Keskustelu

SaturnusRuokahalu28.3.2013 19.04
Onko teidän ruokahalu muuttunut refluksin myötä? Mulla ei ole oikein ikinä nälkä. Silloin kun on, vatsa tulee täyteen nopeasti ja pysyy täytenä tuntikaupalla. Siis vaikka syön pienen lautasellisen kaurapuuroa tai leipäpalan, niin nälkää saa odotella viisi-kuusi tuntia. E

Ensin ruokahaluttomuus vaivasi vain huonoina päivinä ja asia korjaantui kun muutaman päivän otti 40 mg esomepratsolia. Nyt ei auta lääkityskään, tänään oon syönyt vain kaurapuuron ja yhden sämpylän. Ei vaan ole nälkä.

seljaRe: Ruokahalu28.3.2013 21.12
Vastaanpa vaikka ei diagnoosia paperilla olekaan:)
Mulla on aina ollu hyvä ruokahalu. Tarkoittaa siis että normaalisti en nenääni nyrpistä lautasen edessä. En toki ole kaikkiruokainen,minkä joku saattaa tulkita nirsoiluksi.

Tuo että vatsa täyttyy pienestäkin ja pysyy täytenä tuntikausia,tuli mulle tutuksi raskauksien aikana jolloin olen ensimmäisen kerran saanut ilon tutustua refluksiin. Silloin ei tosin kukaan puhunut refluksista vaan närästyksestä. Nyt vasta viime kerralla tajusin että se älytön ähky onkin tätä. Aamupalan vielä pystyin syömään mutta sit kun päivällä puolen päivän maissa jotain söin,saattoi nälkä tulla vasta illalla yheksän aikaan ja siinä välissä hirveä ähky ja vatsan turvotus. Ja jopa minä joka rakastan ruokaa huomasin ettei vaan tee mieli. Ihan vieras olo mulle.
Viime aikoina oon huomannut satunnaisesti samanlaisen olon. Siis ettei ole nälkä vaikka olen syönyt aika vähän. Joskus on muuten vaan niin epämääräinen pahoinvointinen olo,ettei ruoka maistu. Enkä silloin oikein saa itteäni syömäänkään vaikka se hassulta tuntuukin. Tuollainen olo mulla oli useasti raskauksien aikana. EHkä joku ihmettelee miksi puhun kokoajan siitä millainen olo oli raskausaikoina. KUn olen nyt tajunnut että kärsinkin silloin pahoista refluksioireista ja nyt kun samanmoisia juttuja on alkanut tulla mutta ei ole mustaa valkoisella niin saan jotain varmuutta siihen mistä nämä oireet kuitenkin mahtaisi johtua.

Mutta palatakseni Saturnuksen alkuparäiseen kysymykseen,tutulta kuulostaa. Ei toki joka päivä,mutta aina välillä. Maha myös kipeä melkein päivittäin nykyään,mikä saa sen verran äklön olon ettei teekään mieli syödä. Nämä vatsakivut(millaisista myös kärsin raskauksien ja imetysten aikana)olen myöskin nyt liittänyt tähän. Tuleeko muille vatsakivun yhteydessä sellainen kuiva suu ja sylki on pitkää ja venyvää? Outoa mutta kysympä kuitenki kun tuollaisen olen huomannut.

HansuRe: Ruokahalu28.3.2013 21.59
Kyllä vain, paljon vähemmällä syömisellä pärjää, ei vaan ole nälkä!

kuikkisuunoRe: Ruokahalu29.3.2013 0.05
Joo nälkää on kun tietäs vaan mitä syödä ja heikkoa välillä ja kiksi painoo putoo

Täs päivällä syötiin pasta (tärkkelystä ja proteiinjä yhtaikaa) ja mulle tuli raju refluksi että saunominen jäi välistä?!

refluksikurkkuRe: Ruokahalu29.3.2013 9.10
Saturnus, olisikohan tuon ilmiön takana yksinkertaisesti se greliini - hormoonin vajaus tms? Greliinihän on se hormoni, joka pistää "näläntunteen" päälle ja lisää vatsalaukun liikettä/tyhjentymistä, kun taas leptiini peittoaa sen ja saa aikaan "kylläisyyden" tunteen (
greliini tosin näyttää olevan aikalailla mukana vaikka missä vatsakuvioissa).

Ainakin eläinkokeissa 2012 on huomatttu jonkinasteisesti, että refluksitautisilla rotilla (nimenomaan GERD) + liian aikaista täyteliäisyyden tunne, greliini - hommat ei toimi normaalisti ... Luultavammin myös ne, joilla on dyspepsiaa, kärsii myös tästä.

Tutkimuslinkki http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22517773

Esomepratsolin (Nexium) kanssa jossakin tutkimuksessa greliinin taso plasmassa nousi (ja toisissa sitten taas laski) ... jos hormonipuolen juttuja ajattelee, voisiko selittää tuota lääkkeeseen positiivista reagointia??

refluksikurkkuRe: Ruokahalu29.3.2013 9.18
Greliinin lisäämiseksi esim Japanissa ollaan tutkimassa ja tutkittu jo varsinkin dydpepsia - potilailla rikkunshito - nimistä yrttilääkettä, jolla on g:tä lisäävä (ja näin siis myös vatsanliikkeiden lisäävä) vaikutus.

SaturnusRe: Ruokahalu29.3.2013 12.01
Se voi hyvin olla. En olekaan ikinä kuullut tuosta greliinistä. Tosiaan joskus nälkä kuitenkin tulee, mystistä. Ja syön kyllä ihan hyvin, vaikka nälkä ei oliskaan. Eli mitään pahoinvointia tms. ei ole.

refluksikurkkuRe: Ruokahalu29.3.2013 14.01
Liittyyhän tuohan kuvioon tietenkin ilman muuta muitakin tekijöitä, mutta suurin paine taitaa levätä tämän vastaparin greliini - leptiini harteilla. Suht tuoreita tulokkaita, kun ovat vasta 90 -luvulla keksitty. Keskeisiä esim syömiskäyttäytymisen, lihavuus- ja painonhallintatutkimuksen puolella.


Itsellä näläntunne ja ruokahalu on ollut ihan ok eikä r-tautikaan (ruokatorven ulkopuolinen) ja rajoitusten ym kanssa räpeltäminen ole kuviota onneksi muuttanut. Niinkuin tuolla joskus sanoinkin, syön melkolailla tasaisesti (98% kolmen tunnin välein on tarve saada jotakin purtavaa - ja aamulla maistuu ... aluksi lääkityksen takia tunnin odottelu aamiaista oli vähän ärsyttävää).

Näläntunnetta ei tietenkään joskus huomaa, kun on jotain oikein uutta mielenkiintoista (esim viime kesänä keskiaikapuvun tekeminen) tai keskittymistä vaativaa (kadonneiden etsintä) ... jälkimmäisessä kyseisen ilmiön vuoksi tosin jokainen on "velvoitettu" huoltamaan (juoma, ruoka ym) itseään parin tunnin välein ja katsomaan tietenkin vähän muunkin ryhmän perään.

Saturnus, kumpaa tyyppiä olet stressitilanteissa - ali vai ylisyöntiä vai ihan suht normaalia?

SaturnusRe: Ruokahalu29.3.2013 16.14
Ylisyöntiä ehdottomasti ainaki ennen ollut. Nyt en tiedä, kun ei se ruoka oikein maita :D

Mä oon aina ajatellut että nälkä = maha kurnii. Nyt sitä on oppinut, että ei sen niin tarvi olla.

SitrusRe: Ruokahalu31.3.2013 16.11
Mulla oli täysin ruokahaluton ja nälätön kausi. Kesti kuukausia. Kyllä ruokahalu yleisesti on huonontunut. Silloin kun on nielemisvaikeuksia, ei ole yhtään nälkä vaikka maha olisi ihan tyhjä ja olo heikko.

SaturnusRe: Ruokahalu31.3.2013 16.19
Mulla oli tänä aamuna pitkästä aikaa nälkä. Söin kaksi karjalanpiirakkaa. Siis kello 9 jälkeen. Sen jälkeen nälkää ei olekaan sit kuulunut, vaikka en edes syönyt vatsaa täyteen aamulla. Söin puolipakolla pienen leivän äsken. Ei kyllä tulis vaikeuksia laihduttaa, jos olis tarvetta.

SitrusRe: Ruokahalu31.3.2013 18.41
Vaniljajätski maistuu kyllä mulle aina. Jos ei, niin sitten olen kuollut.

SpaaderoRe: Ruokahalu4.4.2013 9.15
Mulla ei ole ruokahalua, kun jotain syö niin alkaa hirveä kuvotus ja mahan turvotus. Mahaa kipristelee ja vääntää ja on sellanen ylen syönyt olo vain söis iha vähä. Somaccia menny jo jonku aikaa.

kuikkisuunoRe: Ruokahalu5.4.2013 16.14
Ehtiikö nykyajan ihminen enää oikeesti ja luonnonmukaisesti kokea nälkää kun ollaan vähän väliä napsimassa jotain suuhun? Ihme ettei kesken yöunienkin heräillä jääkaapille syömään 2-3 x yössä ;-) Ja usein taidetaan vielä syödä liikaa kerrallakin?
Jos näin niin ei siinä vatsaparka ehdi paljoa levähtään..

Ps. Jostain kuulin että mhb (maitohappobakteerit) pitäs syödä aina iltaisin?

HansuRe: Ruokahalu5.4.2013 19.16
Otan aina mhbakteeritabletin illalla viimeiseksi. Semmoisen suosituksen olen saanut.

VaniljaRe: Ruokahalu5.4.2013 19.35
Minä ostin Probimage-nimistä maitohappobakteeria, siinäkins sanottiin että se otetaan iltaisin. Siinä oli ohjeet kuitenkin mukana, että voi ottaa myös aamulla tai päivällä mutta silloin tyhjään mahaan.

kuikkisuunoRe: Ruokahalu5.4.2013 23.40
Ruokahalua riittää liikaakin ja jäätelö sopii aina sekaan :-)

Sini The SomacRe: Ruokahalu9.4.2013 16.36
Kuvotus, ruokahaluttomuus (silti nälkä?) ja turvotus päivittäinen seuralainen. Ikäänkuin olisi jatkuvasti raskaana.

TipsuRe: Ruokahalu23.7.2014 22.29
Ruokahalu poissa, pahaa oloa, kiinteän ruoan nielemisen kanssa
ongelmaa, oksentelua...

Jokox4Re: Ruokahalu3.11.2017 19.35
Meinasi vallan paniikki iskeä kun päätin mennä Kiinalaiseen päivälliselle. Kun 4 "pientä" ruokalajia tuli eteeni niin tuli kamala pelko siitä että en jaksa syödä puoliakaan näistä, sillä oireina on melkein aina nopea ähky tai pahoinvointi ruokailun aikana. No jotenkin ihmeen kaupalla sain melkein kaiken syötyä. Nyt vaan pelkään minkälaiset jälkioireet tulee.

Selkäkipu oli taas läsnä koko ruokailun ajan, saattaa johtua lisätyynyistä joilla korotan nukkuma-asentoani. Vasemmalla sellanen piste lapaluun alla jota tekee mieli venytellä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: