Keskustelu

MyrttiLoma vs. arki ja oireet20.8.2014 13.20
Olin tuossa neljä viikkoa kesälomalla. Loman aikana fyysinen (ja henkinen) olotila oli parempi. Refluksioireita ei ollut koko loman aikana kuin vain kerran ja siitäkin voin syyttää suklaan popsimista. Salpaajiin ja muihin lääkkeisiin turvauduin vain tuon yhden kerran.

Nyt olen ollut töissä, joka on toimistossa tapahtuvaa istumatyötä, kaksi päivää. Heti ensimmäisenä päivänä alkoi närästys. Toisena palasivat kaamea turvotus ja ilmavaivat. Olen todennut tuon jatkuvan istumisen pahentavan oireita selvästi. Kai siinä muodostuu ylävatsalla lisää painetta, joka sitten aiheuttaa oireet. Siihen päälle kun vielä istut työmatkoja reilun tunnin päivässä, tulee istumista aivan liikaa. Toki työn aiheuttama stressi (rehellisesti sanottuna alan lomasta huolimatta olla aika burn-outin partaalla) lisää myös oireita koko kropassa.

Oletteko te muut istumatyötä tekevät huomanneet istumisen pahentavan oireita? Ja miten olette saaneet, jos olette saaneet, helpotusta?

TTRe: Loma vs. arki ja oireet20.8.2014 15.38
Näinpä näyttää minullekin käyneen, ikävä kyllä. Kumpihan on syypää, stressi vai istumatyö. Vielä nyt ei ihan sentään kurja olo ole, mutta oireet ovat lisääntyneet selvästi melkein oireettoman kesän jälkeen.

VaniljaRe: Loma vs. arki ja oireet20.8.2014 17.09
Minulle kävi ihan samalla tavoin, neljän lomaviikon jälkeen töihin istumaan, niin alkoi närästää. Minua on viimeksi närästänyt marraskuussa tuolla tavoin. Lomalla ei ollut mitään ongelmaa, olin elämäni kunnossa. Nytkin vielä välillä tuntuu närästystä lähes päivittäin, mutta se menee nopeasti ohi.

Helpotusta saa kun istuu lantiosta asti suorana ja muistaa korjata asentoa pitkin päivää. Pitää muistaa myös nousta ainakin kerran tunnissa ylös kävelemään ja venyttelemään. Parasta olisi jos olisi sähköpöytä, että voisi seistä välillä, minulla on sellainen, mutta se on toisella työpisteelläni, jossa olen kerran pari viikossa.

riiflaksiRe: Loma vs. arki ja oireet20.8.2014 18.13
Niinpä tuntuu käyneen meikäläisellekkin. 4 viikon loman jälkeen heti liki 60 tuntinen työviikko joista 3 työpäivää oli 11 tuntisia. En oo ikinä ennen näin reagoinut. Kurkku on ihan klesana. Ääni on kamalan kuuloinen, ollut nyt viikon verran. Kurkku on kipeä ja röyhtäilyttää pirusti. Ääntä ei aina saa muodostettua ilman rykimisiä. Todella veemäistä. Ei vielä tän 5-vuotis refluksiurani aikana ollut vastaavaa olotilaa. Ei taida Parietti enää tehota meikäläiseen. Olenkin tähän asti päässyt välillä aika vähillä oireilla vaikka ruokatottumukset on joskus lipsunut pahastikkin. Oireita on kyllä heti tullut, mutta ovat myöskin aika nopeaan normalisoituneet. Nyt näyttää siltä että ei ota kurkku rauhottuakseen...Niin ja olen myöskin saanut sappikivet ja ärtyvän suolenkin riesakseni.

Mutta nyt tämä kurkun tilanne hieman huolestuttaa... Tilasin kyllä jo KNK:n ensi maanantaille, kun edellisestä peilauksesta on ainakin 2 vuotta aikaa. On kyllä ikävä olotila ollut loman jälkeen ja huomenna taas 10,5 tuntinen stressaava työpäivä edessä...fuck this

MyrttiRe: Loma vs. arki ja oireet20.8.2014 20.10
Minä pompin pois työtuolista paljonkin, mutta se ei tunnu liiemmin auttavan. Paikallaan tulee kuitenkin kokonaisuudessa oltua liikaa. Tuollainen sähköpoytä olisi loistava, mutta meillä sellaisen saa vain lääkärin lausunnolla. Se on tietyllä tapaa järjetöntä, kun nykyään toitotetaan paljon siitä, miten haitallista liiallinen istuminen on. Mutta ehkä työelämä muuttuu edes siinä mielessä paremmaksi jossain vaiheessa!

Tänään olen ollut kotona flunssan takia ja eipä muuten ole närästänyt!

SitrusRe: Loma vs. arki ja oireet25.8.2014 10.18
Taas tuli kokeiltua, että ei oireet lomalla mihkään katoa.

Rentouduin viikon Mikkelissä ihanissa maisemissa: kuikat järjesti ohjelmaa joka päivä, melontaa, kalastusta tietysti. Oireet oli jokapäiväiset ja syykin on selvä: otin harva se päivä tilkan valkkaria kivennäisveden seassa tai shampanjaa, ja istuin monta tuntia mutkalla ja kierteellä kanootissa. Onneksi on Somac, varmaan kuolisin ilman sitä.

Tuli ilmi toinenkin hassu seikka, joka liittyy meikäläisen tasapainoaistiin. Laineikko oli melko kovaa kanootille (5m/s tuulta) ja pikku kanootti siinä keikkui melko lailla. Aina kun tultiin mökille ja istuin taas vakaalla maalla, alkoi keinuttaa ja välillä pientä kuvotustakin ja huimausta. Vesillä olo on mainio. Eli kyseessä lie maasairaus. Sama ilmiö oli muinoin reilatessa: junassa nautin hurjasta kyydistä, mutta sen jälkeen keikutti.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: