Keskustelu

AnnaMyyAhistaa23.7.2014 10.51
Kävimpä vaihteeksi lääkärissä aamulla, mahajutut ja pää-niska.En muista et ois näin paha olo ollu, miten voi niskat aiheuttaa yleis huonon olon...on ollut ennenkin mutta nyt tää tuntuu jotenki erilaiselle,pää ja silmätkin on niin raskaat saati hartiat:/

Mahavaivoista sanoi että hän ei voi parantaa ja aprikoi että viime tutkimuksista on niin vähän aikaa ettei laittanu uusiin.Paitsi nyt otettiin laajat ruoka-aine allergiakokeet verestä.

Vähänkö jäi sitten vaivaamaan kun lääkäri puheli myös että mulla on luultavasti mahan alaosa ärtynyt ja voi hitto,aloin pähkäämään että ai MAHALAUKUN ULKOPUOLIKO joka ei näy tähystyksessä ja vatsanpeitteet ja muu ulkopuolinen :/

Eilen olin niin tohkeissa tämän pää-silmä-niska-hartia oireilun kanssa että mahaan ei koskenut aamupäivällä ollenkaan.

Joo ja nyt sitten kahden viikon omepratsolikokeilu,pitää lähteä kohta hakemaan lääke, koitan olla lukematta muiden kokemuksia...ja huomiseksi sain peruutusajan silmälääkärille.

Lamaannuttava väsymys ois hellittämään päin...siinä myös vaiva joka tekee hulluksi ja masentaa.

Tosiaan tuntu että kaikilla muilla kuin mulla on joku syy-seuraussuhde mahavaivojen suhteen,ei mulla vaan ole :/

Tämmönen purkaus tänään:/

SitrusRe: Ahistaa23.7.2014 11.56
Ainakin tämä helle pahentaa oloa. Erityisesti jos tulee touhuiltua jotain kumartelua sisältävää. Terv. nimim. puutarhaa vähän raapinut.

Anna, mites hierojalla käynti?

AnnaMyyRe: Ahistaa23.7.2014 18.11
Moi oon käyny hieronnassa mut se ihankuin pahensi...nyt tuntuu paremmalle.

Sen sijaan pähkään lääkkeitä, mullahan on nyt 4 viikkoa ollut se Seronil, ja nyt otin päivällä ekan omepratsolin.Tässä sanotaan että voidaan ottaa joko tyhjään vatsaan tai ruokailun yhteydessä,no joo.

Lisäks sivuvaikutuksista pitää ottaa yhteys lääkäriin jos mahakipua tai ruuansulatusvaivaa(hahhaa,että niinku jep ku ilmenee muutoinkin kokoajan).

Ja sit vielä lääkäri kirjotti lisää diapamia,otan ehkä kerran viikossa,eilen otin panadolin ja diapamia kun kallo ja niska ja pää olivat tosi pahan tuntuiset.

No tossa sanotaan ettei tulisi käyttää yhtäaikaa diapamia ja omepratsolia kun diapamin eliminaatio elimistöstä voi hidastua...se ei kylläkään oo kai vaarallista enkä käytä joka päivä.

Katsotaan nyt jos pystyn kaksi viikkoa käyttämään tuota ja oireet ei helpota(nyt on yks tutuimmista paikoista tulessa eli navasta muutama sentti alle ja muualtakin) ja allergiajuttuihin menee tulosten saamiseen pari viikkoa-mitä sitten teen.

Lääkäri taitaa olla-en tiä kyllästynyt mutta kai se riipii kun tutkimuksista huolimatta ilmaannun aina paikalle oireineni:/

Eipä se tuota niskaakaan kokeillut saati muuta, selitti vaan silmien venkoilun voivan johtua karsastuksesta jota ei oo kyllä ennen ollu mutta huomennahan on se silmälääkäri.

Ja taas kuukahdin päikkäreille.

refluksikurkkuRe: Ahistaa23.7.2014 19.14
Jaksamista tuohon paskamaiseen olotilaan!!

AnnaMyyRe: Ahistaa24.7.2014 18.11
Kiitos! Olotila on nyt suht hyvä, yritän parhaani mukaan olla kiihkoilematta...mutta enkö saanu päähäni silmälääkärillä käynnin jälkeen että mullehan ei laitettu laajennustippoja O.O

Mutta mainitsin kyllä jo tutkineeni googlea ja staasipapillasta(jota kerkesin vähän ajatella), lääkäri sanoi että edetään nyt tää tutkimus tietyssä järjestyksessä.

Sit sano erinäisten näkötutkimusten jälkeen että nyt aletaan tutkimaan silmät joten KAI SE KATSOI NE SILMÄNPOHJAT JA NÄKÖHERMON,SIIS NÄKI NE ILMAN TIPPOJA, PERSKULES!

Koska sanoi vielä että siistit ja terveet on ja havainnollisti taululta silmämunaa näyttämällä jotain juttua.Eli ei oo hälyyttävää tuo lapseni huomaama toisen silmän katsominen alas ja toisen suoraan(lievää karsastusta) eikä lääkäri huomannu mustuaisten kokoeroa.

Tunnusteli kaulaa,kilpirauhasta ja kysyi olenko käynyt lääkärissä muissa tutkimuksissa ja sanoin että eilen just otettiin kilpparinäytteet johon lääkäri et sitä hän ajoikin takaa,mutta normaalin kokoseks totes kaulan alueen.

Ja siitä sano et fysioterapiaan kannattaisi mennä,otsan alueen voimakkaat paineet ja puristukset ei kuulemma johdu silmistä vaan niskasta.

Noniin tuo oli kauempana mahavaivasta...maha...ei kovin kipuinen,aamupäivällä taas ei lainkaan kun sitä silmälääkäriä vähän jänskättelin.

Menkatkin ilmaantu parin kk jälkeen.Mut rassaa silti kun takerrun tohon, se oli kuitenki yksityinen silmälääkäri ja luulis tietävän tarviiko laajennustipat.

refluksikurkkuRe: Ahistaa25.7.2014 11.30
Eli silmien suhteen tilanne näyttää ihan hyvältä.
Toivottavasti vatsakin antaa vähän sulle huilaamisaikaa!

Oletko lomalla vai töissä tällä hetkellä?

AnnaMyyRe: Ahistaa26.7.2014 10.07
En ole töissä ja maha on taas kurjempi:/ Jotenkin turvonnutkin, odottelen nyt niitä ruoka-aine ym testien tuloksia vaikkei niissä mitään ole ja en tiedä mitä sitten.

Jotain mielekästä tekemistä tulisi keksiä, elämä pyörii lähes kokonaan mahan ympärillä,se vaikuttaa kaikkeen.

Pahimpia on aamut kun herään 6-7 maita ja ajattelenettä onliian aikaista ottaa seronil ja omepratsoli,pyörin sängyssä ja pää syöttää jatkuvasti nonstoppina kaikkea kamalaa...hyvin vaikea selittää, liittyen kuitenkin siinä pyöriessä tuntuvaan mahakipuun, pelkoon vakavasta jne:(

Niin hankala sanoa...joskus jos herään silmänräpäyksessä ja hyppään sängystä,ei kipua ja tuntemuksia ole heti,eikä aina muutenkaan ihan heti herätessä,mutta ensimmäinen ajatus on kuitenkin:koskeeko mahaan-ja samalla ne tuntemukset jo tuntuukin.

Masentaa ja ahistaa niin rankasti:/

SitrusRe: Ahistaa26.7.2014 15.00
Annamyy, oonko jo neuvonut ainakin kokeilemaan maitohappobakteereja ja/tai ruoansulatusentsyymejä? Erityisesti jos käytät salpaajia.

AnnaMyyRe: Ahistaa26.7.2014 17.04
Hei just tulin kaupasta mh-bakteerit mukana, niistäki hankala valita, nää on perus gefilus lactobacillus rhamnosus gg ja vaan 20 kpl.Katselin entasyymejäkin mutta nyt ei oikein ole varaa...

Mulla on jo aamusin Seronil,omepratsoli,sit pore berocca ja pore magnesium,d-vitamiini ja mh-bakt nyt.Olikohan muuta...

Nuo on kyllä keinomakeutettuja nuo vitamiinit.

En tajua tätä väsymystä, aamupävällä piti olla pitkälleen kun päässä tuntuu se väsy, sitten läksin mäkimaastoon parin tunnin lenkille eikä se väsyttäny eli normisti jaksoin.

Sit kauppaan jossa sain vaivoin päätettyä mitä ostan...haukottelen väliin jatkuvasti lenkilläkin vaikkei sillon väsytä.

Nyt taas melkeesti tekis mieli heittäytyä peiton alle, voisko olla tosiaan tekemisen puutteestakin ja tietsikalla olosta.

Yks päivä taistelin iltapäivällä menenkö sohvalle nukkumaan,mutta siitä tulee entistä väsyneemmäksi ja sain alettua siivoomaan jolloin väsymys häippäsi.

Ei vaan tosiaan oo tollanen väsy mun tyyliä.

VaniljaRe: Ahistaa26.7.2014 17.49
Ei ehkä poreena kannata ottaa vitamiineja jos vatsa oireilee. Vatsa tarvitsee nyt lempeää rauhoitusta. Ikävää että sinulla on noin hankalia oireita.

MedsRe: Ahistaa26.7.2014 18.55
"hyppään sängystä,ei kipua ja tuntemuksia ole heti,eikä aina muutenkaan ihan heti herätessä,mutta ensimmäinen ajatus on kuitenkin:koskeeko mahaan-ja samalla ne tuntemukset jo tuntuukin."

ihankuin minullakin aamuisin mut heti alkaa helpottamaan kun juon 2 vesilasillista, sit panen puurokattilan tulille ja kahvit myös pörisemään.
Puuron syönti helpottaa vatsavaivoja lisää eikä kahvikaan pahenna, näillä mennään eteenpäin ja ajoittaisia kipuja vatsassa päivän mittaan mut kun liikun kunnolla niin ei kipuja huomaa paitsi jos ajattelee niitä niin eikös mokomat popsahda kiusaamaan.

Fillarilla ajo, uinti ym liikunta onnistuu mut välillä se vatsa huomauttelee itsestään mut ei pahasti.

Minulla kans noi pelot et mitä saa.... vikaa siel mahassa on jo 2kk ja nyt jonos tähystykseen.

Pikkuhiljaa vaan on pakko skarpata ja painaa ne pahimmat pelot pois sillä sen pelonilmapiiri on muuten tukahduttava ja saa yliotteen elämästäsi eli älä anna sen viedä itseäsi sinne synkkyyteen vaan ota jokaisesta päivästä parhaat hetket ja nitistä se väsymys.

Minulla 5v poika joka ei saa nähdä minua epätoivoisena kipujen+pelkojen kanssa vaan skarppaan niin et me touhutaan nyt kesälomalla tuhatta ja sataa kokoajan ja vie pelot pois pitkäksi aikaa.

Tzemppiä ja ei pelätä liikaa vaan ollaan positiivisia et meil vaan on ärtynyt suoli molemmilla joka menee ohi itsestään n. 1v sisään.

martoRe: Ahistaa26.7.2014 22.41
Moi AnnaMyy!

Sitrus tuossa mainitsi noista ruuansulatysentsyymeista, että niitä kannattaisi kokeilla et niistä vois olla apua koskien tilannettasi. Olen nyt vajaa pari viikkoa syönyt Digestive Basic -nimistä ruuansulatusentsyymiä ja voin ilokseni sanoa, että niistä on todellakin apua ja suosittelen niitä lämpimästi sulle ja myös muillekkin.

En ole pitkään aikaan saanut suolistoa toimimaan näin hyvin, miten se tällä hetkellä toimii ja tämän myötä myös olotilakin refluksin suhteen on mitä parhain. Ei ole turvotusta, vatsakipuja, ilmavaivoja ym. Eli osta ihmeessä aluksi yksi purkki testiksi ja katso miten se sulla vaikuttaa olotilaasi. Itse ostin ja ostan vastaisuudessakin IHerb nimisestä nettikaupasta, joka sijaitsee Jenkeissä.

90 kapselia maksaa noin 14 dollaria eli noin 13 euroa. Sä syöt sitten noita kapseleita joka aterian yhteydessä (n. 3-4 kapselia per päivä), joka tarkoittaa kylläkin sitä, että kyllä toi 90 kapselia menee suht nopeesti, ja se tuo sitten niitä lisäkustannuksia elämääsi, mutta jos siitä olis sullekkin apua, niin sitten asioita pitäs priorioida uudestaan. Noita saa sitten tilattua myös isommissakin erissä, ettei niitä joka päivä tarvitse olla tilailemassa. :) mutta toivon että testaat!

AnnaMyyRe: Ahistaa26.7.2014 22.45
Mullakin on sen ikäinen lapsi että pitäisi jaksaa touhuta...Kyllä hän näkee että Nukun jne,mutta olen yrittänyt kanssa touhuta..

Nyton kauhea olo,nukuin monta tuntia ja heräsin ennen 21, tätä väsymystä vastaan on lähes mahdoton taistella:/

Mun mahaan koskee todella kovaa,muttei se ole niinkuin Medsilläkään,liikkumista rajoittavaa.Selän puolellakin jäytää,nyt alhaalla,mahassakin alhaalla,keskellä ja ylhäällä.

Nyt tuntuu että ilman tätä outoa väsymystä en oisi näin peloissani...nyt taas ei väsytä kun tosiaan nukuinusean tunnin ja heräsin katsomaan leffaa...tää väsymys on uskomattoman kummallista :/

AnnaMyyRe: Ahistaa26.7.2014 23.53
Martokin olit kirjoittanu samaan aikaan...niin en tiiä r-entsyymeistä, syön harvoin ja vähän enkä koskaan aamuisin.Esim tänään nektariinin,vähän lihakeittoa, kaksi leipää ja jäätelön.

Tää turvotus ei tunnu ilmavaiva turvotukselle,oiskin sitä ja tulis ilma ulos.

Maha toimii normaalisti,paitsi jos aamurutiinit poikkeaa jotenkin eli liian aikainen meno jonnekkin, ei saa herätä omia aikoja tai jos on vieraassa paikassa ei toimi.

Kahden kk:n ripulijakso oli joskus marras-tammikuussa, ja luin kahden vuoden takaisia gynen papereita jolloin mulla on on ollut ummetusta ja papanamaisia ulosteita.

Et tässä ei tosiaan tunnu olevan mitään syy-seuraussuhdetta syömisten tai juomisten suhteen, menkkamaista jomotusta ja muuta viiltelyä alhaalla ja selässä, navassa ja ympärillä pistelyä ja erilaisia muita kipuja poltteineen, ylhäällä myös sekä kylkiluiden alla...mutta ei estä fyysisesti tekemästä mitään.

Sen sijaan väsymys ja kaikki oireet(mikä nyt johtuu mistäkin) estää nauttimasta elämästä, vetää kiinnostumattomaksi ja mikään ei tuo mielihyvää:/Haluaisin kyllä tehdä kaikkea ja nauttia mutten kykene väsymyksen ja muun ja ja kaiken vuoksi kuin ajoittain.

Voi noita viikon sisään ollutta muutamaa päivää kun ei ole ollut tappoväsynyt!Heti on mieli ollut paremoi,sen tietää jo melkein aamusta mitä tuleman pitää,joskus en jaksa kuin käydä vessassa vaikka on aikomus nousta aamupuuhiin ja on pakko mennä takaisin pitkälleen,joskus jopa aamukahvin jälkeen.

Taas nukkumaan,johan katsoinkin leffan valvoen 3 tuntia jta ennen nukuin 2 tuntia.Voi luoja kuinka toivon ja rukoilen parempia aikoja,lapseni tarvitsee minua.

AnnaMyyRe: Ahistaa26.7.2014 23.54
Martokin olit kirjoittanu samaan aikaan...niin en tiiä r-entsyymeistä, syön harvoin ja vähän enkä koskaan aamuisin.Esim tänään nektariinin,vähän lihakeittoa, kaksi leipää ja jäätelön.

Tää turvotus ei tunnu ilmavaiva turvotukselle,oiskin sitä ja tulis ilma ulos.

Maha toimii normaalisti,paitsi jos aamurutiinit poikkeaa jotenkin eli liian aikainen meno jonnekkin, ei saa herätä omia aikoja tai jos on vieraassa paikassa ei toimi.

Kahden kk:n ripulijakso oli joskus marras-tammikuussa, ja luin kahden vuoden takaisia gynen papereita jolloin mulla on on ollut ummetusta ja papanamaisia ulosteita.

Et tässä ei tosiaan tunnu olevan mitään syy-seuraussuhdetta syömisten tai juomisten suhteen, menkkamaista jomotusta ja muuta viiltelyä alhaalla ja selässä, navassa ja ympärillä pistelyä ja erilaisia muita kipuja poltteineen, ylhäällä myös sekä kylkiluiden alla...mutta ei estä fyysisesti tekemästä mitään.

Sen sijaan väsymys ja kaikki oireet(mikä nyt johtuu mistäkin) estää nauttimasta elämästä, vetää kiinnostumattomaksi ja mikään ei tuo mielihyvää:/Haluaisin kyllä tehdä kaikkea ja nauttia mutten kykene väsymyksen ja muun ja ja kaiken vuoksi kuin ajoittain.

Voi noita viikon sisään ollutta muutamaa päivää kun ei ole ollut tappoväsynyt!Heti on mieli ollut paremoi,sen tietää jo melkein aamusta mitä tuleman pitää,joskus en jaksa kuin käydä vessassa vaikka on aikomus nousta aamupuuhiin ja on pakko mennä takaisin pitkälleen,joskus jopa aamukahvin jälkeen.

Taas nukkumaan,johan katsoinkin leffan valvoen 3 tuntia jta ennen nukuin 2 tuntia.Voi luoja kuinka toivon ja rukoilen parempia aikoja,lapseni tarvitsee minua.

SitrusRe: Ahistaa27.7.2014 1.37
Marto: kiva että Digest Basic auttoi suakin! Lääkärit voisi opiskella hieman laajemmin refluksitaudin ja sen lääkkeiden vaikutuksia, jotta osaisivat opastaa kunnolla. Mullakin meni ties miten kauan ennen kuin kokeilin.
Kun kerroin lääkärille kokeilusta ja avusta, se sanoi että ihan turha niitä on ottaa.
Tämmöstä.

juissiRe: Ahistaa28.7.2014 4.06
Joo kyllä on ahdistanut, hyvin tuttua mulle kesäisin ja helteillä. Rinnassa saattaa olla niin suuri tuska että tuntuu ettei henkeä saa. Se tulee jopa unen lävitse.
Nukuin koko viikonlopun putkeen melkein, olin aivan katki, eli väsymystäkin on piisannut. En tiedä menikö mieli täysin matalaksi kun huomasi ettei saa edes syödyksi seuraavaan tiliin asti. No se on ainoa hyvä puoli tässä nukkumisessa ollutkin, mutta maha se vaan jaksaa olla turvoksissa.
Ja pumppu läpättää edelleen ja sekös tuo lisää ahdistusta. 48 tunnin makaaminen teki sen että selkään koski, niskat aivan kuin puuta, rintaan pisti juuri sydämen kohdalle. Ajattelin nyt saa riittää. Nousin ja pyörrytyksestä huolimatta kävelin, lopulta juoksin testatakseni pumppua. Noin 500 m sain juostua ja vetreytyneenä tulin kotia. Siinä vielä valelin itseä kylmällä vedellä.
Olot muuttuu tosi paljon. Kyllä aa ja oo on asioiden tekeminen. Harmi kun ei oikein ole muuta elämää nyt kuin internetti, mutta nuo yökävelyt auttaa. Minua ei ahdista kun ei ole ihmisiä, ei tule niitä kauhuajatuksia entä jos nyt iskee joku kohtaus :D
Kesät ovat aina olleet vaikeita ja nyt tämä uutena tullut mahapöhö ja sydäntuntemukset. Taidan kuitenkin soittaa lääkäriin ja pyytää sen rasitustestin. Voi ainakin liikunnan aloittaa paremmalla mielellä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

MedsRe: Ahistaa28.7.2014 8.47
juissi:

Oletko uimassa käynyt sillä siinähän saa koko yläkroppa liikuntaa ja viilennystä näihin helteisiin?
Rintakipuihinkin vois auttaa jos avaa lukot rinnasta.

Me lähdetään pojan kans kohta uimaan ja pelleilemään tohon lähirantaan kun kuumuutta riittää jo nyt :-(

Viilenevää vk kaikille.

juissiRe: Ahistaa28.7.2014 9.05
Joo kyllä uskon että lukkoja on. Se kai se pistää.
Ei oikein pääse tässä sijainnissa uimaan.

Kävelykin auttaa selkäkipuun. Jotenkin odotan, että helpottaisi nämä helteet hieman.

AnnaMyyRe: Ahistaa28.7.2014 9.53
Mistä erottaa henkisen ja fyysisen väsymyksen, ala olla siinä pisteessä etten jaksa enää.

Onneton menin lukemaan suomi24 syöpä palstaa ja se ei jätä rauhaan nyt ollenkaan:(

Kauheaa katsoa tuota luottavaista lasta ja olla mahakipuinen,väsynyt ja paniikissa.Tosin en tiedä jaksanko olla paniikissakaan,levoton ja epätoivoinen,toivoton.

Ennen väsymystä sentään oli hetkiä jolloin jaksoin olla toiveikas vaivoista huolimatta:(Nyt ei kiinnosta mikään.

AnnaMyyRe: Ahistaa28.7.2014 11.52
Googlettein ja tältäkin palstalta tuli mm.Sitrukselta joskus 2010 olleen tolkutonta väsymystä.

SitrusRe: Ahistaa28.7.2014 19.46
Joo, niin oli. Kai sitä väsyi kun ei saanut syötyä eikä nukuttua.

On mulla ollut väsymyskausia myöhemminkin. b-vitamiini helpottaa yleensä nopeasti.

Pitääkö lapselle esittää aina pirteää ja iloista? Mulla ei ole lapsia, mutta muistan hämärästi omasta lapsuudesta, että eniten huoletti aikuisen teeskennelty tunnetila.

AnnaMyRe: Ahistaa28.7.2014 20.42
Ei toki tarvii,tarkotin sitä jos ei toistuvasti jaksa rutiineja ja on koko ajan ihan zombie ja makaisi vaan eikä siis jotain ruokaa jaksais laittaa tai huolehtia pyykeistä jne...no sillee ei ole onneksi ollut.Tai ruuan suhteen on ehken lapsi ollu vähän enempi eineksillä...

Tänään kuitenki päivä on mennyt aamuahistusta lukuunottamatta suht ilman väsymystä,ihanaa :)Ei päikkäreitä vaikka jo vilkaisin jossain vaiheessa sillä silmällä sohvaa.

Syötyä ei ole tullut kuin hieman kalakeittoa ja leipää sekä banaani, vois ehkä pari voileipää ja jäätelön vielä.

On mun kroppa jokatap.sekasin jotenkin,kun nuo menkat oli jossain vaiheessa viikon välein ja nyt ei pariin kk kunnes nyt muka ovat hyvin hämärästi mutta ei juuri tunnu tulevan lasta ei paskaa koko jutusta.

Ois mulla se Primolut mutten takuulla alota tähän hässäkkään mitään lisää.

Joo ja sokerit + kilpparit ok,ruoka-aineista soittoaika ens viikolla.

Nyt on olo niin pirtee et vois vaikka innostua asioista jotka normisti kiinnostaa, vähän vaan kello on eri ajassa fiiliksen kanssa.

Jospa tää tästä...ainakin saa hengähdystaukoa, maha nyt kipuilee muttei kovin pahoin aamun jälkeen.

MedsRe: Ahistaa28.7.2014 21.30
Onko sulla tukiverkostoa kun kuulostaa et olet yksin vaivoinesi, vai tää palsta ainoastaan?

Mulla maha on voinut paremmin kun alotin uuden lääkkeen eilen OMEP UNO GASTRORESIST KAPSEL 20MG , ostin sen Eestistä mutta täältäkin saa vastaavia käskauppalääkkeitä apteekista, oletko harkinnut niitä kokeilla ?

martoRe: Ahistaa28.7.2014 21.50
Annamyy, en haluaisi paasata enkä todellakaan pahoittaa sun mieltä, mutta kun kerrot oireistasi, kuinka ne suurimmaksi osaksi liittyvät vatsanseudun kipuihin, niin en ymmärrä mikset vois kokeilla ruuansulatusentsyymiä, jos siitä oikeesti olis sullekkin apua. Tuo, että kun sanoit viimeks, ettet syö juurikaan mitään, niin oli vähän outo vastaus sulta, että minkä takia ei voi edes testaa.

Sä kuitenkin syöt jotain päivän aikana ja jos sulla ruoka ei sula kunnolla elimistössä, niin voin hyvinkin kuvitella, kuinka paha olo sulla on, koska kaikkihan liittyy kaikkee ja jos yks osa-alue elimistössä toimis paremmin, niin luonollisesti sulla olis parempi olo, niin fyysisesti ja henkisesti, joten mä edelleen painotan, että kokeile ihmeessä.

Sä vaikutat aikaajoin aika masentuneelta ihmiseltä, eikä mikän ihmekkään, niin siksi ehdottaisin, että soittaisit terveyskeskukseen ja varaisit ajan psykiatrialle, jotta voisit puhua sun elämästäsi ja huolistasi. Se kummasti jeesaa kun juttelee "kolmannen persoonan" kanssa niistä asioista, jotka painaa mieltä. Toki nää psykiatriat usein ehdottavat että voisit syödä jotain mieltätasaavaa lääkettä, mutta sitä en kyllä suosittele ollenkaan. Useimmat mielialalääkkkeet vaan pahentavat sun olemassa olevia oireita, ainakin aluksi ja se voi olla monelle erittäin rankkaa, jopa fataalia.

SitrusRe: Ahistaa28.7.2014 21.58
marto puhui hyvin.

en tarkoita nyt annamyytä, enkä ketään tiettyä hlöä, mutta joskus ottaa pannuun kun vastaa jonkun kysymyksiin parhaansa mukaan, ja myöhemmin toteaa, että se kyselee edelleen samaa eikä neuvot kelvanneet edes kokeiltaviksi.

mäkään en tajua jos entsyymiä ei edes kokeile - se on niin helppoa, ja tehon huomaa saman tien. Sen sijaan esim. ruokavalion muuttaminen jauhottomaksi on paljon suurempi operaatio ja aikamoista hakuammuntaa.

TalvitarRe: Ahistaa29.7.2014 7.55
Komppaan edellisiä eli kehotan kokeilemaan ruuansulatusentsyymejä, hieman taustaani miksi:

Itsellä refluksi on viimeisen 12 kk:n aikana on ollut pahimmillaan, aiemmin pärjäsin satunnaisilla happosalpaajakuureilla: Kevättalvella joudui syömään todella tuhdin antibioottikuurin, mikä kirjaimellisesti räjäytti vatsan rikki.

Nyt on menossa kuudes kuukausi 40 mg/vrk Somacia. Suuri helpotus on, että kivut ovat nyt vihdoin kurissa ja yövalvomiset takanapäin. Todella lannistava lisäoire kuitenkin oli vatsan jatkuva turvotus, kuin pitkällä raskaana oleva. Muutoin suht terve pää tukalassa kropassa on ollut koetuksella, kun olin laihduttanut yli 10 kg, mutta vatsan kohdalta vanhat vaatteet kiristivät enemmän kuin ennen : (

Täältä palstalta luin ruoansulatusentsyymeistä, mutta em. kuvion käynnissä ollessa asuin Aasian suunnalla eikä mitään vastaavia tuotteita ollut saatavilla ja ulkomailta tilaamisessa pitää varautua pitkään sählämiseen postin ja tullin kanssa.

Laskin tuolloin päiviä, että pääsen Suomeen juhannuksen viettoon ja kokeilemaan entsyymejä. Eräästä nettikaupasta tilasin ennalta postiin odottamaan Solgarin Digestive Enzymes ?ruoansulatusentsyymikapseleita (100 kpl 15,70 EUR) sekä ilmaa liikkeelle laittavia Cuplaton-kapseleita (100 kpl 17,16 EUR).

Napsin näitä pariin otteeseen päivässä ja noin viikon käytön jälkeen pallomaha laski yli puolella ja mieli koheni samassa tahdissa. Nyt olen palannut Aasian mantereelle bagaasit täynnä entsyymejä. Vatsa turvottelee kyllä edelleen välillä paljonkin, mutta se johtuu varmaan pitkälti omista repsahduksista ruokavaliossa (hiilarit, sokerit, rasvat).

Tosin olen miettinyt, lisääkö Somac turvotusta, onko kellään tämän suuntaisia kokemuksia? Voisin kokeilla vaihtaa merkkiäkin, Nexiumia saa täältä. Tavoitteena on kyllä vähentää päiväannostusta puoleen ja ehkä jossain vaiheessa kokeilla olla ilman - kunhan saan taas pysyvämmän ja ryhdikkäämmän otteen ruokavaliosta.

TalvitarRe: Ahistaa29.7.2014 7.59
Komppaan edellisiä eli kehotan lämpimästi kokeilemaan ruuansulatusentsyymejä, hieman taustaani miksi:

Itsellä refluksi on viimeisen 12 kk:n aikana on ollut pahimmillaan, aiemmin pärjäsin satunnaisilla happosalpaajakuureilla. Kevättalvella joudui syömään todella tuhdin antibioottikuurin, mikä kirjaimellisesti räjäytti vatsan rikki.

Nyt on menossa pian kuudes kuukausi 40 mg/vrk Somacia. Suuri helpotus on, että kivut ovat nyt vihdoin kurissa ja yövalvomiset takanapäin. Todella lannistava lisäoire kuitenkin oli vatsan jatkuva turvotus, kuin pitkällä raskaana oleva. Muutoin suht terve pää tukalassa kropassa on ollut koetuksella, kun olin laihduttanut yli 10 kg, mutta vatsan kohdalta vanhat vaatteet kiristivät enemmän kuin ennen : (

Täältä palstalta luin ruoansulatusentsyymeistä, mutta em. kuvion käynnissä ollessa asuin Aasian suunnalla eikä mitään vastaavia tuotteita ollut saatavilla ja ulkomailta tilaamisessa pitää varautua pitkään sählämiseen postin ja tullin kanssa.

Laskin tuolloin päiviä, että pääsen Suomeen juhannuksen viettoon ja kokeilemaan entsyymejä. Eräästä nettikaupasta tilasin ennalta postiin odottamaan Solgarin Digestive Enzymes ?ruoansulatusentsyymikapseleita (100 kpl 15,70 EUR) sekä ilmaa liikkeelle laittavia Cuplaton-kapseleita (100 kpl 17,16 EUR).

Napsin näitä pariin otteeseen päivässä ja noin viikon käytön jälkeen pallomaha laski yli puolella ja mieli koheni samassa tahdissa. Nyt olen palannut Aasian mantereelle bagaasit täynnä entsyymejä. Vatsa turvottelee kyllä edelleen välillä paljonkin, mutta se johtuu varmaan pitkälti omista repsahduksista ruokavaliossa (hiilarit, sokerit, rasvat).

Tosin olen miettinyt, lisääkö Somac turvotusta, onko kellään tämän suuntaisia kokemuksia? Voisin kokeilla vaihtaa merkkiäkin, Nexiumia saa täältä. Tavoitteena on kyllä vähentää päiväannostusta puoleen ja ehkä jossain vaiheessa kokeilla olla ilman - kunhan saan taas pysyvämmän ja ryhdikkäämmän otteen ruokavaliosta.

AnnaMyyRe: Ahistaa29.7.2014 10.05
Moi.Otan kokeiluun jonkun entsyyminkin sitten.

Martolle:mulla on terapia, mutta on pähkähullua istua siellä tunti valittamassa mahaansa ja maksaa siitä itsensä kipeeksi.

Ja olen aloittanut kk sitten mielialalääkkeen,Seronilin, koska terapeutti sanoi mun olevan niin alakuloisen oloinen, ilmeisesti ajatuksena että saisin sen avulla mahan ajattelun sivummalle.

Seronilin aloituksesta viikko(sattumaa tai ei) mulla alkoi hurja pään puristus ja sitten maata kaatava väsymys jonka ei pitäis mielestäni kuulua tuohon lääkkeeseen.Sanotaan se yleisissä sivuoireissa mutta kai sen kuukaudessa pitäis ollu mennä ohi.

Omasta mielestäni maha on aiheittanut masennusoireet eikä toisinpäin,vaikka terapeutin mukaan pitääisi pikkuhljaa pureutua syihin mahakivun takana-eli mitä pakenen mahaoireilulla(tyypillinen psykiatrian näkökulman kannanotto).

Rahatilanteeni on tosihuono, ja kaapit on pullollaan erilaisia puoliksi käyttämättömiä valmisteita mutta tosiaan kokeilen vielä tuon entsyymin, vaikkei tämä homma tunnu liittyvän mitenkään ruokaan.

Nyt muistan...olen joskus vuosia sitten hankkinutkin jotain entsyymiä, sekin jäi tehottomana puoliksi käyttämättä koska löysin vanhentuneen paketin kaapin perältä.Vihreenvalkee paketti...mitähän lie.

Meds on mulla ystäviä muttei täällä juurikaan,yksin oleilen suurimman osan aikaa.

SitrusRe: Ahistaa29.7.2014 10.20
Digest Basic on monikirjoinen entsyymi, suosittelen.

martoRe: Ahistaa29.7.2014 10.51
Moi annamyy,

Älä ota kokeiluun "vaan jotain" entsyymiä, vaan ota sellainen kokeiluun, mistä on muilla ollut hyötyä eli esim Digestive Basic ja kokeile se 90 kapselia, joka menee kyllä suht nopeesti ja vaikutus alkaa jo muutaman käyttökerran jälkeen. Jos sitten huomaat, että siitä on hyötyä, niin voit sit miettiä hiljaa mielessäs, että olipa hyvä että kokeilin tätä, etkä ajatellut, että eise kuitenkaan auta. Jos et halua 90 kapselia ostaa, niin voit myös ostaa halvemmalla 30 kapselia, tosin hintaero ei ole kovin suuri.

Miksi sun pitää maksaa terapiasta itsensä kipeäksi? En ymmärrä, joten mä kerron miten sun kannattais menetellä. Soitat sun terveyskeskukseen ja kerrot tilanteesi ja haluaisit jutella jonkun kanssa. Ne luultavammin antaa sulle suht nopeasti ajan joko psykiatriselle sairaanhoitajalle tai psykologille, eikä se maksa sulle mitään tai jos maksaa niin pari ekaa kertaa, jolloin siitä verotetaan normaali terveyskeskuskäynti eli onkse ny jotai 13 euroa, jonka jälkeen rattaat alkaa pyörimään ja homma muuttuu maksuttomaksi. Tottakai tämän aikana kun käyt juttelemassa sun mieltäpainavista asioista, niin nämä lääkärit ja terapeutit tulee varmasti ehdottamaan, että mieltätasaavista lääkkeistä ja muista antipsykoottisista lääkkeistä voisi olla apua, mutta olen edelleen jyrkästi sitä vastaan, että ei ole eikä kannata syödä ja kukaanhan niitä ei voi sua pakottaa syömään, ei edes sen uhalla, että jos sulla olisi vaikka kuntoutustuki menossa, niin eine voi sitä katkasta sen takia, ettet suostu syömään lääkkeitä, jos muuten prosessi menee eteenpäin.

Rahatilanne on itselläkin huono, vaikka olenkkin kokopäivätyössä, mutta eron jälkeen tuli elämään täysi muutos, jonka myötä olen joutunut alottaa aivan nollasta, siis kaiken materian suhteen, joiden hankinta sitten syö rahaa todella paljon sekä tottakai refluksini ja sen helpottamiseen koskevat lisäkustannukset vaikeuttavat entisestään taloudellista tilannetta, mutta tässä tulee juuri esiin niiden asioiden priorisointi kun huomasin, että noi entsyymit auttaa mua voimaan paremmin, niin tottakai mä tulen ostamaan niitä jatkossakin. Otan ne rahat sitten pois jostain muista elämääni koskevista asioitsta. Mullakin ois tarkoitus, että voisin joku päivä olla ilman happosalpaajia, mutta kesällä nyt se ei tule onnistumaan. Syksymmällä aion kokeilla. Missä päin muuten asustelet Annamyy?

AnnaMyyRe: Ahistaa29.7.2014 19.43
Mulla on kelan korvaama terapia,siinä oli aikamoinen ruljanssi ennenkuin sen sai.

En ole kuntoutustuella.

Tarkalleen ottaen mihin vaivaan tuo Digestive Basic tuo helpotuksen, turvotukseenko?Ei sitä niin paljon ole ja epäilen vähän porevitamiinien ja muiden makeutusaineiden sitä aiheuttavan.

Pahin on syömisistä riippumaton lähes jatkuva paikkaa vaihtava kipu ja epämiellyttävät tuntemukset ja poltot.

Ja siis:olen jo syönyt kk:n ajan Seronilia joka on ssri-lääke.Nyt olen mahakivusta huolimatta taas toiveikkaampi kun ei väsytä.

Kerään rahaa mennäkseni yksityiselle, vaikka kipua on joka paikassa muuallakin, navan kohta ja siitä sentti ylös ja alas läpi mahan on sangen outo paikka.

Asustelen kaukana pääkaupunkiseudulta itäänpäin.

SitrusRe: Ahistaa29.7.2014 20.40
Se auttaa jos ruoka ei sula.

martoRe: Ahistaa29.7.2014 21.42
...nojoo en jakss enää yrittää auttaa. tsemppiä!

SaturnusRe: Ahistaa29.7.2014 21.45
AnnaMyy, täällä yksi vatsakipuileva. Just nyt olo on perseestä. Mulla on sama tilanne kuin sulla, eli pieni lapsi kotona. Kesälomakin vielä, eli ohjelmaa pitäs kehittää ja jaksaa touhuilla. No, tänään jouduin perumaan Linnanmäen reissun + hotelliyön Hgissä vatsakivun vuoksi.

Alavatsakipu alkoi menkoista, mutta ei loppunutkaan vaan jäi. Vedin buranaa -> ylävatsakipu. Nyt riitelevät keskenään, kumpi saa vallan. AnnaMyy, kun mainitsit, että menkkamaisia kipuja sullakin, niin onko sulta tutkittu endometrioosin mahdollisuutta? Se aiheuttaa tosi monimuotoisia kipuja, myös suoliston alueella.

Itellä ollu aina järkyttävät menkkakivut, jotka hiipuivat raskauden jälkeen mutta nyt palailee takaisin (lapsi 3 v.). Kävin gynellä jouluk. ja ultrattiin, ei mitään. Mutta endo ei välttis näy muualla kuin tähystysleikkauksessa. Niin tuli vaan mieleen, että voisko sulla tuohon vatsakipuiluun liittyä tämmöstä.

SitrusRe: Ahistaa29.7.2014 21.52
Todella. Mullakin on aina ollut karmeat kk-kivut. Luulin sen olevan normaalia naisenelämää, mutta endometrioosihan sieltä löytyi.

Se leikattiin tähystyksellä. Kivut hävisivät ja palasivat parissa vuodessa, mutta eivät enää niin pahoiksi.

AnnaMyyRe: Ahistaa30.7.2014 9.45
Parikyt vuotta sitten oli alamaha ja selkäsärkyä, sekä juuri tuossa navan kohdilla alla polttelua jne.Tutkittiin ja tutkittiin, laparoskopiassa löytyi hieman alkavaa endometrioosia vatsakalvon takaseinämästä joka poltettiin pois.Ultrassa ja muussa sitä ei näkynyt.

Sanottiin ettei sen pitänyt olla syy kipuihin.Myöhemmin on monesti sanottu ettei oireet täsmää endoon.

Esim tärinäkivun pitäisi olla sille tyypillistä ja kovat kuukautiskivut,muttei mulla mielestäni mitään hirvittäviä kk-kipuja ole, ei ollut silloinkaan 20 v sitten tyypillistä endokipua ja oiretta.

Mullakin saattaa menkkakivut jäädä päälle, tässä on monenlaista kipua limittäin ja lomittain ja päällekkäin.

Tuo ylämaha voi olla toiminnallista dyspepsia juttua, keskimaha arvoitus.Tosi kurjaa aamulla pyöriä sängyssä tuntitolkulla kullostellen alamaha ja navanymp.kipuja,nytkin pistelee tuohon navan viereen ja siitä pistosta jää polttava tuntemus:/

Onko sulla Saturnus endoa epäilty?Jaksamista sullekkin, syö naista kun jää reissujakin tekemättä:/

Mulla ei kipu sinällään rajoita tekemisiä, vaan sitä kautta että vetää mielen niin matalaksi ettei jaksa lähteä ja touhuta:/

AnnaMyyRe: Ahistaa30.7.2014 9.49
Korjaan tietenkin vatsaONTELON eikä kalvon takaseinämässä.

SaturnusRe: Ahistaa30.7.2014 10.14
Endoa ei ole epäilty, paitsi mä itse :-D En ole gynellä koskaan varsinaisesti alavatsakipujen takia käynytkään (koska mäkin olen Sitruksen tapaan ns. tyytynyt naisen osaan), viimeksikin rintojen kipuilun, mutta gyne halusi tsekata paikat. Oon taas gynelle menossa parin viikon päästä, nyt asiana tää alavatsakipu.

Endohan on uusiutuva sairaus. Jos sulla on 20 v. sitten jo alkavaa todettu niin kannattais kyllä käydä sekin puoli tarkastuttamassa. Kun se voi tosiaan kasvaa suolistoon ja virtsarakkoonkin + aiheuttaa kiinnikkeitä, niin voi aiheuttaa monenlaisia kipuja.

Kyllä mä olisin periaatteessa voinut sinne reissuun lähteä, kipu ei ole niin voimakas, mutta kun muksu on vilkas tapaus ni ei muakaan houkuttanut tapella + juosta sen perässä Lintsillä vatsakipuisena... :-)

AnnaMyyRe: Ahistaa30.7.2014 17.24
Olin joskus 10 v sitten menossa uuteen laparoskopiaan mutta erikoislääkärin mielestä ei ollu aihetta, kun ei oireet viitannu endoon...

Onko sun ,Saturnus alamahakivut ihan alhalla vai yltääkö navan allekkin?

Itse se vissiin pitää sitä endo-mahdollisuutta mainostaa , merkintöjä on papereissa ettei merkkejä endokyhmyistä,niin kyhmyistä...hemmorroidisia kystia oli tammikuun lopussa.

SaturnusRe: Ahistaa30.7.2014 19.03
Mulla on välillä ihan alhaalla kivut, jotka tunnistan "menkkakivuiksi". Erotan ne ruuansulatuksesta johtuvista kivuista, ts. menkkakipu on tasaista ja ruuansulatuskipu aaltoilee. Välillä kipu on selkeesti ylämahassa ja välillä seilaa miten sattuu ja on vaikee paikallistaa. Menkat jatkuu nyt 8. päivää, tiputtelee.

Oon kyllä alavatsakipuja valittanut vuosien mittaan useinkin lääkärin vastaanotolla (gynelle en vaan ole jostain syystä ajautunut kipukausina), mutta näkyy yleislääkärit olevan ihan pihalla endon mahiksesta. Muistan kun jo vuonna 2008 kävin alavatsan ultrassa yksityisellä Helsingissä, ja ainut kommentti miespuoliselta ultraajalta oli: "Et sä ainakaan raskaana ole". Viime syksynä terkkarilääkäri epäili korkeintaan gynekologista tulehdusta. Kun ei löytynyt, asia jäi siihen. Labrakokeetki ok ja kun kipukin sit lopulta laantui, ei tutkittu enempää.

Oon itse opiskellut asiaa netistä ja ainakin kaikki alavatsaoireet täsmää endoon.

SaturnusRe: Ahistaa30.7.2014 19.05
Ai niin ja mulla on myös semmosia "viiltoja" tai pistoja navan seudussa, niitäkin ollu jaksoittain niin kauan ku muistan.

SitrusRe: Ahistaa30.7.2014 20.48
Mulla olikin kiinnikkeitä. Ne saatiin laseroitua pois, paitsi virtsarakossa olevat, joita ei uskaltanut yrittää - olisi voinut puhkaista virtsarakon.

Olen kiitollinen lääkärille, joka viimein viitsi tutkia kipujeni syyn. Olin sentään kärsinyt kovista kivuistani koko ikäni, ja syönyt niihin aina kuukautisten aikaan vahvoja särkylääkkeitä.

SaturnusRe: Ahistaa30.7.2014 21.40
Oliko sulla Sitrus kipuja pelkästään menkkojen aikaan, vai muulloinkin?

SitrusRe: Ahistaa30.7.2014 21.45
Oli. Tilanne paheni lopulta sellaiseksi, että PMS-aikanakin oli mahakipuja. Kivut myös muuttuivat erilaisiksi. Esim. auton tärinä oli tuskallista, ei sentään aina. Kk-kivut eivät enää olleet supistelevia, aaltoilevia, välillä helpottavia, vaan yhtäjaksoisia. Asia sai vauhtia, kun ajoin naama valkoisena ja kivusta kuumeisena päivystykseen. Tapahtuma käynnisti tutkimuksen, joka vahvisti lääkärin endoepäilyn, mutta vasta tähystyksessä selvisi, miten paljon kiinnitteitä ja pesäkkeitä oli.

AnnaMyyRe: Ahistaa31.7.2014 9.43
Mikähän se nyt...yöllä unen läpi asentoa vahtaessa tajusin sattuvan vasemmalle ylämahaan ehkä sentin-viiden alue ja nyt se koskee syvään hengittäessä ja asentoa vaihtaessa sekä kokoajan polttelee, säteileekin johonkin.Ei se painaessa tutuis aralle.

Omepratsolia pitäis syödä vielä viikko mutta epäilen ettei se sovi mulle.

Mahakin vähän löysällä.Ei päivää ilman oireita jonkinmuotoisena, tämä käy niin mielen päälle.

Luin endopalstaa ja kyllä sielläkin tuntuu olevan aika epätoivoisia ihmisiä jatkuvien vaivojen kanssa.

SaturnusRe: Ahistaa31.7.2014 18.30
Sitrus, kuulostaa tosi tutulta. Mulla oli tosiaan melkein viikko yhtäjaksoista kohdun supistusta, alkoi hiipien jo ennen menkkoja. Ei auttanu parasetamoli, burana ehkä vähän mut reflu sit paheni. Nyt aaltoillen helpottaa, mutta vieläki tulee päivän mittaan pari kipupiikkiä (ja menkat siis jo 9. päivää, hyvin hyvin vähäisenä kuiteski).

Toivon mukaan tutkitaan nyt kunnolla, mikä mättää. Gynelle 2 vkon pästä, huomenna jo yleislääkärille, tavoitteena päästä ainakin manometriaan/leikkausarvioon. Ehkä myös peräpään tähyyn, meilllä suvussa divertikkeliongelmaa.

Julkiselle tietty pitää vähän odotella, mut ei kai tää parissa kuukaudessa tapa kun ei oo tähänkään asti. Onkohan sinne leikkaukseen muutes pakko mennä, jos todetaan et leikkaus ok? Mä en oo kuitenkaan täysin vielä sitä päättänyt :-D

SitrusRe: Ahistaa31.7.2014 18.48
Ei tietenkään ketään väkisin leikata. Mulla se ainakin paransi elämää merkittävästi.
Toivoin, että asiaan olisi puututtu aikaisemmin, ettei olisi tarvinnut kärsiä niin pitkään.
En tiedä miten hyvin se yleensä onnistuu, ehkä mulla oli taitava lääkäri ja hyvää onnea.
Mulla on aina ollut myös runsaat ja monta pvä kestävät kuukautiset.
Yösidettä olen käyttänyt päivälläkin ja yöllä saa pahimpina päivinä vaihtaakin.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.8.2014 0.08
Ei väkisin,mutta se ei periaatteessa toimenpiteenä ole kovin iso vrt avoleikkaus.

Mä pelkäsin nukutusta ihan hulluna ja anelin puudutuksessa tehtäväksi,mutta lääkäri sanoi ettei sitä potilaan tuskaa kukaan kuuntele-sanoi ihan nätisti.

Sittemmin kun ite ollu kys.tp mukana, en haluis enää puudutuksessa,sen verran hurjannäköstä touhua operaatio kuitenkin on.

SitrusRe: Ahistaa1.8.2014 8.38
Mun yllä olevan vastaus oli Saturnuksen kysymykseen.
Tulikohan tässä sekaannus?

Täsmennän: endometrioosi leikattiin laparoskooppisesti, eli mahaan tehtiin 3 tai 4 pientä reikää, josta instrumentit vietiin sisään. Nopeuttaa paranemista, vähentää tulehdusvaaraa. Yleisanestesia.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.8.2014 18.41
Ei tullu sekaannus tajusin kyllä että oli Saturnukselle, mitähän sitten omaa kokemusta kirjottelin ehkä vähän epäjohdonmukaisesti,sori!

Ja yleisanestesia mullakin, mutta toisessa roolissa kuin potilaan ollu laparoskopioissa sittemmin.

martoRe: Ahistaa2.8.2014 21.24
Sitrus tai joku muukin ruuansulatusentsyymejä käyttävä voi vastaa. Eli käytättekö ruuansulatusentsyymiä _jokaisen_ aterian yhteydessä, siis oli kyse runsaasta aamupalasta, lounaasta ja päivällisestä aina kevyeen lltapalaan ja muihin pikku välipaloihin saakka? Rupesi mietityttämään tämä.

SitrusRe: Ahistaa2.8.2014 21.45
En käytä. Silloin käytin 2-3 kertaa pvässä, kun mahan turvotus ja varsinkin kipeytyminen oli pahimmillaan.

Olin unohtanut, että alussa maha oli kipeä koko ajan. Siis koko ajan. Näläntunnetta ei ollut. Tiesi että pitää syödä kun maha oli tietyllä tavalla kipeä, syönnin jälkeen se tuli toisella tavalla kipeäksi. Siihen aikaan en vielä tiennyt edes ruoansulatusentsyymien olemassa olosta.

Nykyään mahakivut on hävinneet

SusaRe: Ahistaa2.8.2014 23.35
AnnaMyy, kokeile jättää viljat pois. Voit olla allerginen viljoille ilman että testit näyttää yhtään mitään. Oireesi kuulostaa harvinaisen tutuilta, ja minun kohdallani kyse oli viljoista vaikka mitkään testit ei sitä näyttänyt.

En ole lääkäri mutta jos kivut ovat navan seudulla, kyseessä on todennäköisesti ohutsuoli. Suolistosairauksia tunnetaan tänäpäivänä todella huonosti ja jos kyseessä on kohdallasi myös viljat jotka ei näy testeissä, et saa mitään apuja lääkäristä, et yksityiseltä etkä kunnalliselta puolelta. Se sinun tulee selvittää itse kokeilun kautta. Mitä jos säästäisin rahasi ja kokeilisit ensin tämän ja sitten vasta menisit yksityiselle?

Itselläni tulehdusta näkyi pohjukaissuolessa joten se huomattiin tähystyksessä. Silti lääkärit ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jos suoli on huonossa kunnossa, suolinukassa vaurioita, se aiheuttaa tietysti luonnotonta sairaanloista väsymystä koska elimistösi ei saa ravintoaineita joita se tarvitsisi. Vatsakivuista puhumattakaan. Itse en usko tuohon henkiseen väsymykseen mitä yllä mietit. Ajattelin monesti myös noin kun pikkulapsiarkea elin että se väsyttää. Minulle myös määrättiin ahdistukseen mielialalääkkeet vaikka kyseessä oli suoliston huono kunto.

Googleta Antti Heikkilä ja kokeile viljojen jättäminen 8 viikoksi. Jos tämän aloitat ja haluat tehdä sen kunnolla niin aloita ns. 2-4 päivän keittopaastolla jossa syöt hyvin yksinkertaisesti kana- tai kalkkuna keittoa jossa lisäksi vain porkkanaa, vettä, suolaa ja voita. Lisäksi jotain vihanneksia, kurkku ja tomaatti ymmärtääkseni hyviä jos vain refluksin puolesta nämä sinulle käy. Kanamunat myös käy jos ei pahenna itselläsi oloa. Kana ja porkkana on suolistolle helppoja ja tällä olisi tarkoitus rauhoittaa suolistoa. Samaa käyttää suolistosairaat kun aloittaa SCD- ruokavalion jota voit googlettaa myös jos kiinnostaa. Nyt en löydä artikkelin mutta joskun törmäsin termiin hiilihydraatti-intorelanssa jossa myös lähdettiin samalla periaatteella. Tämän jälkeen jätät pelkästään viljat pois ja katsot mitä tekee.

Paljon puhutaan tänäpäivänä viljojen aiheuttavan mm. seuraavia:

Keliakia, Reumataudit, HLA positiivisuus, fibromyalgia, diabetes, allergiat, astma, ihottumat, psoriasis, epilepsia, pälvikaljuus, vitiligo, MS-tauti, erityisesti KILPIRAUHASEN TULEHDUS sekä liika- ja vajaatoiminta, rytmihäiriöt, lisäkilpirauhasen ja haiman sekä lisämunuaisten sairaudet, kuukautis- ja muut hormonaalisethäiriöt, hedelmättömyys, masennus, riippuvuudet, osteoporoosi, suolistotulehdukset, mahavaivat, refluksitauti, suutulehdukset ja haavaumat, sydän- ja verisuonitaudit, nokkosihottuma, ruoka-yliherkkyydet, migreeni, useat syövät, vaskuliitti, sarkoidoosi, toistuvat tulehdukset, väsymysoireyhtymä, ADHD, skitsofrenia, käytöshäiriöt, anemia, vitamiinien ja hivenaineiden puutokset, krooniset kiputilat,

- Itse kerkesin näistä saada tällaisen listan ennenkuin tajusin yhteyden, joten ei tämä täyttä kukkua voi olla: rytmihäiriöt, masennus, suolistotulehdukset, mahavaivat, refluksitauti, aftat suuhun, ruokayliherkkyydet (soija on pahinta myrkkyä, saa refluksini jo pienestä määrästä todella pahaksi ja vielä 3. viikon päästäkin nielu ihan täynnä limaa), migreeni, toistuvat tulehdukset, väsymys, vitamiinien puutostilat ja krooniset kiputilat.

Käsivarsiani särki ja toisinaan en pystynyt pitämään kynää kädessä kun niveliin sattui, tiskiluutun puristaminen tuotti toisinaan myös tuskaa.. - Kaikki nämä minun kohdallani johtui viljoista. Allergiatestit negatiiviset, keliakian koepala negatiivinen ja DNA- geenitesti negatiivinen. Tällähetkellä olen oireeton eikä näitä ole niin kauan kun pidän viljattoman/soijattoman ruokavalion. Ei vuottakaan kun olin niin huonossa kunnossa että päivät nukuin, istuin koneella ja soittelin terveyskeskukseen kun koko muu elämä oli tauolla. Nyt on niin uskomatonta kun elämä on palannut ennalleen. Uskallettin nyt aloittaa vauva-projekti tähän väliin koska olen täydellisen vakuuttunut että refluksi pysyy poissa.

SusaRe: Ahistaa2.8.2014 23.41
Pahoittelut, kirjoitusvirheitä täynnä. Olennaisimman korjaan: Mitä jos säästäisiT rahasi ja kokeilisit ensin tämän...

AnnaMyyRe: Ahistaa3.8.2014 13.19
Odottelen nuo torstaiset vastaukset allergioista.Mutta kaikenlaista on,eikä ota selvyyttä liittyykö kaikki kaikkeen vai monta eri vaivaa.

Esim.kuukautiset oli jossainvaiheessa viikon välein,nyt antoi odottaa lähes 2 kk ja alkoi,mutta sellaisena vaisuna kunnes toissapäivänä kunnon runsas vuoto eli nyt yhteensä pari viikkoo.

Voi sanoo oireita olevan jokapuolella mahaa ja aamuisin herätessä se on juuri navan alla(muulloinkin),missä ei kai gynen vaivojen pitäisi tuntua.

Mulla on joskus ehkä sekavia nää oirekuvaukset kun kipua ja vaivaa on koko mahan alueella ihan ylhäältä kylkiluista alas aina lähes nivusiin saakka.Milloin mikäkin enemmän painottuneena:/

Mulla vaikuttaa hirveesti se kalvava pelko pahanlaatuisesta taudista :( :/

SusaRe: Ahistaa3.8.2014 15.19
On hyvä joka tapauksessa tiedostaa se että suoliston bakteeristo vaikuttaa myös hormonitoimintaan. Eli jos suolisto on huonossa kunnossa, hormonitoiminta voi mennä sekaisin. Eli jos suolistossa on tulehdus, vaikuttaa myös hormooneihin.

Minulla siinä vaiheessa kun vatsavaivat/refluksi oli pahimmillaan, räjähti tyhjästä raju akne naamaan ja tukka rasvoittui joka päivä. -> Hormonitoiminta meni sekaisin.

Lainaus Rauli Mäkelän kirjasta: Reuma ja niveltulehdukset:
" ...ihmisen bakteeristo on äärettömän monimuotoinen ekosysteemi. Se on aineenvaihdunnaltaan erittäin vilkas ja vaikuttaa ruoan sulamiseen, pilkkoutumiseen ja hyväksi käyttöön monella tapaa. Sama pieneliökanta osallistuu jopa ihmisen hormonitoimintaan muun muassa enterohepaattisen kierron kautta, jossa sapen mukana suoleen eritetyt hormonit otetaan uudelleen käyttöön elimistön hyväksi...

VaniljaRe: Ahistaa3.8.2014 17.12
Mielenkiintoisia asioita Susa, niin se on kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ohjat on otettava omiin käsiin. Ruokavalio on se, johon itse voi eniten vaikuttaa. Muutokset ovat monien kohdalla välttämättömiä. Minua eivät lääkkeet auttaneet, oli pakko löytää parannuskeinot muualta ja löytyiväthän ne.

AnnaMyyRe: Ahistaa3.8.2014 17.51
Miten, Susa, oliko sinun oireet jatkuvasti päällä,siis mahakipu ja väsymys jne? Ai mutta oletkin tuossa luetellut moninaista oireistoasi.

Mikähän selittää aikuisella iällä ilmaantuvan viljaherkkyyden,aika kummallista.Multa on otettu suolistotulehduskokeet ja niissäkään ei mitään.

Pitänee tutustua kirjallisuuteen.

AnnaMyyRe: Ahistaa3.8.2014 19.32
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/piinaavat_vatsavaivat

Tuota mä joskus lueskelen "lohduksi"...oon laihtunut parissa kk noin 10 kiloo mutta se ei oo tahatonta.Oon yleensä hoikka,mutta keväällä lihosin porsastellessa jonkun 15 kiloo ja nyt ne on tasottumassa.Sillon keväällä ei tainnu juuri olla mahavaivaa...pari kertaa taisin käydä ensiavussa mutta ei tällee lainkaan.

AnnaMyyRe: Ahistaa4.8.2014 10.38
Kuten monesti täälläkin todettu, ihminen on kokonaisuus.

Eilen illalla läksin autolla ajelemaan kaverin kanssa, iski hirveä makeenhimo.Mätin parisataa grammaa irtokarkkia,sitten käytiin grillaamassa makkaraa ja mätin vielä suklaata.

Mieli piristy eikä mitään mahaoireita, hivenen tuntui kerran närästyksen tapainen kurkssa ilman polttoa ja kipua.

Aamulla heräsin ilman ahdistusta ja kipua...nyt tavanomaista tuntemusta mutta pientä.Ja ahdistuskin kävi kimppuun voimakkaana ylösnoustua sängystä

Tarkoitin vain että mun kohdalla oisi syytä lisätä sosiaalista kanssakäymistä eikä nyhjöttää kotona oireita murehtimassa yksin.Tähän on vaan niiiin fiksoitunu:/

SitrusRe: Ahistaa4.8.2014 10.50
Ilman muuta kannattaa lähteä mökistään maailmalle. Mutta silloin kun on tosi sairas ei jaksa, muistan sen kyllä hyvin.

Jos mä söisin noin paljon karkkia, huh huh! Suklaata olen kyllä syönyt joskus holtittomasti - jotain 70g kerralla - ja siitä huvista saa maksaa.

SusaRe: Ahistaa5.8.2014 14.26
AnnaMyy: Viime elokuusta asti oireet olivat kokoajan päällä. Öisin sain suurelta osalta nukuttua mutta päivisin oireet olivat jatkuvat.

-"Mikähän selittää aikuisella iällä ilmaantuvan viljaherkkyyden,aika kummallista." Ei tässä ole mitään kummallista. Allergioitahan voi tulla läpi elämän. Toisilla puhkeaa siitepölyallergia aikuisiällä, toisilla taas saattaa tulla eläinpölyallergia aikuisena vaikka lapsuuden kodissa olisi aina ollut eläimiä.. Samoin on ruoka-aine allergiat. Monet Autoimmuunisairaudetkin puhkeaa aikuisiällä. Yksi vaikuttava mekanismi on tässä stressi. Jonkin pitkän stressaavan elämäntilanteen jälkeen saattaa puhjeta vaikka mitä sairauksia. Ero, läheisen kuolema/sairaus, raskaus/synnytys, muutto, VELKA, työttömyys jne. Pitkäaikainen jatkuva huono stressi.

Toinen vaihtoehto voi olla pitkä lääkekuuri/antibioottikuuri. Tai sitten joku ulkoinen ympäristötekijä. Esimerkiksi home. -Syitä on varmasti enemmän kuin me tunnetaankaan.

Mutta tuo ulos meno kotoa pois murehtimasta tekee varmasti hyvää. Ihan jo stressin hallinnankin kannalta. Liikunta myös hyvästä.

VaniljaRe: Ahistaa5.8.2014 16.28
Susa, käytätkö tattaria, hirssiä, guinoaa tai amaranttia? Minä olen tehnyt amaranttipuuroa viime aikoina, se on hyvää, en ole aiemmin kokeillut, mutta kyllä kannatti kokeilla. Syön sitä aamuisin pähkinöiden ja vadelmien kanssa. Se maistuu mannapuurolle, mutta on paljon täyteläisemmän makuista ja vatsa kiittää😀

refluksikurkkuRe: Ahistaa5.8.2014 18.04
AnnaMyy, mukavaa kun sulla oli kiva rentouttava ilta, joka vie ajatukset murheista pois :-)!

Oletko suunnitellut jo jotain muuta mukavaa sosiaalista tai muuta tälle viikolle?

AnnaMyyRe: Ahistaa6.8.2014 10.51
Pitäkestoinen juttu sullakin Susa,mutta nyt siis ilm.voit ihan ok :)

R-kurkku,eilen olin myös ajelemassa kaverin kanssa ja illalla olin hyväntuulinen ja olo normaali.

Vaihtelee tosi paljon...illalla oisin voinut tehdä mitä vaan normaalia ja sosiaalista,nyt ei enää siltä tunnu,nyt aamupäivällä.

Olin myös terapiassa eilen ja lopetin seronil-lääkityksen,vajaa kuusi viikkoa söin mutta se tuntui aiheuttavan vaan enempi stressiä.

Tuossa terapiassa ottaa päähän kun siellä se suhtautuminen on mistä kirjotin aikaisemminkin,et mahakivut on oire jostain jota pakenen ja helpompi on valittaa mahakipua kuin pureutua johonkin muuhun.

Omasta mielestä näin ei ole.Sanoin terpalle kun hän sanoi että voidaan kokeilla jotain muuta lääkitystä myöhemmin,että mulle paras lääkitys oisi joku mahan magneettikuvaus tms.

Koska mulla edelleen on järkyttävä pelko jostain vakavasta mahassa ja tällä mielenlaadulla elämä pyörii sen ympärillä.

Toisaalta jos sattuisi ettei tämä ole vakavaa,niin kivut ja tuntemukset on, eikä voi tietää vaikka mulla olisi mitä kiinnikkeitä tms tai mitä vaan kummallista tuolla mahassa tai suolistossa.

Ja oon myös monesti kertonu kuinka todellakin fiksoitunut olen tähän enkä jotenkin voi tälle mitään.Sitä myöten mieliala on mennyt matalaksi eikä mikään mikä ennen tunnu tuottavan iloa ja innostusta ,kaikki masennuksen kriteerit kyllä täyttyy.

Eilen kun oli iltapäivällä meno,niin en nukkunut päikkäreitä,josta olen valtavan iloinen koska säikähdän sitä väsymystä...näyttäisi jotenkin olevan ettei sitä välttämättä tule jos on tekemistä.

Mua niin pelottaa sekin etten palaudu tästä omaksi itsekseni,tää ei ole oikein ihmisen elämää:/

Tänään kai lähden taas illalla ajelemaan ja nyt on neljäs päivä etten ole käynyt lenkillä-sitäkään ei meinaa saada aikaan,minä joka olen himoliikkuja :/

Jotenkin pitäis saada luottavainen ja toiveikas olo...kunhan en olisi jo liian syvällä:/

AnnaMyyRe: Ahistaa7.8.2014 16.19
Saahan nähdä milloin saan tarpeekseni,otan puukon,aukaisen mahani ja katon ite mikä siellä on :/

P-mäinen väsähtänyt olo ja kova kipu, navan seudulla ja ympäristössä + ylhäällä.Sittempä normaalin aamuvatsantoiminnan jälkeen nyt iltapäivällä ripuli yllätti niin etten ehtinyt kuin osin vessaan :(Mitään kummallista en oo syöny,banaanin.

Nyt kramppimaista kovahkoa kipua ihan alhaalla mahassa...tottakai ylhäälläkin mutta toi ihan alhaalla kramppimaisuus taitaa olla uutta.

Huomenna soittaa lääkäri allergiakokeista.

refluksikurkkuRe: Ahistaa7.8.2014 16.46
Voi v kuinka hankalalta ololta tuo kuulostaakaan :- ( :-(

Nuo puukko ja kaiverrus - tuntemukset on kipuajoilta kanssa tuttuja.


Annamyy, auttaako terapia yhtään? Ärsyttävää että kivut laitetaan pelkästään tuon mainitsemasi jutun piikkiin. Olisko sulla mitään mahdollisuutta mennä yksityisen kautta magneettikuvaukseen? Olin itse menossa siihen '(peruin itse ajan) - kaulan ja ruokatorven tiettyä osaa kuvantaen (vaikkakin foniatri varoitti ettei se ole toiminnallinen tutkimus) - tuo kuva-osuus olisi kustantanut n 400e rapiat.


Oletko missään ryhmässä keskustelemassa asioista?

Jaksamista!

AnnaMyyRe: Ahistaa7.8.2014 18.39
Moi, ei se terapia auta...kun siis se on jumittunut munmaha -asiaan joka ei ole sen tarkoitus.

Mahdollisuta yksityiseen ei ole mitenkään, tuollaisia summia en kaiva mistään.

Mutta huomenna kun omalääkäri soittaa, olkoon miten kyllästynyt tahansa, aion sanoa että laittaa eteenpäin.

Nää oireet sopii lisämunuaiskuoren vajaatoimintaankin ja Addisonin tautiin- saatampa mainita asiasta vauhdittaakseni jatkotutkimuksiin pääsyä, koska omalääkärini saoo mulle aina että tieto lisää tuskaa mun kohdalla.

Voi elämä-olin saada vakituisen työpaikan gastroenterologiselta osastolta ja silloin jo ajattelin että tää ei ole totta.Onneks en saanut nippanappa.

Mä en ehkä kuitenkaan osaa tarkastella mahakipu.aikajanaani objektiivisesti.

Tarkalleen ottaen päiväkirjoista ilmenee mun valittaneen mahaa jo 16 vuotiaana, alta 20 v eka tähystys +ultrat, joskus 25 v seuraavat, sitten jotain 34 vuotiaana ja nyt 40 + taas.

Lisänä magneetit(oisko ollu tt-kuvauskin jossain vaiheessa) ja muutamat ultrat joita en kaikkia muista.Ja kolonoskopia joka jäi yritykseksi tuolloin n.25 v ,sit millon se oli...ehkä 9 v sitten.

Joten koko ikäni olen potenut mahaani, välillä oireettomia vuosia, välillä vuosia jolloin en ole hakeutunut tutkimkseen vaikkavaivoja on ollut(ei ilm.näin pahoja)

Ja kun lisänä ahdistusta ym,niin niitähän katsotaan ensin...vaikka en tiiä mikä onmunaja mikä kana!Ainoo minkä tiiän ettei tää oo normaalia.

Eilen onnistuin irrottautumaan mahasta-en osaa selittää,mutta oli eräs projekti johon uppouduin,mahaan koski koko ajan mutta olin ikäänkuin (TODELLA vaikea selittää) erillään kivusta kuitenkin.

Ja joo, tt tai magneettikuvan jälkeenkin ammoin se erikoislääkärikin sanoi närkästyneenä että kun ei löydy mitään ni ei löydy, äänensä oli just smmonen että "kalliita kuvia turhaan".

Saati tää viimekertainen gastroskopian tekijä joka nolasi mut vaikka on hitto ollu mun työkamu,olen siis tähystäny hänen kanssa useasti.

En mä missään ryhmässä käy,tässä koitan päivä kerrallaan kitua:/

AnnaMyyRe: Ahistaa7.8.2014 18.43
Sori noi yhteenkirj.virheet ja kirjaimien poisjäännit,tää näppis on vähän outo.

SusaRe: Ahistaa8.8.2014 12.24
Minulla rehellisesti sanottuna olisi varmasti jäänyt asia selvittämättä ja ravaisin tänäkin päivänä edelleen terveyskeskuksessa ellei lähipiirissäni olisi ollut keliaakikkoa jonka oireet kerkesi mennä hyvin pahaksi ennen diagnoosia, ja itselläni huomasin olevan ihan samat oireet. Tämä jo selvensi minulle että gluteenin aiheuttama suolistovaurio aiheuttaa mm. myös refluksia. Miksei sitten voida katsoa että monessa muussakin tapauksessa refluksi voisi lähteä suolistosta?

Minun lääkäri kyllästymiseen asti kuunteli minun keliakia epäilyä, ja nihkeästi suostui kirjoittamaan lähetteitä kun vaadein milloin mitäkin testiä. Viimein kun sain ruinattua lähetteen tuohon DNA testiin lääkäri oli jopa vihainen kun tulos oli negatiivinen.. Tässä vaiheessa pettymys oli itselläkin kova sillä keliakia ei selittänyt oireitani ja jouduin jo hetkeksi hyväksymään refluksitauti diagnoosin ja kiltisti hakemaan uudet happosalpaajat apteekista. Olin ollut jo 1/2 vuotta gluteenittomalla eikä oireeni ollut helpottanut yhtään.

Vhh- ruokavaliosta olin kuullut paljon positiivista mutta omalla kohdallani tuota olin jo kokeillut eikä ollut auttanut koska maitotuotteet olin korvannut soijalla ja soija pahensi oireita.

Tuossa välissä aloitin tuon mainitsemani SCD- ruokavalion jossa soija oli kiellettyjen listalla. Tuohon aikaan aloitin tuon "keittopaaston" ja tein itse nuo SCD- jugurtit jota ohessa myös söin. Muistaakseni 2 viikkoa niin vaikutukset näkyi jo selvästi.

Myöhemmin myös kokeilin noita tattareita ym. gluteenittomia viljoja ja refluksioireet tulivat heti takaisin.

Tähän selvittelyyn meni itsellä aikaa n. 7 kk, eli todellakin vaivannäköä ja aikaa tulee vaatimaan. Mutta tosiaan, nyt oireet ovat kokonaan poissa ja elämä normaalia. Enää ei tarvitse miettiä onko tämä nyt normaalia väsymystä tai normaalia vatsanvääntelyä/turvotusta. -Tai onko refluksi oire vai sairaus?

Kuten Vanilja sanoi: "Ohjat on otettava omiin käsiin. Ruokavalio on se, johon itse voi eniten vaikuttaa. Muutokset ovat monien kohdalla välttämättömiä. Minua eivät lääkkeet auttaneet, oli pakko löytää parannuskeinot muualta ja löytyiväthän ne. "

Vanilja: Itselläni ei gluteenilla ollut osuutta asiassa vaan viljoilla ylipäänsä. En ole uskaltanut kokeilla amaranttia ja quinoaa, koska hirssi ja tattari ei käy myöskään.

AnnaMyy: Tuossa siis vain se aika jolloin kärsin sietämättömistä oireista. Muita, lievempia oireita minulla oli ollut myös vuosia, kuten juurikin tuo selittämätön väsymys ja vatsan turvotus. -Niihin oli helppo suhtautua kuin ne olisivat normaalia. Olen käynyt vatsaoireideni kanssa ensimmäisen kerran tähystyksessä myös 16-vuotiaana.

Haluan myös painottaa sitä että refluksin kohdalla viljoista itsessään en saanut refluksioireita, ne tulivat usean päivän viiveellä ja oireilivat kahvin, teen, suklaan, tomaatin, sitruunan, alkoholin, jne. seurauksena. Tuo refluksilista oli minulla ehdoton, sillä sain niin pahat oireet noista että esimerkiksi pieni kuppi kahvia aamulla ei tullut kysymykseeenkään, kaikki oli ehdottomia. Viljojen jätön myötä nuo kaikki käyvät.

Minulle pätevä lääkäri sanoi että on enemmänkin poikkeus että suolistoperäiset allergiat näkyisivät testeissä. Meidän 4.v lapsella testattiin ja todettiin myös vilja-allergia, ja arvaa millä testillä? -Otettiin viljat pois ja katsottiin lähteekö oireet. Kun oireet lähtivät, otettiin viljalaji kerrallaan ja kokeiltiin sopiiko. Lopuksi lääkäri kirjoittaa lääkärintodistuksen niistä allergian aiheuttajista joilla oireet lähtivät. Ainoa varma tapa testata allergioita. (Tosin, tässäkin tapauksessa kaikki allergiatestit näyttivät ensin negatiivista ja lääkärin määräyksestä aloitettiin viljaton- dieetti. )

AnnaMyyRe: Ahistaa8.8.2014 18.22
Mun mielestä kokeneet lääkärit tietää että refluksi voi lähteä suolistostta mutta se tekee entistä hankalampaa diagnooseista.

Te olette niin päättäväisiä noiden ruoka-asioiden suhteen.Osaatte olla.

Onko mulla jäänyt jotain tajuamatta,kun mun päähän ei mitenkään mene se, että kun olen oireeton, on aivan sama mitä syön-ei mitään vaivoja.

Muutama vuosi sitten elelin pitkälti sisällyttäen jokapäiväiseen ruokavalioon suuren määrän pullia,kakkuja, suklaata karkkia-ainoo seuraus hemoglobiinin lasku.

En millään voi yhdistää oireita syömiseen tai syömättömyyteen.Niiku oon kertonu, kaikilla tuntuu olevan ettei tietyt ruoka-aineet sovi ja osaavat välttää niitä-ei mulla.

Ehkä sen,että suurina määrinä makeutusaineet,pastillit ym aiheuttaa jonkinlaista turvotusta mutta se on sivuseikka...nyt tulikin mieleen käydä apteekista jotain jolla mahdollinen ilma tulisi ulos vaikkei mitään pinkeetä olekkaan.

Oli taas niin tuskanen aamu ja koko päivä et laittauduin itkuisena päiväunille,mutta sitten läksin vaativaan maastoon 1.5h lenkille ilman mitään vaikeuksia.Että väsymys ei vaikeuta liikkumista muutoinkuin aiheuttamalla haluttomuutta/jaksamattomuutta aina lähteä.

Ja joulu-mätin kaikkea mahdollista yötäpäivää ollen oireeton ja rento.

Lääkäri ei soittanut:/ Mun kalenterissa on tää päivämäärä soittoajaksi.Mitään hyötyä siitä ei ole, jos ne allergiat näkyy vain satunnaisesti testeissä.

Mun missio ois päästä gastroenterologille ja tutkia perinpohjin kaikki(en pääse syövänpelosta), sit voisin vaikka alkaa kokeilemaan jotain dieettiä.

Osaakin koskee-syönyt olen tänään banaanin ja lenkillä metsästä mustikoita.Ei mitään ruokahalua ole.

Todella ihanaa Susa että olet päässyt vaivoista.

Kertokaa vielä mulle miten olette aikoinanne tai nykyäänkestäneet epätietoisuudet ja pelot vai onko kaikki niin viilipyttyjä ettei ole hermoilleet?

Yhden hermoilijan tiedän:SS-luetko enää palstaa, jos luet niin laita edes rivi kuulumisia-luulempa että sun kohdalla no news=good news mutta ois niiin kiva kuulla.

AnnaMyyRe: Ahistaa8.8.2014 18.41
Lisään vielä:nytpä tajusinkin että närästelee muun lisäks,kurkussa tai ruokatorven yläpäässä jonkinlaista polttelua ja lenkillä röyhtäytti hapottomasti-otin päivällä gavisconia ja jos tässä jotain ruokaa saa syötyä,niin sitten yöksi.

Salpaajanhan lopetin tehottomana vajaan 2 viikonkäytön jälkeen, mitähän mahtaa kuulua ruokatorven lieville tulehdusmuutoksille:/

VaniljaRe: Ahistaa8.8.2014 19.18
Hienoa Susa että olet löytänyt oman ruokavaliosi. Ei tosiaan kannata kokeilla amaranttiakaan, jos ei tattari, hirssi tai kvinoakaan sovi.

AnnaMyy, ruokavalion muuttaminen ei ole helppoa, se on vaikeaa kenelle tahansa. Mutta kun muutosten jälkeen alkaa tulla yhä enenevässä määrin oireettomia päiviä ja olo helpottaa, ei halua enää palata entiseen. Sitä paitsi uuteen ruokavalioon tottuu yllättävän nopeasti ja siitä alkaa oikeasti nauttimaankin, itse en edes haluaisi vaihtaa omaani mihinkään muuhun. Olen aivan ihastunut, siihen kaikkeen ihanaan, mitä ruokavalion muutokset, toivat mukanaan. Monet sanovat ettei ruokavalio vaikuta oloon, mutta meni kaksi vuotta ennenkuin oireet kokonaan katosivat. Nyt niitä oon yhdeksän kuukauden oireettomuuden jälkeen taas vähän ollut, mutta en ole vielä huolissani.

Pelot pitää käydä läpi, mutta niihin ei pidä jäädä kiinni. Pelkääminen ei hyödytä ketään, päinvastoin, se aiheuttaa vain lisää ahdistusta. Loppujen lopuksi sinä pelkäät vain ajatuksiasi. Tosiasiahan on se, että sinusta ei ole löytynyt mitään vakavaa, älä siis usko ajatuksiisi.

TalvitarRe: Ahistaa9.8.2014 8.23
@ Annamyy. Jäi mietityttämään, että lopetit happosalpaajan käytön jo parin viikon jälkeen. En tosin tiedä, oletko niitä aiemminkin syönyt ja pitkään ja eivät silloinkaan tuntuneet auttavan?

Minulla meni lähes 3 kuukautta ennen kuin Somac toi helpotuksen. Kaikkiaan olen syönyt happosalpaajaa nyt yhtäjaksoisesti yli 6 kk. Pari viikkoa sitten uskaltauduin siirtymään puolikkaaseen (20 mg) annokseen ja vaikuttaa, että sillä pärjään. Lisäksi syön joka aterialla (ja joskus välipaloillakin) ruuansulatusentsyymin, millä olen saanut pidettyä aiemmin aivan valtaisan vatsan turvotuksen järjellisenä. Gaviscon-purutabletti nukkumaan mennessä on toiminut erinomaisesti, viime viikkoina olen vihdoinkin saanut nukutuksi lähes kuin ?normaalit? ihmiset. Lähiviikkoina olen ajatellut uskaltautua lopettaa Somacin kokonaan, ainakin niin pitkäksi aikaa kuin kunto kestää, siinä eniten kiinnostaa vähenisikö lopettamisen myötä vatsan turvotus.

Ruokavalinnoilla on minulla suora syy-seuraus ?suhde. Edelleen retkahtelen silloin tällöin herkkuihin ja siitä seuraa yhden tai kahden päivän päästä valvottu yö (vatsa kipuilee sieltä täältä).

AnnaMyyRe: Ahistaa9.8.2014 18.08
En osaa sanoo mitä kirjottasikaan enää.Aamu alko väsymyksellä ja sillä paskamaisella alamahatuskalla jolloin ei saanu enää nukuttua mutta yritin olla positiivinen ja hokea erilaisia mantroja pitääkseni mielen korkealla.

Kunnes jaksoin vaan hoippua sohvalle nukkumaan ja parin tunnin ja monen yrityksen jälkeen vasta onnistuin pysyttelemään pystyssä ja pesemään hampaat(kello puoli kuusi illalla...)

En osaa päättää lähtiskö nyt väkisin lenkille(saamattomuusaste nolla) vai odottelisiko että pääsee yöunille.

Oon mä syönyt salpaajia pidempiä aikoja eri merkkisiä joskus.

Katselin kilpirauhasarvojani jotka on viitearvoissa nyt,mutta huomasin vuosien takaisen s-t4-v arvon olleen tuolloin vajaatoimintaa vastaava.

On tod vaikeeta yhdistellä oireita,ovatko samaa vai monta eri...jokatapauksessa tää väsy alkoi mielestäni kun olin syönyt heinäkuunalussa masislääkettä viikon ja silmät alkoi tuntua toooosi raskaille, siitä lähtien ei ole ollut kuin pari normipäivää väsyn suhteen,usein osa päivästä normimpia.Nyt ollu ilman maslääkettä keskiviikosta saakka.

Ja laihdun silmissä, toki kun ei ruoka maistu-maistuu kyllä heti jos ei väsytä joku hetki.

Vaniljakin oletpa ollut kärsivällinen ja hyvin onnistunut!

Mä melkein toivon et olis ruoka-aine jonka huomaan aiheuttavan kipua, helppohan se ois pois jättää.

Nii,pelko ei hyödytä millään muotoa ketään,päinvastoin.Koitan kertoa sen aivoilleni :/

Täällä mä vaan kipuilen nytkinkoko mahaa ja nuutuilen.Ei tekis pahaa jotain syödä tutulla pakko menetelmällä.

VaniljaRe: Ahistaa9.8.2014 18.34
AnnaMyy, voiko olla mahdollista että lääkärisi ei ole osannut tulkita oikein noita kilpirauhasarvojasi? Tuollainen väsymys ei kuulosta normaalilta. Miten ihmeessä lääkärisi ei kiinnitä huomiota tuohon väsymykseen. Verikokeiden ja muiden tutkimusten perusteella mistään vakavammasta sairaudesta on kyse, mutta kilpirauhasarvosi voisivat viitata vajaatoimintaan. Eikös siinä ole voimakkaana oireena juuri tuo väsymys ja masennus. Sinun pitäisi kyllä päästä asiantuntevalle lääkärille, joka ottaisi asiakseen tutkia tuo väsymyksen aiheuttaja. En yhtään ihmettele jos sinua ahdistaa.

AnnaMyyRe: Ahistaa9.8.2014 19.25
Joo, mä kyllä painotan asiaa kunhan omalääkäri soittaa-senhän piti perjantaina soittaa...

Nyt alan iltaa kohden piristyä.Taas väärä kellonaika kun elämä ulkona tuolla jossain alkaa hyytyä ja kävi satamaankin.

Kiinnitti se huomioo väsyyn ja siks mitattiinkin nyt kilppari ja sokerit ja ruoka-aineiden vasta aineet.

Kyllä kilpparissa on väsymys ja masennus voimakkaina oireina ja saamatomuus.Luin tänne kirjoittamiani juttuja viime vuoden lokakuulta ja on mulla ollu näitä vaivoja silloin samoja,paitsi mahakivuista on ollut silloin jopa helpompia päiviä,nyt ei oo.

Ja väsyäkin oon valittanu sillon mutta ei millään tässä mittakaavassa.

Kun olen vielä kirjoittanut yleiskuntoni olevan hyvä ja on se nytkin mutta lenkit on hieman harventuneet syystä etten saa lähdettyä...

On toi paksusuoli ainakin tähystettävä vielä ja nyt siis kilppari arvot ihan ok, tsh 2.07 ja t4v 15.9.

Masennusta mulle vaan tyrkytetään tai ahdistuneisuushäiriötä ja mä edelleen sanon että kaikki oireet täsmää kaikkeen.

Ja vielä nuo tutkimukset:viime marras-joulu-tammi ylämahan ultra,gastroskopia ja gynen poli.Löydöksinä aivan lievään refluksiin viittaavat tulehdusmuutokset ilman epiteeliatypiaa ja gynellä hemorroidisia kystiä.

Mut toi väsymyskään ei ole normaalia!Oltiinhan me heinäkuun puolivälissä pikku lomasella maalla lapsen kanssa ja oli määrä piristää,siellä olikin aika pirteetä puuhailua mutta jo seuraavana aamuna ennen kotiinlähtöö olin naatti ja kotiin päästessä suoraan sohvalle nukkumaan.

Kurkkua ja ruokatorven yläpäätä polttelee nyt jnkverran ja ylämahaa ja keski ja ala-mä oon kuin papukaija joka toistaa samaa juttua päivästä toiseen :/ Ei ihme jos oon kyllästyttävä kaikkien korvissa ja silmissä,eniten kuitenkin itseni :/

Refluksi ja vajisRe: Ahistaa9.8.2014 19.50
Kävithän kilpirauhaskokeissa ennen klo 10? Kesällä arvot ovat myös yleensä paremmat kuin kylmään aikaan, joten kannattaa ainakin seurata (ja varsinkin, jos on suvussa kilpparipotilaita).

röyhtäilijäRe: Ahistaa9.8.2014 21.37
Jos Annamyytä yhtään lohduttaa niin täällä toinen joka pelkää ajoittain vaikka mitä muita sairauksia. Tuo lamauttava väsymys on myös tuttua. mulla todettu astma, yliherkkyyksiä ja tietenkin refluksitauti. itse pelkään lähinnä keuhkosairauksia. tulee mieleen että lääkäreiltä jäänyt huomaamatta jotain oleellista. tiedän että tämä on vain ajatuksiani. mutta tuntuu että ei ne tyhjästäkään voi tulla.

Olen lähes sata varma että ainakin minun vaivani johtuvat suolistosta. yliherkkyyksistä lähtien. kokeilen nyt gluteenitonta.muutama pvä mennyt ja tänään ei olen närästänyt yhtään :)

AnnaMyyRe: Ahistaa10.8.2014 10.31
Huomenta.Suvussa ei tietääkseni ole kilpparijuttuja.On mulla mitattu noita monesti ja sattumalta vain huomasin että v.2005 ollut tuo st4v 10.9, mutta tuo tsh 1.95 joten yleensä nuo arvot on kunnossa.

Kävin ennen 10 kokeissa.

Enkä mitään piristynyt illalla kuin hetkeksi, sain sentään roskat vietyä.

Ja nyt aamulla lyijynraskaus ja sumeus heti herättyä,muttei sänkyynkään voinut jäädä ahdistavien mielikuvien takia.

Sit väsy vähän hälveni ja läksin tunnin lenkille.

Maha ei oo toiminut sen ykspäiväsen ripulikohtauksen jälkeen...hohhoijaa...

Kiitos röyhtäilijä kun kerroit itsestäsi.On kai muitakin oltava ja onhan moni mennyt yksityiselle kun ei ole jaksanut odottaa vaivojen kanssa rahavarojen salliessa joten kertoo sekin huolesta.Onko sulla mahakipuakin närän lisäksi,oletko kirjoittanut oman ketjun täällä?Millasta sun lamauttava väsy on,tiedätkö mihin se liittyy?

Eisitä tiiä jos mäkin saan niin tarpeeksi että menen yksityiselle,joka tietäis sitä ettei meillä oikeesti syödä yhtään mitään eikä makseta laskuja eikä mitään,aattelin vaan jos oikein pimahdan niin näin voi käydä.

Huomenna metsästämään omaa lääkäriä ja selvittämään miks ei soittanut:/

röyhtäilijäRe: Ahistaa10.8.2014 18.54
En ole erikseen omaa ketjua kirjoittanut mutta vastauksiani löytyy useista eri ketjuista. Mulla ei pääasiallisena oireena ole vatsakipu. silloin tällöin vaan ja sekin helpottaa vessassa käydessä. vatsa turpoaa helposti ja on tukala olo ja pierettää ;) joskus jokin ruoka tai juoma polttaa vatsaa hetken.

Mulla on kurkkurefluksi, sulkija todettu todella väljäksi. ja oireeni ovat enempi hengitysteissä ja yläselässä tuntuu painetta ym.

Yksityiselläkin olen laukannut aikonaan, sanovat aina ettei tarvetta jatkotutkimuksiin.

Tuo lamauttava väsymys tulee monesti syönnin jälkeen. useasti on sokeriarvot otettu ja koskaan ei niissä vikaa. ? Myös kilppariarvot on otettu ja hb on 140. Suolistosta johtuu väsymykseni. Voi olla hiivasyndrooma suolessa. Muutoin mulla ei ole hiivatulehduksia.

SaturnusRe: Ahistaa10.8.2014 23.26
AnnaMyy, mullakin oli gastroskopiassa lieviä tulehdusmuutoksia. Salpaajakuurilla oireet helpottivat, mutta alkoivat sitten yli puolen vuoden päästä uudestaan tosi pahoina. Jatkuvaa KIPUA siis, ei mitään närästystä vaan kipu, joka ei antanut öisin nukkua. Samaan aikaan oli myös alavatsavaivaa ja välillä vaikea paikallistaa. Oikean ylämahan kipuja tutkittiin mahdollisten sappikivien vuoksi, siellä ajoittain viiltävää kipua. Juoksin lääkärissä, epäilin syöpää jne. Ultrattiin, ei löytynyt mitään. Lääkäri käski syödä happosalpaajia vain maksimiannoksella. En oikein uskonut sen auttavan, mutta noin kuukauden päästä alkoi kipu helpottaa. Jatkoin kuuria vielä pari viikkoa, sitten aloin vähentää annostusta kun kipuja ei enää ollut. Eli mahakivut voivat olla myös (väliaikaista) refluksin pahenemista/ruokatorven tulehdusta, vaikka se lieväksi olisikin alkujaan todettu.

AnnaMyyRe: Ahistaa11.8.2014 9.54
Oiskohan pitänyt salpaajaa sitten käyttää pidempi uuri munkin :/

Ala ja keskimahaan ei pitäis koskee refluksin, mutta mistä senkään tietää.

Sain hoitajan kiinni tai jätin soittopyynnön miks omalääkäri ei ole soittanut perjantaina ja kas, on koittanut tavoittaa mutta jostain numerosta joka ei ole minun eikä koskaan ollutkaan sen tyylistä,050-alkuista numeroa ja muutakaan yhtäläisyttä ei omaan numerooni ollut.

Eli hoitaja kirjannut soittoaikaan erehdyksessä väärän numeron ja nyt omalääkärini jäi kolmen viikon lomalle.Just.

Kysyin hoiajalta allergia tuloksista,ei niissä mitään näkynyt ja sanoin että en jaksa kipuja arviin lähetteen johonkin, nyt sitten tuntematonsijainen soitta keskiviikkona,katsoin terhikistä,vuonna 85 syntynyt omaa laboratoriohoitajan ja lääkärin oikeudet.

Millon Saturnus meet selvittämään alamahaa,eikös sulla ole aika ja onko se nyt vaivannu?Mulla edelleen koko maha vaihdellen paikkaa ja välillä vaikee paikallistaa kun tuntuu monessa kohtaa eri yhtäaikaa.

Röyhtäilijä:mulla on pääasiallisin oire just nuo kivut :/Tällä hetkelä navan kohdalla,hieman yllä polttavana, eilen teräviä kipuja ympäri mahaa jotka ehkä voisin yhdistää ilmavaivakivuksi,kävinillalla vielä juoksulenkillä ja jotainilmaa vähän tuli uloskin juostessa muttei mitään pinkeyttä.

SaturnusRe: Ahistaa11.8.2014 18.35
Mulla on aika gynekologille torstaina. Ultrataan taas. Saa nähdä, laittaako mut laparoskopiaan vai työntääkö hormoneja. Mulla alavatsavaiva tuntuis liittyvän kuukautiskiertoon, koska katosi muutama pvä kuukautisten jälkeen ja ovulaation aikaan voimistui taas hiipuakseen. Nyt kivutonta aikaa, menkkojen pitäis alkaa 1,5 viikon päästä.

AnnaMyyRe: Ahistaa12.8.2014 10.07
Kerrohan sitten mitä sanotiin.

Täällä ei mitään uutta...kipua ja väsyä.Eilen olin terapiassa ja se oli väsymyksestä sitä mieltä ettei ois elimellistä koska jaksan tehdä juoksulenkkejä.

Sieltä tullessa kaupungilla sit kurkua niinku kuristi ja rinnassa tuntu kummalle,jo aattelin et sydän.Oli mukana diapamia ja hädissäni otin semmosen ni virkistyin ihan iloiseksi ja väsyttömäksi kunnes läksin kotiin tietsikan ääreen ja alkoi mahdoton pinnistely väsyä vastaan.

Silmät meni väkisin kiinni mutta päätin etten ota päikkäreitä vaikka mikä olisi,tuskaa oli taistella ja sitten niinkuin uhmalla läksin juoksulenkille ja aattelin et juoksen vaikkamikä ois...ei se läheskään kympillä kulkenu muttei enempi väsyttänytkään.

Vitamiinit pitäs olla kohdillaan,terveellinen syöminen(paits liianvähän mutta kun ei maistu) .

Tämäkin pelottaa ja lannistaa etukäteen...puhti pois,vireystilat vaihtelee,syvä uupumus ja väsymys, jatkuva miettiminen voiko uupua näin pitkäkestoisen stressin ja paineiden vuoksi vai liittyykö toisella tapaa mahaan...huoks:/Kyllä nyt ihmisen normaalisti yöunien jälkeen pitäis olla virkeä eikä raskaspäinen:/

StressikertymäRe: Ahistaa12.8.2014 19.11
AnnaMyy, voisko sun oireet kuitenkin liittyä johonkin hormonitoiminnan häiriöön, ainakin osittain? Esim. jos kortisolirytmi on kääntynyt vinksalleen, siihen liittyy juuri "aivosumua" vaikka kuinka olisi nukkunut kunnon yöunet.

röyhtäilijäRe: Ahistaa13.8.2014 1.01
väsymyksestä ym. oireista jota itsellänikin on, tulee mieleen lisämunuaisen uupumustila, jonka on voinut laukaista esim. stressi. Se on vähän ristiriitainen vaiva. Jotkut lääkärit eivät kuulemma tunnusta sellaista olevan olemassa. Kannattaa googlettaa!

Itselläni tuo passaisi oireistoon. Ja myös kortisonikuurin teho todistaa sen olemassa olon. Olen saanut allergiaan n. viikon kestäviä kortisonikuureja. Oireet vähentyy silmin nähden ja väsymys on poissa. Oireet palaavat pikkuhiljaa noin lyhyen kuurin loputtua.

AnnaMyyRe: Ahistaa13.8.2014 9.25
Huomenta! Oon aatellu just tuota lisämunuaisen uupumusta ja nyt kun se lääkärin sijainen soittaa tänään,kirjasin eilen itselleni paperille että ehdotan s-tpoab,p-ca-ion,t3v,kortisoli ja b-12 vitamiinien mittaamista.

Ja lisäks sinne gastrolle lähetettä...

Oli semmosta piinaa taas eilen ettei puhettakaan lenkille lähdöstä,hyvä kun jaksoin kaupasta maitoo käydä.

Ja kuukautisethan siis heittelee miten vaan, joskus viime vuoden puoltako oli kuntuli viikon välein ja nyt oli 2 kk ettei tullut ja sitten kun tuli alkoi nuivahosti viikon verran kunnes vuoti kunnolla toisen viikon.

Oisko sit alkavaa vaihdevuosioireistookin mutta se väsymys,se on välillä niin kovaa ettei sitä voi verrata sellaiseen "vähän väsyttää"- tilaan vaan se on syvä raskas lamaava uupumustila:/

Toi kans niin potuttaa kun sekin on tuuria miten lääkärit suhtautuu,jotkut pitää huuhaana lisämunuaisjuttuja jne, oon kyl googaillu kaikki...ja sit se että vaikka kilppariarvot,nuo kaks tavallisinta ois viitteissä eli tsh ja t4v, ni nauretaan pihalle...:/

Mahassa oli eilen ja on nyt ihan särkyä, eilen tuli taas mieleen ottaa puukko ja vetää maha auki :(

AnnaMyyRe: Ahistaa13.8.2014 14.00
Nyt soitti lääkäri,olikin opiskelija mutta otti vakavasti ja sanoi ettäkuullostaa kyllä huolestuttavalle ja mainitsi Addisonin taudin ja laittoi laajoihin verikokeisiin ja hänelle ajan 25.8 ja sanoi vielä että hän haluaa itse tutkia ja että laittaa sitten erikoissairaanhoitoon mahdollisesti.

Puhui myös vatsantähystyksestä ja ultraäänestä,nyt harmitaa kun sanoin että ne on tehty,perhana tiiä vaikka ois laittanu ultraääneen uudelleen jo nyt:/

No,näillä mennään.ainakin nyt katsotaan laaja verenkuva, reumakokeet,b-12, kortisoli,folaatti ja näin.

AnnaMyyRe: Ahistaa13.8.2014 14.06
...niin sanoi että ohhoh,kuulostaa huolestuttavalle kun sanoin 10 kg painonlaskusta parissa kk:ssa.

SitrusRe: Ahistaa13.8.2014 14.13
Minäkin laihduin silloin alussa 8 kiloa parissa kk:ssa, mutta ei siihen kyllä kenelläkään ollut paljon sanottavaa. Muuta kuin että yritä nyt syödä.

Vasta kun tutkimusnäyttöä alkoi olla refluksitautini vakavuudesta alkoi ääni kellossa muuttua.

Oletko sinä Annamyy refluksitaipaleesi alussa vielä?

AnnaMyyRe: Ahistaa13.8.2014 15.27
En osaa sanoa olenko alussa vai mitä, ainakaan ennen tähystyksessä ei ole ollut muutoksia mutta nyt siis toi lievään refluksiin viittavaa tulehdusmuutosta viime joulukuussa.

Luettelin lääkärille kokeita joita oon ajatellu ja oireista silmien kuivuuden ja hurjan väsymysuupumuksen ja mahakivut ja hän sanoi että täsmälleen samat verikokeet tuli hälle ensin mieleen ja sanoi myös että sinähän oot hoitoalalla.

Turha kai sanookkaan että nyt oon niin paniikissa:( Mutta oompahan pääsemassä tutkimuksiin mahd yliopistolliseen.Voi hyvä luoja mikä mulla on...ehkä pysyisin kasassa ilman väsymystä.Vai hulluko oon :/

VaniljaRe: Ahistaa13.8.2014 18.28
Sehän on tosi hyvä, että pääset kunnon tutkimuksiin, siitä ne asiat pikkuhiljaa selviävät ja väsymykseenkin löytyy toivottavasti syy. Hyvä, että lääkäri otti oireesi vakavasti. Ainahan tutkimusten tulokset jännittävät, mutta ei tuo nykyinenkään tilanteesi voi tuollaisenaan jatkua.

AnnaMyyRe: Ahistaa13.8.2014 20.47
Näinhän se on Vanilja.Ehkä hyväkin että uusi lääkäri,kysyi etteikö mua ole tutkittu(tarkoitti palpointia ja muuta kliinistä tutkimista) kun viimeksi kävin sillon reilu pari viikkoa sitten lääkärissä.No ei se oma lääkäri hipaissutkaan mua,sillä on yleensäkkin se tyyli ettei se palpoi tai mitään,korkeintaan selkää vähän ja kerran pakotin sen tunnustelemaan miekkalisäkettäni,muutoin ei kosketa.

Päikkäritön päivä :) Oli ton lääkäripuhelupaniikin jälkeen muutama stessaava asia selvitettävänä puhelimitse, kauppaan lähtö tuntui puurolle mutta sittempä olin yhtäkkiä täysin kirkaspäinen ja väsytön, läksin lenkille ja ihastelin luonnon värejä ja kauneutta ja oloa kun se lyijynraskaus ei asunut päässä!

Onni on:kirkas olo ilman väsymystä,paitsi silmät kuivaa.Nautin nyt,huomenna kukaties taas mikä on.

Toissapäiväinen juoksulenkki sisulla lyijytappoväsymyksen aikaan oli hyvin huono idea,vaikka toisinaan on hyvä lähteä ulos jos hieman väsyttää, mutta ei "sisun" takia ja tollasessa olotilassa.

Nyt oisin voinu juosta kepeästi iloisena mut olin syönyt liian vähän aikaa ennen lähtöä juostakseni joten kävelin reippaasti ja nautin :)

SaturnusRe: Ahistaa14.8.2014 14.40
Yritä pysyä rauhallisena vaan AnnaMyy. Ainahan on mahdollista, että on monta hyvänlaatuista vaivaa päällekkäin, vaikka oireet tuntuvatkin siltä että olisi kuolemansairas. Mulle kävi näin pari vuotta sitten, ja olin ensiavun kautta lopulta osastolla tutkimuksissa viikon verran. Oireina migreeni, toispuoleinen puutuneisuus, ruokahaluttomuus, vatsakipu, nielemisvaikeudet. Vaivat todettiin lopulta lihasperäisiksi, vaikka epäiltiin aluksi jopa aivoinfarktia. Ainut, että refluksia eivät löytäneet (eikä kyllä tähystettykään). Se löytyi yksityisellä n. kuukautta myöhemmin.

Hienoa että pääset nyt kunnollisiin tutkimuksiin. Varmasti se hirvittää, mutta ajattele niinpäin että mitä nopeammin vaivojen aiheuttaja löytyy, sitä paremmin se on hoidettavissa.

Mä kävin tänään gynellä ja ultrassa näkyi puhjennut nestekysta toisessa munasarjassa. Lääkärin mukaan ne ovat yleisiä mun ikäisillä naisilla (35 v.) ja aiheuttavat just kovaa alavatsakipua, joka voi kestää yli viikon. Endometrioosikin voi niitä aiheuttaa, mutta en saanut lähetettä laparoskopiaan. Minipillereitä pitäisi nyt kokeilla, niiden kun pitäs auttaa sekä siihen ettei kystia tule että endoon.

Pidä meidät ajantasalla, AnnaMyy ja kovasti tsemppiä :-) !

AnnaMyyRe: Ahistaa14.8.2014 18.40
Hyvä että sulla Saturnus selvisi tuo :)

Joo,pitää koettaa ajatella että monta vaivaa muttei välttis kamalan vakavaa.

Mutta omalla kohdalla aattelen että jos mun mahassa on jotain vakavaa,se on ollu niin kauan että ei voi hoitaa:/

Toinen päikkäritön päivä peräkkäin, iltapäivällä jo tuntui silmien lumpsuntaa ja ajatus päikkäreistä mutta läksin kaupunkiin fillarilla n.tunnin ajo eikä väsyttänyt yhtään, muuten oisin varmaan hyytynyt sohvalle.

Ja kävi mielessä lähtee päivystykseen koska mahaan koski ja koskee kamalasti,mutta mitä ne siellä...Ja kun ajatukset käy hyvinkin seikkaperäisesti ja yksityiskohtaisesti läpi mitä voisi olla ja kuinka se mulle ilmoitettaisi O.O :(...fillarilla ajaessa ei koskenu.

Pitelen kyllä ajan tasalla.

Kehotus rauhallisena pysymisestä on paikallaan ja välillä on outo tunne kun on niiin väsynyt ettei jaksa olla rauhatonkaan mutta samalla on kuitenkin levoton.

Kiitos tsempistä!

AnnaMyyRe: Ahistaa25.8.2014 12.53
Taas olin lääkäri-ajalla,kuulemassa verikoetulokset jotka oli kaikki normaalit.Hirmu liuta niitä olikin.

Mutta pyyteli anteeksi kun oli unohtanut t3v,tpoab kokeet ja laittoi ne nyt sitten lisäksi vielä gluk.Ja nyt huomasin että oli vielä unohtanut yhden(ca-ion),jätin juuri soittopyynnön hoitajalle että lisää sen.

Viimeksihän huomasin myös että lääkäri oli unohtanut pari koetta ja olin jo makaamassa sängyllä siipineula käsivarressa kun silloinkin jätin soittopyynnön ja hoitaja soitti ja lisäsi ne.

Lääkäri halusi jostain syystä vielä nyt ottaa acth-r1, kun mietti kuitenkin lisämunuaisjuttuja...siinä annetaan acth-valmistetta suoneen tai lihakseen ja mitataan nolla arvo plus puolen tunnin ja tunnin.

Tulikohan tuossakin lääkärille ajatusvirhe,mun kortisoli oli 373 mutta jotain haluaa varmistella.

Niin ja sanoin siitä viimekertaisesta tutusta töykeestä tähystäjästä,jolloin tää lääkäri sanoi laittavansa tonne "isoon sairaalaan" tiedustelun josko on syytä tähystää paksusuoli ja kun soittelen verikokeista saan samalla tietää mitä ovat mieltä,sisätautipolille ois laittamassa.

Hyvin se kyllä tunnusteli mahan ja kilpparin ja vielä rinnat,kainalot ja nivuset omasta aloitteestaan.

Nytpä mahaa poltteleekin tuon tunnustelun seurauksena ihan melkomoisesti.Huoks...

Väsymys on edelleen parempana,eilen tunnin juoksulenkki jopa meni kuin siivillä :)

Kurkun puristusta,yskittelyä ja rinnan teräviä kipuja sekä selän puolen on ynnä ihankuin vaikeutta vetää syvään henkeä.Luulisin lihasperäseksi koska juoksu kulkee.

Tämmösiä tällä kertaa.

VaniljaRe: Ahistaa25.8.2014 14.34
Onko sinulla AnnaMyy koskaan avattu rintarangan nikamalukkoja? Kun minulla oli tuota samaa ongelmaa, etten saanut kunnolla hengitettyä syvään, hengitys ei mennyt ihan loppuun asti, niin kävin osteopaatilla, joka avasi lukot ja hengitys alkoi kulkea heti käsittelyn loputtua.

SitrusRe: Ahistaa25.8.2014 15.21
Mä luulin että rintarangan lukot on rintapuolella, mutta eipäs olekaan.

Mun hieroja-fyssari poksauttelee niitä auki, ja saa niitä joskus itsekin venyttelemällä. Niin kuin Vanilja sanoo, sen jälkeen hengitys kulkee selvästi par!emmin. Mulla saattaa tulla rytmihäiriöitä myös noista lukoista. Kun aukenevat, rytmärit loppuu siltä erää. Ihmeellista!

VaniljaRe: Ahistaa25.8.2014 15.35
Minullekin tulee rytmihäiriöitä noista lukoista. Alan nyt käydä kerran vuodessa omt-fysioterapeutillani, että selkä pysyy kuosissa, samaten ehkä monet muutkin oireet.

AnnaMyyRe: Ahistaa25.8.2014 16.05
Joo mulla on kanssa rytmärituntemuksia ja tykytyksiä, ei ole lukkoja availtu.Kuvaan kuuluu myös raskauden tunne rintakehällä ja "air hunger".

Alankin katselemaan omt-terapeutteja tai osteopaatteja täältäpäin ja hinnastoja!

SitrusRe: Ahistaa25.8.2014 16.07
Hierooko OMT-terapeutti vai mitä se tekee?

VaniljaRe: Ahistaa25.8.2014 17.00
Ei hiero, tämä käsittelee nikamia vapauttaa hermopinteitä jne, omani on varsinainen guru.

SitrusRe: Ahistaa25.8.2014 17.10
Miten?

VaniljaRe: Ahistaa25.8.2014 18.23
Painelee ja niksauttelee vähän niinkuin kiropraktikkokin. Refluksiakin hoitelee joidenkin nikamien kohdalta. Antaa jumppaohjeenkin mukaan, ei yleensä enempää kuin pari, sanoo että turha antaa a-nelospaperillista ohjeita mukaan kun ei ihmiset jaksa niitä tehdä kuitenkaan.

AnnaMyyRe: Ahistaa25.8.2014 18.46
Googlettelin ja sitä kautta osui mm.tälle sivustolle Vaniljan antama neuvo tennispalloista sukassa:

http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/14944?p=&c=

ja tossa yhden kiropraktikon näkemys:

http://selkakuntoutus.fi/blogi/miten-kiropraktiikka-eroaa-osteopatiasta-naprapatiasta-omt-fysioterapiasta/

SaturnusRe: Ahistaa25.8.2014 22.46
Täällä kans yks nikamalukkolainen. AnnaMyy, eikös sulla ollut pieni lapsi? Mä kävin viimeksi n. 2 kk sitten naksauttajalla, nyt tarttis taas mennä. Lapsen nostelu rasittaa selkää ja voi aiheuttaa niitä nikamalukkoja. Tiedän äitejä, jotka käy kerran kuussa rusaututtamassa selkänsä kondikseen :D

Lukot ja rintarangan jumitus yleensä voi aiheuttaa myös nielemisvaikeuksia, kertoi OMT-fysioterapeuttini. Mä oon huomannut, että naksautuksen jälkeen safka kulkee rööriä pitkin alas paremmin. Ikävä kyllä vaikutus ei ole kovin pitkäaikainen.

AnnaMyyRe: Ahistaa26.8.2014 10.47
Ei mulla kanneltava ikästä enää ole :)

Ihme painon tunnetta tää kyllä on, selässä ja rinnalla.Syvään hengittäessä välillä vihloo ja tavallisesti ollessa pamauttelee semmonen puristus lapojen kohalla ja alla:(

SaturnusRe: Ahistaa28.8.2014 20.50
Voi helvetti et voi ihminen olla tyhmä. En sit alottanu niitä gyneltä saatuja minipilsuja, kun kipu hävis. NO, nyt on tasan sama tuska ku kuukausi takaperin. Menkatki loppu jo, kipu jatkuu. Hölmö minä.

AnnaMyyRe: Ahistaa29.8.2014 10.59
No voi harmi, alota kun seuraavan kerran mahdollista.

Mulla kivut jatkuu mutta jotenki en oo ollu pariin päivään niin fiksoitunu niihin.

Muutaman päivän vietin tuon hengenahdistustuntemuksen kanssa ,tein Vaniljan tennispalloharkkoja ja keppijumppaa ja ne tais helpottaa.Mahatuntemukset oli lievempiä sillon.

Huomasin sit eilen että kipu mahassa koveni kun kovasti niillä tennispalloilla tein ja tuli mieleen et säteileekö se mahaan.

Kuiteski nytkin jo aamusta on maha hemmetin kipee kesleltä ja sivuilta eniten ja alhaalta ja ylhäältäkin(tää sama kuvaus aina) ja pyörtää selkäänkin,myös alaselkään polttaa ja jomottaa.Lääkärin piti soittaa keskiviikkona heti aamusta kun sattui eräs moka mun kokeissa mutta eipä ole kuulunut...

Pitää vaan kärsiä tätä kipua ja koittaa olla ajattelematta:/

AnnaMyyRe: Ahistaa31.8.2014 11.06
Voi ei :`( Kivut mahassa taas herätteli aamulla ja painelin navan seutua ni eikö navassa tunnu patti ehken muutaman sentin kokonen:(

En saa ihan selvää onko se kiinni alustassaan mutta tuntuisi olevan ja nyt kun oon painellu sitä,kipu säteilee ympäri mahaa julmettuna, ite patti ei tunnu kipeelle kai mutta hemmetin aralle tuntuu nyt koko maha kuten tuntu lääkärin painelunkin jälkeen

Lääkäriin soitin perjantaina tai hoitajalle,ni tuon yhden mokan seurauksena oli perunu yhden verikokeen.Hoitaja luki että laittanu musta kiireellisen lähetteen gastrolle.

Soitin sekä isoon sairaalaan että pienempään,kummassakaan ei lähetettä näy ja tuo kyseinen sijaislääkäri oli viimestä päivää perjantaina töissä.

Sillon maanantaina kun se tunnusteli mun mahaa,se mietiskeli ääneen että :"napatyrä-eiii" , mutta mulle ei maininnu tunteneensa mitään pattia ja silti kiireellinen lähete.

Hyvästi mukava sunnuntai ja näpit irti navan seudusta,takuulla onnistuu....:(

SaturnusRe: Ahistaa31.8.2014 21.42
Höh AnnaMyy, no ei ollu kiva sunnuntai :-( Kävitkö yksityisellä vai terveyskeskuksessa? Soita sinne heti huomenna, täytyyhän se lähete löytää jos on vielä kiireellisenä laitettu eteenpäin! Mulle on käynyt joskus lähetteen kanssa samoin, mutta asia hoitui puhelinsoitolla ts. toinen lääkäri kirjoitti sen sitten, kun pois lähtenyt oli unohtanut. Onhan niillä tiedot susta siellä, että oot käynyt ja varmaan lääkäri on jotain kirjoittanut ylöskin.

Sun täytyy päästä pikimmiten kuvaukseen, jos kerran patti tuntuu noin hyvin. Selitä tämäkin, kun huomenna soitat. Jos mitään ei tapahdu niin kylmästi ensiapuun vatsakivun kourissa, eiköhän ala tutkimuksia tulla. Omasta kokemuksesta ja myös muualta oon kuullut, että ensiavun kautta asiat etenee huomattavasti rivakammin kuin päivystyksen.

Olikos sulle tehty jo ala- ja ylävatsan ultrat?

SaturnusRe: Ahistaa31.8.2014 21.43
Niin, ja mihin tutkimukseen se lähete oli?

AnnaMyyRe: Ahistaa1.9.2014 10.12
Nyt sain kiinni iso sairaalan pari sihteeriä ja lähete on nyt kääntynyt sinne,erikoislääkäri katsoo sen tänään.Sihteeri kirjotti siihen mun soiton ja patin.

Nyt sit ootellaan,se on mennyt konsultaatiopyyntönä, eli voi olla että lähete kääntyy takasin tk:hon,mutta varmaan edesauttaa nyt tuo mun soitto.

Ei lukenut lähetteessä mitään resistensseistä,tarkoitan kun se tk lääkäri tunnusteli mun mahan,oishan se kirjoittanut että mahalla tuntuu palpoitava resistenssi.

Enkä ole varma onko tuo tuntunut aikaisemminkin,nimittäin se saattaa olla vatsa-aortta, kun nyt musta tuntuu että patti sykkii.

Sitä kun räpeltää niin kyllä kipeytyy ja säteilee jokapuolelle.

Nii Saturnus tk:nkautta on mennyt lähete.Mulle tehtiin ylämahan ultra viime marraskuussa ja gyneultra alakautta tammikuussa.

Sykkeestä muistan olleeni huolestunut jo kauan sitten mutten muista pattia...ja tiiän että syke on normaalia tuossa kohden.

Patti tuntuu sille kun makaa ja laittaa etu-keski ja nimettömän sormen navan kohdalle.Sitten painaa aika kovaa ja liikuttaa mahaa sormilla,se tuntuu yhden sormenkohdalla ja sen saa siten paikallistettua ja siihen pääsee käsiksi,onkuin herne tms.

No nyt kun tunnustelin se ei syki...hitto kun muistaisi onko se ollut tuossa ennen :( Ja araksi tuli heti maha nytkin tunnustellessa.

Kirjottakaa joku jos löydätte itseltänne tommosen!Tuun taas hulluksi :`(

Se verikoe lähete oli yhteen hormoonikokeeseen,acth-r1.

SaturnusRe: Ahistaa1.9.2014 17.46
Mä kokeilin omaa mahaani tollee ja mulla aortta tuntuu kovana sykkivänä "pattina" ihan vähän navan vasemmalla puolella. Kyllä kai se lääkäri olisi kirjoittanut ylös, jos siellä joku ylimääräinen patti olisi. Voihan se olla ihan hyvin joku elin tai paksusuolen mutka.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.9.2014 20.36
Joo :) Parempi olla ronkkimatta kun tulee niin araksi ja kipeäksi.Joku herneen kokonen patti on eikä ole tyrä.

Sen sihteerin oli määrä soittaa tänään jos oisin saanu vastaanottoajan koska lääkäri on käyny läpi lähetteen ja sihteeri vieny hoitajille mun soittaessani kertomat lisäykset.

Suolet ei tunnu tollasina,ne on vatsaontelosta ulosnostettuna(kun niitä pitää siirtää syrjään saadakseen tilaa hommailla vatsaontelossa) samannäköstä kuin siskonmakkara pötkönä, pehmeetä lötköä(näitä näki leikkurissa töissä ollessa)

Ja uloste paakut taas mulla tuntuu alamahan sivuilla ihan selkeinä laajoina isoina massoina,ne kyllä tunnistan.

Imusolmuke...navan ympärillä niitäkään ei juuri pitäis olla-se on varmaan sit se aortta.Kumma vaan et kipeytyy ja säteilee kun sitä tunnustelee.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.9.2014 20.50
...et siitä puolesta sopis kuroutuneeseen tyräänkin,kova ja kipeä-koitin painaa sitä pois muttei se mene, kipeytyy vaan.Nyt riittää tältä illalta tunnustelu ja katsomaan FC Venus neloselta.

AnnaMyyRe: Ahistaa2.9.2014 10.28
Ei tästä tuu mitään :(

Soitin äsken isoon sairaalaan ja kävi näin:gastroenterologi on lähettänyt mun terveyskeskukseen vastauksen konsultaatiopyyntöön,jossa sanoo että muutaman viikon kuluttua ois hyvä olla kontrolli omassa terveyskeskuksessa ja selkäpuoli ois syytä tarkistaa ja että jos paksunsuolen tähystykseen päädytään,sen voi tehdä pienemmässä sairaalassa eli siellä jossa gastroskoiakin ja se töykee tuttu lääkäri.

Tekis mieli kiroilla,mä kun kuvittelin saavani ajan gastron polille isoon sairaalaan.

Joten lähtöpisteessä ollaan-kaiken lisäksi lääkäri joka nyt lukee konsultaatiovastauksen on mun oma lääkäri,joka oli lomalla kun sijainen teetti näitä verikokeita ja laittoi konsultaatiopyynnön.

Ja mun oma lääkäri on luullakseni aika täynnä minua ja mahaani :(

Näin ollen soitan kai tänään omaan tk:hon ja varaan ajan, joka menee monenviikonpäähän,jossa omalääkäri laittaa minut puolen vuoden kolonoskopia jonoon.

Ollaan jälleen tilanteessa jossa mietin laitanko rahat yksityiselle jolloin emme syö tai tee mitään muutakaan(riittää sitäpaitsi vain käyntiin rahat,ei tutkimuksiin) vai jatkanko odottelua.

Mä en jaksa näitä kipuja!

VaniljaRe: Ahistaa2.9.2014 10.40
Pitäisikö sinun nyt vain kävellä päivystykseen, äläkä lähde pois ennenkuin asiaan tulee joku selvyys. Minä tein niin, tosin päivystävä lääkäri otti minut kyllä heti vakavasti. Kyllä noiden oireiden selvitys kuuluu julkiselle puolelle, maksetaanhan tässä verojakin.

AnnaMyyRe: Ahistaa2.9.2014 12.37
Mulla oli sama ajatus Vanilja.

Soitin nyt kuitenkin omaan tk:hon ja hoitaja sanoi ettei konsultaatiovastausta ole tullut...sanoin että no isossa sairaalassa sanottiin että se on laitettu.

Löytyihän se sitten...tuon hoitajan mukaan gastron konsultaatiossa luki että napapatin voisi tarkistaa ultralla ja kolonoskopian voisi tarkistaa mutta tuskin siinä mitään on (näin gastrolääkärin lausumana).

Hoitaja sanoi näyttävänsä tuon omalle lääkärille torstaina,on silloin paikalla vasta.

Ja että mun pitää itse arvioida meenkö päivystykseen isoon sairaalaan, jos nousee kuume,pahoinvointi.

Ja että voin myös huomenaamulla jos siltä tuntuu soittaa uudestaan jolloin voisin saada päivystysajan omaan terkkariin päivystävälle lääkärille (joka siis on joku muu kuin omalääkäri joka tulee torstaina.)

Että niinku mitähän tekisi!

VaniljaRe: Ahistaa2.9.2014 14.23
Soita huomenna ja pyydä se päivystysaika, eikö päivystykseen voi mennä soittamatta? On kohtuutonta joutua kärsimään kipuja ja huolta viikkotolkulla.

SitrusRe: Ahistaa2.9.2014 15.25
Päivystykseen voi mennä soittamatta.

AnnaMyyRe: Ahistaa2.9.2014 16.34
Voi mennä yhteispäivystykseen isoon sairaalaan aikaa varaamatta mihin aikaan vain vrk akuuteissa tilanteissa, ensisijaisesti omalle terv.asemalle johon varataan aika aamulla mahdollisimman heti kun ajanvaraus alkaa koska kuumille kiville menee päikkyajat.

Tulin nyt terapeutilta joka kehotti odottelemaan...

Nyt on tyriny tk sen verran lähiaikoina mun kohalla,että huolehdin nyt siitä,että jahka konsultaatio osuu torstaina omanlääkärini silmiin, tajuaako hän poimia sieltä ton ultran ja miten...kun gastro on suositellut uä:tä, niin siihen pitää varata aika.

Sen voi siis ite varata kun on lähete.Vai meinaako se että niinku gastro kirjotti,kontrolliaika ensin muutaman viikon-kk sisällä ja sitten vasta mietitään tutkimukset.

On harvinaisen epäselvää nyt.Toisaalta jos varaisin huomenaamulla päivystysajan,voiko se toinen lääkäri laittaa uä:hän vaikka tuo konsultaatio on menny omalle lääkärille...arrrrgh:/huoks:/

Ja:onko tää päivystysasia,isossa sairaalassa käännytetään hyvin äkkiä tiehensä ja kehotetaan ottamaan aikaan omaan tk:hon ellei ole tosi akuuttia esim umppari,halvaus,sydäntapahtuma jne

Ja omassa tk:ssa kysytään oireen kesto niin tietty kaikkialla,mutta ehkä voisin sanoo että on ollu ja kauan, no ainakin puoltoista-2 vuotta mutta nyt on pahempi...entä jos aamulla ei ookkaan pahempi...jokatapauksessa päivystäjä ihmettelee miksen malttanu oottaa torstaihin jolloin omalääkäritulee mutta päivystäjä ainakin koitaisi pattia mitä omalääkäri ei välttis tee...PÖÖÖÖÖÖÖ!

SaturnusRe: Ahistaa2.9.2014 22.19
Sä oot nyt tosi ahdistunut tuosta tilanteesta. Kun mä olin samassa tilassa (joskin ongelma oli erilainen), marssin ensiapuun. Siellä tutkittiin hetki ja lähetettiin kotiin. Seuraavana päivänä marssin sinne uudestaan. Jo alkoi tapahtua, ja lopulta vietin viikon sairaalassa tutkimuksissa.

Mene sinne ensiapuun. Liioittele vaikka kipujasi, jos eivät muuten ota sisään. Kun sinne pääsee, niin alkaa tapahtua.

SitrusRe: Ahistaa2.9.2014 23.00
Samaa mieltä kuin Saturnus. Vaikka päivystyksessä tuskin tehdään kummoisia tutkimuksia, se saattaa hyvinkin saada vauhtia lähetteiden kirjoittamiseen.
Ei ole sun asia surra sitä mitä ne ehkä sanoo tai ajattelee.
Sairaanhoito on sitä varten että saa hoitoa kun on sairas.

AnnaMyyRe: Ahistaa9.9.2014 12.52
Ei etene ei paitsi kivut:/

Soitin just man lääkärin hoitajalle että mitä kuuluu mun gastron konsultaatiovastauksissa mainituille tutkimuksille...ei mitään :/ Oma lääkäri ei ole ottanut kantaa.

Nyt se sitten soittaa huomenna ja mua ahdistaa koska se ei varmaan ole siksi soittanut koska kuten oon maininnu taitaa olla kurkkuaan myöten täynnä mua.

Tänään entisten kipujen lisäks viiltäviä kramppimaisia kpuja oikeessa kyljessä ylempänä ja alempana,oikein sätkähtää kun niitä tulee.Venytellessä oikee puoli kylkiluista ja lantiosta saakka kireen tuntunen ja arka.

Ylä-keski-alamaha ja alaselkä tulessa tuttuun tapaan.

Oma lääkäri hyvin pitkään on ollut ymmärtäväinen mua kohtaan ,millonhan se alkoi väsyä...ainakin kesäkuussa sen vastaanotolla se oli tympääntyneen oloinen,erilainen kuin ennen.

Kyl mä ymmärrän et se on kyllästyny mutta niin oon mäkin!!!

AnnaMyyRe: Ahistaa10.9.2014 13.44
Nyt soitti omalääkäri, ehdin jo soittaa hoitajalle miksei soita mutta oli niin kiirettä ollu lääkärillä ettei ollu ehtiny sovituissa puitteissa.

No,hänhän olikin oma söötti itsensä,hän on siis sellanen nallekarhumainen mussukka, vaikka välillä onkin tuntunut että on kyllästynyt minuun(omasta mielestäni).

Luki taas sen gastron konsultaation mulle ja sitä on jo lukenut mulle usea mutta taas tuli uutta:siinä oli että tutkittu gastrolla 2008 ja diagnoosina TULES ja osittain toiminnalliset vaivat.

Ja jatkokehoituksina gastrolta tarkistaa selkästatus(tästä omalääkärini oli suorastaan riemuissaan ja sanoi että sepä onkin jäänyt häneltä tutkimatta jos vaivat oiskin sieltä).

Ja edelleen jotka aikasemmin kerroin gastrolääkärin arvelun mukaan kolonoskopian vois ehkä katsoo muttei sen mielestä oikein syytä.Ja patin navassa vois tarkistaa ultralla.

Oma lääkäri kysy mitä teen ens keskiviikkona josko menisin hänen vastaanotolle.Joo, näin teen.Kysyin ettenkö voi sitä ennen käydä ultrassa mutta se lähete vaatii et katsoo ite patin eka ja sano se kyllä että onhan sun viime ultrasta aikaa jo 10 kk.

Ihanaa siinä suhteessa että pelkäämäni kyllästyneisyys,vai olinko senkin kuvitellu tai sit omalääkärillä raskasta ja kiirettä, ei nyt ollukkaan sitä.

Tuo toki ihmetyttää että iso sairaala(gastro )katsonut tutkimusten olleen 6 vuotta sitten...jotka johtu alamahakivusta ensin tk-tasolla ultraäänineen,jossa päätettiin kattoo myös ylämaha jossa sattumalöydöksenä hemangiooma maksassa josta lähete isoon sairaalaan...et erilaisia ollu vaivat osin sillon.

Mutta edetään taas, ehkä.

AnnaMyyRe: Ahistaa17.9.2014 13.30
Tutkimuksia...nyt oli sit taas omalääkäri,tunnusteli mahan ja laitto kokomahan ultraan joka on ens tiistaina.Lähetteeseen kirjotti:"Pitkällisiä vatsakipuja,laihtumista.Vatsa-aortta tuntuu hyvin,yllättävän aristava."

Nyt katotaan toi ja sit jos siinä ei selitystä ni selän kuvaus josko joku nikama painaa.

Soitin heti röntgeiin että ilmoittavat jos ilmaantuu peruutusaika vaikka toi onkin ens viikolla.

Napapatti on kuulemma ollu aina,napanuoran jälkeistymä.

Lääkäri sano kun näki mut että sinähän näytät hyvälle! ja lisäs että mutta vaivatko ennallaan?Jep.

Pää vaan alkaa hajoilee entistä enemmän.

SaturnusRe: Ahistaa18.9.2014 22.07
Hienoa, että asiat etenevät :-) Ja napapattikin harmiton. Vaikuttaa hyvältä. Eiköhän ultra sit näytä tai ainakin anna viitteitä, jos jotain on vialla. Oliskos se aortta voinut sitten ärtyä siitä painelusta ja nypläämisestä?

AnnaMyyRe: Ahistaa19.9.2014 10.14
En tiiä kun en oo näpläilly pitkään aikaan ja tuo oli minusta vähän semmonen heitto lääkäriltä.Aotta tuntuu selvästi kun oon niin hoikka.

Kyllä se ultra antaa viitettä jos heti aihetta lisätutkimuksiin,laittaavat sieltä,laittoivat silloinkin kun maksan hemangiooma oli.

Ihmeen sitkeetä tää kipu on, siis sellasta ei ohimenevää vaan koko aika olemassaolevaa:/

Muistaakseni turvotusta ei ole ennen ollut,nykyään on sitäkii.

Ja miksi heti aamulla koskee ja tuntuu, aamulla varhain kun eka kerran herään.Koitan edelleen pitää kauhukuvat poissa mielestä,silti ne valtaa mielen.

Kummasti sitä valikoituu netistä samantapaset pitkään jatkuneet tarinat ja oireet joille lopulta löytyy selitys, tietenkin harvinainen ja tappava :/

Mitä sulle Saturnus kuuluu?

SaturnusRe: Ahistaa19.9.2014 21.23
Kävin gastrolla ja pääsen manometriaan. Kutsua odotellessa. Tutkimus tehdään Peijaksessa. Nielemisvaikeus on ollut viime aikoina aika paha.

Aloitin minipillerit alavatsakipuihin ja nyt ei ole koskenut vatsaan yhtään kuukautisten aikana. Vuodan tosin kuin seula jo viidettä päivää, hB varmaan tosi hyvänä... Rautaa oon kiskonut. Ennemmin vuodan kuin makaan joka kuukausi viikon sängyssä tuskissa ja unetta.

SitrusRe: Ahistaa19.9.2014 21.43
Saturnus, mäkin olin manometriassa ja impedanssissa Peijaksessa. Mulle sattu todella sympaattinen ja rauhallinen lääkäri, vaikka olikin vasta erikoistuva. Onnea matkaan!

AnnaMyyRe: Ahistaa21.9.2014 8.07
Minäkin toivotan onnea,kyllä se siitä lutviintuu.Toi on hienoo että alamahakivut pysyy kurissa,ainakaan ei tarvitse olla epävarmuudessa!

Omalla kohalla ajattelin etten menisikään ultraan,mutta pitää vaan olla rohkea.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa21.9.2014 9.03
Minä odottelen vatsa ultran tuloksia jotka lääkäri soittaa maanantaina.
Myös laihtumista ja vatsavaivoja lisääntyvissä määrin.
Samoin maksa-ja sokeri arvot kohollaan. Että saas nähdä mitä uutisia huomenna kuulen.

AnnaMyyRe: Ahistaa22.9.2014 2.50
Ekö sinulla ultrassa heti sanottu mitään?Mä aina katson itse monitorista ja haluan kuulla samantien.

SitrusRe: Ahistaa22.9.2014 10.44
Oi voi, aikuinen nainen, ymmärrän hyvin että jännittää mieltä.

AnnaMyyRe: Ahistaa22.9.2014 10.51
En usko että mitään hätää on,jos olisi,ultraava lääkäri olis heti sen sanonut ja laittanut eteenpäin.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa22.9.2014 11.39
Tämä lääkäri oli sellainen mutiseva tyyppi. Ei tervehtinyt alkoi hommiin ja siinä kaikki. Ihmetteli kun ei löytänyt minulta sappirakkoa. Sanoin, että se on poistettu kivien mukana. Siinä meidän keskustelu.
Kysyin, että voinko kysyä näkyikö mitään. Vastasi siihen, että tavallista.

Puin päälleni kiitin ja lähdin pois.
No tänään niistä kuulen missä mennään ja mitä löytyi. Ja mikä pitää maksa-arvoja kohollaan.
Perhosia on paljon vatsassa, ainakin vielä.

AnnaMyyRe: Ahistaa22.9.2014 14.14
Koska hän on sanonut että tavallista=ei poikkeavuuksia sisäelimissä.Ole rauhallisin mielin.

SitrusRe: Ahistaa22.9.2014 17.31
Soittiko se lääkäri, a n?

Aikuinen nainenRe: Ahistaa22.9.2014 17.34
Lääkäri soitti ennen 16 ja kertoi, että ultrassa ei mitään hälyttävää näkynyt. Kaikki sisäelimet olivat ok. Sappirakkoa ei näkynyt kun sitä kerran ei ole, joten sieltä suunnalta ei mitään huolestuttavaa sitten elämääni tullut. Hän vielä konsultoi sisätauti lääkäriä ja jos jotain aihetta näistä tutkimuksista/verikokeista löytyy minut kutsutaan sairaalaan sisätauti lääkärin vastaanotolle. Jos ei tarvitse mennä lääkäri soittaa vielä uudemman kerran ja kertoo missä mennään. Käynkö näitä kohonneita maksa-arvoja tutkituttamassa aina silloin tällöin, että pysyvätkö näissä rajoissa kun nyt ovat.
Epäili, että selkäsärkyyn käyttämäni kipulaastari nostaa näitä arvoja, mutta kun ei ihan varma ole siksi konsultoi tietävämpiä lääkäreitä.
Että tämän halusin kertoa teille, jos vaikka tästä olisi lohtua jollekin.

VaniljaRe: Ahistaa22.9.2014 17.38
Hieno juttu ettei mitään vakavaa löytynyt. Yksi stressin aihe vähemmän.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa22.9.2014 17.47
Kiitos Vanilja, kyllä helpotti tämä tieto. Vaikka oireilu muuten jatkuu, niin suljettiin näiden mahdollisuus pois.
Jatko avoin.....

Edelleenkin Voimia teille kaikille kohtalotovereille.
Loistavaa tämä vertaistuki!

SitrusRe: Ahistaa22.9.2014 18.05
Hyvä!!

Nyt voin sanoa: Annamyy tossa sanoi että huolet on pois, kun lääkäri sanoo että tavallista, niin se riittää. Ei riitä. Se mikä lääkäristä on joskus "tavallista" tai peräti "normaalia", voi olla kaukana "terveestä"

Niinpä esim. itselleni on kehittynyt salpaajan syönnin myötä mahaan huomattava määrä polyyppeja, jotka ovat kuulemma "normaaleja". No niinpä! Myöskin ensimmäinen tähylöydökseni -Barrett-epäily, solumuutokset, löysä sulkija ja ruokatorventulehdus olivat lähettäneen lääkärin mielestä olkapäiden kohautuksen väärti, "ei mitaki ihmellista" på viroska.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa22.9.2014 19.40
Kiitos Sitrus!

Kyllä se näin on kuten Sitrus totesit, että huolet ei poistu. Niitä riittää niin kauan kun on tuntemuksia ettei kaikki ole hyvin tai hyvinhän ne ei kait koskaan ole, mutta edes niin hyvin, että voisi huokaista helpotuksesta ja todeta, että nautin tällä hetkellä olostani ja elostani.
Elämä jatkuu ainakin vielä nyt....

AnnamyyRe: Ahistaa22.9.2014 20.23
Minä tarkoitin ettei sisäelimissä ole itään vakavaa kuten kasvaimia.Vaikkase onkin viitteitä atava tutkimus,niin Sitrukkaisen tarkoittamat on eri asia.

SitrusRe: Ahistaa22.9.2014 21.00
Niin, mutta eikö ne tulokset ollut sulla normaalit? Näin mä käsitin. Mä tarkoitin oikeastaan sitä, että lääkärit nimittelee - ainakin mun kokemuksen mukaan - monenlaisia epäterveitä löydöksiä "normaaleiksi" vain sillä perusteella, että heistä ne ovat yleisiä tai ehkä eivät yllättäviä.

Sitrukkainen, toihan onkin kiva!

Onko sulla, Annamyy, olo yhtään helpottanut?

AnnaMyyRe: Ahistaa22.9.2014 22.05
Sillälailla on helpottanut etten panikoi.Oikeestaan kivaa mennä ultraan.

Enimmäkseen ottaa päähän kirjoitusvirheet-läppärin vaihdon aika.

Saattaa vaikuttaa sekin kun soitin päivällä sille gastrolääkärille joka käännytti mun lähetteen takaisin tk:hon.

Erittäin asiallisesti se jutteli.Ennenkaikea ammattitaitoisen oloisena ja hyvin rauhallisena.

AnnaMyyRe: Ahistaa23.9.2014 11.37
Tulin ultrasta ja muutoksia on.Ultraaja ei osannut sanoa mitä,mutta maksassa kysta.Oon hermoraunio.Tiesin että luottavaisena kun menee,löytyy syöpä.

SitrusRe: Ahistaa23.9.2014 11.44
Voi ei, otan osaa Annamyy! Mutta eihän kysta ole syöpä. Tehdäänkö sulle nyt lisätutkimuksia, vai mitä lääkäri sanoi jatkosta?

Aikuinen nainenRe: Ahistaa23.9.2014 11.56
Luulen tietäväni tunteen mitä Annamyy koet. Sitä menee tutkimuksiin pelonsekaisin mielin, pelkää pahinta, toivoo parasta ja pienenpieni uskon kipinä on olemassa, että ehkä sieltä ei kuitenkaan mitään löydy.
Sitten kun kerrotaankin, että jotain on löytynyt, on kun matto vedettäisiin jalkojen alta ja menee kunnolla nurin.

Toivotaan, että kohdallasi on kyse ihan harmittomasta kystasta, ettei aiheuta mitään operaatioita sen suhteen.

Voimia ja paljon, paljon jaksamista. Muutenkin kun tauti koettelee, ei sitä haluaisi mitään ylimääräistä kuormaa enää yhtään lisää.

VaniljaRe: Ahistaa23.9.2014 16.13
Minullakin on sellainen käsitys että maksassa voi olla kystia, eikä niille välttämättä tehdä mitään, käsittääkseni voivat hävitä itsekseenkin. Kyllähän tuollainen aina säikäyttää. Kaikki varmasti selviää ajallaan.

AnnaMyyRe: Ahistaa23.9.2014 16.16
Kiits.En tiä kumpiko tehdään,ct vai magneetti.Ultraaja puhui kystasta mutta on se mun mielestä etäpesäke-

Aikuinen nainenRe: Ahistaa23.9.2014 16.55
Minulta löytyi munuaisista jotain nesterakkuloita "ovat normaali" löydöksiä. Päätin etten niitä mieti, uskon ja luotan, etteivät ole vaaraksi.
Edelleen Sinulle AnnaMyy jaksamis toivotukset, hyvä kun tutkivat mistä oikeasti on kyse !
Tieto tuo tuskaa, mutta joskus se voi helpottaakin.

SitrusRe: Ahistaa23.9.2014 17.16
Kun tässä muistelen omaa mahan tt-kuvaustani, niin oli mullakin maksassa jotain löydöksiä, lisäperna sun muuta outoa, mutta kun lääkäri sanoi vakuuttavalla äänellä ettei niistä ole tarvetta huolestua, niin uskoin häntä. Ilmeisesti harvemmalla on maha kuin oppikirjasta, mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän sinne ehtii muodostua kaikenlaista.

SaturnusRe: Ahistaa23.9.2014 20.19
Voimia, AnnaMyy. Minkälainen on tulevien tutkimusten aikataulu? Entä vaikuttiko lääkäri huolestuneelta? Näistä voi yleensä tehdä päätelmiä, että epäilläänkö jotakin vakavampaa.

AnnaMyyRe: Ahistaa23.9.2014 21.31
Osaisikin kertoa aikatauluista.Onneksi miespuolinen ystävä oli illan tukena.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa24.9.2014 9.31
Hienoa, että olet saanut AnnaMyy tukea. Se on korvaamatonta kun on lähellä ihminen jonka olkapäähän voi nojata ja vaikka itkeä tirauttaa surullista oloaan sisältään pois.
Jaksamista tähän ja tuleviin päiviin.

AnnaMyyRe: Ahistaa24.9.2014 16.36
Nyt sitten sain raivarit hoitajall, sen tuloksena-joku ihan uusi lääkäri soitti ja laittoi r1-:nä magneettiin.Kyllä-siellä on etäpesäke.Sanoi ettei ole välttämättä suolistosta ,voi olla keuhkoista tai rinnoista.

Olen todella innoissani:/

Aikuinen nainenRe: Ahistaa24.9.2014 17.26
Voi miten sinua osaisi lohduttaa, ei mitenkään.
Uskon, että nyt ahistaa oikein pahasti ja ihan syystäkin.

Pura tuntojasi täällä ja missä tahansa, se ainakin antaa tilaa muille tunteille kun pahaa oloaan yrittää työntää sisuksistaan ulos.

Nämä perus fraasit on käytössä, Voimia ja paljon!

SitrusRe: Ahistaa24.9.2014 18.04
Kyllä toi on kova paikka, AnnaMyy. En osaa oikein sanoa mitään. Mutta toivon kovasti että sulla on siellä luonasi joku, tai puhelimen päässä apua.
Aina voi soittaa johonkin auttavaan puhelimeen.

SaturnusRe: Ahistaa24.9.2014 18.38
Voi, AnnaMyy. Ei ole sanoja ei. Nyt pääset ainakin nopeasti hoitoon. Onko siis löydös varmasti etäpesäke, eikä ole mahdollista että se olisi tuo aiemmin löydetty hemangiooma?

SaturnusRe: Ahistaa24.9.2014 18.53
Se vielä piti sanoa AnnaMyy, että HUSin nettisivujen mukaan suolistosyöpä on kuitenkin se yleisin syöpä, josta lähtee etäpesäkkeitä maksaan. Myös ennuste on aika hyvä, ja nuori ikä tietty pelkkää plussaa (iäkkäät potilaat synkentävät aina tilastoja).

Hoidot kehittyvät jatkuvasti. Rintasyöpäänkin on tullut ihan hiljattain uusia hoitomuotoja. Tsemppiä ihan hurjasti tulevaan.

SitrusRe: Ahistaa24.9.2014 19.39
mä tunnen yhden ihmisen, jolta löytyi suolisyöpä. Se saatiin hoidettua, nyt hän on täysin parantunut. Sellanen 6kymppinen nainen.

VaniljaRe: Ahistaa24.9.2014 19.50
No kylläpä oli ikävä kuulla AnnaMyy, olet kuitenkin nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa. Lääkärit tietävät nyt mitä pitää tehdä, he tutkivat varmasti vielä lisää ja saat juuri sitä hoitoa mitä tarvitset. Nyt annat vain heidän tehdä oman tehtävänsä, he osaavat sen. Olet hyvissä käsissä. Toivon sinulle voimia ja rohkeutta runsain mitoin.

AnnaMyyRe: Ahistaa24.9.2014 21.09
Kiitos jokaiselle.Saturnus,ei ole hemangiooma toi etäpesäke.

Sen näin itsekkin ultrassa,hemangiooman.

Oon jo laittanut koko suvun huolesta suunniltaan mutta katsotaan.

Ainakaan kukaan ei voi enää höpistä psykosomaattisista kivuista.

AnnaMyyRe: Ahistaa26.9.2014 8.40
Ompa odottavan aika pitkä.Ja mulle tapahtuu jatkuvasti outoja juttuja.Esim olen täysin varma että mulla oli eilen iso kassi ruokaa keittiön tuolilla.

Otin vielä siitä suklaapatukan ja tulin koneelle.Se kassi on poissa.Ei täällä kukaan ole voinut käydä,olen etsinyt joka paikanO.O

Oon varmaan niin ajatuksissani etten osa toimia järkevästi mutta ei multa ennen oo ruokakassit tuolleesti häipyilleet?

Dementiaako vai joko aivoissakin on metari hitto vie!

refluksikurkkuRe: Ahistaa26.9.2014 9.01
No jopas sattui tuo katoaminen!

Luin ketjusi vasta aamulla ... komppaan edellisiä kirjoittajia täysin.
Voimia ja jaksamista joka minuuttiin! Onko sulla ketään, jolle voi soittaa
lähes koska vaan näistä asioista?

Mitä tapahtuu lääkäripuolella seuraavaksi ja koska? Missä kohtaa se e-pesäke on?

Aikuinen nainenRe: Ahistaa26.9.2014 14.52
Hei AnnaMyy. Vieläkin sinua ajattelen ja yritän kovasti aistia mitä sisälläsi liikkuu. Uskon ja ymmärrän, että kaikki on hämärän peitossa,
elämäsi ei tällä hetkellä ole sitä mitä sen parhaimmillaan kuuluisi olla.
Pelko ja ahdistus hiipivät sisääsi ja tuska tuo pahaa oloa lisää ja lisää.
Toivon kovasti, että pääset pikimmiten jatkotutkimuksiin ja saat tarkan tiedon tilanteestasi. Tieto tuo tuskaa, mutta saattaa se joskus kääntyä jopa toisinkin päin.

Hengessä mukana ja Paljon Voimahalauksia Sinulle.

annaRe: Ahistaa26.9.2014 20.02
Refluksikurkku se pesäke on maksassa.

Mun lapsuuden ja nuoruudenystävä tulee mukaan tutkimukseen.Siis magneettiin.Mun kotipaikkakunnalta.

Nyt kun itsellä on tämä tilanne,kaikki muutkin alkaa avautua.

Mä olen ihan yksin sillätavoin jotta kaikki soittaa yleisiä kuulumisia,ja luonteeltani olen liiankin empaattinen.

Tulin just kotia pitkältä juoksulenkiltä.

SaturnusRe: Ahistaa26.9.2014 21.57
Mikä magneettitutkimus sulla on siis ohjelmassa? Eikö vatsa jo kuvattu? Vai meetkö nyt kokovartalokuvaukseen?

Hienoa, että saat ystävän tueksi. Täällä sulla on myös runsain mitoin virtuaalista tukea ja kuuntelijoita tarjolla. Pidä meitä ajan tasalla, jos suinkin jaksat.

SaturnusRe: Ahistaa26.9.2014 21.58
On upea juttu, että jaksat kuitenkin juosta pitkää lenkkiä. Hyvä yleiskunto merkkaa käsittääkseni paljon näissä asioissa.

AnnaMyyRe: Ahistaa27.9.2014 5.15
En ole varma mikä magneetti,kai koko mahan ja pitäähän se laajemmastikkin kartoittaa.

Kummasti hävii suutarin lapselta kengät tässä kohtaaO.O

AnnaMyyRe: Ahistaa29.9.2014 14.58
Tänään omalääkäri soitti.1.6 cm on se paska maksassa.Sanoi että älähän hätäile...

Kerroin lapselle et mitä ikinä tässä käykään,sinusta huolehditaan.

SaturnusRe: Ahistaa29.9.2014 15.27
Hyvä, että kerroit lapselle. Olen nähnyt läheltä tilanteen, jossa äiti oli vakavasti sairas mutta lapselle ei kerrottu sairaudesta lainkaan. Lapsi oli todella hämmentynyt, ei ymmärtänyt miksi äiti ei pystynyt enää kävelemään.

Milloin se laajempi magneettitutkimus on? Hämmästelen täällä, että mikset pääse sinne heti ? pitäisihän se nyt ensi tilassa selvittää, mikä sairaus on kyseessä. Tuttavani, jolta löytyi viime vuonna levinnyt syöpä, pääsi saman tien jatkotutkimuksiin.

Niin ja tämä tuttavani leikattiin ja hän kävi syöpähoidoissa. Ennuste oli aika huono, mutta nyt hän on hyvissä voimissa.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa29.9.2014 16.19
Samat ajatukset on minulla kun Saturnuksellakin, että miksi viivytellään kun kerran jotain on löydetty ja vaatii jatkotutkimuksia.

Äidilläni ikää 92v. heinäkuussa löydettiin kasvain munasarjoista ja siinä ei mennyt kun hujaus kun hänet tutkittiin ja tutkimusten jälkeen leikattiin. Lääkäri sanoi, että syöpää ei voida sulkea pois vaikka kaikki kuvaukset ym. tehtiin hänelle. Mamma selvisi isosta leikkauksesta viikossa kotikuntoon ja kasvain mikä löytyi oli ihan hyvänlaatuinen, että pelko pahimmasta mahdollisesta ja iäkkään ihmisen leikkauksesta selviäminen päättyi kuitenkin näin hyvin.

Edelleen paljon voimia AnnaMyy sinulle ja lapsellesi josta ymmärrettävästä syystä olet todella huolissasi itsesi ohella.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.10.2014 16.24
En tiedä miksi ei kuulu mitään tutkimukseen pääsystä.

Tän on PAKKO olla henkistä väsymystä,tai sitten ei mutten jaksa mitään,keuhkoja ahistaa ja sattuu tavattomasti.En mä aikaisemmin ole hengästynyt paljosta liikunnasta huolimatta.Voisiko olla kuumeetonya keuhkokuumetta tai endokardiittia?

Jouduin taas sunnuntaina soittamaan ambulanssin,ekg:ssä ei ollut mitään outoa, sen sijaan koko rintakehä aristi ihan palpoidenkin.

Konsultoivat lääkäriä ja ois pitäny lähteä sairaalaan mutten vaan jaksanut sinne mennä jonottamaan.

Kaiken kukkuraksi oon niin kyllästynyt että vetäsin eilen Sirdaludeja 12 mg ja odotin pääseväni niillä eroon tästä vittumaisesta kivusta.Seurauksena puhe meni puuroksi ja olin suhtkoht tiedottomassa tilassa.

Äiti soitti ja ihmetteli miten sun puheesta ei saa mitään selvää.

Tulis se kutsu nyt,koska r1 on kiireellisyysluokka,ei sitten pitänyt paikkaansa.

VaniljaRe: Ahistaa1.10.2014 17.05
Soita sairaalaan ja selitä tilanteesi, jospa he voisivat vielä kiirehtiä sitä. Onhan tuo nyt outoa että joutuu odottamaan noin kauan, varsinkin kun sinulla on vielä noita oireita. Mikä ihme tätä nykyterveydenhuoltoa oikein vaivaa. Sitten kun pääset sinne asiantuntijoiden puheille, niin sitten olet kyllä hyvissä käsissä. Sinne pääsy vain tuntuu olevan vaikeaa.

AnnaMyyRe: Ahistaa1.10.2014 19.05
Ei jaksa kuulla enää yhtään"puhelusi yhdistetään" tuut-tuut"-kommenttia.Ja soita siihen ja siihen aikaan.Mä vaan ODOTAN.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa2.10.2014 10.21
Eikö sinulla AnnaMyy ole ketään joka soittaisi puolestasi. (äitisi esim) Minulla ainakin mies on usein tarttunut puhelimeen kun olen ollut huonossa hapessa monista syistä. Itse kun en ole jaksanut enää, niin apu on lähempänä kun sen ymmärsinkään. Ja asiat ovat hoituneet melkeinpä heti.
Kovasti edelleenkin toivotan sinulle jaksamista. Tiedän, että nämä ovat sanoja joita kuulee aina ja joka suunnalta, mutta kun ei osaa neuvoa antaa niin kuitenkin jotenkin haluaisi asian ilmaista, että elää hengessä mukana.

AnnamyyRe: Ahistaa2.10.2014 23.52
Osaan soittaa itse,on vaan niin loputtoman turhaa kaikki.Pikkusiskoni kuoli eilen ja entistä enemmän shokit lisääntyy.

Eipä tässä äitiä halua vaivata enempää omilla asioilla.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa3.10.2014 15.01
Hei AnnaMyy. En toki epäillytkään ettet itse osaa soittaa, vaan ajattelin jos voimavarasi ovat ihan lopussa (tai kun on) niin joku toinen voisi auttaa sinua niin, että soittaisi puolestasi.

Oman kokemuksen kautta sitä yrittää lähimmäistä auttaa ja kun itse olen kokenut tällaisen avun hyväksi omien isojen murheitten/sairauksien viedessä voimani ihan olemattomiin, niin siksi tuli ajatus ehdottaa tällaista sinullekin.

Voimia ja paljon jaksamista sinulle ja läheisillesi, surun kanssa elämiseen. Olen nyt aivan sanaton mitä enää osaan lohduksesi sanoa.

VaniljaRe: Ahistaa3.10.2014 15.32
Onpa surullista AnnaMyy. Eipä tässä oikein osaa lohduttaa. Toivottavasti saat jostain voimia selvitäksesi noista kaikista järkytyksistä.

MariRe: Ahistaa3.10.2014 17.40
Voimia Annamyy! Ja lämmin osanotto siskosi kuoleman johdosta <3

AnnaMyyRe: Ahistaa4.10.2014 18.47
Kiitos.Kertailen shokin vaiheita ja minuutti minuutilta mennään.Tätä ei voi tajuta.Nuori,terve, alta kolmekymppinen ihminen:(

Ikävä on lohduton mutta pakko on käytännön järjestelyt hoitaa.

Tällaista e voi tapahtua,silti tapahtuu.

Olen kiroillut,itkenyt,huutanut,ollut tyhjä,koko tunneskaala tullut.

AnnaMyyRe: Ahistaa8.10.2014 21.24
:(

SaturnusRe: Ahistaa8.10.2014 22.06
No? Oletko saanut jotain uutta tietoa, AnnaMyy?

SitrusRe: Ahistaa9.10.2014 18.13
AnnaMyy, otan osaa surussasi.

SaturnusRe: Ahistaa9.10.2014 22.07
Ah, nyt vasta huomasin että sulle on rysähtänyt aivan kohtuuton painolasti, AnnaMyy. Voimia.

AnnaMyyRe: Ahistaa12.10.2014 9.15
Toistaiseksi hengissä-kuvaus on 20 pvä.Kaikki mut asiat...huokaus ja iso.

Aikuinen nainenRe: Ahistaa12.10.2014 16.02
Ei ole mikään ihme jos voimat uupuvat moisen taakan alle.
Kyllä kohtuuttomalta tuntuu yhden ihmisen kohdalle nämä kaikki mitä AnnaMyy täällä kerrot elämässäsi tapahtuneen.

Voimia ja voimia, mitäpä sitä muutakaan osaa tässä tilanteessa lähimmäiselle toivottaa.

AnnaMyyRe: Ahistaa12.10.2014 23.04
Kiitos.On sitä muillakin kohtuutonta,en osaa aatella vain itteeni,kieltämättä välillä pyöriskelee oman navan ympärillä mutta on aateltava muitakin.

Osoittautuisipa se etäpesäke joksikin muuksi.Erittäin kamalaa vanhemmilleni jos joutuvat kaksi lastaan lyhyellä aikaa hautaamaan.

AnnaMyyRe: Ahistaa13.10.2014 6.48
Minkähän takia ultra oli 23 pvä ja iso tutkimus vasta lähes kuukauden päästä siitä...?

Aikuinen nainenRe: Ahistaa13.10.2014 15.51
Siinäpä se onkin, että sairaudet ja menetykset koskettavat niin monia lähimmäisiä, että kaikkien elämä menee ikään kuin uuteen järjestykseen.
Ja itse kärsii omat tuskansa ja ohessa paljon muutakin.

Edelleen voimia ja niin kauan kun on toivoa on elämääkin kuten sanonta kuuluu. Näitä fraasejahan nämä ovat, mutta monessa mielessä ihan tottakin.

SaturnusRe: Ahistaa13.10.2014 17.45
On kyllä todella outoa, että tutkimukset edistyy noin hitaasti - ihan kuin kyseessä olis vain kontrollikuvaus. Multa löytyi kilpparista epämääräinen kyhmy viime syksynä. Ei epäilty syöpää, ja kontrolli oli kuukauden päästä ekasta kuvauksesta. Eikä ollut syöpä. Varmaan sairaanhoitopiirien välillä on eroja.

SitrusRe: Ahistaa13.10.2014 20.54
Omassakin elämässä pahimpia kausia ovat olleet läheisten kuolemat ja radikaalit elämänmuutokset, pettyminen läheisen ihmisen suhteen, sairaudet ja vakavat vammat. Lisäksi traumaattiset tapahtumat kiristävät perheensisäisiä suhteita, vaikka voisi kuvitella että yhteinen huoli ja suru lähentää.
Kyllä ihmistä joskus venytetään kohtuuttomasti. Silloin loukkaavinta mitä joku voi sanoa on ruveta neuvomaan oikeaa suhtautumistapaa.

AnnaMYYRe: Ahistaa14.10.2014 12.32
Surkeaa ja epäreilua on elämä.

AnnaMyRe: Ahistaa15.10.2014 10.21
Nii ja tää iso sairaala on yksi suomen huippu yliop.sairaaloista...tässä on niin paljon kaikkea yhtä-aikaa.Yksi parhaista ystävistäni sairastui elokuussa, ollaan laitett meilejä,txt ja kirjeitä puolin ja toisin-asuu toisella puolen kaupunkia.

Hoitoväsymys on kuulemma järkyttävä,kertoi ettei hänellä ole mitään tajua kuinka pääsi kotiin dg:n kuultuaan:(Kyseessä samaisen sairaalan johtotehtävissä oleva hlö,aattelin et sen takii ois saanu eri kohtelun mut kaikki on samalla viivalla sairastuessa.

SaturnusRe: Ahistaa25.10.2014 16.43
Hei AnnaMyy, joko kävit kuvauksessa ja ehkä pääsit hoitoonkin?

Aikuinen nainenRe: Ahistaa26.10.2014 10.53
Sama ajatus minulla kun Saturnuksellakin, oletko AnnaMyy päässyt jo tutkimuksiin.

Edelleenkin paljon voimia ja jaksamista. Eipä tässä muutakaan osaa lähimmäiselle lohduksi kirjoittaa.

AnnaMYYRe: Ahistaa28.10.2014 18.51
Kuulumisia,jos jaksan ees kirjoittaa.Se alkuperäinen etäpesäkkeen kertoja, pienemmän sairaalan ultraaja siis olikin väärässä...se ei ole etäpesäke vaan toinen epätyypillinen hemangiooma maksassa,seittimäinen.Kaikki sisäelimet täysin terveet O.O

Kiitos ihan pirusti epävarmuudessa pitelystä.Ultraaja ei nähnt kystia munasarjoissakaan,varjoainetehosteisesssa ct:ssä näkyivät...

Mri vielä tehdän varmuuden vuoksi mutta taiampa perua.Saatana.Pikkusisko saatettu hautaan,nukkmisesta ei tuu mitään jne.

SitrusRe: Ahistaa28.10.2014 21.03
Eli siis AnnaMyy, sulla ei ole etäispesäkkeitä eikä syöpää, käsitinkö oikein??

Tiedätkö, mä sain gastroskopiasta viime kerralla tiedon, että mulla on dysplasiaa eli syövän esiaste. Olin siinä luulossa 2 pvää. Sitten tuli ilmi, että kyseessä oli konekirjoittajan virhe, "ei" oli kuultu "on". Tämä olisi vältetty sillä, että lääkäri tarkistaa konekirjoittajan tekstin.
Moni ei varmasti ymmärrä niitä tunteita joita kärsin, mutta sinä varmaan ymmärrät.
Asiaa kokemattomat varmaan luulevat, että tuollaista väärinkäsitystä seuraa pelkkä helpotus ja onnellisuus.

refluksikurkkuRe: Ahistaa28.10.2014 22.05
AnnaMyy, hae unilääkkeitä ja ota akuuttiosastolle yhteyttä ammattilaisen kanssa keskusteluun? Onko sulla yhtään hyviä tunteja päivittäin vai meneekö vielä täysin tummissa vesissä?

Kovin äkkiä kaikki tosiaan käy - täällä aika pysähtyi tragedian (kätkytkuolema) iskiessä yhtenä yönä lokakuun alussa. Juurihan ne a-miehet poistuivat ja nyt ollaankin yhtäkkiä tilanteessa, jossa pieni lapsi (pikkusisko hänkin) onkin maan uumenissa :-( :-( Kuten sanoit, epäreilua on elämä ...

SaturnusRe: Ahistaa28.10.2014 22.51
AnnaMyy, onpa hyvä uutinen, ettei mitään löytynytkään! Sen tosiaan ansaitset, kun olet joutunut siskosikin hautaan saattamaan. Keskusteluapua kannattaa tosiaan hankkia noiden vaiheiden jälkeen.

Varmasti kyllä v-tuttaa, tuo on todella rankka henkinen prosessi. Suomen terveydenhuollossa tehdään ihan käsittämättömiä mokia. Ja ollaan vielä olevinaan joku terveydenhuollon mallivaltio! Paskanmarjat, sanon minä...

Selittääkö nuo hemangioomat muuten oireesi? Ellei, niin kannattaa nyt ilman muuta käydä magneetissa. Onpa sitten todiste, jos oireilu jatkuu ja pelko meinaa vallata mielen.

Itse kävin taas gynekologilla alavatsaoireilun takia. Nyt ei ollut kystaa, vaan joku epämääräinen möykky kohdun seinämän sisällä, siis lihaksessa. Epäiltiin myoomaa tai adenomyoosia. Jälkimmäinen selittäisi oireet, mutta on siitä v-mäinen että ainoa varma hoitokeino on kohdunpoisto.

Eräs lääkäri sanoi mulle taannoin, etttä nämä nykyiset hyvät kuvantamislaitteet aiheuttavat potilaille siinä mielessä paljon harmia, että ne näyttävät "liikaa" eli tulee löydöksiä, jotka osoittautuvat harmittomiksi mutta aiheuttavat potilaalle turhaa huolta.

AnnaMyyRe: Ahistaa29.10.2014 8.56
Sitrus,takuulla ymmärrän kahden päivän tunnelmasi odottelussa!

Se mun ystävä joka oli tutkimuksessa mukana,ct:ssä kilahti täysin että jo on kumma että näin pompotellaan.Hoitaja siinä sanoi että soita siihen ja siihen aikaan iltap.numeroon josta saat alustavat tulokset.

No minähän istuin kuin tatti puhelimessa soittamassa...ja siirrettiin,siirrettiin ja siirrettiin puheluita.

Kunnes ystäväni sanoi että jumalauta,nyt soitat päivystävälle gastrolle,pimahdat ihan kokonaan muutoin.

No,eihän se gastro ollut tavoitettavissa,mutta sitten käskin osastonsihteerin viedä gastrolle lapun jossa vaadin katsomaan lausunnon,edes sen onko se piru etäpesäke.Sihteeri soitti takas ja gastro oli lähettäny terkut ettei tarvii olla huolissaan.

No sit vihdoin viimein joku,en muista ees kuka niiden monienkymmenien yhteydenottojen jälkeen soitti ja lausunnossa oli:benigni muutos maksassa,nähtävissä jo 2003...ihan kiva,tuosta en ole tiennytkään silloin.Hemangiooma todettiin 2008!!!!Ni miksi ei ole 2003 kerrottu mistään muutoksista.

Ja ultraaja horisee etäpesäkkeestä ja sit se (en muista kirjotinko tän aikasemmin) joku täysin tuntematon lääkäri,ei isosta sairaalasta soitti että joo,kyllä se etäpesäke on, ja lähtökohta voi olla keuhkoissa,rinnoissa tai suolistossa.

Saturnus en usko että hemangioomat aiheuttaa oireet,nehän on sattumalöydöksiä.

Refluksikurkku:voi kamala...kätkytkuolema:(Voimia kaikille osallisille:/

Saturnus tuo on totta että nykyset laitteet aiheuttaa paljon huolta tarkkuutensa vuoksi.

On tässä niin palon mutakin jota en voi kirjoitaa,joskus tänne eka kertaa kirjautuessa viittasin olevani hirveen stressin kourissa.Voi kun tietäsitte mitä nyt samaan syssyyn vielä on sattunut.Jos mun pää ei nyt levvii...selviin ja selvii myös lapsi.Että säälittää lapsi-rukka:(

AnnaMyyRe: Ahistaa21.11.2014 7.00
Eilen olin vihdoin erikoislääkärin puheilla isossa sairaalassa.Se sanoi että lähtee suuret nootit tästä sekoilusta sinne ultraavaan pieneen sairaalaan.Se on tämän henkilön mukaan 99 prossan varmaa ettei ole pahanlaatuista,muttei se ole ihan varmaa vieläkään onko se toinen hemangiooma.Mutta erikoislääkäärit ei koskaan sano tuollaisia prosenttilukuja jos olisi pienikin epäily pahanlaatuisuudesta.

Katsovat kuitenkin vielä meetingissä ensi viikolla usean lääkärin voimin kuvat....ilmoittaa jos tulevat siihen tulokseen että tarvitseekin mri tehdä tässä vaan koittaa jaksella nukkumatta.

Lisäksi nuo kaikki muut asiat,en tiedä,pitäiskö mun hakeutua johkipsyk sairaalaan lapäämään,siinä on vaan se et ne on mun työpaikkoja

SitrusRe: Ahistaa21.11.2014 8.37
Mä uskon pikemminkin, että lääkäri ei halua antaa varmaa vapautusta ennen kuin hän on täysin varma. Siksikin että sun kohdalla on sössitty jo.

AnnaMyyRe: Ahistaa25.11.2014 10.22
Kovinkin mahdollista.Katsellaan taas ja odotellaan.

SitrusRe: Ahistaa25.11.2014 23.23
Miten sä olet pärjäillyt, AnnaMyy?

AnnaMyyRe: Ahistaa20.12.2014 12.34
Huonosti olenpärjäillyt.Elämä meni ihan uusiksi tänä syksynä.Kuitenkin toivo alkaa ajoittain herätä,vaikeaa on mutta koitan vain olla.Liikaa tapahtumia,muisti täysin hukassa jne.Apua olen saanut ja saamassa.Pakko uskoa että tämä lohduttomuus vielä kääntyy parempaan.

Olen käynyt muutaman kerran päivystykessä luullen että olen psykoosissa mutta en ole.

En voi kaikkia tapahtumia kirjoittaa,mutta kriisikeskuksella sanottiin että jo yksikin näistä jotka rysähti lyhyen ajan sisään voi murtaa ihmisen täysin.

MedsRe: Ahistaa2.1.2015 21.11
Woimia ja Terwehdyttävempää Uutta Wuotta sinulle AnnaMyy.

AnnaMyyRe: Ahistaa3.1.2015 9.30
Kiitospaljon ja samoin sinne.

Maha ei hellitä.Otin ruokasoodaa ja se ihan kuin vei pahinta polttoa pois mutta kova kiristyksen ja jäytämisen tunne jäi-sen jälkeen vessaan täydelle ripuloimaan:/ Jota ei ole ollut pitkään aikaan.

Voin kuvitella psykologiselta kannalta kuin kaikki stressi oisi asettunut mahaani,on tässä nin paljon asioita jotka stressaa kaiken aikaa prosenttiluku voisi olla 200.

Kaiken lisäksi minulla on uusi ihmissuhde mutta nyt näyttää että maha pilaa senkin sitä kautta että vie minun mielialan nolliin enkä voi nauttia mistään,olen apaattinenja naamanurinpäin.Ihmissuhde kysyi eilen kun kerroin mahasta,että oliko mulla hänen luonaan(vietin siellä viikon) näitä mahajuttuja mutta mä en muista!Joten???

Onko mun tyydyttävä elämään yksin, sietämisen ja kestokyvyn rajoilla ilottomana mistään pientäkään helpotuksen murua saamatta:/

MedsRe: Ahistaa4.1.2015 15.58
Kiitos ;-)

Yksin ei ole helppoa olla tiedän sen mutta kun tapaa toisen niin vatsa menee jo silkasta jännityksestä plöröksi niiden entisten vaivojen lisäksi nin ei sitä heti kaikkea uskalla kertoa toiselle.

Ei sun yksin tartte olla mut kertoa kantsii jossain alkuvaiheissa jos näyttää siltä et haluaa toisen kanssa olla pidempäänkin.

Jos se on oikeeta rakkautta niin se kestää "lähes" kaiken. :-)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: