyt mahakivuista lääkärissä. Eikä määrännyt nytkään, vaan itse muistin että olen tuota joskus ennenkin syönyt, ja auttoi silloin.

Muistaisin, että minulta otettiin tuo igG4-arvo vähän aikaa sitten, ja se oli normaali. Itse en edes tiedä mitä varten se otettiin, samalla otettiin keliakiakokeetkin, eikä niissäkään mitään.

Palleatyrä taas on käsittääkseni aika monilla refluksitautia sairastavilla, mutta siitä ei ole varmuutta mistä sen tuleminen johtuu. Korjatkaa joku jos olen väärässä. Nuo sinun tulevat tutkimuksesi taas tehdään ainakin aina ennen kuin päätetään, korjataanko refluksitauti leikkauksella.

BonaFideRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla2.12.2014 8.28
Refluksitauti on ollut noin vuoden verran diagnoosina ja siihen on ollut lääkitys puolisen vuotta. Lääkärit totesi sen moneen otteeseen mutta kukaan ei oikein tarttunut siihen kuin vasta puoli vuotta sitten. Sitten, kun vihdoin yksi lääkäri tarttui siihen, sain 80mg Esomeprazolia eli tosi suurella annoksella heti alkuunsa + lähetteen gastroon.

Gastroskopiassa todettiin nyt tosiaan refluksi todeksi ja todella voimakkaaksi, lisäksi nämä muut diagnoosit.

Oon syönyt Esomeprazolia sen puolisen vuotta, Antepsin aloitettiin nyt tähystyksen jälkeen.

Minua kiinnostaa kyllä nyt todella paljon se, että sinultakin on otettu igG4-arvo. Olen miettinyt, että näiden on pakko yhdistyä jotenkin vielä, ja jos sitä on sinultakin tutkittu, niin se jotenkin vahvistaisi asiaa. Jos muut palstalaiset tiedätte asiaan liittyen enemmän, kertokaa ihmeessä, kiitos!

Jos sinulla omeprazoli ei ole auttanut mutta antepsin tepsii, kyseessä "on enemmän kuin refluksitauti" mikä näyttäisi olevan todennäköistä.

Eilen kokeilin tummapaahtoista kahvia ja se todellakin aiheutti vähemmän ylösnousua kuin normaali Juhla Mokka. Täytyypä tänään käydä ostamassa tummapaahtoa, jotta voi alkaa vieroittaa itseään kahvista pois. Viikonloppuna söin normaalisti tortilloja ja joulutorttuja, ja kärsin ihan jumalattomista mahakivuista. Selkeästi päivä päivältä pahenee, mikä huolestuttaa, ja siksi on kyllä tehtävä suurremppa ruokavalioon.

Ensi viikolla onneksi pH-impedanssi ja manometria.

NannaRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla6.12.2014 11.56
Mulla on kanssa sappirefluksia. Ainoa asia mikä auttaa on helposti sulava ruoka ja pienet annoskoot. Ei joulutorttuja ym. rasvaisia ruokia. Lääkkeet ei mulla ole auttanut kovasti, mutta toisaalta olen käyttänyt niitä vasta lyhyen aikaa. Mulla suurin apu on tullut stressin ja kumartelujen välttämisestä ruokailun jälkeen sekä miltei vegaaninen ruokavalio.

NannaRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla6.12.2014 12.01
En osaa sanoa sappi-ja haimanesteistä sen kummempaa kuin että haima tuottaa ruuansulatukseen tarvittavia entsyymejä ja sappineste on ruuansulatukseen tarvittavaa ainetta, eikö?

Tuli vielä mieleen sappirefluksi -ruokavalioon liittyen lukemani neuvo syödä mahdollisimman paljon vesiliukoisia kuituja, joita löytyy esim. kasviksista. Niiden arvellaan voivan sitoa sappinesteitä itseensä, mikä voisi auttaa.

Jotkut käyttävät lisäksi esim. laksritsia ja kamomilla teetä helpottamaan oloa.

Kerro kuulumisia kun saat tuloksia testeistä. Tsemppiä!

BonaFideRe: Refluksitauti + sappirefluksi + gastriitti + palleatyrä + igG4-arvo koholla30.1.2015 10.08
Hei,

minulle tehtiin vatsan manometria, pH-impedanssimittaus sekä sain gastroskopian lopulliset vastaukset.

Leikkaukseen ei ole tarvetta, vaikkakin minulla on edelleen todetusti refluksitauti (ei yöllistä nousua, ruokailun jälkeistä lähinnä), sappirefluksi (sisätautien osastolla ei yhdistynyt mitään onneksi tähän, joten on jäänyt hieman epäselväksi mikä aiheuttaa), PAD-vastauksissa kaikki oli onneksi kunnossa (ei ruokatorventulehdusta, ei muutoksia, ei katarria) sekä palleatyrä on myös olemassa.

Lisäksi kerroin vatsaoireistani, ja gastrolääkäri uskoi kaiken johtuvan ärtyneen suolen oiryhtymästä eli IBS:stä. Sisätautien osastolla kuitenkin oltiin sitä mieltä, että on hyvä tehdä kolonoskopia sekä katsoa parasiitit vakavampien asioiden poissulkemiseksi, mutta silti aloitin jo lääkärien kehotuksen mukaisesti FODMAP- +refluksidieetin. Dieetti on auttanut oireiisiini mutta ei poista niitä. Dieetti on todella rajattu; gluteeniton, laktoositon ja lisäksi kaikki fodmapeja sisältävät aineet on jätettävä pois, joten käytännössä on parisenkymmentä ruoka-ainetta, jota voin syödä.

Joka tapauksessa, tämä on hyvä näin, koska auttaa oireiisini. Jatkossa panostan siis ruokavalioon entistä paremmin + odotan aikaa ravitsemusterapiaan ja vielä siihen kolonoskopiaan.

Refluksitauti oli todettu jo ennen gastroskopiaa, mutta vahvistui vielä siellä. Skopiasta löytyi myös nuo muut diagnoosit.

Olen syönyt Esomepratzolia kesästä lähtien, Antepsinia syksystä lähtien. Nyt jätin Esomeprazolin kokeeksi pois, koska en koe siitä mitään apua mutta päinvastoin jo lääkkeen otettua ja odotellessani tunnin, että voin syödä, pelkkä vesi ja lääke nousevat voimakkaasti ylös. En ole huomannut mitään haittaa siitä, että en ole syönyt Esomeprazolia pariin viikkoon, joten taidan jatkaa näin eli ainoastaan Antepsinilla sekä tällÄ FODMAPilla eteenpäin.

Kiitos paljon kaikille kommenteista ja tsempeistä! Valoa kohti!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: