Keskustelu

BallyRefluksi ja suolisto-oireet?25.9.2014 15.21
Hei vaan kaikille,

Olen uusi refluksi (?) -vaivainen. Hieman hätäheikkinä lueskelen täällä muiden kanssaihmisten vuodatuksia, ja ajattelin luikauttaa omani, jos se tätä oloa vaikka edes hiukan helpottaisi.

Tarinani menee seuraavalla tavalla:

Reilu kolmisen kuukautta sitten minulla oli vatsaflunssa (kotidiagnosoitu, pelkkä ripuli, ei oksentelua 3-4 vuorokautta), jota edelsi lihatartarin syöminen, ja sitämukaa suurin epäilty tässä keississä. Tätä hetkeä ennen siis, olen pystynyt syömään IHAN kaikkea, ilman minkäänlaisia ongelmia. (Siis kaikkiahan sipulit ja muut pavut pierettää, et sitä en laske :D )

Maha rauhoittui niin, että pystyin syömään taas, mutta epävakainen sää jatkui, ripulia, ummetusta, kuvotusta, vatsan turpoilua ja välillä taas pari päivää "suht ok". Vatsan vasemmalle puolelle, tuohon alimman kylkiluun viereen kehittyi "kipupiste", jossa tuntuu painetta lähes jatkuvasti, ja toisinaan kunnon pistelyä.

Odottelin että vatsa rauhoittuisi itsestään, otin maitohappobakteereja mutta en suuremmin tarkkaillut syömisiäni, syön paljon kasviksia ja salaatteja alunperinkin.

Ongelmien jatkuessa toista kuukautta tiputin ruokavaliosta gluteenit, maitotuotteet ja lisäaineet pois reiluksi 2 viikoksi. Kipupiste säilyi, ja lisää vatsaongelmista lukiessani tajusin että kurkku on ollut käheänä ja täynnä limaa vatsataudin alusta lähtien. Ruokavaliomuutos reguloi vatsan toimintaa hieman, muttei poistanut kipuja.

Tämän jälkeen menin lääkäriin, sillä pikkuhiljaa lähes kaikki muu syötävä alkoi tehdä kipeää, paitsi riisi, kaura ja banaanit. (NAM!)
Verikokeissa kaikki arvot hyvät. Pantoprazolia pari viikkoa (ehkä ärsyyntynyt vatsalaukku, oli diagnoosi), lääkärin mukaan olisi pitänyt auttaa syömään paremmin. Ei auttanut.

Tämän jälkeen spesialistin vastaanotolle, jossa kaikkien sisäelimien ultra -> kaikki kunnossa. Sen jälkeen vatsalaukun tähystykseen, jossa löydöksenä löysä mahanportti, mutta infona ei juurikaan muuta. Lääkärin mukaan tämä mahdollisesti aiheuttaa kaikki oireet, ja lääkkeenä tiukka ruokavalio (5x päivässä pieni annos ruokaa n. 3 tunnin välein), pantoprazol (taas, tällä kertaa 40mg) 2x päivässä, seuraavan 30 päivän ajan. Sitten kontrolli.

No. Hätäheikki kun sanoin olevani, niin nyt on 10 päivää mennyt ja mitään ei ole tapahtunut. Vatsalaukun kohdalle on tullut UUSI kipu, joka toisinaan on hieman närästystä muistuttava, mutta itse vatsalaukussa. Ei kovin kova, mutta häiritsevä. Tämä yleensä tuon lääkkeen ottamisen jälkeen.
Vasemman puolen paine/kipu ei ole liikkunut mihinkään tiukasta ruokavaliosta huolimatta. Tiedän kyllä myöskin, että etenkin ylärefluksin omaavilla saattaa mennä kauankin, ennenkun oireet paranevat, jos paranevat.

Mutta, mieltä kutkuttaa muutama kysymys:

Onko muilla refluksilaisilla tuommoista samanlaista kipuilevaa pistettä tuossa vasemmalla puolella vatsassa ja muita toiminnallisia vatsaongelmia? (onko siinä sitten tuo paksusuolen mutka vai mikälie, en omaa röntgenkatsetta niin en voi kotikonstein todistaa)

Kuinka kauan teillä on mennyt, että lääkkeet ja ruokavalio on auttanut pahimpiin oireisiin (muihin kun närästykseen, koska sitä minulla ei ole ollenkaan)?

Onko nuo suolistovaivat normaaleja, vai aiheuttako refluksi normaalisti vain ylävatsan kipuja ja vaivoja?

Tällä hetkellä ravinto on niin rajattua, että on vaikea saada tarpeeksi kaloreita päivässä (tähtään 1500-2000kcal päivässä, kun ei oo voimaa enää urheilla, mut niin että töissä jaksais käydä (liikun paljon työaikana)), ja väsyttää niin maan pirkuleesti, samoin lihakset on todella voimattomia.

Eiko nuo lääkkeet vois jo auttaa? nimim. ei jaksais millään oottaa että kipu ja kähinä loppuu.

Olen hoikka (53kg) ja sporttinen, eli liikakilot ei mieltä paina, ja muutenkin elämääni tyytyväinen (paitsi ilkeään mahaani) & stressitön.

kuikkisuunoRe: Refluksi ja suolisto-oireet?25.9.2014 21.50
"Onko muilla refluksilaisilla tuommoista samanlaista kipuilevaa pistettä tuossa vasemmalla puolella vatsassa ja muita toiminnallisia vatsaongelmia? (onko siinä sitten tuo paksusuolen mutka vai mikälie, en omaa röntgenkatsetta niin en voi kotikonstein todistaa)"

Joo veikkaisin suoliongelmaa esim IBS jossa paksusuolen mutkassa ilma pullistelee kipeästi

MedsRe: Refluksi ja suolisto-oireet?25.9.2014 21.54
Minulla oli kipupiste navan oikealla puolella n 3sormea oikealle ja 3 ylöspäin, ultrattiin + tähystettiin ja ei mitään muuta kuin LES löysä.
Vatsaoireita tuli enemmän vaan oikealle kylkikaaren alle kun salpaajia söin ja kun 2pv sitten sain kuulla koepalojen tulokset niin jätin salpaajalääkkeen pois ja tuntuu et vaivat on vähentyneet.
Suolisto vain taisi pikkuhiljaa ärtyä enemmän lääkkeestä ja kokeilen josko kokonaan voin olla niitä ilman.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 0.34
Pitääkin taas pian siis konsultoida tuota samaista spesialistia, mikäli tuo piste ei ala rauhottumaan.

Meds: Tuntuu kyllä että salpaajien ottamisen alettua tosiaan vatsanalueen kivut on vaan lisääntyneet, kuin päinvastoin pitäisi olla. Tosin mulla tuo "suolikipu" tosiaan ollut mukana jo ennen salpaajia..

Voikohan refluksi olla seuraus, eikä syy?

refluksikurkkuRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 8.48
Bally, refluksia/ylösnousua esiintyy myös muiden vaivojen oireena ...
Jaksamista pohdiskeluihin!

martoRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 9.31
Mulla on juuri tuossa samassa kohtaa kipua, jonka kuvailit Bally. Kipu tuntuu varsinkin aamulla herätessäni kaikkein selvimmin. (mistä moinen johtuu?) Sittten tämä kipu vähän niinkuin jää taka-alalle loppupäiväksi, mutta välillä saattaa tulla pistelevää kipua sukupuolielimiin. Ja toki virtsatessa kivun kyllä tuntee selvimmin.

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 10.41
Mulla oli jossain vaiheessa kovaa kipua mahassa vasemmalla puolella, en tarkoita nyt ruokatorven kohdalla, vaan alempana. Silloin tehtiin kaikenlaisia kuvauksia, ja suolessa oli kuulemma paljon ilmaa. No, sehän koskee. Paksusuolen mutka on juuri siinä kipukohdassa.

Miksi sitä ilmaa oli niin paljon, noh se on toinen juttu. Mutta kaasun kerääntyminen alkoi samaan aikaan salpaajan käytön alkamisen kanssa. Myöhemmin tilanne on tasoittunut.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 11.30
Kiitos, "kiva" tietää että muillakin on omituisia muita oireita. Katsotaan mitä se lääkäri tänään sanoo..

Marto: Mulla taas aamulla ehkä vähän parempi, mut siitä se kipu sitten tasaisena alkaa/jatkuu pitkin päivää, tuntuu jopa silloinkin kun ei ole syönyt tyyliin koko päivänä yhtään mitään. Vähän kun olis vaan joku lihas siel juntturassa, mutta mikään venyttely ei vaan auta. Virtsatessa/sukuelimissä mulla ei oo kipua ollenkaan.

Sitrus: Hyvä että on helpottanut, antaa toivoa tänne epätoivon keskelle :D

Tää tauti vois kyl mun puolesta teleportata ittensä hetimmiten jonnekin toiseen kaukaiseen galaksiin. Niin paljon mä siitä tykkään jo nyt.

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 11.42
Joo mut ei sitä olon paranemista kannata jäädä kädet ristissä odottamaan. Jos joutuu vahingoittamaan ruoansulatustaan käyttämällä salpaajaa, kannattaa ottaa käyttöön mahan avuksi maitohappobakteerit ja/tai ruoansulatusentsyymit. Mä toivon että olisin tiennyt tämän karmeina alkuaikoina.

PS.. Lääkärin mielipidettä ei maksa vaivaa kysyä tästä asiasta. Se tod. näk sanoisi että syöt salpaajaa vaan, et sä muuta tarvitse.

VaniljaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 14.58
Minulla oli noita vatsaongelmia ja närästystä ja kurkkuongelmia todella paljon alkuun. Kaikista olen päässyt eroon, ilman lääkitystä, se todella kesti kyllä aika pitkään, mutta toivoa on, sen ei tarvitse merkitä lopunikäistä oireilua. Kovin kovaa vatsakipua minulla ei ollut, mutta kipuja ja kuvotusta ja ylävatsan turvotusta ja kaikkea mahdollista kylläkin.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 19.02
Noniin, spesialistihan sanoi, että lääkkeet on varmaan vääränlaiset, ku oireet vaan on lisääntyny, eli vaihdetaan lääkkeet Pantoprazolista Esomep -nimiseen kaveriin. Sitäkin 40mg aamuin illoin. Katsotaan tapahtuuko mitään jänskää. Vasemman puolen vatsakivusta ei minkäänlaista kommenttia.

Töistä sitten soittivat että _menen_ maanantaina toiselle spesialistille, jotta saadaan toinenkin mielipide. No minähän kilttinä tyttönä teen työtä käskettyä, siihen asti menee sairaslomalla kun ei jaksa enää olla töissä (etenkin reisilihakset on ihan kuutamolla jatkuvasti).

Juhlin jo mielessäni sitä hetkee kun voin syödä jotain muuta kun riisikakkuja ja banaania, ja sitä, kun nousen aamulla sängystä, eikä oo kuolemaväsymys päällä. :D Unelmoida pitää, eiks je!

Sitrus: Pitääkin käydä taas lactibiane-kaupassa, oon syönyt kuurin-kaks vuodessa, joka on multa ainaki poistanut siihen asti silloin tällöin vaivanneet migreenit kokonaan! Jos vaikka massukin taas kiittäis.

Vanilja: hienoo että on ajan kanssa rauhottunut, vaikka tie on saletisti ollut erittäin pitkä ja pirullinen. Pystytkö nykyään syömään suht normaalisti, vai joudutko vieläkin hitlerin lailla kontrolloimaan mitä suuhusi laitat?

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 20.13
Minulla on tuo maha taas pimahtanut täysin. Omituista kipuilua vähän joka paikassa, kaameaa kurinaa ja turvotusta sekä voimakkaat refluksioireet. Eilen söin ensimmäistä kertaa elämässäni chian siemeniä ja epäilen vatsani rauhoittuneen niiden ansiosta reilusti! Ei tämä fiilis edelleenkään mikään hehkeä ole, mutta parempi kuitenkin. Tänään illalla vähän lisää ja katsotaan mitä ihmeitä tapahtuu. :) Tämän hyvin lyhyen kokeilun perusteella suosittelen lämpimästi.

Ja kunpa minunkin migreenini häviäisivät maitohappobakteereiden avulla!

t. Särkylääkepöhnä em. syystä

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 21.01
Myrtti: Pitääpä laittaa chiat kanssa ostoslistalle, kokeiltava on kaikkee! Maistuuko se "geeli" millekkään? Kerro ihmeessä miten testi jatkuu!

Itse tajusin vasta vähän aikaa sitten tuon maitohappobakteerien tehon migreeniin (tai oon 99% varma), kun joku kysyi millon viimeks on ollut "kohtaus".. Siitä sitten fiksuna plikkana vetäsin 1+X=Ei migreeniä !

En valita, aikasemmin kun tuo pirulainen vei kerran parissa kuukaudessa toisen silmän ja työkyvyn.

Paranemisia!

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 21.14
Eilen söin chiaa leipomani leivän seassa ja äsken vetäsin sitä limaa. Pitää ehkä googlettaa jokin oikea ohje niiden "nauttimiseen". Tuo pelkkä vesi-siemen-lima ei mitään hääppöistä ollut... Tuli mieleen, että tältä varmaan tuntuisi sammakon kudun syöminen. :D

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 21.56
Okei :D

Joku joskus mainitsi et esim. mustikkakeiton sekaan kandeis laittaa. tai puuroon. testaamalla kai se paras kaveri sillekin löytyy!

Yäk. sammakonkutua :D ällöö!

SaturnusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 22.07
Myrtti, mä oon kans migreenikko ja maitohappobakteerit on siinä tosi iso apu. Vedin Gastronelia tuossa 2 kk annostuksella 2 pilleriä päivässä. Olin pari viikkoa niitä syönyt, kun hiffasin migreenikohtausten kadonneen. Niitä oli ollut pahenevasti useita viikossa, ennen kuin siirryin noihin mhb-pillereihin. Aiemmilla maitohappobakteereilla ei ole ollut yhtä tehokasta vaikutusta. Nyt oon taas ottanut mhb:tä satunnaisemmin ja migreenikohtauksia on ollut tällä viikolla kaksi. Käsittämätöntä, että suolisto ja migreeni on yhteyksissä. Netistä löytyy valitettavan vähän tietoa asiasta.

SaturnusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?26.9.2014 22.08
Korjataan, että suolisto ja migreeni VOI olla yhteyksissä. Migreenille on tietty muitakin syitä.

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 7.01
Pitääkin kokeille tuota Gastronelia tai jotain muuta. Olen käyttänyt vuosia mhb:ta päivittäin, mutta vaikutusta migreeniin ei ole ollut. Tällä hetkellä migreeniä tuntuu olevan n. joka toinen viikko. Olen ajatellut syyn olevan jumittavissa niskoissa ja käynyt fyssarin hoidettavana. Välillä tuntuu, että se vaan lähinnä laukaisee migreenin. :/

Seuraavaksi kokeilen chian laittamista viikon joukkoon.

VaniljaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 8.29
Bally, en ollenkaan kontrolloi Hitlerin lailla mitä suuhuni pistän. Kun sain oireet kuriin, olen ollut järkevällä linjalla sen jälkeen ja voin syödä omasta mielestäni ihan normaalisti. Muutamat perusperiaatteet minulla on. Vältän valkoista jauhoa ja valkoista sokeria. En käytä punaista lihaa kuin satunnaisesti, enkä syö samalla aterialla proteiinia ja tärkkelystä, esim. perunaa/pastaa ja kalaa/lihaa. En syö valmispizzoja, hampurilaisia, ranskalaisia tms. En syö karkkia, enkä yleensä tavallisia jäätelöitä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Syön laadukasta tummaa suklaata päivittäin palan ja välillä syön lisäaineettomia/luomu jäätelöitä. Välttelen lisäaineita mahdollisuuksien mukaan ja käytän paljon luomutuotteita. Yritän syödä ruokaa, joka on mahdollisimman puhdasta ja alkuperäistä. Syön hitaasti ja pureskelen ruokani hyvin, joka on minulle edelleen aika vaikeaa, muu on ihan helppoa.

En syö mitään, mistä en pidä, kaikki mitä suuhuni laitan, minulle on tärkeää että nautin myös syömästäni ruoasta. Juon tummapaahtoista luomukahvia ja esim. huomenna leivon ihania korvapuusteja spelttijauhoista. Eilen illalla söin jälkiuunipalasta tehdyn lämpimän leivän, jonka sivelin oliiviöljyllä, sitten tomaattipyreellä, päälle laitoin tonnikalaa, sitten pari ohutta tomaattiviipaletta, oreganoa ja basilikaa ja vielä juustoraastetta päälle ja uuniin. Kun leivät olivat valmiita, laitoin päälle muutaman teelusikallisen omatekoista valkosipuliöljyä ja join lasillisen Sol-olutta, oli herkullista. Eikä se aiheuttanut minulle mitään oireita. Kyse ei siis todellakaan ole Hitlermäisestä kontrollista. Kun oireet olivat pahoina en näin syönyt, mutta nyt kun taas on hyvä tilanne, voin hyvin sallia tällaisia itselleni, mutta ei päivittäin.

VaniljaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 8.32
Minä laitan chia-simenet aina liotettuna ja tehosekoittajaan, sopivat oikein hyvin smoothien joukkoon. Kun niitä liottaa, niin huomaa miten osa tarttuu kulhon reunaan, ne voivat samalla tavoin tarttua suolistoonkin, siksi ne on järkevää pyöräyttää tehosekoittajassa, jolloin siemenen pinta rikkoutuu.

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 9.36
Ja mihinhän "viikkoon" olin niitä siemeniä laittamassa... Siis VIILIIN!

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 12.08
Vanilja: Hienoa, kuulostaa hyvältä ruokavaliolta, nam noi korvapuustit! Toivottavasti mäkin voin tulevaisuudessa syödä taas suklaata, oon ehkä maailman suurin tummasuklaa-fani!

Oon jo parisen kuukautta ollut vähä(/ilman)gluteenisella, ilman lisäaineita, ilman maitotuotteita ja sokeria. Tällä hetkellä vaan tuntuu ettei oikeen mikään sovi, eli viimeset pari viikkoo on mennyt täysin riisin, kaurahiutaleiden, banaanien ja muutamien vihannesten voimalla, onneks tosin myös kananmunat on ok. En oikeen tiä mitä pitäs kokeilla ottaa takasin valioon, vai jatkaakko vaan tällä kunnes on parempi, vai kenties joku tän hetkisistä aineksista aiheuttaa vielä jotain pientä kärhämää.. Vaikea sanoa.

Sama ongelma myös täällä, asioiden pitkään pureskelu ei oo vaan mun juttu. Mut kaikkeen oppii.

Myrtti: Mietin kans et mikäs tää uutuusruoka nyt on, oonko TAAS missannut jotain. :D
Kannattaa tosiaan ottaa erilaisia maitohappobakteerikuureja, että sais mahdollisemman kattavan bakteeriston. Toivottavasti auttais sitten myös siihen kamalaan migreeniin!

VaniljaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 13.21
Bally, minäkin olen ihan riippuvainen tummasta suklaasta. Alkuun jätin sen kokonaan pois. Tehosekottaja on minulle välttämätön, en olisi selvinnyt ilman sitä.

SaturnusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 15.51
Onko muilla ilmavaivoja? Mulla on aivan järkyt ilmavaivat etenkin töissä, kun istuu koko päivän. Kiva on istuu vessassa ja pelätä koko ajan, että joku kävelee ohi.. Limaa erittyy myös aika paljon, joskus ihan ilmavaivojen yhteydessäkin, jos pöntöllä istuu. Mitään ripulia tai verta ei kuitenkaan ole, labratkin tutkittu vuosi sitten. Mulla on ärtyvä suoli, mutta nuo ilmavaivat on muuttuneet ihan järisyttäviksi viime aikoina. Kuulostaa enemmän norsun kuin ihmisen soinnahduksilta... :/ Ehkä on korjattavaa ruokavaliossa...

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 17.11
Jos tulee yhtään muutoksia tähän tän hetkiseen ruokavalioon ni kyllä alkaa rupsuttaa! Ihan siihen pisteeseen ettei voi pidätellä, onneks ei oo äänekkäitä... Mut ei toi kai ihan normaaliakaan ole.

Mites noi lääkkeet, auttaisko esim Cuplaton? En oo ite koskaan testannu, oon vielä niin lastenkengissä koko tässä vatsavaiva-härdellissä..

Joo, ruokahommista kaalit, sipulit jne pois ni pitäs yleensä vähän jeesaa..

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 18.51
Minulla on ihan hirveitä ilmavaivoja. Maha on jatkuvasti totaalisen turvoksissa ja istumatyö ei todellakaan tee hyvää tälle vaivalle! Cuplaton auttaa, jos sitä nappailee sellaiset 5 kpl / päivä. Ja aivan sama mitä syön - vatsa turopaa aina.

Tuota Vaniljan mainitsemaa hitaasti syömistä pitäisi oikeastaan treenata ihan kunnolla. Se kun viisaiden mukaan merkitsee paljon. Itsehän syön nälkää näkevän tavoin hetkessä ja tuskin edes maltan pureskella mitään...

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 20.01
Myrtti tartteis varmaan kans sitä tehosekoitinta, eipähän tartteis pureskella :D

Itellä onneks liikkuva työ, eli en istu juuri ollenkaan, vatsakin tykkää kun ei mikään pääse liikaa jumiutumaan..

Mitenkähän sitä vaan oppis syömään rauhassa? Jotkut sanoo et mielenkiintoinen kirja käteen ja et ottais aina vaan kerralla haarukan kärjellisen ja et laskis aina haarukan kädestä suullisten välillä.
Mut. Ei töissä kerkee lukemaan, haarukan kärjellisiä mahtuu suuhun monta, ja kun sen haarukan laskee pöydälle niin se on sekunnin sadasosassa taas takaisin kädessä... Muita vinkkejä?

SaturnusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 21.06
Heh, mä hölmö en oo ees ymmärtäny kokeilla Cuplatonta tai vastaavaa. No, ens kerralla apteekista sit semmonenki mukaan, mulla alkaa olla aika hurja arsenaali lääkkeitä... Huoh. Sipuli ja kaalit on jo poissa ruokavaliosta, en keksi mikä muu noita ilmavaivoja vois aiheuttaa kun syön muutenki niin "rajoitetusti" ts. samoja ruokia. Ainut muutos on, että ruisleipää oon alkanu syömään viime aikoina paljon, mut vaaleaankaan en haluaisi takaisin kun sit ummettaa.

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 21.11
Hyvät piereskelijät, kokeilkaa ihmeessä ruoansulaentsyymejä. Ilman kertyminen on merkki siitä, että sulatus ei toimi. Vrt. laktoosi-into.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 21.17
Saturnus: Saattaapi just olla tuossa ruisleivässä sitten se salaisuus, meidän perheessä ainakin yksi pahimmista ilmavaivojen aiheuttajista ;) Joku sekaleipä toimis paremmin? Jos pitää siis leipää syödä..

Noi entsyymit lähtee kyllä jostain kaupasta mukaan, mikäli maanantain lekurilla ei mitään uutta jännittävää ohjelmaa ole luvassa.

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 21.33
Olen kokeillut ruuansulatusentsyymejä (nimeä en muista) ja lopputulos oli se, että ilmaa kertyi entistä enemmän. Onko kukaan kokenut jonkun tietyn entsyymivalmisteen olevan erityisen toimiva?

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 21.51
Myrtti: oho, oho! Ehkä ne ei sitten sopineet sulle, tai sit syy ilmavaivaan oli joku muu. Olen käyttänyt Elivoa ja Digest Basicia, molemmat helpottivat oloa ruokailun aikana.

Bally: mulla on päinvastainen kokemus leivästä. Yllättäen juureen leivottu ruisleipä ja näkkäri on parhaita leipiä mulle. Ruisleipä ei saa olla ihan tuoretta.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 22.08
Tää on kyllä jännä miten yksilöllistä kaikki on...

Eiks vois olla joku taikanappi mistä kaikki vaivat vaan loppuis :D

Kaikilta.

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?27.9.2014 22.44
Vois!

martoRe: Refluksi ja suolisto-oireet?28.9.2014 2.06
Juu kokeilkaa ihmeessä ruuansulatusentsyymejä, varsinkin Digestive Basiccia. Ei saa vissiin Suomesta, mutta Iherb:stä voi tilaa eikä maksa juurikaan mitään. Hehe tän taudin myötä on kyl tullu aikamoinen arsenaali itsellekkin pillereitä per päivä :D

SitrusRe: Refluksi ja suolisto-oireet?28.9.2014 10.10
Saa sitä ainakin yhdestä luontaistuotekaupasta, vaan muistakin. ps. se on Digest Basic.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?28.9.2014 12.44
Sinne meni tilaus iherbiin, jännityksellä oottelen millon saapuu! :)

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?29.9.2014 12.47
Chiasta taukoa, sillä epäilen sen laittaneet vatsaani vähän liiankin paljon vauhtia. Samalla on aivan jär-kyt-tä-vät ilmavaivat. Työpäivän jälkeen apteekin kautta kotiin ja Cuplatonia naamaan. Ajattelin antaa myös entsyymeille toisen mahdollisuuden ja taidanpa ostaa niitäkin.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?29.9.2014 14.31
Noniin, nyt sain sitten ihan paperilla nuo kaikenmaailman testien tulokset, eli Hiatal herniahan se siellä köllöttää (3cm. axial ja sit jotain muuta pölötystä mitä en ymmärrä), ja diskreetti c-tyypin gastritis.

Närästystä ei oo edelleenkään, paitsi nyt noitten salpaajien alottamisen jälkeen tosin erilaisia tuntemuksia vatsalaukkuun ja sen läheisyyteen on tullut, sellasia pieniä poltteita tai sähköiskumaisia jutskia. Mut ei mitään erityistä. Kurkkulimat hengailee edelleen mestoilla, eilen oli ehkä vähän helpompi hengittää, johtu se sitten lääkkeestä tai jostain aivan muusta, mene sitä sitten tietämään.

Nyt sitten kuitenkin kun toi vasemman puolen kipu ei oo hellittänyt, on perjantaina vuorossa koloskopia, lähettävät litkut kotiin postilla sitä ennen :) Eli saikulla märehdin ainakin viel tän viikon. (pääsisköhän heti ton tutkimuksen jälkeen takas töihin?) Alkaa olla kaikki leffat jo kateltu, onneks pari kirjaa on vielä jäljellä.

Tänään myös testasin hapankaalia, katsotaan mitä siitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään, hyvältä se ainakin maistui tän kuukausien riisi/kaurahiutale/banaani/porkkana/munakuurin jälkeen! Seuraavina testissä sienet ja tonnikala, jos sais vähän monipuolistettua...

Myrtti: hehe, kunhan ite saan käteni chiaan upotettua niin kerron sitten omat kokemukseni... :D varovasti nyt siellä! :D

MahakipuinenRe: Refluksi ja suolisto-oireet?29.9.2014 14.57
No mulla on tota vasemman alavatsan kipua. Mulla on koliitti ja silloin kun se alkaa oireileen niin alkaa vasen alavatsakin kipuileen enemmän.

MyrttiRe: Refluksi ja suolisto-oireet?29.9.2014 15.25
Varmaan kannattaa aloittaa niillä chioilla aika maltillisesti. Itse oon käyttäny niitä ehkä n. 1 rkl / päivä. Toki voihan se olla, että tää vatsafiilis johtuu ihan jostain muustakin: viikonloppuna tuli porsasteltua ja söin valtavasti kaikkea makeaa, vaaleita jauhoja ym. Ehkä kroppa meni niistä tilttiin, kun olen muuten noita melko hyvin vältellyt jo jonkin aikaa. Mutta pienen tauon chiasta pidän joka tapauksessa... Tutkimusmielessä. ;)

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?30.3.2015 21.15
Noniin, täällä taas pitkästä aikaa.

Talvi on mennyt loman ja muun sekalaisen toiminnan ohessa.
Koloskopiastahan ei sillon viime vuonna mitään löytynyt, käteen jäikin muutama purkillinen uusia lääkkeitä ja käsky aloittaa syömään kaikkea, paljon ja normaalisti!

Joku vatsaa rauhoittava lääke (en kuollaksenikaan enää muista sen nimeä) auttoi nopeasti ja pahimmat kivut hellittivät n. viikon sisään. Happosalpaajat lopetin kokonaan niitä n. 4 viikkoa syöneenä, ei vaikuttanut tilanteeseen mitenkään. Jatkoin varovaisella ruokavaliolla ja olon kohennuttua aloin syömään normaalimmin. Maha kuitenkin jatkoi vielä turpeiluaan, mutta suuret kivut olivat poissa ja oli autuasta syödä välillä jopa Pitsaakin!

Tästä sitten viikkojen jälkeen tietysti seuraa se, että homma taas ärsyyntyy, maha on kun suuri kupla ja sisältä karstatun tuntuinen.
Kivut ovat kuitenkin pysyneet poissa, paitsi jos juon esim. lasillisen maitoa.

Ruokavalio on nyt pohjimmiltaan makrobioottinen, mikä on rauhoittanut vatsaa valtavasti, olen kuitenkin sallinut siihen muutamia muitakin ruoka-aineita mukaan, ettei liian tylsäksi kävisi. Pois olen siis kokonaan jättänyt maitotuotteet, mutta esim. kerran parissa viikossa ravintolassa käydessä ruoassa saattaa olla voita tjsp, mistä en nipota, eikä tunnu vatsassakaan. Myös sokeria en tietoisesti syö, paitsi jos siinä satunnaisesessa tumman suklaan palasessa sattuu himppunen sitä olemaan. Punaista lihaa syön ehkä kerran kahdessa viikossa, jos sitäkään. Ei maistu. Pari kertaa viikossa juon lasillisen punaviiniä.

Maitohappobakteereja olen tasaisesti syönyt, 2-4-viikon kuurin parin kuun välein, eri bakteereja. Entsyymit pitänee ottaa taas testimielessä mukaan päiväohjelmaan, vatsahappo(koti)testin tein tänään, mutta siihen uskoen vatsassa olisi tarpeeksi tavaraa. Testin uusinta mahd. huomenna, tai ensi viikolla.
Chiat on kanssa kuulunut ruokavalioon lähes joka päivä, pysyy omegatasot ainaki kunnossa ;)

Kurkku on jatkuvasti limaa täynnä ja aamu/aamupäivät ovat aivan hirveää röhimistä ja kurkun selvittely jatkuu välillä iltaankin asti. En syö ennen nukkumaanmenoa mitään, sängyn pääty on kohotettu sen 10cm.

Tekis mieli vetästä pienet kännit, kun ärsyttää tää kurkun ikuinen röhinä, ja pitäis ihmisten kanssa puhelimessa ja livenä työn puolesta kommunikoida.

Mitenhän tosta pääsis eroon, vai pääseekö mitenkään?

Aattelin ottaa taas ainakin Sinkki-Karnosiinin testiin, kun siitä on niin nätisti täälläkin puhuttu, että rauhottaisi vatsaa...

Ihmeitä odotellessa!

Tintti2Re: Refluksi ja suolisto-oireet?6.4.2015 23.42
Olen kyllä niin hukassa omien mahakipujen kanss'.....niitä tulee aika harvoin mutta
kun niitä tulee niin en pysty paikallistamaan missä varsinainen kipupaikka on kun tuntuu että siirtyvät paikasta toiseen vatsan alueella.
Joskus kipu säteilee kylkiin tai muualle vatsan alueelle, joskus selkäpuolelle ja kuitenkin tuntuu ettei se ole syvällä mahalaukussa tai suolistossa vaan jossain tuolla välimaastossa eli sisäelimien ja ulkokuoren välissä.

Voiko se vain tuntua siltä vaikka kipu onkin mahalaukku/suolistossa ?

muljuaaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?11.7.2015 20.18
Jätä kahvi pois auttaa melkoisesti tuliset ruuat voit syödä huoletta mut ei ihan joka päivä vaalea leipä letut ym.. pois jos oireita seuraa tilannetta syö kun voit mut illalla ei kannata.

Tintti2Re: Refluksi ja suolisto-oireet?11.7.2015 22.49
Joo...kahvia tulee juotua liikaa , aamulla heti ensimmäisenä kun saa silmät auki että saa niitä kunnolla auki :-) tosin vesilasin jälkeen.
Joskus kahvi ei närästä ....joskus tuntuu ettei sovi ollenkaan :-(
Paljolti on siitäkin kiinni onko stressi kuvioissa mukana....yleensä on.
Nyt olen huomannut että stressi aiheuttaa itelle hirveesti ruonsulatusvaivoja....ilmaa kertyy suolistoon...kivut kuin puukoniskut :-(
Stressitön elämänvaihe.....maha sietää melkein mitä ruokia vain.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?2.8.2015 20.40
Aikaa kuluu, töitä tehdään ja maha tuossa vaa on ja möllöttää.
Melko hyvän alkukesän jälkeen on jotenki hommat lähteneet jyrkkään liukumäkeen, semmoseen pelottavaan.

Hyvän jakson aikana aina innostuu vähän testailee sitä sun tätä, eikä monista pikku hairahduksista tule mitään (tai tod vähän) ongelmia, oli se sitten ihan pieni suklaapatukka, tai pitsa kerran kuussa tai lasi viiniä muutaman kerran viikossa.
Ajan kanssa kai se sitten kasaantuu taas ihan "huomaamattaan", kesän grillijuhlat, vierailut, matkat... Ei ole helppoa sanoa ei.
On tullut lyhyen ajan sitään tehtyä ilmeisesti liikaa poikkeuksia "no tämän yhden kerran".

Nyt sitten maha on aika kurjassa kunnossa, ei oikeen mikään meinaa taas tuntua hyvältä, kurkkua kuristaa, ääni loppuu, maha on välillä 8 kuulla raskaana ja mitä näitä muita ihania kaikille tuttuja oireita nyt onkaan.

Stressiä ei taida olla, vapaapäiviä on tarpeeksi ja pieni lomakin on viikon päästä ovella.

Oon syönyt sinkki-karnosiinia, entsyymejä, maitohappobakteereja vaihtelevan säännöllisesti ja etenkin maitohappobakteereista on aina tuntunut olevan apua (mm. Migreeni lähti). Ruokavalio on ollut pääsääntöisesti laktoositon, "sokeriton", lisäaineeton ja gluteeniton: täysjyväriisiä, kalaa, keitettyjä vihanneksia, banskua, kaurapuuroa, kerran kuussa testaan jotain uutta, esim. gluteenitonta maissipastaa, palan lihaa, pitsaa, jopa jätskiä. Valkoviiniä on mennyt lasillinen varmaan kolmen päivän välein.

Lapaluiden välissä oleva selkärangan jumi on vieläkin mestoilla, välillä rintalastan naksauttamisesta saa suurta nautintoa.

Nyt vaan sitten ihmetyttää että mistä sitä pitäisi taas alottaa. Onko parasta palata pelkän riisin ja banaanin syöntiin?

Vai onko jotkut saaneet apua jostain vähähappoisesta- tai karppiruokavaliosta? (tietysti refluksin ja gastriitin mukaan muokattuna... whats left?)

Oiskohan testattava taas jotain uutta, Gastronel?

Ärsyttää kun safe foodsitkin ottavat vähitellen vatsaan... Nyt vaan kovaa ryhtiliikettä kehiin ennenkun tää lähtee aivan käsistä, vaikkei omasta mielestä niin villiksi ole täs kerennyt heittäytyäkään.

MITÄ ON VIELÄ KOKEILEMATTA? Jeesiä, kiitos!

P.s. Testasin happosalpaajia taas hetken aikaa, ja sain niistä vain hirvittävät kivut. Mistähän sekin johtui?

SusaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?5.8.2015 15.30
Bally, oireesi kuulostaa hyvin paljon samalta mitä minulla oli. Ihmettelin myös mikä on se kipu tuossa vasemman kylkikaaren kohdalla, kun kuuletti että tyypillisesti se on keskellä rintalastaa refluksissa. Itse tulin myös tulokseen että olisiko suolenmutka? Sain myöhemmin samanmoisen kylkikivun myös oikean kylkikaaren alle. Lääkäri siihen tosin totesi että refluksissa tuo kipu voi olla koko pallealihaksen seudulla.

Pallottelin myös jos minkälaista ruokavaliota. Gluteenia epäilin pitkään mutta 6kk gluteenittomalla sai jo uskomaan ettei itse gluteenissa ollut se juju. Tosin tuon aikana huomasin että oireeni alkoi olla enemmän aaltomaisia, huonoja kausia - vähän parempia...

Minulla tosiaan refluksin takana oli kaikki viljat, ei ainoastaan gluteeniviljat. Tuota sunkin ruokavalioa kun katson, niin helposti voisit pudottaa tuosta kokeeksi vielä kauran, tattarin ja hirssin kerran muutenkin gluteenittomalla olet jo. Ei vaadi paljon, sillä paljon löytyy gluteenittomia tuotteita jotka tehty pelkästään perunaan, riisiin tai maissiin. - Nuo käyvät minulla.

Sitten soija oli minulla kaikista pahin, eli pienikin määrä soijaa jossakin tuotteessa sai närästyksen hyvin pahaksi. Kannattaa tarkistaa kaikki tuotteet ja katsoa myös ettei soijaa ole.

Jännää tässä oli se, että kun nuo tiputin ruokavaliosta, pystyin ottamaan kaiken muun takaisin, niin suklaat, kahvit, mausteet ym. mitä aiemmin en uskaltanut edes suuhuni laittaa. Olen nyt ollut reilun vuoden täysin oireeton, tuo ikilima kadonnut kurkusta, ääni ei petä, pystyn juomaan ja syömään normaalisti, viljoja ja soijaa lukuunottamatta. Vatsa toimii eikä oo enää sitä sietämätöntä väsymystä. Täysin oireeton.

Minulla ei ole keliakiaa eikä vilja-allergioita testien mukaan.

Tuo olisi helpompi kokeilla ensin, ja mikäli ei auta, niin kokeile ihmeessä tuo ns. "karppiruokavalio". (VHH). Itse aloin silloin SCD- ruokavaliolle, jonka avulla sain selville mikä minulle oireita aiheuttaa. Tuo on suunniteltu varsinaisesti suolistosairaille, ja sieltä on poistettu pahimmat ruoansulatusta kuormittavat ruoka-aineet, ilman tuota en olisi itse keksinyt noita viljoja, soijasta puhumattakaan.
http://www.scd-fi.info/1about/default.html
Tuo on hyvä runko eliminaatiodieetille. Ei mennyt kuin muutama viikko niin huomasin jo tuon avun. Mutta kokeile ensin tuo kokonaan viljaton ja soijaton. Se ei vaadi niin suuria muutoksia joten tiedä vaikka auttaisi sinullakin.

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?5.8.2015 23.58
Kiitos paljon viestistä Susa!

Jotenkin ei ois tullut mieleenkään et esim soija vois jotain aiheuttaa (tonttu olen, tietenkinhän kaikki voi jotain aiheuttaa..)
Nyt oon pari päivää ollut taas "riisikuurilla" ja maha on rauhoittunut. Kaura on ollut gluteenitonta, mutta ehkä senkin voisin jättää testimielessä pois, vaikka omasta mielestä aina sopinutkin ihan hyvin (yeah, right?).

Vaikeaahan tästä tekee vielä se, että matkustelen paljon ja töissä/ravintoloissa on inhottavaa olla aina se "vaikea asiakas".... Töihin olen oppinut viemään omat eväät ja ravintoloissa (jos ei muuta ruokailumahdollisuutta tarjolla) on joskus semisti huorattava, mutta yleensä joka listalta löytyy edes joku vihreä salaatti ilman mitään pelottavia ainesosia. (Ja täällä Keski-Euroopassa ollaan muutenkin vielä melko järjestään aivan pihalla kaikenmoisista allergioista ja keliakioista ja muista intoleransseista jne.)

Nyt on jotenkin hyvä draivi päällä taas testata jotain uutta, nuo pahat kaudet motivoi kummasti. Laitetaas nyt soijaton ja viljaton käyntiin, katotaan miten ens viikon reissu onnistuu näillä ohjeilla :D
Banaania aamuin illoin!

Kuulostaa niin hienolta että ikilima on kadonnut eikä väsytä! Voi kun pääsisin sitä päivää juhlimaan! Kiitos vielä miljoonasti tästä vinkistä, sitä niin sokeutuu omille tavoilleen ettei tajua avartaa katsettaan tarpeeksi.

SusaRe: Refluksi ja suolisto-oireet?6.8.2015 11.48
Tiedätkö, moni luontaislääketieteen lääkäri (Rauli Mäkelä, Antti Heikkilä jne.) ovat sitä mieltä että refluksioireet ovat monesti ruoka-aineyliherkkyyden oire.
Iho-oireiset allergiat näkyvät selvemmin kokeissa, suolisto-oireiset monestikaan ei.

Ja mikä tuosta niin salapoliisityötä tekee, on se että nuo oireet tulee monesti viiveellä. Esimerkiksi minulla tuo soija, en olisi ikinä keksinyt sitä ellen olisi ollut jo pitkään oireeton. Söin n. lusikallisen soijajäätelöä, eikä sinäpäivänä mitään oireita. Meni 2pv ja sain pariksi päivää kunnolla oireet päälle. Siinä sitten kelailin että muuten en oo lipsunut kuin soijan suhteen. Sitten kokeeksi lisää soijajäätelöä... Kyllä, nuo tulee viiveellä eikä kyseinen ruoka-aine itsessään närästä, se laittaa närästämään kahville, suklaalle, alkoholille, rasvaiselle ruualle ym.

Eli jätä tosiaan kokeeksi kaikki viljat, kaurakin vaikka tuntuisi kuinka sopivan. Tämä kannattaa kokeilla kunnolla.

Eikä käy kateeksi tuo ulkomailla syöminen, kun toisinaan tuntuu että se on tarpeeksi vaikeaa täälläkin. Tosin, sitten jos saat selville mistä oireesi johtuvat, asia helpottuu huomattavasti. Ei tarvitse vältellä kaikkea.

Mutta ravintoloissa, esim. kastikkeissa käytetään mm. maltodekstriiniä, jos se on tehty vehnästä se riittää jo saamaan minulla oireet kehiin. Eli ulkomailla on kieltämättä haastetta aloittaa. :)

BallyRe: Refluksi ja suolisto-oireet?6.8.2015 22.02
Juurikin näin! Mulla kanssa välillä on juurikin tuo parin päivän viive, mikä aluks oli todella hämmentävää... Josta sitten alkuaikoina innostui, et "tässähän pystyy taas syömään ilman ongelmaa", kunnes sitten totuus paljastui ja riesana oli sit useemman päivän karmiva olo kun ei tajunnut lopettaa rohmuamista tarpeeksi ajoissa (itku pitkästä ilosta jne)...

Oon tosi vähän lukenut suomenkielistä tekstiä aiheesta, mitä nyt täällä refluksi.fi:ssä näitä päivän kuulumisia ja muita avautumisia ;)
Vois koittaa löytää jostain enempi aikaa moiseen toimintaan.

Kerron sitten kunhan palaan tuolta Etelä-Ranskasta, että kuinka reissumiehen ruokailuhommat onnistui, tarkoituksena on todellakin pitää natsilinjaa yllä. Viinin kanssa saatan joutua hankaluuksiin, mutta yritän vältellä parhaiden kykyjeni ja osaamiseni mukaan... :D

tornitarRe: Refluksi ja suolisto-oireet?14.8.2015 17.41
Reilun vuoden tauon jälkeen, täällä taas minäkin. Rakas vatsani ollut siis melkoisen hyvässä jamassa toukokuusta 2014 lähtien, mutta nyt viimeisen parin kuukauden aikana tilanne mennyt taas huonoksi.
Refluksi siis diagnosoitu jo vuonna 2006 ja ala- sekä ylämäkiä ollut tänä aikana. Viimeisen paha vaihe siis vuosi sitten keväällä, jolloin vatsa äityi taas kerran pahaksi, ultrat ja tähystykset tehtiin: sulkija läppä löystynyt entisestään ja pieni palleatyrä.
Kärsin myös aika ajoin ärtyneestä suolesta.
Nyt "uutena" oireena tullut pistävä vatsakipu, kipupaikka vaihtelee kylkikaaren alapuolelta, keskelle ylävatsaa ja välillä jopa alavatsassakin. Kipu tulee hetkellisesti, menee sitten ohi ja saattaa parin päivän kuluttua tulla uudelleen. Vatsa on turvoksissa kuin jalkapallo ja tuntuu että ei mene päivääkään ilman kovia röyhtäilyjä. Onneksi nyt tälläkertaa yöt menee hyvin, vielä ei ole tarvinnut aloittaa niitä valvomisia?..
Istuma asento on huono, kipua ei tunnu, kun olen pystyasennossa tai sitten makuulla (tosin pää tutusti kohotettuna).
Mälsää! Kävin lääkärilläkin ja totesi, että nyt vaikuttaisi olevan samaan aikaan päällä sekä refluksi että suolen ärsytys. Tuttuja happolääkkeitä kirjoitti reseptin mukaan. Ellei olo kohene, niin sitten kai aloitetaan
tutkimukset taas uudelleen.
Aikaisemmilla kerroilla olen oireiluni saanut kuriin tiukalla ruokavaliolla, mutta nyt tuntuu siltä ettei siitäkään ole mitään apua.
Vajaat pari kuukautta olen nyt syönyt tosi kurinalaisesti ja liikkunutkin olon mukaan: olo ei tunnu juuri helpottavan ja mikä erikoista paino ei ole pudonnut yhtään.
Näillä mennään, Mukavaa Loppukesää kaikille!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: