Keskustelu

Sitrusosteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 13.49
Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, mitä ylläolevat ammattilaiset tekevät.
Ja etenkin, onko näistä ollut teille apua refluksin suhteen.

Onko jotain, mitä pitäisi ottaa huomioon, esim. jokin seikka joka on este hoitoon menemiselle

SitrusRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 13.52
Tätä keskustelua on jo aloitettu, mutta jos voisi koota tähän selkeyden vuoksi.

ArwenRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 14.04
Eli siis itse olen käynyt sekä omt-fysioterapeutilla että kiropraktikolla, joista vain jälkimmäisestä oli minulle apua. Laitoin tuonne "päivän refluksitilanne/osa 6" -ketjuun jo lisätietoa omasta kiropraktikostani.

Alin käydä kiropraktikolla viime syksynä, kun olin kärsinyt näistä vaivoista n. 5 kk. Mieheni näki paikallislehdessä mainoksen, jossa mainittiin kiropraktiikan auttavan mm. refluksioireisiin. Minut tutkittuani oma kiropraktikkoni K.H. totesi, että minulla on sekä yläselkä että ristiselkä ihan jumissa. Olen kärsinyt em. vaivoista jo vuosia, joten tämä ei ollut mikään yllätys. Yllätys sen sijaan oli se, että K.H. sanoi reflun usein johtuvan autonomisen hermoston häiriötilasta (mm. les ei toimi kunnolla), ja suurimmaksi osaksi kyseisen hermoston ongelmat liittyvät selän jumeihin. Muitakin syitä toki on mm. stressi ja ns. kemialliset tekijät kuten ravinnossa olevat lisäaineet ja ilmansaasteet yms. Mutta siis mun kohdalla oli ilmiselvää, että selkä on tässä pääosassa.

Kävin syksyn aikana tosi tiiviissä tahdissa 15 kertaa hoidossa, enkä käyttänyt yli 3 kuukauteen mitään lääkkeitä! Olin parin viikon ajan syyskuun lopussa jopa täysin oireeton, kunnes antibiootit vaatinut flunssa/kurkkukipu pilasi koko homman. Lisäksi kävin lokakuun lopulla tähystyksessä, jonka tuloksista järkytyin niin paljon (selvisi että mulla on mm. gastriitti, jonka luulin olevan vanhojen juoppojen tauti!), että oireilu palasi. Jatkoin kuitenkin kirolla käymistä ja vaivat eivät pahentuneet. Nyt en ole ehtinyt käymään pariin kuukauteen ennen kuin tänään ja oireeni ovatkin olleet taas hieman pahenemaan päin. Pari viikon mittaista ppi-kuuriakin olen vetäissyt, tosin ilman sanottavaa apua.

Tänään sitten tosiaan kävin taas niksautettavana kun hengenahdistus vaivasi, ja oireet helpottivat VÄLITTÖMÄSTI käsittelyn jälkeen!

Voin siis suositella, että ainakin kokeilette pari, kolme kertaa, ainakin mikäli selkä (ja etenkin yläselkä) vaivaa. Tietysti kannatta käydä rekisteröidyn kiropraktikon luona (mm. Suomen Kiropraktikkokeskus), siellä on oikeita ammattilaisia töissä :)

SitrusRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 14.12
Korostan vielä, että olisin varmasti jo käynyt kiropraktikolla, mutta en ole uskaltanut, koska fysioterapeuttini kertoi, että joskus on jonkun selkä naksautettu peruuttamattomasti hajalle. Sain vaikutelman, että on kovakätisiä kiropraktikkoja jotka käyttävät enemmän voimaa kuin taitoa. Niitä pitäisi sitten tietää varoa.
Fysioterapeuttini ei suinkaan vastusta kiropraktikkoja vaan kertoi monen saaneen sieltä avun.

ArwenRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 14.17
No tuo on tietysti ikävää, mutta en usko että kovinkaan yleistä jos käy rekisteröidyn alan ammattilaisen luona. Tietysti alalla on myös kaikenlaisia "puoskareita", joita pitää osata varoa.

AmaliaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 14.25
Minuakin näiden hoitojen erot kiinnostaa. En ole (vielä) käynyt, mutta lääkäri minulle kirjoittanut lähetteen jo pari vuotta sitten omt-terapeutille, joka on erikoisfysioterapeutti, erikoisalana ortopedinen manuaalinen terapia, ja lääkärini mukaan hänellä on hyvä ja perusteellinen koulutus (ensin fysioterapeutti+päälle noin kolmen vuoden erikoiskoulutus). Ajankin silloin jo varasin, mutta tilanteen parannuttua, sen sitten peruin, kun rahalle oli muuta käyttöä...

Yksi tuttu on käynyt omt-terapeutilla - hänellä selkä-hartia-niska-häikkää - ja on ollut tyytyväinen. Muistaakseni hänellä oli kyse lähinnä nivelten/nikamien liikkuvuuden lisäämisestä ja hoito tapahtui pääasiassa käsin venyttelemällä (ja olisiko ollut myös sähkökäsittelyä) ja lisäksi hän sai kotona tehtävän harjoitteluohjelman.

refluksikurkkuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 14.44
Niinkuin tuolla Päivän refluksitilanne kirjoitinkin, olen käynyt omt -terapeutilla kaikkiaan 3 kertaa. Ja se on siis kela-korvattavia ja koulutus henkilöllä se fyssa + 3,5 vuotta.

Yläselässä pieni helposti lähtevä lukko. Alkutilanteen selvitys ja oireiden kuunteleminen (johti munuaisten kohdalle, siitä kylkien kautta etupuolelle alhaalle, itse minimaalisen pieni lukkoalue rintsikoiden kohdalla). käsin pientä molemmin puolin selkärangan vierestä läpikäyntiä ja nivelen (?) hieromista jostain kohtaa tuolta vasemmasta pakarasta. Muutama jumppaohje ym. Muuten kehui selkärangan kuntoa. Tämä ei siis liittynyt mitenkään refluksitautiin tai refluksioireiluun.

refluksikurkkuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 15.00
On se kyllä hyvä selvittää taustat ettei ihan tuosta vaan mene kyselemättä mitään.

JulkiTerhikin http://www.refluksi.fi/12 kautta voi myös tarkastaa onko kyseiset kiropraktikot koulutettuja ja siten valviran hyväksymiä.
Opiskeluaikainen tuttu opiskeli kyseistä alaa useita vuosia Englannissa ja tietenkin tuolla alalla toimii edeleen mitä pikaisesti tuossa keskustassa olemme jutelleet.

ZenaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 15.49
http://www.osteopatiayhdistys.fi sivulta löytyvät koulutetut osteopaatit.
Itse kävin osteopatiassa sen vuoksi kun siinä ei tehdä äkkinäisiä liikkeitä potilaalle, hoito on hellävaraista ja rauhallista, niin ei tarvitse pelätä vammoja.
Osteopaatin luona käynnistä ei saa Kela-korvausta ellei ko. henkilö ole myös virallisen koulutuksen saanut fysioterapeutti. Käyntikerta maksaa 50-60?, mutta montaa kertaa ei tarvitse käydä sillä hoito auttaa nopeasti.
Kävin 5 kertaa osteopaatin luona ja hän käsitteli jännittynyttä kehoani ja sai jäykän ja jumiutuneen selkäni ja kylkilihasjännitykset laukeamaan. Hän ei varsinaisesti hiero lihaksia vaan käsittelee nivelet ja nivelkalvot yms. pehmytkudokset hellävaraisesti. Kropan ryhtikin muuttui normaaliksi! Ja mikä oli hassua niin palleassa tuntui hoitojen jälkeen kummia hytkäyksiä, ikään kuin pallea olisi hakenut normaalin paikkansa yms. Ja tämä vähensi oireita, varsinkin rytmihäiriötä ja vatsavaivoja. Ei ole mikään taikakeino mutta parantaa kehon kokonaisterveyttä ja rentouttaa.

ZenaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti1.3.2012 15.51
Osteopatia sopii kaikille ja terapeutti sanoo kyllä heti jos vaiva on sellainen ettei voi auttaa.

mäpäRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti10.5.2012 16.07
Mäkin olen nyt menossa kiropraktikolle ensi viikolla (rahaa palaa...). Oikeastaan olen menossa lähinnä siksi, että yläselkäni on ollut nyt tosi kipeä ja jumissa, johonkin tuonne ylös ja keskelle välillä pistää hirveästi ja selkeää lihasjumitustakin on paljon. Vähän ehkä hirvittää nuo "niksauttelut", mutta ihan lääkäriaseman kiropraktikolle (myös fysioterapeutti) olen menossa, joten kaipa niihin voi luottaa. Vaikka ensisijainen syy on tuo selkä, niin tietenkin mielenkiinnolla odotan voisiko se vaikuttaa refluksiinkin.

Tähystänyt lääkärikin soitti mulle. Kuulemma on mahdollista että oireet vallan katoaa kokonaan, kun se ylempi mahanportti ei ollut väljä. En uskalla itse ihan noin optimistinen olla, mutta olihan se toki kiva kuulla. Käsittääkseni kuitenkin aika monilla oireilevilla on se mahanportti ihan normaali. Tai normaali ja normaali, mutta ei siis väljä. Kai se sitten kuitenkin avautuu miten sattuu, kun tavaraa nousee ylös. Ei kai tätä koko vaivaa olisi tullutkaan, jos se ihan normaali olisi...

Mutta toki nyt mielenkiinnolla odotan vaikuttaako kiropraktikko tähän asiaan, kun Arwenkin kirjoitti että "Yllätys sen sijaan oli se, että K.H. sanoi reflun usein johtuvan autonomisen hermoston häiriötilasta (mm. les ei toimi kunnolla), ja suurimmaksi osaksi kyseisen hermoston ongelmat liittyvät selän jumeihin".

ArwenRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti10.5.2012 17.06
Hyvä mäpä! Toivottavasti niksauttelusta on apua! Ja jos ei refluun, niin selän pitäisi ainakin oireilla vähemmän. Jos kiropraktikko on ihan D.C., eli oikean koulutuksen saanut asiantuntija, ei mitään hätää. Hän kyllä osaa pistää paikat kuntoon turvallisesti.

Oma kironi antoi myös venyttelyohjeita, joilla saan ylläpidettyä ylä- ja ristiselän vetreyttä. Olen ajatellut vielä kokeillä myös akupunktiota, ihan vaan testatakseni sen vaikutusta näihin oireisiin. Kävin joskus vuosia sitten selkäni takia "piikitettävänä" ja siihen siitä ainakin oli apua. Kaikki keinot käyttöön vaan...

Olen tässä viimeisten kuukausien aikana entistä vakuuttuneempi siitä, että selän jumeilla tosiaan on yhteys refluun, ainakin omaani. Mulla oireilu on aina vähäisempää kun liikun (autonominen hermosto alkaa toimia paremmin), kun olen käynyt kirolla ja kun nukun (rentoutuneessa tilassa). Mullahan LES todettiin hieman väljäksi, mutta jaksan kyllä edelleen uskoa että se siitä elpyy. Mulla kun oireet alkoivat kuin tyhjästä (ei ollut närästänyt koskaan aikaisemmin raskausaikoja lukuunottamatta) enkä voi mitenkään uskoa, että jokin lihas (sitähän LES on) tuosta noin vain väljähtää ikuisiksi ajoiksi itsestään ja vielä näinkin nuorena (olen 38-v.)! Ja onhan reflusta kärsiviä paljon nuorempiakin.

Mutta en tietenkään ole mikään asiantuntija joten tiedä häntä.

Itse lopetin tänään juuri 2,5 kk Nexium-kuurin ja olo on ihan sama, ehkä jopa hieman parempi kuin kuurin aikana...

VaniljaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti10.5.2012 18.30
Kun minä puhuin omt-terapeutin kanssa ja kerroin ongelmistani, (närästys ja rytmihäiriöt ja yläselän jumitukset) hän sanoi etten olisi ensimmäinen refluksipotilas, jolla ei refluksia olisikaan, enkä ensimmäinen sydänpotilas, jolla ei sydänvikaa olisikaan.
Tarkoitti sitä, että nämä ongelmat voivat tosiaan johtua selän ongelmista ja hermotuksista.

VaniljaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti14.6.2012 17.16
Onni on hyvä fysioterapeutti! Kävin tänään omt-fysioterapeutilla, valitsin hänet siksi, koska hän hoiti mieheni pitkään kipeänä olleen jalan kuntoon. Hän hoiti myös äitiäni pari vuotta vaivanneen lonkka- ja jalkakivun kuntoon.

Minulla on myös lantiossa ongelmaa, joka aiheuttaa sääreen, polveen ja nilkkaan kipuja. Olin vaikuttunut itsekin, koko toinen puoli on nyt ihan erilainen, kuin ennen hoitoa. Käsittely oli saman tyyppistä kuin kiropraktikonkin, mutta tässä oli niksautuksen lisäksi enemmän muunkinlaista käsittelyä.

Kun kerroin näistä närästysongelmista, hän sanoi että tehdäänpäs sitten pieni refluksiretki, sen jälkeen hän aloitti alaselästä ja kävi koko rangan läpi. Sen jälkeen hän käsitteli rintarangan aika pieneltä alueelta, sanoi että tältä alueelta rintaranka käsitellään, silloin kun asiakas valittaa refluksivaivoja. Minun rintarankani oli kovasti tukossa.

Fysioterapeutti näytti myös miten kahden tennispallon avulla voi itse käsitellä rintarangan aluetta. Pallot laitetaan sukan sisälle, niin että niiden väliin jää pieni kolo ja sitten selälleen lattialle, pallo rangan alle niin, että se on hiukan rintsikan hakasten yläpuolella. Ei paljaalle lattialle, eikä sänkyyn, vaan alustan päälle lattialle. Sitten käsiä vuorotellen ylös ja alas, niin että kun toinen menee ylös pään taakse lattialle, toinen menee alas lantion ja reiden suuntaisesti. Pallojen välinen kolo ja selkärangan kohdalle. Sitten palloa siirretään hiukan ylemmäs ja sama juttu. Noin 30 kertaa päivittäin tehdään tämä liike. Mitä epämiellyttävämmältä pallo tuntuu rangan alla, sitä parempi.

Kylläpäs tuli mukava olo ja hyvä mieli, kun löytyi selkeästi ongelmaa joustamattomuutta ja jäykkyyttä toiselta puolelta ja yliliikkuvuutta toiselta puolelta, mutta joka selkeästi muuttui käsittelyn jälkeen, huomasin itsekin sen ihan selkeästi.

VaniljaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti14.6.2012 17.18
Tuota liikettä ei siis tehdä kolmeakymmentä kertaa päivittäin, vaan kerran päivässä ja käsiä liikutellaan liikkeen aikana kolmekymmentä kertaa:)

SitrusRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti14.6.2012 18.46
Hyvin mielenkiintoista, Vanilja. Kiitos tästä.

mäpäRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.6.2012 11.59
Mäkin olen nyt käynyt 3 kertaa kiropraktikolla. En tosiaan varsinaisesti refluksin takia vaan selän. Auttoi kyllä selkään hyvin. Refluksikin mulla oli tosi tosi minimaalisilla oireilla (silloin tällöin ihan pieniä tuntemuksia kurkussa, ja no, varmaan jotain puolihuomaamatonta ylösnousemistakin siten oli mutta en kiinnittänyt sellaiseen huomiota). Tuossa pari viikkoa sitten intaannuin pitkästä aikaa ottamaan vähän alkoholia, n. 7 annosta. Lisäksi poltin muutaman tupakan, join kupin kahvia ja söin pippurista ruokaa ja kebapia...

Krhm, tooosi yllättävää, että sen jälkeen vähän tuntui tavara nousevan ylös. Kipuja mulla ei edelleenkään ole ollut, mutta vähintään viikon verran tuon repsahduksen jälkeen oli selkeämmin havaittavia oireita. Vieläkin vähän tavallista enemmän kyllä, tai siis enemmän kuin silloin lähes oireettomana aikana ennen tuota repsahdusta.

don't fix anything that isn't brokenRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti17.11.2012 14.41
Hei! Itse kävin toissapäivänä naprapaatissa, eli samantyyppinen hoitomuoto, ja naksauttelun lisäksi tehdään syvää lihas &jänne hierontaa. Ongelmana minulla oli iliopsoaksen jännitystila, joka johtui treenitilanteesta; nopeassa liikkeessä yhtäkkiä tuntui menevän solmuun ja siihen jäi.

Minua on aina pelottanut naksauttelu, olen kuullut pari tarinaa missä todella hyvä kiropraktikko vuosien kokemuksella ja oikeilla paperilla on niksauttanut pitkäaikaisesta( siis tutusta potilaasta) niskat ja potilas halvaantunut. Harvinaista, tiedän, mutta tapahtuu.

Asiaan. Kävin siis hoidettavaksi lonkankoukistajan takia ja hieronta auttoi. Jostain syystä luotin naprapaattiin niin että annoin naksauttaa lonkkanivelenikin. Jälkeenpäin, illalla, oli järkyttävä paniikki sillä reisiluunpää lonkkanivelessa tuntui erilaiselta, ja luurakenteessa en ikinä oireillut alkuunkaan. Jännitän että olenkohan nyt hankkinut itelleni lisäongelmia, vapaaehtoisesti?

Maanantaina olisi seuraava käynti ja aion keskustella tästä naprapaattini kanssa, mutta halusin myös kuulla jos jollain on samantapaisia kokemuksia, ja miten kävi?

AI

HansuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti17.11.2012 22.37
Vanilja: samaa olen itsekin tehny, mutta alaselän kohalle ja pakaroitten alle olen palloja laittanu ja kyllä käy kipeetä. Nyt annoin tennissukan tytölle että voi hoitaa selkää ja jalkapohjia- taijanpa ostaa itelle uuet pallot- sukkia löytynee :) ja kyllä, mulla mieletön tiukkuus rintarangassa.

tiedonjanoinenRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti17.11.2012 22.52
Sitrus, laitatko sähköpostiosoitteesi, haluaisin kysyä muutamia asioita tästä refluksista kun sinä tunnut paljon tietävän tai kirjoittele suoraan henripintamo@hotmail.com

SitrusRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti18.11.2012 15.44
Keskustelen mieluummin tällä palstalla. Täällä on sitäpaitsi paljon muitakin jotka tietävät asioita.

HappomassuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti28.11.2012 11.33
Onpa mielenkiintoista - itselläni kun on juurikin seemoinen tunne, että koko selkä pitäisi jotenkin "niksauttaa" kohilleen, ja minulla on tunne että olen jäykkä kuin seipään niellyt - ja nämä minun refluksi oireeni ovat alkaneet noin kaksi vuotta sitten, ja kas, selän jäykkyyskin ajoittunee samoihin aikoihin. Menenpä kokeilemaan akupunktiota tai kiropraktikkoa/osteopaattia. Tämä palsta on kyllä todella hyvä, saa vertaistukea ja kuulee kaltaisiltaan hyviä neuvoja :) Lääkärit kun kirjoittavat vain niitä happosalpaajia...itsekin pyysin lääkäriä kirjoittamaan lähetteen fysioterapiaan omien tuntemusteni vuoksi, ja lääkäri totesi ettei siitä ole mitään apua refluksiin...joopa joo, vaikka ei silti, ei minulle nuo länsimaiset lääkärit (= lääkkeetuputtajat) ole koskaan olleet mitään "jumalia".

pilviRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 12.19
Itse olen myös saanut suuren avun kiropraktikolta refluksioireisiini. Onko muilla kiropraktikolla käyneillä ilmennyt päänssärkyä hoidon jälkeen?

pilviRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 12.22
Itse olen myös saanut suuren avun kiropraktikolta refluksioireisiini. Onko muilla kiropraktikolla käyneillä ilmennyt päänssärkyä hoidon jälkeen?

VaniljaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 12.34
Kyllä on, se meni kyllä ohi omia aikojaan.

pilviRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 12.38
Okei, kiitos paljon vastauksestasi. Pelästyn jo hieman, että onko vakavaa kun niitä halvaustapauksiakin on jonkun verran ollut.

janniRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 13.09
Minulla oli tuntemuksia myös niskassa naksauttelun jälkeen, onkohan se normaalia?

VaniljaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti19.8.2014 14.13
Kyllä käsittelyn jälkeen voi olla kaikenlaisia tuntemuksia. Kannattaa aina varmistaa että kiropraktikko kuuluu johonkin asianmukaiseen ammatilliseen järjestöön. Suomessa on Suomen Kiropraktikkoliitto.

TepsuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti15.5.2015 21.17
http://osteopaatti.blogspot.se/2013_07_01_archive.html

Osuin googlaillessani pallean rentouttamisesta lukemaan tuollaisen kirjoituksen. Se oli kuin runoutta ja musiikkia korvilleni. Tuntuu että tuossa osutaan juuri niihin kohtiin, jotka ovat minun ongelma-alueitani. Ehkä muitakin samaistujia löytyy?

Täytyisi varmaan mennä kokeilemaan vielä uudestaan osteopatiaa, ainakin tuo heppu vaikuttaa kirjoituksen perusteella sellaiselta, joka voisi osata minun ongelmiani hoitaa. Minulla on niskan retkahdusvamma eli kaularankavamma, ja vasta tuosta tekstistä näin ensimmäisen kerran, että kaularanka ja pallea(kin) ovat kytköksissä keskenään. Vagushermon osuuden olen ymmärtänyt jo aiemmin. Monimutkainen kimppu tämä ihmisen (ylä)kroppa on.

Tintti2Re: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti15.5.2015 22.26
Tepsu.... mikä linkki !!!
Tuota kun lukee niin toivon kipinä syttyy :-D

TepsuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti17.5.2015 0.27
Sanopa muuta Tintti2!

BallyRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti17.5.2015 19.05
Osteopatiaa ei voi muuta kun suositella, kerran-kaksi kertaa kuussa. Joskus on vatsan polttelut loppuneet kun seinään käsittelyn aikana! :)
Myös hengitys kulkee paremmin, päänsäryt ovat poistuneet ja joskus useat muut oireet kadonneet kokonaan, ainakin joksikin aikaa.

Enkä todellakaan pelkää mitään halvaantumista tai muuta, kyllähän nämä heebot nykyaikana koulutettuja ovat (ellei sitten mene nettikurssin käyneen naapurin Eepelin luokse rusikoitavaksi).

Toisille sopii paremmin kuin toisille, testaamalla se taas sekin selviää ;)

RefluksitautiRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti8.2.2016 9.22
Osteopatia auttoi refluksiin! Itsellä ollut vajaa vuoden refluksi. Todettu löysä vatsaportti. Mä en oo syönyt lääkkeitä tän vuoden aikana kun kaksi kuuria nexiumia kun oli pahat oireet. Paras tapa hoitaa vaivaa on ruokavalio ja stressin ja tunteiden säätely ja osteopatia. Somatiosaatiohäiriön lukemisesta on ollut mulle myöskin apua. Tulee tietoiseksi omista tuntemuksistaan ja näin helpottaa oireita esimerkiksi mindfullnesilla ja joogalla. Tottakai vaivat on niin yksilöllisiä ja kaikilla ne lääkkeet ehkä on vaan se ainoa tapa, mutta itsellä noi keinot on pitänyt taudin kurissa!

Ankka (aik Masentunut ja kipeä)Re: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti10.2.2016 12.28
Osaisitteko suositella hyviä osteopaatteja / kiropraktikkoja Helsingissä?

TepsuRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti10.2.2016 13.44
Kokemusta ei ole, mutta vatsakuulumiset-ketjussa on linkki kiropraktikko Kristian Ekströmin blogiin, ja minusta hänellä vaikuttaa olevan hyviä juttuja.

RefluksitautiRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti12.2.2016 14.21
Petteri iljäs!

AnkkaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti12.2.2016 15.58
Hei, jos teillä on kokemusta osteopaateista/kiroprakrtikoista niin voisitteko vielä kuvailla millaisia vaivoja, miten hoidettiin ja miten tehosi! Olisi suuri apu :)

AnkkaRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti12.2.2016 15.58
Niin siis nimen antamisen yhteydessä!

sitrusRe: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti30.11.2016 15.46
up

Minttu80Re: osteopaatti, kiropraktikko, omt-terapeutti5.12.2016 11.55
Miten tuollaisen fysioterapeutin löytää? Netissä jos hakee fysioterapeutti ja refluksi, ei tule mitään.... ja yhden fyssaritoimiston sivulla oli chatti, josa kysyin asiaa, niin sieltä sanottiin, että ei ole apua refluksiin. Asun Turun seudulla, joten jos teistä joku jo käyneistä olisi samalla paikkakunnalla, voisi laittaa privana tietoa, jos tällä sivulla tuota ei saa kertoa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: