Keskustelu

SitrusElämän keventäminen12.12.2013 9.58
Avaan tälle aiheelle oman ketjun, enkä edes pane siihen OT:tä.
Minusta aihe on tärkeä.

Uskon että refluksi ja monet muutkin sairaudet johtuvat osittain kaikesta raskaasta, mitä me ihmiset raahaamme: murheista, henkisestä ja aineellisesta taakasta, ylikiloista, velvoitteista, kenellä mistäkin. Kaikesta ei ehkä voi hankkiutua eroon, mutta jostain aina voi.

Niinpä olen käynyt kotia läpi armottomin katsein tyyliin "mitä ei tarvita, se saa lähteä". Suht pinnallisen siivouksen jälkeen kuskattiin eilen puoli autollista tavarata kierrätyskeskukseen. Se tuntui ihanalta. On kiva ajatella, että esineet pääsevät ehkä käyttöön, ja jos ei, niin ainakin olen yrittänyt.

AnnaMyyRe: Elämän keventäminen12.12.2013 11.02
Totta puhut.Omalla kohdalla olisi pyrkimys sisäistää ajatus kuten siinä yhdessä rukouksessa:muuttaa sen minkä voi, hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Tuo hyväksyminen on mulla koitinkivi...koska itse tiedän mikä on oikein mutten olosuhteiden pakosta ei voi tietyille asioille mitään.

Pahinta on etteivät asiat vaikuta pelkästään minuun, sekin olisi helpompaa:/

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 11.14
Älä syyttele itseäsi siitä ettet osaa hyväksyä: ehkä se tulee myöhemmin. Äläkä ainakaan anna muiden syyllistää itseäsi. Olen huomannut, että kun joku sairastuu, muut ovat hanakasti vertailemassa mikä tauti on kuinkakin paha, ts. kuinka järkyttynyt mistäkin vaivasta saa olla. Yleensä johtopäätös on se, että sinä olet liian huolissasi "ajattele nyt syöpälapsia". Sankarisairaan roolia myös tyrkytetään "se pitää vaan suhtautua positiivisesti".

Jokainen suhtautuu niin kuin suhtautuu, hyväksyy asiat jos voi ja sitten kun voi. Mä esim. huomasin hiljattain että olen tainnut hyväksyä joitain tämän sairauden tuomia rajoituksia kun eivät ne enää kaiherra mieltä. Onni on myös se, että terveen elämä on jo unohtunut. Niinpä sitä ei osaa niin kaivata. Kieltämättä solumuutokset ja niiden kontrollit pelottaa, mutta en mässäile niilläkään peloilla jatkuvasti. Ajattelen kumminkin niin, että tämä on mun elämä ja mä haluan tehdä niitä asioita joita haluan. Muutakaan elämää ei tule, ja elämä kaikkinensa on lahja.
Mutta kellään ei ole oikeutta vähätellä toisen koettelemuksia. Jokaiselle pahin vaikeus on se, joka osuu omalle kohdalle.

Ja niin, tottakai meidän elämämme vaikuttaa myös läheisten elämään. Sekin on oikeastaan onni, koskaan siitä tietää ettei ole yksin.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 12.04
Tämä nyt ei ole suoranaista elämän keventämistä, mutta kuitenkin omaan hyvinvointiin liittyvää: Onko teillä kokemuksia kirkasvalolampuista? Olen alkanut harkita sellaisen hankkimista. Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa alkanut ahdistaa tuo ulkona vallitseva synkkyys. Siis tuhannen muunkin asian lisäksi. ;) Lupasin ostaa itse itselleni kiitettävien veronpalautusta ansiosta jonkin kivan joululahjan. Olisikohan kirkasvalolamppu kokeilemisen arvoinen?

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 12.06
Minulle myös on äärimmäisen vaikeata hyväksyä stressaavat/mieltä kaihertavat asiat, joita en voi muuttaa. Kova stressi saa koko kehon ja mielen epätasapainoon, mikä altistaa sairauksille. Vaikka tämän tietää, vaikeaa on päästää irti.

Ja vaikeaa on ajoittain myös elää tässä hetkessä. Muutahan meillä ei ole. Hyvin helposti sortuu menneitten murehtimiseen ja turhaan/liikaan tulevaisuudesta huolehtimiseen. Äitini oli mestari tässä, lienen perinyt taipumukseni häneltä. Paljon mieluummin olisin perinyt isäni hyvän huumorintajun ja iloisen karjalaisen mielenlaadun. - No, tässä sitä taas ollaan :) Perittyjä taipumuksiani en voi muuttaa, mutta VOIN yrittää toimia itseäni ja läheisiäni hyödyttävämmällä tavalla. Mottoni olkoonkin: Carpe diem - tartu hetkeen! Ainakin tänään. Ja juuri tänään aion tehdä jotain joka ilahduttaa minua!

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 12.16
Myrtti, jos mahdollista, kokeile sellasta valohoitoa ennen lampun hankkimista. Mun entisessä työpaikassa sellaisia hankittiin tuloksen parantamiseksi tietty. Mutta musta vuoden pimeimpänä aikana kirkas valo lähinnä ärsytti - ja jopa väsytti. Tuntui ettei jaksa vastata kirkkaan valon haasteeseen.
Muuten kyllä tosi loistava idea palkita itseään.
Meitsi on jo monena vuotena ostanut itselleen mieleisen joululahjan - niistä ei koskaan tarvitse valittaa että ei sopinut.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 12.37
Kalliita kapistuksiahan nuo ovat, joten ehkä olisi viisastakin testata ensin jonkun toisen lamppua. Meillä oli myös vanhassa työpaikassani kirkasvalolamppu, joka tökötti kahvihuoneen nurkassa. Itse en silloin laitetta juuri noteerannut. Tosin harvoin sitä kukaan päällä edes piti. Mutta pitänee siis harkita. Minä ostan lähes aina itselleni sekä syntymäpäivä- että joululahjan. Usein vain jotain pientä, mutta oleellista on, että se jokin pienikin tietyllä tapaa hemmottelee minua. Saa ainakin mieleisensä lahjan ja pitäähän itseäkin palkita!

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 13.24
Heh, minäkin ostan itselleni joulu- ja merkkipäivälahjoja. Yhtenä jouluna isäntä osti minulle jonkun korun. Se oli aivan kamala! Joten vaihtoon meni ja isäntä mesosi ettei minua voi miellyttää mitenkään. Sen jälkeen koruja ei ole tullut ja hyvä niin. Onhan se harmi kun toinen yrittää ilahduttaa, mutta maut ovat erilaisia kuin yö ja päivä, ainakin meidän tapauksessa.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 13.32
Meillä aina tiedustellaan hyvissä ajoin, että mitä toinen mahdollisesti voisi lahjaksi haluta. Niinpä eilen yhdessä katsottiin korumainoksesta, mitä voisin joululahjaksi huolia ja käytiin vielä yhdessä läpi ko. koruliikkeen sijaintikin. Ei mene ainakaan liian hankalaksi. ;) Yllätyksellisyyshän tässä katoaa, mutta molemmat saavat ainakin mieluisat lahjat.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.12.2013 15.25
Myrtti, meillä kanssa pelataan varman päälle (pienellä budjetilla)... sen lisäksi tulee joku pikkupaketti, joka hoitaa sitä yllätyspuolta. Pieniä (ja miksei isompiakin) paketteja on kiva suunnitella, antaa ja saada :-)

Ihanaa hemmotella itseäänkin! Itselleni tänä vuonna joululahjaksi olen tilannut Highleren linnasta (linna tv sarja Downton Abbeystä) pari kirjaa ja kermatoffeerasian (!) ...

Pari kertaa vuoden aikana (silloin kun itselle sopii ja siltä tuntuu) kunnollinen kaappien koluaminen (=ylimääräiset pois nurkista) saa "fenshuit/energiat tai ihan mitkä vaan virtaamaan" ... useimmiten vien nuo tavarat laatikossa roskiksen viereen, josta ne häipyvät vähitellen vuorokauden sisällä uusiin koteihin ...

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 18.17
Tuli käytyä jouluostoksilla. Hankin 9 kuparitetraa. Tuolla ne nyt ui. Ovatpa kauniita!

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 18.44
Kuparitetraa? Mitä ne ovat?

Keskustelu on ehkä vähän liukunut muualle kuin Sitrus alun perin tarkoitti. Mutta elämän keventämistä on myös oma hyvä mieli ja hyvän mielen tuottaminen muille. Niin paljon meillä mielessä/keskusteluissa pyörivät oireet ja vakavat asiat, että tuntuu hyvälle vaihtaa välillä 'vapaalle'. Oma hyvän mielen juttuni tänään oli syksyn viimeinen espanjantunti. Ja kyllä olikin mukavaa. Me jäyhät suomalaiset tutustumme ja lämpenemme hitaasti. Vasta nyt viimeisellä tunnilla se tapahtui. Tuntuu mukavalta odottaa kevätkauden alkua! Hyvää vastalääkettä stressille ja sairauksille.

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.12
Joo, niin on liukunut. Mutta haittaako se? Sitähän tapahtuu usein. Kuparitetrat on akvaariokaloja.

Hei Malla, mäkin käyn espanjantunneilla työväenopistossa.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.16
Tykkäykset Sitruksen tetroille! :)

Minä olen tänään keventänyt elämääni tajuamalla, kuinka paljon ajattelutapaa muuttamalla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Harmaa ilma on ankea ja masentava vain siksi, että itse niin ajattelen jne. Alankin treenata ajatteluani nyt positiivisempaan suuntaan. :)

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.19
Antaako mennä samantien ihan hakoteille näiden juttujen?

Olen miettinyt viime aikoina kovasti värejä, ja sitä mitkä värit miellyttävät. Se kun tuntuu vaihtelevan. Olen nykyään aivan ihastunut turkoosiin ja sen vastaväriin keltaiseen. Havahduin huomaamaan, että kaikki mitä hiljattain olen hankkinut, on turkoosia tai keltaista, ihan pikkujutuista lähtien. Mistä mahtaa johtua? Aiemmin lempivärejäni olivat vihreät, punaiset ja ruskeat.

Onko keskuudessamme väripsykologeja?

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.21
Kiitti Myrtti! Ne on kauniin sitruunankeltaisia. Ehkä siksi ne juuri vetosivat. Myyjä väitti niiden olevan rauhallisia mutta kyllä nuo minusta ovat pikemminkin vauhdikkaita.

VaniljaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.31
Värit ovat todella tärkeitä, minulla oli monta vuotta sininen kausi, halusin vain sinistä ympärilleni. Nyt on meneillään keltainen ja oranssi kausi, myös vihreä on tullut mukaan, tätäkin on nyt kestänyt muutaman vuoden, saa nähdä miksi se seuraavaksi vaihtuu.

Minä innostuin siivoamaan keittiön kaappeja, taas lähti astioita ja kaiken maailman kulhoja ja kuppeja, joita en koskaan käytä. Toivottavasti niistä on iloa ja hyötyä jollekin, vein ne nimittäin kierrätykseen. Maustekaapista lähti aika paljon vanhoja mausteita, ihanaa kun kaapeissa vallitsee järjestys.

Harmaudesta ja ankeudesta pääsen eroon kun käyn zumba-tunnilla, on ihan mahtavaa kun latinomusiikki soi ja saa tanssia niiden rytmissä mukavassa porukassa. Kaamosmasennus katoaa siellä ihan väkisinkin, jos ei siitä elämä kevene, niin mieli ainakin.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 19.57
Minä olen ns. vihreä ihminen. Voisin pukeutua vain vihreään, sisustaa koko kodin vihreään jne. Lisäksi olen viime aikoina ostanut usein keltaisia vaatteita. Välttelin pitkään sinistä, mutta nyt olen opetellut käyttämään myös sitä. Oranssi ja violetti, jota taas yhdessä vaiheessa fanitin, ovat nyt inhokkeja.
Olin kerran kuuntelemassa esitelmää siitä, mitä eri värit viestivät. Muuta en muista, kun että keskisininen viestii älykkyyttä. Puhuja kertoi, että on tutkittu, että punaiset villasukat on lämpimämmät kuin esim. harmaat. Tämä ei ihan insinöörin aivoihin uponnut..

AnnaMyyRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.00
Olin pienimuotoisessa juhlassa,söin hyvin ja mites en muistanut ajatella synkkyyksiä, nautin vain...en muistanut ajatella vaivoja joten ei niitä tuntunutkaan.Ihanaa saada ajatukset pois, nauroinkin peräti :)

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.12
Kivaa, Annamyy! on hienoa kun huomaa että osaa sittenkin vielä nauraa.

Myrtti, mä luin jostain että värit vaikuttavat jopa sokeisiin. Asiaa oli tutkittu kysymällä miltä lämpötila vaikutti sinisissä tai punaisissa huoneissa. Punaiset tuntuivat lämpimämmiltä. Että revi siitä.

Mä olen kuulkaa menettänyt näiden refluksivuosien aikana kyvyn hössöttää joulusiivousten kanssa. Kai se johtuu siitä, että kun on ollut niin paljon vakavampaa murehdittavaa, niin ei enää osaa ottaa paineita. Aavistan että tästä joulusta on tulossa joka tapauksessa parempi kuin pitkään aikaan. Viimeinen naula turhan joulupanikoinnin arkkuun oli viime joulu, joka vietettiin Naantalin kylpylässä. Joulukuusi hankittiin tapanina - käytiin nappaamassa roskiksesta hylätyn joulukuusen erittäin kaunis latva, se tuotiin kotiin, pantiin maljakkoon ja koristeltiin. Helppoa ja lisäksi halpaa!

Jotenkin tämä ketju on nyt niin hassu, että tuntuu kuin olisi humalassa. Se onkin hyvä, sillä ei tule närästystä eikä kankkusta.

MyrttiRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.19
Tieteellisiä faktoja pöytään! ;) Ei vaan hyväksyn kyllä sen, että kaikki asiat eivät aina käy minun järkeeni.

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.21
Peces del acuario? No lo sabia. Que te traigan mucha alegria Sitrus! -joo painomerkit puuttuu kun en niitä tällä vempaimella saa tehtyä. Espanjan opiskelu on hauskaa ja hyvä tapa antaa aivoille töitä. Dementian ehkäisyä...

Minä olen murrettujen värien ihminen, niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Mutta minullakin on ollut värikausia. Viime syksystä on miellyttänyt luumu sisustuksessa ja yllätys, yllätys punainen vaatteissa. Outoa. Uskon että jostain alitajunnasta kumpuaa jonkun värin nälkä ja silloin se täyttää jonkun tarpeen.

Omaa fengshuiaamistani häiritsee tuo hamsteri-isäntä niinkuin jossain olen kertonutkin. Viikonlopun tavoitteena olisi tyhjentää eteinen kaikenmaailman työkaluista, jotta saataisiin joulu kotiin. Saa nähdä onnistuuko. Tää on niin tätä. Mutta olen tottunut enkä anna sen masentaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.29
Niin, se on kyllä vaikea puuttua toisen hamstraamiseen. Tiedän kokemuksesta. Täälläkin pannaan talteen kaikkea "siltä varalta että joskus saattaa tarvita". Lienee laihialaista perintöä.

SitrusRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.30
Jaa niin, Malla, huomaan verbimuodoista että olet paljon pitemmällä espanjassa kuin mä.

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.45
Ehdit oppia vielä Sitrus - hyvä että riittää haasteita!

Minulla oli taiteellinen vanhapiikatäti, jonka hamstrausvimma oli sitä luokkaa kuin joskus näkee televisiossa. Pahin herja, jonka isännälle voin heittää on sanoa, että hän on tuon vanhapiikatätini avioton lapsi :) ei loukkaannu isäntä tästä, tämä on keskinäinen vitsi. Nuorena olin yltiöminimalistinen, mutta Siperia - eli toisen hamstraus opettaa :)

MallaRe: Elämän keventäminen12.12.2013 20.54
Vielä pieni lisäys. Espanjan ryhmässäni on aivan hurmaava 79-vuotias rouva. Loistava esimerkki. Aikaa on niin kauan kuin on elämää.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.12.2013 9.04
En mä olen ollenkaan epätoivoinen espanjan suhteen. Aloin lukea sitä joskus 2005, luin pari vuotta ja aloitin nyt syksyllä uudestaan. Nyt olen tosi hyvässä ryhmässä, opettaja on loistava, meillä on mukavaa, puolitoista tuntia menee hurauksessa. Osaan hieman enemmän kuin tämä puolitoista vuotta lukenut ryhmä, mutta olen saanut kerrata aika tavalla.

Espanja on hauska kieli. Meidän kirja on ¿Qué tal?

MallaRe: Elämän keventäminen13.12.2013 10.53
Voi Seija, Seija minkä teit - yöunet veit, mutta armeliaasti katon säästit! Pitkästä aikaa todella lyhyiden yöunien jälkeen huomaa miten tärkeä merkitys unella on. Olo on kuin osuuskaupan hoitajalla. Elämään ja sen hankaluuksiin pystyy suhtautumaan kevyemmin jos saa nukutuksi. No, ensi yönä sitten...

Sitrus, mikä se näppäin olikaan, jolla saa huuto- ja kysymysmerkit nurinpäin? Niille jotka eivät lue kieltä tiedoksi: espanjassa on hassu tapa laittaa lauseen alkuun huuto- ja kysymysmerkit nurinpäin ja loppuun oikeinpäin.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.12.2013 11.10
Malla, tosa on!

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/eab/eab31/01_johdanto/erikoismerkit?C:D=hNcL.gWy0&m:selres=hNcL.gWy0

Ne saa kyllä näppiksestäkin, mutta tosta voi kopioida.

Espanjassa ollaan kuulemma luopumassa nurinpäin olevista merkeistä. Kyllä se tekee kirjoittamisesta sujuvampaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.12.2013 11.14
Pahin uhkakuva Seijassa on että menee sähköt eikä pääse refluksipalstalle - kamalaa!!

MallaRe: Elämän keventäminen13.12.2013 11.29
Kiitos Sitrus! Totta on että elämä menisi sekaisin jos tästä(kin) addiktiosta joutuisi äkisti luopumaan :) toisaalta tämä addiktio on vaarattomammasta päästä :)

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen13.12.2013 14.25
Sitrus, sanopa muuta ... :-) kotisivukone on onneksi niin vahva yhtiö ettei se ei ainakaan kaadu ja sivusto häviä tuhka tuuleen!

Kävin kertaamassa ea - kurssin tällä viikkoa.

Täällä tulee valvottua useimmiten vapaaehtoistoiminnan merkeissä noita öitä ... varsin läheinen aihe tänään. Silmät voi olla vähän ristissä mutta hyvä mieli pelastustoiminnasta vie aina voiton. Ja vastakohtana kotiin palatessa aamulla aina ajattelen, että ihana olla taas sisällä lämpöisessä :-) ...


Sisustuksen puolella olkkarissa turkoosikausi tai jotain vastaavaa meneillään ...

MallaRe: Elämän keventäminen13.12.2013 14.37
Onko tämä palsta laskettava mukaan sosiaalisiin medioihin? Monesta kirjoittajasta on tullut yhtä tuttu kuin FB-kavereista konsanaan. Lopetin muuten jo keväällä FB:ssä luuhaamisen, koska minulla oli ihan liikaa kavereita. Hyvin aktiivisia kaikki. Liikaa myös muutoksia ja mainoksia. Some tai ei, mukava kun olette olemassa! Ei tarvitse tuijotella aina vain omaan napaansa :) ja mikä tietopankki!

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.12.2013 14.46
Minuakin myrsky piti hereillä viime yönä, nukuin siis hirveän huonosti, pelkäsin että talon päälle kaatuu joku taloamme ympäröivistä valtavista männyistä. Ensinnäkin rakastan puita ja olisi ollut kamalaa jos yksikin noista ihanista puista kaatuisi ja toiseksi olisi ollut ikävää jos joku niistä olisi kolahtanut katollemme. No onneksi niin ei tapahtunut. Nukun yleensä hyvin, mutta joskus näiden unettomien öiden jälkeen on hiukan päänsärkyinen ja ärtynyt olo, muisti pätkii eikä oikein mistään tule mitään. Painelen kohta lenkille, sitten leivon kakun ja sitten laitan villasukat jalkaan ja istahdan sohvan nurkkaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.12.2013 15.19
Mitä tulee jouluiseen hyväntekeväisyyteen, niin mä kannan korteni kekoon kuskaamalla hyvää tavaraa kierrätyskeskukseen. Nyt lähtee 2 hyvät talvisaappaat, vaatteita, astioita ja muuta mukavaa.
Kai se kelpaa? Ostin minä yhden eettisen joululahjankin...

Vanilja, mullakin on leipomista ohjelmassa - aattelin kokeilla uudenlaista joulukakkua, taatelia, suklaata ja kirsikoita. Saa nähdä mitä tulee.

Malla, mä en ole FB:ssä ollenkaan enkä ikinä ole ollutkaan. Mua ärsyttää kun nykyisin kaikki mahdollinen tieto on siellä ja vaatii kirjautumisen. En jaksa, jää ne tiedot sitten saamatta.

r-kurkku, sä olet upea ihminen! Olet perustanut näin hienon sivuston ja olet vielä vp:nä auttamisjutuissa.

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.12.2013 16.17
Minä leivoin taatelisuklaakakun jo viime viikolla ja nyt on vuorossa suklaa-appelsiinikakku. Eettiset joululahjat ovat ihan parhaita, itsekin harrastan niitä. Tänä vuonna lahjoitan yhdelle palan ikimetsää luonnon perintäsäätiön sivuilla. Varsinaisia lahjoja en periaatteesta osta kuin lapsen lapsille ja heillekin vain yöpuvut, jokaisen pakettiin laitan myös jonkun pienen jutun, esim. paperinuket tytöille ja pojalle Asterixin, kun hän mielellään lukee niitä.

Juuri äsken puhuin vanhemman poikani kanssa hän sanoi ettei heille saa ostaa mitään, joten puolin ja toisin sovittiin että lahjoja ei osteta. Lapsen lapset saavat pitkin vuotta koko ajan jotain muutenkin, juuri olin yhden kanssa oopperatalolla katsomassa Prinsessa Ruususta ja toisen kanssa olen menossa vielä ennen joulua sinne katsomaan Lumikuningatarta.

MyrttiRe: Elämän keventäminen13.12.2013 17.13
Minä tein tänä vuonna suurimman osan lahjoista itse. Mies ja kummilapset saavat jotain ostettua, mutta muut saavat nauttia omasta tuotannostani. Olen monena vuonna ostanut eräälle antimaterialistille eettisen lahjan ja joulukorttien pitää aina olla Unicefin tms. Lisäksi lahjoitan kuukausittain rahaa kehitystyöhön. Tällaisella keskipalkkaisella suomalaisella on mielestäni asiat sen verran hyvin, että pieni kuukausilahjoitus ei ole suuri uhraus, jos se voi tuottaa paremman ravitsemuksen, terveydenhuollon tms. jossain muualla.

Illan ohjelmassa viimeisten joululahjojen hankinta ja sohvatyynyjen väliin hautautuminen. :)

SitrusRe: Elämän keventäminen13.12.2013 20.50
Olen vähän siivoillut tänään ja muistanut mikä joulusiivouksessa on ideana: tietysti se että kuuraus luo mukavaa kontrastia joulun löysäilyyn, toiseksi likaista kotia ei ole niin kiva koristella.

Onko kukaan käynyt missään joulumarkkinoilla? Ajattelin lähteä huomenna Raaseporiin (ent. Tammisaareen).

huohRe: Elämän keventäminen13.12.2013 22.52
Opiskelustressi on kyllä suurin paheeni, josta yritän kovasti opetella pois..aika rennosti olen nyt ottanutkin, toki saa sitten tenttien aikaan stressata siitäkin edestä kun on opiskelut ollu vähän hunningolla:-) jospa tässäkin löytyisi se kultainen keskitie! Ensi viikolla alkaa kolmen viikon joululoma, ja aion kyllä rentoutua ja nukkua kunnolla, alkaa ollakin jo sen tarpeessa pitkän syksyn jälkeen.
Itsellä ensimmäinen joulu refluksitaudin "kanssa". Ajattelin vaihtaa perinteisen konvehtirasian suklaattomaan vaihtoehtoon, sillä suklaata tulee varmasti syötyä muutenkin jouluna! Suklaa taitaakin olla ruokapaheistani suurin, sillä en polta, en käytä alkoholia, enkä juo kahvia, mausteisista ruuista en välitä pelkkä suolakin riittää minulle..mutta happosalpaajia menee kuitenkin toivottavasti koko joulun ajan, pitää vain ottaa rento asenne ja jättää närästys omaan arvoonsa!

SitrusRe: Elämän keventäminen14.12.2013 17.52
Olipas onnistuneet markkinat: saatiin lähiseudun tuottajilta monenlaisia juureksia, perunoita, kalaa, lihaa, piparkakkuja, karjalanpiirakoita... hyvää oli ja halpaa! Nyt on nenä jäässä mutta kiva päivä.

Osuin paikalle näkemään ketjukolarin täysin tukkeuttaman Länsiväylän toinen kolari oli tulla vastaantulijoiden kaistalle kun ihmiset pysähty kattomaan mitä on tapahtunut. Oli monta paloautoa ja muuta. Kilometrien matkalla liikenne seisoi. Kannattaa ajaa ihan edellisen perässä kiinni oli tarinan opetus. Onneksi oli tullut vain lieviä vammoja.

VaniljaRe: Elämän keventäminen14.12.2013 18.15
Nyt kun en osta joululahjoja muille, niin ostinpa itselleni sellaisen. Ostin kasvoseerumin, en ole aiemmin sellaisia ostellut, saa nähdä mitä nassulle tapahtuu:)

TepsuRe: Elämän keventäminen14.12.2013 19.04
Hauska ketju :)

Juuri tuossa yksi päivä ajattelin, että "näillä oireilla on minuun sen verran valtaa kuin annan niillä olla". Kyse ei ole pelkästään refluksioireista, mutta kuitenkin. Tarkoitan sitä, että niin paljon kuin sairastaminen ajatuksia ja elämää väistämättä hallitseekin, on tärkeää olla kuitenkaan antamatta sille liian paljon tilaa ja valtaa ja antaa sen kaapata koko omaa persoonaa. Välillä, kun vaivaa on monenlaista ja ne kaikki pitää ottaa huomioon monella eri tavalla, tuntuu että ajatuksiin ei paljon muuta mahdu. Siksi on älyttömän tärkeää välillä unohtaa se kaikki ja keskittyä ihan muuhun.

Olen viettänyt aika erakkoelämää tämän koko syksyn, kun en ole muuhun kyennyt, ja mieltä virkisti ihan mielettömästi kun kävin viime viikolla ihmisten ilmoilla ja kyläilemässä pitkästä aikaa. Oli niin rentouttavaa puhua IHAN MUISTA asioista ja unohtaa omat ongelmansa hetkeksi. Tuli jotenkin sellaista itsevarmuuttakin, että kyllä tässä yhä sittenkin ihan ihmisiä ollaan ja muuhunkin kyetään kuin vain sairastamaan ja itseä hoitamaan. Ja olokin oli parempi, siis fyysisestikin. Jälleen näkyi mikä vaikutus rentoutumisella on.

Aina se rentoutuminen ei siis näköjään tarkoita sitä, että hiljentyy ja rauhoittuu, vaan joskus päinvastainenkin voi olla parasta rentoutusta. Pääasia että saa muuta ajateltavaa ja kokemuksen siitä, että sairaus ei hallitse koko elämää. Muiden ihmisten seura on siihen oikein hyvä keino.

VaniljaRe: Elämän keventäminen14.12.2013 20.36
Mukava kuulla Tepsu, että olet voinut rentoutua. Rentoutuminen ja irti päästäminen on kaiken a ja o. Elämä menee kuitenkin niin kuin menee, emmekä me loppujen lopuksi voi hirveästi vaikuttaa siihen. Ei kai ole mitenkään erityisen tavoiteltavaa yrittää olla koko ajan täydellisen terve. Kuka on? Sellaista täydellisyyttä ei ole olemassakaan, kaikilla ihmisillä on omat riesansa. Silti voi elää ihan hyvää ja tyydyttävää elämää, kaikkien ongelmiensa ja oireidensa kanssa. Ihminen on ihan hyvä sellaisena kuin on, epätäydellisenä ja rosoisena.

SeljaRe: Elämän keventäminen14.12.2013 21.08
Ihanan positiivinen ja jotenkin voimaa antava ketju,kiitos siitä. Puhutte asiaa ihan kaikki,ja kuten olen ennenkin sanonut, saan vaniljan jutuista aina niin lämpöisen tunteen:) Olet kyllä ihan huippupositiivinen ja ihana persoona,vaikka en sinua "oikeassa" elämässä tunnekaan. Itse haluan myös pyrkiä samaan.
Ja minä myös allekirjoitan tuon turhat painolastit kaapeissa ja eteisissä pois niin johan olo kevenee. Se mielessä raivaan kotia pikkuhiljaa syksyn aikana.
Välillä oli niin hyvä kausi tämänkin taudin kanssa että miltei unohdin koko jutun,mutta eiköhän tämä taas jossain vaiheessa helpota. Nyt elämässä mulla aika iso muutos,kylläkin ihan positiivinen,mutta varmaan stressaa kuitenkin ja näytäis tuo vaikuttavan oireisiinkin himpun verran.

VaniljaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 9.02
Kiitos Selja, minäkin saan lämpöisen tunteen sinun sanoistasi!!! Tosi asia on se, että minäkin opettelen positiivisuutta, mutta luultavasti olen luonteeltani enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Olen niin kuin se pikkupoika, joka vei äitienpäivänä aamukahvia äidilleen sänkyyn ja kaatui matkalla niin että kuppi ja lautaset hajosivat, pojan naama tietysti vääntyi itkuun, mutta sitten nopeasti hymy palasi hänen huulilleen ja hän kiljaisi riemastuneena "lusikka jäi ehjäksi". Huomaan siis ne positiivisetkin asiat aika nopeasti, enkä jaksa kauan murehtia. Elämä vain välillä on sellaista että se koettelee tuota positiivisuutta.

Monien ihmisten kohdalla negatiivisuus vaikuttaisi opitulta ja tosiaan kun elämä oikein kolhii, joitakin ihmisiä alusta pitäen, niin on helpommin sanottu kuin tehty pyytää häntä opettelemaan positiiviseksi. Tosin joskus pitää ottaa ohjat omiin käsiinsä, viimeistään silloin kun asiat ovat jo hyvin, menneisyyden vangiksi voi helposti jäädä.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen15.12.2013 17.18
Sitrus, kiitos positiivisesta palautteesta :-)

Etsintä ja evakuointi ymtoiminta vie kyllä mukanaan, jos sille pikkurillin antaa ... Vapaaehtoistoiminta ylipäätänsä listataan aina "hyvää oloa antaviin" tekijöihin, joita suositellaan. Tarvii muistaa, kun myrskyn kourissa seuraavan kerran mutavellissä ryömii nelinkontin ;-) Punaisen Ristin kansainvälisellä puolella haluaisin toimia vähän enemmän mitä nyt mutta delegaatiksi maailmalle en tällä hetkellä erityisemmin kuitenkaan halaja enkä ole reserveissä mukana.

Mitä ... Tammisaari on nykyään Raasepori?? Tunnelmalliset joulumarkkinat ovat aivan ihania!

Kyllä tämä läheltä sosiaalista mediaa liippaa vaikka virallisesti tämä onkin vertaistukisivusto ja sen alla erillinen k-palsta. Itsellä FB:ssä n 20 henkilöä kavereina ja siinä saa pysyä. Välillä joudun selittämään, kun joku pyytää kaveriksi enkä alakaan.

Joulukeittiöhommelit ... mikä on paras taatelikakku resepti? Sellaista pitäisi vääntää tänä vuonna.

Tepsu, mukavista vierailuista ystävien tykö saa ihanasti energiaa ja voimaa :-)!! Ja mikä ihanampaa kuin parantaa maailmaa ystävän kera.

Hyväntekeväisyyteen menee rahat jouluna lähialueella eli Suurella sydämellä (vähävaraisten jouluaatto-ateria) ja Joulupuu - kamppanjaan (yksi paketti tietyn ikäiselle lapselle). Ja tietty se ajallinen satsaus Vapepaan eli 24/7 valmius lähteä etsimään kadonneita henkilöitä. Toivottavasti tänä vuonna joulu on rauhaisa (viime vuonna rankka monen päivän etsintä juuri ennen jouluaattoa).

Mukavia joulunodotusta kaikille! Nyt laulamaan joululauluja kirkkoon!

MyrttiRe: Elämän keventäminen15.12.2013 17.35
Minä leivoin tänään todennäköisesti ensimmäiset ja viimeisen tämän joulun jouluaiheiset jutut eli pipareita. En ole ikinä liiemmin niistä edes välittänyt, mutta nyt muutamana vuotena olen tavallisten pipareiden sijaan tehnyt ruispipareita ja ne ovat mielestäni parempia. Periaatteessa ne ovat aivan kuin tavallisetkin joulupiparit, mutta suurin osa jauhoista on korvattu ruisjauhoilla.

Elämän keventäminen ja positiivinen ajattelu on taas tänään ollut hieman koetuksella johtuen aivan tolkuttomista "nälkäkivuista". Koska minulla ei todellisuudessa oli mitään käsitystä siitä, mistä ne johtuvat, olen tässä taas harkinnut lääkäriin menemistä. Työterveyteen en edes halua mennä, koska vastassa on lääkäri, jonka mielestä ihmisessä ei tässä iässä voi olla mitään vikaa. Vaihtoehtoina siis gastroenterologi tai funktionaalinen lääkäri. Kallistunen jälkimmäiseen... Kunhan saan itseäni taas niskasta kiinni. Olen itseasiassa todennut vältteleväni lääkärissä käyntiä tämän vaivan takia, koska pelkään heidän passittavan minut uuteen tähystykseen. Tiedän, että tämä on maailman typerin syy, mutta jotenkin kyseinen operaatio kammottaa minua aivan hirveästi.

VaniljaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 18.34
Minä fhengshui-siivosin tänään, siirsin sohvan ja imuroin ja pesin lattian sen alta. Pesin jalkalistat ja kaikki nurkat oikein kunnolla, ja ihme ja kumma, ihan kuin huoneessa olisi selvästi helpompi hengittääkin.

Joskus luin jostain fhengshui-oppaasta, että kun aamulla herää niin on tärkeää että herää siistiin huoneeseen ja kun lähtee siitä suunnistamaan esim. kylpyhuoneeseen ja keittiöön, niin ne asiat mitä matkallaan kohtaa antavat suunnan koko päivälle. Osuuko matkallesi lehti- tai vaatekasoja tai muuta sekamelskaa vai kohtaatko siistin ja virkistävän ympäristön, jossa tavarat ovat kauniisti paikoillaan, ovatko matot puhtaita ja suorassa, kukat hyvinvoivia ja, onko kylpyhuoneessa iloinen ja valoisa tunnelma. Jos ympäristö on kaaoksessa niin alitajunta kerää ympäristöstä negatiivisuutta ja se vaikuttaa koko tulevaan päivään.

No minulla paikat eivät olleet järjestyksessä, kun tarkkailin ympäristöäni aamulla. Ennen kuin laitoin aamiaista, aloin jo järjestellä paikkoja ja sitä on jatkunut koko päivän. Kylpyhuone on ihan uudessa kuosissa ja nyt sinne on mukavampi mennä, nyt sieltä pitäisi saada hyvää energiaa ja hyvän mielen heti aamusta. Yritän nyt vain pitää sen sellaisena. Olen ensi viikon lomalla, joten siivoukset ja paikkojen järjestäminen jatkuu ensi viikolla, kunnes koko talo on käyty läpi.

MallaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 18.35
Rispektiä refluksikurkulle!

No nyt on isännän työkalut ym. romppeet pois eteisestä! Samalla veimme - huom. veimme! - talvisäilöön viimeiset terassilla lojuneet tuolit. Ei olisi isäntä yksin saanut korjatuksi romppeitaan pois, vaan minua tarvittiin avuksi. Mikähän siinä onkin että kaikki elämäni miehet ovat olleet samanlaisia: tavarat, vaatteet ja paperit sekaisin, lompakko ja avaimet alinomaa hukassa? Mutta nyt sentään pääsee tekemään pienimuotoista joulusiivousta. Vaikka Hesari tänään ehdottikin joulusiivouksen tekemistä vasta joulun jälkeen. Viisasta!? Mutta nyt olen ihan naatti!

MallaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 18.44
Minä niin allekirjoitan Vaniljan ajatukset fengshuista! Vaikka täällä olen moittinut isäntää, syytä on minussakin. Olen ollut sen verran huonovointinen, etten ole oikein saanut aikaiseksi kuin välttämättömimmät kotityöt. Nyt kun voin paremmin uskon jaksavani laittaa kotia joulukuntoon. Toivottavasti meilläkin on jouluna hyvää energiaa säteilevä fengshuiattu koti!

VaniljaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 18.56
Malla olet ollut samoissa puuhissa kuin minäkin, minulla on eteinen vielä käymättä läpi. Fhengshuin mukaan eteisessä syntynyt ensivaikutelma luo tulijalle heti mielikuvan asunnon muista osista. Eteisen pitäisi olla kutsuva, siellä ei saisi olla esteitä, kotiin pitäisi voida helposti astua sisään. Jos haluat poistaa esteet omasta elämästäsi, poista esteet eteisestäsi.

Minun mielestäni fhengshui on loputtoman mielenkiintoinen aihe, kodista ei pidä siis tulla laitosmainen, siellä saa olla asumisen jälkiä, mutta jokaiselle tavaralle pitäisi olla oma paikkansa.

SitrusRe: Elämän keventäminen15.12.2013 19.56
R-kurkku, kyllä näin on, että Tammisaari on nykyään on Raasepori.

Muuten, kaiken järkevän ohella ostin jotain tyhmää: kotitekoista valkosipulimajoneesia. Voi että on hyvää! Eikä närästä mitenkään kummemmin.

Mun lapsuudenkodissa siivottiin neuroottisesti ennen joulua. Sanalla sanoen kaikki. Puuttui vain että lattialistat olisi irrotettu ja kuurattu niiden taustat. Sitten äiti oli uuvuksissa jouluna. Nykyisin omassa kodissani siivoan mitä huvittaa. Jos en jaksa, en siivoa. Joulu tulee köykäisemmin sillä lailla.

Vanilja, nykyasunnoissa on liian ahtaat eteiset. Kuitenkin sinne pitäisi mahtua vaivatta ulkovaatteet, kengät, laukut avaimet ja kaikki se mikä napataan uloslähtiessä mukaan ja kotiin tullessa pannaan pois. Kauppakasseillekin saisi olla laskutilaa. Joku istuin olisi hyvä. Sanomalehdille kerayslaatikko, jne jne. Ja tietysti iso peili.

SeljaRe: Elämän keventäminen15.12.2013 22.37
Eteinen siistiksi olis munkin haaveissa. Siis vain haaveissa. Tässä huushollissa se taitaa pysyäkin haaveena. Vaikka patistan lapsia laittamaan kaiken paikoilleen,viemään märät vaatteet kuivumaan sisään tullessaan,ja koitan karsia ylimääräistä lähestulkoon kokoajan,niin vaikutelma on kuitenkin jotenkin no, kaaosmainen. Pieni tuulikaappi ja kuusi ihmistä talossa,välillä lasten kavereita liuta ja kenkiä ja pipoja ja reppuja,kaikki siellä pienen pienessä eteisessä,huoh. Mutta eipä jäädä murehtimaan,ihana kun on elämää ja joulu jo ihan nurkan takana:)
Aina olen kuitenkin haaveillut isosta kuistista,niinkuin rintamamiestaloissa. Se vasta olis jotakin:) Muistuukin mieleen ihana joulu pari vuotta sitten kun nuorin lapseni oli vauva ja nukkui päikkäreitä oman pappani kuistissa,kun ulkona oli papan mielestä liian kylmä(milloin ei olisi ollut,pappa aina ihmetteli miksi me laitetaan vauvat ulos nukkuun:)Lapsuudessaan oli kuollut vauva vaunussa ulkona nukkuessaan ja kai siitä oli jäänyt tämä ). Karkasi näköjään vähän muistelun puolelle,mutta kuistin ottaisin mielelläni,ja ne ihanat jääkukat ikkunoihin:)

MallaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 5.23
Gooood morning! Fengshuit ryhtyivät virtaamaan heti siihen malliin, että heräsin tikkana just äsken. Nettihesariakaan ei vielä ole päivitetty tälle päivälle.... Ja nukuin kuin tukki heräämättä kertaakaan! Tunnen itseni ihan tontuksi, joulu sellaiseksi, ja tuskin maltan odottaa ryhtymistä tonttujen töihin :) Isäntä ja koira nukkuvat niin nätisti etten vielä raaski kolistella...

VaniljaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 8.02
Selja, on hankalaa pitää paikat järjestyksessä kun lapset ovat pieniä. Minun tuulikaappini on kaaosmainen edelleen, tosin lapsenlapset ovat meillä niin paljon, että heillä on oma vaatenaulakkonsa ja siellä heidän varavaatteitaan roikkumassa.

Tuo eteinen on aina häirinnyt minua, joten aion kyllä yrittää tehdä sille jotain. Varsinainen eteiskäytävä on kyllä siisti, mutta en pidä siitä matosta, joka siinä on. Fhengshuin avulla pyritään vaikuttamaan ympäristöön ja siinä olevaan energiaan ja sitä kautta mieleen ja sen kautta fyysiseen terveyteen.

Sitrus, tuo asuntojen pienuus on nykyään se ongelma, kun pienet tilat pitäisi saada pysymään järjestyksessä, tässä tulee tärkeäksi nimenomaan järjestelyn taito.

Selja, iso kuisti olisi ihana ja tosiaan ne jääkukat, jos saisinkin vain ne, eikä tarvitsisi ottaa isoa, vanhaa taloa, joka vaatii kunnostusta ja ylläpitoa ja kaikkea muutakin minulle liian rasittavaa ja aikaa vievää hommaa.

VaniljaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 8.07
Malla, minäkin nukuin kuin tukki, luulen että tuo siivous ja paikkojen kunnostus vaikutti yöuniini, olin hyvin tyytyväinen ja rauhallinen kun menin nukkumaan. Tänä aamuna kun heräsin olin myös tyytyväinen kun menin kylpyhuoneeseen ja sieltä keittiöön. Kaikki oli niin siistiä ja harmonista, nyt siis pitäisi tulla oikein hyvä ja iloinen päivä:) Sellaista toivon teille kaikille!

MallaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 16.19
Kiitos Vanilja hyvän päivän toivotuksista. Päivä ON ollut hyvä ja olen saanut aikaiseksi enemmän kuin moneen kuukauteen! Energioiden muuttumisesta kertoo sekin, että meidän koira on nukkunut tassut kohti kattoa koko päivän :)

Meidän eteinen on avoin ja avautuu työhuone/kirjastoon. Kirjahyllyt näkyvät heti ovelta ja ovat vielä hyrskyn myrskyn. Joten järjestämistä riittää... Vaihdoin eteisen kesäisen kukkamaalauksen tilalle naturalistisen taulun, joka esittää uroshirveä talvisessa metsässä. En oikein tykkää siitä, mutta olkoon nyt meidän joulu/talvitaulumme.

Ei lapsiperheen eteinen millään pysy järjestyksessä! Kun poikani olivat alakouluikäisiä ulko-ovelta alkoi reppujen, kenkien ym. vaatteitten vana. Mutta aikansa kutakin. Nyt on vain kahden aikuisen vaatteet, mutta niitäkin riittää.

Varsin fyysistä puuhaa siivoaminen kyllä on! Ristiselkä valittaa. Mutta lopputulos on vaivan väärti. Laitoin vihdoinkin paikoilleen sähkökyntteliköt ja jouluiset ovikranssit. Tunnelmallista on. Olen niiiiiin tyytyväinen!

VaniljaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 16.39
Minä olen viettänyt päivän kaupungissa, kun tulin siivosin pari keittiön kaappia, en siivoa siksi että on joulu, vaan siksi että innostuin vain järjestämään paikkoja ja on tullut taas luettua fengshui-oppaita. Se on mielenkiintoista, samaten kuin kiinalainen lääketiedekin, mutta en halua kiinnittää mieltäni mihinkään oppiin tai suuntaukseen, otan niistä vain sen kaiken hyvän, joka sopii minulle, jos siitä on hyötyä niin hyvä juttu, jos taas ei ole, niin ihan sama:)

Nyt taidan lähteä lenkille ja hakea jonkun kauniin kukan virkistämään elämääni. Mukava kuulla Malla, että sinulla on ollut mukava päivä. Jos koiran tassut sojottavat kohti taivasta, se on selvä merkki energioiden hyvästä virtauksesta, jos minä tässä elämässä johonkin luotan, niin koiran tassuihin:)

MallaRe: Elämän keventäminen16.12.2013 17.56
Juu, tassut kohti taivasta on yhtä kuin täydellinen rentoutuminen :) Osaisipa itsekin! Siivoaminen/ kodin järjestely ei aina huvita. On käytettävä hyväksi sellainen inspiraatio ehdottomasti oli vuodenaika mikä hyvänsä. Itsellä ilmenee tuuriluonteisuutta muutenkin monessa asiassa. Innostus johonkin asiaan kestää aikansa, sitten tulee toinen innostus. Pysyvää viime aikoina on ollut lukeminen.

Totesin tänään että tilpehööriä ja turhia kippoja ei juuri ole. Viime syksynä hankkiuduin eroon isosta määrästä kaikenlaista tavaraa: astioita, koriste-esineitä, vaatteita. Pelastusarmeijaan ja osto- ja myyntiliikkeeseen menivät.

Minulla on noin 40 cm korkea istuva buddha joka pitelee tuikkukuppia. Halpa ja jotain kevyttä massaa. Mutta tykkään siitä. Kun sitä vilkaisee se välittää minuun jotain zeniläistä rauhaa. Ehkei se nyt oikein sovi joulukoristeiden joukkoon, mutta olkoon.

SeljaRe: Elämän keventäminen17.12.2013 10.31
Vanilja,mäkin ottaisin mielelläni sen vanhan talon,mutta tuo kunnostus olis kans aika haasteellista.. Kaikenlaista puuhasteltavaa sitä aina omakotitalosta löytyy,mutta en tässä vaiheessa taitais alkaa isompaan remontointiin.
Eilen olen minäkin siivonnut,miehelläkin oli vapaata niin alettiin heti aamusta hommiin. Siinä sai matot kyytiä ja lattiatkin kiiltää nyt ihan erilailla kun (kröhöm..)koko syksynä. Vielä aion kyllä pestä saunan ja kylppärin( ihan sen joulun takia :))ja pölyjä tietysti pyyhin minkä ehdin. Aamulla ajattelin kyllä että vaikka mitään en kerkeäisi enää siivoilla niin taitais se joulu kuitenkin tulla:) Jotain aion leipoakin varmaan viikonloppuna viimeistään. Aika kiireinen on tämä vika viikko ennen joulua,mutta niin se taitaa muillakin olla. Minä kyllä tykkään kun on tekemistä ja taidan olla ihan ihme kun menen mielelläni myös koulujen joulujuhliin:) Monesti kuulen vain kun niihinkin pitää mennä. Jotenkin itse pääsen myös joulutunnelmaan kun seuraa lasten joulunodotusta:)

Vanilja,minäkin olen siivonnut kertaalleen keittiön kaapit tässä marraskuun aikana. Onhan se hyvä edes kerran vuodessa nakkoa vanhoja pusseja pois ja mulla se vain ajoittuu tänne joulun aikoihin. Mutta on varmaan pakko alkaa hommiin taas,kun lapset on monta päivää jo halunnut kuusen paikoilleen. Menköön nyt sitten,vaikka muistan et omassa lapsuudessa se tuotiin korkeintaan aatonaattona.

Inspiroiva ketju:)

MallaRe: Elämän keventäminen17.12.2013 16.47
Minä olen tänään kuin jyrän alle jäänyt. Tartteeks sitä ihmisen siivota tukka putkella 9 h yhteen syssyyn? Eiks olis järkevämpää jakaa useammalle päivälle, varsinkin kun näköjään kunto ei ole hääppönen? Eilen oli vaan ihme inspis kuten 'vanhoina hyvinä aikoina' ja hyvä että tuli tehtyä. Onneksi ehdin tästä toipua jouluun mennessä :) Totean Seljan tavoin, että meille saapi joulu tulla vaikken siivoaisi enää tipan tippaa! Olen riittävän tyytyväinen. Kaupungilta toin amarylliksen ja joulutähden, hyasintin ostan vasta lähempänä aattoa. Looks nice.

VaniljaRe: Elämän keventäminen17.12.2013 16.51
Se on just niin Malla ja Selja, joulu tulee joka tapauksessa. Ja on se tosiaan järkevämpää jakaa siivous useammalle päivälle, vaikka joka päivä jotain, mutta se on niin kiinni siitä inspiksestä, jos sitä ei tule, niin ei tule siivoustakaan. Mutta siis tässä minun nykyisessä ajatusmaailmassani sanon vaan että viis siitä, kaikki on ihan hyvin tällaisenaankin.

SitrusRe: Elämän keventäminen17.12.2013 17.13
Malla, mäkin olen siivoamassa niitä kaappeja, mitä aina naureskellaan tyyliin "vietätkö joulun kaapissa". En vietä vaan asunnossa, mutta sen saa siistiksi panemalla tavarat paikalleen, ja tavarat mahtuvat paikalleen jos kaappi on järjestyksessä.

Samalla löytyy pölyä joka poistetaan ja kaikkea ihme kamaa, joka lähtee roskiin tai kierrätykseen. Nih!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen17.12.2013 17.30
Mulla on kodin "järkkäily" jaettu 7 päivälle ajan kanssa - muuten menisi kyllä harmituksen puolelle. Joulumusaa tai vähän iskevämpää päälle ja joinakin päivinä vähän glögiäkin! Ja Tyypillisesti "projekti" vähän laahaa perässä mutta ei se mitään :-)

Meillä on kanssa samankokoinen Buddha ja vieressä heleä-ääninen kilikello, jonka soinnista joskus nautiskelen tai käytän hengitysharjoittelu/meditaatiojutuissa.

Sitrus, hyvin sanottu! Alkuperäinen kysymyksen mukaan kaappeja ei muuten periaatteessa tarvi koskaan (!) siivota, koska niissähän ei koskaan vietetä yhtään mitään... lienekö miesväen keksimä kysymys :-) ??

Kohta wieniläiskonserttiin Tampere - talolle kuuntelemaan Straussia. Ja luulenpa, että kumoan yhden kuohuvan välitauolla :-) Keventämisen merkeissä ...

SitrusRe: Elämän keventäminen17.12.2013 17.32
R-kurkku, nautinnollista konserttia!

MallaRe: Elämän keventäminen19.12.2013 14.44
Elämää saisi kevennettyä kovastikin, jos kykenisi tarttumaan tekemättömiin töihinsä, sillä ne painavat mieltä. Monesti kyse on vain vähän aikaa vievistä asioista, mutta toimeen tarttuminen on vaan niin vaikeaa. Sitä lykkää ja lykkää, ja kerää painolastia mieleensä. Olen yleensä harrastanut listojen tekemistä hoidettavista asioista. Kun homma on hoidettu, ylivetäminen on nautinnollista ja tuntee itsensä tehokkaaksi. Tänä syksynä en ole tehnyt yhtään listaa :( siinä kai syy että kotona on ollut kaaos. Vaan ei enää, olen ryhdistäytynyt!

SitrusRe: Elämän keventäminen19.12.2013 15.05
Malla, toi on niin totta.

Mua ahdistaa kotiin kertyvät kasat. Ne yleensä sisältävät jotain ahdistavaa. Setviminen ei ole herkkua, mutta ah sitä tunnetta, kun saa kannettua kassillisen ulos ovesta.
Alan ihan oikeasti huomata, että on onni omistaa vähemmän. Kun tavarat ovat hyviä ja harvassa, niitä on aikaa pitää kunnossa. Mun virhe on tallettaa kaikenlaista, jonka voisi kunnostaa tai muodistaa. Niin voisi, mutta jos sitä ei parin vuoden sisään tapahdu, on aika panna tavara kiertoon, jos vaikka joku toinen kunnostaisi.

Toinen syy säilytellä, on joku hämärä velvollisuudentunto. Jos tavaralla on historiaa jne. Mutta tästäkin hankkiudun eroon.

Tsemppiä meille molemmille, Malla. Meillä on selvästi samanlaiset hankkeet käynnissä! Sinäkö se luit espanjaakin?

MallaRe: Elämän keventäminen19.12.2013 15.29
Ai teillekin kertyy kasoja, Sitrus :) Minä kutsun niitä kameleiksi:) Erityisesti isännän vaatekamelit saavat savun nousemaan korvista! Hänellä on aivan riittävästi komerotilaa, mutta vaatteitten ripustaminen vaatepuulle on ylivoimaista. Ilokseni hän on inasen parantanut tapojaan. Toinen juttu mikä ärsyttää on, etteivät käytetyt vaatteet löydä tietään pyykkikoriin. Isäntä kutsuu niitä puolipuhtaiksi ja ne asustelevat hänen vaatekameleissaan. Argh!

Juu. Minä opiskelen espanjaa. Opettajalta tuli eilen meili, jossa toivotteli meille Felices Fiestas. Ihan pikkuisen kade olen hänelle kun viettää joulun Madridissa ja matkustaa sitten vielä joululomalla Meksikoon. Toisaalta minä en jouluna noihin paikkoihin matkustaisi, muulloin lennossa!

SitrusRe: Elämän keventäminen19.12.2013 15.49
Mun on tunnustettava että meillä kyllä minä olen se jolla on kameleita. Kyllä ne kamelit aika ajoin ajetaan talleihin.

TepsuRe: Elämän keventäminen20.12.2013 0.33
Yksi tapa keventää elämää on se, että ottaa asioita muistin päältä pois ja merkitsee ne muistilistaan. Ei tarvitse olla huolissaan että muistaako nyt sitten hoitaa kaikkea vai ei. Ja on ihanaa viivata niitä hoidettuja asioita siitä yli :)

Kävin taas rentoutumassa ystävän kanssa, ihanassa italialaisessa ravintolassa, ricotta-pinaattipastaa ja luomupunaviiniä. Ihmeen vähän tuli seuraamuksiakin, kaipa se hyvä mieli voi joskus vaikuttaa niin paljon.

Joulua alan valmistella vasta nyt pikkuhiljaa, kun loma alkaa. Teen juuri sen verran kuin jaksan ja huvittaa enkä yhtään enempää. Koska olen sairastanut koko syksyn ja olen vieläkin vähän epäkunnossa, en ota minkäänlaisia paineita. Mukavaa on silti omien voimien mukaan kotia ja ruokia laitella. Joulukortti-ideakin syntyi puolivahingossa, vaikka alun perin ajattelin etten laita tänä vuonna kortteja ollenkaan. Voi kyllä olla että niistä tulee ennemminkin uudenvuodenkortteja, mutta eipä se haittaa sekään. Kun on ollut oikein kunnolla kipeänä pitkään, on onnellinen ja tyytyväinen kaikesta vähästäkin mitä voi tehdä eikä pikkuseikoilla ole mitään väliä.

TepsuRe: Elämän keventäminen20.12.2013 0.34
Näemmä Mallakin oli jo puhunut listoista :) Ne todellakin auttavat.

MyrttiRe: Elämän keventäminen20.12.2013 7.55
Sain viime yönä oireiden ja muun ahdistuksen kanssa valvoessani loistoidean - alan kirjoittaa päiväkirjaa! Harrastin sitä jokunen vuosi sitten, kun meni henkisesti taas hieman liian lujaa ja se oikeasti auttoi. Jos on itseni tavoin huono puhumaan henkilökohtaisista asiosta, on kirjoittaminen oiva tapa keventää sydäntä. Ja kun lukee kirjoittamiaan juttuja jälkeen päin, oppii jotain itsestään ja tajuaa, miten typeristä asioista monesti hermostuu aivan turhaan.

PS: Liittyykö teillä muilla oireisiin koko vartalon lihaskivut (mm. niiden takia tuli valvottua)? Olen päässäni yhdistänyt nämä salpaajien käyttöön (nehän saattavat heikentää B12:n ja magnesiumin imeytymistä), mutta tiedä häntä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 9.49
Minä pesen tänään jääkaapin ja järjestän siellä olevat tavarat. Siivosin myös käsilaukkuni, ai että sekin tuntui ihanalta. Miten sinnekin kertyy kaikkea turhaa. Lompakonkin kävin läpi. Laukku tuntui paljon kevyemmältä kantaa, vaikka en sieltä mitään kovin raskasta poistanutkaan.

Tuota eteistä ja tuulikaappia mietin vieläkin, en saa pieneen tuulikaappiin mitään järjestystä, mutta jotain siihen on kyllä on keksittävä. Eteinen edustaa fhengshuin mukaan työtä ja uraa, siksi sen on hyvä olla siisti ja järjestyksessä. Eteisessä olisi hyvä olla kunnollinen valo. Palapeiliä siellä ei saisi olla, peili kylläkin. Minulla oli eteisessä joskus palapeili, jota inhosin, se oli jo paikallaan kun muutimme, sen irrottaminen oli kovin työlästä, mutta se on poissa ja sen tilalla on nyt kunnollinen iso peili.

Eteiskäytävän matosta en pidä, joten sen aion uusia, olen löytänyt jo mieleiseni. Vanhan maton pesen ja vien sen kierrätyskeskukseen, johon vein muuten hyväkuntoisia vuodevaatteitakin aiemmin, pesin ja silitin ne, olivat oikein kauniita ja hyväkuntoisia, mutta en tarvinnut niitä niin paljoa.

Tepsu, minä olen huomannut tämän kahden ja puolen vuoden aikana, että aina kun tapaan ystäviäni rentoutuneessa mielentilassa, niin mitään oireita ei tule. Se on ihanaa, siksi olen vakuuttunut tuosta rennosta otteesta koko elämään, se ei voi tehdä muuta kuin hyvää.

Siksi minäkin ajattelen myös joulusta ja joulusiivouksista, että tekee sen minkä jaksaa ja mikä tuntuu hyvältä, jos ei jaksa, niin mitään kamalaa ei tapahdu, jos siivoukset jäävät tekemättä. Ja jos on vaikeaa oppia rentoutumaan tänään, niin huomenna sitten, ja jos ei huomennakaan, niin ylihuomenna. Pääasia on mielestäni se, että on lempeä itselleen ja hellittää kaikesta pakosta ja elää niin kuin parhaalta tuntuu.

Listat voivat olla hyviä, niillä saa elämäänsä suunnitelmallisuutta, silloin kun on paljon tekemistä. Päiväkirjan pitokin on varmasti hyväksi jos se tuntuu omalta jutulta. Minä olen yrittänyt muutamaan otteeseen, mutta olen liian lyhytjänteinen siihen. Tiedän monia, joille se sopii ja jotka kokevat sen hyväksi.

SitrusRe: Elämän keventäminen20.12.2013 10.01
Mäkin käytän listoja - se taitaa olla enemmän naisten kuin miesten tapa. Mulla on matkatavaralista (kesää, talvea ja mökkilomaa varten), melontaretkilista ja muita listoja teen tarpeen mukaan. Melontalista on siitä hyvä, että kotona kaikkien mukavuuksien ääressä ei muista niin hyvin millaista luonnossa on ja mitä siellä tarttee. Tietysti on ainaista rajankäyntiä esineen hyödyn ja sen kuljettamisen vaivan välillä. Korjailen ja hion listojani kun elämä muuttuu, mutta niistä on suunnattomasti hyötyä ja ne nopeuttaa matkaan pääsyä.

Mies aina sanoo, että ei hän tartte paljon mitään. Niinpä hän pakkaa kamansa yhdessä hujauksessa ja kysyy multa että vieläkö kestää kauan. Mutta kun ollaan saaressa, hän kysyy "tulikos meillä mukaan sitä ja sitä". Jos olen hyvällä tuulella kaivan pyydetyn jutun esiin, jos olen huonommalla tuulella sanon että mitään ei "tule" mukaan, kaiken on joku miettinyt ja pakannut. No niin, näin me ihmiset olemme erilaisia.

Tepsu, olen sun kansa tismalleen samaa mieltä, siis tehdään se mikä ehditään ja mitä ei huvita sitä ei tehdä. Se on ihanan vapauttavaa, ja siinähän voi vaikka päästä joulutunnelmaankin, kun ei ole näännyttänyt itseään liialla kuuraamisella. Ainahan sitä siivousta saa jatkaa joulun jälkeen...

Myrtti, mulla on ainakin lihaskipuja. En tosin tiedä liittyykö ne refluksiin tai lääkkeisiin. Ne voi olla muutakin. Esim. vaihdevuosioireisiin voi liittyä mitä uskomattomampia vaivoja.

TepsuRe: Elämän keventäminen20.12.2013 10.53
Sitrus, hirveän tunnistettavaa tuo että miehet useinkaan ei jaksa noin tarkkaan miettiä ja sitten ovat tyytyväisiä kun nainen on ajatellut kaikkea 8)

Vanilja, onpa mielenkiintoista kyllä tuo mielen ja oireiden välinen suhde! Meillä on selvästikin paljon samaa tässä oireilussa ja sen myötä myös siinä, mikä siihen tepsii ja mikä ei.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen20.12.2013 11.19
Sitrus, konsertti oli odotusten arvoinen. Hieman hymyilytti, kun poismennessa yksi kuulija totesi (lipun kenties lahjaksi saanut?), että tuo oli sellaista "sirkusmusiikkia" ... (hmm... Straussit taisivat kääntyä haudassaan). Ihanaa iloittelua eikä mitään maassa laahavaa masentavaa mollia ...

Vanilja, hyvä kun muistutit jääkaapista! Meillä on perinteisesti miehen osuus mikro, uuni + hellalevyt ja jääkappi... minä siitä kyllä muistutan yleensä. Fenshuit virtaa :-)!!

Eilen oli ystävien tykönä tunnelmallinen puuroilta. Ja pääsimme aiheeseen "miehet ja pienet ärsyttävät jutut" :-)

Listailija täälläkin ... Nuo Sitruksen kausilistat kuulostaa hyvältä. Se on ihanan vapauttavaa muistille, kun kaikki on paperilla eikä tarvi pähkäillä sitä ja tätä. Tänään (vapaata) listalla lukee ainoastaan "kaappeja", "X kylään klo 15" ja "paketit porukoille" eli näillä mennään ...

Myrtti, hieno juttu! kirjoittaminenhan on oikein klassinen tapa hahmottaa missä mennään ja purkaa tuntoja. Mulla on kanssa vielä jäljellä ns kipupäiväkirjat, vaikka tosin niissä muutakin on. Virallisesti tätä ihan opetetaankin .... "parantava kirjoittaminen" on yksi kurssi, mitä eräs tuttuni vetää erilaisille (erikois)ryhmille ja järjestöille. Oletko lukenut aikaisempia tekstejäsi nyt myöhemmin lävitse?

Tepsu, hyvin sanottu että on tyytyväinen kaikesta vähästäkin mitä voi tehdä jne ...

MyrttiRe: Elämän keventäminen20.12.2013 11.57
Aloitan nyt kokeilun, jossa yritän ärtsyköistä oireista huolimatta olla ilman salpaajia. Saa nähdä onko vaikutusta noihin ihmeellisiin lihaskipuihin. Ja sen lisäksi myös RENTOUDUN joulun kunniaksi. Tai ainakin yritän. ;)

Refluksikurkku: Lueskelin jokin aika sitten laatikoita siivoessani vanhoja päiväkirjakirjoituksiani muutamien vuosien takaa. Olin kirjoittanut niin positiivisistakin kuin negatiivisistakin asioista. Positiiviset asiat toivat edelleen hymyn huulille ja negatiivisista totesin monen asian sittemmin selvinneen. Lisäksi huomasin, kuinka pahoin tuolloin voin jokseenkin piinaavan työpaikkani vuoksi. Muistan toki, että vaikeaa välillä oli, mutta vanhoja juttuja lukiessani tuli välillä sellainen "Vau, noinko ***kana oikeasti olin?" -fiilis. Lisäksi totesin, että huolehdin aivan liikaa myös muiden ihmisten asioista. Siis sellaisessa terveessä mielessä. En todellakaan halua puuttua toisten ihmsiten elämiseen tai olemiseen, mutta jos läheisellä on huolia, mietin niitäkin aivan liikaa.

Kirjoittamistahan kai pidetään hyvinkin järkevänä asiana itsetuntemuksen ja erinäisten stressi- ym. tilojen parantamisessa. Sisareni kävi yhteen aikaan erinäisten oireiden vuoksi terapeutilla ja terapeutti oli nimenomaan antanut hänelle tehtäväksi pitää päiväkirjaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen20.12.2013 12.12
Ajattelin kokeilla uutta konstia ikävyyden karkoittamiseen ja tylsien hommien sulostuttamiseen: hymyileminen!

Niinpä hangatessasi hellan levyjä, hymyilen iloisesti kun rapa irtoaa, kannan akvaariokaloille vettä maireana ja iloisena siitä että kalojen vointi kohenee - hyvää joulua niillekin -, ruuhkassa hymyilen kuin heikkopäinen ja annan muiden kiroilla ja soittaa torvea, jatkanko listaa vai joko systeemi valkenee...?

Tämä on mulle uusi konsti. Tuntuu olo jotenkin keveämmältä jo.

MyrttiRe: Elämän keventäminen20.12.2013 12.40
Meille neuvottiin kerran eräässä työpaikan koulutuksessa, että jos ketuttaa, pitää laittaa lyijykynä poikittain hampaiden väliin. Hymylihakset aktivoituvat ja mieli paranee! Julkisilla paikoilla tämä tosin saattaa ehkä aiheuttaa pientä hämmennystä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 13.27
Masentuneille neuvotaan tuota samaa konstia, se aktivoi hymylihakset ja vaikuttaa myös aivoihin. Jos tuntuu siltä ettei yhtään hymyilytä kynästä huolimatta, niin kannattaa kurkata peiliin, silloin viimeistään saattaa hymyilyttää;)

SitrusRe: Elämän keventäminen20.12.2013 17.11
Taas vein satsin kiertsäriin. Meni ihan hyvin, ostin vain yhden lautasen.

MallaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 19.07
Sitrus, jäit sitten miinuspuolelle:) Hyvä!

Mainitsemasi matkapakkauslistat ovat kerrassaan nerokas keksintö! Ei tarvitse keksiä pyörää joka kerta uudestaan :)

Koira on shampoopesty, kylpyhuone siivottu ja jo vuosikausia palvellut keinokuusi koristettu. Olo on kuin jouluomenalla! Ei haittaa, että kaappien raivaus jäi joulun yli. Onpahan sitten tammikuuksikin projektia. Tavoitteeksi voisinkin uuden vuoden kunniaksi ottaa muodikkaan downshiftaamisen - edelleen. Minulle se merkitsee vähempää tavaraa, rennompaa ja rauhallisempaa elämänasennetta sekä terveellistä syömistä ja kohtuullisesti liikuntaa. Ja kykyä muistaa: kohtuullisuus on tärkeää asiassa kuin asiassa!

MallaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 19.13
Ja hymy, kuinka tärkeää se onkaan! Kaikki olemme varmaan kokeneet mikä vaikutus ihan vieraankin ihmisen hymyllä tai pienellä ystävällisellä sanalla on. Niin pienellä voimme ilahduttaa omaa ja kanssaihmistemme elämää.

MallaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 19.52
Myrtti, kirjoittaminen on hyvä juttu. Olen harrastanut sitä ajoittain itsekin. Monesti kun saa asiat paperille, ne selkenevät kummasti ja asioiden aiheuttama ahdistus ainakin pienenee. Ellei sitten häviä kokonaan.

Ja vanhat kirjoitukset auttavat muistamaan. Minä unohdan tapausten yksityiskohdat, mutta mieheni muistaa mitä ihmeellisimpiä juttuja vuosien takaisista tapahtumista. Mistäköhän se kertoo? Voi kuinka kadunkaan sitä että joskus siivousvimmassa hävitin kouluaikaiset aineeni! Olisi ollut todella mielenkiintoista tutustua aikuisiällä teini-ikäiseen minääni.

SitrusRe: Elämän keventäminen20.12.2013 20.53
Malla, kyllä siinä niin käy, että jotain tulee pantua menemään mikä kaduttaa. Harmi juttu.

Mulle tulee koiraa ikävä, kun luen sun juttuja. Mulla on ollut kaksi rotikkaa, luonteeltaan ne olivat täysin erilaiset. Yhteistä oli hyvä ruokahalu. Suhtautuuko koirasi myönteisesti shampoopesuun? Mun koirat eivät. Molemmat oli sitä mieltä että inhasta hajusta oli päästävä ja pian.

Mistähän sitä löytäisi luomukuusen - haluaisin sellaisen johon mahtuu koristeita.

MallaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 22.04
Edesmenneitä koiria ja muita lemmikkejä tulee välillä ikävä kun muistot tulevat pintaan. Toisaalta hyväkin, onhan se merkki siitä että meillä on ollut niitten kanssa hyviä hetkiä ja olemme niitä rakastaneet.

Meillä on ollut kaksi belgiä, mustia groenendaeleja, narttu ja uros, eri kasvattajilta. Myös meidän koirat ovat olleet luonteeltaan täysin erilaiset. Elossa oleva uroskin täyttää helmikuussa jo 11 vuotta. Ei se innostunut pesemisestä ole, mutta hyvin saan sen tehtyä. Narttuvainaa innostui pesemisestä niin, että juoksi ympäri olohuonetta, hyppi sohvalta nojatuoliin ja toistepäin. Se oli aivan ekstaasissa! Narttu myös jahtasi lintuja, oravia ja jäniksiä niin, että hippulat vinkui :) Ja ajoi muutamat kissat puuhun. Tällä nykyisellä uroksella ei ole ollenkaan metsästysviettiä eikä se välitä pätkääkään moisista iloista. Ikävää on se, että molemmilla on ollut epilepsia. Nykyisellä lisäksi vaikea-asteinen. Vahvasta lääkityksestä huolimatta kohtauksia tulee parin viikon välein. Kyllä tuntee itsensä avuttomaksi silloin. - Toivottavasti en tällä jutulla lisännyt ikävääsi liiaksi Sitrus.

MallaRe: Elämän keventäminen20.12.2013 22.19
Heh, pitää vielä tunnustaa että syötin narttua lusikalla kun se oli pentu/nuori :) se oli hirmu huono syömään. Uros on syönyt ihan itse :)

MallaRe: Elämän keventäminen21.12.2013 7.02
Onpas minulla asiaa :) Nyt eteisestä, jos vaikka Vanilja saisi vinkkiä tuulikaappiinsa: Meidän eteisen pelastus on neljä 60 cm leveää peililiukuovellista komeroa, jotka sijaitsevat ulko-oven molemmin puolin, kaksi kummallakin puolella. Itse asiassa tuo 120 cm pitkä pätkä muodostaa meidän eteisalueen, sillä se avautuu suoraan ilman ovea muuhun huoneeseen.

Komeroissa on hurjasti säilytystilaa. Yksi komero on kokonaan hyllyillä, kolmessa on vaatetankojen lisäksi hyllyjä alhaalla kengille. Komerot ovat vanhoja eikä niissä ole hienoja korimekanismeja. Mutta olemme lisänneet hyllytasojja n. 20-25 cm välein ja ostaneet niille sopivankokoiset lankakorit. Toimii hyvin ja pipot, hanskat ja huivit saa hyvin esille omissa koreissaan. Pelkillä avonaulakoilla emme selviäisi. Lisäksi toisen puolen komeroitten edessä on pitkä ja kapeahko puinen arkku, jonka päällä voi istua ja joka kätkee sisäänsä lenkkarit ym. sesonkilengät.

Minusta liukuovet ovat todella kätevät ja niitä saa mittojen mukaan lattiasta kattoon. Tuulikaapit ovat yleensä kapeita eikä normaalisyvyiset komerot mahdu. Mutta vaatepuut voi sijoittaa myös 'littanasti' seinän suuntaisesti ja rakentaa liukuovien taakse omien tarpeitten mukaisen säilytyskokonaisuuden. Toivottavasti antaa jotain vinkkiä pähkäilyysi Vanilja!

SitrusRe: Elämän keventäminen21.12.2013 8.08
Malla, ei hätää. Molemmista koirista on lämpimiä muistoja, jotkut temput vieläkin naurattaa. Eka oli narttu, lauhkea kuin lammas. Toinen taas uros, ja sen kanssa oli erittäin vaikeaa alusta alkaen. Lyhyesti sanottuna, sen kanssa kokeiltiin kouluttaja toisensa perään, sen luovuttamista toisaalle harkittiin sillä se oli oiva ja energinen ja taitava monissa lajeissa ja se kastroitiin. Lapsia sen lähelle ei voinut päästä ollenkaan. Ulkona se hyökkäili. Lopulta nukutimme sen. Se olisi voinut tappaa jonkun, ihan todella. En ole katunut asiaa ikinä. Mutta koira oli rakas! Tuskin otan enää koiraa, oli se sen verran rankkaa.

Meillä on eteisessä puinen laatikko, johon kerätään jätepaperi. Sen päällä voi istua panemassa kengät jalkaan. Muuten on tosi ahdas eteinen, mutta toimii kyllä. Mun mielestä eteisen pitää ennen kaikkea toimia läpikulkutilana. Viihtyisyyteen panostan muissa huoneissa.

Mikähän joulutonttu herätti näin aikaisin. Lojuin pitkään sängyssä, ei tullut enää uni. Viimein katsoin kelloa - puoli seitsemän! Tyrmistyneenä lojuin vielä hetken ja sitten ylös. Olen ihan pirteä. Kiva hääräillä jotain hiljaista yksikseen, mies vielä nukkuu. Saa katsella miten vuoden pimein päivä valkenee. Nyt sitä mennään jo kesää kohti! Sinäkin Malla olet varhain jalkeilla.

VaniljaRe: Elämän keventäminen21.12.2013 8.34
Kiitos vinkistä Malla. Tuulikaapissani on kaappi, toinen on siivouskaappi ja toinen on vaatekaappi. Sitä vastapäätä on kenkähylly ja sen yläpuolella naulakko ja hylly. Hyllyn päällä on kaksi koria, joissa hanskoja ja huiveja ja pipoja, naulakoissa, pusakoita, takkeja, lasten huppareita, sateenvarjoja ja kangaskasseja. Ne täytyy jotenkin järjestää ja ottaa käyttöön tuo vaatekaapin puoli. Jostain kumman syystä kaikki tavara kerääntyy aina yhteen paikkaan. Kenkiä on myös vähän turhan paljon. Eteinen on nimenomaan läpikulkupaikka, mutta siisti sellainen, väkisinkin aina tullessaan huomaa tuon tavaran paljouden. No, kyllä sen saan järjestettyä siistimmäksi kunhan paneudun asiaan. Tuulikaapista tullaan varsinaiseen eteiseen, se on kyllä ihan ok, kunhan saan maton siihen vaihdettua.

Minä aion kävellä koiran kanssa tänään 20:n kilometrin kävelylenkkimme, sillä oli tassussa välillä joku ongelma, kun se aristeli sitä, mutta ei siitä mitään vikaa löytynyt, nyt se on taas ollut kunnossa, joten uskallan kävellä sen kanssa pitkän lenkin. Koira on ihan paras lenkkikaveri.

MallaRe: Elämän keventäminen21.12.2013 9.04
Joku kumman joulutonttu minuakin herätteli. Ensimmäisen kerran heräsin 2.30 ihan pirteänä ja ajattelin ryhtyä lukemaan joululahjakseni tulevaa Westön Kangastusta - salaa, mutta tiedän että se on se, koska on avonaisessa lahjakassissa. Näin lapsellinen olen, että tunnustan vilkuilleeni paketteja :) sitten kuitenkin onnistuin nukkumaan kuuteen.

'Tuupa meille Tuomas kulta, tuopa Joulu tullessas...' Tuomas toi minulle rakkaan joululahjan vuosia sitten: tänään on nuorimman poikani syntymäpäivä. Ja ihana päivä senkin takia, että päivä alkaa pitenemään ja kevättä ja valoa kohti mennään. Mutta nautitaan nyt sentään ensin joulusta, uudesta vuodesta ja loppiaisesta :)

SitrusRe: Elämän keventäminen21.12.2013 11.12
Jouluna saa olla lapsellinen.

Meitsi täällä syö jo toista aamiaista ja mies vaan vetelee hirsiä. Taitaa olla kovin väsynyt.

VaniljaRe: Elämän keventäminen21.12.2013 11.51
Sitrus, aamiainen maistuu aina, vaikka useampaankin kertaan:)

Malla, kerropa sitten minkälainen tuo Westön kirja oli, ajattelin itsekin lukea sen. Olen lukenut yhden Westön kirjan, "Missä kuljimme kerran", muita en ole lukenut vielä, siitä kyllä pidin. On niin valtavasti luettavaa, ettei kaikkea ehdi. Silloin kun oireeni olivat pahimmillaan ja halusin muuta ajateltavaa ja sellaista tekemistä, josta todella pidin, silloin luin tosi paljon.

MallaRe: Elämän keventäminen21.12.2013 21.33
Olen suuri Westö-fani, 'Missä kuljimme kerran' -teoksenkin olen lukenut ainakin kaksi kertaa. Mutta tämä Kangastus38 ei jotenkin sytyttänyt. Minusta se oli pitkäveteinen ensimmäiset 300 sivua, loput 30 olivat jännittäviä. Liekö syy omassa mielentilassani, mutta hienoinen pettymys oli. Niinkuin Lehtolaisen uusinkin. Olen lukenut viime aikoina niin elämyksellisiä ulkomaisia kirjoja, että rima taitaa olla aika korkealla.

VaniljaRe: Elämän keventäminen22.12.2013 8.31
Sama juttu Malla, minäkin olen lukenut mahtavia ulkomaisia kirjoja, olen hiukan huono lukemaan suomalaisia, mutta välillä tulee niitäkin luettua. Luin juuri Riikka Alaharjaa ensimmäistä kertaa, hänen kirjastaan Maihinnousu pidin, mutta esim. Lundbergin kirjaan Jää, en saanut mitään otetta.

Sain eteisen tuulikaapin siivottua ja parempaan järjestykseen, lähdin sen jälkeen kevein mielin parinkymmenen kilometrin patikkaretkelle, poikkesin matkalla ystävättären luokse jouluglögille (nyt hiukan tuntuu pientä kaiherrusta kurkussa) olin kotona vasta pimeällä, satoikin aika reippaasti, koira oli kuin uitettu koira;) nukuttiin kumpikin kuin uppotukit.

MyrttiRe: Elämän keventäminen22.12.2013 9.18
Sauna kuurattu, kuusi haettu, siivous aloitettu henkisellä tasolla ja kauppalista kirjoitettu. Eli joulu saa melkein jo tulla. Suklaaöveritkin jo vedin, mutta ei se mitään, koska nyt on LOMA! :)

MallaRe: Elämän keventäminen22.12.2013 10.18
Suklaaövereihin on sorruttu täälläkin :) Ja hyvältä on maistunut eikä toistaiseksi niin mitään oireita. Lidl myy Palace-nimistä belgialaista konvehtirasiaa ja olen siihen nyt tykästynyt.

Tänään olisi vuorossa ruokakaupat, lista minullakin valmiina. Paljon muuta jouluvalmistelua ei sitten olekaan. Voipi vaan kuunnella tuulen ulvontaa nurkissa, poltella kynttilöitä ja nauttia.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen22.12.2013 11.23
Kohta lähdetään hakemaan kuusta .... :-)
Jouluvalmistelut melkein ohi.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.12.2013 15.14
Siivous loppusuoralla, kauppahalliin lähtö edessä, kuusi hakematta, kinkku paistamatta.
"heavy cleaning" tehty melkein kokonaan. Akvaariokaloilla tonttulakit päässä.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.12.2013 21.53
Tuli juuri miehen kanssa puheeksi, että kumpikaan ei ole nähnyt kaamosta. On se vähän noloa suomalaiselle! Kannattaisiko mennä katsomaan?

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen23.12.2013 0.53
Kaamosta ei ole tullut kokeiltua. Onko Lapin yötön yö ja ruska-aika jo koettu?

Porkkanalaatikon ja lihapullien tuoksu täyttää edelleen talon.
Kaunis kaunis koristeltu kuusirouva ihastuttaa olohuoneessa. Ohimennessä silmä hakee jo laitettujen pakettien joukosta omaa nimeä ... :-) Yökyöpeli nauttii talon ja kaupungin hiljaisuudesta.

TepsuRe: Elämän keventäminen23.12.2013 0.55
Pitäisiköhän minunkin testata tuota Palacea, jos siitä vaikka ei tulisi oireita... Täyttä suklaata en uskalla kokeillakaan. Panostan makeapuolella vihreisiin kuuliin ja muihin marmeladeihin, niitä sentään voin syödä :) Ja taatelikakkua leivoin elämäni ensimmäisen kerran. Punnitse & Säästästä ostin banaanilastuja (aiheuttivat vähän oireita muttei pahasti) ja pari seesami-hunajapatukkaa. Jotain makeaa pitää olla, vaikka olenkin nyt yrittänyt vähän rajoittaa sokeria yms paheita. Vähän tavallista kevyempi joulu taitaa siis tulla, mutta eipä se pahaa tee. Ihanan pitkän kävelylenkinkin tein tänään ja iloitsin hyvästä voinnista. Tämän jouluni teema on terveys, makunautintoja ja rentoa laiskottelua unohtamatta.

MyrttiRe: Elämän keventäminen23.12.2013 9.09
Onpa ihanan jouluinen sää! Siivoaminen saa siis edelleen odottaa poutaisempaa hetkeä. Sillä välin voisi käydä vihdoinkin kaupassa suorittamassa järjestelmällisen ja tiukasti listaansidotun ostosreissun. Siinä ryysiksessä ei hirveästi viitsi käydä miettimään, että mitähän sitä ostaisi.

Suklaata on tullut napsittua aivan liikaa. Jos tänään yrittäisi hieman rajoittaa...

Päivän jännitysmomentti on se, mitä kissat tuumaavat joulukuusesta. Reppanat eivät ole ennen moista kohdanneet. Ovat nyt kuusta jo parvekkeella ihmetelleet, mutta mitä tapahtuu, kun se tuodaan sisälle ja siihen isketään koristeet? Nuorempi on sen verran holtiton, että voi olla, että kuusi asuukin koko joulun parvekkeella...

SitrusRe: Elämän keventäminen23.12.2013 9.42
Lämmintä ja mukavaa joulua kaikille!

Toivoo Sitrus

MallaRe: Elämän keventäminen23.12.2013 9.49
Myrtin kisulit saattavat olla onnessaan, kun heille tuodaan ikioma kiipeilypuu :) pojan perheessä taisi kissa kaataa kuusen yhtenä jouluna... Pitäisi lähteä aamulenkille, mutta ei oikein nappaa tuossa tuulessa ja sateessa. Lapin kaamosta en ole kokenut minäkään, mutta varsin kaamosmaiselta näyttää tänään täällä etelässäkin! Joten kynttilöitä vaan palamaan.

AnnaMyyRe: Elämän keventäminen23.12.2013 9.51
Sain aamulla tiedon jota olen ahdistellut ja stressannut melkein vuoden.Kävi ilmi että TURHAAN!!!!!!!Nyt pitää jollainlailla yrittää tajuta ettei se asia olekkaan jokahetkinen seuralainen kauhuineen, asia joka on täyttänyt pääni 24/7!

Ihanaa, hauskaa,rauhallista, leppoisaa Joulua palstalaisille!

MallaRe: Elämän keventäminen23.12.2013 9.52
Minäkin toivottelen rentouttavaa ja mukavaa joulua kaikille!

SitrusRe: Elämän keventäminen23.12.2013 11.51
Onko kukaan käynyt Helsingissä tai Espoossa jossain yökirkossa? Voitko suositella jotain, onko väkeä kuin meren mutaa?

VaniljaRe: Elämän keventäminen23.12.2013 16.31
Olen ollut lomalla, mutta tänään olin töissä. Olin sopinut tästä päivästä jo paljon aiemmin, sunnuntaina aloin ajatella, että voi ei, en nyt millään haluaisi tehdä tätä hommaa juuri nyt. Ajatus pyöri päässäni illalla ja yölläkin nukuin vähän levottomasti. Aamulla vielä ajattelin että ei sitten tippaakaan huvita tämä juttu, oli pientä närästyksen tunnettakin.

Kotimatkalla ajattelin että vanhat kokemukset, mielikuvat ja tunteet stressasivat eilen ja tänä aamuna tosi paljon. Päivä meni vastoin ajatuksiani hienosti ja oli oikein hyvä, olin iloinen ja hyvällä tuulella ja aika meni kuin siivillä. Mikään niistä ajatuksistani, jotka olivat pyörineet päässäni eivät toteutuneet. Nyt ihmettelen että miksi sitä kantaa mukanaan vanhojen kokemusten taakkaa, olisi helpompaa kun ottaisi uuden päivän aina oikeasti uutena ja osaisi irrottautua etukäteen kuvittelemisesta. Miten sen voisi muka tietää etukäteen, millainen päivästä tulee, elämä ei mene entisten mallien mukaan, jokainen hetki on uusi, erilainen ja ainutlaatuinen ja siihen pitäisi osata suhtautua sen mukaisesti.

Tätä pitää oikein vakavasti miettiä tulevaa vuotta ajatellen, päästää irti vanhoista ajatusmalleista ja suhtautua asioihin raikkaammin ja kevyemmin. Liikaa tulee tukeuduttua ennakkoajatuksiin ja antaa sen vaikuttaa mielentilaansa, ei näköjään kannata tuhlata energiaa ihan turhiin negatiivisiin ajatuksiin, jotka eivät sitten kuitenkaan toteudu. Elämä kevenee taas huomattavasti kun saa muutettua ajatusmallejaan, mutta sepä ei taidakaan olla helppoa. Joku on sanonut että elämä on yhden sisään- ja uloshengityksen välissä, kaikki muu tapahtuu mielessä.

MyrttiRe: Elämän keventäminen23.12.2013 16.39
Kuusi on ollut jo monta tuntia olkkarissa ja ihme ja kumma se on saanut olla yllättävän rauhassa! :)

Nyt taidan vetäytyä "vähänettiselle" joululomalle. Oikein onnellista ja rauhaisaa joulua kaikille! :)

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen24.12.2013 11.27
Täällä hissutellaan yöpaidassa edelleen ja keitellään riisipuuroa :-)

Mukavaa, leppoisaa ja tietenkin mahdollisimman oireetonta
joulua kaikille kirjoittajille ja lukijoille!

MyrttiRe: Elämän keventäminen31.12.2013 15.44
Lisää loistoideoita! En minä mitään kirkasvalolamppua hanki, vaan ne sellaiset kuulokkeet! Ei tässä sitten muuta.

VaniljaRe: Elämän keventäminen31.12.2013 17.16
Mikäs se alkuperäinen idea oli, piti vissiin virkistyä, kun vähän aikaa vielä mietit, niin kevät tulee ja virkistyt automaattisesti kun valo lisääntyy, jos ei sitten kevätväsymys iske. Ikävää, ensin kärvistellään talvi arktisen syndrooman kourissa ja kun siitä selviää niin alkaa kevätväsymys. Ei ihme jos keksitään kaikenlaisia vekottimia avuksi:)

MyrttiRe: Elämän keventäminen31.12.2013 17.27
Keväthän tässä jo melkein kolkuttaa, mutta olen nyt saanut pieneen päähäni sen, että jotain kirkasvalojuttua on kokeiltava. Hyvällä tuurilla olen jo ylihuomenna eri mieltä. :)

MallaRe: Elämän keventäminen31.12.2013 19.55
Kyllä nyt onkin ollut hämärää ja pimeää, ei ihme jos nuutuu. Kerran olin Tunisiassa joulukuussa ennen joulua. Ei ollut helle, mutta mikä ihana valoisuus! Tämä arktinen syndrooma vaikuttaa meihin väkisinkin... Pitäisi yrittää ulkoilla päivänvalon aikaan. Odotan kirkkaita aurinkoisia talvipäiviä! Turha toivoko tänä talvena? Mutta sillä välin toivottelen Hyvävointista Uutta Vuotta kaikille! Ja sitten pitäisi lupailla joitain rakentavia lupauksiakin :) minä lupaan pysyä erossa kahvista ja suklaasta ainakin tammikuun!

MyrttiRe: Elämän keventäminen31.12.2013 20.48
Minä en yleensä reagoi syksyn ja talven synkkyyteen ja pimeyteen millään lailla, mutta tänä vuonna tuo pimeys ja harmaus on välillä ahdistanut ja masentanut aivan valtavasti. Toki muitakin syitä näille tuntemuksille voi olla, mutta osa syyllinen on kyllä tuo pimeys. Lumestakaan en yleensä liiemmin välitä, mutta toisihan se mukavasti valoa tuonne ulos. Eli sormet ristiin ja lumi toiveisiin. Lyhyt talvi on tulossa joka tapauksessa, joten eiköhän tällaise anti-talvi-ihmisetkin sen kestä. ;)

Oikein iloista ja onnellista tulevaa vuotta minultakin kaikille! :) Itse voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikista uuden vuoden lupauksistani... Yleensä en niitä edes tee, niinpä tänä vuonna tämä uuden visiointi onkin lähtenyt hieman lapasesta.

SeljaRe: Elämän keventäminen2.1.2014 9.12
Hyvää Uutta Vuotta kaikille:)

Hyvin on menny lomailut täällä. Tai siis lapsilla on tuntunut olevan pitkä loma,mieskin lomaillut joulun tienoilla parisen viikkoa. Tuntuu lomalta kun kaikki kuskaaminen on ollut minimissään,ja töihin on päässyt autolla(!) ja matkaan on pitänyt huolehtia vain itsensä. Olen siis palannut nuorimmaisen hoitovapaan jälkeen työelämään osa-aikaisesti loppusyksystä ja isoltahan tuo muutos tuntuu. En oikein edelleenkään kunnolla ymmärrä että juu,olen töissä! Aamulla ihmettelen eteisessä(siinä kaaoksessa:D) että mihinkäs sitä ollaan menossa?? Mutta aika hienolta se tuntuu näin pitkien kotivuosien jälkeen,vaikka mikäs on ollut sen mahtavampaa,että olen saanut lapsiani kotona itse hoitaa kun ovat ihan pieniä olleet.

Vaan tämä ihan valtava väsymys. Mikä ihme se on,kun ihan silmät ristissä koko ajan? Onko se tämä pimeys? Voi kun tulis edes lunta,niin jaksais tuotakin paremmin. En ole mikään syksyihminen ja nyt tuntuu että on pelkkää pidennettyä syksyä tämä "talvi".. Joskus aamulla tukkaa kuivatessa meinaan ihan vaan laittaa silmät kiinni ja nukahtaa seisaalleen. Nytkin kuin hiekkaa silmissä. Voihan olla että laiska joulunaika(ei hirveästi urheilua ja liikaa herkkuja!) on osasyynä ja tietysti pikkusen kauemmin on iltasin valvonutkin kun on ollut mahdollista. Toki aamulla on saanut kauemmin nukkua mutta eipä tuo oo väsymykseen auttanut. Joulun närästykset meni aika vähillä,mutta nyt uusi vuosi kyllä sai vähän takapakkia. Tästä onkin hyvä alottaa taas paluu arkeen. Joka se vaan on mukavaa oikeastaan:)

En oo koskaan aatellut et tarvitsisin tollasta lamppusysteemiä,oliskohan aika kokeilla?

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.1.2014 9.41
Selja, minä luulen että on ihan normaalia olla väsynyt tähän aikaan vuodesta, minäkin olen nukkunut tavallista enemmän ja ollut iltaisin kuitenkin aikaisin jo väsynyt. Tässäkin suhteessa olemme erilaisia, toiset kärsivät pimeydestä enemmän kuin toiset.

Sinulla on ollut iso elämänmuutos kun olet palannut työelämään, ihan varmasti tuo muutos tuntuu myös fyysisenä väsymyksenä. Ruokavalioon ja D- ja C-vitamiinin saantiin kannattaa kiinnittää huomiota ja yrittää olla päivittäin ulkona. Työpäivän jälkeen ja pienten lasten kanssa se ei ole helppoa, tiedän sen kyllä. Verikokeet kannattaa otattaa ettei hemoglobiini ole liian alhainen. Jos muut keinot eivät auta, niin voihan noita kirkasvalolamppuja kokeilla, kyllähän niitä pidetään ihan hyvinä keinoina.

Kun elää täällä pimeässä pohjolassa varsinkin talviaikaan, pitäisi saada elää oman luonnollisen rytminsä mukaisesti. Minä olen ollut muutaman viikon lomalla ja kun menin ensimmäistä päivää sen jälkeen töihin, olin todella poikki sen päivän, oli kamalaa herätä kuudelta aamulla ja lähteä tuonne pimeyteen ja vesisateeseen. Illalla makasin sohvalla viltin alla, enkä jaksanut evääni liikauttaa. Toinen päivä meni vähän paremmin. Talvella pitäisi olla toisenlainen työaika, esim. 10:00 - 15:00. Kenellehän sitä voisi ehdottaa?

MyrttiRe: Elämän keventäminen3.1.2014 9.52
Kannatan tuota Vaniljan työaika-ehdotusta! Minä herään aamulla kuudelta, ajelen puolisen tuntia töihin, herään hyvällä tuurilla juuri ja juuri ennen työpaikkaa, olen jotakuinkin työtehoinen aamupäivän ajan ja iltapäivällä iskee hirveä väsymys. Eräs päivä ihan mietin, että miten ihmeessä täällä pitäisi jaksaa olla vaikka viiteenkin asti? Kesällähän se ei ole mikään ongelma.

Olen nyt hieman luopunut tuosta kirkasvaloajatuksestanikin (toistaiseksi). Kesähän sieltä kohta jo tulee ja pienikin lumimäärä varmasti piristäisi menoa lisääntyneen valoisuuden muodossa. Tähän väsymykseen on minulla osasyynä varmasi myös se, että armas niska-selkä -sektorini on aivan tolkuttoman kipeänä ja kivut säteilevät selästä kivasti jalkohin. Tätä on ollut havaittavissa jo n. kuukauden ajan ja nyt kivut ovat toiseksi kovat ikinä. Koko ajan on siis aivan hakattu olo ja ei se ainakaan mieltä piristä. Fyssariaikaa odotellessa... Itse suoritettu jumppailu auttaa hetken aikaa, mutta pitemmän päälle tuntuu, että kroppa vain suuttuu siitä enemmän. Noh, vanha vaivahan tämä on ja tähän asti olen aina saannut todella hyvän avun omt-fyssarin pöydältä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen3.1.2014 13.53
Tuosta lyhyemmästä työajasta talvella pohjoisessa voisi tehdä ihan EU-direktiivin:)

Tänäänkin tuntui että alkoi pimetä jo puoli kahden aikaan. Tähän aikaan vuodesta pitäisi olla kirkas pakkaspäivä. Yleensä järvi on jo jäässä ja siellä jäällä on ihan mahtavaa kävellä aurinkoa vasten, saa oikein kunnon valokylvyn. Nyt olen ottanut metsäkylpyjä, yritän joka päivä kävellä metsässä, siellä on nyt todella kaunista. Työpäivänä sinne ei kyllä ole asiaa, pimeys tulee niin aikaisin, mutta vapaapäivinä metsäkylvyistä onneksi voi nauttia.

Minulla on ollut kurkku kipeänä pari päivää, ärsyttävää, olen raastanut teekupilliseen puoli teelusikkaa inkivääriä ja hörppinyt sitä. Hyvältä se tuntuu kurkussa. Valkosipulimaitoa ei arvaa ottaa, mutta kurlasin kurkkua Carmolis-tipoilla terästetyllä vedellä ja tuplasin D-vitamiiniannokseni. Toivottavasti tämä menee pian ohi eikä tästä tulisi mitään vuosisadan flunssaa. Influenssan pitäisi tulla vasta tammikuun loppupuolella, ei tämä varmaan sitä ole. Päätäkin särkee hiukan, jumppaan ei tehnyt mieli mennä eilen, parasta lepäillä nyt vaan pari päivää kaikessa rauhassa.

SeljaRe: Elämän keventäminen4.1.2014 17.23
Hei vain!
Onhan tuo töihin meno iso muutos ollut,vanilja. Vaikkakin positiivinen ja taas toisaalta ollut aika haikea olokin kun nytkö ne mun kotivuodet lasten kanssa hujahti? Tuosta vain silmän räpäyksessä. No onhan nuo vielä aika pieniä edelleen,eikä pienimmät vielä mene päiväkotiinkaan. Katsotaan sitten milloin se aika koittaa,iso muutos sekin sitten.

Tänään katsoin ulos ja ei enää niin hetkauttanut,kai se on pakko tämä "syksy" sietää,onhan noita isompiakin murheita. Mutta ei tällä hetkellä mulla ainakaan niin olen niin onnellinen:) Huomaa että jollain on pari vapaapäivä edessä ja massussa herkullista sapuskaa näin lauantain kunniaks:) Ja närästys ym.oireet aika minimissään,tällä hetkellä. Eikös sitä sanota,että meillä on vain tämä hetki,joten nauttimaan siitä! Sitä ainakin täällä kovasti opetellaan:)

MyrttiRe: Elämän keventäminen6.1.2014 12.55
Elämä keveni konkreettisesti eilen iskeneen vatsataudin muodossa. :/ Tänään makaan vain sohvalla juomapullon kanssa, mutta olen tässä todennut, että nyt meille tulee kevät! Jouluvalot saavat lähteä kunhan tästä kykenen ja kuoleman rajoilla oleville viherkasveilleni lupasin parempaa hoitoa.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen6.1.2014 20.22
Tsemppiä ja parempaa vointia, Myrtti!

Täällä ollut melko sosiaalista .... sukuloimista ja eilen kummitytön 1-vuotissynttärit. Huomenna permanenttiin - pitkillä hiuksilla monen tunnin koitos - onneksi on allergiakampaamo.

Uuden vuoden kunniaksi - ja alakerran naapurin myöhäisestä poraamisesta rohkaistuneena - paukutimme vihdoinkin muutaman taulukoukun seinään paria sisustushommelia varten ... Tästä se kevätkauden muutos alkaa!

MyrttiRe: Elämän keventäminen6.1.2014 21.07
Kiitos refluksikurkku! "Onneksi" ei ole tullut kaameasta olosta huolimatta ykäiltyä ja siten pahennettua limakalvojen ahdinkoa. Muuten onkin sitten saanut viettää laatuaikaa WC:n kanssa. Diagnosoin tämän jonkinlaiseksi ruokamyrkytykseksi. Viime yönä oli vatsa niin kipeä, että harkitsin jo päivystykseen menoa. Onneksi kipu kuitenkin hieman hellitti. Huominen pitänee vielä parannella oloa kotona.

Minä olen tässä päivän mittaan jo miettinyt, mitä kesäkukkia ensi kesäksi ostan. Joulu meni jo joten tällaiset asiathan alkavat olla hyvinkin ajankohtaisia. ;)

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.1.2014 16.29
Minä kevensin elämääni syömisen osalta. Otin hiukan tarkemman aikataulun ruokaa ajatellen. On paljon selkeämpää ja ruoansulatuksen kannalta parempaa kun syö vain määrättyinä aikoina. Kun oireeni alkoivat söin paljon tarkemmin kuin nyt, silloin se ei vain tuntunut yhtään keventämiseltä, päin vastoin alkuun ainakin tosi rasittavalta. Kun oireet ovat poissa huomasin vuoden loppupuolella että tulee syötyä vähän milloin sattuu.

Nyt vuoden alusta olen tarkoituksella syönyt aamiaisen, lounaan, iltapäivän välipalan, päivällisen ja yhden kevyen iltapalan. Jos välillä on tullut nälkä, en ole regoinut siihen mitenkään, vaan odottanut kiltisti seuraavaan ruokailuun tai välipalaan, samaten jos iltapalan jälkeen on tullut nälkä, en reagoi siihenkään. Paino on pudonnut kilon ja on ollut jotenkin vapauttavaa kun ei tarvitse syödä kuin ruoka-aikoina.
Kaikenlainen väliaikojen mussutus on jäänyt pois ja varsinkin illalla se on ollut todella hyvä juttu. Vatsani voi oikein hyvin.

Jotain poikkeuksia toki on, silloin kun kävelen reilun parinkymmenen km:n patikkalenkkini, on ollut pakko syödä siinä yksi ylimääräinenkin välipala. Illalla nälkä vähän vaivasi alkuun, mutta masu tottuu näköjään, kun enää ei nälätä. Refluksin kannalta minulle ei ole ollut merkitystä sillä syönkö myöhään illalla iltapalani vai aikaisin, minua närästi yöllä vain alkuaikoina.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen14.1.2014 0.59
Myrtti, kuten joulunkin kanssa, koskaan ei ole liian aikaista suunnitella (kesääkään) ...... mihin kesäflööreihin päädyit :-) ?

Vanilja, ruoka-aikataulua on tosiaan helpompi noudattaa, kun ne on aina suht tietyt ajat (itse kutsun hetkiä 1,. 2. jne syömisiksi ja ne on yleensä n.9/12/15/18/21, soveltaen tietty, jos on pakko). Toiminut ihan ok täällä.
Itsestä tuntuu, että saa koko ajan melkein syödä :-)

Täällä Tampereella ainakin on nyt sitten valoisempaa, kun on lunta mutta tuo pakkanen (-14 iltapäivällä + tuuli tuntuu tottumattomalle aikalailla. Piti mennä alkuillasta pitkälle kävelylenkille mutta se jäi 10 min happihyppelyyn ... Kauniiksihan lumi tietty maiseman tekee :-)

MyrttiRe: Elämän keventäminen14.1.2014 8.33
Meillä on etelään päin oleva lasitettu parveke, joiden laseja täytyy kissojen takia pitää koko ajan kiinni, joten parveke on aikamoinen pätsi aina kesäisin. En ole vielä sellaista kukkaa löytänyt, joka siellä kesähelteellä viihtyisi. Myyjät ovat aina suositelleet mm. verbenaa ja pelargonioita, mutta eivätpä nekään ole liiemmin parvekkeella kukoistaneet. Nyt luin jostain, että mustasilmäsusanna sietäisi paahdetta, samoin keijunmekko. Molemmat ovat minusta kauniita ja hauskoja, joten taidanpa ensi kesänä kokeilla niitä. Myöskin joudun tyytymään amppelikukkiin, koska jos jotain laitan lattiatasolle, huolehtii toinen kissoistamme kukan hoidosta hieman liian innokkaasti...

VaniljaRe: Elämän keventäminen14.1.2014 8.38
Myrtti, minäkin jo kurkin pihalle ja suunnittelen kukkapenkkiä, istutin paljon sipuleita syksyllä, pelkäsin jo että ne alkavat nousta sieltä kun oli niin lämmin syksy, mutta pysyivät onneksi piilossa.

Refluksikurkku, tässä on ongelmana se, kun liikun niin paljon ja kuitenkin yritän pysytellä pienissä annoksissa, niin sitten nälkä meinaa väkisinkin yllättää. En usko kuitenkaan että pieni nälän tunne on vaarallista. Täytyy vain yrittää syödä mahdollisimman täysipainoisesti. Mukavalta kuitenkin tuntuu yhdenkin kilon painon pudotus. Sen huomaa helposti, silloin kun on vain muutama ylimääräinen kilo. Mitä vanhemmaksi tulee sitä hitaampi aineenvaihdunta ja sitä helpommin kilot kertyvät.

MyrttiRe: Elämän keventäminen14.1.2014 10.23
Olisipa minullakin piha, jossa voisi puuhastella väsymiseen saakka. Toistaiseksi pitää kuitenkin vielä tyytyä tuohon kerrostaloelämään. Ja eiköhän se pihakin ilmesty, kunhan muut elämän osa-alueet selkiintyvät.

SitrusRe: Elämän keventäminen14.1.2014 10.54
Myrtti, kerrostalon piha on yhtiö yhteistä aluetta. Siellä voi tehdä kaikenlaista, mikä yhdessä sovitaan. Tiedän että tämä on epätavallista, mutta itse olen perustanut "puutarhan" talomme seinustalle. Siitä on tullut pelkkää kiitosta.

Jos tosissaan haluaa, kannattaa ainakin kysyä. Yleensä suurin osa kerrostaloasukkaista on passiivisia ja vaan tyytyväisiä kun toiset hoitaa asiat.

MallaRe: Elämän keventäminen14.1.2014 13.53
Minäkin olen onnistunut keventymään kilon, puolitoista. Vähänhän se on, mutta tuntuu olo pitkissä housuissa jo mukavammalle. Sitten olen käynyt hieronnassa, edellisestä kerrasta oli jo vuosi. Minulla on kulumaa ja liikerajoitteita vasemmassa olkanivelessä ja tuntuu kuin jo yksi kerta olisi liikkuvuutta lisännyt. Kaksi seuraavaa hierontakertaa olen jo varannut. Mukava kun tuli lunta, mutta pakkasen ei kylläkään tarvitsisi nousta yli -10 asteen!

MallaRe: Elämän keventäminen14.1.2014 13.55
Semantiikkaa: sanotaanko että pakkanen nousee vai pakkanen laskee :)? Ei hajuakaan :)

SitrusRe: Elämän keventäminen14.1.2014 14.53
Semantiikkaa: lämpötila laskee, pakkanen kiristyy.

Mulla on paino pudonnut kokonaisen kilon, selkämakkarat on todella karseat, mutta niissä on aavistus pienenemisestä.

7 vuoden kurkkukipuRe: Elämän keventäminen14.1.2014 15.09
Ei ole ylipainoa ollenkaan. =)
Eikä juuri stressiäkään.

MyrttiRe: Elämän keventäminen14.1.2014 16.37
Meillä on periaatteessa 3 taloyhtiön yhteispiha. Siihen en puutu pitkällä tikullakaan, sillä kerrostalokyyläys toimii liiankin hyvin. Naapurin rouva teki aiempaan pusikkoon todella kivan "huolettoman" kukkapenkin ja siitäkin tuli sanomista. Eli odottelen reippaasti ihan omia pihoja. :)

MallaRe: Elämän keventäminen14.1.2014 16.56
Eipä ole ylipainoa minullakaan, mutta silti keskivartalolla mielestäni löysää. Eiku jumppaamaan enemmän. Stressiä en viitsi siitä ottaa, niinkuin en nyt muustakaan. Kuluneena vuonna sitä lajia oli riittämiin. Voi että oli hyvä lenkki äsken kirpakassa säässä. Ja upea täysikuu.

TepsuRe: Elämän keventäminen14.1.2014 17.11
Minulla on parisenkymmentä kiloa liikaa, ja keveämpi ja ennen kaikkea terveempi elämä on tähtäimessä (kuten ollut jo hyvän aikaa). Iloitsen siitä että olen alkanut osata oikeasti lisätä noita kasviksia ruokavalioon ja että niin monia niistä voin syödä ilman ongelmia. Kirjava valikoima kasviksia on paitsi terveellistä, myös maukasta. On iloa sekä silmälle, makuaistille että kropalle kokonaisvaltaisesti. Eläköön kasvikset! :)

MallaRe: Elämän keventäminen14.1.2014 18.33
Hyvä Tepsu, eläköön kasvikset! Minä suosin Lidlin pakasteita: sekavihanneksia, ruusu- ja parsakaalia. Jossain kerroinkin että laihdutin muutama vuosi sitten 10 kg vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Se on tosi helppo tapa laihduttaa. Saa syödä eikä ole nälkä. Huom. se ei ole mikään Atkins, jossa rasvaa mätetään surutta! Paino on myös pysynyt poissa plus miinus parisen kiloa. Myös mieheni laihdutti vhh:lla kymmenkunta kiloa. Hänen työkaverinsa nauroivat ajatukselle alkuun, mutteivät nauraneet kauaa. Minä ihan oikeasti suosittelen kokeilemaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen15.1.2014 10.29
Samaa mieltä Tepsun kanssa! Kasvikset on kauniita ja hyvänmakuisia, ei paljon mausteita kaipaa.

Eilen tuli syötyä rekkakuskin ruokaa: ranskalaisia ja bratwurstia, oli siinä vähän haudutettua punakaalia mukana. Yöllä sitten vaikerrettiin.

Olen ihmetellyt mistä johtuu, että matkalla (joka sisältää yöpymisiä) tulee AINA ummetusta. Ihan sama millä välineellä olen tehnyt matkaa, joudunko syömään ravintoloissa, muiden valmistamaa safkaa vai itse tehtyä. Sitten kun olen taas kotona, olo normalisoituu viimeistään viikossa. Pitkään pähkäiltyäni olen päätynyt siihen, että matkalla tulee syötyä tavallista enemmän. Onko muilla ideoita?

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen22.1.2014 18.21
Nettimaailmaan ..... Jos näin pakkasella (tammikuun ajan) innostuu katselemaan leffoja, niitä voi klikkailla ilmaiseksi hdfin.com - elokuvasivulta ... kyllä sieltä muutama katseltava löytyi. Ainakin viimeisin Hobbitti ja rakkautta ennen jotain jne :-)

MallaRe: Elämän keventäminen23.1.2014 10.12
En voi sietää näitä pakkasia! Ideaali olisi alle 10C. Ulkoilu jäänyt minimiin, mikä tuntuu yleisenä kankeutena. Yleensä katson illalla ennen nukkumaanmenoa jonkun hyväntuulen komedian. Auttaa nollaamaan ajatukset, jolloin nukun paremmin.

MyrttiRe: Elämän keventäminen23.1.2014 10.59
Mutta ajatteleppa Malla miten ihanan "lämpimiltä" pikkupakasetkin tämän jälkeen taas tuntuvat! :) Naama tosiaan jäätyy minullakin aivan hetkessä tuolla ulkona ja esim. kävelyt ovat jääneet aika minimiin. Toisaalta pakkanen on myös loistava tekosyy käpertyä sohvan nurkkaan ja katsoa vaikka nimenomaan joku elokuva.

MallaRe: Elämän keventäminen23.1.2014 11.16
Heh, oikeassa olet Myrtti! Ja toki on ihanaa kun on aurinkoa ja valoa. Mutta meidän koira menee lenkillä niin lujaa, että minua ottaa rööreihin. Vielä ei ole flunssa iskenyt, yrittämiseksi on jäänyt. Niin, aivan turhaahan se on tuskailla sään kanssa. Se on mikä on. Yritän tehdä oloni entistäkin mukavammaksi olosuhteista riippumatta (vanha talo, joka huokuu kylmyyttä seinistä ja lattioista).

MyrttiRe: Elämän keventäminen23.1.2014 11.47
Valo on kyllä ihanaa. Tosin migreenitaipumukseni ei siitä liiemmin pidä... Mutta kevättä päin mennään! :) Ensi viikon jälkeen on jo helmikuu ja sitten maaliskuu, joka minun kalenterissani on jo selvästi kevättä. Eli ihan kohta on jo kesä! ;) Näillä keleillä tosiaan kaipaa takkaa. Mutta minkäs teet, kun pitää toistaiseksi asua kerrostalossa... Asuin lapsena vanhassa puutalossa ja siellä veti nurkista aivan mahdottomasti. Makuuhuoneeni nurkka meni jopa kovilla pakkasilla huuruun. Eli todellisuudessa siellä taisi olla rakenteissakin jo kunnon vikaa, mutta eipä se silloin hetkauttanut. Aamuisin oli aivan normaalia, että lämpötila oli sisällä 18 astetta, mutta nopeasti se siitä uunien avulla lähti lämpenemään. Haaveenani on, että jonain päivänä omistan sellaisen ison uunin, jonka päälle voi kiivetä lämmittelemään. :)

TepsuRe: Elämän keventäminen23.1.2014 14.05
Myrtti, jonkinlainen hyvin lievä vhh ruokavalioni onkin, tai ainakin koko ajan menossa siihen suuntaan. Ehdoton en siinä asiassa kuitenkaan ole, enkä aio olla, mutta aiempaan verrattuna syön selvästi vähemmän ainakin viljatuotteita, puhumattakaan makeasta. Hiilareita on siis todellakin varaa vähentää.

Oma ruokavalioguruni on Patrik Borg, Paula Heinosen ohella. Tähtäimessäni on siis ennen kaikkea terveellinen ja tasapainoinen ja refluksiin sopiva ruokavalio, mitä se sitten minun kohdallani lopulta tarkoittaakaan. Uskon että sillä tavalla myös paino asettuu ennen pitkää sopiviin uomiinsa. Minulla on myös muita terveysongelmia, joiden takia en voi kauhean rivakasti laihduttaa, vaan riittävästä ravinnonsaannista on pidettävä tarkka huoli. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että tälläkin tavalla voi saavuttaa ennen pitkää hyviä tuloksia.

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.3.2014 13.27
Kevät!!! Lämpömittari näyttää 11 C ja aurinko pilkottaa pilvien takaa. Kevään tulleen hurahtaa taas kaikkeen ja olen jälleen kerran alkanut käymään juoksemassa (tosin nämä typerät oireet ovat sitäkin hieman viime päivinä estäneet). Kunto ei ole hääppöinen, mutta siitähän se taas lähtee nousuun. Ja tämän ketjun otsikon mukaisesti olen todennut elämän kevenneen. Urheilu todellakin tekee hyvää, jos päässä hieman kiristää. :) Varmistin kevään saapumisen pesemällä talvitakkini roskiskuntoon, joten takatalvea ei enää VOI tulla.

MallaRe: Elämän keventäminen10.3.2014 16.11
Voi että nauratti tuo Myrtin talvitakkiepisodi :) Itselle sattui vuosi sitten sama lempparipipon kanssa: se kutistui nuken päähineeksi! Well, elämässä sattuu... Minä olen irrottanut lenkkareista nastat ja äsken mietin, että pesisinkö toppahousut ja laittaisin säilöön. Ihanaa tämä lämmin sää! Vielä voi tulla lunta, mutta ei se meitä kauan kiusaa. Talven pimeyden jälkeen alkaa herätä taas eloon. Jee!!

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.3.2014 18.14
Harmi sinäänsä, koska pidin kyseisestä takista. Olihan se jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta hienosti olisi vielä yksi talvi mennyt. Mutta minkäs teet, jos et osaa lukea pesuohjeita loppuun asti...

Kesäkukkiakin kävin taas miettimään ja taidankin tänä vuonna korvata osan yrteillä.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.14
Malla: irrottanut lenkkareista nastat, siis liukuesteetkö? Kerrotko vähän tarkemmin, mistä niitä saa, miten ne kiinnitetään etc.

Muakin nauratti toi Myrtin takkijuttu.

Kerran yhdestä villatakista tuli nukentakki (siis oikeasti, sellanen huopatakki) ja yksi kallis hieno takki jota ei olisi saanut vesipestä mutta enhän mä nuorena ja tyhmänä uskonut lässähti kauheaksi ryhdittömäksi rievuksi jonka olisi kehdannut panna päälle enintään kanalaan mennessä. Ei vaan ole kanalaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.16
Radiossa varotettiin tänään, että vielä ei ole aika lähteä mylläämään puutarhaa, vaikka sää on lämmin. Siellä voi olla esim. siili talviunosilla, ja jos se menettää lehtikasapesänsä, ei se pärjää vielä vaan kuolee.

Eli täytyy malttaa odotella.

MallaRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.29
Sitrus, ihan vain tavalliset liukuesteet, ei mitään ihme systeemeitä. Minä en talvella liiku koiran kanssa ilman niitä. En uskalla. Yks kevättalvi lensin postilaatikolla suorilta jaloilta toiselle lonkalleni. Yks hujaus vain, niin nopeasti kävi. Oli aikamoinen tärähdys, mutta onni oli matkassa eikä mikään murtunut. Nivus venähti kyllä siihen malliin, että käveleminen oli täyttä tuskaa monta viikkoa. - Tunnustan että katselin kukkapenkkiä sormet syyhyten, mutta ehkä odottelen vielä.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.37
Eli Malla tarkotatko sellasia kumiläpysköjä joissa on rautanastat?
Ymmärrän ihan hyvin, en mäkään liiku ilman liukkareita. Joskus tuntee ittensä mummoksi, mutta ei voi mitään.

Mä olen kyllä kaatunut liukkareillakin, kun mulla on sellaset joissa on nastat vain päkiän alla, mutta kantapäät liukuu iloisesti.

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.53
Kiva, että takkini tuottaa iloa! ;)

SitrusRe: Elämän keventäminen10.3.2014 20.58
Mullakin meni hyvä ulkoilutakki roskiin, kun siihen oli pinttynyt homeen haju kellarissa. Ihmettelin 10 asteen pakkasilla että mikäs nyt kun niin palelee, kunnes muistin että se lämpimämpi takki onkin mennyttä kalua.

Ei siinä itse asiassa mitään hauskaa ole että vaatteet menee piloille.

MallaRe: Elämän keventäminen10.3.2014 21.07
Sorry, Myrtti. Ei millään pahalla, mutta ilmaisit asian jotenkin niin hauskasti:)

Sitrus, on mullakin tollaset fiinimmät liukuesteet, joissa nastat vain päkiöitten alla. Mutta oikeasti niistä ei ole mihinkään. Minä ainakin olen kanta-astuja ja tarvitsen nastat myös sinne.

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.3.2014 21.12
No eihän se pohjimmiltaan ollut kuin kulahtanut takki! ;)

SitrusRe: Elämän keventäminen10.3.2014 21.32
Mä katsoin viime viikolla Espanjan kuninkaan ökyelämästä kertovaa skandaaliohjelmaa, ja huomasin tyrmistyksekseni että mähän ymmärrän eri ihmisten puheesta aika tavalla!! Välillä on tullut mieleen että mitä järkeä on opiskella espanjaa, mutta nyt tuli uutta potkua.

Meillä on ollut verbimuodoista (hankalista) vasta preteriti, tänään esiteltiin imperfekti. Espanja on ehdottomasti vaikein kieli mitä olen opiskellut.

Kuka toinen täällä lukikaan espanjaa?

MallaRe: Elämän keventäminen10.3.2014 22.08
Minähän se. Mutta odotas Sitrus kunnes pääsette subjunktiiviin, siinä sitä haastetta vasta on. Vaikka valinta preteritin ja imperfektinkin välillä on aika ajoin varsin vaikeaa. On espanjalaisilla kestämistä kuninkaallisissaan, kuten myös korruptuneituneissa poliitikoissaan! Mutta eikös olekin mahtava tunne kun huomaa ymmärtävänsä!

MyrttiRe: Elämän keventäminen11.3.2014 9.18
Hitsi, uuden kielen opettelu olisi kyllä mukavaa. Itse fanitan ranskaa, jota on tullut joskus yläasteaikoina opeteltuakin. Ranskan osaamisesta ei vain taida hirveästi olla mitään iloa. Etenkin kun en edes ole mikään reissaaja. Sitä vastoin minua tällaisena itärajan asukkina kiinnostaisi opistella venäjää. Kerran olen kansalaisopiston kurssilla kokeillut ja luovutin parin kuukauden jälkeen. Siltikin on hienoa, kun joskus kaupungilla venäläisen ohi kulkiessaan saattaa ymmärtää sanan jos toisenkin. Meillä tarjoaa työnantaja välillä kursseja, joissa voi käydä ihan työajalla. Taidankin seuraavan alkeiskurssin alkaessa tarttua tilaisuuteen!

MallaRe: Elämän keventäminen11.3.2014 9.30
Minä pidän kielten opiskelua oikein hyvänä aivojumppana, dementiaa pitää ehkäistä kaikin keinoin hyvissä ajoin. Ranska on todella kaunis kieli, luin sitä koulussa. Mutta jostain syystä valitsin espanjan. Ei se muuten ole vaikeaa kuin verbioppi. Esim. lausuminen on suomalaisille helppoa. Siitä vain toimeen Myrtti! Venäjää olisin voinut opiskella koulussa, mutta aakkoset pelottivat. Jälkeenpäin olen katunut.

MyrttiRe: Elämän keventäminen11.3.2014 9.44
Aakkoset opettelin joskus vuosia vuosia sitten ja periaatteessa pystyn nyt jo lukemaan venäjää, ainut vaan, että en tajua siitä mitään. ;) Ja ne kaikki tuhannet "ässät" menee kyllä sekaisin. Tuo venäjä olisi siitäkin kätevä, että aina välillä olen töiden puolesta tekemisissä venäläisten kanssa ja toisinaan kielimuuri on aika valtava. Niinpä edes vähäinen venäjän kielen taitaminen voisi olla avuksi.

SitrusRe: Elämän keventäminen11.3.2014 10.38
Mun mielestä espanjassa on työlästä verbien persoonataivutusten ja epäsäännöllisten muotojen lisäksi eri vaihtoehdot joilla sidotaan verbit ja pronominit yhteen, lukusanat, sanajärjestys joka on ylösalaisin, ääntäminen jossa on outoja töhöäänteitä.
Myös sanat ovat huomattavan pitkiä, vähän kuin suomessa.

Mutta meillä on älyttömän hyvä opettaja ja innostunut luokka. Olen käynyt kolmella muulla opettajalla työväenopistossa, mut tämä on omaa tasoaan. Hyvin kokenut, huumorintajuinen, tarkka ja rento. Luokassa saa löysätä jos väsyttää, mutta jos on kiinnostusta, asiat opetetaan kunnolla. Eli just sellanen aikuisopiskelumeininki.

MallaRe: Elämän keventäminen11.3.2014 12.40
No tarkemmin ajatellen onhan espanjassa omat monimutkaisuutensa. Kysymyslauseen paljastaa usein vain intonaatio. Mutta monet asiat automatisoituvat ajan kanssa. Itse olen muutamassa vuodessa hankkinut hyvän sisälukutaidon kirjoja lukemalla. Aloitin Agatha Christien dekkareista, joitten kieli on melko yksinkertaista. Pikkuhiljaa olen siirtynyt vaikeampiin. Helmetistä löytää hyvin luettavaa, jos tietää kirjailijan nimen. Viimeksi hain haulla 'novela' ja löysinkin paljon mukavaa luettavaa. Lukeminen on intohimoni, luen jotain joka päivä ja nykyään vain espanjaksi. En välitä vaikka kaikkia sanoja en tunnekaan. Silti on nautittavaa, erityisesti espanjalaisten ja eteläamerikkalaisten kirjailijoiden kirjat, koska kulttuuri on niin erilainen. Suomalaisiakin kirjailijoita on hyvin käännetty espanjaksi. Luin espanjaksi esim. Sofi Oldasen Stalinin lehmät ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Olen todella iloinen, että minulla on tämä harrastus, jota voin jatkaa niin kauan kuin pää ja silmät toimivat.

MallaRe: Elämän keventäminen11.3.2014 12.44
- Sofi Oksasen -

SitrusRe: Elämän keventäminen11.3.2014 13.05
Malla, mä huomasin että preteritin oppimisen myötä puhekielen ymmärtäminen harppasi eteenpäin. Odotan innolla subjunktiivia ja muuta kivaa.

MallaRe: Elämän keventäminen11.3.2014 13.15
Sepä se Sitrus. Aina on uutta kivaa opittavaa. Koskaan ei ole valmis. Jos haluat kokeilla dekkareita niin mm. ruotsalaisia on hyvin käännetty espanjaksi. Heistä Camilla Läckberg on siitä leppoisimmasta ja helpommasta päästä.

SitrusRe: Elämän keventäminen11.3.2014 14.55
Kiitos vinkistä! Olen lainannut italiankielisiä kirjoja, mutta en vielä espanjankielisiä. Kirjaston valikoimat näissä kielissä on aika olemattomat. Mutta netissä on hauskoja kieliohjelmia, helppoja! Youtubessa on sellanen "El club de la Comedia", jossa tunnetut näyttelijät esittää n. 10-15 minuutin monologeja. Yleisön reaktioista päätellen ne on hulvattoman hauskoja. Sä ymmärrät niitä varmaan paremmin kuin minä.

MallaRe: Elämän keventäminen11.3.2014 19.07
Sitrus, kiitos todella paljon tuosta Youtube-vinkistä. Sieltähän löytyi vaikka kuinka paljon. Joitakin koomikoita on vaikea ymmärtää, mutta hyvät naurut sain. Varmaan toisella kuuntelukerralla avautuu lisää. Kiitos!

SitrusRe: Elämän keventäminen11.3.2014 19.11
Ei kestä! Jos olet katsonut Serranon perhettä, niin siellä on tuttuja tyyppejä, ainakin Africa, Candela ja Choni.

Yksi juttu joka rupesi ihmetyttämään, meillä on Que tal 1 kohta lopussa, eikä vielä ole tullut passiivia vastaan verbimuotojen yhteydessä.

MallaRe: Elämän keventäminen13.3.2014 19.08
Olen uppoutunut espanjalaisen stand-up -komiikan pauloihin. Voi että ne ovat hyviä! Joitakin koomikoita on aivan mahdoton ymmärtää, mutta joukossa on joitakin, jotka puhuvat selkeästi. Jos jaksat Sitrus kelata läpi löydät niitä, joista sinäkin saat selvää. Ja todellakin hauskaa kuullunymmärtämisharjoitusta. Kannattaa olla hyviä vinkkejä antavia ystäviä eri foorumeilla!

SitrusRe: Elämän keventäminen13.3.2014 19.35
Malla, sä teit mun mielen ihan älyttömän hyväksi!!
Eikö olekin hassua jutella kielenopiskelusta refluksipalstalla ja jakaa ja saada tietoa? Maailma on muuttunut kummalliseksi.
Missäpäin Suomea sä asut?

MallaRe: Elämän keventäminen13.3.2014 20.05
Eipä kestä Sitrus! Sen verran on tällä palstalla höpötetty OT, että ihan oikealta ystävältä tunnut. Mukava kun täällä voi puhua muustakin kuin oireistaan (joista en nyt juuri jaksa puhuakaan). Vantaalla asun ja käyn Suomi-Espanja seuran kielikursseilla Hämeentiellä Helsingissä. Mullakin on loistava opettaja ja innostava ryhmä. Kuullun ymmärtäminen ja puhuminen ovat minulla ne heikot kohdat - ei ole harjoitusta. Noilla komiikoilla voin nyt harjoitella kuuntelemista vaikka jakson päivässä. Ehkä se puhuminenkin siitä alkaa luonnistua. Mutta kun aina on niin helkutisti käytävä asioita mielessään läpi, jos edes jossain määrin haluaisi puhua kieliopillisesti oikein. Hay muchos retos eli haasteita:) ne eivät lopu ikinä ja hyvä ehkä niin.

SitrusRe: Elämän keventäminen20.3.2014 21.47
No nysse meidän espanjanopettaja meinaa hylätä meidät tän kevään jälkeen! Noh, ei auta. Lainasin silti tänään A. Christien Idän pikajunan arvoituksen espanjaksi. Osaan kirjan melkein ulkoa, siis suomeksi. Vilkaisin vähän, ja sehän on täynnänsä imperfektiä, saattaa seassa olla jokunen preteritikin.
Opin vielä hyödyllistä sanastoa, kuten 'murha', 'salapoliisi', 'viikset' ja 'pienet harmaat solut'.

MallaRe: Elämän keventäminen21.3.2014 7.31
Eihän ihminen niin mitenkään tule toimeen ilman tuollaista sanastoa :) Taidat tottua nopeasti noihin verbimuotoihin. Minä en lukiessa yleensä katso outoja sanoja - veisi liikaa aikaa ja olisi liian työlästä. Jokusen toki katson. Me keskusteltiin eilen Ukrainan tilanteesta ja opettaja kutsui Putinia kääpiöksi - el enano. Kyllä me sitten käytiin läpi varsinaista aihettakin.

SitrusRe: Elämän keventäminen21.3.2014 11.08
Imperfektiin ja preteritiin tutustuminen siirtää kyllä luetun ymmärtämisen ihan toiselle tasolle.
Mä kyseli itseltäni taannoin, miksi luen espanjaa. Se ei nimittäin ole lainkaan itsestäänselvää. Yksi vastaus on se, että vieraan kielen osaaminen avaa maailmaan uuden näkökulman. Se, että ymmärtää uudenlaisen ajattelun, jota kieli kuvastaa. Se, että ymmärtää natiivien puhetta, silloin harvoin kun siihen on tilaisuus. Ja onhan se aivojumppaa. Lisäksi siellä tunneilla on kivaa, on hauskaa kuulua ryhmään jossa ihmiset ponnistelee saman asian kimpussa.
Malla, mahtoiko teidän opettaja viitata Putinin fyysiseen kokoon vai henkisiin mittoihin.
Mua hirvittää koko Putin - se näyttää kuin olevan puoliunessa, omissa maailmoissaan.

MallaRe: Elämän keventäminen21.3.2014 11.32
No ennen kaikkea tämä on hauskaa! Yhdellä tunnilla juttelimme ryhmädynamiikasta. Sepä onkin arvoitus, miksi yksi ryhmä tuntuu mukavalta ja omalta, toinen ei. Kävi kyllä selväksi että opettaja tykkää meidän ryhmästä. Laittoi jopa sähköpostin kiittääkseen avoimesta keskustelusta ja palautteesta.

Kääpiösanalla hän viittasi lähinnä Putinin fyysiseen kokoon: kun saapui pitämään puhettaan astui valtavan korkeista kultaisista ovista ym. Toisaalta hän on tehnyt kantansa selväksi muutenkin. On tässä vähän ymmyrkäisenä kyllä. Saas nähdä mitä seuraa.

SitrusRe: Elämän keventäminen21.3.2014 23.19
Mihinköhän tämän nyt pistän, jos vaikka tähän keventämisjuttuun.

Katsoin äsken Inhimillisen tekijän. Siinä oli ihmisiä jotka olivat käyneet kuoleman rajalla tai olleet vähän aikaa kuolleina, sekä yksi aiheen tutkija. Lopputulos oli, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. En analysoi enempää, vaan suosittelen lämpimästi jos tämä on Areenalla.

VaniljaRe: Elämän keventäminen22.3.2014 11.40
Aamulenkki takana, ihan mahtava keli. Tänään kevenee elämä taas hitusen kun laitan pikkukengät jalkaan. Kampaajalle menossa Helsinkiin, siellä ei taida olla enää lumen hippuakaan.

MallaRe: Elämän keventäminen22.3.2014 14.34
Kyllä olikin sairaan ihana ilma, koirulin kanssa kävin lenkillä. En tiedä mikä on syy: valo & keväinen ilma, viikon ahkera liikunta vai Nexiumin tauotus, mutta tuntuu kuin vuoden kadoksissa ollut energia olisi tullut takaisin. Mieli & kroppa liki pulppuavat hyvää oloa. Saisi kyllä kestää, on tässä riuduttukin.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.3.2014 16.59
Kaupungilla oli joku ruokakojupäivä - ihmisiä tungeksi ku vappuna. Missään ei näkyny kylttejä tai mitään tietoa mitä ruokaa missäkin myytiin. Jonotin vähän aikaa yhdellä tiskillä ja kun pääsin riittävän lähelle näin että siinä myytiin sipulikeittoa. Toisaalla oli jotain tomaattilihaa, eniten näin niskoja ja huonotuulisia ihmisiä, joten tulin kotiin laittamaan siikakeittoa.
Hyvä näinkin.

VaniljaRe: Elämän keventäminen22.3.2014 17.20
Paljon oli porukkaa liikkeellä. Minä innostuin ostamaan kengät ja vähän kevätvaatteita. Ostin mintunvihreän topin, kauniin t-paidan ja kauniin harmaan pellavamekon. Kerrankin löysin kauniita vaatteita, eikä tarvinnut etsiä niitä, ne vain tulivat vastaan:)

SitrusRe: Elämän keventäminen22.3.2014 22.18
No nyt vasta uutisista kuulin, että ne oli ihan ravintoloita, joilla niitä kojuja oli!! Miksei ne olleet yhtään pistäneet mitään kylttejä näkyville?
Tosiaan tormäsin enimmäkseen vihaisiin ihmisiin jotka olivat jonottaneet vaikka miten pitkään.
Mä luulin että ne on yksityisiä.
Noh, ei se mitään, siikakeitosta tuli hyvää.

MallaRe: Elämän keventäminen29.3.2014 11.46
Pitäisi jostain kerätä inspis fengshuijata koti kesäkuntoon ennenkuin tästä siirtyy ulkoilmaelämään. Kesällä tahtoo kodin sisätyöt jäädä ihan minimiin. Jo nyt voisi hyvin aloittaa puutarhapuuhat, haravoida, kantaa puutarhakalusteet terassille ym. Kyllä oli äskenkin ihana keli koiralenkillä. Ilmeisesti hiukan viilenee, mutta vain väliaikaisesti.

SitrusRe: Elämän keventäminen29.3.2014 16.11
Kasvihommissa täälläkin. Pihapuutarhasta pitäisi kerätä talventörröttäjät sipulikasvien tieltä, jotka tekevät tuloaan hyvää vauhtia. Toinen (uudempi) ruusupensas näyttää kuolleen. Multaa on lisättävä.

Olin akvaarioseuran huutokaupassa. Taas kävi vanhanaikaisesti. 5 uutta kasvia, jotka pitäisi saada mahtumaan. Noh, huonompia vaan roskikseen. Pohjan ravinnevaranto nääyttää olevan lopussa, kasvit kasvaa melko huonosti. Aika huono tuo hiekkapohja, sorapohjasta ei ravinteet eikä happi lopu.
Tämmöstä. En tunne yhtäkään kuin pari noista uusista kasveista. Muiden lajit ja vaatimukset pitää vielä selvittää. Se on hauskaa hommaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen29.3.2014 18.37
Ja just niinkuin arvelinkin, akvaariosta tuli varsinainen viidakko - eihän ne uudet kasvit sinne tahtoneet mahtua. Kalat on hauskoja, ne menee aina tutkimaan ja ihmettelemään kun niiden kotia on myllerretty.
Kokemus on osoittanut että joka viides tai kuudes kasvi ei menesty yhtään, mutta siitä voi olla varma vasta parin kolmen kuukauden päästä. Jotkut kasvit pahoittavat erilaisen veden takia mielensä niin että pudottavat kaikki lehdet. Sitten ne kasvattavat uudet, ja saattavat menestyä hyvinkin. Akklimatisoituminen on kyseessä. Tiedoksi vaan.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen30.3.2014 9.41
Eilen kevennettiin elämää juhlimalla järjestön 50v juhlissa koko päivä.
Tuli syötyä - ja juotua! konsertti - Anssi Kela, Kolmas Nainen, Juha Tapio
siinä samassa paketissa :-)

SitrusRe: Elämän keventäminen30.3.2014 15.18
No jopas, refluksikurkku! Juhlitko oikein niin kuin normaalit ihmiset?

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen31.3.2014 0.04
Kyllä :-)

Syönnit oli itse asiassa aika ok koko päivän, vaikka näissä merkeissä mentiin 3 eri paikkaa (tosin ruokailut ja juomingit oli välillä 11.30 - 01): janssonin kiusaus + salaatinlehtiä + höyryt. porkkanoita (kulissien takana tavallisena tarjottavana), kakunpala + hopeateetä, pari vinkkulasia + coctailtarjottavia, seisova pöytä (pääkokki selitti kaikki ruoat parille sadalle vieraalle - eikä muistaakseni tomaatteja eikä paprikoita ollenkaan), klo 21 jälkeen olutta .... mukava ilta!

MallaRe: Elämän keventäminen31.3.2014 20.45
Kylläpä oli riemastuttavan rentouttava Alcantaran perhe äsken teemalla! Nauroin moneen otteeseen ja teki hyvää. Pokkana kysyin tänään yhdeltä Sokoksen kassahenkilöltä puhuuko hän kenties espanjaa. Ja puhuihan hän. Oikeastaan oli brasilialainen, mutta espanjakin sujui. Vaihdettiin siinä sitten muutamia lauseita ja kassahenkilö sanoi, että hänen kanssaan voin aina puhua espanjaa. Pieni hauska sattuma tässä päivässä.

SitrusRe: Elämän keventäminen31.3.2014 20.58
Tänäänhä tulee uusi virkistävä espanjalaissarja "Crematorio". Se on kuulemma kolkko ja henkilöt epäsympaattisia.

Mutta puhuvatpa espanjaa!

MallaRe: Elämän keventäminen31.3.2014 21.22
Ajattelin vilkaista. Alcantaraa olen seurannut vasta tänä talvena. Aluksi en ymmärtänyt mitään kun puhuvat niin nopeasti. Nyt jo jotain erottaa. Annoin El club de la Comedia -vinkin meidän opettajalle ja hän suositteli sitä sähköpostissaan kaikille. Meillä ei ole kirjaa, vaan saamme tekstit ja harjoitukset opettajalta sähköpostitse.

MallaRe: Elämän keventäminen31.3.2014 21.27
Muuten noissa youtuben komedioissa on yksi mainio tyyppi, muistelen nimekseen Luis Piedrahita. Se juttu, jossa hän kertoo miten autoihin tulee naarmuja parkkeeratessa ja miten autoilija niihin reagoi on aivan hulvaton!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen31.3.2014 21.43
Minä tykkäsin joskus seurata sellaista espanjalaista perhelääkärisarjaa monta vuotta sitten - Medico de familia tai jotain ...

MallaRe: Elämän keventäminen1.4.2014 9.53
Tuota sarjaa en tainnut katsoa. Mutta noin ylipäätään on mukava katsoa muitakin kuin amerikkalaisia sarjoja tai elokuvia. Asioiden käsittelyn ote on usein erilainen.

MyrttiRe: Elämän keventäminen1.4.2014 9.58
Onko minusta tullut vanha? Olin lauantaina eräissä kekkereissä, kotona yhdeltä, nukahdin ehkä kahdelta, nukuin koiranunta ehkä 5-6 tuntia ja tuo painaa edelleen! Viime yö ja toissa yö meni ihan ok 8 h unilla, mutta voi jestas tätä unetusta edelleen! Eilisen päivän olin aivan pystyynkuollut ja meinasin oikeasti ajaa kotimatkalla ojaan, koska aivot ja kroppa eivät vaan toimineet. Ja sama meno tuntuu jatkuvan tänään. Ei siis toimi tällanen elämän keventäminen minulla. ;)

Nyt toivon oikeastaan vain vesisadetta. Täällä on aivan järkyttävät katupölyt eikä pihalla juuri tee mieli edes käydä.

SitrusRe: Elämän keventäminen5.4.2014 22.20
Joo mä toivon kanssa sadetta. Kohta täytyy muuten mennä puutarhaa kastelemaan.

Vedestä puheenollen: harva asia on niin mukavaa, kuin akvaariossa lotraaminen. Ostin uusia kasveja akvaarioseuran keväthuutokaupasta, ja nyt on jännä kattoa miten ne lähtee menestymään.

On vain sellainen ongelma, että isossa akvaariossa taistellaan koko ajan veden levääntymistä vastaan. Pulma on nimenomaan vedessä keijuva levä, joka ilmenee siten että vesi vihertyy. Makroleviä on myös jonkun verran. Voi olla että pitäisi tehdä jotain radikaalia, mutta jatkuva siivoaminen ja vedenvaihto rasittaa hieman.

Pikkuakvaario sen sijaan on kristallinkirkas. Nää on sellasia henkimaailman juttuja nämä leväongelmat. kyllä mulla on arvaus, mistä tämä voisi johtua, mutta varma en voi olla.

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 11.22
Sisäinen tee-se-itse psykologini keventää välillä elämäänsä lukemalla kaikkea henkistä oivallusta tarjoavaa kirjallisuutta. Nyt tuntuu taas siltä, että voisin vaihteeksi heittää fantasia-hömpät sivuun ja lukea jotain psykologian alalta. Olisiko kellään ehdottaa mitään kirjaa? Tarkoitan siis jotain "elämisen taitoon", mindfulnessiin tms. keskittyvää teosta.

VaniljaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 13.19
Minä varasin kirjastosta juuri sellaisen kirjan kuin: Pysähtymikija - Paremman etsijälle. Se on joku uusi elämäntaitokirja

VaniljaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 13.21
Siis Pysähtymiskirja- Paremman etsijälle. EkholmV Kai, Koski Jussi T

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 13.33
Kiitos Vanilja vinkistä! Kerro sitten, mitä tykkäsit kirjasta. Ajattelin, että josko kävisin metsästämässä Timo Klemolan Mindfulness -kirjaa. Eräs tuttavani oli käynyt mindfullness-kurssilla ja oli ihan innoissaan koko asiasta. Voisinpa siis minäkin perehtyä aiheeseen.

VaniljaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 13.42
Mindfulnes kiinnostaa minuakin kovasti. Kerro sinäkin minkälainen tuo kirja oli.

NightlightRe: Elämän keventäminen9.4.2014 14.53
Mullakin on taipumusta stressata liian herkästi. Sitten kun ahdistus iskee päälle, ajatukset alkavat kiertää kehää ja pienetkin asiat saattavat paisua mielessä ihan suhteettomiksi. Ja tuosta kierteestä on todella vaikea päästä pois. Uskon kanssa että stressillä ja ahdistuksella oli osuutensa refluksini puhkeamiseen. Kun osaisi ottaa rennosti ja olla panikoimatta, kaikki olisi niin paljon helpompaa.

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 15.18
Päätinpä sitten reippaana tyttönä lähteä samantien kirjastoon. Katsoin netistä, että kyseinen kirja on hyllyssä. Starttasin auton. Ajoin vartin ympäri kirjastoa, jonka ympärillä on hillittömät rakennustyömaat eikä siten minkäänlaisia parkkipaikkoja. Lopulta tökkäsin auton jonnekin ja kävelin puolikkaaksi lenkiksi luokiteltavan matkan kirjastolle. Siellä etsin ja etsin eikä kirjaa löytynyt mistään. Siinä vaiheessa kävi ketuttamaan sen verran, että en edes viitsinyt odottaa kirjastovirkailijan vapautumista edellisen asiakkaan kimpusta. Kävelin takaisin autolle, ajoin kotiin ja nyt mököttäisin, jos mökötyttäisi. Onko minulla siis tarvetta löysentää pään ympärillä olevaa vannetta? ;)

Lisättäköön vielä, että en ole käynyt kirjastossa ehkä viiteen vuoteen eikä kirjastokorttinikaan ole enää voimassa. Eli tämä oli kaikin puolin suuri retki. ;)

MallaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 15.35
Voih Myrtti sun kanssas :) Aina ei vaan suju. Minullakin on aika ajoin (ehkä kerran vuodessa) tarve lukea jotain henkisesti kehittävää. Mitään noita uudempia mindfulness-kirjoja en tunne.

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 15.44
Olen todella hidas lukemaan, koska luen aina yhden sivun silloin ja toisen tällöin ja sen vuoksi olen taipuvainen aina ostamaan kirjan omaksi sen sijaan, että lainaisin sen. Mutta tulipahan kuitenkin käytyä kirjastossa. Seuraavaa kertaa voikin taas odottaa viisi vuotta. ;) Pitää joku päivä käydä kirjakaupassa urkkimassa tuota mindfulness-kirjaa, jos senkin ostaisi itselleen. Tai sitten teen uuden retken kirjastoon...

SitrusRe: Elämän keventäminen9.4.2014 15.49
Ei ole kirjastokorttia!! Ja mulla on koko ajan suunnilleen 20 kirjaa lainassa ja 5 varauksessa.
Kirjasto on ihana - sieltä saa mitä vaan, ja nykyään varaaminenkin on ilmaista.

MallaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 16.02
Meillä on aivan liikaa kirjoja, niistä on valtavasti riesaa. Siksi pidän ostamieni kirjojen määrän minimissä. Kirjastojen varaussysteemi toimii hienosti: viimeksi sain 7-8 espanjankielistä kirjaa viikossa lähikirjastoon.

Nyt kyllä Myrtti hankit sen kortin! Tämä ei ole kiltti kehoitus vaan määräys :)

SitrusRe: Elämän keventäminen9.4.2014 16.04
Malla on fiksu, joskin tuikea, mutta mitä se haittaa!

Malla, olet varmaan opettaja.

MallaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 16.07
:) Sitrus ja ei, en ole opettaja :) olen toiminut yhteys-copyna ja sitten yksityisyrittäjänä.

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 16.12
En siis vastusta kirjastoja ollenkaan ja yhteen aikaan kävin siellä alvariinsa, mutta nyt viime vuosina ei ole oikein ollut edes tarvetta kirjastolle. Kirjastokortti minulla on, mutta täällä vaihdettiin systeemit hiljattain eikä vanha kortti siis enää ole toiminnassa, vaan pitäisi hommata uusi maakunnallisesti toimiva kortti. Niin että en minä nyt NIIN epäkirjastollinen ole. ;)

MallaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 17.00
:) etkös sinä reissaa sitä maakuntaa pitkin ja poikin... Ajattele, voit lainailla sit vaikka Kouvolassa tai Kotkassa :) miten olet voinutkin elää ilman tätä mahdollisuutta!

MyrttiRe: Elämän keventäminen9.4.2014 17.21
Muuten hyvä, mutta Kouvola ja Kotka on eri maakuntaa. ;)

Äsken tippui (tavallaan) kivi sydämeltä, kun kuulin, että se eräässä ketjussa mainitsemani koiraystävä, menee todellakin osaavalle ja rodusta ymmärtävälle henkilölle. Samalla se saa kaipaamiaan kaverikoiria ja enemmän ihmiskontakteja. Ihanaa, vaikka siltikin tulee vietävä ikävä. Mutta kyllä tämä on koiralle itselleen varmasti lopulta onni! :)

VaniljaRe: Elämän keventäminen9.4.2014 18.26
Ikävä että kirjastoreissusi ei onnistunut Myrtti, mutta ehkä nuo pienet vastoinkäymiset on hyviä tilaisuuksia harjoitella mielen hallintaa.

Minä käyn kirjastossa välillä usean kerran viikossa. Minulla on vähän sama tilanne kuin Sitruksella, on ihan pakko olla vino pino kirjoja koko ajan lähistöllä, muuten alkaa ahdistamaan ja tosiaan varauksessakin on koko ajan tulossa uusia, ja niin kuin Malla, minäkään en kerää kirjoja kotiin, jotkut harvat on pakko ostaa itselle. Joskus minulla oli kirjahylly täynnä, mutta olen laittanut ne kiertoon, muidenkin luettavaksi, vain ne muutamat, todella tärkeät olen pitänyt itselläni.

Myrtti, kiva kuulla että koirakaverisi asiat selviävät parhain päin:)

SitrusRe: Elämän keventäminen9.4.2014 20.12
Sama homma kuin Vaniljalla, koti tulvii kirjoja, ja niitä on ollut pakko karsia. Jossain vaiheessa mulla oli liiankin tunnepitoinen suhtautuminen kirjoihin, mutta ei enää. Mitä tulee e-kirjoihin, ei kiinnosta yhtään. Kirjaa pitää voida hypistellä ja lehteillä, eikä päätteeltä lukeminen ole läheskään niin miellyttävää.

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.4.2014 10.27
Minä pidän kirjoista ja ennen muinoin kannoin lompakossa listaa kirjoista, jotka PITÄÄ lukea. Siitä sitten aina kirjastossa käydessäni jonkun nappasin. Nykyään tulee luettua huomattavasti vähemmän. Ajattelin siltikin elvyttää tuon kirjalistani ja hankkia perussivistystä!

Ja tuo eilinen kirjastoreissu meni pieleen jo siinä aineistohaun yhteydessä. Tapani mukaan en taaskaan lukenut asioita kunnolla ja eihän sitä kirjaa todellisuudessa edes ollut saatavilla tuossa meidän kirjastossa, vaan toisessa samaan maakunnalliseen systeemiin kuuluvassa kirjastossa. Eli hyvä minä! :)

MallaRe: Elämän keventäminen10.4.2014 11.46
No niin, tarvitset siis ehdottomasti sen maakunnallisen kortin :) pletan että teillä toimii kaukolaina myös?

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.4.2014 11.53
Juu, toimii.

Tulostin netistä listan, johon oli laitettu 100 kirjaa, jotka pitäisi lukea elämänsä aikana. Moni on jo luettu, mutta taidanpa ruveta fiiliksen mukaan valitsemaan kyseisestä listasta aina jonkun työn alle. Ja useaa listan kirjoista olen joskus aloittanut lukea, mutta jättänyt kesken jostain syystä.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.4.2014 13.17
Kenen tekemä tommonen lista on, Myrtti, onko se suomalainen?

VaniljaRe: Elämän keventäminen10.4.2014 14.56
Minä olen lukenut viime aikoina monta todella hyvää kirjaa. Olen todellakin ikionnellinen kirjastosta. Lukeminen on ihan parasta. Jos saisin nyt parin kuukauden loman, niin lukisin vielä enemmän, kävisin välillä pitkällä lenkillä, viettäisin aikaa kirjastossa enemmän ja istuisin enemmän kahviloissa, joissa on myös ihana lukea.

MyrttiRe: Elämän keventäminen10.4.2014 15.10
Taisi olla niinkin asiantuntevan tahon kuin Keskisuomalaisen (eli sen lehden) tekemä. BBC on aikoinaan tehnyt samanlaisen ja tämä oli tavallaan suomalaistettu versio siitä eli mukana on myös suomalaisia kirjoja. En suinkaan aio niitä kaikki lukea, mutta listalla oli monta klassikkoa, jonka olemassaoloa en varmaan olisi edes muuten muistanut. Ja itse luen mielelläni nimenomaan ns. klassikoita. Mikään moderni kotimainen ei esim. kiinnosta juuri yhtään.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.4.2014 15.13
Toisaalta ihan yletön lukeminen johtaa helposti siihen, että elämisen sijasta katsoo sitä sivusta.
Esimerkiksi lasten lukemisella on hyvä olla joku tolkku.

Jos mä saisin nyt mahdollisuuden, lähtisin matkustamaan maailmalle ja kokeakseni niitä asioita, joita olen ajatellut kokea "sit ku".

VaniljaRe: Elämän keventäminen10.4.2014 15.25
Minäkin ajattelin äsken että kaikkein parasta olisi kun voisi istua kahvilassa lukemassa vaikka Pariisissa. En erityisesti kyllä pidä matkustamisesta, en pidä lentämisestä, enkä pidä hotelleista, hotelliaamiaiset ovat kyllä mukavia.

Minä luin lapsena niin paljon jännittäviä satuja että äitini kielsi jossain vaiheessa lukemasta niitä, näin nimittäin painajaisia niistä. Tuhannen ja yhden yön sadut olivat ehkä liian jännittäviä:)

Välillä tulee sellaisia kausia, jolloin lukee enemmän ja sitten tulee kausia jolloin lukee vähemmän. Kun minulla oli oikein hankalia refluksivaivoja, muistan silloin lukeneeni aika paljon, että olisin saanut muuta ajateltavaa. Tosin vaivojen ollessa pahimmillaan ei voinut oikein keskittyä lukemiseenkaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.4.2014 15.48
Lapsen istuttaminen kirjan ääreen on helppo tapa pitää tenava poissa pahanteosta, ts. tekemästä yhtään mitään. Mutta lukeminen on kyllä perin yksipuolisesti kehittävää toimintaa. Tosin nykyvanhemmat epäilemättä istuttaa lapsensa tietokoneen ääreen. Siinä ne pysyvät kuin liimattuna.

Ei ihminen opi katsomalla, vaan tekemällä. Jopa oppilaatkin nykyään arvostelevat kouluissa liiallista tietokoneiden käyttöä. Ja miettikää nyt kustannuksia, kun pitää hankkia ja ylläpitää laitteita ja yhteyksiä!

Miettikää nyt sitäkin, että jo lapsilla on nykyään niska- ja selkävaivoja, teinitytöt on paksuja ku isontalon emännät, teinipojat on kalpeanaamaisia apaattisennäköisiä löllyköitä. Mihin nämä poloiset päätyvät kun vuosikymmeniä kertyy?

Jaha, tämä "karjalainen" meneekin tänään huhkimaan puutarhaan ja kuuntelemaan mustarastaan liverrystä.

MallaRe: Elämän keventäminen17.4.2014 11.29
Oi voi, tänään on kevätkauden viimeinen espanjantunti :( ehkä otan jonkun kesäkurssin ettei tule vierotusoireita.

Netissä ja pelien kimpussa ne nykyajan lapset luuhaavat. Jos joku ylipäätään lukee, se on hienoa. Samaa mieltä nykynuorison fyysisestä kunnosta ja ulkonäöstä. Ei hyvää seuraa heille vanhempana.

MyrttiRe: Elämän keventäminen17.4.2014 13.46
Tänään tippui postiluukusta Timo Klemolan Mindfulness -kirja. Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia oivalluksia se tuottaa. Jos tuottaa.

Onneksi on pääsiäinen! Minulla on parin viikon ajan ollut töiden vuoksi hermo "lievästi" kireällä ja neljän päivän vapaat tuntuvat nyt luksukselta. :) Ja kerrankin on vapaille kaikenlaisia kyläily- ym. suunnitelmia!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen18.4.2014 0.36
Tänä viikonloppuna selvästi vähän rauhallisempaa ... viime viikonloppuna isossa suuronnettomuusharjoituksessa Hyvinkäällä ja olikin aikamoinen vilske! Enkkua väännettiin koko päivä espanjalaisen harjoittelukaverin kanssa :-) Sunnuntaina 3h elvytysharjoittelua. Olihan paikat sitten kipeät! Huomenna metsään harjoittelemaan suunnistusta porukalla.

SitrusRe: Elämän keventäminen18.4.2014 12.59
Kaikilla meillä on omat juttunsa - se on hauskaa. Itse olen keksinyt kuunnella Pohjolan linnut -cd:tä. Aikaisemmin olen halunnut oppia siitä tunnistamaan uusia lintuja, nyt kuuntelen sitä kuin mitä hyvänsä musiikkia. Ei huonoja biisejä!
Joo, tottakai kuuntelen lintuja myös luonnossa!

VaniljaRe: Elämän keventäminen20.4.2014 18.05
Minäkin olen tänä vuonna erityisen innostunut kuuntele
maan lintujen laulua, olen vain huono tunnistamaan niitä. Muutamat tunnen hyvin, mutta aina joku sellainen viserrys kuuluu, jota en tunnista. Netistä yritän kuunnella välillä lintujen laulua, mutta en välttämättä kuitenkaan enää muista mikä se on kun menen ulos niitä kuuntelemaan. Pitäisi joskus mennä mukaan ohjatulle linturetkelle, siellä voisi oppia paljon.

SitrusRe: Elämän keventäminen20.4.2014 22.24
Mä kuulin tänään Nuuksiossa huhuilua, joka mun mielestä oli huuhkaja tai viirupöllö. Se oli illansuussa, kun alkoi jo olla hiljaista.

On se kumma, että vaikka järki sanoo, ettei karhut Nuuksiossa viihdy, niin mikä siinä onkin että kun väki kaikkoaa ja luonto alkaa äännelllä, niin mielikuvitus alkaa laukata. Niillä kun on nyt ne pennut, niin jos sattuisi naaraan ja pennun tielle, niin se olisi huonompi homma. Siitä syystä pidän vähän ääntä, kun muistan.

VaniljaRe: Elämän keventäminen22.4.2014 16.53
Minä näin eilen lintukosteikolla tundran hanhia (lintubongarit tunnistivat ne, en olisi itse tiennyt) ja aivan ihanan kurkipariskunnan. Siellä oli muitakin lintuja, mutta en osannut sanoa, mitä ne olivat. Sorsat kyllä tunnistin:) Istuin kaikessa rauhassa järven rannassa ja join kahvia ja ihastelin kurkipariskuntaa. Ne ovat kyllä valtavia, upeita lintuja. Tein oikein kunnon pitkän patikkaretken, mukana repussa oli kahvia, teetä, voileipiä, korvapuustia ja suklaata, onneksi otin alustan mukaan, että sain istua huoletta. Ihan mahtavat ilmat.

VaniljaRe: Elämän keventäminen22.4.2014 17.17
Kyllä sinullakin Sitrus on hienot ulkoilualueet, kun pääset Nuuksioon ulkoilemaan. Ei minunkaan tarvitse kauas lähteä etsimään hienoja paikkoja, niitä löytyy kyllä runsaasti lähitienoilta. Pitää vain osata nauttia siitä mikä on ihan käden ulottuvilla.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.4.2014 22.07
Päätin käydä vielä tänäänkin Nuuksiossa, kun on niin ainutlaatuinen huhtikuun sää. En saanut kaloja, mutta näin 3 rantakäärmettä, siis kaikki olivat yksinään. Siinä ne ui pää koholla rannan tuntumassa, eivätkä olleet moksiskaan, vaikka niitä meni tuijottamaan ihan viereen.

Ei mulla Nuuksio suinkaan vieressä ole, on sinne 25 kilsaa matkaa.

Kurjet on mustakin ihania, ne tanssii soreasti.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.4.2014 22.09
Jaa, mutta vanhuusko alkaa tullla vai mikä, kun jalat on ihan pökkelöt metsässä kävelyn jälkeen. Ei tällasta ollu 3-kymppisenä, vaikka oli rinkkakin selässä ja matkat pitempiä. Mitäs mitäs?

MallaRe: Elämän keventäminen23.4.2014 6.51
Harjoituksen ja lihaskunnon puutetta Sitrus. Kyllä ne jalat siitä vahvistuvat kun jaksat jatkaa patikointia kesän mittaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen23.4.2014 13.09
Joopa joo.

MallaRe: Elämän keventäminen23.4.2014 13.49
Otitko pahasti? Tarkoitin kyllä positiiviseksi tsempiksi. Mutta totta ettei enää keski-iässä kroppa pelaa kuten kakskymppisellä. Sieltä ottaa, tuolta ottaa, kolottaa... Turhauttavaa on. En kyllä itekään jaksa aina suhtautua positiivisesti. Muutama ärräpää keventää mieltä kummasti.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen2.5.2014 17.38
Malla, voimasanat antaa lisää voimaa:-)! Joskus ei voi muuta.

Noista oli muuten meillä uutisjuttu "Ärräpäät ...." http://www.refluksi.fi/76
Kuinka ollakaan - miespsykologi sai idean vaimonsa synnytyksessä ;-)

MallaRe: Elämän keventäminen2.5.2014 18.41
:) jaa että on oikein tutkittukin!

SitrusRe: Elämän keventäminen1.6.2014 15.22
Kävinpä kirppiksellä. Ostin hopealusikan espressoa varten, pari korua, pellavaisia kodintekstiilejä vuosikymmenten takaa (käsinommeltuja, uudennäköisiä a 2 E) ja vielä mekon. Tarjosin 2, myyjä halusi 5 ja sai sen. Olipas hauskaa!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen1.6.2014 17.14
Malla, tutkittu on, joten harkitusti peliin vaan voimasanoja!

Kirppikset voi olla aivan ihania aarreaittoja :-) ! En ole vaan valitettavasti nyt viime aikoina tehnyt täsmäiskuja .. tarviikin elvyttää heti ensi viikosta alkaen.

Itse olen ehtiny leikkiin kevään aikana näitä potilas - lääkärileikkejä ... eli olan takaa uhrina/potilaana erilaisissa suuronnettomuusharjoituksissa (+ pienemmät harkat päälle) Etelä-Suomessa .. osaan sitten oikeassa tilanteessa valittaa ja kapsahtaa jonkun palomiehen jalkaan kiinni rapumaisella otteella ;-)

Kesä kun lähestyy, alkaa myös keskiaikaelämä (markkinoiden kierto jne) virkoamaan ... Värjärikokeiluita pellavalla olisi kiva taas tehdä.

MallaRe: Elämän keventäminen1.6.2014 17.22
Mulla ei tule käytyä kirppiksillä. Voisi ollakin oikein kivaa kesätekemistä.

Elämääni on tuonut paljonkin iloa espanjan kesäkurssi. Meillä on niin mukava ryhmä ja kun ollaan tultu tutuimmiksi, ei tarvitse pingottaa, keskustelua käydään, vitsit lentää ja nauretaan. Oikein ihanaa.

Muuten tämä toukokuu onkin ollut inha säitten puolesta :( Mutta ensi viikon lopulla taas lämpeää. Josko sitten pääsisi kesäfiiliksiin.

SitrusRe: Elämän keventäminen1.6.2014 17.59
Jännä juttu, kun tuo mekko näyttää tutulta. Tajusin juuri, että se on ollut vaatekaupassa pari kolme vuotta sitten, ja olen jopa sovittanut sitä!
Myyjä on leikannut saumoista lippuset pois, joten en tiedä merkkiä, mutta väliäkö sillä. Vaate näyttää pitämättömältä, ja myyjä kertoi että se oli kallis. Uskotaan, koska näkyy olevan yksityiskohtia myöten huolellista työtä.

Juttelin bussissa yhden naisen kanssa, ja vertailimme parhaita kirpparisaaliita.
Kuka muuten väittää, ettei suomalaiset muka puhu mitään? Mä ainakin tapaan puheliaita ja mukavia ihmisiä harva se päivä.

SitrusRe: Elämän keventäminen7.6.2014 8.47
Nyt on loistava kalastusilma: juuri tällainen vaihteleva, lämmintä, vähän sadetta, ei kovaa tuulta. Suuntakin on oikea, lounaasta. Täysikuu vasta viikon päästä.

Tässä yhtenä päivänä päätin kokeilla täkykalaa syöttinä. Kala oli kuollut (en kiduta kaloja). Tarkoitus oli saada isompia ahvenia; ahven siirtyy jo 15 senttisenä syömään mieluiten kaloja. Ja kas, siiman päässä alkoi molskia. Siellä olikin puolimetrien hauki! Raks ja loiskis, siima poikki ja hauki häipyi.

Nyt olen varustautunut perukkeen, vähän paksumman siiman ja haavin kanssa. Ei muuta kuin uutta kalaa koukkuun. Saa nähdä miten Sitruksen käy!

juissiRe: Elämän keventäminen7.6.2014 12.38
Täkykalan pitää olla tosi pieni ahvenelle. Varmaan sulla olikin.

Kireitä siimoja!

SitrusRe: Elämän keventäminen7.6.2014 21.38
Hauki tuli!! 65 cm, 1600g. Jee!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen8.6.2014 21.43
Onnittelut kalasaaliista!

Käväsin torstaina riihimäen kansainvälisillä erämessuilla ja sain rautaisannoksen kalastusta, metsästystä ym. :-)

Viikonloppu vierähti Turussa Punaisen Ristin yleiskokouksessa. Olipa sitten mukava, rentouttava ja iloinen reissu :-D!!

SitrusRe: Elämän keventäminen9.6.2014 8.30
Mä olen ajatellut että ea-taidot pitäisi saatella ajan tasalle. Voisi olla kiva mennä kurssille. Mutta mua ärsyttää, kun en voi rannevammani takia antaa elvytyksessä painalluksia. Suhtautuukohan opettajat nuivasti?
Luultavasti tositlanteessa yrittäisin kuitenkin, mutta harjoittelemalla en kättäni riko.

Ymmärsinkö oikein, että eräjuttuja tuli sulle liiankin kanssa?

SitrusRe: Elämän keventäminen25.6.2014 20.29
Mitäs lueskelette näin kesällä?

Olen jonottanut Donna Tarttin Tikliä kirjastosta monta kuukautta, ja nyt sen sain. Olen puolessa välissä. Kauhean jännä, vaikka Tarttin kuvaamat kohtalot ovat kyllä melko ahdistavia. En tiedä onko jenkeissä elämä todella tuollaista päinkään, mutta ei ainakaan tule houkutusta mennä sinne hänen kirjojensa perusteella. Roskaruoan mässytystä, huumeita, lääkkeitä, rikollisuutta. Silti ihmiskuvaus on niin hienoa että henkilöt voi melkein nähdä edessään.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen26.6.2014 8.41
Sitrus, eiköhän nuo ea opet suhtaudu ok - ainakin täälläpäin tuntemani henkilöt olisi asian kanssa ihan ok. Onko sulla molemmat kädet vaivaisia ? Elvytyksen harjoittelu on kyllä pitkäaikaisesti tehtynä melkoista jumppaa - hikeä melkein pukkaa :-) Harjoittelu yksin/kaksi/kolmisin/nelisin (maallikkodefi mukana touhussa).

Eräjuttuja tuli aikalailla ... vaikka tuolla metsässä etsintäporukan kanssa rymyänkin ilmalla kuin ilmalla, en ole - miten sen nyt sanoisi - ihan hirveän eräsuuntautunut ;-)

Lukupuolella on "sekalaista (kevyehköä) seurakuntaa" eli Jamesin Fifty Shades of Grey, Elizabeth George Believing the lie, kirjakerhon tuotoksia P. Hämäläinen Taiteen helmet (Sata suomalaista maalausta) sekä myös "Kotiliesi Juhannus 1950" ...

VaniljaRe: Elämän keventäminen26.6.2014 11.00
Minä sain juuri loppuun Rachel Joycen kirjan Harold fryn odottamaton toivioretki. Kannessa olevassa arvostelun pätkässä sanotaan seuraavaa: Ihanasti sydäntäkirpaiseva romaani toivosta ja muuttumisesta. Minä pidin siitä kovasti.

Parhaillaan luen Gregoire Delacourtin Onnenkoukkuja, jonka sanotaan olevan pienen hypetyksen arvoinen herkku ja hurmaava, hurmaava kirja. Sitä se tuntuu olevankin.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen26.6.2014 14.29
Tästä ei kyllä elämä kevene ;-) Minä sain tunti sitten ison roope ankka - kuhmun päähäni, kun isojen roskiksien kansi iskeytyi suoraan päähäni. Onneksi on pikakylmäpusseja mukana ... että sitten säteileekin kipua :-(

MyrttiRe: Elämän keventäminen26.6.2014 14.59
George Orwell: Vuonna 1984. Kepeää kesälukemista! ;)

Ja refluksikurkku: AU!!!

PS: En edelleenkään omista toimivaa kirjastokorttia. ;)

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.7.2014 18.05
Minä olen taas keventänyt elämääni luopumalla tavaroista. Tänään lähti yksi mekko, kaksi puseroa yhdet housut ja kengät. En ole pitänyt niitä ainakaan kahteen vuoteen, joten en tarvitse niitä. Vein ne Fidaan, toivottavasti joku ilahtuu niistä. Vein sinne myös, yhden Airamin termospullon, jonkun ihme vihannesleikkurin, termoskannun Pentikin sydämen muotoisen kynttilänalustan, jossa kynttilä ja beatyboxin. En ole niitäkään käyttänyt enää. Iloitsen jo etukäteen siitä että joku saa niistä iloa ja hyötyä, kaikki ovat nimittäin aivan uudenveroisia. Taas tuli tilaa kaappeihin ja olokin keveni.

Erittäin harkitusti ostan enää mitään uutta. Vain välttämätöntä ja tarpeellista.

SitrusRe: Elämän keventäminen2.7.2014 18.21
Mutta on ihanaa hankkia jotain hyödyllistä. Ette arvaa miten ilahduin kun vihdoin löysin kaupasta - sadehatun.
Sille on ollut käyttöä viime aikoina.

MallaRe: Elämän keventäminen2.7.2014 18.45
Minäkin ostan minimaalisesti tavaroita ja vaatteita nykyään. Ei tee yhtään mieli. Toissa syksynä tein ison raivauksen kotona. Pois lähti astioita, kirjoja ja vaatteita. Vieläkin voisi karsia.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.7.2014 19.02
Aina tulee hyvä mieli myös hyvistä ja tarpeellisista ostoksista. Minä osti Merrelin barefoot-kengät, ne ovat ihan älyttömän hyvät jalassa, kevyet ja kauniitkin.

Nyt pakkasin kassiin cd-levyjä, vanhoja jumppa-, venyttely- ja pilates-dvd:eitä ja muutaman kirjan, joita en tarvitse, varmasti joku tarvitsee, siksi hyppään pyörän selkään ja vien ne kirjastoon.

MallaRe: Elämän keventäminen2.7.2014 19.22
Tuohan on hyvä idea, kirjastoon vieminen. En ole tullut ajatelleeksi.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.7.2014 19.43
Ne häviävät sieltä muutamassa päivässä. Siellä on hylly, johon saa viedä ja josta saa ottaa kirjoja yms. Olen joskus saanut sieltä ihanan keittokirjan.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.7.2014 14.06
Taas on se aika vuodesta eli tänä yönä voidaan ihastella "Superkuuta" (erittäin kirkkaana ja isona näkyvä). Auringolaskun aikaan keinuun istumaan, lasillinen jotakin käteen ja silmät kaakkoon ... :-)

SitrusRe: Elämän keventäminen12.7.2014 14.35
Kirjastossa ollaan tosi nirsoja siinä, mitä kirjoja huolitaan lainattavaksi. Ei uskoisi, kun sitä rahapulaa aina valitetaan, ja usein kirjaston kirjat näyttää siltä että kirjanmerkkinä on käytetty voileipiä...

Mutta kierrätyskärryyn voi viedä mitä vaan.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.7.2014 14.58
Tahra episodi täälläpäin ... mies vei 2 kerroksen palautuspisteeseen repussa olleen kirjan. Suht täydessä repussa oli hänen huomaamattaan myös Vähän auennut banaani, jota oli johonkin kohtaan kirjan ulkosyrjälle tarttunut (ei kuitekaan niin paljoa että kirjoista tarkka mieheni sen olis ojentaessaan huomannut). Kirja jäi pöydälle (virkailija ei ollut paikalla), hän siirtyi vessan kautta kolmanteen kerrokseen musiikkiosastolla ja yritti lainata jotakin -- lainauskielto! Musaosaston virkailijan selittäessä banaanitahraa mies oli täysin kysymysmerkkinä ??

Meni alakertaan - vaihtoehtona korvata kirja tai käydä itse ostamassa se jostakin ja tuoda kirja kirjastoon. Kirjan hankkiminen itse netistä tuli huomattavasti halvemmaksi (!!!) ja niin tehtiin. Nyt meillä on se "banaanikirja" (Denise Mina: Kammio) omassa kirjahyllyssä täysin lukemiskelpoisena ja kirjan sivujen puolen päädyssä näkyy haalella n 2 cm x 0,5 cm kokoinen tahra, joka ei haittaa mitenkään. Sivuilla ei ole mitään tahroja.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.7.2014 15.09
Kun näkee joskus tosiaan kuinka kirjasto kirjojen sivuja on yleensä sutattu ja liattu, alleviivattu, näin pienen tahran aiheuttamisen korvaaminen uudella kirjalla tuntui tuohon aikaan kohtuuttomalta ...

Olin muuten lomailemassa Mikkelissä, Puumalassa ja Mäntyharjulla -
aivan ihastuttavia paikkoja ja maisemia!! Mikkelissä asuimme entisessä 1800-luvun kasarmissa (asuntohotelli Marja) Jalkaväkimuseon naapurissa - charming! Missäpäin Suomea (hyviä vinkkejä aina etsien) ihmiset ovat lomailleet/lomailevat?

SitrusRe: Elämän keventäminen14.7.2014 22.33
Mikkelin suunnalle lomailemaan, mutta ei vielä. Mikkelin tori ja kauppahalli on hyviä ostopaikkoja.
Puulajärvi on ihana.

SitrusRe: Elämän keventäminen15.7.2014 19.00
Tunteeko kukaan Porvoon seutua, erityisesti Pellinkiä? Ajattelin lähteä käymään. Se on saari jossa on vain 270 asukasta. En tiedä onko siellä edes ravintolaa, mutta ainakin kahvio on. Jotain ruokaa pitäisi saada, jos koko päivän siellä on.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen15.7.2014 19.10
Kuulostaa hienolta idealta! Kalastamaanko vai muuten vaan?

Tänään vierailu Heurekaan ja Luonnontieteelliseen ... uusi H:n mielenterveysnäyttely oli ihan mielenkiintoinen. Suolistossa suhisee - osuus olikin aika junioriversio ...

SitrusRe: Elämän keventäminen19.7.2014 12.43
Katsomaan ja merellistä Pellinkiä, sitä usein kehutaan.

Siellä oltiin ja ostettiin paikallisia ruokatavaroita iso lasti. "Kryddlimpa" jota nimen vuoksi epäröin oli niin herkullista, että sitä on käytävä hakemassa uudelleen.
Pellingin rannat ovat pääasiassa yksityisiä, joten se on lähinnä veneilijän paratiisi. Mutta karjalainen kun olen, niin ryhdyn herkästi juttusille tuntemattomien kanssa. Kun kerroin toiveistamme päästä muutamaksi tunniksi kalaan, luvat on kunnossa, niin yksi torimyyjä opasti meidät oman mökkinsä alueelle!! Jättevänligt! Myöhemmin he tulivat sinne itsekin joten saimme tilaisuuden kiittää ja myös neuvoa hyvän ahvenpaikan - eivät he olleet tienneet, kun aikaa ja ehkä intoakaan ei ole ollut tarpeeksi. Vähän toivoin josko vierailta vesiltä olisi noussut jotain eksoottisempaa kuten kampelaa tms, mutta eipä. Mökin omistajaparin mies kertoi, että kampelat ovat vähentyneet ja pienentyneet kovasti sitten 80-luvun, jolloin hän kalasteli paljon. Surullista.

R-kurkku, miten viihdyit stadissa? Näitkö hirven?

Vanilja: luin Onnen koukkuja. Olen enemmän siskosi lajia, en pitänyt paljon. Lottokuvaus oli hyvä, mutta muuten henkilöt ja tapahtumat jäivät mielestäni epäuskottaviksi ja pinnallisiksi, erityisesti toinen mies ja hänen ilmaantumisensa.

Lainasin Rinna Saramäen hyvän mielen vaatekaapin. Vaikuttaa hyvältä, osa ajatuksista on jo omaksuttujakin, mutta uutta löytyy kyllä.

Mitä kalaan tulee, niin nyt alkaa olla mitta täynnä. Eilen söin puolikkaan LIHApihvin, ja kylläpä maistui. Lahnaa ja ahventa pursuilee pakastimesta. Antaisin muillekin, mutta monet eivät taida arvostaa alle kiloisia lahnoja ja pikkuahvenia, vaikka ahven on sitä makoisampi mitä pienempi se on.

VaniljaRe: Elämän keventäminen19.7.2014 19.41
Haa, kaksi mattoa pesty, vihdoinkin. Juu eihän se kirja mitään maailman kirjallisuutta ole, pikemminkin kevyt ranskalainen välipala, vähän naivikin. Minua kiehtoi se rahan ja onnellisuuden kuvaus, ehkä siksi että olen ajatellut sitä paljon viime aikoina itsekin, muutamien ystäväpiirissä sattuneiden tapahtumien vuoksi. Haluaisin itsekin lisää vapaa-aikaa, mutta se tarkoittaisi pienempiä tuloja.

Sinä saattaisit Sitrus pitää toisesta ranskalaisesta kirjasta, nimeltään Siilin eleganssi. Sen on kirjoittanut muistaakseni Muriel Barberry. Pidin itse siitä kovasti ja niin ovat pitäneet kaikki, jotka sen ystäväpiirissäni ovat lukeneet.

SitrusRe: Elämän keventäminen22.7.2014 23.49
Puutarhurit, nyt apuun!

Olen tutkinut tietolähteitä, ja kuten epäilin, tomaatit, herneet, pavut ja muut kärsivät useammankin ravinteen puutteesta. Tympii! Olen lannoittanut niitä ohjeiden mukaan tai ehkä hieman vähemmän Nekolla (10 tippaa litraan kasteluvettä) ja raukat käyttäytyy kuin saisivat pelkkää vettä. Tomaatit ei edes maistu muulta kuin vedeltä!

Siis te joilla on ruokakasveja jotka voi hyvin, millä te lannoitatte niitä? On selvää että pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä ei pitkälle pötkitä.

SitrusRe: Elämän keventäminen23.7.2014 0.02
Niin ja ruukuttaessani laitoin multaan yrtti/tomaattilannoitetta jauheena.

Pihalla asustaa muuten rusakko jolla on kolme poikasta. Tänään näin kun emo läimäytti käpälällä naamaan isoa pentuaan, joka yritti nähtävästi vielä kerjätä jotain äidinpalvelusta. Herrasväki pistelee hopeahärkkiä suuhunsa, antaa maistua vain!

MallaRe: Elämän keventäminen23.7.2014 4.29
Onhan se parempi, että ne syö hopeahärkkiä eivätkä sun yrttejä :) Yhtenä aamuna bongasin meidän pihalla ketun popsimassa oravien pähkinöitä :)

Pavuista ja herneistä en tiedä, mutta tomaatti tarvii todella vahvaa lannoitusta. Kanankakka olisi paras. Sitä voi liuottaa kasteluveteenkin niin ettei haise. Toinen hyvä onns. punainen kastelulannoite. Merkistä / nimestä ei hajuakaan.

Lannoituksen merkityksen olen huomannut minäkin. Yrtit & salaatit kasvaa ok, mutta kärhöt kituu. Liian vähän lannoitusta & vettä.

Heräsin justiinsa :) Helle on laittanut vrk rytmin uusiksi :)

SitrusRe: Elämän keventäminen23.7.2014 9.11
Mäkin olen pitänyt kanankakkaa hyvänä, mutta kaupassa sanottiin ettei se muka ole.
Eilen ravitsin tomaatteja kanankakalla. Se on kasvanut mielettömän isoksi ja lehteväksi. Tomaattejakin on, mutta ne on kivikovia ja kirpeitä. Ehkä toi lannoitus nyt auttaa.

Mulle on sama mitä puput syö, mutta yrtit ei näy kiinnostavan. Keväällä maistuvat krookukset.

Mulla kärhö kukoistaa jo ties miten monetta vuotta. Se istutettiin todella syvään, mutta kaikkia hienouksia ei noudatettu.

Ootpa sä todella aikainen!

MallaRe: Elämän keventäminen23.7.2014 15.49
Eilen sammuin klo 20.00 ja heräsin klo 4.00. Kuudelta pihalle tekemään jotain. Keskipäivällä on liian kuuma ja voi sitten hyvällä omalla tunnolla viettää siestaa. Iltauninen & aamuvirkku olen yleensäkin. Mutta ehkä tällä haavaa liioitellusti :)

Onko tuo tomaattilajike sulle tuttu? Meinaan vaan ettei ole lajikekysymys...

SitrusRe: Elämän keventäminen23.7.2014 21.33
Mikä lajike, ai mun oma vai? Mulla on keltainen amppelitomaatti ja pienikokoinen punainen kirsikkatomaatti, jota ei ole vielä maistettu. En pannut mieleen lajikkeiden nimiä. Ei ole tuttuja, mutta kaikki maistamani partsitomaatit on olleet kyllä makeita. Katotaan nyt miten ne reagoi kun saavat lannoitetta tarpeeksi.

Mä meen kanssa nykyään aikaisin nukkumaan ja herään aikaisin.

Leikin maanantaina mansikanpoimintareissun jälkimainingeissa "nuorta" ja menin hyppäämään järveen kolmosesta. Oon mä ennenkin hypännyt, hei, mutta taisin olla silloin kevyempi. Nimittäin hupsahdin aika syvään ja korviin sattui. Tänään menin tk-hon näyttämään, kun aina vaan koskee. Hoitaja sanoi ettei ihme että koskee, nämähän on täynnä kuivunutta vaikkua. Nyt pehmitellään removaxilla ja perjantaina huuhdellaan pois.

On tää helle aika kivaa. Muistuttelen koko ajan että ei tämä ikuista ole, kannattaa ottaa ilo irti niin kauan kuin tätä kestää.

SitrusRe: Elämän keventäminen24.7.2014 6.02
Kukkuu, Malla! Heräsin puol viisi, Nousin vartin yli, ja nyt mietin mitä tässä voi tehdä näin aikaisin ettei muut herää. Ulkona on vasta 20 astetta. Tekisi mieli siivota, mutta ärsyttää hiiviskellä.

Otetaan aamiaista kun ruokakin maistuu, ja sit hommiin vain. Ikkunoita voisi pestä ainakin.

SitrusRe: Elämän keventäminen24.7.2014 6.02
Kukkuu, Malla! Heräsin puol viisi, Nousin vartin yli, ja nyt mietin mitä tässä voi tehdä näin aikaisin ettei muut herää. Ulkona on vasta 20 astetta. Tekisi mieli siivota, mutta ärsyttää hiiviskellä.

Otetaan aamiaista kun ruokakin maistuu, ja sit hommiin vain. Ikkunoita voisi pestä ainakin.

SitrusRe: Elämän keventäminen24.7.2014 8.17
Missä kaikki luuraa? Tulkaa jo juttelemaan mun kanssa.

Kylläpä on jännä olla aikaisin hereillä. Tässä alkaa kohta tehdä mieli lounasta, eikä kello ole vielä puolta yhdeksääkään.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen24.7.2014 8.41
Hello täällä ollaan ... sä olet herännyt kyllä aikaisin!! Klo 10 on täällä ollut lomalaisella tavoite vääntäytyä sängystä ulos - tosin sitä illalla on vähän viilentyessä puuhailtu myöhempään. Nyt silmässä ristissä, kun tarvi herätä puol 8 pohjanmaalle menevään bussiin. Joko ikkunoiden pesu on alkanut??

Minäkin yritän nauttia helteestä täällä minkä ehdin :-) Meillä keittiö kukkii - kaikki parvekekukat on tuotu sisälle - liian kuuma meitin parvekkeella.

Kyselit tuolla jossakin vaiheessa stadista ... me oltiin viikko siellä kunnon turisteina koluten mm. (meille tuntemattomia) Seurasaarta, Mäntyniemeä sekä Tuusulan Rantatien lähistöä (sibeliuksen ainola + halosen halosenniemi). Soturin tie + Keisarillinen kesälomailut Kansallismuseossa jne. Oli tosi mukava reissu! Miehen sukulaisia asuu siinä ihan keskustassa, joten sukuloitiin samalla.

Nyt kissavahdeiksi Pohjanmaalle!

SitrusRe: Elämän keventäminen24.7.2014 9.00
Pidä hauskaa Pohjanmaalla, varo puukkojunkkareita (onko siellä niitä?)

Ei, ikkunat on vielä pesemättä. Yritän välttää stressiä siitä, että äkkiä pitäisi ehtiä sitä ja tätä, ennen kuin tulee liian kuuma. Vien pyykit ulos kuivamaan, kerään minttua talteen, kylvin uusia yrttejä, nautin olostani.

Yritän myös aukoa korvia, joissa on kunnon vaikkutulpat. Huomenna saan mennä tk:hon huuhdottamaan niitä. Päivällä on varmaan otettava tirsat.

Sitten kun tulet seuraavan kerran kesällä pk-seudulle, niin suosittelen Espoon Saaristovenettä. Se kuljettaa Espoon ulkosaariin lähes ilmaiseksi, jos tykkää sellaisesta eksotiikasta. Myös Suomenlinnaa suosittelen. Kiva että viihdyit!

VaniljaRe: Elämän keventäminen24.7.2014 10.50
Refluksikurkku, olen kiertänyt järveä fillarilla joka toinen päivä, kun olen ollut kotosalla, välillä tulee vähän mökkeiltyä, kun on näin hienot ilmat. Olin myös opastetulla kierroksella Halosenniemessä, kun oli Tuusula-päivä tällä viikolla, kaikkiin näyttelyihin ja museoihin pääsi silloin ilmaiseksi. Tuli käytyä useammassa paikassa. Porvoon reissu olisi vielä edessä ja Loviisassakin olisi tarkoitus käydä.

MallaRe: Elämän keventäminen24.7.2014 12.26
Hehhee, aikainen heräämiseni on tarttunut Sitrukseen :) Ulkona on hienoa aikaisin, sisällä vähemmän kun pitää olla hissukseen...

Tuusulanjärven kohteista olen käynyt vain Ainolassa. Tykkäsin kovasti, minusta siellä oli erityinen tunnelma. Keittiö jäi mieleen :)

Miehen isän suku on Ylihärmästä, muuttaneet tänne etelämmäksi useampi sukupolvi sitten. Sukututkimusta tehdessäni kävi ilmi, että on sukua Antti Rannanjärvelle :) Eipä enää ihmetytä ajoittainen temperamenttinsa... Itse olen käynyt Pohjanmaalla vain kerran, Itä-Suomen likka kun olen.

Tänään on k u u m a! Piti tulla siestalle. Varjossa vielä menee, auringossa ei ollenkaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen24.7.2014 15.56
Kello kahdelta olinkin sitten ihan sippi. Piti mennä tirsaamaan.

Tuusulanjärvellähän oli se hiiripöllö, joka eksyi sumussa järveen ja meloja pelasti sen.

Nyt mun on myönnettävä että en jaksaisi enää tätä hellettä. Mun puolesta saisi vaikka sataa ja reippaasti.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen25.7.2014 10.21
Ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ...

Tarvii varoo puukkojunkkareita :-) Ei vais, en aina edes kuule kunnon murretakaan täälläpäin! Anoppila on täällä keskustan lähellä P-maalla ... "urheilunimiä" (Mieto) näkyy kaupassa silloin tällöin.

Oho, että sukupuussa oikein nimiä (Rannanjärvi)!! Sukututkimus olisi kiva tehdä (meillä historian hämärissä "näkyvin" sukusaavutus taitais olla maailman pienin .... moottori sinä ja sinä aikana nykyään jossain tekniikkamuseossa Helsingissä ... kelloseppien ja kivenhakkaajien puolelta muistaakseni joku suvusta oli tekemisissä niiden Helsingin rautatieaseman kiviukkeleitten kanssa). Vanhempien kautta juuret menevät Ähtärin, Myrskylän sekä Luopioisten suuntaan.

Pieni korjaus muuten - tarkoitin Tamminiemeä (ei Mäntyniemeä). Joo, Suomenlinnassa ollaan käytykin - upea paikka!! Tarvii muistaa tuo Espoo. Helsingissä on ihanasti nähtävää ja koettavaa näin turistin näkökulmasta. Tykkään myös kansainvälisemmästä kieltensorinasta.

Vanilja, sullahan on kivat pyöräilymaastot! Me (ei-autolliset) olimme kuumana päivänä ainoita kävelijöitä Ainolan suunnasta Halosenniemeen. Halosenniemen saunan pikkuterassi tarjosi upean hiljaisen (kaikki kävivät lähinnä talossa) istumispaikan :-) Porvoo on ihastuttava!

Itä-Suomi on jäänyt kyllä todella vähälle ... tuleeko mieleen mitään tiettyjä paikkoja, joissa kannattaisi käydä? Tänä kesänä oltiin reissulla Mikkeli - Puumala- Mäntyharju akselilla. Onko muille Itä-Suomi tuttu?

VaniljaRe: Elämän keventäminen25.7.2014 13.47
Minulla on todella hienot pyöräily- ja lenkkeilymaisemat. Talvisin, kun jää kestää, kävelen jäätä pitkin Halosenniemen rantasaunalle, otan kahvit reppuun ja juon kupposen saunan rappusilla. Kevätauringossa se on mukava paikka.

Itä-Suomessa on Punkaharjun alue hienoa seutua kesäisin, siellä kannattaa käydä.

MallaRe: Elämän keventäminen25.7.2014 17.15
Imatran kuohuva koski kannattaa katsoa. Lappeenrantakin on kiva kesäkaupunki, Savonlinnan oopperajuhlista puhumattakaan. Jos ajaa itää pohjoisemmaksi, tulee hienot vaaramaisemat. Koli ja Lieksassa Bomba.

Kun tein sukututkimusta, toivoin löytäväni jotain jännää. Miehen suvusta löytyi tuo Rannanjärvi ja myös sukuun naituna hänen murhaajansa, olikohan nimi Pännin erkki? Unohtunut. Anopin ja äidin suvuista ei löytynyt mitään jännittävää, ei myöskään isäni suvusta. Sukututkimus on kyllä mielenkiintoista ja vie mennessään. Ensimmäisen appeni suvusta muutettiin paljon Ameriikkaan. Olin kirjautuneena Ancestry.comissa ja haltioituneena, yömyöhään selasin maahantuloasiakirjoja :) Löysinkin jenkeistä ja Kanadasta sukua, joitten kanssa vaihdettiin pitkään sähköpostej! Asiakirjoista mieleeni on jäänyt maininta: Albertina 44 v, matkalla miehensä Eliaksen luo, mukana 5 dollaria. Elias oli ollut Amerikassa jo 10 vuotta! Olivat ne aikoja. Sama se on pakolaisilla / maahanmuuttajilla nykyäänkin. Tosin kaikenlaista apua on enemmän.

VaniljaRe: Elämän keventäminen25.7.2014 18.49
Albertiina! Ihana nimi:)

SitrusRe: Elämän keventäminen26.7.2014 9.04
Mun kirjotus sensuroitiin näemmä. Uusinta. Mikkeli, Puula, Saimaa, Anttola, Miekankoski, Ristiina. Ihania kaikki. Tykkään myös Itä-Suomalaisesta mentaliteetista. Juttuseuraa löytyy.

Löytyy sitä kyllä pk-seudultakin. Suomalaiset ei mitään tuppisuita ole, paitsi bussissa. Siellä istutaan kuin kirkossa, ainakin kunnes alkaa itse jutella jonkun kanssa.

SitrusRe: Elämän keventäminen26.7.2014 14.57
Nyt elämä keveni kertaheitolla: ostin pöytätuulettimen, maksoi vain 7e.
En tajua miksi se oli niin halpa enkä sitä miksei kaikki ostaneet niitä.
Viime yönäkin sain nukuttua kunnolla pitkästä aikaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen29.7.2014 6.51
Aikainen aamu taasen. Kukkuu kaikille!

VaniljaRe: Elämän keventäminen29.7.2014 14.18
Minä olen keventänyt elämääni luopumalla turhasta tavarasta. Olen myös tosi hienosti onnistunut luopumaan turhasta kuluttamisesta. Hämmästyin sitä, miten paljon rahaa säästyy, kun oikeasti miettii että mihin työllä ja tuskalla ansaitsemansa pennoset oikein laittaa. Ensi kuussa aion laskea miten paljon rahaa menee ruokaan kuukausittain. Olisi kiva tietää noita summia. Elämästä voi nauttia vaikka ei rahaa koko ajan kulutakkaan. Pyöräretket hienoissa maisemissa ovat ilmaisia ja omat kahvit voi ottaa mukaan. Kirjastossa käyminen ei maksa myöskään. Olen viime aikoina huomioinut paljon asioita, joissa voin säästää. Liiikunta ja lukeminen ovat kaksi suurta intohimoani, ja niistä voin nauttia ilmaiseksi.

MallaRe: Elämän keventäminen29.7.2014 19.51
Minä en nyt ole fengshuijannut, muttamyös vähentänyt kulutusta. Mietin tosi tarkkaan mitä uutta hankin. Kotiin en tarvitse oikeastaan mitään, uusia vaatteita varsin vähän, kirjat pääsääntöisesti kirjastosta ja punttisaleilen kotona. Meillä syödään myös hyvin yksinkertaista ruokaa. Nyt helteillä salaattia joka päivä, tarpeet omasta maasta. Lisäksi sitten jotain proteiinilähdettä, kalaa tai kanaa. Paljon rahaa säästyy kun jättää epäterveelliset 'herkut' ostamatta. En kyllä osaa yhtään arvioida ruokabudjettia, olisi täälläkin ehkä syytä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen29.7.2014 20.48
Meilläkin ruoka on yksinkertaista. Minua alkoi kiinnostaa, että mikä on se rahamäärä, joka kuukaudessa menee ja mikä tulee. Oletko Malla kilpailuttanut sähkösopimuksen?

VaniljaRe: Elämän keventäminen29.7.2014 21.38
Minä kokeilin netissä tuota sähkösopimuksen kilpailutusta. Se ehdotti että vaihtaisin sähköyhtiötä edullisempaan. Säästö oli vuositasolla sen mukaan yllättävän suuri. En ymmärrä miten niissä olisi niin suuria eroja.

MallaRe: Elämän keventäminen30.7.2014 5.19
Meillä isäntä kilpailuttaa sähkösopimusta aina aika ajoin. On vaihdettu muutaman kerran. Kannattaa. Itse ihmettelen aina sähkönsiirron korkeaa hintaa :( sille ei voi mitään.

SitrusRe: Elämän keventäminen30.7.2014 10.01
Jostain syystä vakkareiden jutut on siirtyneet aika kauas refluksista. Odotan koko ajan että joku huomauttaa asiasta.

Omasta puolesta tuntuu vain että olen sanonut jo kaiken mitä refluksista voi sanoa. En jaksa puhua siitä enää. Silti täällä on kiva rupatella tuttujen kanssa. Kaipa tätä foorumia saa näinkin käyttää.

Mullekin soitti joku sähköntarjoaja. Ei millään meinannut uskoa etten nyt välitä - olin rannalla, missäs muualla, aurinko helotti ja sorsat vaakkui. Sitä paitsi mun puhelimessa on suoramarkkinointikielto.

MallaRe: Elämän keventäminen30.7.2014 13.41
Toivottavasti saa näinkin käyttää, tuttujen kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia. Samalta tuntuu minustakin, olen jo niin paljon kommentoinut... Ainakaan tällä hetkellä en jaksa.

Suoramarkkinointikielto on minullakin. Joku aika sitten oli helppo havaita, että kielto oli mennyt umpeen: paljon kaikenmaailman asioiden kaupustelijoita. Mulla on periaate, että en osta puhelinmarkkinoijilta mitään. Netistä kyllä ostan, mutta silloin saakin miettiä ja harkita niin kauan kuin tarvitsee.

VaniljaRe: Elämän keventäminen30.7.2014 13.48
Täytyy laittaa tuo kielto. Kun tekee väestörekisterikeskukseen luovutuskiellon, he eivät anna tietoja eteenpäin. Kielto kannattaa tehdä myös ajoneuvohallintokeskukseen, sieltäkin saa tietoja kuka tahansa, jos ei kieltoa tee sinne erikseen.

MallaRe: Elämän keventäminen30.7.2014 15.03
Hyvät vinkit Vanilja!

VaniljaRe: Elämän keventäminen6.8.2014 18.43
Minä olen tänään ilmoittautunut englannin kurssille, afrikkalaiseen tanssiin ja kuntosalijumppaan. Yhden zumbatunnin aion vielä ottaa. En aio kärsiä ensi talvena niskakivuista.

SitrusRe: Elämän keventäminen6.8.2014 22.03
Afro on ihanaa!

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen7.8.2014 16.49
Minä ihastelen elämäni ensimmäistä geelilakkausta (se ranskalaisversio missä valkoiset päät + suht väritön kynsi) ... mitenkäs muut - kädet/jalat hoitoja viime aikoina? käyttekö usein?

MallaRe: Elämän keventäminen7.8.2014 17.58
Tuommoiset kynnet ovat ihanat! Kerran elämässäni olen laitattanut geeli/rakennekynnet. Hienot olivat, mutta niiden jälkeen omat kynnet olivat todella hauraat.

En käy manikyyrissä enkä pedikyyrissä. Itse hoitelen. Just nyt kynnet ovat puutarhatöiden takia aivannylkyt. Varpaankynsissä on sentään kesän kunniaksi kullanväristä lakkaa :)

SitrusRe: Elämän keventäminen7.8.2014 18.22
Mä en voi hienostella kynsien kanssa, vaikka kivaahan se olisi - teen niin paljon käsilläni.
Jalka- ja käsihoidossa olen ollut. Tuntuu hyvältä.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen7.8.2014 23.21
Nämä on siis vain omaa kynttä - ei mitään pidennyksiä tai keinokynttä.
Suht luonnollisen näköiset kun tämä yhdistelmä. Eipä silti, ei nämäkään tietty mitään hyvää kynnelle tee.

Ihan perusjalkahoito voisi olla kanssa kiva.

Just tultiin Tapahtumien yöstä kotiin ... hik vaan ;-)!

SitrusRe: Elämän keventäminen12.8.2014 18.41
Meillä on vaikka kuinka monta sarjaa kahvi- ja teekuppeja. Tajusin juuri, etten tykkää yksistäkään! Tämä sotii elämän keventämista tukevaa tavaran karsimista vastaan, mutta seuraavan kerran kun näen kauniit kahvikupit kiertsärissä, kirpparilla tai antiikkikaupassa, aion ostaa ne.
Ja kuskaan kiertoon ne joista en enää pidä tai ole ikinä pitänyt. Niistä suurin osa ei sitä paitsi ole omia virheostoja, vaan saatuja.

Mitä ihmeen itseruoskintaa se on, että piinaa itseään koko ikänsä ei-toivotuilla tavaroilla vain siksi, että ne ovat joskus päässeet tunkeutumaan kaappeihin!! Puoli ikää riittää hyvin. Nih!

VaniljaRe: Elämän keventäminen12.8.2014 20.50
Minäkin olen tehnyt saman jutun jo pari vuotta sitten, rumat, perityt astiastot lähtivät kaappeja täyttämästä ja tilalle hankin kauniita Arabian kukkakuppeja, joita käytän päivittäin. Vähän hohtoa arkeen, kun juo kahvinsa päivittäin kauniista kupposesta.

SRe: Elämän keventäminen12.8.2014 21.23
Aivan niin! Vaikka kymmenen vuotta sitten on ostanut asiaston josta ei enää pidäkään, kai siitä voi luopua. Sääli vaan, että laatu on niin hyvä, etteivät mokomat edes hajoa. Ja siinä on muutama niin kaunis ja käytännöllinen kippo että ne pidän.

En vain ole vielä päättänyt, mitä myyntiväylää kokeilen. Onko suosituksia?
Muita sarjoja on sen verran vähän, että ne yritän saada kaupaksi kirpparilla.

Joku ihme syyllisyyden-velvollisuudentunnon-kiintymyksen sekoitus pakottaa ihmisen säilyttelemään sellaista mitä ei tarvitse. Itse sentään rimpuilen tästä tottumuksesta eroon, mutta mun mies on täysin toivoton säilyttelijä. Aikanaan sen äiti työnsi meille sellaisia tavaroita, jotka oli niin rumia tai huonoja ettei se itsekään niitä huolinut. Vaikka mä sanoin, ettei me tarvita, se toi niitä silti. Lopulta sille piti suunnilleen huutaa, että MÄ EN HALUA noita!

SitrusRe: Elämän keventäminen12.8.2014 21.24
yllä kirjoitti

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.8.2014 21.56
Olisko tori.fi mitään tavaroiden myymiselle?

SitrusRe: Elämän keventäminen12.8.2014 22.03
Joo! Sitä on joku kehunutkin.

SitrusRe: Elämän keventäminen12.8.2014 22.06
Me lähdetään lauantaina viikoksi Mikkeliin mökille. Aion istua kanoottiin, ja pysyä siellä koko viikon. Välillä ojennan miehelle ämpärillisen ahvenia ja se saa ojentaa mulle uuden matopurkin.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen12.8.2014 22.41
Kuulostaa luksukselta :-)!!

Alkuviikon työpäivät täysillä Punaisen Ristin talkoohommissa, loppuviikosta keskiaikakuteet päälle ja kohti Hämeenlinnaa. Yhtenä päivänä päiväretki
Hämeen kartanoihin. Mukavaa :-)

SitrusRe: Elämän keventäminen13.8.2014 11.36
Vähän epäilyttää, että kauanko tämä ampiaisongelma vielä jatkuu. Yksi melontaretki peruttiin suosiolla koska ampiaisia on niin paljon.

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.8.2014 13.32
Ampiaiset hortoilevat nyt porukalla ympäriinsä, kun kuningatar on jättänyt pesän. Ovat jääneet työttömiksi. Kai ne kuolevat, kun tulee kylmä.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.8.2014 13.58
Niin, tiedän niiden onnettoman tilanteen. Mutta se ei auta, kun tulevat päin piikki edellä.
Ainoa mikä lohduttaa on se, että ne vähenevät koko ajan. Mutta jäljellä olevat käyttäytyvät kuin itsemurhapommittajat.

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.8.2014 18.22
Niinpä, on turha yrittää syödä ulkona, ampiaiset ovat kimpussa heti ja niitä on monta. Niiiden pisto kirvelee pitkään. Syöminen ei tunnu kovin nautinnolliselta jos joutuu hyppimään koko ajan ylös ja alas ja koko ajan on epävarma olo. Ne tarraavat kiinni, eikä niitä saa huitaisemallakaan irti, sitäpaitsi niitä ei pitäisi edes huitoa, mutta pakkohan se on.

MallaRe: Elämän keventäminen21.8.2014 15.56
Ihan oikeasti aioin suunnata Anttilaan, kun siellä on jotkut merkkituotteiden päivät. Vähän vaatetta ja kosmetiikkaa. Parin tunnin päästä hoksasin, ettei mun sinne tarvitse mennä. Ao. tuotteita / vaatetta on aivan riittämiin! 'Niukistelu' tekee hyvää mielelle & rahapussille.

VaniljaRe: Elämän keventäminen21.8.2014 18.06
Sinulla on Malla ihan samoja ajatuksia kuin minullakin, ajattelin juuri eilen että kun on jo jonkun aikaa vältellyt ostelemista, niin kynnys mihinkään ostamiseen on paljon korkeampi. Rahaa tosiaan on säästynyt ihan selkeästi. Minä en ole tähän asti paljon miettinyt mihin rahani menevät, aika huolettomasti olen sitä kuluttanut. Nyt olen pitänyt koko elokuun kirjaa siitä, mihin rahaa oikein menee. Yllättävän isoja summia näyttää edelleen menevän kaikenlaiseen. Aion pitää kirjaa muutaman kuukauden ajan. Sitten laskin vielä, että mikä on se summa, mikä menee perustoimeentuloon kuukaudessa. Siinä on asuntomenot, sähköt, ruoka, vakuutukset, puhelin, internet jne. Kun olen tehnyt nämä laskelmat, olen paremmin selvillä taloudestani ja tuntuu että hallitsen sitä nyt paremmin. Olisi pitänyt tehdä tämä ajat sitten. Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.

MallaRe: Elämän keventäminen23.8.2014 17.16
Kulukirjanpidon voisi kyllä taas ottaa asiakseen. Jos heti merkkaa ylös, ei se suurta ponnistusta vaadi. Me ollaan kuluja kirjailtu pitkiäkin aikoja, mutta ei nyt muutamaan vuoteen.

Elämä keveni tänään neljän jätesäkillisen verran! Kylläpä tuntuu ihanalta. Minulla on harvoin näin energinen järjestelyinspis, mutta tulipa hyödynnettyä kunnolla. Monessa perheessä naisella on enemmän vaatetta kuin miehellä, mutta eipä meillä. Isännällä on suunnilleen 40 takkia / ulkoilupusakkaa, kenkiä ja lenkkareita en edes laskenut. Huonokuntoisempaa pistin salaa roskiin. Kielsin jyrkästi ostamasta noita, lupasikin ettei seuraavaan 20 vuoteen osta :) Lupauksensa on yhtä tyhjän kanssa, niin monta kertaa todettu.

Mun elämä on keventynyt muutenkin: tammikuusta painosta pois runsaat neljä kiloa :) Se kyllä tuntuu ja näkyy, kun ei ylimääräistä juuri ollutkaan. Hienolta tuntuu. En halua laihtua enää, vaan pysyä tässä. Ja myös ylläpitää tai jopa kohottaa parantunutta kuntoani.

VaniljaRe: Elämän keventäminen24.8.2014 11.57
Meilläkin alkaa olla toisinpäin, minulla on vähemmän vaatteita, kuin miehelläni tätä nykyä. Enpä olisi uskonut tätäkään ihmettä näkeväni. Yhden mekon vien ompelijalle, ensin meinasin laittaa sen pois käytöstä, mutta ompelija saa sen varmaan korjattua. En millään haluaisi luopua lempimekostani.

Neljä kiloa on paljon, se on rasvana kahdeksan puolen kilon voipakettia. Yleensä niitä muutamaa ylimääräistä kiloa on vaikea tiputtaa, olet kyllä onnistu ut hienosti.

Minä olen aivan innoissani elämän yksinkertaistamisesta ja rahan käytön järkeistämisestä. Olen siirtynyt käyttämään marseillesaippuaa vartalon ja käsipyykin pesuun. Nyt luin että se on erittäin hyvää myös hiusten pesuun. Aion kokeilla. Vartalovoiteena ja silmänympärysvoiteena, sekä välillä aurinkovoiteenakin, olen käyttänyt luomukookosöljyä. Hyvin olen pärjännyt sillä, eikä tule kalliiksi. Tosin talveksi ostan kyllä silmänympärysvoiteen erikseen.

MallaRe: Elämän keventäminen24.8.2014 14.37
Kodin järjestely kesän jäljiltä jatkui tänään. Ei tarvinnut puntille erikseen mennä, pakarat kiittävät nytkin :) Isäntä säilöö ikivanhoja tiliotteita ja laskuja. Poltin takassa hyvän pinon, kun ei viitsi paperinkeräykseenkään laittaa.

Kasvojen iho on minulla kuiva. Superkalliita voiteita en ole kokeillutkaan, monia keskihintaisia kyllä. Ja ehdottomasti paras ja halpa on Nivea tutussa sinisessä purkissa. Marseille-saippuaa voisikin kokeilla. Vartalon ihossa mulla ei ongelmaa.

Tietoisesti harkiten aion ostaa syksyn iloksi olohuoneeseen uuden maton. Ei ole iso investointi. Katson ekologiseksi ostokseksi, kun edellinen on käytetty loppuun :)

VaniljaRe: Elämän keventäminen24.8.2014 18.40
Minä en osaa enää käyttää noita synteettisiä aineita, kun olen jo vuosia käyttänyt vain bio-tuotteita, niitäkin saa kyllä edullisesti. Ostin viime viikolla käsivoiteen, joka oli synteettinen, mutta se kirveli käsiäni, joten lahjoitin sen suosiolla pois.

Minäkin olen käynyt läpi keittiön kaappeja, teet laitoin järjestykseen ja käytän ne pois, ennen ei tule yhtään uutta teepakettia tähän taloon. Kaikenlaista löytyi, jotka nyt käytän ensitilassa ruoanlaitossa. Mausteet käsittelin jo alkukesästä, vanhat lähti. Kyllä sitä kaikenlaista kertyykin.

MallaRe: Elämän keventäminen25.8.2014 19.27
Viikonlopun siivous- ja järjestelyoperaatio tuotti tulosta. Meillä leijailee Zen :)

VaniljaRe: Elämän keventäminen25.8.2014 19.41
Siihen täälläkin pyritään:)

SitrusRe: Elämän keventäminen25.8.2014 21.17
Kuurasin tänään keittiön rasvoja. Sain yhden vaivaisen kaapin puhtaaksi, mutta se onkin se pahin, eli hellan yläpuolella oleva. Huh huh!
Huomenna jatketaan.
Mä en tiedä mikä pesuaine oikeasti irrottaisi rasvan, mutta käytin Vimiä vai mikä cif se nykyään on, ja raakaa naisvoimaa.
Samalla kuurasin maustepurkit, jotka nekin oli tiukassa rasvassa. Kumman paljon noita mausteita on refluksikonkin keittiössä!

SitrusRe: Elämän keventäminen27.8.2014 14.58
Oletteko käyneet sienestämässä, löytyykö mitään?

Itse olin viime viikon Mikkelissä. Sieltä löytyi hyvin vähän kantarelleja, ei mitään muuta. Jaa, mustikoita oli kyllä, ja olivat vielä ihan priimaa.

VaniljaRe: Elämän keventäminen27.8.2014 17.00
Minä yritin tuolla Lohjan seudulla mökkireissulla pari viikkoa sitten mennä sieneen, mutta hirvikärpäset hyökkäsivät kimppuuni sankoin joukoin, en ehtinyt nähdä yhtään sientä, kun tuli jo äkkilähtö metsästä. Täällä etelässä en hirvikärpäsiä ole nähnyt, onneksi. Ensi kuussa on tarkoitus lähteä suppiksia jahtaamaan. Muita sieniä en oikein tunne, paitsi kanttarellin, mutta sekin pakoilee minua jostain syystä. Naapuri kerää kanttarelleja isoja määriä ja minä en onnistu löytämään yhtään.

SitrusRe: Elämän keventäminen27.8.2014 17.12
Olen kuullut, että suppiksia ei ole vielä näkynyt.
Mutta eihän mikään estä etsimästä.

Ai hirvikärpäsiä, voi yäk.
Muistan yhden melontareissun Saimaalla. Saarissa kasvoi hirveästi vaaleaorakkaita. Melottiin rantaan, kahmittiin sieniä ämpäriin, ja melottiin vauhdilla takaisin siihen saareen, josta oli löytynyt kärpäsvapaa niemi. Sitten nypittiin hirvikärpäset päästä ja jatkettiin matkaa.

SitrusRe: Elämän keventäminen28.8.2014 11.11
Hietsun kirppis jäi käymättä, ja pitäisi päästä myymään.

Tietääkö joku suositun sisäkirppiksen Hgissä? Siis ei itsepalvelua.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen28.8.2014 12.18
Eilen täällä Treella lomapäivänä kirppiskierroksella ja tulikin hyviä löytöjä mm. Kalevala - korvakorut. Nyt tarvii etsiä syksyisemmät vaatteet taas kaappien pohjilta esiin.

Harrastamastani kartanobongailusta .... En muista kirjoittelinko jo että elokuun puolivälissä olin Hämeen kartanokierrolla (1 pv bussireissu) anopin kanssa. Hieno reissu ja tuli tutustuttua Katisten kartanoon, Inkalan kartanoon ja Kirstulan kartanoon. Samalla poikettiin Aulangon näkötornilla upeita maisemia ihastelemassa. Kunnon seisovasta pöydästä löytyi hyvin omaankin ruokavalioon sopivia ruokia - ja hyvää oli! :-)

MyrttiRe: Elämän keventäminen28.8.2014 14.09
Oletko Sitrus kokeillut noihin kaappeihin ns. ihmesientä tai mitä se nyt viralliselta nimeltä onkaan? Itse kuurasin meidän keittiötasot niillä ja hyvin lähti.

Keräsin eräänä päivänä pienen satsin kantarelleja. Suppiksia en edes yritä vielä etsiä. Niiden aika on aikaisinttan syyskuun lopussa. Oikeastaan en edes hirveästi pidä sienistä, mutta jostain syystä niitä pitää kuitenkin aina kerätä. Ja kyllä ne aina tulee käytettyäkin.

Tänää on elämä ollut kaikkea muuta kuin kevyt. Yöllä iski migreeni ja sen merkeissä mennään edelleen. Toivottavasti edes huomiseksi menisi ohi... :(

SitrusRe: Elämän keventäminen28.8.2014 14.20
Kurjaa, Myrtti. Toivottavasti paranee.

Oon mä kokeillut ihmesientä, mut lähinnä astioihin joissa on pinttymää, en suuriin pintoihin.

Olin ajatellut sienestystä viikonlopuksi, mutta kuulin juuri, että lauantaina vietetään Siivouspäivää. Silloin saa kaupata kamojaan kirpparityyliin suunnilleen missä vaan. Taidan osallistua siihen mieluummin.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen28.8.2014 17.19
Tuollaisesta Siivouspäivästä en ole kuullutkaan! Hieno idea!

Täällä menee lauantai Suomen meripelastajien sm tason mittelöissä ... paljon äksöniä tiedossa :-) Sunnuntai Punaisen Ristin hommissa.

SitrusRe: Elämän keventäminen28.8.2014 19.01
http://siivouspaiva.com/

Tietoja siivouspäivästä.

Liikaa on nyt teemoja lauantaiksi, silloin on Luontopäiväkin.

SitrusRe: Elämän keventäminen1.9.2014 15.44
Harvinaisen paljon herkkutattiloita metsässä. Nyt on mistä ottaa!

VaniljaRe: Elämän keventäminen12.9.2014 10.19
Jokohan kohta suunnistaisi suppisjahtiin. Toissapäivänä keitin viime syksyn suppiksista ihanan keiton. Soseutin sen suppiksineen päivineen, kyllä maistui hyvältä.

Elämä on taas keventynyt muutenkin, sekä tarpeettoman tavaran, että turhien menojen karsimisen muodossa. Kun on useita pienen tuntuisia menoeriä ja niistä pääsee eroon, niin vuoden aikana niistä tuleekin yllättävän iso summa. Postilaatikossa on nyt lappu: ei mainoksia, ei tarvitse enää raahata joka toinen päivä kaiken maailman mainospinkkoja lehtiroskikseen. Lompakko kevenee turhista kanta-asiakaskorteista pikkuhiljaa. Olen saanut hommattua vuosimaksuttoman visa-kortin ja pikkuhiljaa talouspuoli on järkevöitynyt. Ai että kun onkin nyt kevyt olo:)

SitrusRe: Elämän keventäminen12.9.2014 14.50
Nyt tuli metsästä lampaankääpilöitä. Hyviä, priimaa.

Keitin pihlajanmarjahyytelön. Kauniinväristä herkkua. Kiva antaa lahjoiksi. Monet on tykänneet ja kuvittelevat että on vaikea tehdä. Höh, helppoa kuin mikä.

Ai että on jo suppiksia. Yhtään en ole löytänyt. Mutta katotaan jos huomenna löytyy.

Mistä sienistä tykkäätte eniten? Mun suosikit on mustatorvisieni, vaaleaorakas, lampaankääpä, kantarelli ja suppilovahvero. Myös sillihapero, mutta harvoin olen löytänyt.

VaniljaRe: Elämän keventäminen12.9.2014 15.12
En tunne kuin suppiksen ja kanttarellin. Enkä tiedä onko suppiksia jo, pitää mennä kurkkimaan metsään sillä silmällä.

SitrusRe: Elämän keventäminen12.9.2014 15.23
Jaa se keitto oli viime vuoden suppiksista. En usko että niitä on metsässä. Olin keskiviikkona, enkä nähnyt ensimmäistäkään.

Vanilja, oletko ajatellut laajentaa sienituntemusta?

SitrusRe: Elämän keventäminen13.9.2014 21.40
Sieniä tuli ihan reippaasti: herkkutatteja, haperoita, yksi kultarousku (olen löytänyt sellaisen vain kerran ennen), mustatorvisieniä, lampaankääpiä, vaaleaorakkaita, jokunen kantarelli, kehnäsieniä. Suppilovahverot alkavat ilmoitella itsestään. Oli varmaan muitakin hyviä sieniä, mutta en vaan tunne.

SitrusRe: Elämän keventäminen16.9.2014 18.47
Nytpä löytyi mustavahakkaita! Vain kerran ennen olen löytänyt yhden, sitten unohtanut koko sienen, kun ei niitä muka ole. Mutta on, ne vain piiloutuvat visusti paksuun sammaleeseen.

Lakki on mustan-harmaan-ruskea, säteittäisviiruinen, kuiva ja napakka, alapinta valkoinen. Sieni tuoksuu vienosti hunajalle, ja maku on makea. Paistoin kokeeksi kesäkurpitsan, perunan, munakoison, ahvenen ja ruohosipulin kanssa. Herkullista!

VaniljaRe: Elämän keventäminen16.9.2014 19.29
Olisi ihana tuntea sieniä. En erityisen välitä syödä sieniä, paitsi noita suppiksia ja kanttarellejä, mutta ne ovat kauniita ja niillä on ihanat nimet, niin kuin esim. tuo kultarousku, se kuulostaa ihanalta, sitä paitsi metsässä on ihana talssia. Kyllä suppiksia pitää kerätä, ehkä loppukuusta kannattaa käydä niitä katsastamassa, saattavat olla vielä aika pieniä.

SitrusRe: Elämän keventäminen16.9.2014 21.16
Saahan niitä sieniä opetella, niin minäkin olen tehnyt. Tutustuminen sieniin alkoi lähes 40 vuotta sitten mökillä, missä ei juuri viihdettä ollut. Mutta oli sienikirja ja seinällä sienikartta. Sienillä oli jänniä nimiä ja ne näytti kauniilta.

Olen kyllä äärimmäisen tarkka, ennen kuin otan uuden sienen lautaselle. Tutustun siihen kaikilla aisteilla, noh ehkä kuuloa ei voi käyttää. En välitä sienistä, jotka voi sekoittaa johonkin vaaralliseen, vaan jätän ne suosiolla.

Muistan hyvin, miten tutkin mustatorvisieniä kirjoista. Miten niin yleinen, eihän niitä löytänyt mistään! Lopulta pitkään turhaan haettuani löysin yhden pienen torvisienen sammaloituneen kiven päältä. Sen jälkeen niitä alkoi löytyä, ei tosin mitään suuria määriä.

Mä kyllä suosittelen tuota mustavahakasta, jos vain on pääsy paksusammaleiseen kuusikkoon. En tiedä onko nyt erityisen hyvä vuosi. Ainakin niitä on nyt.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen26.9.2014 14.29
Mielenkiintoinen opettavainen viikko täällä vaikkakin vähän kiireinen :-)
Työt sujuu ok, virtsatietulehdus iski ja lääkettä syödään.

Elvytyskurssi deffan (defibrillaattori) kera on nyt suoritettu. Maskin kanssa höngäilyä treenattua sekä myös palkeet mukana kuvioissa. Kylläpä on taas paikat kipeänä painalluksista ja harjoitteluasennoista. Kerran kuukaudessa treenaus taitaisi tästä eteenpäin olla itselle hyvä tahti vetrestellä taitoja.

Kolmen tunnin piipahdus aluelennonjohtoon (vielä kun se täällä on!) toi
uutta näkövinkkeliä lennonjohtajien arkeen ... myös katoamiseen/putoamiseen liittyvät toimenpiteet ja tilannehuone tuli kerrattua. Oli jännää seurata metrin päästä lennonjohtajan työskentelyä ja kuunnella koneiden puheluita ... vastuullista hommaa!

Viikonloppuna on edessä kaksipäiväinen ensiapu/henkinen tuki/ensiholto - seminaari, jossa on mielenkiintoisia asioita käsittelyssä aina Norjasta Vihtavuoren kautta Jämijärvelle.

Ja loput vapaa-aika on suunniteltu isohkoa ensihuoltoon liittyvää harjoitusta ... suunnitteluenrgiaa virtaa taas niin että :-)!

SitrusRe: Elämän keventäminen26.9.2014 14.32
No huh huh. Eipä tuo ohjelma varsinaisesti kevyeltä kuullosta.

VaniljaRe: Elämän keventäminen26.9.2014 14.53
Minäkin olen ollut hätäensiapukurssilla tällä viikolla. Hyödyllistä käydä välillä noilla kursseilla. Ensi vuoden alusta osallistun EA1-kurssille. Voin työn kautta osallistua niihin. Elvytyskurssi defibrillaattorin kanssa on täälläkin käyty.

Olen tosi innostunut jumpista ja opiskeluista ja tosiaan virtaa riittää minullakin ainakin vielä, en tiedä milloin kaamos alkaa vaikuttaa, mutta en ole kovin herkkä sille. Kesä oli niin rentouttava ja säiden puolesta hyvä, että varmaan siksi on vielä virtaa riittänyt. On tullut syötyä tosi terveellisesti viime aikoina, paljon vihreää ja kasviksia yleensäkin, sekin varmaan osaltaan vaikuttaa tähän energiseen oloon.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen26.9.2014 15.00
Yritetään vähän kevennellä sitten la iltana :-) Yleensä sitä pistetään
seminaareissa jalalla koreasti diskoilun merkeissä ja vähän (!) nestettä lasiin ...Ei paljoa, koska homma jatkuu sunnuntaina.

SitrusRe: Elämän keventäminen27.9.2014 21.55
Pitäis jaksaa perata sienisaalis, muttei milläään.... pärjäisköhän ne huomiseen.

Muuten. Tajusin Nuuksiossa katsellessani turistien kompurointia ja oksiin törmäilyä, että metsäkävely on ihan oma taiteenlajinsa. Oletteko ajatelleet? Mä en. Siihen on niin oppinut pienestä pitäen, ettei sitä enää mieti. Mutta kyllähän siellä kävellään ihan eri lailla kuin tiellä. Kävellään silleen melko hitaasti vähän hiipien, kun ei tiedä millainen alusta on jalan alla, upottaako se kenties tai onko siellä piilossa jotain liukasta tai terävää. Ei kengät siinä kaikkea ratkaise.

VaniljaRe: Elämän keventäminen28.9.2014 17.54
Ei taida vieläkään olla suppiksia, sisko kävi tänään ja sanoi menevänsä etsimään niitä ensi viikonloppuna. Tänään olisi ollut ihana metsäpäivä, mutta olen haravoinut ja haravoinut nyt monta päivää kun myrsky tiputteli neulasia kaikki paikat täyteen. Tänään kävin maalaismarkkinoilla ja ostin ihania yöttömän yön kaskinauriita kolme ja puoli kiloa. Ne olivat melkein yhtä makeita kuin omenat ja luomua tietysti. Ostan niitä joka vuosi samoilta markkinoilta, harmi ettei niitä saa kuin tähän aikaan vuodesta.

SitrusRe: Elämän keventäminen28.9.2014 21.08
Vanilja, olitko säkin kenties Tikkurilan maalaismarkkinoilla?

Mä tein taas vanhan virheen: uuvutin itseni kävelemällä liikaa tungoksessa, juomavesi loppui alkuunsa, enkä käynyt syömässä kun ei ollut mitään kunnollista tarjolla. Napsin vähän luumuja ja omenan. Niinpä lopulta tuntui että pyörtyä kupsahdan, ja kun vihdoin rupesin särpimään vesipullosta viimeisiä pisaroita, nieleminen ei toiminut.
Mä en tiedä mikä siinä on, mutta niin siinä käy aina mulle, jos väsytän itseni enkä syö ja juo ajoissa.

Kyllä suppiksia on ainakin Espoon korkeudella, ihan kunnollisen kokoisiakin jo. Jospa ne vain piileskeli sulta. Mäkin ostin muuten nauriita, sekä hunaja- että kaski-! Ja omenia ison pussillisen.

VaniljaRe: Elämän keventäminen29.9.2014 10.12
Siellä olin, ovat paisuneet vähän turhan isoiksi. Naurismyyjä on aina samassa paikassa, joten kävelin suoraan sinne. Liikaa myyjiä, kaikki eivät kuulu välttämättä maalaismarkkinoille.

SitrusRe: Elämän keventäminen29.9.2014 10.31
No niin oli minustakin! Erityisesti ärsytti kaikenlainen halpahallikama, en olisi huolinut ilmaiseksikaan. Onneksi maustettuja hunajoita ja marinoituja valkosipulinkynsiä ei ollut niin monessa tiskissä kuin ennen.

Ei se muuten haittaa, mutta kun tilaa on rajallisesti, ja tiskit on rivissä, niin niiden turhienkin tiskien ohi on mankeloiduttava. Huomasin että enemmän oli tarjolla virolaista b-luokkaa kun taas monet vanhat käsityöläiset olivat poissa. Sääli!

SitrusRe: Elämän keventäminen29.9.2014 10.40
Vielä markkinoista: lisääntynyt oli myös tavaroiden aggressiivinen tyrkyttäminen, mullekin yritettiin monta kertaa tunkea väkisin 3 tai 4 kun halusin ostaa yhden, tai jotain mitä en halunnut ollenkaan oli jo työnnetty pussiin ja heilutettiin nenän edessä. Kun sanoin ei kiitos ja kävelin eteenpäin, takana kuului jopa painokelvotonta mutinaa.
Että vähän sellaista etelänpakkomyyntibasaarien henkeä rupeaa olemaan.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen30.9.2014 15.12
Nyt ei elämä muistuta keveydestään yhtään. Ystäväni lähes 2 v lapsi (meidän kummityttö) kuoli äkillisesti viime yönä ja olen ollut perheen tukena alkumetreiltä asti. Snirff :- (

SitrusRe: Elämän keventäminen30.9.2014 15.31
Otan osaa, Refluksikurkku, voi miten surullista.

VaniljaRe: Elämän keventäminen30.9.2014 16.26
Hirveän surullista. Lapsen menetys on pahinta mitä voi tapahtua.

SitrusRe: Elämän keventäminen30.9.2014 16.35
Ei kai murheellisia tapahtumia ole kuitenkaan tarpeellista panna järjestykseen. Jokaiselle pahinta on se, mikä sattuu omalle kohdalle.

VaniljaRe: Elämän keventäminen30.9.2014 16.48
Ei varmaankaan ole, mutta äitinä sitä vaan ajattelee niin.

SitrusRe: Elämän keventäminen30.9.2014 16.57
Niinpä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.10.2014 18.19
Kevennystä tämäkin.

http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1305880096417

SitrusRe: Elämän keventäminen2.10.2014 18.43
Jos joku todella elää noin kuristunutta elämää kuin y. o. blogissa kuvataan niin on se sääli. Enpä juuri itseäni tunnistanut. Olen kyllä opettanut itseni voittamaankin monta pelkoa, mutta oli tuossa enimmäkseen sellaisia ongelmia joita en edes tiennyt että pitäisi olla olemassa.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.10.2014 19.20
Voi kuule, monet elävät, tunnen itsekin yllättävän paljon sellaisia, ei toki noita kaikkia piirteitä yhdessä ihmisessä ole. Tunnistinpa siitä itsestänikin jotain jos ihan rehellisiä ollaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen2.10.2014 20.13
Tottakai minäkin jotain tunnistin, mutta en paljon.
Mutta on mua usein syyteltykin siitä, että en välitä miellyttää toisia riittävästi - siitähän siinä enimmäkseen oli kyse.
Monet valittavat, että eivät osaa sanoa ei. Mutta jos osaa sanoa ei, silloin toiset valittavat.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.10.2014 20.31
Pitää vain olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat.

Asiasta toiseen, viikonlopuksi luvattiin aurinkoista ilmaa, voisi olla hyvä suppisten keruuilma, mutta hirven metsästys on alkanut. Uskaltaako metsään mennä ollenkaan, jospa innokkaat metsästäjät ampuvat hirvenä? Onkohan siellä joku vartija, joka vahtii ettei sellaisella alueelle pääse sienestäjät eksymään, missä pyssymiehet vaanivat?

MallaRe: Elämän keventäminen2.10.2014 20.36
Minä olen eri elämänvaiheissa pelännyt eri asioita, joitakin paljonkin. Nuorena ujona ja epävarmana ihmisenä sitä, etten kelpaa, ole tarpeeksi lahjakas tai riittävän hyvä. Me kätkemme epävarmuutemme, sitä sanotaan sivistykseksi :) Mutta kait se pohjimmiltaan pelkoa on.

Tuo on onneksi pitkälti taaksejäänyttä elämää, mutta edelleen pelkään odottaessani esim. Tähystys-, papa- tai mammografiatuloksia. Ehkä tämän voisi tulkita elämän rakastamiseksi, siis ihan terveeksi asennoitumiseksi?

---
Tosi ihanaa, kun espanjankurssi on taas alkanut! Tämä harrastus on viikkoni kohokohta, eli keventää arkeani kummasti.

VaniljaRe: Elämän keventäminen2.10.2014 20.46
Ei noille peloille mahda mitään, aina tuo tulosten kuuleminen jännittää. Espanja kuulostaa mielenkiintoiselta. Minä kohentelen englannin kielen taitoani kurssilla. Kovasti energisenä sieltä aina tulee pois, vaikka väsyneenä sinne menisikin. Mukavalla ryhmällä on varmaan osuutta asiaan.

SitrusRe: Elämän keventäminen2.10.2014 22.50
"Pitää vain olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat."

No joo joo, mutta joskus saa kuulla yllättävistä asioista rutinaa. Otetaan esimerkki: en ole koskaan halunnut livekonsertteihin. Mua sattuu korviin se kun musiikkia soitetaan niin kovaa. Enkä tykkää muutenkaan kun känniset huutaa ja melskaa ja tönii. No tätähän on saanut koko ikänsä tolkuttaa kavereille "mikset sä tuu???"

Mä en jatka espanjaa tänä vuonna. Ei ole motivaatiota, kun ryhmän opettaja vaihtui ja ajankohta siirtyi sellaiseen viikonpäivää jolloin mulla on muuta. Enkä refluksin takia matkusta enää lentokoneessa, joten Espanjaan lähteminen ei nyt ole ajankohtaista.

SitrusRe: Elämän keventäminen2.10.2014 23.07
Mutta: viikonloppuna pääsee hyville kalavesille, jippii!!

Ketään ei varmaan kiinnosta muita kuin mua, mutta viimeksi nappasi niin iso otus, ettei mulla onkivapoineni ollut mitään mahdollisuutta, kun ei ollut kelaa. Hauki (4-5 kg ympäryksestä päätellen, ja tarmokas) ui kanootin alle, ja "raps" sanoi vapa. Muutenkin olisi voinut homma osoittautua hankalaksi tai jopa vaaralliseksi, kanootti on niin pieni ja hepponen.

Nyt on uusi jämerä vapa ja pitempikin, sekä kela. Ei kun uutta yritystä. Tää mua kihelmöittelee, mutta ei pelota eikä hermostuta. Silloin kun kala nappaa, rauhoitun ja keskityn siihen mitä pitää tehdä. Ehkä uskon kuitenkin pohjimmiltani oleva hauelle ylivoimainen, mikä tuskin on totta. Uskon selviäväni, en tiedä miksi. Nyt kalastetaan veneestä.

Yleensä olen epävarmempi. Ratsastuksessa pelkojen voittamisen kanssa oli suuri työ. Pimeä metsä yksin ollessa pelottaa, mutta olen voittanut siitäkin pelosta suuren osan. Mutta en ilmaiseksi. Järkeilemällä, valmentautumalla siihen mikä musta on vaara. Metsäpeikot ei pelota. Arvaamation hullumurhaaja kylläkin. Ja metsän kuninkaan kohtaaminen.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen2.10.2014 23.10
Täällä ollaan edelleen 24/7 kriisityössä ... mielelläni kyllä olen vaikka
surutyö on raskasta. Onni sentään ettei oma tautini reagoi näissä tilanteissa niin ei tarvi sitä puolta huolehtia ...

SitrusRe: Elämän keventäminen2.10.2014 23.15
Mut jaksatko sä itsekään, ethän sä maallikkona voi tollasta jaksaa, tai ei ammattilainenkaan, onhan työajat.

refluksikurkkuRe: Elämän keventäminen3.10.2014 9.03
Omien voimien tarkastelu + purku kuuluu asiaan päivittäin , koulutuspohjaa ja kokemusta on jonkin verran, jota käytän kyllä voimakkaasti hyödyksi. Päivittäin tulee muutamia ihmisiä käymäään jolloin mun osuus on pienempi. Oma jaksaminen sujuu itse asiassa kyllä ihan hyvin. Kiitos huolenpidostasi, Sitrus !!

SitrusRe: Elämän keventäminen3.10.2014 10.39
Sä teet niin paljon toisten ihmisten hyväksi, olen huomannut.
Onko se sulle sittenkin ammatti? Jos on, niin olen varmasti oikealla alalla.

SitrusRe: Elämän keventäminen3.10.2014 11.12
Vielä tohon yllä kuotattuun blogiin, kuunnelkaa Laura Voutilaisen Pikku Myy. Ihana biisi!

SitrusRe: Elämän keventäminen3.10.2014 11.12
Vielä tohon yllä kuotattuun blogiin, kuunnelkaa Laura Voutilaisen Pikku Myy. Ihana biisi!

SitrusRe: Elämän keventäminen9.10.2014 19.10
Kohtasin tänään minkin. Seisoin rantatöyräällä ja minkki tuli näkyviin kivenkolosta. Se pysähtyi katsomaan minua kasvoihin n. 3 metrin päästä. Emme kumpikaan säikähtäneet, vaan tuijotimme toisiamme hyvän tovin. Sitten minkki poistui, mutta palasi pian ihmettelemään, nähtävästi että olin yhä sen kulkuväylällä. Kun sitten lähdin, minkki loikki saman tien siihen missä olin seissyt.
En ole koskaan nähnyt minkkiä noin läheltä. Sillä on aika hurjan näköinen suu.

VaniljaRe: Elämän keventäminen10.10.2014 8.36
Tuollaiset kohtaamiset ovat ihania, minä kohtasin kerran metsäreissullani ketun, se istui polulla ja tuijotti minua pienen hetken, kyllä sitten salaman nopeasti livahti piiloon, mutta se hetken kohtaaminen oli aika sykähdyttävä. Liekö ollut joku kaupunkilaistunut kettu, kun pääsin niinkin lähelle sitä.

SitrusRe: Elämän keventäminen10.10.2014 11.16
On jotain todella sydämenkäypää siinä, kun katsoo toisen lajin otusta silmiin, siis erityisesti villieläintä.
Unohtumattominta on ollut katsoa karhua silmiin muutaman metrin päästä. Karhu oli toki häkissä, mutta se on niitä Sulo Karjalaisen karhuystäviä Kuusamon Suurpetotarhalla. Siis melko luonnontilaisia.

Mäkin olen nähnyt kettuja, mutta vain auton ikkunasta. Kerran pysähdyin ja tulin ulos, mutta kettu jolkotti heti pois.

Uskaltaisiko sitä tehdä elämässään sellaisen käänteen, että muuttaisi maalle? Siellä on niin paljon kaikkea.

VaniljaRe: Elämän keventäminen13.10.2014 17.29
Maalla on kaikenlaista ihanaa, mutta siellä on myös sellaista mitä ei välttämättä tule ajatelleeksikaan. Minäkin olen ajatellut että olisi ihana asua maalla, sitten huomasin että minähän asun melkein maalla, kun kävelen pihastani toiseen suuntaan, olen kaupungissa ja kun kävelen toiseen suuntaan olen maalla. Nyt suuntaan tuonne kaupungin puolelle, pitää käydä kirjastossa.

SitrusRe: Elämän keventäminen13.10.2014 20.43
Mitä tarkoitat, ei tule ajatelleeksikaan?

Varmaan kiva asua melkein maalla, niin mäkin varmaan jonkun mielestä asun, kun metsä alkaa tuosta vierestä. Mun mielestä kaupunkilaiset tuntuvat koko ajan suorittavan jotain. En pidä siitä, en viihdy autojen ja isojen talojen seassa, inhoan bensan hajua. Tilanne on sikälikin älytön, että Suomessa on tilaa vaikka millä mitalla.
Mutta turha tätä on valittaa, täytyy vaan rohkeasti ryhtyä siihen mikä houkuttaa. Kun on vain tämä yksi ainut elämä.

VaniljaRe: Elämän keventäminen14.10.2014 15.13
Tarkoitan sitä että maalla on kuitenkin ihan erilaista, siellä on pitkät matkat joka paikkaan, kaikki palvelut eivät välttämättä ole ihan lähellä ja pienissä kyläyhteisöissä kaikki tietävät kaikkien asiat. Maalla hiljaisuus voi olla kaupunkiin tottuneelle myös hiukan ahdistavaa. Usein tietysti nuo asiat täytyy miettiä jo etukäteen perusteellisesti.

Minuakin rasittaa kaupungissa autojen määrä, usein pienten kaupunkien keskustat varsinkin ovat rumia ja epäviihtyisiä. Kaupunkien kiire on myös aika ahdistavaa. Puolensa kummassakin. Täytyy vain laittaa vaakakuppiin molempien miinukset ja plussat ja tehdä päätökset sen perusteella.

SitrusRe: Elämän keventäminen24.11.2014 16.41
Ajattelin jakaa kanssanne vinkin, jonka sain vintage-vaatekirjasta:
Kainaloihin pinttyneen hienhajun saa pois suihkuttamalla 40-prosenttista kirkasta viinaa tahroihin. Testasin silkkiin ja puuvillaan. Toimii, eikä vahingoittanut kangasta eikä muuttanut värejä.
Pieniä suihkupulloja saa kempparista.
Mulla tämä on pelastanut monta mieleistä vaatetta, joita jo uhkasi kuolemantuomio.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: