Keskustelu

Auts80Kurkkurefluksi12.9.2012 16.07
Täällä yksi kurkkurefluksista kärsivä. Oireet alkoivat kaksi kuukautta sitten palana kurkussa ja siitä lähtien ovat pahentuneet. Nyt on kurkku todella kipeä ja närästää erityisesti iltaisin, tulee myös paljon happamia röhtäisyjä. Olo on ihan kammottava koko ajan. Kuinka kauan teillä on kestänyt ennenkuin kurkku on rauhoittunut? Itsellä tähystys jo tehty, siinä ei näkynyt kummallisempaa, ph-mittauksessa nousuja oli ja ph hapan. Kurkkulääkärissä olin yksityisellä ja kurkku hyvin punainen, eli kyllä tämä varmaan kurkkurefluksia on. Gastrokirurgin vastaanotto on ensi viikolla. Oireet ovat olleet niin pahat että ottavat kovin henkisenkin jaksamisen kannalle. Olisin ihan valmis leikkaukseen nyt jo. Kunpa vain tietäisi että leikkaus varmasti auttaisi kurkkurefluksiin.

kurkkurefluksiko?Re: Kurkkurefluksi12.9.2012 18.16
Onko sinulla muita oireita tuon palan tunteen lisäksi?
Minulla palan tunne jatkunut jo monta kuukautta ja välillä närästää, lisäksi outo maku suussa ajoittaisen kielikivun lisäksi...
Lisäksi välillä kasvoja ja korvia kuumottaa aivan sairaasti ja lämpö nousee hieman. Kovassa rasituksessa iskee hapen nälkä aivan yllättäen.
Kuulostaako tutulta?

ViurukissaRe: Kurkkurefluksi12.9.2012 23.34
Minulla on myös mitä ilmeisimmin kurkkurefluksi. Palan tunne kurkussa, runsaasti limaa, yskittää, ääni sortuu, äänihuulet saattavat salpautua kesken puheen, mikä on tosi inhottavaa ja ahdistavaa. Ääni on usein käheä. Kärsin kroonisesta kurkunpääntulehduksesta. Muita närästysoireita ovat olleet rintakivut ja sydämen lisälyönnit (tuntuvat muljahduksina rinnassa), sekä ruokatorven kouristelu. Viime keväällä pelästyin tosissani kovaa puristavaa rintakipua ja menin päivystykseen, jossa otettiin sydänkäyrä, mutta sydän oli ihan ok, eli ilmeisesti närästyksestä johtui sekin. Olen 26-vuotias nainen ja refluksia minulla alettiin epäillä noin vuosi sitten, sitä ennen olin saanut elää ihan rauhassa ilman tätä vitsausta. Mietityttääkin miten se yhtäkkiä ilmeistyi minulle. Toki on myönnettävä, että viime vuosi oli stressaava ja se on voinut osaltaan vaikuttaa refluksin laukeamiseen. Lisäksi refluksia esiintyy suvussani (äidilleni on tehty vaikean refluksin takia mahalaukunsuun kiristysleikkaus), joten sukurasitettakin on. Gastroskopia on tehty, jossa selvisi, että minulla on lievästi väljä hiatus, joka sulkeutuu kuitenkin normaalisti ja muilta osin oli täysin normaali löydös. Eli mitään hälyttävää ei gastroskopiassa ilmennyt. Nyt kun äskettäin kävin kurkkulääkärillä, kurkattiin peilillä kurkunpäähän ja lääkäri totesi sen olevan niin tulehtunut refluksin takia, että menee vähintään vuosi ennen kuin kurkkuni alkaa näyttää normaalilta. Hoidoksi määrättiin 40 mg Nexiumia/vrk vuoden ajan. Sitten tutkitaan uudelleen, jos lääkitys ei tehoa ja mahdollisesti vaihdetaan lääkettä ja tehdään ph-mittaus. Tärkeintä on kuulemma kurkkurefluksissa syödä happosalpaajia useita kuukausia taukoja pitämättä, koska jos pitää välillä taukoja lääkkeen syönnissä siitä saatu hyöty nollautuu, eikä kurkku ehdi kunnolla toipua. Tuo on sellainen asia, mitä en aiemmin tiennyt, vaikka olen useilla lääkäreillä ravannut. Vasta nyt sain tietää, että kurkkurefluksissa lääkettä on todella sitouduttava ottamaan monta kuukautta, vaikka ajatus hieman riipiikin minua, kun mielelläni en lääkkeitä söisi, varsinkin kun happosalpaajien pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä kunnolla tunneta. Lääkärini myönsikin, ettei hän mielellään nuorille ihmisille määrääkään happosalpaajia pitkäaikaiseen käyttöön. Vuoden käytön jälkeen olisi ilmeisesti tarkoitus sitten vähitellen laskea annostusta ja lopulta ottaa lääkettä vain tarpeen vaatiessa, kausiluontoisesti. Mutta tosiaan että se kurkku ehtii kunnolla rauhassa parantua, on syytä ottaa sitä happosalpaajaa, minun tapauksessani Nexiumia, pitkäkestoisesti. Tätä kurkkurefluksiin erikoistunut lääkärini minulle tähdensi. Äänihuulia olen hoitanut vesipiipulla, sängyn olen korottanut ja kahvin käyttöä vähentänyt, samaten alkoholin, suklaan ja hiilihappoisten tuotteiden käytön olen laskenut minimiin. Olen ajatellut myös kokeilla Kaufmannin dieettiä, vaikka lääkäri oli sitä mieltä, että siitä saatava hyöty on hyvin pieni. Mutta kaikkeahan voi kokeilla, ei siinä mitään häviäkään, voihan tuo dieetti minulle sopiakin ja omasta olostahan sen sitten huomaa, mikä itselle käy ja mikä ei. Refluksikin kun on niin monin eri tavoin oireileva tauti ja jokaisella vähän erilainen, yksilöllinen vaiva. Ei siis ihme, että ei ole olemassa yhtä patenttiratkaisua tähän vaivaan, joka sopisi kaikille. Mutta kyllä tämä elo kurkkurefluksin kanssa on ollut henkisesti raskasta! Opiskelut ovat sen takia kärsineet, samaten työ. Parisuhdekin on ollut koetuksella. Stressiä pitäisi vähentää, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Leikkausta en halua harkita vielä, kun kerran tähystyksessäkään ei mitään hälyttävää ilmennyt. Täytyy vaan toivoa, että tuo pitkäaikainen lääkitys rauhoittaisi kurkun ja antaisi sille aikaa toipua, ja yrittää sen jälkeen elää terveellisesti turhia stressaamatta ja turvautua lääkkeisiin vain ajoittain.

refluksikurkkuRe: Kurkkurefluksi13.9.2012 9.20
auts80, tsemppiä sen kurkkuoireilun kanssa! Sullahan voi olla kyse vain ohimenevästä jaksosta - toivotaan kovasti niin!


V. 2007 itselläni alkoi lääkitys ja tiukka refluksiremontti (= suurinpiirtein nuo itsehoito- ohjeet tuolta päävalikosta) purra kurkkuoireiluun runsaan kolmen kuukauden kohdalla. Itselläni on tosin täysin äänityö, joka oikeinkin tehtynä/puhuttuna/määränä rasittaa tietyn määrän kurkkua, joten alku oli melkoista tuskaa. Kurkku ärsyyntyi pienestäkin ärsykkeestä (johon normaali ei-tulehtunut kurkku ei reagoi). Muut syyt oli suljettu pois. Tuon lisäksi oli äänipuolen harjoitteet, lax vox ja voice massage käytössä.

Tarkistuskäynnit peilaten, jäykällä skoopilla tai nenän kautta yksityispuolen kurkkulääkärillä (sekä välillä foniatrilla) oli parina ekana vuotena puolen vuoden välein. Kurkun punoitus laski tietyn määrän ja sellaisena se pysyikin viitisen vuotta. Välillä täysi äänilepo (täysihiljaisuus) sairaslomalla tai sitten työn jälkeen.

Lääkityksenä oli Nexium 40 mg ja isompaa annosta pienempiä jaksoja. Ihan eka alkulääkitys oli se puoli vuotta, mitä kv puolella suositaan. GAviscon Advancea (Britanniasta) käytin tieten ajan, koska sen todettiin tutkimuksessa auttavan kurkkuoireisiin estämällä fyysisesti ylösnousua (Tosin en ottanut sitä 5 kertaa päivässä joka syönnin jälkeen).

Henkisesti olin fiksannut vuoteen ajatukset. Luonnollisesti olin pettynyt, kun itselläni lääkityksen tarve jatkui toiveista huolimatta. Ilman lääkitystä olisin varmaankin kuitnekin sairaseläkkeellä - tai sitten jossain pakollisessa uudelleenkoulutusojelmassa, joka ei vaatisi ollenkaan ääntä (???).


Oletko jo alkanut tutustuun noihin itsehoito-ohjeisiin (mm. ruoat, syömistavat, liikunnat, rentoutumiset + stressinhallinnat ym)? Kannattaa yrittää niitä, vaikka se vaikealta tuntuukin alkumetreillä!
Nuo kurkunpäätä rentouttavat keinot on kanssa todella hyviä vaikka ei äänityöläinen olisikaan. Puheterapeutilta (julk tai yksityinen) saa opastusta harjoituksiin.

Jaksamista!

Auts80Re: Kurkkurefluksi13.9.2012 9.37
Mulla ei enää ole palaa kurkussa, mutta kurkku on todella kipeä. Pahinta on se kun ruokailun jälkeen menee ns.tukkoon kun ruokaa/nesteitä alkaa tulla ylöspäin. Hengästyn myös tosi helposti. Olen yrittänyt jättää kaikki ärsyttävät ruoat pois ja syödä hitaasti. Erityisesti tuo hitaasti syöminen tuntuu välillä vaikealta. Stressiä on ollut kovin ja olen välillä mennyt ihan paniikkiin. Nyt yritän lopettaa tupakanpolton ja vaikka siirtyä sähkötupakkaan, jos sekin auttaisi. Mulla Nexium nyt lääkkeenä ja 60mg/pvä annostuksella.

leenaliinaRe: Kurkkurefluksi13.9.2012 12.00
Täälä kanssa kurkkukipuinen.Tosin minulla ei ole palan tunnetta eikä juuri muitakaan oireita.Kauan sai todella syödä happosalpaajaa ja tiukalla ruokavaliolla olin,Koufmannin dietilläkin olin aika pitkään.Minusta muutokset ruokavaliossa oli tärkeitä ja koskaan en voi entiselleen palata.Söin lujasti karviaismarjoja viikonloppuna ja ilmeisesti siitä tuli vähän takapakkia,kait. Minulla on myös kieli kipeä ,diagnoosina on karttakieli.Mutta olen huomannut että happosalpaaja ja ruokavalio auttaa siihenkin. Teillä tuntuu olevan kumminkin osaava kurkkulääkäri?Olen Oulun seudulta etsiskellyt asiaan perehtynyttä.Jos joku tietäis,niin olisin kiitollinen.Tosin menen vielä keskussairaalan kurkkupolille.Kovasti voimia teille.

leenaliinaRe: Kurkkurefluksi13.9.2012 12.15
Täälä kanssa kurkkukipuinen.Tosin minulla ei ole palan tunnetta eikä juuri muitakaan oireita.Kauan sai todella syödä happosalpaajaa ja tiukalla ruokavaliolla olin,Koufmannin dietilläkin olin aika pitkään.Minusta muutokset ruokavaliossa oli tärkeitä ja koskaan en voi entiselleen palata.Söin lujasti karviaismarjoja viikonloppuna ja ilmeisesti siitä tuli vähän takapakkia,kait.
Minulla on myös kieli kipeä ,diagnoosina on karttakieli.Mutta olen huomannut että happosalpaaja ja ruokavalio auttaa siihenkin.

Sinulla tuntuu olevan kumminkin osaava kurkkulääkäri?Olen Oulun seudulta etsiskellyt asiaan perehtynyttä.Jos joku tietäis,niin olisin kiitollinen.Tosin menen vielä keskussairaalan kurkkupolille.Kovasti voimia sinulle...

KristiinaRe: Kurkkurefluksi27.1.2015 13.23
Mikä siis avuksi ja mistä se lima tulee kurkkuun, vai onko se vain tunne limasta?

Koen, että minulla on jatkuvasti limapallo kurkussa, jota en saa alas enkä ylös ja rykimistä riittää.

Monet närästyslääkkeet kokeiltu, mutta niistä on enimmäkseen vain sivuvaikutuksia.

Nukkumaan pääsy on hankalaa, eli yritän nukkua istualtaan, kun muuten tuntuu niin pahalta.

Mikä siis teillä on auttanut kurkkurefluksiin. Eräs ehdotti minulle höyryhengitystä. Voisiko siitä olla apua - tuntuu kyllä oudolta ratkaisulta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten kokeilen sitäkin ja kerron jos auttoi.

JohannaRe: Kurkkurefluksi27.1.2015 17.35
Täällä myös apua kaipaan, vaiva jatkunut nyt n. vuoden. Astmaa epäilty, mutta syytä ei limaisuudelle ja kurkun rykimiselle ole löytynyt.

Nyt onneksi löysin nämä sivut - kiitos! Helpottaa jo kummasti, kun löytää tismalleen samoja oireita potevia kohtalotovereita.

Olen nyt kolme vkoa syönyt Somac 20-40mg kerta pvään ja Gavisconia aina tarpeen mukaan, kun limasta ja kurkun selvittämisestä ei tule loppua. Mutta kertokaa nyt kokeneemmat, että mikä on se paras lääke/lääkkeet kurkkurefluksiin (jos siis olen tautini oikein diagnosoinut ;)) Mitään närästystä en tunne, toki välillä röyhtäyttää ja ylävatsa on täyden tuntuinen.

Kiitos avustanne jo etukäteen!

KristiinaRe: Kurkkurefluksi27.1.2015 18.55
Samoin minullakaan ei ole närästysoireita tällä kertaa. Vähän on kummaa "kutinaa" ruokatorvessa tai liekö sitten keuhkoputkessa - lähekkäin ovat, hankala tietää, missä ne tuntemukset tarkalleen ovat.

Hengittelin pulloon, mutta se ei saanu limaa nousemaan keuhkoista, vaikka joillakin astmaatikoilla se saattaa olla tehokas konsti, joten päättelin, että kurkkurefluksia tämä on tällakin kertaa.

Nenä on tukkoinen, ääni käheä ja korvatkin kipeät välillä. Mistä se lima sinne kurkkuun menee. Tuntuu, että nenästä enimmäkseen, mutta miten ihmeessä se limaisuuden tunne ruokailun jälkeen pahenee. Ei kai se lima ruokatorvesta nouse kurkkuun

Rasittaa, kun limapalloa ei saa sieltä rykäistyä kurkusta ulos, mutta ei se nielemälläkään mihinkään lähde. Apuva siis ja kiitos! :)

juissiRe: Kurkkurefluksi5.5.2015 17.10
Niin, kurkkurefluksiksihan tämä oma vaiva selvästi äityi. Auttaako tähän leikkaus?

iinesRe: Kurkkurefluksi15.5.2015 22.04
Mulla kurkkuoireet helpotti kun nostin sängyn päätyä 15-20 cm ylemmäs ja Somacia syön ajoittain 20 mg päivässä. Näillä olen nyt selvinnyt ja köhiminen loppui miltei kokonaan.

jaanaRe: Kurkkurefluksi13.7.2015 13.00
Minullakin on outoa tunnetta kurkussa.

Jaana Re: Kurkkurefluksi13.7.2015 13.02
Mikä avuksi.

LupiiniRe: Kurkkurefluksi13.7.2015 13.44
Hei teille mahavaivaiset. Minulta löytyi mahasta polyyppejä , barrettin ruokatorvi . Lääkityksenä Esomeprazol 40mg . Olen kärsinyt vaivasta useamman vuoden. Aloin käyttään Gastronel kapseleita ja ne toi ison avun mahavaivoihini . Tähystys tehty alkuvuodesta ja seuraava kolmen vuoden päästä .

PäivänkakkaraRe: Kurkkurefluksi13.7.2015 21.41
Minulla oli viime syksynä flunssa joka oli erinlainen kuin ennen. Kurkku oli kipeä vain päivän kaksi ja nuhaa pari päivää. Sitten alkoi kokopäivänen liman eritys. Otettiin verikokeet ja keuhkokuvat. Verikokeet ok paitsi että hinkuyskä arvo oli koholla. Keuhkoissa joitakin plakkeja, joista ei kuulemma tarvi olla huolissaan. Olen käynyt omalla lääkärillä, työterveyslääkärillä, kurkkutautilääkärillä, ja keuhkotautilääkärillä. Keuhkotautilääkäri oli sitä mieltä että limaneritys on vielä hinkuyskästä johtuvaa. Hinkuyskää ei ollut sillai että olisin" hinkunnut", en edes tiennyt sen olemassa olosta.Mutta tämä kohta vuoden vaivannut limaneritys. Välillä lima on sitkeää ja välillä juoksevaa kuin vesi. Yöllä ei lima haittaa eikä heti aamusta mutta pikkuhiljaa päivää kohden limaneritys alkaa. Joskus pallean seudulla tuntuu möykyltä. Närästystä ei ole.Fyysiseen kuntooni asia ei ole haitannut.Mutta jotenkin tuntuu että koko elämä pyörii liman ympärillä ja kokoaikaisen rykimisen. Onko muita tälläisiä rykijöitä?

tinttunenRe: Kurkkurefluksi5.9.2016 19.42
heippa, kyselen teiltä viisaammilta neuvoa näihin oireisiin. Mulla siis ollut vuoden päivät äänenkäytön ongelmia. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana äityneet niin pahaksi ettei puhumisesta meinaa tulla mitään. Ääni on käheä, katkeilee ei kanna, on puristeinen ja rykimitä ja kurkun selvittelemistä joutuu tekemään koko ajan. Ääni on paineessa ja nuhaisen kuulonen. Limaa on kurkussa vähän väliä. Närästystä ei ole ollenkaan. Kävin yksityisellä kurkkulääkärillä viime kevät talvena joka totesi että kurkunoääni on harvinaisen kuiva mutta ei tulehtunut. Pelkäsin toki useamman vuoden tupakoineena että onko minulle tullut syöpä tms. mutta peilillä kurkkuun katsoessa ei kuulema mitään siihen viittavaa. Lääkäri käski ostaa vesipiipun ja totesi kesän kosteuden auttavan kurkkuoireiisiin. no ei ole auttanut. Nyt töissä ollessa kostean kesän jälkeen äänen tuotto hyvin hankalaa. Näin työpäivän jälkeen ääni ihan paineinen ja puristeinen. Voisiko kyseessä olla kurkkurefulksia vai jotain pahempaa? Olen menosa kuun loppupuolella vihdoin saamalleni ajalle keskusairaalaan kurkku-nenä lääkärille joka toiv. tähystää kurkunpään. Tk lääkäri ei peilillä nähnyt mitään poikkeavaa. Kurkku tuntuu kuivalle koko ajan.

olisiko tosissaan kyseessä refluksia ilman närästysoireita vai jotain vakavampaa? suunkin limakalvot tuntuvat todella todella kuiville... :(

JeppeRe: Kurkkurefluksi7.9.2016 7.21
Tinttunen, kuvasit hyvin oireita, niin että voisi olla oma kertomukseni. Tämä tauti on meillä kaikilla erilainen, ja voi olla hankala löytää kahta samanlaista näistäkään kertomuksista. Mukava tavata kohtalotoveri - ja silti jossain kohdassa tiemme ovat erilaiset.

Minullakaan ei ole poltetta rinnassa eikä ruokatorvessa (närästys). Äänioireet ovat pahat, ja iän mukana refluksi on lisääntynyt. Mahan sisältö tulee siis ylös, kurkkuun ja jopa suuhun. Vielä 2010 pidin ääniongelmaa vain sisäilman aiheuttamana, nyt tiedän, että mukana on koko ajan ollut refluksitauti.

Itse puhetekniikka on minulla kunnossa, ja toki äänen kuntoutuksesta ja puheterapiasta oli lisäapua.

Kertomuksesi on juuri sellainen, minkä olisin voinut kirjoittaa 25-vuotiaana. Sen jälkeen refluksi tuli näkyviin ja lisääntyi, karsin ruokavaliota kovemmin ja kovemmin 30 vuotta, ja yritin lääkkeillä kahdeksan vuotta.

Lopulta ratkaisu oli fundoplikaatioleikkaus kaksi viikkoa sitten, kun lääkkeet eivät riittäneet. Foniatri neuvoi varautumaan siihen, että kokonaan oireet eivät katoa. Aika näyttää.

MökkipuutarhuriRe: Kurkkurefluksi7.9.2016 9.41
Kukaan ei ilmeisesti ole löytänyt keinoa millä sen liman saisi nielusta pois. Ei ainakaan tällä palstalla ole yhtään vihjettä siihen. Itselä palan tunne kurkussa ja limaa nielussa, ja ainaista rykimistä. Joskus oireita enemmän, joskus vähemmän.

KurkkurouvaRe: Kurkkurefluksi13.11.2016 18.32
Moikka. Minulla kokeilu menossa. Juon pari kertaa päivässä vihreää teetä, johon vuolen tuoreesta inkivääristä lastuja ja annan hautua muutaman minuutin. Ranixalia olen ottanut kerran päivässä 150 g. Illalla maitohappobakteeri. Ei mitään vitamiineja, jotka voisi ärsyttää mahaa, ja refluksi ystävällinen ruoka. Ei maitoa. Ei viljoja. Liman määrä on vähentynyt huomattavasti. Kurkun järkyttävä kuristaminen helpottunut. Minulla Somac ja Esomeprazol pahensi oireita, limaa niin paljon, että siihen oli yöllä tukehtua. Ja mahan sisältö alkoi nousemaan ylös. Se kuristus oli niin paha, että olin ihan loppu. Kyllä kurkku tuntuu edelleen oudolta, mutta huomattavasti parempi on. Olen 5 päivää inkivääriteetä juonut ja ranixalia ottanut. Ja olo on niin helpottunut.

ViljamiRe: Kurkkurefluksi17.11.2016 15.07
Maidon pois jättäminen kadotti liman nielusta pyörimästä. Ja siis totaalinen poisjättö eli ei mitään missä on maitoa.

JoelRe: Kurkkurefluksi22.1.2018 15.06
Hei! Vieläköhän tätä ketjua luetaan..? Minulla on ollut ainakin viime syksystä lähtien monenlaisia oireita, joihin en ole saanut selitystä. Mm. seuraavaa:
- palan tunne kurkussa, ahtauden tunne
- välillä jopa kauluri / kaulaliina kaulalla on tuntunut ahdistavalta
- nielemisvaikeudet, kipukin nieltäessä joskus
- nielu AINA ärtyneen näköinen
- äänen helppo käheytyminen
- hengittäminenkin varsinkin päätä taittaessa esim tyyny niskan takana usein hieman hankalampaa / tuntuu, että happikin liikkuu ahtaamman reiän läpi
- aika paljon limaneritystä.

Ja nyt ihan viimeisen parin viikon aikana olen alkanut epäillä mahdollisesti refluksia, koska on selvästi pari kertaa tapahtunut niin, että tämän ahtauden yhteydessä on tuntunut, niin kuin ruokaa liiikkuisi ylöspäin kurkussa tai ruokatorvessa ja jopa lähestulkoon "tihkunut" jotakin suuhun.

Voisikohan tämä olla kurkkurefluksia / refluksitautia? Lisäksi (en tiedä, ovatko relevantteja) vuosi sitten talvella minulla oli monta kuukautta outo vaiva, johon en saanut selitystä. Päänsäryt olivat todella kovia, korvissa rutisi ihmeellisesti aina salilla ponnistaessa, korvat soivat todella kovaa ja kuulo heikkeni selvästi tilapäisesti.

Syksyllä otettiin kaikenlaisia verikokeita

JoelRe: Kurkkurefluksi22.1.2018 15.07
...esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja tulehdusarvojen osalta, mutta kaikki tulokset + nieluviljely olivat normaaleja.

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi4.2.2018 20.53
Kertokaa vielä, mitä voi syödä? Mun kurkku on kuin raastinraudalla vuoltu. Lääkitys on ja palantunne on poissa mutta tämä kirvely. Ihan verta tulee. Joku kertoi että maitotuotteet ja viljat pois. Luulin että esim. Jogurtti auttais .

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi8.2.2018 14.37
Täällä myös yksi case. Ikää 32v, nainen. Oireet alkoivat 11/2015, tai oikeastaan tuo ainoa oirea, palan/roskan/karheuden tunne ylänielussa tyhjää niellessä. Ääni käheytynyt työpäivän loppua kohden pitkään mutta olen sen laittanut homeisen rakennuksen piikkiin. Välillä röyhtäyttelee ja sen aiheuttavay ruoat ja juomat tunnistan.

12/2016 kävin yksityisellä KNK-lääkärillä joka katsoi peilillä, arytalue helakka ja sanoi olevan selvästi refluksia eikä tarvetta tähystää. Nexium 40mg ×1 alkoi mutta oireet eivät hävinneet. 3/2016 tutkittiin vielä helikobakt. jne. Taisi olla jotain muitakin lääkekokeiluja tuossa talvella.

5/2016 lääkkeet vaihtui Omeprazol 40mg×1 koska raskauduin vihdoin kolmannen IVF-hoidon tuloksena. Kesällä 2016 kävin taas yksityisellä koska raskaushormonit varmaan edesauttoi tajutonta pelkotilaa siitä että mulla on kuitenkin kurkussa syöpä ja kuolen ja lapseni jää ilman äitiä. Samat löydökset peilillä +granuloomaa. Ei tarvetta tähystää edelleenkään. Kurkkutuntemus pysyi koko ajan, välillä tuntui vain että kurkussa jotain möhnöä ja pahimmillaan tosi terävä lähes kipumainen tunne niellessä. Kesällä 2017 takaisin Nexium kun imetys loppui. Siitä asti sillä tiellä.

12/2017 kävin taas yksityisellä, eri KNK-lääkäri tällä kertaa mutta HUS:n syöpälääkäri hänkin. Olin syönyt ennen käyntiä Nexiumia annoksella 80mg/vrk jolla ei eroa aikaisempaan oirekuvaan. Lääkäri oli hyvä, rauhoitteli ja lievitti syövän pelkoani. Ei nähnyt muuta kuin helakan arytalueen, mikroskopoidenkaan ei granuloomaa. Laaja kaulan uä ja gastroskopia nyt. Skopia tehdään huhtikuussa julkisella ja YTHS tekee tässä kuussa kaulan ultran. Lääkäri oli sitä mieltä että oireen hoito ei nyt auta kun 2v olen happosalpaajia syönyt. Sanoi että skopiasta voisi löytyä löysä mahanportti joka varmaankin sitten operoitaisiin tai tujumpaa lääkitystä vaativa esofagiitti.

Mietin että niinkö se nyt on että kahden vuoden oireilulla happosalpaajista huolimatta täytyy löytyä jotain muuta kuin "vain" refluksi? Ahdistaa taas kamalasti. Olen luottanut kahteen yksityiseen KNK-lääkäriin kun eivät ole aikaisemmin halunneet tähystää. Mitä jos sieltä nyt löytyykin jotain vakavaa ja olen juuri tullut pienen tytön äidiksi.

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi8.2.2018 17.11
Onnea uudelle äidille! Älä turhaan stressaa. Nauti vaan pikku tytöstäsi. Tiedän pelontunteen ja se on kamalaa, mutta kun se ei auta, tekee vaan ahdistuneeksi olon. Mulla on ihan verta tullu kurkusta mutta olen yrittänyt syödä neutraaleja ruokia ja eikä lisäaineita. Mutta välillä lipsuu niin kipeäksi tulee. Onneksi minullakin on mahalaukun tähystys tulossa. Oon

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi8.2.2018 21.43
Mä oon huomannu että ruoista lähinnä tomaattipohjaiset jauhelihakastikkeet ja pussinuudelit liemen kanssa aiheuttaa selkeästi röyhtäilyä. Juomista valkoviini ja kuohuviini on sellaisia, että seuraavana päivänä yhdenkin lasillisen jälkeen palantunne on tosi pahana. Muuten vähän vaikea sanoa kun tunne on siis koko ajan, välillä ehkä just tuntuu vain pehmeältä mömmöltä ja välillä ihan että ois joku vierasesine kurkussa. Jaksoin kokeilla kaikkia ruoka-aine välttelyjä jne sen ekan vuoden ajan mutta sitten kyllästyin kun mikään ei tuntunut auttavan pätkääkään. Nyt kun kurkku oli tammikuussa hetken aikaa ehkä vähän parempi niin olin vältellyt kaikkea muuta alkoholia paitsi punaviiniä. Enkä siis todellakaan paljoa enkä usein juo mutta joka viikko kyllä viikonloppuna lasin-kaksi viiniä ruoan kanssa. Jätinpä senkin pois josko olisi apua. Ehkä olikin vähän ja silloin meni nexium 80mg/vrk. Nyt olen ollut pari viikkoa ilman lääkkeitä reseptisekaannuksen takia joka korjattiin vasta eilen, siksikin kurkku ehkä meni taas pahemmaksi. Huomenna taas pääsen jatkamaan ja tuolla 80mg/vrk mennään tähystykseen asti eli huhtikuulle.

Kiitos tsemppaavasta viestistä, tsemppiä myös sulle. Olen täällä käynyt lueskelemassa forumia silloin kun on epätoivoinen ja pelokas olo, on auttanut kun kuulee että muilla samaa vaivaa ja ollut pidempäänkin, lääkkeet ei auta ja skopiakin ollut puhdas. Että vaikka tuntuu itsestä tilanne siltä että jotain täytyy olla pahasti vialla ja varmasti teen kuolemaa niin ei sen tarvitse niin olla. Auttaa taas jaksamaan. Silti välillä on epätoivoisia hetkiä skopiaa odotellessa.

AnneRe: Kurkkurefluksi11.2.2018 5.16
Oma kurkkurefluksini alkoi muutamia vuosia sitten, on tähystetty pari kertaa gastroskoopilla ja nasofiberillä (itseasiassa nasofiberillä neljä kertaa...), tutkittu ja ihmetelty, kokeiltu eri lääkkeitä (lähinnä siis eri valmistajien happosalpaajia, toisilla kuulemma kun auttaa joku valmiste toista paremmin), ja nyt tammikuussa todettu että on vaan pirun sitkeä kurkkurefluksi,kuulemma erittäin hankala ja ikävä vaiva kun happosalpaajat ei tahdo oikein auttaa siihen.

Ruokavaliolla on erittäin iso merkitys, samoin toki mitä juot. Ja se stressi...kyllä se vaan tahtoo noihin nielun alueen oireisiin vaikuttaa todella suuresti.

KikuziRe: Kurkkurefluksi21.2.2018 21.59
Taitaa nuo pelot olla niin olennainen osa tätä tautia, että jospa niistä pääsisi eroon niin paranisiko koko refluksi..? Itse en ainakaan tiedä kumpi on muna ja kumpi kana...pelot itselläni ovat lamaannuttavia, inhottavia ja vaikka olen melko varma että ne ovat täyttä puppua, hiipivät ne mieleeni alati. Haluaisin rauhoitella teitä kaikkia, mutta mitenkä rauhoitan itseni? Onko kellään siihen keinoa?

Voi kunpa lääkärit hoitaisivat kokonaisuutta ja huolehtisivat myös henkisestä hyvinvoinnistamme.

Susanne SuhonenRe: Kurkkurefluksi22.2.2018 9.34
Onkohan jollain kokemusta, että verenohennuslääke Xarelton lisäisi refluksioireita ? Itselläni aloitettiin kyseinen lääke kolmisen kuukautta sitten ja jo hyvällä mallilla oleva kurkkurefluksi äityi ihan hurjaksi. Lääkityksenä Pariet 20mg. Meinaa hermo mennä tähän kröhimiseen.

KöhäkurkkuRe: Kurkkurefluksi22.2.2018 9.37
Onkohan jollain kokemusta, että verenohennuslääke Xarelton lisäisi refluksioireita ? Itselläni aloitettiin kyseinen lääke kolmisen kuukautta sitten ja jo hyvällä mallilla oleva kurkkurefluksi äityi ihan hurjaksi. Lääkityksenä Pariet 20mg. Meinaa hermo mennä tähän kröhimiseen.

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi28.2.2018 21.28
Voi huoh ja apua. Kävin hakemassa YTHS:n kautta lähetteen lääkäriltä kaulan ultraan ettei tarvitse yksityiselle maksaa. Hän on itse tehnyt yli 5000 gastroskopiaa ja tarinani kuultuaan sanoi että hän on lähes varma ettei multa tule löytymään refluksia ollenkaan. Hän on tutkinut lukuisia palantunnekurkussa eli globus-potilaita ja sanoi ettei ole yhdessäkään skopiassa löytänyt tämän oireen takaa refluksia. Jos siis pelkkä glodusoire eikä mainittavia närästysoireita. Olen taas ihan pihalla. Yli 2v olen syönyt isoilla annoksilla happosalpaajiko turhaan ja väärään vaivaan mahdollisesti. Sain ohjeeksi purkaa nyt nexiumin kokonaan pois asteittain ja odotellaan sit skopia. Ultrassa ei ollut mitään. Ja mitä sieltä skopiasta löytyy jos ei refluksia. Lääkäri onneksi sanoi samaan hengenvetoon että ei hän ole pahanlaatuisuuksiakaan löytänyt globusoireisilta. Sanoi ettei löydy mitään.

Nyt kun vähennän nexiumia niin närästysoireita tai lähinnä röyhtäilyä on mutta lääkäri sanoi että se johtuu siitä kun mun vatsa on ollut 2v hapoton niin siihen luonnolliseen hapokkuuteen palautuminen voi tuoda mukanaan alussa refluksioireita. Kyllä on taas hämmentynyt olo kun kaikki lääkärit sanoo eri asioita.

KristaRe: Kurkkurefluksi12.4.2018 18.31
Onkos tällä rintamalla mitään uutta? Onko Refluksi tai jotain muuta päässyt jo tähystykseen?

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi13.4.2018 15.37
Minä kävin tähystyksessä ja minulla on palleatyrä. Aamulla kun herään, minulla on kurkku rauhoittunut mutta kun otan lääkkeen ja juon vettä, nii terve kurkkukipu ! Siitä se alkaa, pelkästä veden juonnista Yritin tiedustella ett ei se varmaan pelkällä lääkityksellä ja ruokavaliolla parane kun tässä on neljä kuukautta yritetty ja parannusta ei ole tullut, joten eikö voisi suunnitella leikkausta. joten syön lääkkeitä vielä kuukauden ja jatkan ruokavaliota: kasviksia ja proitsua.... ja sitten mietitään että voisiko leikata.

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi14.4.2018 9.58
Täällä odotellaan aikaa tähystykseen edelleen. Nexiumin olen jättänyt jo kokonaan pois, kurkku ennallaan eli palantunne välillä voimakkaampana ja välillä lievempänä mutta on siis edelleen. Huomaan kyllä että stressiaikoina pahenee.

ÄippäRe: Kurkkurefluksi20.4.2018 19.35
Uutena mukanaan keskusteluun. Minulla kielen ja nielun polttelua, suunlimakalvojen arkuutta, palan tunnetta kurkussa ja rinnassa. Karttakieli, ärtyneensuolen oireyhtymä ja astma sekä allergioita. Mahan turvotukset saatu kuriin foodmapp ruokavaliolla. Ja somac auttoi osittain oireisiin mutta ei missän nimessä poistanut niitä. Nyt Nexium käytössä. Lääkärit ymmällään ja tarjoilevat koko ajan vaihtoehtoa että päässä vikaa. Nyt löysin ylihammaslääkärin joka uskoi itse tekemääni diaknoosiin kurkkurefluksista. Gastrosgopia 8.5.2018 ja mitäs sitten? Yksityiselle vai taas vaan odottelemaan että jotakin kiinnostaisi minun psyykkikinen ja fyysinen vointini. Kolme poikaa 7v, 4v ja 1v. pitävät elämässä kiinni ja omat vanhemmat auttavat paljon kun pääni hajoilee. Keskimmäiset pojat sairastelleet paljon ja miehen yrittäjäksi ryhtyminen nosti stressiä paljon.

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi21.4.2018 6.31
Hei äippä. Stressi on se joka minulla pahentaa oireita. Myös Sokeri, karkki ja valkonenjauho, leivokset. Sepä se kun ahdistaa niin syö sit jotain hyvää niin kurkku on kuin raastinrauta! Sekin ahdisti Kun tuli aika että jätän aamukahvin pois, en syö mitään sokerista, ei edes hedelmiä, viljoja
Ei ollenkaan. Lääkärin määräyksestä. Mutta se autto vaan siihen ettei kurkku ollut vereslihalla mutta edelleen oli kipeänä. Minulla on kyllä palleatyrä ja olen huomamnut että mahahapot nousevat kurkkuun vaikka juon vettä. Sen takia syön nyt Terveellisesti mutta monipuolisesti enkä stressaa itteäni sen syömisen kans niin jotenki palan kurkussa pystyy myös unohtamaan. Myös syvään hengitykset auttaa. Mutta minulla voi olla edessä leikkaus, koska ruokavalio ja uudet elämäntavat eivät ole auttaneet. Tsemppiä sinulle ja relaa. Älä ajattele niin helpottaa. tämä on inhottavaa kun minustakin tuntuu että lääkärit eivät usko että kurkku on kipeä.

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi3.5.2018 15.47
No niin, tähystys tehty eilen eikä mitään löytynyt. Ei mitään refluksiin viittaavaa eikä muutakaan. Palan tunnetta pidetään nyt toiminnallisena ja seuraavaksi lähete fysioterapiaan ja hierontaa suositeltiin. Tämä vaiva (globus) saattaa kestää vuosiakin, keskinmäärin menee itsekseen ohi 2v kuluessa (minulla ollut 2,5v). Olen ihan tyytyväinen, ettei refluksia lopulta löytynytkään vaikkakin vähän harmittaa että vaivaa ollaan koko ajan refluksina hoidettu ja yli 2v olen syönyt Nexiumia/Omeprazolia turhaan ja isoilla annoksilla, ainakin vuoden ajan 80mg/vrk. Itse olen koko tämän ajan (lääkärissä käynyt 6kk välein) kysellyt pitäisikö tähystää eivätkä lääkärit ole suositelleet "koska on varmasti refluksi". Ja siis oireina lähinnä vain palan tunne ja peilitähystyksessä ärtynyt aryt-alue. Tähystävä lääkäri sanoi että kurkunpää on ärtynyt varmasti jo vain siitäkin että nieleskelen koko ajan kun tunnustelen ja stressaan sitä palan tunnetta. Sanoi että toisilla myös on vaan punertavampi limakalvo kurkunpäässä kuin toisilla, että näillä oireilla olisi ollut perusteltua tähystää jo 6kk lääkekokeilun jälkeen ihan vaan jotta nähdään hoidetaanko oikeaa vaivaa. Mua pidettiin 2,5v refluksipotilaana vaikken ole sitä missään vaiheessa ollutkaan. Tuntuu kuin olisin saanut elämän takaisin. :)

refluksikurkkuRe: Kurkkurefluksi23.5.2018 23.30
Refluksi tai jotain muuta, nyt on kyllä kerrottava se, että tähystys ei poissulje refluksitautia ollenkaan ... vaan pelkästään sen erosiivisen muodon. Refluksin poissulkemiseksi sinulle pitäisi tehdä varsinainen refluksia mittaava testi eli 24h ph mittaus. Ja jotta saataisiin kaikki ylösnouseva kirjattua ylös, sen pitäisi oikeastaan olla 24h ph imepdanssimittaus.

RentukkaRe: Kurkkurefluksi25.5.2018 8.18
Sepä hyvä asia, että refluksia ei siis löytynytkään, vaikka on oireita, mm. palan tunne kurkussa.
Oletko kokeillut olla ilman lääkettä tämän 2,5 vuoden aikana? Jos Sinulla ei ole refluksia niin luulisi, että lääkkeen poisjättö ei tilannetta pahenna, se palantunne on siellä kurkussa, mutta eipä tilanteen luulisi pahenevan vaikka jätät turhaan ? syömäsi lääkkeen tauolle. Lopetus on hyvä tehdä kuitenkin hitaasti, koska vatsa on alkuun aika hapoton.
Itselläni oli vuosia, kymmeniä, palantunne kurkussa, silloin ei refluksista mitään edes puhuttu. Ja alkuun, kun lopulta kävin lääkärissä ekassa tähystyksessä ei ollut mitään poikkeavaa. Eikä toisessakaan, vasta kolmannessa tähyssä sanottiin löysästä sulkijasta. Aikaa on kulunut liki 30 vuotta. Nyt tehtiin neljäs tähystys jossa ei onneksi mitään muutoksia ollut edelliseen.
Itse aikoinaan pärjäsin palantunteen kanssa ruokavaliolla aika hyvin, en syönyt niitä ruokia joista tuli huono olo. Valinnat tein ihan itse, koska ei muuta tietoa ollut.
Jälkeenpäin olen ajatellut, että se reffu oli minulla jo silloin nuorena, sitä ei vaan löydetty. Eikä se ollut niin paha, pärjäsin ilman lääkkeitä, tosin väliin otin rennietä ja samariinia ja valitsin ruokia mitä söin.
Muistan kuitenkin, että se palantunne oli tosi ahdistava tunne, koska väliin olin ihan varma, että kurkussa on vähintään syöpä tai jotain muuta pelottavaa kun pala ei lähtenyt yhtään mihinkään.
Vasta tämän nykyisen lääkityksen myötä palantunne hävisi noin 5 vuotta sitten ja jos vähennän lääkitystä niin palantunne palaa kyllä, vallankin jos syön epäsopivaa.
Tämä on minun kokemukseni, Sinulla voi olla jotain ihan muuta ja mikä parasta ei ehkä reffua lainkaan, kukapa tietää?

Rakenteellinen_Re: Kurkkurefluksi25.5.2018 17.35
Rentukka ja refluksikurkku, kirjoitatte tosi osuvasti, olen samoilla linjoilla. Lääkäreissä on eroa, kuten Rentukka kertoi sekä Refluksikurkku on oikeassa tuosta erosiivisesta muodosta jne.
Mulla kanssa alkoi koko kurja tauti kurkku-oireina, ei ollut muuta kuin vatsakipuja ja törkeä palantunne. Siitä ne sitten lisääntyivät.
Mulla palantunnetta aiheuttaa allergiat, joista tuo reflu ja gastriitti johtuu. Se neste nousee painamaan ruokatorvea ja kurkunpäätä ja vaikka koittaa rykiä mitään ei tule kunnolla ylös, mutta jos saa röyhtäistyä niin helpottaa ja kohta on taas se pala siellä tuntumassa.
Mulla tuntuu allergialääkkeet auttavan tuohon vähän, mutta happosalpaajakin on sitä kiristyksen tunnetta auttanut. Nyt vatsataudissa ollessani, sain sen jälkeen taas kurkkuoireet palaamaan jotka oli muuten pitkään poissa, syömällä paprikaa. Paprika on muutoinkin alkanut kutittelemaan suuta ja ahdistamaan henkeä, kai jotain siitepölyristiallergiajuttua, että voi olla ettei näin kesäisin sitäkään voi syödä.
Tuo kurkkuoire on siis aika moninainen ja joskus ne refluksin oireet tuntuu vaan enemmin siellä kurkussa kun muualla.

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi25.5.2018 20.19
Joo, iloitsin turhan aikaisin. Oli vain kovin ihanaa olla pari päivää ilman mitään diagnoosia ja normaali terve nuori nainen. Lääkäri soitti koepalavastaukset ja limakalvorajan toisesta näytteestä löytyi runsaasti eosinofiilejä. Muualla ei mitään. Patologi lausui että sopii eosinofiiliseen esofagiittiin. Tosi kiva. Lääkäri oli kuitenkin eri mieltä koska en millään tapaa sovi potilasprofiiliin ja refluksihan voi vähäistä eosinofiililöydöstä aiheuttaa. Taas Nexiumia, nyt 2kk 80mg ja jos oire jatkuu niin uusi skopia syksyllä jolloin useasta eri tasosta ruokatorvea näytteitä, nyt oli vaan ne rutiinit otettu. Jos sitten löytyisi useammista näytteistä eosinofiilejä niin sitten aletaan hoitaa sitä eli käytännössä ruoka-aineiden poisjättöä ja yritetään löytää syypää siten. 24 ph-mittaus sit kans syksylle jos oire ei hellitä. Olen skeptinen että Nexium auttaisi kun olen sitä syönyt pari vuotta jo ja välillä pari viikkoa kerrallaan 80mg/vrk. Mutta kokeillaan nyt sitten. Päätin myös kokeilla tähän samaan syssyyn gluteenitonta tai ainakin vehnätöntä ruokavaliota kun olen lukenut monien saavan siitä apua. Nyt kun olen seurannut niin kurkku on pahimmillaan aina jos olen edellispäivänä syönyt normaalia enemmän vehnää sekä välittömästi esim vehnäpatongin syömisen jälkeen. Palaan kiltisti sairaaksi ihmiseksi, mutta olipa mukavaa olla terve pari päivää.

Rakenteellinen_Re: Kurkkurefluksi25.5.2018 22.49
Joo tuo eosinofiilinen viittaisi nimenomaan allergiaperäiseen oireiluun. Mulla ei ole tuota löydöstä, mut koko vatsa oli tulehtunut ja multa löytyi ärsytystyyppinen krooninen gastriitti sekä ohutsuolesta ärsytystä. Lisäksi rakenteellisesti väljä sulkija ja sen toiminta oli vähän hidasta, muttei se ollut kuitenkaan täysin toimimaton.
Mulle ei kukaan puhunut allergioiden mahdollisuudesta sanallakaan, kunnes tänä talvena olo huononi suunnattomasti korkeasta lääkityksestä huolimatta. Kurkkuoireiden lisäksi oli ties vaikka mitä oiretta ja ajattelin jo etten huomista näe, vaikka olen minäkin nuori ainoastaan 22..
Liuta muita allergioita on taustalla ja viimeisenä keinona ajattelin jättää viljat sekä maidon ja paraneminen oikeasti alkoi. Toki oireita tulee edelleen stressistä ja sitten tietysti jos syön jotain sopimatonta kuten kotimaisia viljoja. Minulle ei siis käy kotimaiset viljat eikä riisi, maissi pieninä annoksina vaan. Eikä maitoproteiinia sisältävät myöskään. Mulla kaikki tulehdus vatsalla johtuu näistä viivästyneistä allergioista, joiden tutkimisessa verikokeet ei oikein auta.
Muutenkin refluksioire on aina oire jostakin ja sen syy pitäisi voida löytää 🤔 hienoa, että sulla kuitenkin syy kurkkuoireille löytyi ja pääset varmaan niistä eroon oikean hoidon avulla 🙂

Refluksi tai jotain muutaRe: Kurkkurefluksi17.7.2018 10.05
Lopetin juuri tuon tähystyksen jälkeen määrätyn 2kk Nexium 80mg. Kurkku oli ihan sökönä koko kuurin ajan kun tuntui että juuri ennen tähystystä ja sen jälkeen ennen tuloksia oli jo suht hyvä. Eli ei Nexiumista ainakaan ole mitään hyötyä, nyt en kyllä enää ikinä syö yhtäkään tablettia sitä kun tuntuu vain tekevän kurkusta pahemman.

Gluteenittomalla olen ollut kuukauden mutta en kovin säntillisesti. Ei mainittavaa apua siitä mutta toisaalta vasta nyt olen ilman lääkettä joka tuntui pahentavan oiretta. Tein typerästi ja lopetin suutuspäissäni viikko sitten Nexiumin seinään enkä asteittain, se nyt tällä hetkellä aiheuttaa varmaan sen että vesikin jo närästää selkeästi. Mutta menee varmaan ohi kun vatsan hapokkuus normalisoituu.

Laajennan ruoka-aineiden karsimisen nyt kaikkiin viljoihin, jätän myös riisin ja maissin sekä maitotuotteet. Vain kasviksia ja proteiinia. Ja alkoholi jää. Se kyllä kirpaisee kun rakastan hyviä viinejä. Nyt olen vielä Saksassa lomalla ja täällä ruoka/juomavalion toteuttaminen on hankalaa koska tässä vuoristokylässä ei saa juuri mitään gluteenittomana. Ja haluan juoda oluen hellepäivänä tai viinilasin illallisella, olen heikko. :D Ehkä nyt kärvistelen vaan ja viikon päästä ruokavalio täysremonttiin. Yritän nyt ruokavaliolla hoitaa tilannetta ja jos ei auta niin syyskuulle uudestaan lekuriin. Aion kysyä onko uusi tähystys todella tarpeen vain jotta nähdään löytyykö eosinofiilejä muiltakin ruokatorven tasoilta koska löytyy tai ei niin käsittääkseni ruokavalio ja ruoka-aineiden karsinta on se mitä kannattaa kummassakin tapauksessa tehdä.

Leikkausasioihin en ole perehtynyt eikä kukaan ole niistä minulle puhunutkaan. Vaikka tähystyksessä mahanportti onkin kunnossa niin voiko tuo 24h ph-mittaus antaa tuloksia joiden perusteella voisin hyötyä leikkauksesta? Vai onko tapauksessani vain yritettävä elintavoilla ja ruokavaliolla saada apua? Kiitos jos joku jaksaa jakaa tietoaan tai kokemuksiaan. :)

VaniljaRe: Kurkkurefluksi17.7.2018 12.49
Ei se välttämättä tarkoita että tarvitsee lopun ikänsä karttaa viiniä. Minä olin reippaasti yli vuoden ilman alkoholia, mutta sitten kun toivuin kamalista oireistani olen hyvin voinut nauttia viinistäkin ilman ongelmia. Oluesta pidän myös. Ruokavalion avulla toipuminen on tarkkaa puuhaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Minullakin oli noita kurkkuoireita, liman nousua, kaulaan sattui ja säteili kasvoihin asti, ääni käheänä ja kurkku ja kieli paloi hapoista rikki. Diagnoosina löysä vatsanportti joka aiheutti ongelmat. Ei vain aiheuta enää.

Edelleen noudatan ruokavaliotani, enkä siitä enää luopuisi. Rajoitteita ei ole enää paljon, joitain kuitenkin. Viljat palautin takaisin ruokavaliooni, maitotuotteet ovat kyllä vähissä, käytän satunnaisesti hapanmaitotuotteita.

Kannattaa kokeilla ruokavaliota, helppoa se ei ole, kokeilemalla saa selville mikä kenellekin sopii. Mitään kaikille yhteisesti sopivaa ruokavaliota ei ole. Mutta siis kannattaa kokeilla, jaksan edelleen iloita oireettomuudestani, niin kauheita ja elämää rajoittavia nuo ireeni olivat. Onnea ruokavalion muutoksiin!

RentukkaRe: Kurkkurefluksi17.7.2018 15.34
Vanilja, kiitos taas viestistäsi, löysä vatsanportti on minullakin ja hitaasti, tosi hitaasti on toipumista tapahtunut ja välillä tullut niin takapakkia, että auts.
Viestisi on hyvä muistutus siitä, että kaikki on mahdollista.

RentukkaRe: Kurkkurefluksi17.7.2018 16.44
Lisäys edelliseen, kun vain jaksaa uskoa, että parempaa on edessä. Luotto on vaan välillä tosi lujalla, kun oireet pahenevat ja olo on huono on kurkkuoireita, sydänoireita, polttoa ja kipuja rinnassa sekä leukaperissä jopa kasvoissa. Päällepäätteeksi unettomuutta ja masennusta.
Nyt monesti jo itse löydän syyllisen, jos olo huononee, tosin en aina. Ruokavalioni on aika rajallinen juuri nyt ja jos hyvänä aikana siitä poikkean niin auts taas putoan kuoppaan ja kivut pahenee. Niinkuin Vanilja kirjoitti aikaa parantumiseen tarvittaan paljon, toki tuskin koskaan ihan oireettomaksi, mutta jos edes hiukan paremmaksi.
Tämä on sairaus jota kaikki lääkärit ei ymmärrä lainkaan, valitettavasti.

VaniljaRe: Kurkkurefluksi20.7.2018 13.53
Rentukka, kyllä minullekin tuli monta takapakkia ruokavalion suhteen. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tapahtua muutosta parempaan. Olin odottanut nopeaa ihmeparantumista, mutta ei se mennyt lähellekään sillä tavoin.

Alkuun elin banaani-kauramaitopirtelöllä. Laitoin banaanin aina mahdollisimman kypsänä pirtelööni. Vaikka oireeni helpottivatkin käytin mahdollisimman pehmeitä banaaneja pirtelöissäni. Sitten aloin saada migreenikohtauksia, välillä sain niitä parikin kertaa viikossa. Olen taipuvainen saamaan migreenikohtauksia, mutta niitä alkoi olla vähän turhan usein. Kerran silmiini sattui teksti jossa sanottiin että ylikypsät hedelmät saattavat laukaista migreenikohtauksen ja ylikypsä banaani on niistä pahin migreenin kannalta. Lopetin banaanin käytön, jolloin migreenikohtaukset lakkasivatkin. Otin banaanit uudestaan käyttöön, mutta en enää liian kypsinä.

Äsken luin että banaani pitäisi syödä kun kuori on vielä vihreä. Silloin se ruokkii suoliston hyviä bakteereja. Banaanin kypsyessä sen sokeri lisääntyy ja se taas ruokkii suolistossa olevaa huonoa bakteerikantaa, jolloin ne pysyvät hengissä ja lisääntyvät. Nyt käytän smoothiessani vihreitä banaaneja ja vain puoli banaania päivässä.

Pultsari Re: Kurkkurefluksi26.7.2018 10.34
Omat vinkkini ja ajatukseni haluan antaa tähän. Mulla paha jakso oli noin vuosi sitten. Oireet olivat hengen ahdistus, painon tunne rinnassa etenkin aamuisin ja palan tunne kurkussa. Meni pitkä tovi ja monta lääkärikäyntiä ennen kuin itse googlettamalla löysin itselleni diagnoosin kurkkueefluksi. Kokeilin kaikki vinkit mitä netin syövereistä löysin ja sain Somac - lääkityksen. Ei tullut ihmeparantumista. Tuntui ettei millään mitä kokeilin ole minkäänlaista tehoa. Olo oli kamala! Ajattelin että tämän kanssa mun pitää nyt loppuelämä taistella. En voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin olooni. Urheilu mikä pääsääntöisesti auttaa ihan mihin vain ei tullut kysymykseen koska kurkussa ja rinnassa tuntui pahalta liike ja ja se kun hengästyi. Kävin töissä mutta täysin puolikuntoisena.

Tätä kesti kuukausia. Noudatin koko ajan tiukkaa ruokavaliota. Menin lääkäriin ja pyysin saada kokeilla Nexiumia. Lääkäri suostui ja tämä oli käänne parempaan. Pikkuhiljaa, ja todella pikkuhiljaa, oireet lievenivät. Ensin oli hetki ilman oiretta, sitten päivä. Oloon vaikutti suoraan se mitä söin. Jos repsahti ja otti toisen kupin kahvia, niin kyllä kostautui. Banaani aiheutti minulle oireita. Soija oli yksi pahimmista.

Tänään kun tuosta on noin vuosi aikaa, pystyn syömään suht normaalisti. Syön myös happamia tuotteita mutta en säännöllisesti. En esimerkiksi pysty syömään joka aamu marjoja, mutta välillä voin syödä. Voin myös juoda happojuomia silloin tällöin. Ja syödä suklaata.

Ne mun vinkit :
Älä odota nopeaa parantumista. Sitä tuskin tulee. Elimistöllä vie aikaa korjaantua. Ole kärsivällinen.
Kuuntele omaa kroppaasi. Jotkut aineet mitkä toiselle sopii, saattaa aiheuttaa oireita sinulle. Mulle esim Aloejuoma ei passannut ollenkaan vaan aiheutti oireita. Samoin banaani.
Jos jostain lääkkeestä ei ole apua, kokeile toista. Lääkäri oli sitä mieltä että jos Somac ei auta, ei Nexiumkaan auta. Vaan kyllä auttoi!
Usko parantamiseen! Sulle vielä nousee aurinko vaikka tuntuisi miten pahalta. Vaiva ei ehkä täysin parane koskaan mutta kyllä se helpottuu ja elämänlaatusi paranee. Refluksi on ikävä vaiva mut kyllä sen kanssa pärjää ja voi ihan täysipainoisesti yleensä elää.

Eli tsemppiä!

ÄippäRe: Kurkkurefluksi16.8.2018 16.12
Äippä täällä taas kirjottelee. Vertaistukea vailla. Viikko sotten oli häät joisa en niin tarkkaan katsonut mitä syön ja sitten reissu iso mummon luo jossa en ilennyt olla syömättä ruisleivän palasta ja pulla jämää. Muutto ja talonrakennus projekti meneillään. Kurkku on kipeä toista päivää ja hengitys hankalaa. Lääkäri oli sitä mieltä että virus mutta itse en tähän usko. Nexium oli just jätetty joka toiselle päivälle ja nyt tämä. Nexium takasin. Lääkärissä sain hengitettäväm adrenaliinin kun tuntui että kurkussa kuristi. Auttoi ehkä vähäsen. Hain apteekista nestemäisen Gavisgonen ja ibs tarkoitettua jotain ilman pilkkomis purutabletteja. Koko ajan tosi kurja olo. Viskatkaa vinkkejä ruuista ja vertais tukea. Ai niin astma lääkkeet pitäis aloittaa sanoi lääkäri vaikka itse en koe niitä tarvitsevan.

houplesRe: Kurkkurefluksi2.5.2019 14.42
Refluksi alkaa olla jo kirosana. Olen ollut 6 viikkoa sairiksella ja juossut lääkäreillä, tänään viimeksi juttelin 2 eri lääkärin kanssa. Lisätutkimuksia tulossa, mutta elämä alkaa tuntua jo raskaalta.. Rahaa menee lääkkeisiin, fys hoitoihin, hammaslääkäriin, puheterapiaan, lääkäreihin.. tuntuu että läheiset ei ymmärrä. Yöllä ei saa kunnolla nukutuksi kun pitää mennä suusta happoja huuhtelee vähän väliä.. Elämä pyörii vain refluksin ja syömisen ympärillä. Töitäkin pitäisi tehdä. Tätäkö elämä on?

Kaikki mahdolliset konstit mitä vaan tiedän olen käyttänyt..
Miksi esim Kela ei huomioi meitä refluksipotilaita esim kuntoutuksilla ja paremmilla tukitoimilla?!

Yksi lääkäri sanoi, että kurkkurefluksi potilaita on Suomessa niin vähän, ettei olla ruvettu sentakia siihen potilasryhmään paneutumaan!!? Ja kuulemma tieteellistä näyttöä puuttuu kurkkurefluksin ja refluksi ongelman välillä, ..että mitä? Tämä tuo lisää ahdistusta, kun tulee tunne, ettei osata tai haluta hoitaa meitä. Olisiko jo syytä nostaa tästä asiasta jonkinlainen kansanliike..?

Meidän kurkkurefluksipotilaiden ja muiden refluksipotilaiden pitäisi nousta vaatimaan parempaa hoitoa ja kunnon paneutumista täällä Suomessa näihin asioihin. Ja uskallan sanoa, että kyllä meitä kurkkurefluksi potilaita taitaa olla kuitenkin aika paljon, vaikka lääkäri väitti toisin...

PuzzledRe: Kurkkurefluksi31.1.2020 17.46
Täytyypä osallistua tähän näin tuoreena kurkkuoireisena! Pala ilmestyi kurkkuun n. 3kk sitten, oli tuossa välillä jopa poissa (liekö Gaviscon auttanut), mutta tänään taas aivan kauhea kuristus ja särky ja nielaistessa tuntuu jäävän kiinni kurkkuun. Veden juonti tekee lähes kipeää. Ihme kyllä ruokaa pystyy syömään ihan OK, se jopa hieman helpottaa hetkeksi. Söin kuukauden Esomeprazolia, mutta lopetin n. kuukausi sitten kun siitä ei hirveästi apua tuntunut olevan (joskin taisi kyllä ihan vähän helpottaa). Pitää varmaan aloittaa se uudestaan ja ehkä Gaviscon myös. Olen myös jättänyt tupakan ja alkoholin lähes kokonaan, kahvia vain pieni kuppi aamulla, kokeillut erilaisia ruokavalioita ja yleensäkin kevyesti syömistä jne. Saatan kyllä myös jännittää kaulaa / leukoja huomaamattani, se ehkä osaltaan vaikuttaa näihin oreisiin. Kurkkuoireilun lisäksi on tullut erilaisia vatsa- ja suolisto-oireita ja kipuja, röyhtäilyjä, paineen tunnetta palleassa ja alavatsalla, lurinaa ja plurinaa ynnä muuta mukavaa. Helikobakteeri, kilpirauhasongelmat, keliakia ja laktoosi-intoleranssi on jo poissuljettu ja ensi viikolla on onneksi aika gastroenterologin arvioitavaksi, jospa siitä jotain alkaisi selviämään. Hienoa, että tällainen vertaistukipalsta on olemassa, helpotti heti ahdistusta ja antoi pientä toivoa tulevaisuuteen. Pitää vissiin vaan yrittää pitää stressaaminen kurissa ja kärsivällisesti kokeilla eri ruokavalioita ja hoitomuotoja sekä, kunnes toivottavasti löytyy se sopiva.

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi1.2.2020 12.34
Kaksi vuotta sitten osallistuin tähän ketjuun koska kurkku oli kuin raastinraudalla revitty. Minulla on palleatyrä. Mitkään lääkkeet eivät auttaneet. 24h mittauksessa huomattiin. Että öisin majatalot nousi ylös.
Mutta nyt kaikki on toisin! Pääsin oireista!
Minulla hävisi kivut näillä konsteilla:
-laihdutin 4 kg. Olen nyt 58 kg ja 163cm. Juuri sen kokoinen kun olin ennen näitä kipuja
- ostin kiilapatjan pään alle ja pidin sitä 3 kk.
- en noudata orjallisesti mutta vhh ruokavalio on hyvä. mielellään kasvikset keitettynä, paistettuna.. salaatit röyhtäsyttää.
Juhlissa en sano ei millekkään herkuille.
- lopetin ruoan ajattelemisen, turhan taudin päässä vatvomisen.
Toivottavasti tästä on apua, tsemppiä kaikille.

HikkaRe: Kurkkurefluksi14.3.2020 14.10
Kiitos kaikille valaisevista kertomuksista.Samaistun moniin kertomuksiin ja minulle selvisi, mistä minunkin oireissani on kysymys."Sormenpää kurkussa", limapallo nielussa,joskus yöllä "roiskahtaa"väkevät vedet suuhun, korvien sihinä ja vihlonta - samoin leukaperissä. Kukaan ei maininnut oireissaan sanaa - nikottelu.Muutaman vuoden olen silloin tällöin nikotellut, eikä se ole liittynyt ruokailuun.Ostin apteekista pari päivää sitten siellä suositellun lääkkeen, Rabeprazol Krka 10mg. Kehotettiin kokeilemaan 2vko.Heliko bakteeria ei ole, tähystys vuosia sitten.

Totaalisen väsynytRe: Kurkkurefluksi12.7.2020 9.07
Itse olen kärsinyt näistä ongelmista enemmän tai vähemmän jo n. 30 vuotta, ja viimeiset vuodet ovat olleet täyttä helvettiä. Kaikki mahdolliset keinot on kokeiltu, eikä mikään tunnu auttavan. Olen nyt 53-vuotias ja näitä erilaisia refluksivaivoja/kurkun/ylävatsan oireita on ollut tosiaan jostain 80-luvun lopulta lähtien. Refluksi, kurkunpään refluksi, kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea sekä viimeisimpänä vuosi sitten todettu katuporaruokatorvi ovat saamiani diagnooseja. Lisäksi huono ryhti (kyfoosi /Scheuermannin tauti) varmaankin pahentaa näitäkin oireita. Viime vuodet tilanne on ollut se, että tuo täysin loputon limaisuus, käheys, rykiminen ja kurkun selvittely on vienyt jo elämänhalun. Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkuva oireilu, johon ei mikään auta, on aivan äärimmäisen raskasta. Kurkkupastilleja joutuu vetämään nonstoppina, jotta edes jotenkin kurkku toimisi. Monet kerrat olen käynyt gastroenterologilla, foniatrilla, kurkkutautien erikoislääkärillä, reumalääkärillä, yleislääkäreistä nyt puhumattakaan, ilman että kukaan olisi osannut minua varsinaisesti auttaa. Hetkellistä apua on joskus tullut happosalpaajista, ja niiden käyttö on ollut välillä hyvinkin pitkäaikaista. Katuporaruokatorvi-diagnoosin saatuani gastroenterologi totesi happosalpaajien syönnin olevan turhaa, joten olen ollut ilman viime kuukaudet. Viime viikot kurkku ollut niin hankala, että pyysin lääkäriä uusimaan Esomeprazol-reseptini. Se nyt ainakin jonkin verran on välillä oireita lievittänyt. Mutta raskasta, hyvin hyvin raskasta, on ollut tämän taudin/tautiryppään kanssa.

AilaRe: Kurkkurefluksi12.7.2020 20.14
Hei, en kyllä saanut täällä selvää miten pääsee siitä limasta eroon.

Itse olen sairastanut refluksia niin kauan kuin muistan.
Jo lapsena ihmettelin ja kyselin äidiltä miksi hapanta tulee ylös ja maistuu pahalle.

Vasta aikuisena löydettiin refluksia ja palleatyrä.

Tämä lima on todella ärsyttävä juuri silloin, kun pitäisi keskustella.
Tunti sitten söin yhden leivän ja heti lima iski.

GingerRe: Kurkkurefluksi12.7.2020 22.35
Juu. Itse vastasit kysymykseesi.
Söin leivän ja lima iski.
Kokeile siis olla ilman leipää, viljoja, puuroa, pastaa, perunaa.

Yleensä eron huomaa 3-7 päivässä.
Kannattaa kokeilla 4 viikkoa.

Myös maitotuotteet aiheuttaa limaa.
Itse käytän vain juustoja ja Vispikermaa.
Jos käytät happosalpaajia, yritä vähentää.
Ensin joka toiseen päivään.

Mulla on auttanut myös NAC eli N-asetyyli-kysteiini.

Kokeile!!!
Toivon että helpottaa👍💖💖💖🌻

AilaRe: Kurkkurefluksi19.7.2020 6.12
Nykyään syön kauraleipää. En nuita mitä mainitsit.

Leivän päälle pistän emmental juustoa. Rahkaa syön nykyisin, koska kuntoilen.

En käytä ollenkaan happosalpaajia.

Vaikka olen muutoksia tehnyt, niin siltikin lima irtoaa. Ennen söin ruisleipää, mutta maha alkoi oireilemaan ja siksi vaihdoin kauraan.

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi19.7.2020 11.21
Gingerin kanssa olen samoilla linjoilla. Viljat kokonaan pois. Kasviksetkin aluksi keitettynä. Sitten sänkyn päätyyn kiilapatja., nämä konstit auttoi minuna. Minullakin on palleatyrä ja kurkku oli äärettömän kipeä kaksi vuotta. Painokin laski tällä ruokavaliolla ja kivut hävisi. Syön nykyään vähintään 100g marjojakin päivässä vaikka ne ei yleensä sovi tefluksitautiselle. Yhdestä en luopunut: aamukahvista ja nykyään syön salaattia etten keitä kasviksia ja toki joskus syön leipääkin mut voin sanoa että siitä tulee aina kurkkuun oireita.

AilaRe: Kurkkurefluksi19.7.2020 13.55
Minäkin juon pelkästään aamuisin(tumma paahto) kahvia ja jos juon myöhemmin kahvia, niin tulee huono olo. Eli en juo myöhemmin kahvia.

En syö leivoksia, makeisia, jäätelöä, perunaa ja paprikaa.

En keitä vihanneksia, koska en sellaisista tykkää, vaan raakana syön.

Vaalealeipä aiheuttaa haisevia proppuja nielurisoihin, joten päätin monta vuotta sitten unohtaa ne leivät.

15 vuotta sitten minun painoni tippui 12kg ja olo helpotti. Olen sen jälkeen pitänyt painoni kurissa.

Nykyisin ei tule enään niin rankkoja oireita, vaan joskus tyrä on hieman kipeä. Ainostaan tuo lima on todella ärsyttävä.

En tarvitse öisin sängynpäätä nostaa tai jotain kiilaa asentaa.

Olenminna Re: Kurkkurefluksi20.7.2020 6.05
On kyllä hankala vaiva. Minä sinuna vielä yrittäisin jättää sen kaurankin pois vaikka se on niin hyvä ja puhdas ruoka-aine. Nimittäin siskoni on kova puhumaan kauran puolesta ja hän ei ymmärrä että sekin nostaa minun maha hapot ylös . Eli jos ihan kaikki viljat hetkeksi pois. Vielä kasviksista. Minä teen paljon keittoja , joskus soseena mutta yleensä ihan palasina. Minä en keksi muita neuvoja mutta halusin auttaa koska pahimpana aikana ku mietin että mitä syön niin olin niin masentunut. Niin, ja yksi vielä. Makeutusaineet. Niitäkin on ihan lisäravinnepurkeissa. Sekin kannattaa ottaa huomioon. Hyvää kesänjatkoa ja toivottavasti Aila löydät kultaisen keskitien ja sellaisen että tykkäät ja ruoka olisi sinun mielestä hyvää.

AilaRe: Kurkkurefluksi20.7.2020 17.09
Minulla kaura ei nosta happoa ylös. Yleensä hapot nousee ylös, jos vahingossa aloitan kuntoilun, sillä sen verran iso reikä on pallean päällä ts. tyrä.

Unohdin mainita, etten syö mitään lihatuotteita, vaan kalaa mieluummin.

Kiitos kovasti!

Uusi potilasRe: Kurkkurefluksi13.8.2020 0.10
Moikka, onko teillä lääkärisuosituksia? Löytyykö pk seudulta yksityiseltä puolelta kurkkurefluksia hyvin ymmärtävää lääkäriä? Missäköhän tehdään parhaat tutkimukset?

VäinämöinenRe: Kurkkurefluksi14.8.2020 10.51
Omaan kurkun käheyteen ja selvittelyyn olen saanut selkeästi apua seuraavista:

- Kaikki maitotuotteet pois
- Kaikki viljat pois.

Tuntui, ettei gluteenittomatkaan tätä täysin poistaneet. Niinpä jätin nekin pois ja aamupuurona käytän hirssihiutaleita, jotka ilahduttavasti muistuttavat paljon kaurapuuroa. Tattarihiutaleilla puuro ei maistunut niin hyvältä, niin olen pitäytynyt hirssissä, josta tullut minulle uusi turvaruoka. Mennään nyt toistaiseksi näin ja seuraillaan miten keho on tässä jatkuvasti elpyäkseen. Se on eri asia sitten lähteä kokeilemaan esim. gluteenittomia tuotteita kun tilanne ollut täysin hallussa ja pitkään toivottavasti. Tekemistä tässä on kuitenkin vielä.

KorvatulpatRe: Kurkkurefluksi3.9.2020 21.24
Puolisollani on todella paha kurkkurefluksi. Iltaisin ennen nukkumaan menoa, yskii hän kymmenisen minuuttia limaa lavuaariin, jonka jälkeen helpottaa. Joskus saattaa kesken päivää tulla äkillisiä yskäkohtauksia ja on hän valittanutkin, kun joutuu kesken opiskelutuntien poistumaan vessaan köhimään(varsinkin tässä korona-aikana yskimistä katsotaan pahalla).

Hän on käyttänyt hoitavaa astmapiippua jo useamman kuukauden, sekä ollaan kokeiltu höyryhengitystäkin, mutta tuloksetta. Nyt lääkäri määräsi somac-kuurin, joka ei ainakaan vielä ole neljän päivän aikana auttanut. Kurkkutähystykseen lääkärit eivät halua lähettää vielä "nuorta" ihmistä. Ilmeisesti kurkkurefluksi on vain vanhojen tauti heidän mielestä.

Puolisoni ei myöskään tupakoi, eikä juo virvokkeita/nauti alkoholia. Rasvaiset ruuat on myös vähäisellä käytöllä ja terveelliset elämäntavat kuuluvat arkeen.

Mikähän voisi olla vielä avuksi? Haluaisin auttaa häntä, mutta keinot alkavat jo loppua ja häntäkään ei innosta opiskelut tämän takia, eikä myöskään halua lähteä sosiaalisiin tapahtumiin yskän pelko päällä.

female77Re: Kurkkurefluksi4.9.2020 1.28
Mulla on samaa kauheaa yskimistä, korvatulpat. Pitäis kokeilla sitä, oliko se N-acetyylikysteeni vai mikä, jota Ginger muistaakseni suositteli.

KatsuliRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 11.45
Olipas helpotus löytää tämä keskustelu. En tiedä mistä aloittaa.. ibs ja ahdistuneisuushäiriö.. koronatestissä olen ravannut 3 kertaa.. kun mainitseekin sanan kurkkukipu, laitetaan koronatestiin. Olen ihan vainoharhainen jo. Nyt kuristava tunne ja pala. Aamulla herään hirveään poltteesen.. narkskuttelen öisin ku viimestä päivää. Oireiden perusteella saisin ravata testissä koko ajan. Ja sitä oon tehnytkin. En pääse lääkäriin kun oirearvion mukaan olen sairas. Tulen hulluksi,!!

PuzzledRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 12.48
Lääkärit kai yleensä määrävät alkuun Esomeprazolia esim. kuukauden kuurin, jolla vaivaa diagnosoidaan. Jos oireet helpottavat, on kyseessä luultavimmin refluksitauti. Voi myös olla, että jo tuolla kuurilla mahdollisesti tulehtunut kurkku paranee ja oireet poistuvat jopa pysyvästi. Jos happosalpaajat eivät auta, kyse on luultavasti jostain muusta. Usein sitten mennään gastroskopiaan tarkempaa diagnoosia varten. Itse kävin gastroskopiassa ja siinä löytyi yllätyksenä mahalaukusta harvinainen GIST -kasvain. No se onneksi saatiin poistettua leikkaamalla keväällä ja uusimisriski on pieni. Refluksioireet eivät kuitenkaan ole hävinneet, joten luultavasti kasvaimella ei ollut edes yhteyttä näihin oireisiin. Olen hakenut Etolasta vaahtomuovikiilan jolla saa sängyn päätä hieman korotettua ja siitä on mielestäni ollut kyllä apua. Nyt olen pari viikkoa ollut ilman happosalpaajia ja kohtalaisen hyvin pärjäilen.

Noh vähän turhaakin jaarittelua, mutta mielestäni kannattaa kokeilla happosalpaajakuuria, mikäli ei ole vielä kokeiltu. Noita saanee ilman reseptiäkin apteekista (?), mutta parempi olisi tietysti suunnitella homma lääkärin kanssa. Ja toki voi olla että kuristus ja pala johtuu vain ahdistuksesta, mutta happosalpaajakuurilla saanee yhden syyn poissuljettua.

PuzzledRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 12.49
Niin ja palleatyrähän siinä skopiassa löytyi myös, se varmaan aiheuttaa nämä refluksioireet. Sille nyt ei kuitenkaan olla mitään tekemässä.

KatsuliRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 15.34
Kiitos viestistäsi Puzzled. Onpas täällä auttavaista porukkaa :)
Sain puhelinajan lääkärille ja hän määräsi juurikin tuota esomeprazolia. Katsotaan lähteekö auttamaan. Kertokaas vielä, onko teillä silloin tällöin sellaisia vihlauksia kurkussa palan tunteen lisäksi? Voinko uskoa, että sekin liittyy tähän samaan?
Tuli mieleen, että olen syönyt aika paljon mandariinia, aamulla tunne kurkussa on ollut kamala. Mutta siis, muilla vihlontaa?

PuzzledRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 16.05
Kyllä mullakin oli sellaisia ajoittaisia vihlauksia sen kuristuksen ja palan tunteen lisäksi. Jos sulla on happojen noususta aiheutunutta tulehdusta siellä limakalvoilla niin salpaajat auttavat neutralisoimalla vatsahappoja ja näin limakalvot pääsevät paranemaan vaikka vatsansisältöä sinne nousisikin. Itselläni siinä meni jokunen viikko muistaakseni että oireet kunnolla helpottivat. Tuo lääke toivottavasti poistaa oireen, mutta ei välttämättä syytä. Jos oireet palaavat, niin lienee syytä tutkia tarkemmin mikä se varsinainen juurisyy on (esim. palleatyrä?) ja sitten katsoa mitä sille voisi tehdä.

Huom. en ole lääkäri, mutta jotenkin näin se itselläni meni :)

KatsuliRe: Kurkkurefluksi4.9.2020 16.25
Hyvä kuulla vertaiskokemuksia! Näitä oireita mulla on ollut jo parin vuoden ajan.
Tosiaan, voi olla kyllä todella ärtynyt jo. Mukavaa viikonloppua ja kiitos paljon Puzzled!

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi5.9.2020 5.09
Moi Katsuli, voi hyvinkin olla niistä mandariineista. Minulla oli pala kurkussa, kamala ahdistus kun ei tiennyt mikä. No, palleatyrä todettiin mutta happosalpaajat eivät auttaneet. Minulle tehtiin myös sellainen 24 h tutkimus ja todettiin että yöllä falskaa ja kurkku ärtyi, tuli vertakin. Ostin kiilan ja se oli hyvä juttu. Sitten paneuduin ruokavalioon koska huomasin että kun olin syönyt viljatuotteita tai sokeria tai jopa makeutusaineita, tuli kurkkukipu entistä tukalammaksi. Ensialkuun kasviksetkin keitin kun oikeasti tuntui että salaattikin aiheutti oireita. Kun söin oikein ja hyvin, myös paino putosi 5kg, niin oireet loppu kertaheitolla. Nyt minulla ei ole enää kiilaa, hyvä ruokavalio jäi mutta syön herkkujakin silloin tällöin mutta kurkkukipua ei ole. Se kipu ja huoli on niin kamala että minäkin sanoin että seuraava lääkärinkäynti on psykiatri. Ja voin sanoa että se huoli ja pelko lisää oireita niin kurkun patti tuntuu vielä enemmän. Minus ei auttanut oikeastaan lääkkeet eikä lääkärit. Loppulausunnassa lääkäri totesi että jatkat vain lääkitystä. Minä olin vuosi takaperin sanonut heille että ne lääkkeet eivät auta. Söin niitä puoli vuotta. Mutta.....nyt pysähdy, ota selvää, mitä ja milloin on hyvä syödä. Ei kannata mennä mihinkään huuhaa-juttuihin mukaan. Perusruokaa, kokeilemalla. Nimittäin se hyvä ja mahtava kaurapuurokin voi nostaa palan kurkkuun. ...mutta aamulahvista en ole luopunut, lisään vaan siihen tilkan maitoa.

KatsuliRe: Kurkkurefluksi5.9.2020 18.10
Kiitos Olenminna, hyviä vinkkejä! Itse kun olen vuosia kamppaillut ibs:n kanssa, ja elänyt välillä todella karsitulla ruokavaliolla, olen huomannut, että minulle se stressi on se pahin laukaiseva tekijä. En väheksy oikeanlaista ruokavaliota, mullakin katosi 6kg kun jätin kotimaiset viljat. (Nyt on kilot tulleet korkojen kera takaisin.) Mutta stressi on kyllä sellaista myrkkyä kropalle. Mutta eipä se oikein onnistu käskemällä.lopettaa, kun on huolestuneisuuteen taipuvainen.
Nyt palan tunne jo oikeastaan kokonaan kadonnut, mietin lääkityksen tarpeellisuutta..
Mitä tarkoitat huuhaa-jutuilla?

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi6.9.2020 11.40
Netti on täynnä kaiken näköisiä juttuja ja ehdotetaan kaiken näköisiä luontaistuotteita ym. Esim. Minä sorruin ostamaan jauhetta joka neutralisoi maha happoja. Siitä tuli sivuoireita, vösymystä ja huimausta. Eli tarkoitan sitä että minusta apu löytyy normaalista, puhtaasta ruoasta joissa ei ole lisäaineita.

HmRe: Kurkkurefluksi31.10.2020 8.27
Hei, löysin ketjun kun etsin syytä oireiluun. Tosi usein tunne nielurisoissa nielaistessa. Tuntuu kuin nielurisan sisällä olis jotain. Harvakseltaan proppuja näkyvissä. Nyt ollut kahdesti outoa kurkkukipua. Polttava kipu tulee suun puolelle kitalaen reunoille. Punoitusta myös vähän tuolloin nähtävissä. Itse kurkku ei kipeä. Viimeksi puolitoista viikkoa sitten kävin oireen vuoksi koronatestissä. Eilen tuli taas oireita, joten ajattelin että olisiko refluksia? Nyt ei aamulla kipua suussa. Ehkä hiukan painon tunnetta rintalastassa. Ei mitään flunssaoiretta. Aamulla kumarruin ja nousi hapanta nestettä suuhun. Ei limaisuutta. Onko kellään samankaltaista?

LähettäjäRe: Kurkkurefluksi11.12.2020 9.45
Ihan vastaavaa oireilua täällä, syksyn aikana jo kaksi negatiivista koronatestiä tehty. Vuosia sitten PH-rekisteröinnissä todettu kurkunpäärefluksi ja olen ollut oireeton tässä välissä vuosia. Nyt nieluoireita, juuri pistämisen tunnetta ja toispuoleista karheutta ylänielussa ollut elokuusta saakka vaihdellen. Somac-kuurin nyt aloitin tilanteen hallintaan saamiseksi.

Kärsimykseen kyllästynytRe: Kurkkurefluksi12.12.2020 10.30
Lähettäjä, miten ihmeessä pääsit oireettomaksi?

VäinämöinenRe: Kurkkurefluksi5.1.2021 15.26
Kävin nyt lääkärissä tänään kuuntelemassa loppulausunnon gastroskopian ja manometrian jälkeen. Lopputulema: Terve mies. Korkeintaa nielemisen kanssa jotain aivan pientä poikkeavuutta.

Vuosia jatkunut pääasiallinen oire: Intensiivinen puhuminen alkaa tuottamaan kipua kun sitä harrastaa tarpeeksi pitkään.

Salpaajat ei ratkaise asiaa enkä ole ollenkaan kohderyhmää leikkaukseen tällä diagnoosilla. Silti koen, että minulla on paljon kurkkurefluksiin viittaavia oireita.

Herää tietysti sitten kysymys, että mikä perkele tässä meikäläistä lopulta vaivaa. Voiko äänihuulten falskaaminen aiheuttaa tällaista oiretta ja sitä kautta kuormittaa äänentuottokoneistoa? Ajattelin nyt päästä ensin kunnolla viljattomaan ruokavalioon vielä käsiksi ja katsoa mitä se vaikuttaa. Nyt söin pitkästä aikaa taas oikein jauhelihakastiketta ja spaghettia, niin huomaa heti miten on paljon raskaampaa puhua. Eli kyllä nämä nyt jotenkin on synkassa refluksimaisuuteen, vaikka paperilla onkin terve mies.

Muilla mitään vastaavaa ja nouseeko jotain pintaan mikä neuvoksi?

OlenminnaRe: Kurkkurefluksi5.1.2021 19.57
Väinämöinen hei. Jätäppä turhat sokerit ja makeutusaineet pois. Syö puhdasta ruokaa ja ensialkuun kasviksetkin keittona. Minä kyllä syön lihaakin ja kananmunia että saa proteiinia ja energiaa. 2 tl psyliumia juon joka aamu että maha toimii, toki kaurapuuro tai leseetkin kävis mutta mulle ei sovi viljat. Toki syön silloin tällöin mutta pakko oli aluksi tehdä stoppi. Ja jos tekee mieli leipää, olen tehnyt siemen näkkäriä. Kaupastakin saa valmiin siemenpussin, johon lisätään vettä ja psyliumia.
Nämä konstit on auttaneet minua. Huomaan heti, kun olen syönyt ruisleipää, pullaa, karkkia ym. kurkkuun tulee palan tunne ja tuntuu kuin raastinraudalla olis revitty. Ja yksi juttu: yritä olla ajattelematta koko kurkkua. Stressi lisää vaan oireita. Nämä oli siis ohjeita, joilla minä olen saanut oireet häviämään. Minulla ei ole mitään tieteellistä todistetta näiden tueksi ja mitään ravintoneuvontaa en ole saanut keneltäkään. Ihan itse kokeilemalla sain rauhotettua kurkun. Eli, ei mitään sokeria sisältäviä juttuja eikä viljaa, hetkeksi nämä unholaan. Katso, mitä tapahtuu.

VäinämöinenRe: Kurkkurefluksi6.1.2021 20.09
Kiitos tästä. Vois olla hyvin mahdollista, että juuri tuon sokerin ja viljan poistamisella kokonaan vois saada mielenkiintoisia asioita aikaan. Vaikka olen jo pelkästään gluteenittomalla, mutta se ei vielä näissä taida riittää. Lähinnä ongelmana on, etten tiedä vielä millä korvaisin aamu- ja iltapuuroni. Kun siihen jotain fiksua keksisi, niin olisi valmiimpi kokeilemaan.

Mutta kuten todettua, että vaikka paperilla terve niin ihan samalla tavalla just sitten tulee ongelmia tietynlaisista ruoka-aineista kuten tuossa erittelin. Eli kuten nähdään taas nämäkin jutut, niin ei mitenkään yksoikeeta, vaikka heitellään vain diagnooseja pöytään ja sen mukaan pitäis mennä. Totkai tietysti jotain suuntaa antavat.

Huolestunut 68Re: Kurkkurefluksi23.1.2021 13.49
Olen aina ajatellut, että kaurapuuro parantaa kaikki mahavaivat. Viime aikoina olen huomannut aamupuuron syötyäni kaiherrusta kurkussa, yskän puuskia ja liman nousua kurkkuun. Lienee refluxin aiheuttamaa. Olen jo miettinyt onko mulla jokin kasvain kurkussa. Joskus sattuu rintaan yhtäkkisesti todella kovaa, voisin ajatella sydänkohtauksen tuntuvan siltä, mutta veden juonti helpottaa välittömästi joten lienee kyse mahanesteen noususta ruokatorveen. Viljan ja maitotuotteiden poisto ruokavaliosta on kamalaa, ei jää kuin porkkanat 😖.
Olen kyllä sitä mieltä, että omalla kohdallani tressi ja suklaa (rasva yleensäkin) aiheuttivat aikaisemmin pahimmat oireet. Nyt on puuroihin pahasta 🥲

SupermarioRe: Kurkkurefluksi7.2.2021 22.45
Moi. Samankaltaisia havaintoja viljoista ja sokerista että kun niitä syö niin ei mene kauaa kun kurkku alkaa tulehtumaan, ääni sortuu puhuessa ja alkaa kurkkuun pistämään ja yskittämään. Maito taas aiheuttaa limaa ja yskimistä. On monia muitakin aineita jotka eivät sovi, mutta viljat ja sokeri ehkä ovat vaikeimpia koska niiden pois jättäminen ruokavaliosta on hankalaa.

kärvistelevä EKRe: Kurkkurefluksi5.3.2021 23.54
Hei, täällä yksi lähes 20 vuoden ajan kurkunpoltteen kanssa kärvistellyt.
(laitoin viestin vahingossa ensin väärään ketjuun, jos näkyy kahteen kertaan)
Yksikään lääkäri ei ole mulle maininnut tästä kurkkurefluksista, ihmettelevät vaan, kun tutkimuksissa ei näy poikkevuutta, joka aiheuttaisi närästyksen tapaisen poltteen kurkussa. Useamman vuoden ajan ollut kirvelyä ja poltetta jopa kielessä, nyt viimeisen vuoden aikana tullut poltetta jo nenän takaosaankin. Stressi vaikuttaa selvästi oireita pahentavasti. Pari vuotta sitten hammaslääkäri tutki leukojani kipujen takia ja huomasi sattumalta, että kurkku näytti ärtyneeltä ja kun on myös nenä-kurkkulääkäri, niin katsoi peilillä syvemmällekin. Tuli puheeksi tämä poltteen tuntu ja hän antoi 2 kk kuurin Esomeprazolia. Ei auttanut kuuri mitään, eikä lääkärikään puhunut mitään jatkosta, ei myöskään leukakivun aiheuttajaa löytynyt. Olen niin monta kuuria vuosien aikana turhaan syönyt, etten ole enää jaksanut lääkäreiltä apua pyytää. Somac-kuurin söin lääkärin mieliksi viime vuonna. Uskaltaisikohan seuraavalla kerralla kysyä, että tietääkö mitään tästä kurkkurefluksista? Potilas kun ei saisi tietää enempää mitä lääkäri ;-) ? olen joskus huomannut!
Luin marraskuussa IS:n jutun 'Hälyttävän monella suomalaisella on refluksitautiin viittaavia oireita ? tunnista myös "hiljaisen" refluksin merkit'. 'Sen tyyppioireita ovat äänen käheys, yskä, limaisuus, rykimisen tarve, palan tunne, kurkkukipu tai leukaperiin säteilevä kipu. Jutussa oli myös italialaisesta tutkimuksesta, jossa LPR-potilaiden 'Hiljaisen refluksin oireet näyttävät olevan yhteydessä pepsiinientsyymiin, joka on yksi aine mahanesteessä.' ja 'Tutkimuksissa pepsiiniä on löydetty LPR-potilaiden kurkunpäästä, syljestä, korvista ja nenäontelosta. Tuoreessa italialaistutkimuksessa pepsiiniä löytyi myös LPR:sta kärsivien kyyneleistä. Tämä yhdistyy muun muassa kuivasilmäisyyteen ja tukkeutuneisiin kyynelkanaviin.'
Eli kysyisinkin, onko kellään näitä silmä-/nenäoireita tai leukaperien kipua? Itsellä silmät vuotaa ja kutiaa lähes aina, olen ajatellut sen olevan allergiaa/kuivasilmäisyyttä, eikä liittyvän mitenkään tähän kurkkukipuun. Joskus vuosia sitten yksi lääkäri totesi toisen silmän alla olevan pullistuman johtuvan kyynelkanavasta, mutta ei tehnyt muuta. Lehtiartikkelissa luki myös: 'Tutkimuksen mukaan kyyneleiden pepsiinitasot korreloivat merkittävästi LPR-taudin vakavuuden ja silmän pinnan muutoksien kanssa.' Mitähän nämä silmänpinnan muutokset sitten voisivat olla, muuta kuin kuivasilmäisyyttä. Pelkään tässä vaan, että tulee vielä kurkkusyöpä, jollainen Jope Ruonansuullakin oli. Isäni kärsi myös refluksista koko aikuisikänsä ja kuolikin sitten syöpään, jonka sanoi olleen henkitorven vieressä. En silloin aikoinaan kysynyt sen enempää, koska hän ei muistakaan asioistaan halunnut puhua. Kyllähän täällä kotona viihtyisi pandemiaa paossa, mutta tätä polttavaa kipua ja muita oireita ei tässä enää jaksaisi, huoh.

MaisaliisaRe: Kurkkurefluksi7.3.2021 13.34
Mielenkiintoista, koska mullakin on jo pidemmän aikaa ollut samantyyppisiä silmäongelmia. Olen ne liittänyt siitepölyallergiaan.
Pahimmillaan mun silmät alkukeväästä ja heinien kukinnan aikaan.
Ehkä koko kevään ja kesän....mutta myös talvella kuivasilmäisyyttä....
Pitääkin lukea asiasta enemmän.
Jossakin vaiheessa mulle tuli silmän alle sellainen patti toistuvasti ja siihen annettiin kortisonipistos silmäpolilla. Se siitä sitten pieneni ja lähti pois kokonaan.
Niin, paha nyt sanoa, että mikä johtuu mistäkin. ☺

UrheiluhulluRe: Kurkkurefluksi7.3.2021 16.41
Minulla on ollut kuivasilmäisyyttä nyt vuoden ajan, ja se on sama vuosi milloin on refluksivaivoja ollut...

Vaivat korostuvat talvisin, koska silloin ilmakin on kuivempi.

Kysyin silmälääkäriltä asiasta ja viittasin refluksiin & pepsiiniin, ei ollut kuulemma koskaan asiasta kuullutkaan :)

Itse olen onnistuneesti hoitanut vaivaa kahdella eri silmätipalla (toinen yöllä, toinen päivällä, näihin sain reseptin) sekä "kuivan silmän omega" -kapseleilla. Ennen noita rohtoja alkoi jo olla vaikeaa lukea tekstiä iltaisin, nyt silmät taas pelittää kohtuullisen normaalisti.

UnetonRe: Kurkkurefluksi4.5.2021 18.54
Saisikohan täältä vertaistukea kun kurkkuoireet aiheuttavat kuolemanpelkoa niin ettei uskalla mennä nukkumaan (pelkään että tukehdun yöllä)?
Olen kohta puolitoista vuotta kärsinyt eriasteisista refluksioireista, tähystyksessä toissa syksynä löytyi vain "lievä inaktiivinen gastriitti" ja siitä lähtien olen syönyt esomepratsolia 40mg aamuin illoin pahoina aikoina, joskus ollut jonkun jakson ihan ilmankin. Pahimpia ovat hengenahdistus ja kurkkuoireet (nytkin ihan kauhea palan tunne, ja tuntuu että joku kuristaisi kurkkua, myös limaisuutta ja rykimisen tarvetta), ruokavaliosta riippuen lisäksi happamia röyhtäyksiä ja happaman nesteen nousua kurkkuun kumartuessa.
Pahimpina hetkinä arvelen että koko refluksidiagnoosi on väärä ja että minulla joku kasvain joka kurkussa tuntuu. Tai että olen tulossa hulluksi.
Kilpirauhasarvot tutkittiin jo ennen tähystystä, olivat ok, lisäksi kävin voice massage-hierojalla jonka mukaan kaulan lihakset eivät olleet mainittavasti jumissa, eli kurkkuoireet eivät ainakaan siitä johtuisi.
Pari viime päivää oli vaikeamman jakson jälkeen jo helpompaa kun taas otin 2x40mg päivässä, mutta viime yönä heräsin tunteeseen että kurkussa on limaa enkä saa henkeä. Onneksi meni rykimällä pois se tunne, mutta tänään on koko päivän ollut palan tunne ja kuristus, pahempana kuin ikinä ennen.
En mielestäni syönyt erityisen pahoja juttuja eilen, salaattia ja vehnäleipää illalla, aiemmin päivällä puuroa, salaattia ja vähän jätskiä.
Kellään mitään lohdun sanoja? Yksinasujaa ahdistaa ja itkettää, eikä tämmöisen kurkkuvaivan takia nyt illalla mihinkään akuuttiin lääkäriin pääse varsinkaan näin koronan aikaan. Työterveydestä varaan ajan loppuviikolle kyllä.

PianRe: Kurkkurefluksi5.5.2021 5.55
Ihan samoja oireita täällä Uneton. Olen 46-vuotias, normaalipainoinen nainen. En tupakoi, enkä käytä alkoholia. Sairastuin refluksiin muutama vuosi sitten, vatsa tähystettiin vajaa kolme vuotta sitten, löytyi lievä tulehdus ja keliakia mutta ei mitään muuta. Söin lääkkeitä silloin reilun vuoden jonka jälkeen olin vuoden oireeton ja lääkkeetön, kunnes viime elokuussa oireet palasivat Nyt tuntuu ettei mikään saa oireita kuriin. Limaa nousee todella paljon, tyhjän nieleminen tuntuu kireältä, kurkku on käheä ja arantuntuinen. Tällä hetkellä lääkitys maksimissaan, eli Somac 2x40mg. Ylösnousua on aika paljon. Marraskuussa kurkku tähystettiin ja todettiin ettei siellä mitään ole. Tämä on kurja tauti, joka ahdistaa välillä todella paljon.

UnetonRe: Kurkkurefluksi6.5.2021 20.48
Tavallaan lohduttavaa että muillakin on pahoja ja pitkäkestoisia oireita ilman, että tähystyksestä tai lääkärikäynneistä seuraisi mitään ratkaisua asiaan. Toisaalta, ahdistaa todella paljon se että tähän ei taida oikein parannuskeinoa (ainakaan nopeaa ja tehokasta) olla. Ihmettelen sitä ettei lääkäri minulle sanonut muuta kuin että syö näitä lääkkeitä, ja kun ei ensimmäinen kuuri auttanut, syö lisää. Mitään ei ollut puhetta ruokavaliosta tai muusta. Nyt olen tuon kamalimman kuristuskohtauksen jälkeeen ollut nämä viime päivät mm. ilman vehnää, sokeria ja kahvia, ja pienentänyt ateriakokoja. Maitotuotteita en muutenkaan käytä. Vielä en ole huomannut muutosta parempaan, minkähän ajan kuluttua sellaista uskaltaisi varovasti toivoa, jotta tietäisi kannattaako näin ankeaa ruokavaliota noudattaa? En mielestäni ole kauhean ylipainoinen (166cm, 64kg) mutta ajatellut sitäkin että jos parin kilon pudottaminen vaikuttaisi positiivisesti oireisiin. Olen 46 ja tosiaan ne muutamat lisäkilot tulleet ihan viime vuosina. Kun vain tietäisi, mikä auttaa niin kyllähän sitä tekisi vaikka mitä, mutta turhauttaa kokeilla aina jotain kun ei tiedä, onko edes vaivan arvoista. Että jos kurkkua kuristaa joka tapauksessa, niin sama kai se sitten syökö suklaata vai keitettyä porkkanaa. Kysyisin vielä, kuinka pitkiä aikoja olette syöneet lääkkeitä yhtäjaksoisesti, millä annostuksella ja onko lopulta auttanut?

PianRe: Kurkkurefluksi6.5.2021 21.14
Minä liitän refluksin pahenemisen stressiin, liian nopeaan syömiseen ja muutamaan lisäkiloon mikä minullekin on viime vuosina kertynyt (168cm ja 64kg) Täytyisi vaan tiputtaa paino siihen minulle normaaliin, alle 60kg ja hiljentää tahtia, opetella hidastamaan elämää. 4 lapsen äitinä se tosin tuntuu olevan aikamoisen haastavaa. :D Minulle kahvi on pahin, sen juonnin lopetin puolisen vuotta sitten kun oireet palasivat. Gluteeniton kaurapuuro ei sovi, mutta maitotuotteet sopivat. Sitrushedelmät, maitosuklaa, mehut, rasvaiset ruoat, inkivääri, musta tee aiheuttavat kurkun kuristusta. Perinteisiä närästysoireita ei ole koskaan ollut. Lääkkeitä söin viimeksi reilun vuoden verran, isompaa annosta muutamia kuukausia. Joudun matalan ferritiinin takia syömään tässä samalla rautaa, joka myös aiheuttaa oireita, mutta nyt uusi valmiste Sideral Forte tuntuu aiheuttavan vain pieniä oireita, niin aika tasapainoilua tämä on, koska refluksikin voi johtua vain matalasta ferritiinistä. Olen itse ajatellut olla ottamatta stressiä lääkityksestä, lääke kuitenkin auttaa jonkin verran ja tasaa mahahappoja vaikkei se ylösnousua estäkään. Mutta ahdistusta tämä sairaus välillä aiheuttaa, huolta vakavista sairauksista mitä tämä mahdollisesti voisi olla. Ja sekin sitten on yksi oravanpyörä, koska asialla stressaaminen vain lisää oireilua. Tsemppiä sinulle 😍

KookosRe: Kurkkurefluksi7.5.2021 10.48
Minullekin on puhjennut nyt 29 vuotiaana aivan yhtäkkiä kurkkurefluksi ja äitynyt lyhyessä ajassa hyvin vaikeaksi arjessa selvitä. Kuolemanpelkoja ja muita on ollut paljonkin, kun kurkun kuristus on pahentunut ja pahentunut, eikä lääkäreistä ole ollut vielä mitään apua, itse olen joutunut myöskin keksimään mikä minua vaivaa, kun lääkärit eivät ole useiden tutkimusten pohjalta tätä tajunneet. Lisäksi minulla on 10kk tytär, jota yritän hoitaa omien oireiden keskellä. Syön kahdesti päivässä pantoprazolia, mutten ole varma aiheuttaako se lähinnä lisäoireita eikä auta kurkun oireisiin yhtään. tähystykseen pääsen luojan kiitos kolmen viikon kuluttua. Ketään kurkku-korva erikoislääkäriä en nää toki vielä silloinkaan ja olen ollut aivan epätoivoinen. Olenkin nyt täältä sivustolta katsonut ainoaksi toivokseni tähän hetkeen yrittää syödä vain pH5 ylittäviä ruoka-aineita kurkkuni säästämiseksi, mutta se on aika hankalaa ja koostuu myös esim viljoista ja maidoista joiden sopivuudesta en ole muutoin ihan varma.. Olen tiukentanut syömistäni päivä päivältä ja eilen tuntui, että kuristus olisi ehkä hieman hellittänyt, tosin tänään ääni murtuu ja kurkkua särkee senkin edestä.

Minua kiinnostaisi tietää miten teillä muilla on tauti edennyt sen jälkeen kun olette saaneet diagnoosin? Ovatko taudin puhkeamisen aikaan olleet oireet palanneet enää yhtä voimakkaina kun olette saaneet ne vihdoin hallintaan esim lääkkeillä tai ruokavaliolla? Mietin että oma tilanteeni on varmasti ehtinyt äityä kun nyt vasta kuukausien oireilun jälkeen on päästy sairauden jäljille enkä ole osannut tähän asti varoa yhtään lastenhoidossa ilmenevää kumartelua, nostelua ja ponnistelua ja lisäksi olen syönyt aivan normaalisti kaikkea hyvin hapokastakin.. Pohdinkin nyt aika allapäin, että voiko tällaista sairautta saada hallintaan ja jos oireet ovat nyt vaikeita (minulla voimakkaimpana on tuo kurkun salpautuminen ja limakalvojen turvotus joka aiheuttaa merkittävää hengenahdistusta) niin palaavatko ne tällaisiksi usein myös diagnoosin jälkeen vai onko toivoa normaalimmasta tulevaisuudesta?

PioniRe: Kurkkurefluksi8.5.2021 11.03
Täällä myös kurkkukipuinen refluksikko. Olen ensimmäisen kerran saanut oireita vuonna 2018, jolloin kahden viikon Somac 20 vei kurkkukivun pois. Sittemmin olen ottanut ominpäin Somacia tarpeen mukaan. Nyt tammikuusta alkaen kurkku ollut etenkin aamuisin todella kipeä, enkä osannut yhdistää sitä refluksiin kuitenkaan. Kävin gastroenterologilla ja hän tiesi ruokatorven ulkopuolisista oireista ja siitä, että tarvitsee pitkän kuurin. Olen nyt syönyt viikon aamuin ja illoin Parietia 20 mg, ja vielä 7 vk aamuisin 20 mg. Kurkkukipu on laantunut, mutta edelleen on liman tunnetta välillä jne. Ennen Parieta söin ttl toimesta Somacia 40 mg päivä, sekin tuntui vähän auttavan. Olen tehnyt tiukan ruokavaliomuutoksen, sekä nostanut sängynpäätä. Ahdistus on kova, koska tähän sopeutuminen on vaikeaa. Pelkään myös, että lääkitys ei auta. Nyt viikon syönnin jälkeen selkäkipua on jonkin verran, pistää lapaluun alle yhteen kohtaan tosi paljon, ja on myös polttanut lapaluiden välissä ja oikealla puolella kyljenkohdalla selässä. En tiedä, onko nämä sivareita vai seurausta kohotetulla sängyllä nukkumisesta. Nuhan tunnetta on myös. Nämä kai kuuluvat sivuoireisiin. Kyllä tuntuu huonolta tilanne. Gastrolääkäri sanoi, että jollei kuuri auta, niin sitten knk-lääkärille, mahdollisesti Ph-mittaus ja tähystys. Hyvä, että on tämmöinen palsta!!!

UnetonRe: Kurkkurefluksi8.5.2021 17.20
Tuo hengenahdistus, niin millaisena se teillä tuntuu? Itse en enää tiedä, mikä on refluksista johtuvaa ja mikä psyykkistä, vai onko joku muu vakava sairaus. Esim viime yönä heräsin siihen että hengittäminen on raskasta (ei kuitenkaan vingu tai rohise) ja sydän tykyttää. En enää tiedä mikä on seurausta mistäkin, hakkaako sydän siksi etten saa happea vai onko kyseessä paniikkikohtaus (jos olisi, luulisi menevän myös ohi, edelleen koko päivän on ahdistanut hengittäminen, puhuessakin ikäänkuin hengästyy.) Eli millaisena ja kuinka pahana te muut koette hengenahdistuksen?

Ole puhaltanut pef-mittariin ja tulokset suunnileen samoja kuin yleensäkin, astmaa minulla ei ole mutta keuhkoputkissa jotain supistelua (tutkittu vuosi sitten), johon voi tarvittaessa ottaa avaavaa lääkettä (joka ei kyllä mitään auta). Tämä yhdistettynä palaan kurkussa saa minut kohta hulluksi ja kuolemanpelko kasvaa vain.

Miten pystytte olemaan ajattelematta oireita? Välillä tuntuu että työpäivät ovat helpompia kuin vapaat, koska vapaalla vellon vain näissä tuntemuksissa.

Ja tosiaan, jos lääkkeet eivät kurkkurefluksissa auta välttämättä kovinkaan tehokkaasti, niin onko ruokavalio ainoa hoito, ja saako sillä tilanteen oikeasti joskus hallintaan... Kateeksi käy niitä närästyspotilaita jotka syövät jotain käristettyä ruokaa ja kahvia ym, ja pelkkä rennie auttaa.

Sekin mietityttää, että miksi itselläni ainakin ensimmäisellä kerralla usean viikon lääkekuuri lopulta tuntui tehoavan, vaikken tuoloin kummemmin muuttanut ruokavaliota. Pääsin kuitenkin oireettomaksi usean kuukauden ajaksi, mutta sitten kun iskivät uudestaan joskus loppukesästä, ei ol enää mikään tehonnut.

En tiedä, kunka paljon henkisellä puolella ja stressillä on osuutta tähän tautiin, mutta oma elämäni olisi nyt ihan ok-mallilla lman tätä. Paljon enemmän on ollut stressiä vuosi-pari sitten, eikä slloin tuntunut fyysisesti tältä kuitenkaan.

Jaksamista teille kaikille, Pian, Kookos ja muut. Tällä hetkellä tuntuu että ainoa mistä saa edes hiukan tukea, on tämä palsta.

Ärsyyntynyt köhijä Re: Kurkkurefluksi10.5.2021 11.46
Niin ärsyttävän tutuilta oireilta kuulostaa. Vuosia taistellut vaivan kanssa, tähystetty, josta diagnoosina pieni palleatyrä ja löystynyt vatsan portti. Refluksiksi ristivät, mutta eihän mulla juuri närästystä ole. Eli itse päätellyt vaivan kurkkurefluksiksi. Monia happosalpaajia kokeillut, nyt pari vuotta mennyt Pariet eri vahvuuksilla. Välillä auttaa, välillä ei. Itseasiassa tiiä auttaako, vai onko muut tekijät, että vaiva pienempi. Joskus ei tiedä mitä söisi, tuntuu, että kaikesta tulee kurkunpäähän sitkeää limaa, kurkunärsytystä, köhimistä ja rykimustä. Mausteena vielä näihin ylävatsan täysinäisyys ja huonovointisuus. Nämä moninaiset oireet yhdessä aiheuttavat ahdistusta ja melkein paniikkia eli noidankehä on valmis! Syönyt siis happosalpaajia vuosia, ei hyvä juttu, mutta minkäs teet. Ehkä viimeinen oljenkorsi, joista toivoo apua saavan. Mielenkiinnolla seurailen tätä ryhmää, josko se vinkki vitonen täältä löytyisi.

PioniRe: Kurkkurefluksi10.5.2021 13.58
No kyllä kuulostaa tutulta minullekin. Sopeutuminen tähän krooniseen tautiin on menossa, mutta huonoin tuloksin. Ahdistaa ja masentaa, kaikki ajatukset pyörivät refluksin ympärillä. Minulla myös ruokatorven ulkopuolisia oireita. Ruokavaliomuutokset ja 2 kk lääkitys menossa. Sängynpääty nostettu, se aiheuttaa taas pitkällä tähtäimellä lapaluukipuja jne.kun on nivelrikkoa, ahtauma, skolioosia.
Positiivista mieltä tarvittaisiin ja ennen kaikkea, voiko tästä ikinä parantua edes hetkellisesti...tsemppiä teille kaikille

RefluksaajaRe: Kurkkurefluksi13.5.2021 12.40
Minulla kurkkurefluksi myös ja monet samat vaivat kuin kirjoittaneilla: limapallo kurkussa, jatkuvaa nieleskelyä, rykimistä, poltetta kurkussa. Pyrin syömään ohjeiden mukaan.
Yhtä oiretta en ole löytänyt muilta: täyden tunne vatsassa aamulla ja myös muulloin. Usein en pysty aamulla syömään mitään tai päivällä saattaa olla jopa 10 h, etten pysty syömään, kun on tunne, että vatsa on täysi. Se ei poista tunnettä nälästä. Onko näin, että vatsan sisältö ei sula? Tuo selvisi myös vatsantähystyksellä. Oletko keksinyt jotain? Onko kohtalotovereita?
Pitänee mennä erik.lääkärille.

PioniRe: Kurkkurefluksi17.5.2021 16.19
Hei uneton, kuinka voit? oletko saanut ajatuksia pois refluksista? Itse olen myös ollut todella ahdistunut tästä tilanteesta, ja sairastuin äsken varmaan stressin johdosta vyöruusuun, johon sitten viikon virusantibiootti:( nuohan ei ainakaan "auta" refluksissa, mutta minkäs teet.

Itsensä rauhoittamiseen kokeile syvään hengityksiä sekä rentoutumisharjoitteita. Olethan tehnyt ruokavaliomuutokset?
Tsemppiä sinulle!

UnetonRe: Kurkkurefluksi23.5.2021 15.48
Hei Pioni, kiitos kun kysyit voinnistani, lämmitti mieltä kaiken kurjuuden keskellä.

Sain palan tunnetta vähän lievennettyä kun olin tosi tarkkana ruokavalion kanssa, mutta nyt on ollut niin paha hengenahdistus että olen joutunut ravaamaan lääkärissä ja päivystyksessä ja labrassa... Sulkivat pois keuhkoveritulpan ja sydänongelmat, nyt taas tutkitaan astmana. En pystynyt tekemään PEF-seurantaa pelkällä avaavalla lääkkeellä koska ahdistus niin paha että lääkäri määräsi lisäksi kortisonisuihkeen. Tuntui ensin että auttoi vähän mutta nyt kolme päivää käyttänyt ja tilanne vain pahempi.

Viimeisin lääkäri oli kyllä ensimmäinen joka edes väläytti mahdollisuutta että hengenahdistus voisi johtua refluksista. Sitä en sitten tiedä, johtaako mihinkään ja miten sitä asiaa sitten hoidettaisiin, jos nyt jo ruokavalio ja lääkitys olleet käytössä kauan eikä mitään apua.

Sen vain tiedän että kohta tulen hulluksi ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen hetkittäin melkein alkanut ajatella itsetuhoisesti.

Sekin suututtaa että liikunta jäänyt kun hengästyy niin pienestä että turha yrittää mitään hölkkälenkkiä.

Yksi lääkäri oli sitä mieltä että erityisen paha siitepölykausi olisi syynä, mutta ei minulla ole esim. silmäoireita ja toisaalta, eikö silloin astma- ja allergialääkket helpottaisi oloa, jos tämä siitepölystä johtuisi.

Kuinkahan paljon meille tosiaan tulee stressin takia kaikkea muuta vaivaa (kuten esim. mainittu vyöruusu), ja viheliäinen kierre on valmis kun enää ei tiedetä mitä hoidettaisi ensin.

Tekisi mieli vain itkeä. Ja nälkäkin on. Mutta jos syön, pelkään että ensi yö viimeistään on taas sellainen että haukon henkeä.

TirlittanRe: Kurkkurefluksi26.1.2022 13.58
Hei erityisesti Uneton.
Kirjoituksesi on ihan kuin minun kirjoittamani! Olen kärsinyt jo vuoden jonkilaisesta ruuan juuttumisesta ja närästysoireista. Minulle tehtiin manometria-tutkimus, jossa havaittiin ruokatorven alemman läpän toiminnan häiriö. Se diagnosoitiin ensin virheellisesti akalasiaksi ja tehtiin ruokatorven pallolaajennus, mikä hetken kuluttua vain pahensi oireitani. Tähystyksessä ei muuta erityistä kuin jonkin verran löysä mahan portti.

Viimeiset 5 kk ovat olleet piinaavia: jatkuva polttava tunne kurkunpäästä rintalastan alaosaan, hengästymisen tunne, kurkkukipu, puhuminen sattuu ja ääni sortuu helposti, röyhtäily, etova olo, kuiva yskä, flunssainen olo ilman flunssaa, pään kipu usein ja pahentunut limaisuus. Treenit ovat jääneet noin kuukausi sitten, kun aikaisempi erinomainen kunto muuttui hengästymiseksi ja liian nopeaksi sykkeeksi ja väsymiseksi. Kamalaa on, kun lääkäri ei ota tosissaan ja kyseenalaistaa oireet ja mielenterveyden, koska ruokatorvi ja vatsalaukku skopiassa kunnossa. Lähisuvussa on paljon refluksitautia ja itse diagnoosin oman tautini hiljaiseksi- ja kurkkurefluksiksi. Olen vaatinut fundoplikaatiota, jotta saisin elämäni takaisin. Todella invalidisoivia ja uuvuttavia oireita nämä! Pian nähdään, mitä nielemistutkimus ja haponmittaustutkimus kertovat. On hirveää, kun joutuu itse vaatimaan tutkimuksia ja todistelemaan omia oireitaan, mielenterveyttään ja järkevyyttään😥.

TirlittanRe: Kurkkurefluksi26.1.2022 14.05
... Niin ja lääkityksenä meni viime vuoden ajan Parietia, josta apua vain nielemiseen. Nyt ollut käytössä Somac ja Gavisconia, eikä niistäkään oikein muuta apua kuin että pitävät röyhtäily aisoissa ja ikäänkuin "kuivina". Maate mennessä polte rinnassa on kaikkein pahin ja se tosiaan lietsoo pelkoa, kuten osa teistä on todennutkin.

TirlittanRe: Kurkkurefluksi26.1.2022 14.42
... Itselläni on perussairautena astma, minkä vuoksi pidin polttavaa tunnetta ja hengästymistä pitkään astman pahenemisvaiheena. Lisälääkitys ei kuitenkaan tehonnut ja spirometria sekä viipalekuva olivat ok. Epäasiallisesti käyttäytynyt ja oireeni kyseenalaistanut viimeisin lääkäri (ei keuhkolääkäri) epäili jopa onko minulla astmaakaan, kun keuhkoputkissa ja vatsalaukussa ei erityistä. Tällaista on kaiken oireilun keskellä vaikeaa sietää.

MLRe: Kurkkurefluksi27.1.2022 15.24
Mulla oli 8 kk pistävä yskä joka invalidisoi täysin. Päivät meni kohtausta odottaessa. Kun pisto kurkussa alkoi, täytyi mennä WC:hen yskimään ja oksentamaan. Yskä saattoi olla parikin vkoa pois ja jokin ruoka-aine taas laukaisi usean vkn yskän. Söin Ezomeprazolia päivittäin ja join runsaasti vettä laimentaakseni vatsahappoja. Lopetin Esomen syönnin ja vähensin vedenjuontia ruokailun yhteydessä niin oireet katosivat. Ovat olleet poissa jo yli vuoden. Joskus hieman kutiaa kurkussa, mutta parilla yskäisyllä tokenee. Totesin että liiallinen vatsahappojen laimentaminen on huono koska ruoka ei sula. Vatsansuojalääkkeet myöskin pilaavat vatsan. Toki oireiden ollessa pahoja, lääkkeen poisjättäminen pelottaa. Kokeilkaa ihmeessä! Mulla auttoi. Kahviakin juon pari kertaa päivässä nykyisin.

KurkkuRe: Kurkkurefluksi3.2.2022 21.39
Hei kaikille. Täällä 22v urheilija jolla todettiin 4v sitten tähystyksessä kurkkurefluksi. Oireena oikeestaan ollut vain korvien lukkoisuus, mutta siitä pääsin eroon kun tärykalvoihin asennettiin putket. Muita oireita ei ole ennen ollut kunnes 6kk sitten aloin yhtenä päivänä tuntea palan tunnetta kurkussa. Tuo palan tunne on nyt sitten ollut kurkussa joka päivä 6kuukauden ajan. Somaccia juon 40-60mg päivässä mutta ei auta. Vaikea olla läsnä tai elää hetkessä kun tuo palan tunne on mukana kokoajan. Suolavesi nenän kautta kurkkuun on ainoa mikä helpottaa edes vähän. Olisko täällä kellään vinkkejä mikä voisi auttaa? Lääkäreiltä ei oikeestaan muita vinkkejä kuin ruokavalio ja somac..

MLRe: Kurkkurefluksi5.2.2022 16.14
Itselläni kertyy limaa nenänieluun johon auttaa Dymista nenäsuihke. Lisäksi kehottaisin jättämään vatsansuojalääkkeet kokeeksi pois jos niistä ei kerran ole apua. Itse jätin pois enkä ole sen jälkeen kärsinyt kurkkurefluksin kamalasta yskästä joka invalidisoi täysin.

OngelmainenRe: Kurkkurefluksi16.8.2022 10.30
Moikka, tuo palan tunne kurkussa voi kestää kuukausia ennen kuin poistuu. Minulla nyt se tilanne, että stressin takia refluksi räjähti taas käsiin, ja kurkussa palantunnetta, limaa, kasvolihakset tuntuu heikoilta, niskat aivan jumissa (etenkin vasen puoli), suussa karvas maku ja aivan uutena kamalana oireena on yölliset säpsähdykset jossa kieli pitää sellaisen kurlaus äänen. Herään siihen joka kerta kun olen nukahtamassa. Aloitin eilen Esomepratzol 40 mg (aikaisemmin vain 20 mg) ja toivon, että oireet alkavat kohta korjaantumaan (voi mennä kuukausia). On tämä kamala tauti, jota ei toivo kenellekään. Tsempit kaikille!

TirlittanRe: Kurkkurefluksi16.8.2022 11.13
Oman tilanteen päivitystä tänne, jos jollekin olisi kokemuksistani apua. Mulla siis oli koko viime vuosi aivan kammottavan kovaa refluksioireilua. Nimimerkkini alta löytyvät keskusteluketjusta oireeni. Kovien jatkuvien ja lähes vuorokauden ympäri esiintyvien oireiden vuoksi, vaikka tutkimustulokset olivatkin hivenen ristiriitaiset, sain tahtoni läpi ja minulle tehtiin fundoplikaatio maaliskuussa. Nieleminen oli pitkään hankalaa, mutta kaikki kammottavan refluksioireet hävisivät leikkauksen myötä. Ikävä kyllä kärsin toimenpiteen sivuvaikutuksista, joita ei ymmärtääkseni tule kaikille: Iltapäivisin/alkuiltaisin vatsa alkaa turvota, on ajoittain kipeä ja on ilmavaivoja. Vaikka nämäkään oireet eivät ole mukavia, niin jattelen asian niin, että mieluummin kärsin näistä kuin kovista r.oireista. Lisäksi sulkijan ympärille tehty mansetti aiheuttaa päivittäin yökkimistä vessan pöntöllä, jos ei muista pureskella tarpeeksi hyvin ruokaa ja niellä vain vähän kerrallaan. Nämä kokemukseni muille teille tiedoksi, jotka mietitte refluksileikkausvaihtoehtoa. Kannattaa punnita sitä, ovat r. oireet niin kovat, että en jaksa elää niiden kanssa. Vaihtokauppana voi saada muita oireita. Itse valitsisin silti leikkauksen uudelleen.

AnezkaRe: Kurkkurefluksi13.11.2022 6.49
Minulla alkoi refluksi oireet synnytyksen jälkeen. Söin Somacia 40mg kuurin loppuun. Sen jälkeen määrättiin 20mg, purkkia en edes avannut kuin vasta vastikään kun oireet taas alkoivat. Väliä siis yli 2v. Ruokavaliolla on todella suuri merkitys, ei maitotuotteita (syön vuohenjuustoa ja satunnaisesti herkkujuustoja 😇) eikä vehnää. Leipää rakastan mutta se aiheuttaa heti palan tunteen kurkkuun. Olen kaupassa töissä ja aina hyllyttäessä leipää tulee todella etova homeen haju nenään, kuullut muutenkin juttua siitä että muovipussileipiin käytetyt jauhot saattavat olla pilaantuneita. Siksi jauhonparanteet käytössä 😏 Eli jos syön leipää on se paperipussiin pakattua, esim Ullan Pakari.

Somacia 20mg kerkesin syödä vain muutaman pillerin kun nyt pyörivässä terveyssummitissa törmäsin asiantuntijan haastatteluun jossa kaikki mun vaivat (kurkkurefluksi) sopivat vähähappoiseen vatsaan. Lopetin heti Somacin koska en halunnut että lääke vie viimeisetkin hapot vatsasta. Välillä olen tuntenut kun joku ateria pyörii vatsassa puoli vuorokautta. Ennen ruokavalion siivoamista. Ehdottomasti suosittelen pätkäpaastoa. Ateriat siis pienen aikaikkunan välillä. Varsinkin illalla on hyvä että viimeisen kerran syö 4-5h ennen maate menoa. On siis hyvä opetella sietämään nälän tunnetta. Pätkis auttaa elimistöä saavuttamaan autofagian joka on puhdistusmekanismi soluille. Elimistön emäksisöinti auttaa saavuttamaan parempaa vatsan ja suoliston mikrobitasapainoa. Keitot, smoothiet, padat jne ns esisulattaa ruuan vatsaystävällisemmäksi.
Stressin hallinta ja parhaimpia keinoja kiireisessä arjessa on hengitysharjoitukset, youtubesta löytyy hyviä. Sopivassa välissä voi itsekin boxihengitellä; 4 sekuntia sisään, 4s tauko, 4s ulos ja 4s tauko. Tämä siis perustuu vagus-hermon aktivointiin joka lievittää stressiä. Stressi taasen vaikuttaa vatsan toimintaan ja oireiden pahentumiseen. L-teaniini rauhoittaa ylivireää hermostoa.

Karin havupuujuoma ja luonnonmukaiset lisäravinteet, ykkösenä kunnon annos omegoita. Itse käytän 1 rkl ecolomegaa pvässä. Vahva kuuri Biomedin Iocidin +, 2 aamulla 2 pvällä ja 2 illalla, tappaa huonot pöpöt elimistöstä. Luonnonlääke.
Ruoansulatusentsyymit joka aterialla että ruoka-aineet imeytyy. Toimittaa vatsahappojen virkaa ja ehdoton suositus myös jos happosalpaajat käytössä.
Mikroveda life -valmiste.

Jos on vähähappoinen tai hapoton vatsa tai syö happosalpaajia voi olla vitamiineista tai hivenaineista puutetta. Lisäravinteet mielellään tippoja tai suihkeita, imeytyy paremmin. Varsinkin B-ryhmä, d-vitamiini, sinkki ja rauta. Luonnollisissa muodoissa.

Akupunktiota kokeilen, moni saanut siitä apua.

LPRRe: Kurkkurefluksi8.1.2023 17.30
Hei! Olisiko kenelläkään ehdottaa hyvää ja kokenutta KNK-lääkäriä pääkaupunkiseudulta? Sellainen, kenellä on oikeasti ymmärrystä ja osaamista LPR:stä? Empaattinen ja asiat selkeästi esittävä. Mieluiten pitäisi vastaanottoaan Mehiläisessä, niin saisi menemään työterveyden piikkiin.

En tiedä saako nimiä jakaa suoraan täällä? Yksityisviestejäkään ei taida olla käytössä?

SylviaRe: Kurkkurefluksi16.3.2023 13.06
Moi, täälläkin kaipailtais vinkkejä kokeneista ja hyväksi todetuista refluksilääkäreistä pääkaupunkiseudulla!

senteeeRe: Kurkkurefluksi7.4.2023 13.46
Nexium 40mgX2 päivässä on ollut tehokkain!!! Somacit ym. myös testattu, mutta parhaimmistoon meni nexium - https://onlinecheappills.com/nexiumfi.html



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: